Teksti ja kuvat: Iida Ylinen
Millaisen muodon elämän merkityksellisyys saa, kun ymmärrämme riippuvaisuutemme elämän perusedellytyksistä ja toisistamme?
Anna ajatuksen lentää ja kiidättää sinut kauas tähtitaivaalle, avaruuden hiljaisuuteen, etäälle kotiplaneetta Maasta. Kun sieltä sitten katselet kaikkeutta ja ennen niin vihreäksi planeetaksi luonnehdittua Maata, puheet ihmisistä luomakunnan kruununa vihlovat korvia: älyltään ylivertaiset ihmiset tuhoavat vimmaisesti elämänsä edellytyksiä ja toinen toisiaan.
Tästä synkeästä asiantilasta huolimatta osa miettii, miten elää merkityksellistä elämää. Millaista se voisi olla?
Merkityksellisyys syntyy monesta asiasta. Hyvä yhteys muihin ihmisiin toinen toista auttaen lisää tutkitusti kokemusta merkityksellisyydestä. Sitä lisää myös kokemus omista, iloa tuottavista taidoista, jotka voivat ilahduttaa ja hyödyttää muitakin. Näitä täydentää vielä taito tunnistaa elämässä tärkeä ja kaunis, oli se sitten läheisiin tai vaikka johonkin koettavaan tai ilmaistavaan liittyvää.
Merkityksellinen asia on jotakin, jonka kokee tärkeäksi.
– Merkityksellisyyden kokemus ylittää itsekeskeisyyden ja omahyväisyyden. Se viittaa asiaan, joka on samaan aikaan itselle tärkeä ja yhteistä hyvää edistävä, sanoo kestävän hyvinvoinnin kysymyksiin keskittynyt professori Arto O. Salonen.
Karkeaa kaarta tähän päivään voi hahmotella antiikin ajattelusta, jossa yhtenä virtauksena oli mieltää ihminen hedoniseksi, erityisesti aistillista mielihyvää tavoittelevaksi olennoksi, jonka mielestä maailma on olemassa häntä varten.
Hedonia on mielihyvän ja nautinnon kokemusten tavoittelua, mutta se jää pintasilaukseksi ja hetken huumaksi verrattuna eudaimoniaan, joka on tarkoitukselliseksi koetusta elämästä kumpuavaa pitkäkestoista hyvinvointia.
– Merkityksellisyyden ydintä on kokemus siitä, että elän maailmaa varten. Koen, että minulla on annettavaa sille monimuotoiselle todellisuudelle, jonka osana elämääni elän, Salonen sanoo.
Planetaariset kriisit, kuten ihmisen toiminnan vuoksi muuttuva ilmasto ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, ovat tehneet näkyväksi sen, että olemme eläneet liian hedonistisesti. Elämän perusta on murtumassa, kun luonnon ja siis lopulta elämän edellytysten tuhoaminen on rakenteellinen osa nykyistä järjestelmäämme. Kaiken lisäksi tuhoa saa tehdä lähes kuluitta ja paikoin pidäkkeettä.
Salonen muistuttaa, että planetaariset keikahduspisteet eivät saisi ylittyä. Jos tällaiset kriittiset rajapisteet ylittyvät, seuraukset maapallon ekosysteemeille voivat olla nopeita ja arvaamattomia. Mahdollisiksi keikahduspisteiksi on luonnehdittu esimerkiksi ikiroudan sulamista tai Amazonin sademetsän muuttumista savanniksi ihmisen toimien vuoksi.
Samaan aikaan poliitikkoja myöten valitetaan, miten suomalaiset eivät kuluta kyllin.
– Paradoksi muodostuu siitä, että juuri kasvava kuluttaminen murtaa elämän perustaa. Talouskasvu on onnistuttu vain osittain irtikytkemään luonnonvarojen hupenemisesta ja saastumisesta.
Pieni ja naurettava – vai suuri ja vaikuttava?
