Karoliina Virkkunen
TURUSSA opiskelijat lakittavat kello 18 vappuaaton iltana ”Mantan” sijasta Lilja-patsaan taidemuseonmäellä. Kapuan mäelle muiden iloisten juhlijoiden kanssa vain vähän ennen H-hetkeä. Sää on pilvinen ja hieman kolea, mutta ei niin huono kuin luvattiin.
Puolalankadulla kerrostalon parvekkeelta raikaa iloinen laulu, johon muut kanssakävelijät kadullakin yhtyvät. En tunnista biisiä, vaikka ilmeisesti pitäisi. Mäelle kiipeää niin haalareihin sonnustautuneita opiskelijoita kuin vanhempaa väkeä ja lapsiperheitäkin. Laulu alkaa naurattaa monia, minuakin. Nyt todella on vappu!
Mäen päältä äkkään heti harmaisiin haalareihin pukeutuneita tuttuja hahmoja. Turkulaisia kulttuurintutkijoita! Siis uskontotieteen, etnologian ja folkloristiikan opiskelijoita. Olen itsekin pukeutunut opiskelijahaalareihini vielä viimeisen kerran ennen kuin valmistun.
”Kuulostaa nimittäin vahvasti siltä kuin Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY:n puheenjohtaja olisi maistellut alle jo skumpan jos toisenkin. Kukaan ei tosin tuomitse, jos näin onkin käynyt.”
Kiipeän tuttujen luokse ja kaivan repusta proseccoa ja serpentiiniä. Kun kauan odotettu puhe ylioppilaalle alkaa, alkaa kaikkia selvästi huvittaa. Kuulostaa nimittäin vahvasti siltä kuin Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY:n puheenjohtaja olisi maistellut alle jo skumpan jos toisenkin. Kukaan ei tosin tuomitse, jos näin onkin käynyt.
Jälkikäteen huomaan Turun yliopiston ylioppilaskunnan sosiaalisessa mediassa tiedotteen, että äänen kaikuminen häiritsi puheen pitämistä ja siksi puhe sammalsi niin kovin. Olkoon sitten niin.
Ympärilläni naureskellaan, että pitäisi pelata bingoa siitä, mitkä kaikki asiat nousevat puheessa esiin. Korona, bingo. Taloudellinen ahdinko, bingo. Mielenterveys, bingo. Sota, bingo!
Puhuja kehottaa yliopisto-opiskelijoita olemaan erityisen kriittisiä sodan varjostamina aikoina, sillä meihin yritetään vaikuttaa joka suunnalta. Hän korostaa, että juuri siihenhän meitä yliopistoissa koulutetaan, kriittisyyteen.
Vieressäni puhetta kuunteleva Tuomas toteaa, että ammattikorkeakoululaiset on jätetty tyystin puheen ulkopuolelle. On totta, että opiskelijoiden vappuperinteet ovat hyvin akatemiakeskeisiä.
”Lakituksen lähestyminen saa ihmiset hurraamaan ja heiluttelemaan lakkejaan ilmassa.”
Ihmisiä on kertynyt tutuksi mäeltä Aurakatua alas vyöryväksi massaksi, mutta taidemuseota ympäröivässä Puolalanpuistossa on mielestäni vähemmän ihmisiä kuin aiempina vuosina. Lakituksen lähestyminen saa ihmiset hurraamaan ja heiluttelemaan lakkejaan ilmassa.
”Ylioppilaat, lakki päähän!”
”Aika tällänen katarttinen olo. Rehellisesti sanottuna jotain vappufiiliksiä purkautuu.”
Tuntuu suorastaan riemukkaalta painaa lakki otsalle pitkästä aikaa ulkona, muiden ihmisten kanssa juhlien kotiolkkarin sijasta. Poksautan proseccon ja kaadan sitä kestolaseihin itselleni ja puolisolleni. Käännyn opiskelukavereiden puoleen:
”Miltä tuntuu viettää ekaa opiskelijavappua tälleen koronan jälkeen?”
”Öö… Ihan vitun hyvältä!” huudahtaa Viivi.
”Aika tällänen katarttinen olo. Rehellisesti sanottuna jotain vappufiiliksiä purkautuu. Realisoituu se, että tääl on kaikki nää ihmiset lakit päällä. Kaikki se ahdinko ja etäopetus on nyt loppu. Siis nyt on vappu! Nyt on vittu vappu!” kommentoi Tuomas, ja ottaa riehakkaasti hörpyn virvokkeestaan.
Viivi jatkaa: ”Ei mut tuntuu myös siltä, et täst ei ees ois niin paljon aikaa.”
”Just meinasin sanoo samaa. Et ihan ku aikaa ei ois menny lainkaan”, tuumii Elisa.
Tuomas huutaa: ”Elämä jatkuu!”
