Muutoksesta

Salli Ahtiainen-Helanne


KREIKKALAINEN filosofi Herakleitos on todennut: ”Muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton: taukoamaton muuttuminen.” Erityisesti parin viimeisimmän vuoden aikana tähän on ollut helppo samastua.

Vuoden 2020 alussa iskenyt koronaviruspandemia laittoi koko ihmiskunnan hetkellisesti polvilleen miettimään, miten kaikki arkisetkin toiminnot voidaan toteuttaa uudessa normaalissa – ja myös palaamaan tärkeiden perusasioiden äärelle, kuten siihen, miten näinkin haastavassa tilanteessa voidaan pyrkiä yhteisöllisyyteen ja pelastamaan mahdollisimman monia ihmishenkiä.

Yhteisöllisyyden muutos onkin tässä haastavassa tilanteessa ollut paitsi vaikeimpia, myös traagisimpia asioita. Se on vaikuttanut esimerkiksi ihmisten hengellisen elämän harjoittamiseen. Normaalin messuun ja kirkkokahveille kokoontumisen sijaan koronapandemia ajoi ihmiset ruutujen ääreen seuraamaan striimiä kirkosta, jossa paikalla ovat vain messun toimittajat.

On mahtavaa, että nykyajan teknologia sallii striimaamisen kaltaiset innovaatiot. Niille, joille messu on kenties viikon tärkein tapahtuma kohdata muita ihmisiä hengellisen aspektin lisäksi, striimi ei voi korvata toisen ihmisen kanssa käytyjä keskusteluja. Koronatilanteen parantuminen mahdollisti onneksi myöhemmin ehtoollisella käynnin striimatun messun jälkeen, ja nyt kirkkoihinkin on vähitellen voitu palata.

Kuva: Pixabay

Hengellisen elämän harjoittamisen lisäksi yksi tärkeä ja itseäni lähellä oleva ryhmä, jonka yhteisöllisyyteen koronapandemia on vaikuttanut, ovat tietysti opiskelijat. Toimin vielä hetken SKY:ssä opiskelijatoiminnan koordinaattorina ja pääsin itsekin opiskelemaan toista tutkintoani valtiotieteelliseen tiedekuntaan niin sanottuna koronafuksina viime vuonna, joten näiden ja muunkin opiskelijajärjestötoiminnan kautta olen päässyt seuraamaan opiskelijaelämän muokkautumista pandemiatilanteeseen melko aitiopaikalta.

Maaliskuu 2020 tuskin pyyhkiytyy pois mielestäni aivan lähiaikoina. Oli poikkeuksellisen kuormittavaa ottaa ensin vastaan tieto maailmanlaajuisesta pandemiasta, josta kukaan ei vielä tiedä tarpeeksi ja samaan hengenvetoon kuulla, että kaikki yli 10 hengen kokoontumiset kielletään. Tätäkään tietoa ei kovin kauaa ehtinyt prosessoida, kun oli jo otettava haltuun useampiakin etäyhteyksin toimivia järjestelmiä ja muita juttuja, joilla oli mahdollista järjestää interaktiivista toimintaa verkon välityksellä.

”Joku voi hyvinkin kokea, että striimatut jumalanpalvelukset ovat helpottaneet hengellistä elämää todella paljon, jos kirkkoon on muuten haastavaa päästä.”

Opiskelijoiden ja kenties monien muidenkin näkökulmasta koronapandemia on muutoksen kannalta tarkastellessa erikoinen asia. Kaikki muuttuu yhdessä silmänräpäyksessä normaalista jopa sotatilan kaltaisiin uudelleenjärjestelyihin, kaikki kohtaamiset laitetaan minimiin, koko käsitys normaalista arjesta on laitettava täysin uusiksi.

Samalla kuitenkin ainakin itsestäni tuntui moneen otteeseen etenkin ensimmäisenä ja myös toisena koronakeväänä, että yhtäältä kaikki muuttui, mutta toisaalta muutosta on todella vaikeaa hahmottaa, koska kaiken toteutuminen etäyhteyksien välityksellä passivoi arkea niin paljon. Toki muutos aiemmin aktiivisesta arjesta ruudun ääreen on helppo noteerata, mutta se yksinään ei riitä kuitenkaan kuvailemaan kaikkia niitä tasoja, joita koronapandemian aiheuttamiin muutoksiin liittyy.

Muutokseen liittyy aina sekä myönteisiä että kielteisiä puolia. Niinpä haluankin nostaa tähän myös sen näkökulman, että kaikille etäyhteyksien äärelle siirtyminen ei ole ollut pelkästään huono asia. Joku voi hyvinkin kokea, että striimatut jumalanpalvelukset ovat helpottaneet hengellistä elämää todella paljon, jos kirkkoon on muuten haastavaa päästä. Striimattukin messu voi olla parempi kuin ei messua ollenkaan, sillä messun kautta, tapahtui se millä yhteyksillä tahansa, on joka tapauksessa mahdollista välittää lohtua ja toivoa vallitsevan tilanteen keskelle.

Mitä tulee opiskelijaelämään, on varmasti paljon opiskelijoita, joilla esimerkiksi työnteko on muuttunut paljon helpommaksi etänä suoritettavien kurssien vuoksi. Kaikki eivät myöskään kaipaa samalla tavalla kasvotusten tapahtuvaa kohtaamista, ja monia asioita voi olla jopa helpompi kommunikoida etäyhteyksien kautta.

Osalle voi olla helpottavaa, kun läsnäolopakollisen ja luentosalissa toteutettavan kurssin voikin katsoa omalta kotipaikkakunnalta käsin ja tavata esimerkiksi perhettä ja paikkakunnalla asuvia ystäviä, jotka muuten olisivat kaukana opiskelupaikkakunnalta.

Lisäksi voin ainakin itse samastua siihen, että pandemia-aika on ollut todella hyvä hetki pysähtyä omien arvojen, ihmissuhteiden ja ylipäätään arjen äärelle miettimään sitä, mitkä asiat ovat hyvin, mistä voin karsia ja mitä minulle ja ympärilläni oleville ihmisille kuuluu.

”Toisaalta ajattelen, että tulevaisuus on joka tapauksessa jollain tavalla tuntematon, on ollut jo ennen tätä pandemiaa ja tulee olemaan myös tästä eteenpäin.”

Syksyn 2021 aikana toivoa ja valoa on jo alkanut näkyä tunnelin päässä. Opiskelijajärjestö- ja ylipäätään korkeakoulukentällä ja kirkossa on jo palattu pitkälti kasvotusten tapahtuviin kohtaamisiin, joiden rinnalla kulkee myös etäosallistumismahdollisuus. Loppuvuoden uutiset uudesta virusvariantista ja etätyösuosituksesta vetävät toki sumuverhon tulevaisuuden eteen.

Toisaalta ajattelen, että tulevaisuus on joka tapauksessa jollain tavalla tuntematon, on ollut jo ennen tätä pandemiaa ja tulee olemaan myös tästä eteenpäin. Tämä poikkeuksellinen ajanjakso on vain tehnyt tuntemattomasta vielä helpommin havaittavaa.

Loppuun haluan sanoa jonkinlaisena kevennyksenä, että vaikka muutos olisikin ainoa pysyvä asia, niin joulu näyttää silti tulevan myös tänä vuonna yhtä varmasti kuin aina ennenkin. Emme vielä tiedä, joudutaanko lähempänä joulua tekemään vielä jonkinlaisia poikkeusjärjestelyitä, mutta se ei silti välttämättä vaimenna tai poista joulun varsinaista merkitystä, mikä se itse kullekin on.

Tänäkin jouluna toivon, että mahdollisimman moni saisi kokoontua edes pienimuotoisesti tai etäyhteyksin omien läheistensä kanssa rakkauden ja toivon sanoman äärelle. Toivon, että muuttuvasta maailmantilanteesta ja sen mahdollisesti aiheuttamasta kuormituksesta huolimatta jokaisella olisi mahdollisuus pysähtyä itsensä ja läheistensä äärelle, katsomaan oman asuinympäristönsä jouluvaloja, nauttia siitä pienestä määrästä lisää valoa, jota juuri satanut lumi on tuonut, laulaa joululauluja ja ylipäätään jättää hetkeksi arjen huolet taakse.

Muutoksia on ja tulee aina olemaan, mutta on tärkeää tiedostaa, mitkä asiat pitävät pinnalla myös muutosten keskellä.


Esijä-lehti on Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton kustantama. Kirjoittaja on SKY:n paikallissihteeri, teologi, sosiaalitieteilijä ja opiskelijajärjestöaktiivi. Hän on kiinnostunut paitsi muutosten tuomista mahdollisuuksista, myös ihmisten kanssa toimimisesta ja uusien asioiden oppimisesta. Hän kuvailee itseään pesunkestäväksi jouluihmiseksi, ja esseen myötä hän haluaa toivottaa jokaiselle siunattua adventin aikaa, hyvää joulua ja parasta mahdollista hyvää uuteen vuoteen 2022.