Professori Salonen katsoo, että tutkijana hänen olisi vastuutonta puhua vain riskeistä. Niiden lisäksi pitää puhua ratkaisuista. Ihmiskunta on näyttänyt voimansa monissa yhteyksissä – joskin tuo voimannäyttö on ollut kaukana mairittelevasta.
– Ensimmäistä kertaa planeettamme historiassa yksi laji on onnistunut saamaan aikaan ilmastonmuutosilmiön. Myös nykyinen kuudes sukupuuttoaalto on ihmisen aikaansaama järisyttävän suuri muutos maailmassamme. Ihmisen voima on ennennäkemätön. Puhutaan jo ihmisen aikaan siirtymisestä, sillä suurin yksittäinen planeettamme tulevaisuuteen vaikuttava tekijä on ihmislaji.
Yksittäiset ihmiset voivat tehdä kestävämpiä valintoja elämäntyylissään, elintavoissaan, kuluttamisessaan tai äänestämisessään. Mutta kun tuo on niin pientä, niin naurettavaa. Tämä tyypillinen väistöliike on Salosen mukaan perusteluiltaan heikko.
– Perustelu jättää huomiotta sen tosiasian, ettei suurta ole olemassa ilman pientä. Purot muodostuvat pisaroista. Ja demokraattiset yhteiskunnat jokaisen kansalaisen käytössä olevasta yhdestä äänestä. Demokratia murtuu, jos kansalaiset toteavat ettei yhdellä äänellä ole merkitystä ja jättävät äänestämättä seuraavissa vaaleissa.
Pisara meressä on kumma kyllä nostanut merenpintoja, lämmittänyt vesimassat valtamerissä, riuduttanut korallit, köyhdyttänyt kalakannat.
– Laajamittainen yhteiskunnallinen muutos edellyttää toivottavan elämäntavan helpottamista poliittisilla päätöksillä. Jos kestävä elämä on helppoa, sujuvaa ja kohtuuhintaista, ei sen valtavirtaistumiselle ole esteitä.
Kulissien kehittely ei tee elämästä hyvää
Merkityksellisyyden etsiminen on elämän täyteyden etsimistä, eräänlaista juonen kehittelyä.
– Riittävä elintaso on välttämättömyys. Mutta se on vain elämän materiaalinen kulissi. Vetävä juoni perustuu aineettomiin asioihin, jotka merkityksellistävät elämän. Mitä on elämä ilman hyväksytyksi tulemista, riittävyyden kokemista tai luottamusta ja yhteenkuulumista.
Onko merkityksellisyys niin monituhatmuotoinen, että se tyhjenee lopulta ei miksikään, kun yhdelle se tarkoittaa yhtä ja toiselle toista?
Salonen on tunnistanut hyvän elämän pohdinnoista yllättävän kapeakatseisia tulkintoja. Ajatellaan, että pelkkä kulissien kehittely saa elämän hyväksi.
Pikemminkin kannattaisi tarkastella, miten onnistuu rakentamaan tasapainon hedonian ja eudaimonian välille, itsekkyyden ja epäitsekkyyden välille. Jokainen kun on molempia. Käytännössä kyse voi olla vaikka jokapäiväisen elämän ilojen ja surujen jakamisesta.
Entä miltä merkityksellisyys tuntuu kehossa ja mielessä? Ehkä se on jonkinlaista rauhan tuntua itsen ja ympäröivän todellisuuden kanssa.
Merkityksettömyyden tunne voi vuorostaan tuntua kipuna.
– Omannäköisen paikan löytäminen yhteisöissä, yhteiskunnassa ja maailmassa ei ole helppoa kenellekään. Vierauden ja toiseuden tuntu hiipii helposti osaksi elämää. Tilannetta pahentaa suoritusmääriin keskittyvä edistysihanne. Ehkä juuri suorituskeskeisyyden vahvistumisen myötä alle 30-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeet ovat hälyttävästi lisääntyneet.
