Pääkirjoitus: Elämän merkityksellisyyttä etsimässä

Teksti: Iida Ylinen

Vuoden 2025 viimeinen Etsijä taivaltaa maailmalle elämän merkityksellisyyttä etsimään. Sen löytäminen ei välttämättä ole helppoa, mikä käy ilmi myös Pietari Jetsosen omakohtaisesta tekstistä, jossa päästään seuraamaan elämän merkityksellisyyden vaiheittaista kirkastumista. Moitittu harmaa arki on paras koskematon kanvas, jolle parhaiten tarttuu mitä upeimmat sateenkaaren värit, Jetsonen kirjoittaa. 

Tekstistä välittyy nuoren ihmisen taivallus kohti armollisempaa suhtautumista itseen. Olin aivan liian iloissani maalannut elämäni karttaa sinne sun tänne, unelmoimaankin uskaltautunut ja tunkenut itseni joka paikkaan puuhamieheksi. Ahnehtinut kaikenlaista menestystä kurotellen. 

Nuoret on kohdattava armollisesti, kiteytti Nuorten hyvä elämä -tutkimushanke muutama vuosi sitten. Siinä todettiin nuorten elävän odotusten ja vaatimusten ristipaineessa, mikä on omiaan kuormittamaan ja herättämään huolta omasta pärjäämisestä. Suorittamista ihannoiva ilmapiiri kasvattaa nuorten paineita ja vahvistaa pärjäämisen pakkoa. Suorituskeskeisyys vaatii vastapainokseen armollisuutta.

On kiinnostavaa, että tutkimushanke on nostanut esille yhden kristinuskon keskeisimmistä opeista ja käsitteistä – armon. 

Samaisen tutkimushankkeen huomiot nuorten aikuisten merkityksellisyyden kokemuksista ovat huomiota herättäviä: Noin kolmasosa nuorista aikuisista kokee elämänsä merkityksettömäksi ja vaikutusmahdollisuutensa vähäisiksi. Nuorten aikuisten kokemuksissa on koulutustaustan mukaista eroa. Esimerkiksi peruskoulutaustaisista puolet kokee elämänsä merkityksettömäksi ja yli puolet vaikutusmahdollisuutensa vähäisiksi. Korkeakoulutaustaisista näin kokee huomattavasti harvempi.

Samansuuntaisen havainnon tekee Harvard Graduate School of Educationissa toteutettu tutkimus. Sen mukaan nuorista aikuisista lähes 60 % koki elämästään puuttuvan tarkoituksen tai merkityksen edellisen kuukauden aikana. Puolet raportoi mielenterveytensä kärsineen siitä, että en tiedä mitä tekisin elämälläni.

Yhden vastauksen elämän merkityksellisyyden kokemiseen antaa turkulaisessa seurakunnassa nuorten aikuisten yhteisöä luotsaava Karita Auranen, jota Leila Bayar haastatteli Etsijään. Parhaimmillaan ja aidoimmillaan merkityksellisyyttä voi kokea yhdessä muiden kanssa. Yhteisössä voi jakaa elämää toisten kanssa, rakastaa ja tulla rakastetuksi. Yhteydessä toisiin saa etsiä ja löytää omia vahvuuksiaan sekä rohkaista ja auttaa muita, Auranen totesi. 

Vaan mistä löytää se oma kannatteleva yhteisö, joka toisi voimaa ja merkityksellisyyttä? Nuorten hyvä elämä -tutkimushankkeen mukaan neljäsosa nuorista kokee, ettei kuulu itselleen tärkeään ryhmään tai yhteisöön. 

Merkityksellisyyden kokemisessa on myös eroja sukupolvien kesken. 17:ssä kehittyneessä taloudessa toteutetussa tutkimuksessa havaittiin, että nuoret aikuiset eroavat vanhemmista ihmisistä siinä, että he painottavat sosiaalisia suhteita (perhe, ystävät), oppimista ja harrastuksia, kun taas vanhemmat korostavat terveyttä, eläkettä ja materiaalista hyvinvointia.

Entä voiko merkityksellisyyttä ammentaa hyvän tekemisestä? Hyvien tekojen äärellä on Inkeri Talvio, joka pohtii artikkelissaan onko teoista syytä kertoa muille vai mieluummin toteuttaa ne kaikessa hiljaisuudessa. Onko kyseessä kuitenkaan puhtaasti hyvä teko, jos sen julkaisee johonkin muiden nähtäville? Vai voidaanko hyvän tekemisestä julkisesti puhuminen nähdä jonkinlaisena omien hyveiden esittelynä ja kehuskeluna?

Elämän merkityksellisyyden etsintä voi johtaa johonkin sellaiseen, jota professori Arto O. Salonen kutsuu ekososiaaliseksi sivistykseksi. Muistan lukeneeni ekososiaalisen sivistyksen käsitteestä jo jokusia vuosia sitten, ja se iskostui mieleeni olennaista kiteyttävänä tavoitetilana.

Etsijän juttua varten haastattelin Salosta, ja oli ilo päästä pohtimaan elämän merkityksellisyyttä tällaista itselle tärkeää kehystä vasten.