Jeesuksen jalanjäljillä Intiassa

Ossi Korpi


JERUSALEM on läpi kristinuskon historian ollut kristikunnan symbolisesti merkityksellisin paikka. Yhä edelleen sadattuhannet pyhiinvaeltajat vierailevat vuosittain evankeliumien tapahtumiin liitetyissä kohteissa, kuten Pyhän haudan kirkossa. 1800-luvun lopun Euroopassa katse alkoi kuitenkin kääntyä kohti itää, Tiibetiin ja Intiaan, joissa uskottiin säilyneen ajatonta viisautta. Lopulta sieltä löytyi myös Jeesus.

Pyhän Issan elämä

Vuonna 1894 julkaistiin ranskankielinen teos nimeltä La Vie inconnue de Jésus-Christ eli Jeesuksen Kristuksen tuntematon elämä. Kirjan oli kirjoittanut venäläinen Nikolai Notovitch. Ajalleen tyypillisenä matkakirjana alkava teos kuvaa Notovitchin matkoja pohjoisessa Intiassa. Ladakhissa ollessaan hän kertoo kuulleensa tiibetinbuddhalaiselta munkilta Issa-nimisestä buddhalaisesta profeetasta, jonka tarina muistuttaa erehdyttävästi kristillistä Jeesusta. Lisäksi hän saa selville, että tämän Issan elämästä kertovia käsikirjoituksia olisi löydettävissä useista luostareista.

Nikolai Notovitch. Kuva: Wikimedia Commons

Notovitch kertoo päättäneensä matkustaa tuolloin vielä varsin sulkeutuneeseen Tiibetiin etsimään kyseistä tekstiä. Hän kuitenkin murtaa jalkansa ja päätyy hoidettavaksi Himisin luostariin Ladakhissa. Onnekseen hän löytää etsimänsä käsikirjoituksen Himisistä ja saa mahdollisuuden kirjata sen ylös tiibetintaitoisen kääntäjän sanelusta.

”Aasiaan suuntautuvien matkojen kuvauksen lisäksi Issan tarina eroaa oleellisesti evankeliumeista siinä, että tässä versiossa Jeesus ei tee ihmetekoja tai nouse kuolleista.”

Notovitchin löydös, 244 lyhyestä säkeestä koostuva ”Pyhän Issan elämä” on sisällytetty osaksi hänen kirjaansa. Siinä kuvataan, kuinka Jeesus eli Issa matkustaa 13-vuotiaana kauppiaiden kanssa nykyisen Pakistanin kautta Nepaliin ja Intiaan. Matkalla hän perehtyy sekä hindulaisiin että buddhalaisiin teksteihin. Hän vastustaa kastijärjestelmää, puhuu naisten puolesta ja saarnaa yksijumalaisuutta.

Lopulta Issa palaa Persian kautta Israeliin ja Jerusalemiin, jossa hänet ristiinnaulitaan. Aasiaan suuntautuvien matkojen kuvauksen lisäksi Issan tarina eroaa oleellisesti evankeliumeista siinä, että tässä versiossa Jeesus ei tee ihmetekoja tai nouse kuolleista. Lisäksi Notovitchin julkaisemaan tekstiin on sisällytetty vaihtoehtoinen tarina Mooseksesta, josta käytetään nimeä ”Mossa”.

Kiehtova itä ja aikalaiskritiikki

La Vie inconnue de Jésus-Christ keräsi nopeasti suurta huomiota. Englanninkielinen käännös julkaistiin pian, ja uusia painoksia ilmestyi kirjakauppoihin tiuhaan tahtiin. Notovitchin kirja sopi monin tavoin ajan henkeen. Kolonialismin ja romantiikan ajan kirjoittajien myötä Euroopassa oli herännyt kiinnostus ”orienttiin”. Tieto Aasian uskontoperinteistä, kuten hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta, lisääntyi erilaisten pyhien tekstien käännösten myötä.

Uudet länsimaiset henkiset liikkeet alkoivat ottaa näistä vaikutteita. Erilaiset seikkailijat ja salatieteilijät kirjoittivat matkoistaan idässä. Vaikutusvaltaisin heistä oli Teosofisen Seuran perustajiin kuulunut Helena Petrovna Blavatsky, joka oli omien sanojensa mukaan viettänyt aikaa Tiibetissä paikallisten mestarien opissa.

Lisäksi Notovitchin paljastukset kiehtovat laajemminkin kristinuskon läpitunkemassa Euroopassa. Raamatussa ei kuvata Jeesuksen elämää ikävuosien 12–29 välillä, joka on herättänyt vuosisatojen aikana erilaisia spekulaatioita hänen mahdollisista matkoistaan Galilean ulkopuolelle. Jo keskiajalla oli kiertänyt tarinoita Jeesuksen matkoista Britanniassa.

”Sarkastiseen sävyyn kirjoitetussa tekstissä tiibetiläistä kirjallisuutta tunteva Müller esittää, että munkit lienevät huijanneen Notovitchiä, sillä muuten tätä täytyisi pitää valehtelijana.”

Uudet löydökset Jeesuksen tuntemattomista vuosista saivat kuitenkin pian osakseen kritiikkiä. Uskontotieteen uranuurtaja Max Müller kyseenalaisti Notovitchin käsikirjoituksen aitouden tunnetussa brittiläisessä kirjallisuuslehdessä. Sarkastiseen sävyyn kirjoitetussa tekstissä tiibetiläistä kirjallisuutta tunteva Müller esittää, että munkit lienevät huijanneen Notovitchiä, sillä muuten tätä täytyisi pitää valehtelijana. Hän pitää mahdottomana sekä käsikirjoituksen väitettyä syntyhistoriaa että pysymistä tuntemattomana siihen asti.

Vuonna 1896 julkaistiin samassa lehdessä professori J. Archibald Douglasin kirjoitus, joka murensi entisestään Notovitchin kertomuksen uskottavuutta. Douglas oli matkustanut henkilökohtaisesti Himisin luostariin haastattelemaan sen johtajaa ja saanut kuulla, ettei tämä ollut ollut kuullutkaan Issan elämää kuvaavasta tekstistä, saati tavannut Notovitchia.

Taidemaalari Nikolai Roerich Issan jäljillä

Kielteinen julkisuus ei merkinnyt Issan tarinan loppua. Vuonna 1925 Ladakhiin saapui uusia seikkailijoita: taidemaalari Nikolai Roerich vaimonsa ja poikansa kanssa. Myös heidän retkensä määränpäänä oli Tiibet – jonne he todistettavasti lopulta pääsivätkin. Roerichit olivat perehtyneet syvällisesti Blavatskyn teosofisiin teksteihin ja perustaneet oman uskonnollisen liikkeen, Agni-joogan.

Matkakirjassaan Altai-Himalaya Nikolai Roerich kirjoittaa, että hänen Ladakhissa tapaamansa paikalliset eivät tienneet Notovitchin kirjasta. He kuitenkin kertoivat legendoja Issasta. Roerichin kirja sisältää myös katkelmia näistä paikallisten väitetysti kertomista tarinoista, jotka ovat linjassa Notovitchin teoksen kanssa.

Roerich itse oli tiettävästi hankkinut Notovitchin kirjan edellisenä vuonna. Lisäksi hän kirjoittaa tavanneensa Ladakhin maharadžan, ”kuningas-laman”, ja päättelee, että tämän suku on tietoinen Issasta kertovista käsikirjoituksista.

”Ajatus Jeesuksesta buddhalaisten keskuudessa sopi hyvin Roerichin ajatusmaailmaan, jossa eri uskonnot olivat pohjimmillaan yhtä.”

Roerich ikuisti Issan myöhemmin vaikuttavaan temperamaalaukseensa ”Issa ja jättiläisen pää”. Ajatus Jeesuksesta buddhalaisten keskuudessa sopi hyvin Roerichin ajatusmaailmaan, jossa eri uskonnot olivat pohjimmillaan yhtä. Luultavasti Roerichin näkemykseen Jeesuksesta olivat vaikuttaneet myös teosofiset tekstit, jossa tämä esitetään Jumalan pojan sijaan inhimillisenä uudistajana ja opettajana.

Nikolai Roerichin maalaus Issa ja jättiläisen pää (Исса и голова великанова) vuodelta 1932. Kuva: Wikiart
Monien tulkintojen Jeesus

Lähes sata vuotta on kulunut Roerichien tutkimusmatkasta. Jeesuksen matkoista Intiassa tai Issasta kertovista vanhoista teksteistä ei toistaiseksi ole löytynyt tiedeyhteisön laajalti hyväksymiä todisteita. Ajatus on kuitenkin jäänyt elämään ja saanut uusia ilmenemismuotoja. Monet intialaiset henkiset opettajat ja länsimaiset New Age -kirjoittajat ovat esittäneet omia näkemyksiään Jeesuksen vuosista Aasiasta tai tulkinneet tämän oppeja hindulaisen tai buddhalaisen filosofian valossa.