Merkityksellisyyttä etsiessään ihminen voi yrittää löytää hyviä syitä olemassaololleen ja kokea olevansa turhan tyhjykän sijaan arvokas olento. Salosen mukaan ihmisarvo on merkityksellisyyden ydintä.
– Elämän ajallisen ulottuvuuden tunnistaminen on sitä, että jättää tuleville ihmisille yhtä hyvät tai paremmat hyvän elämän mahdollisuudet kuin ne, joista itse nautimme. Se edellyttää harmonista liittymistä sukupolvien väliseen ketjuun. Elämän arvon ja arvokkuuden tunnistava liittyminen antaa tunnun oman olemassaolon merkityksestä.
Salosen mukaan saman sukupolven sisällä tapahtuva kytkeytyminen merkityksellistää myös elämää.
– Jos voin jakaa elämän arkisia asioita toisten kanssa, tulee tunne siitä, että elämä virtaa ja jaetut elämänkokemukset tuovat rikkautta. Jaetut kokemukset ovat yleensä olemassaolon täyteyttä vahvistavia tai lisääviä.
Pysähtyminen ja eläytyminen voivat herättää tarkastelemaan merkityksellisyyttä uusin tavoin. Esimerkiksi Salonen ottaa muuttolinnut.
– Elämän ihme on läsnä muuttolinnuissa. Syksyn tullen ne lentävät tuhansien kilometrien matkan ilman GPS-paikantimia ja palaavat kevään tullen takaisin. Uskomatonta, että saan olla osa tällaista elämän kokonaisuutta, jossa on läsnä selittämättömyyden tuntua!
Eläytyä voi vaikka siihenkin, miten syömällä suklaata liittää itsensä todellisuuteen kaukana meistä. Länsi-Afrikan kaakaonkasvatus on osittain lasten tekemän raskaan pakkotyön varassa.
– Kun tulen tästä tietoiseksi voin halutessani merkityksellistää valintojani pohtimalla, millaisiin asioihin haluan omaa elämääni liittää kulutusvalinnoillani. Vaihtoehtoina ovat kuluttamatta jättäminen, kulutusmäärän maltillistaminen tai reilummin tuotettu kaakao. Globaalissa taloudessa olemme mukana vaikka missä.
Yltäkylläisyyden keskellä elävä ei välttämättä tule ajatelleeksi, miten valtava määrä työtä, ihmisiä, logistiikkaa ja resursseja on vaatinut esimerkiksi yhden colajuomatölkillisen valmistaminen. Ensinnä jossain on louhittu bauksiittia alumiinista tölkkiä varten. Sulattamossa on valettu alumiinitankoja. Tangoista on valssattu alumiinilevyä ja puristettu tölkkimuotteja. Logistiikkaketjun eri vaiheissa rekkoja on ajettu sinne tänne maista ja mantereilta. Sokerijuurikaspellon sadosta on tehty sokeria, joka on laivattu tuottajamaahan. Fosforihappoa varten tarvitaan kaivos ja kofeiini syntyy kemiantehtaalla. Vettäkin tarvitaan.
– Melko monta ihmistä tarvitaan, että on mahdollista juoda tölkillinen colajuomaa. Globaali talous on tehnyt meistä maailmankansalaisia. Koko planeetta värähtelee, kun käymme kaupassa.
Luostari lähellä
Elämän merkityksellisyyden etsijöistä tulee mieleen kliseisiä karikatyyrejä luostareihin vetäytyvistä askeetikoista, jotka karttavat aineellisen omaisuuden kartuttamista. Tai entäpä he, jotka kulkevat kuuliaisesti rahan talutusnuorassa elämäntehtävänään vaurauden kerryttäminen. Heidän seassaan kulkee pieni joukko niitä, jotka toteuttavat samaa tehtävää, mutta sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla.
Tai miten olisi taiteelle elävät ja todennäköisesti siksi aineellisesti niukasti elävät? Tai läheisilleen elävät, jotka ovat ottaneet ydintehtäväkseen toisten huomioimisen ja auttamisen, joskus vieläpä niin, että jokainen ihminen mielletään kanssakulkijaksi ja läheiseksi?