Uskontotieteilijä Simon J. Josephin mukaan Jeesuksen matkustamista Intiaan ei voida poissulkea. Ajanlaskun alun kauppareitit yhdistivät Palestiinan alueen Intiaan, Tiibetin ja Persiaan. Samasta syystä myös uskonnolliset vaikutteet saattoivat kulkea monia reittejä.

Erilaiset maantieteelliset alueet kantavat mukanaan hengellisiä merkityksiä. Intiaan sijoitettu Issa herättää toisenlaisia mielikuvia, kuin Uuden testamentin tapahtumapaikoilla opettava Jeesus. Osaa ihmisistä ensin mainittu tulkinta puhuttelee enemmän. Notovitchin ja Roerichin löydösten voidaankin ajatella kertovan osaltaan Jeesuksen merkityksestä valtavirtaisen kristinuskon ulkopuolella – riippumatta niiden aitoudesta.


Lähteet

Andreyev, Alexandre 2014: Myth of the Masters Revived: The Occult Lives of Nikolai and Elena Roerich. Brill, Leiden.

Douglas, J. Archibald 1896: The Chief Lama of Himis on the Alleged ’Unknown Life of Christ’. The Nineteenth Century 39, 667–678.

Joseph, Simon J. 2012: Jesus in India? Transgressing Social and Religious Boundaries. Journal of the American Academy of Religion 80 (1), 161–199.

Müller, Max F. 1894: The Alleged Sojourn of Christ in India. The Nineteenth Century 36, 515–522.

Notovitch, Nicolas 1916 (1894): The Unknown Life of Jesus Christ. Indo-American Book Company, Chicago.

Owen, Alex 2004: The Place of Enchantment: British Occultism and the Culture of the Modern. University of Chicago Press, Chicago.

Partridge, Christopher 2014: Orientalism and the Occult. Teoksessa Christopher Partridge (toim.) The Occult World, 611–625. Routledge, London.

Roerich, Nicholas 2017 (1929): Altai-Himalaya: A Travel Diary. Nicholas Roerich Museum, New York.

Santucci, James A. 2009: The conception of Christ in the Theosophical tradition. Teoksessa Olav Hammer (toim.) Alternative Christs, 190–211. Cambridge University Press, Cambridge.

Kenelle juhlapyhät kuuluvat?

Pääkirjoitus


SUOMALAISILLE vuoden tärkeimmät juhlapyhät alkavat olla taas oven takana, ja kaupunkimaisema täytyy vilkkuvista valoista, kiiltävistä joulupalloista ja kulutusjuhlan henkeä pursuilevista lahjaideoista. Maallistuneelle keskivertosuomalaiselle joulun aika merkitsee todennäköisesti pysähtymistä, hengähtämistä, yhdessäoloa läheisten kanssa ja hyvää sesonkiruokaa. Hartaampi kristitty saattaa lukea jouluevankeliumin ja ajatella kiitollisuudella vapahtajan syntymää.

Monet sellaiset juhlapäivät, jolloin ainakin toimistotöistä ollaan vapaalla ja jolloin työssä oleville maksetaan tuplapalkkaa, perustuvat kristilliseen perinteeseen.

Ajattelen itsekkäästi, että haluan ehdottomasti nämä vapaat pitää, vaikka en kuulu kirkkoon enkä liioin harjoita minkäänlaista uskonnollisuutta. Pidän kulttuuriperintöä arvossa ja olen sitä mieltä, että ihminen tarvitsee ylimääräisiä vapaapäiviä sekä sesonkijuhlia, joihin jokaiselle liittyy omia muistoja ja niin kulttuurisia kuin henkilökohtaisia merkityksiä.

Suomi on moniarvoistunut viimeisten vuosikymmenten aikana myös uskonnollisesti lähinnä Suomeen kohdistuneen maahanmuuton myötä. Erityisesti islam on noussut kahden suurimman kirkon rinnalle kolmanneksi suureksi uskontoryhmäksi.

Islam eroaa Suomessa lailliselta asemaltaan usein siinä, että monet islamilaiset ryhmät ovat järjestäytyneet tavallisiksi yhdistyksiksi rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan sijasta. Tämä johtuu siitä, että suomalaisilla muslimeilla on hyvin erilaisia lähtökohtia, ja ryhmät ovatkin usein eriytyneet paitsi islamin eri suuntausten mukaan myös etnisesti ja kielellisesti.

Vaikka islamilainen seurakunta olisikin rekisteröitynyt Suomessa virallisesti uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, siihen kuuluminen ei tuo mukanaan oikeutta omiin pyhävapaisiin. Muslimit eivät juhli joulua, mutta sen sijaan esimerkiksi ramadaniin liittyvät juhlapyhät, kuten Id-juhla, ovat muslimeille todella tärkeitä ja keskeisiä juhlia.

Kuva: Pixabay

Toisinaan on keskusteltu siitä, tulisiko islamilaisilla yhdyskunnilla olla evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon tavoin verotusoikeus. Tässä vaatimuksessa on vedottu uskonnonvapauteen ja yhdenvertaisuuteen.

Vastassa on olennainen kysymys kirkon ja valtion suhteesta, joka on Suomessa eurooppalaiseksi, suhteellisen maallistuneeksi ja moderniteetillaan ylpeileväksi yhteiskunnaksi hämmästyttävän tiivis monessa suhteessa. Tästä kertovat esimerkiksi valtakirkkojen laillinen asema ja kirkkolainsäädäntö, verotusoikeus ja velvollisuus julkisten hautausten järjestämisestä. Lisäksi luterilaiset ja ortodoksiset papit koulutetaan julkisissa yliopistoissa.

Verotusoikeuden tavoin islamin kohdalla on julkisessa ja akateemisessa keskustelussa pohdittu sitäkin, pitäisikö yliopistoissa kouluttaa myös imaameja. Tällä on nähty olevan potentiaalisesti ehkäisevä vaikutus esimerkiksi ei-toivottujen radikaalien ajatusten leviämiseen.

Mikäli Suomessa harjoitettavia uskontoja halutaan saattaa yhdenvertaiseen asemaan, eikö olisi helpointa aloittaa siitä, että kansalaisilla olisi oikeus vapaapäivään tärkeimpinä juhlapyhinään? Edes palkattomaan sellaiseen?

Uskonnonvapauden kannalta on ongelmallista, että juhlapyhien kohdalla oikeus oman uskonnon harjoittamiseen koskee vain kristittyjä, joihin lasketaan kaiken lisäksi nekin, jotka eivät edes kuulu kirkkoon mutta joille joulu on tärkeä juhla kulttuuriperinnön vuoksi.

Oikeuden tärkeimpiin uskonnollisiin pyhiin liittyviin vapaapäiviin pitäisi koskea kaikkia muitakin uskonnollisia ryhmiä. Kristinuskon ja islamin rinnalla muita uskontokuntia on Suomessa niin marginaalinen määrä, että mitään mahdotonta juhlapyhävapaiden soppaa siitä tuskin syntyisi.

Karoliina Virkkunen

Kirjoittaja on Etsijän päätoimittaja.

Neturei Karta ja Israel – Miksi Palestiinasta keskusteleminen on niin haasteellista?

Laura Kääntee


KYSYMYS juutalaisten omasta valtiosta on ollut esillä läpi historian. Samoin lukuisat karkotukset ja kansanmurhat ovat vainonneet juutalaisia jo vuosisatoja. Heitä on syytetty mustasta surmasta, luonnonkatastrofeista ja ties kuinka monesta muusta tragediasta, mikä onkin vain syventänyt juutalaisten ja muiden kansojen välistä kuilua sekä lisännyt vastakkainasettelua. Muu maailma virheellisesti mieltääkin juutalaiset homogeeniseksi ryhmäksi, koska se tukee jo kulttuureihin juurtunutta vastakkainajattelua.

Antisemitistiset salaliittoteoriat piirtävät kuvaa juutalaisten samankaltaisuudesta

Ajatus juutalaisten keskinäisestä samankaltaisuudesta on aina ollut antisemitismin ytimessä; vaarallisimmat ennakkoluulot ovat liittyneet luonteenpiirteisiin, talouteen tai politiikkaan. Suurin osa salaliittoteorioista perustuukin siihen, että juutalaiset ”hallitsevat” korkeita virkoja pankki- ja mediamaailmassa. Toisaalta uusien salaliittoteorioiden kehittyessä juutalaisten roolia päivitetään. Hyvä esimerkki tästä on niin kutsuttu juutalaisbolševismi, jossa juutalaiset eivät enää olleet rikkaita ja ahneita pankkiherroja, vaan lokakuun vallankumousta toteuttavia kommunisteja.

”Muun muassa Israelin harjoittama politiikka jakaa juutalaisten mielipiteitä ympäri maailmaa.”

Juutalaisia on monenlaisia ja kaikki heistä eivät ole näkemyksiltään yhtenäisiä. Muun muassa Israelin harjoittama politiikka jakaa juutalaisten mielipiteitä ympäri maailmaa. Antisionistisia, Palestiinaa tukevia juutalaisia on siis olemassa. Radikaalein antisionistinen ortodoksijuutalainen liike Neturei Karta (suom. Kaupungin suojelijat / vartijat) syntyi jo 1930-luvulla, ennen Israelin perustamista.

Neturei Karta on juutalainen liike, joka vastustaa juutalaisvaltiota

Nettisivujen sekä liikkeen rabbi Yisroel Dovid Weissin mukaan Neturei Karta vastustaa juutalaisvaltion olemassaoloa, koska se on heidän mielestään ristiriidassa pyhien kirjoitusten kanssa. Rabbi Weiss puolestaan korostaa juutalaisuuden ja sionismin erilaisuutta – ensimmäinen sana viittaa uskontoon, toinen yritykseen korvata Jumala nationalismilla. Neturei Karta tulkitsee juutalaisten maanpaon vielä jatkuvan, koska juutalaisille luvattu Messias ei ole vielä saapunut, minkä takia liike painottaakin Israelin olemassaolon laittomuutta Jumalan silmissä.

Neturei Kartan mielenosoitus Montrealissa 4.1.2009. Kuva: Eternalsleeper / English Wikipedia

”Neturei Karta määrittelee itsensä ”oikeiden juutalaisten” ryhmittymäksi: heidän mukaansa Israelia puolustavat juutalaiset eivät ole juutalaisia lainkaan.”

Neturei Kartan näkemyksiä ei suotta luonnehdita radikaaleiksi muissa juutalaisissa piireissä. Sen toiminta perustuu pitkälti vastakkainasetteluun. Neturei Karta määrittelee itsensä ”oikeiden juutalaisten” ryhmittymäksi: heidän mukaansa Israelia puolustavat juutalaiset eivät ole juutalaisia lainkaan. Liike järjestää yhteisiä mielenosoituksia muslimien kanssa ja agitoi vapaan Palestiinan puolesta, mikä saa aikaan paheksuntaa Israelia tukevilta juutalaisilta ja kristityiltä.

Liike on myös antanut oman kiistanalaisen selityksensä holokaustille – Neturei Kartan mukaan laajamittaisen ja armottoman juutalaisten kansanmurhan takana on Jumalan rangaistus vääräoppisuudesta. Moinen tulkinta myötäilee vahvasti juutalaisvastaista holokaustin kiistämistä ja sivuttaa natsi-Saksan kansallissosialistisen hallituksen sekä muiden sotarikollisten vastuuta.

Palestiina-kysymys on kuin umpikuja – Palestiinan alueet pyhiä niin muslimeille kuin juutalaisille

Palestiinan kohtalo herättää suurtakin myötätuntoa, sillä maan historia on täynnä imperialismia. Palestiinalaiset ovat joutuneet kohtaamaan ensin brittiläisen imperialismin, sitten maansa paloittelun ja jakamisen. Näissä olosuhteissa jotkut epätoivoiset muslimit näkevät terrorismin ainoana vaihtoehtona. Väkivaltaan vastaaminen terrorismilla ei ole näyttäytynyt tehokkaaksi toimintatavaksi, vaan päin vastoin se on lietsonut yhä enemmän molemminpuolista vihamielisyyttä.

Arabikapina brittiläistä imperialismia vastaan (vuodet 1936-39) Kuva: Matson photograph collection

Palestiinaa kohtaan sympatiaa tuntevat, näkemyksiltään Neturei Kartaa liberaalimmat juutalaiset eivät kuitenkaan halua luopua Israelista, josta on tullut koti puolelle maailman juutalaisista. Samalla palestiinalaiset joutuvat tyytymään oman kotimaansa riekaleisiin. Tilanteen traagisuutta lisää se, että osapuolten motiivit ovat ymmärrettäviä, ja ne perustuvat inhimillisiin arvoihin – Palestiinan alueet ovat pyhiä sekä muslimeille että juutalaisille.


Kirjoittaja on portugalilaisen filologian opiskelija, joka pyrkii löytämään kultaisen keskitien uskonnollisissa kysymyksissä.

Lähteet

Osce, haitalliset stereotypiat juutalaisista: https://www.osce.org/files/f/documents/9/2/441098.pdf

Neturei Kartan nettisivut: https://www.netureikarta.com/about/

Rabbi Weissin haastattelu: https://www.rt.com/op-ed/524455-neturei-karta-rabbi-weiss-israel/

Vice – ” Rebel Rabbis: Anti-Zionist Jews Against Israel” lyhytdokumenttielokuva Neturei Kartasta: https://www.youtube.com/watch?v=FKplabTRuak

Pakkeja, pilkkaa ja aviopuolisoita – näin uskonto on vaikuttanut deittailuun

Kysyimme lukijoiltamme, miten uskonto on vaikuttanut parisuhteisiin.

Annika Hämäläinen


ETSIJÄ-LEHDEN kyselyyn vastasi kymmenen henkilöä. Yksi ateisti, kaksi agnostikkoa, kuusi Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvaa ja yksi ortodoksi. Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvista, yksi oli entinen vanhoillislestadiolainen ja kaksi kertoi uskovansa eri tavalla kuin kirkko opettaa. Vastaajista neljä oli sinkkua, kaksi naimisissa, kolme parisuhteessa ja yksi ”vaikeasti määriteltävässä tapailutilanteessa.” Vastaajien kokemukset ja toiveet vaihtelivat paljon keskenään. Yksi yhteinen toive kuitenkin oli, tulla kunnioitetuksi ja ymmärretyksi puolin ja toisin.

Uskonto on vaikeuttanut deittailua ja seurustelua

Vastaajat kertoivat oman uskon vaikeuttaneen deittailua ja omasta uskosta kertomisen johtaneen pakkeihin, pilkkaamiseen ja ”ghostaamiseen.”

”Deittaillessa saa koko ajan olla selittämässä omaa uskoa. Tinderissä monet kerrat joutunut selittämään, ettei usko Jumalaan tarkoita, ettei usko tieteeseen. Raskasta on myös perustella omaa uskoaan ja katsomustaan niille, jotka eivät usko. Eli kyllä vähän haittaa deittailua. Olen myös saanut pakit, koska on selvinnyt, että uskon Jumalaan.”

Kuva: Joanna Nix – Unsplash

Myös seurustelukumppanin tai hänen perheensä usko on aiheuttanut kiperiä tilanteita. Yksi vastaajista kertoi, ettei entinen kumppani voinut esitellä häntä vakavasti uskossa olevalle perheelleen, koska vastaaja ei itse ollut uskossa. Kumppani ei siksi pitänyt häntä myöskään ”hyvänä ihmisenä.” Myös toinen vastaaja kertoi, ettei huonojen kokemusten takia halua enää seurustella eri tavalla uskovien kanssa.

”Vaikka uskonto on vastaajien mukaan vaikeuttanut seurustelua ja deittailua, on osa vastaajista löytänyt aviopuolisonsa juuri seurakunnan kautta.”

Kyselyyn vastannut agnostikko kertoi olevansa kuin kahden maailman välissä: ”Henkilökohtainen uskoni ei ole merkittävä asia elämässäni, mutta toisaalta toivoisin kumppanini kunnioittavan kristinuskoa ja kirkon perinteitä sen verran, että hyväksyisi lähipiirini ”uskonnollisuuden”. Ongelma on ehkä enemmän oman pääni sisällä, mutta pelkään olevani kristityille liian ”maallinen” ja ei-kristityille liian hihhuli.”

Vaikka uskonto on vastaajien mukaan vaikeuttanut seurustelua ja deittailua, on osa vastaajista löytänyt aviopuolisonsa juuri seurakunnan kautta. Kaksi vastaajaa toivoo myös löytävänsä kumppanin, joka jakaisi saman tavan uskoa tai kuuluisi samaan uskontokuntaan. Voimaan ja energiaan uskova vastaaja kuvaa omaa vakaumustaan kovin avoimeksi ja joustavaksi. Hän kokee tarvitsevansa jotain samankaltaista toiselta, sillä vakaumus selittää häntä ihmisenä.

Ymmärrystä, kunnioitusta ja kirkkohäitä

Suurin osa kyselyyn vastanneista toivoi kumppaniltaan ymmärrystä ja kunnioitusta puolin ja toisin. Vastanneista kolme ilmaisi selkeästi toivovansa kumppanin olevan uskossa.