– Luostari tarjoaa pysähtymisen mahdollisuuden. Se luostari voi olla vaikka nojatuoli. Pysähdymme miettimään, mikä on paikkamme maailmassa. Otamme yhteyden omiin arvoihimme. Kysymme, mitä tarvitaan enemmän ja mitä vähemmän hyvää elämään. Päätämme, mikä on taakse jäänyttä elämää ja millaisilla muutoksilla astutaan kohti huomista.
– Jo yksi hyvä syy elää, on parempi kuin ei yhtään. Mutta jos onnistuu tunnistamaan muutaman hyvän syyn elää tätä päivää, silloin elämä ei ole yhden kortin varassa. Väitän, että jokainen voi näitä syitä elämälleen tunnistaa.
Sivistyksen muodonmuutos
Sivistys on kuollut, sanotaan. Lausahdus tuntuu todemmalta kuin aikoihin.
Voisiko jossain silti olla viriämässä jotakin uutta, voisiko se jokin olla ekososiaalinen sivistys? Onko se puhjennut kukkaan? Silmuille tai sirkkalehdille edes?
Ekososiaalinen sivistys -käsitteen synnyn voi ajoittaa vuoteen 2014, jolloin Suomessa uudistettiin koulujen opetussuunnitelmien perusteet. Salonen oli mukana uudistustyössä ja kysyi, eikö ekologinen kriisi ole yhteiskunnallinen sivistyskysymys.
– Kun kaikki ihmisen tarvitsema otetaan luonnosta, voiko ihmistä olla olemassa, jos elämän perusta murtuu?
Tästä juontuu käsitteeseen sana eko.
Sosiaalinen taasen viittaa siihen, miten jokainen ihminen on arvokas sellaisenaan. Arvokkuutta ei tarvitse erikseen osoittaa meriitein ja saavutuksin.
Sosiaalista, ihmisten väliseen yhteistoimintaan, yhteisöihin ja yhteiskuntaan viittaavaa sivistystä tarvittiin esimerkiksi maailmansotien jälkeen, kun todettiin, että yhteinen pelisäännöstö on kiteytettävä kaiken sen ihmiselämän tuhoamisen jälkeen.
Ekososiaalisen sivistyksen silmut ovat hauraita ja vaarassa tallautua vanhojen vihollistensa jalkoihin. Luonnonresurssien kyltymätön käyttö ja aineellinen yltäkylläisyys vievät elintilaa ekososiaaliselta sivistykseltä – eli ihmisen kypsymiseltä tunnistamaan, mikä olisi hyödyllisintä, oikeinta ja lopulta tärkeintä vaalia.
Ekososiaalisessa sivistyksessä yhdistyy kaksi luovuttamatonta arvoa: elämän ekologisen perustan vaalimisen ensisijaisuus ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden välttämättömyys.
– Se on se kova ydin siinä. Jos näistä kahdesta pidetään huolta, eikö muu ole järjestettävissä?
Ekososiaaliseen sivistykseen kiteytyy luonnon ja elämän edellytysten sekä sosiaalisen eheyden ja kestävyyden vaaliminen – siis kaksi luovuttamatonta arvoa. Eikö niitä vaalimalla ole vääjäämättömästi löydettävissä elämän merkityksellisyys?
– Sanoisin, että tuossapa tuo, Salonen vastaa.
Arto O. Salonen toimii kestävän hyvinvoinnin professorina Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella. Hän on myös Suomen kestävyyspaneelin jäsen. Salosen teoreettisen tutkimuksen keskiössä ovat edistysajattelun ja sivistyskäsityksen päivittämispyrkimykset. Parhaillaan Salonen työskentelee muun muassa kuusivuotisen SISU-hankkeen parissa, jonka päämääränä on rakentaa Suomelle ekologinen makrotalousmalli.