”Minun puolestani kumppanin ei tarvitse uskoa Jumalaan, mutta se helpottaa monia asioita. Ei tarvitse perustella omaa itseään jatkuvasti. Minulle riittää, että toinen kunnioittaa uskoani ja minä hänen,” tiivistää yksi vastanneista.

Kuva: Felipe Callado – Unsplash

Eräs vastaaja kertoi kokevansa helpommaksi tilanteet, joissa oma kumppani olisi vähemmän uskonnollinen kuin hän itse on. Hän koki yleisesti helpommaksi sen, että nainen on miestä konservatiivisempi, sillä koki haasteelliseksi tilanteet, joissa mies pyrkisi hallitsemaan naisen elämää, kuten ehkäisyä uskonnollisten normien takia. Myös toinen vastaaja kertoi arvostavansa maltillista uskovaisuutta, mutta suhtautuvansa kielteisesti fundamentalismiin, sillä pahimmillaan uskonto voi vaikuttaa arkeen tuhoisasti.

Vastauksissa korostui uskontoa enemmän yhteisten arvojen tärkeys. Selkeänä toiveena oli myös kihlautuminen ja avioliitto.

Perheen ja ystävien tuki tärkeää

Vastaajat kokivat uskonnon vaikuttaneen perhesuhteisiin seurustelua ja deittailua vähemmän. Suurin osa vastaajista kertoi, ettei uskonto ole vaikuttanut perhesuhteisiin käytännössä lainkaan. Perheiden kuvattiin ymmärtävän ja hyväksyvän vastaajien näkökannat.

Vanhoillislestadiolaisuudesta eronnut kertoi lopulta lähentyneensä äitinsä kanssa ja välien olevan nyt paremmat kuin ennen eroamista. Agnostikko kertoi arastelevansa kertoa läheisilleen agnostisismistaan, sillä pelkää totuuden aiheuttavan läheisilleen huolta tai pettymystä.

Myös ystävyys voi toimia hyvin, vaikka kaveripiiri koostuisi eri tavoin uskovista:

”Lähipiirissäni on kaksi uskovaista kristittyä ja yksi uskovainen muslimi. Olen ainut kaveripiiristäni, joka ei uskomalla usko mihinkään. Silti tulemme kaikki todella hyvin toimeen, ymmärrämme toisia ja olemme todella läheisiä. Minusta se on kaunista miten erilaisia olemme uskon kannalta, mutta olemme silti parhaimpia ystäviä!”

Häpeästä uteliaisuuteen: miksi katson tosi-tv:tä?

Kristiina Kallinen


MYÖNNÄN nyt ensimmäistä kertaa julkisesti, että katson useita eri tosi-tv -sarjoja. Erityisesti niitä, jotka käsittelevät parisuhteita. Ensitreffit alttarilla on ohjelma, jossa ventovieraat ihmiset sitoutuvat toisiinsa menemällä naimisiin asiantuntijoiden valitseman kumppanin kanssa.

Temptation Island on lähes toisen ääripään ohjelmakonsepti, jossa pariskunnat erotetaan toisistaan ja sen jälkeen testataan, saavatko ”kuumat sinkut” vieteltyä varatut lomaolosuhteissa biletyksen keskellä. Olen jopa katsonut Paratiisihotellia, jonka ideana on lähinnä kerätä nuoria ja hyvännäköisiä aikuisia hengailemaan luksushotelliin ja suorittamaan tehtäviä juhlimisen lomassa. Välillä pariudutaan ja riidellään.

Kuva: Pixabay

Pinnallisesti katsottuna Ensitreffit alttarilla on näistä ainoa, jota kehtaan myöntää katsovani suuremmallekin joukolle ihmisiä. Tarkemmin tarkasteltuna olen alkanut ymmärtää ihmisiä paremmin kaikkien mainittujen ohjelmien ansiosta.

Miksi katson tosi-tv:tä? Kysymys, jota kysyn itseltäni usein samalla kun piilottelen harrastustani niiltä ystäviltä, joiden arvelen paheksuvan tai vähintään kummeksuvan kyseisen genren tv-ohjelmia. Itsekin kuuluin ennen kovaan ääneen paheksujiin. Oli päivänselvää, että arvoihini ei voi kuulua esimerkiksi Temptation Islandin katsominen, sillä koko ohjelmakonseptin ideana on testata parisuhteen rajoja, tarjota nuorille aikuisille alkoholia ja kuvata kameroilla, kuka sortuu pettämään puolisoaan.

Olen katsonut, kun parisuhteet hajoavat. Olen nähnyt, kun minulle ventovieraat ihmiset pettävät toisiaan, juoksentelevat alasti, oksentavat rannalla ja hajoavat täysin nähdessään, kun heille tärkeä ihminen pettääkin luottamuksen täysin. Olen todennut itselleni, ettei tällaista saisi näyttää julkisesti. Olen tuntenut myötähäpeää, sääliä, myötätuntoa sekä luonnollisesti vahvaa uteliaisuutta. Olen hävennyt vahvasti sitä, että itse katson viihteenä sitä, kun joidenkin elämä hajoaa.

Tiedän, että tosi-tv:ssä esiintyvien ihmisten elämästä kiinnostuminen harvoin jää vain tv:ssä esitettyjen asioiden tasolle. Jälkikäteen netti, some ja kavereiden väliset keskusteluryhmät ovat täynnä spekulaatiota, oman elämänsä salapoliisien kaivaessa infoa ventovieraista ihmisistä sen kummemmin ajattelematta, kuuluvatko ihmisten yksityisasiat meille vain siksi, että he ovat päättäneet jakaa osan elämästään julkisuuteen. Totumme tv:ssä näkemiimme hahmoihin unohtaen, että jokaisen rakennetun hahmon takana on ihmiselämä, jota emme omista.

Temptation Island -ohjelman juontaja Sami Kuronen. Kuva: Nelonen Media

Edelleen olen sitä mieltä, että maailma olisi monessa mielessä parempi paikka ilman tirkistelynhaluun ja sekoiluun vahvasti pohjautuvia viihdeohjelmia. Yritän vetää omassa katsomisessani rajan aina johonkin, mutta kuten useilla sarjoihin osallistuvilla ihmisillä, omat rajani ovat liukuvia ja näköjään ajan kanssa siirtyviä. Vähitellen olen ymmärtänyt, että minusta ei tee millään tavalla parempaa ihmistä se, etten itse ole saarella bilettämässä. Minusta tekee onnekkaamman ihmisen se, etten ole joutunut kasvamaan aikuiseksi julkisuudessa tai puolustamaan elämänvalintojani jatkuvasti ventovieraille.

Erityisesti nuoret naiset ovat olleet viime aikoina julkisuudessa kertomassa avoimesti mielenterveysongelmistaan, saamistaan vihaviesteistä ja pahimmillaan jatkuvista tappouhkauksista. Kun ohjelmaan osallistuminen ei enää jää satunnaisen julkisuuden tasolle tai siihen, että somessa kirjoitellaan hetken aikaa ja joku tunnistaa sinut ruokakaupassa, vaan eskaloituu niin pahasti, että pelkäät lähteä vierailulle omaan kotikaupunkiisi, on jotain mennyt pieleen.

Sitä voisi luulla, että aikuinen ihminen tietää, mihin lähtee osallistuessaan parisuhdetta testaavaan ohjelmaan, mutta mihin kaikkeen voi olettaa ihmisen voivan varautua? Mitä kaikkea pitää vain ”voida sietää”?

Lisäksi näyttää siltä, että vaikka Suomessakin viihdeohjelmien tasa-arvoisuus edistyy vähitellen niin, että parisuhdeohjelmiin osallistuu transsukupuolisia, biseksuaaleja sekä avoimessa suhteessa eläviä ihmisiä, säännöt ovat silti yllättävän vanhanaikaisia ja sukupuoliroolit voimissaan. Vaikuttaa siltä, että jos mies pettää naista tv:ssä, hän on sika, mutta silti hauska hahmo. Jos taas nainen pettää mukavaa miestä tv-kameroiden kuvatessa, hän saa kuukausienkin päästä jatkuvia tappouhkauksia ja vihatulvaa. Voiko olettaa, että miehille julkinen parisuhteen rikkominen sallitaan helpommin vai eivätkö miehet puhu seurauksista yhtä paljon julkisuudessa?

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa asiantuntijoiden valitsemat parit tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa alttarilla. Kuvassa parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow, psykologi Tony Dunderfelt ja seksuaali- ja logoterapeutti Elina Tanskanen. Kuva: MTV

Vähintään voi varoen toivoa, että viime aikoina julkisuudessa paljon käyty keskustelu tosi-tv:n haitoista ja osallistujien kipeistä kokemuksista johtaa siihen, että ihmisten inhimillisyys hyväksytään helpommin myös julkisuuden henkilöiltä. Voi myös toivoa, että tv-maailman sukupuoliroolit laajenevat ajan myötä yhä avoimemmiksi ja ohjelmiin osallistuneiden mielenterveysongelmista puhuminen auttaa normalisoimaan avun hakemista.

Tosi-tv -sarjojen idea on usein näyttää ”ihan tavallisia ihmisiä” poikkeuksellisissa tai yllättävissä olosuhteissa. Välillä ääriolot muodostuvat luonnon armoilla olemisesta, usein eristyksissä normaalielämästä tai vähintään uudenlaisten haasteiden kohtaamisesta.

Oma suosikkiohjelmani on aiemmin jo mainittu Ensitreffit alttarilla, jossa ääriolosuhteet muodostuvat niinkin radikaalista asiasta kuin ventovieraaseen ihmiseen sitoutumisesta. Sen enempää ylimääräistä draamaa ei tarvita. Pienistä asioista tulee suuria, kun omat toiveet parisuhteesta joutuvat käymään läpi aikamoisen mankelin ja paineet onnistua ovat valtavat samalla, kun pitäisi osata ottaa rennosti ja tutustua uuteen ihmiseen rauhassa. Parasta mahdollista draamaa on lopulta tavallinen elämä ja kahden ihmisen toiveiden yhteensovittaminen.


Kirjoittaja on järjestösihteeri, tuntisuntio ja teologian opiskelija, joka ei ole vieläkään varma lempisarjastaan 32 vuoden tv-addiktion jälkeen.

Myös hyvää tarkoittavat uskomushoidot voivat olla vaaraksi – siksi meidän pitäisi puhua uskomisesta

Karoliina Virkkunen


TAMMIKUUSSA toimittaja Ippi Arjanne kirjoitti Ylen Kulttuuricocktailiin artikkelin Kasvoin huuhaan keskellä – matkani siitä pois on ollut hidas, nöyryyttävä ja kivulias. Minulle Arjanteen kirjoitus oli kipeä avaus aiheesta, josta en ollut oikein osannut tai uskaltanut puhua. Samastuin tarinaan valtavasti, ja tarina sysäsi minut matkalle koluamaan omia menneitä uskomuksiani. Oma tapaukseni osoittaa, mihin uskomushoitojen löysä valvonta voi Suomessa johtaa, ja miksi meidän tulisi osata keskustella uskomisesta.

Kuva: Joanna Kosinska – Unsplash
Varhain omaksutut käsitykset ohjaavat tulkintaa

Minua on lapsena hoidettu homeopaattisesti, ja meillä ihailtiin valtavasti esimerkiksi akupunktiota osaavia henkilöitä. Perheessäni erityisenä ihailun kohteena oli aina edesmennyt isoisäni, joka oli suomalaisittain suhteellisen tunnettu esoteerikko ja teosofi, ja joka oli asunut vuosia Intiassa tutkimassa salatieteitä ja joogaa. Hänen vanhasta kaapistaan löytyi yhtä kaikki akupunktioneulat ja liuta homeopaattisia lääkkeitä eli pieniä sokeripalleroita, joiden maun muistan elävästi lapsuudestani.

Astrologiaan uskominen ja käden viivojen tulkinta olivat meillä normaaleja asioita, aivan kuten usko jälleensyntymään ja karman lakiin. Samalla olen kuitenkin saanut neuvolassa normaalit rokotusohjelman mukaiset rokotteet, enkä ole kyseenalaistanut koulussa opetettuja asioita suuntaan tai toiseen.

Elämässämme sattui raskaita ja vaikeita asioita, ja perheemme hajosi minun ollessani lapsi. Traumaattiset kokemukset johtivat teini-iässä vakavaan masennusoireiluun ja syömishäiriöön, joita ei kuitenkaan tunnistettu, eikä niihin osattu hakea apua. Uskomukset ja maailmankuva ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, miten olen päätynyt tulkitsemaan erilaisia vaivoja ja oireita.

Masennus saattoi olla karmaa ja epävakaa sieluntila, joka johtui siitä, että olen henkisen heräämisen polulla. Uskoin tähän vuosia ja se lohdutti minua. Olen henkisesti pidemmällä kuin muut, ja siksi kärsin. Toisissa perheissä erityisen herkät lapset nostettiin jalustalle ”indigolapsina”, henkisinä oppaina, vaikka todennäköisempää oli, että nämä lapset olivat itse asiassa esimerkiksi autismin kirjolla.

Syömishäiriöni on aaltoillut anorektisuudesta ortorektisuuteen ja siitä ahmintaan. Laihtumisen lisäksi pakkomielteeksi muodostui mahdollisimman optimaalinen terveys, sillä halusin jatkuvasti etsiä ratkaisuja loputtomaan pahoinvointiini. Todellisuudessa minulla ei juuri migreenin ja selkävamman lisäksi ollut muita fyysisiä oireita tai sairauksia, mutta olin jatkuvasti äärimmäisen huolissani terveydentilastani ja tarkkailin ruumiini toimintoja pakkomielteisesti.

Homeopaatin vastaanotolla, luomupiireissä touhutessani sekä blogimaailmassa seikkaillessani, opin syyllistymään kaikesta kraanaveden juomisesta lähtien. Tarkkailin jopa kakkani koostumusta ja yritin optimoida sitä ruokavaliomuutoksin. Kurkustani on valunut alas kaikenlaista yrttikapseleista saviveteen ja kehoa emäksisöivään jauheeseen. Viimeisen mukana tuli jopa virtsan pH-arvojen mittaamiseen tarkoitettuja liuskoja. Tosiasiassahan ihmisellä ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa kehonsa ”pH-tasapainoon”.

Energian kanavointia ja tuhkahunajaa masennukseen

Loputon uskomusten suo oli näin jälkikäteen tarkasteltuna jo itsessään traumaattinen kokemus. Kaikkein rajuimmat kokemukset sattuivat teini-ikäisenä, kun haudoin itsemurha-ajatuksia ja etsin apua ahdinkooni eräältä henkiseltä nettifoorumilta. ”Piireissä” minulle puhuttiin useaan otteeseen ”puhdistumisreaktiosta”, jolla selitettiin vuosien varrella sekä masennukseni että koko kehon peittävät tulehdukselliset ihottumani. Kukaan ei kuitenkaan ollut kertonut, mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa. Minun olisi pitänyt maksaa heidän hoidoistaan, jotta olisin saanut tietää mikä auttaa.

Kuva: Chelsea Shapouri – Unsplash

Mainitsemaltani foorumilta sain vinkin ottaa yhteyttä erääseen energiahoitoja tarjoavaan yhdistykseen, josta he tekivät etänä ”tutkimuksia.” Olin tuolloin 18-vuotias. Lähetin heille sähköpostilla viestin, jossa kerroin olevani äärimmäisessä ahdingossa ja toivovani kuolemaani. Kerroin, etten jaksanut enää elää. Annoin nimeni ja paikkakuntani. Näillä tiedoilla energiahoitaja pystyi etänä toteamaan bioenergiakenttäni olevan erittäin heikko: vain 2 cm vaikka sen pitäisi olla 2—3 metriä. Samoin hivenainevarastoni oli kuulemma vain 24 % kun sen pitäisi olla 100 %.

Sen sijaan, että yhdistyksestä olisi kehotettu menemään päivystykseen tai soittamaan 112 kuolematoiveiden vuoksi, minulle suositeltiin heidän omasta verkkokaupastaan tilattavaa ”koivutuhkaa” sisältävää hunajaa sekä basilikapuristetta. Lisäksi minulle tietenkin luvattiin kanavoida hyvää energiaa. Tilasin nämä ja lähetin heille vielä muutaman kympin rahaa kiitokseksi tästä näkymättömästä energiasta. Pari viikkoa myöhemmin pyysin heitä tarkistamaan tilanteeni uudelleen. Tällä kertaa se oli kuulemma ”hyvä,” voisin pitää tauon palaneen makuisen hunajan syömisessä.

Hoito jäi tähän. Jatkoin elämääni samojen oireilujen, epästabiilin tunne-elämän, pakkomielteisen ruuan kontrolloimisen, jatkuvan laihduttamisen ja kaikesta itseni syyttämisen kanssa. Oli oma vikani, että kärsin. Jos söin hyvin ja luomusti, käytin kuitenkin kemikaalista deodoranttia ja join väärää vettä. Jätin joogakurssit kesken koska en ollut koskaan kyennyt pitämään kiinni pitkäjänteisesti harrastuksistani. Olin siis syypää myös huonoihin yöuniini, pelkotiloihini ja selkäkipuihini.

Yliopisto-opinnot auttoivat kyseenalaistamaan uskomuksiani

Merkittävä käänne uskomuksistani poisoppimiseen tapahtui yliopisto-opintojen myötä. Tutustuin tieteelliseen ajatteluun ja kaikki murtui. Kyse ei mielestäni ole siitä, että olisin omaksunut tilalle uuden uskomusjärjestelmän edellisen tilalle, vaikka toki meillä kaikilla on omat vinoumamme. Tutkitusti meillä ihmisillä on taipumus poimia myös tieteellisestä tutkimuksesta ne tulokset, jotka tukevat ennakkokäsityksiämme maailmasta. Tieteen maailmassa olen kuitenkin oppinut ajattelemaan itse ja ennen kaikkea kyseenalaistamaan kaiken mitä ajattelen.

Hain apua mielenterveysongelmiini, ja mielialalääkityksen ja kuntoutuspsykoterapian yhdistelmä on auttanut minua valtavasti. Nyt ajattelen, että olisin kyllä nuorempanakin ottanut terveydenhuoltojärjestelmän avun vastaan, mikäli olisin sitä saanut. Kotikaupunkini mielenterveyspalveluiden tilanne oli surkea, ja avun saaminen oli vaikeaa. Tällainen on tietysti omiaan ajamaan ihmisiä hakemaan apua ja tukea muualta, vaikka sitten energiahoitajalta.

Kuva: Katherine Hanlon – Unsplash

On ollut valtavan tärkeä taito kyetä purkamaan ja rakentamaan omia uskomuksiaan ja käsitystään maailmasta. Tieteellisen ajattelun avulla olen oppinut tarkastelemaan myös terveyteen liittyviä väittämiä kriittisesti, vaikka terveys tai lääketiede ei olekaan omaa alaani. Pääaineeni uskontotiede on ohjannut pohtimaan sitä, miksi me uskomme mitä uskomme ja mikä ohjaa maailmankuviamme.

Vaikka minua on hävettänyt se, miten olen voinut uskoa tuhkahunajaan ja energiahoitoihin, olen oppinut ymmärtämään, että ”huuhaan” palauttaminen esimerkiksi pelkkään tyhmyyteen olisi turhaa ja harhaanjohtavaa. Ihmisen maailmankuvan muodostuminen on monisyinen prosessi. Perheeni tapaus osoittaa, etteivät homeopatiaan uskovat ihmiset esimerkiksi välttämättä kiellä koulutietoa tai jätä lapsiaan rokottamatta, vaan luottavat niissä asioissa asiantuntijoihin.

Tutkittuun tietoon ja asiantuntijoihin luottaminen on vapauttanut minut aivan valtavasta määrästä stressiä, syyllisyyttä ja häpeää. On ihanaa, että tutkittu tieto näissä asioissa on usein se tylsin ja kiihkottomin vaihtoehto. On ihanaa, että on sittenkin ok juoda kraanavettä.

Meidän on korkea aika puhua uskomisesta

Kun etsin nuo vanhat viestittelyt energiahoitoja tarjoavan yhdistyksen kanssa sähköpostikansioni uumenista, Arjanteen kirjoituksen sysäämänä, järkytyin valtavasti. Tuntui hirvittävältä, miten vastuuttomasti siinä oli minua kohtaan toimittu. Entä jos olisin tappanut itseni? Ei se tietenkään olisi ollut energiahoitajien syy, mutta puistattaa ajatella, miten joillekin ei tule edes mieleen, että tähän ei nyt energioiden kanavointi enää auta. Epätoivoinen, tuntematon teinityttö tahtoo kuolla.

Toisaalla on turhauduttu siitä, ettei Suomeen ole vieläkään saatu lääketieteellisesti epäuskottavia, vaihtoehtoisia hoitoja rajoittavaa ”puoskarilakia”, ja toisaalla taas on perustettu näitä hoitoja puoltava Kristallipuolue. Tätä kamppailua käyvät tahot ovat yhä niin marginaalisia, että laajempaa keskustelua voi olla haastavaa saada aikaiseksi.

Perinteisesti huuhaata on yrittänyt pitää kurissa esimerkiksi Skepsis ry. Koronapandemia on vauhdittanut tiedettä popularisoivia ja epätosia väitteitä kumoavia sometilejä, kuten Tervettä skeptisyyttä tai Lääkäri-Anni eli Anni Saukkola. Keskustelusta on kuitenkin toistaiseksi yhä jäänyt koskemattomaksi se seikka, joka estää vastapuolia ymmärtämästä toisiaan. Ratkaisuja on mahdotonta löytää niin kauan, kun ei pystytä keskustelemaan uskomisesta.

Minä en ajattele, että valtaosa energiahoitajista, homeopaateista tai edes yksisarvishoitoja tarjoavista tahoista olisi rahanahneita huijareita, jotka tieten tahtoen riistävät epätoivoisilta ihmisiltä. Katson, että suurin osa näistä ihmisistä ihan vilpittömästi uskovat asiaansa ja haluavat toisille ihmisille hyvää. On myös luonnollista, että ihmiset tekevät omista intohimoistaan itselleen ammatteja, joilla taata elantonsa.

Ilman tiukempaa valvontaa on kuitenkin olemassa riski, että uskomushoitoja tai vaikkapa ravintoneuvontaa antavat tahot päätyvät tahtomattaan vahingoittamaan toisia. Jotta keskustelua voitaisiin jouhevoittaa ja saattaa ulos umpikujasta, tulisi lisätä ymmärrystä siitä, miksi toiset uskovat niin kuin uskovat ja näkevät maailman niin kuin näkevät.

12 asiaa, jotka tosi-tv voi opettaa parisuhteista

Tässä toimituksen listaamat 12 asiaa, jotka 90 päivää morsiamena -ohjelma voisi opettaa parisuhteesta. Sarjassa seurataan eri maissa asuvien parien elämää, kun he hakevat K1-viisumia mennäkseen 90 päivässä naimisiin.

Annika Hämäläinen


TOSITELEVISIO-FORMAATTEJA on syystäkin kritisoitu epäeettisistä sopimusehdoista, sekä ohjelmien aiheuttamista kohtuuttomista seurauksista, kuten mielenterveysongelmista ja vihakampanjoista. Tuottajien ja katsojien tulee suhtautua ongelmiin vakavasti.

Parhaimmillaan tosi-tv-ohjelmat antavat ja opettavat katsojiaan paljon. Tosi-tv antaa katsojalleen mahdollisuuden tutustua toisten ajatuksiin ja parisuhdemuotoihin, sekä haastaa omia ajatuksiaan ja käsityksiään. Lopulta jokainen ihminen haluaa tulla kohdatuksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on, siksi tosi-tv viehättää kaikessa samaistuttavuudessaan.

Kuva: Jonathan Petit – Unsplash

Tässä toimituksen listaamat 12 asiaa, jotka 90 päivää morsiamena -ohjelma voisi opettaa parisuhteesta. Sarjassa seurataan eri maissa asuvien parien elämää, kun he hakevat K1-viisumia mennäkseen 90 päivässä naimisiin.

1. Rakkaus voi yllättää. Se ei katso aikaa, paikkaa, välimatkaa, ikää, uskontoa, historiaa, suhdemuotoa tai kulttuurieroja. Jos 90 päivää morsiamena -sarja on opettanut jotain, niin sen, että rakkaus voi yllättää ja selvitä esteistä huolimatta, eikä kenenkään historia määritä sitä, voiko rakkaus osua kohdalle.

Sarjassa mitä erilaisimmat ihmiset löytävät rakkauden.

2. Kohtaa ja hyväksy toinen ihminen sellaisena kuin hän on. Älä pyri muuttamaan häntä. Uusi kumppani ei myöskään ole vastuussa edellisen kumppanin teoista. Uuden kumppanin ei siis tulisi joutua todistelemaan olevansa erilainen kuin joku hänelle täysin tuntematon ihminen.

Sarjassa kohdataan useita pareja, jotka toivovat toisen muuttuvan erilaiseksi tai vaativat uutta kumppania todistamaan, olevansa erilainen kuin ex-kumppani. Vähintäänkin vaivaannuttavaa seurattavaa.

3. Kanna vastuusi. Jokainen tuo ihmissuhteisiin kokonaisen itsensä, hyvine puolineen ja heikkouksineen. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. Pitkälle pääsee, kun on valmis katsomaan omaa toimintaansa rehellisesti ja kantamaan siitä vastuun. Ihmissuhteet ovat jatkuvaa opettelua.

Ohjelma näyttää, ettei suhde vaadi onnistuakseen kahta täydellistä ihmistä. Epätäydelliset, mutta vastuunsa kantavat ihmiset riittävät hyvin.

4. Kukaan ei ole sinulle mitään velkaa, etkä sinä muille. Panostuksesi ei välttämättä johda toivomiisi asioihin heti tai lainkaan. Esimerkiksi treffit eivät tarkoita lupausta suudelmasta, seksistä tai yhteisestä tulevaisuudesta. Eikä sinun tarvitse suostua asioihin, joihin et ole valmis. Ihminen saa myös itse päättää, milloin on valmis jakamaan asioitaan muille.

Nämä asiat pätevät, vaikka olisit mukana kansainvälisessä ohjelmaformaatissa.

5. Anna asioiden mennä omalla painollaan. Älä aseta orastavalle ihmissuhteelle kohtuutonta painolastia, kuten ”jos tämä ei toimi, rakkaus ei ole minua varten ja jään ikuisesti yksin.” Pelko yksinjäämisestä ja hylätyksi tulemisesta ovat luonnollisia tunteita. Kukaan muu ei kuitenkaan deittaile sinua pelastaakseen sinua omilta peloiltasi, vaan löytääkseen itselleen sopivan kumppanin. Keskity siis mieluummin positiivisiin asioihin, kuten millaisen suhteen haluaisit, ja mitä tavoitteita ja unelmia sinulla on.

90 päivää morsiamena -ohjelmassa, mitä erilaisemmat ihmiset ovat löytäneet rakkauden peloistaan huolimatta. Se on lohdullista, vaikkakin myös raastavaa tuuripeliä.

6. Ole perillä omista motiiveistasi ja keskity toisen motiiveihin vähemmän. On totta, että jokainen voi tulla rakkaudessa huijatuksi, eikä uuteen tuttavuuteen kannata sotkea esimerkiksi raha-asioita, eikä suhdetta ihmisen kanssa, jota ei ole koskaan tavannut, kannata jatkaa loputtomiin. Jokainen uusi ihminen ei kuitenkaan lähtökohtaisesti halua huijata tai hyötyä sinusta. Siksi olisikin tärkeää tietää, mitä sinä itse haluat. Saatat esimerkiksi haluta vakavan parisuhteen, mutta et juuri kyseisen henkilön kanssa. Ole rehellinen, äläkä satuta toista johtamalla häntä harhaan, tai esittämällä varmempaa tunteistasi kuin todella olet.

Jos vaihdat kihlattusi kaksi päivää eron jälkeen hänen serkkuunsa, et ehkä ole tilanteessa, jossa voit keskittyä kyseenalaistamaan serkun motiivien jaloutta.

7. Älä vie uutta kumppaniasi heti ystäviesi, perheesi tai lastesi ”arvioitavaksi.” Kukaan toinen ei voi kertoa sinulle, sovitteko yhteen tai onko toinen sinulle rehellinen. Selvittäkää ensin itse, miten te sovitte yhteen ja kohtaavatko tunteenne ja haaveenne. Erityisesti lapsia on turha kuormittaa uudella ihmissuhteella, jos et vielä itsekään tiedä haluatko jatkaa toisen tapailua. Kysy myös itse kumppaniltasi ne kysymykset, jotka haluat, äläkä siirrä vastuuta ystävillesi tai perheenjäsenillesi.

On epämiellyttävää seurata, kun ystävät tai perheenjäsenet tenttaavat uutta kumppania kuin poliisi rikollista.

8. Älä lupaa sellaista, mitä et voi pitää. Erityisen tärkeää lasten kanssa. Älä kerro lapsillesi kliseitä siitä, miten he ovat sinulle uutta kumppania valitessasi edelleen kaikkein tärkeimpiä ja ettet ikimaailmassa valitsisi ihmistä, joka ei ole hyvä heille. Aikuiset valitsevat itse itselleen kumppaninsa, eikä vastuuta siitä tule antaa lapsille. On tärkeää, että uusi kumppani kohtelee lapsia hyvin. Silti et voi tietää miten he tulevat toimeen, tai kuinka toinen aikuinen lopulta todella tulee käyttäytymään. Harva lopulta pystyy katkaisemaan ihmissuhteen rakkaansa kanssa, vaikka se vaikuttaisi negatiivisesti perheen dynamiikkaan ja lapsiin. Älä siis lupaa sellaista, mitä et voi pitää.

Sarjassa välit lapsiin ovat viilenneet juuri toimimattomien suhteiden ja liian suurien lupausten takia. Onneksi välejä voi myös paikata. Rehellisyydellä ja avoimella keskustelulla pääsee pitkälle.

9. Kuuntele ja yritä ymmärtää. Erityisen tärkeää riitojen aikana. Jos käytte samaa riitaa eri asioista, ei kumpikaan tule kuulluksi, eikä riidan aiheuttanutta asiaa käsitellä.

Ohjelmassa monen parin suhde rakoilee juuri sen takia, etteivät he kuuntele ja tule kuulluksi. Tässä olisi varmasti opeteltavaa itse kullekin.

10. Keskustelkaa rehellisesti siitä, mitä haluatte tulevaisuudelta. Suhde voi toimia hyvin, vaikka olisitte monista asioista eri mieltä. On kuitenkin asioita, joista ei voi vaatia toista luopumaan tai joihin toisen tulisi joutua sitoutumaan vastentahtoisesti, kuten lapsiin. Olkaa rehellisiä, vaikka se voisi tarkoittaa suhteen loppumista. Ero on kova ja sydäntä särkevä paikka, mutta on myös väärin viedä toiselta mahdollisuus omanlaiseensa elämään.

Sarjassa nähdään ”pakota ja toivo parasta” -taktiikkaa, mutta jää nähtäväksi, millaista jälkeä se jättää jälkeensä.

11. Eron hetkellä on tärkeää kohdella toista hyvin. Eroa ei helpota se, että koitat tehdä erosta mahdollisimman ruman, jotta se ”olisi toiselle helpompaa.” Ei ole häpeällistä myöntää, ettemme lopulta olleetkaan toisillemme sitä, mitä toivoimme.

Ohjelmassa nähdään, miten julmat ja paikkaansa pitämättömät väitteet voivat tehdä tuhoa vielä vuosienkin päästä. Kukaan ei ansaitse sellaista.

12. Arvosta ja kunnioita toista ja toiselle tärkeitä asioita. Silloinkin kun et itse niistä niin perustaisi. Parit, jotka pystyvät kunnioittamaan toiselle tärkeitä asioita, tulevat näyttäneeksi toiselle sen, miten tärkeitä he ovat.

Oletko samaa vai eri mieltä listan kohdista? Mitä tosi-tv on opettanut sinulle?

Jotta me kaikki olisimme yhtä

Kolumni


MAANANTAINA 17.5. vietettiin kansainvälistä trans-, homo- ja bifobian vastaista päivää. Seuraan Instagramissa David Haywardin ylläpitämää @nakedpastor-tiliä. Eräs hänen piirustuksensa muutaman päivän takaa oli erityisen vaikuttava. Kuvassa Jeesus, sateenkaarilammas, translammas ja musta lammas rakentavat kaikki yhdessä sydämenmuotoista palapeliä. Lisäksi tilillä julkaistaan säännöllisesti muitakin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia tukevia kuvia ja tekstejä.

Kuva: David Hayward @nakedpastor. Julkaisemme kuvan tekijän luvalla.

Edellä mainitun palapelin kaltaisena näen myös Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton (SKY) toiminnan. Kaikkea toimintaamme ohjaavat ydinarvomme moninaisuus, dialogisuus ja radikaali rakkaus. Tunnustamme jokaisen ihmisarvon ja oikeuden olla sellainen kuin on riippumatta mistään henkilön ominaisuuksista tai taustasta. Tehtävämme on tukea sorrettuja, kulkea heidän vierellään ja pitää ääntä heidän kanssaan ja heidän puolestaan.

Sen lisäksi, että ihmisoikeuksien tulisi olla kaikille yhdenvertainen ja luovuttamaton asia, näen tämän teeman liittyvän myös vahvasti Jumalan luomistyöhön. Minä uskon, että Jumala ei tee luomistyössään virheitä. Minä uskon, että Hän on tarkoittanut mahdollisimman monenlaiset ihmiset toimimaan yhteistyössä luomakuntamme puolesta. Jos voimme luottaa Jumalan luomistyöhön ja siihen, ettei Hän tee virheitä, mikä valinnanvapaus meillä olisi syrjiä lähimmäisiämme minkään ominaisuuden perusteella? Ei yhtään mikään.

Kaikki meistä ovat yksilöitä ja siten erilaisia, mutta ihmisillä on silti suuri tarve luokitella kanssaeläjiä “meihin” ja “muihin”. Miten paljon maailma muuttuisikaan, jos tätä jakoa ei enää tarvitsisi tehdä? Mitä siitä voisi oppia? Todennäköisesti ainakin sen, että kaikki meistä ovat yhteisellä matkalla tällä maapallolla. Jokainen meistä haluaa olla hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin on. Ja ennen kaikkea Jumala katsoo meitä kaikkia yhdenvertaisesti rakastaen. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että niin omassa elinpiirissä kuin yhteiskunnassa laajemminkin voisi vallita turvallisempi tila.

Salli Ahtiainen-Helanne
Kirjoittaja on SKY:n pääsihteeri. Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto on Etsijän kustantaja.