Elisa jatkaa: ”Muistelin just tänään et millasta oli sillon vuonna nakki ja muusi ku mä viimeks— ”
”BCE eli before covid era”, keskeyttää Lari.
”Before covid era joo! Must tuntuu et tää on ihan samaa settii. Must tuntu sillon pahalta ja nyt tuntuu et aikaa ei ois menny. Että ei tunnu niin pahalta enää tässä kohtaa”, jatkaa Elisa.
”Pelkäsin etukäteen, että vappu tulisi olemaan tylsä, mutta yhtäkkiä ympärillä on hirveä määrä tuttuja kasvoja ja alkuilta täyttyy iloisista jälleennäkemisistä.”
Lari kertoo pohtineensa, tulisiko lainkaan, mutta tulleensa siihen lopputulokseen, että ihmisten ilmoille on hyvä päästä. Nyt hän sanoo olevansa kiitollinen, että tuli paikalle.
Pian löydämme tiemme vielä suurempaan kulttuurintutkijoiden joukkoon. Pelkäsin etukäteen, että vappu tulisi olemaan tylsä, mutta yhtäkkiä ympärillä on hirveä määrä tuttuja kasvoja ja alkuilta täyttyy iloisista jälleennäkemisistä.
Bajamaja-jonossa törmäämme muutamaan jo valmistuneeseen kulttuurintutkijaan, jotka olivat opiskeluaikanaan erittäin aktiivisia järjestöissä ja opiskelijoiden edunvalvonnassa. He rohkaisevat meitä olemaan ylpeitä osaamisestamme ja luottamaan siihen, että oma paikka maailmasta löytyy kyllä valmistumisen jälkeen.
Joku piknik-seurueesta ehdottaa karaokea. Minähän olen aina valmis laulamaan! Niinpä tiemme jatkuu koleasta puistosta lämpimään Silver Moon -nimiseen karaokepubiin, jossa en ole ennen käynyt. Trendikkäämpiin paikkoihin olisi kuitenkin kauhea jono, joten sinne oli hyvä suunnata. Silver Moon on yllättäen myös todella täynnä, mutta mahdumme vielä sisään.
Laulaessani PMMP:n versiota Pikkuveljestä saan ympärilleni faneja. ”Mitä sä opiskelet?” huutaa tuntematon nainen mikrofoniin, enkä ehdi vastata ennen kuin pitää taas laulaa. Fanit tanssivat ja riehuvat kuin viimeistä päivää, vaikka luulin valinneeni hiukan surumielisen kappaleen.
”Koronan jälkeinen katarsis ei ollut ihan sellaista kuin olimme toivoneet. Nyt elämää varjostaa vielä kauheampi todellisuus.”
Karaoken ja ilakoinnin keskellä keskustelu kääntyy pöydässämme hetkeksi Ukrainan sotaan. Keskustelemme siitä, ettemme edes voi kuvitella, millaisia sotarikoksia Ukrainasta tulee vielä myöhemmin paljastumaan. Butšasta kantautunut vähäinenkin tieto on ystäväni kuuleman mukaan ollut niin kauheaa, ettei hän halua koskaan toistaa niitä asioita eteenpäin.
Koronan jälkeinen katarsis ei ollut ihan sellaista kuin olimme toivoneet. Nyt elämää varjostaa vielä kauheampi todellisuus. Pohdin ohimennen, että kaikesta huolimatta meillä on oikeus iloon.
Hetken ympärilläni säkenöivä ilakointi, musiikin tahtiin heiluvat valkolakit ja lattialla kimaltavat juomatahrat näyttävät absurdeilta ja surrealistisilta. Ehkä tässäkin baarissa on tänään joku, joka on paennut Ukrainasta tänne Turkuun.
”Ei ole väliä, millaista vappua viettää. Kunhan siitä saa aidosti päättää itse, ilman rajoituksia, saati sotaa.”
Ilta väsyy hiljalleen, eivätkä käheät jatkot enää kiinnosta. Akateeminen ikä, hiljan palautettu gradu ja ehkä myös ne kaikki aiemmin rymytyt vaput painavat harteilla. Päätämme jatkaa iltaa kotonani. Kotona uni alkaa kuitenkin painaa silmää ennätysajassa, ja lopulta menen kolmelta nukkumaan syötyäni hiukan yöpalaa.
Nukahtaessani toivon, että kaupungilla vielä hilluvat nuoremmat opiskelijat ovat elämää ja riemua täynnä. Tämä on ensimmäinen mahdollisuus kunnon opiskelijavappuun jopa jo kolmannen vuoden opiskelijoille.
Ei ole väliä, millaista vappua viettää. Kunhan siitä saa aidosti päättää itse, ilman rajoituksia, saati sotaa.
Vapun päivän aamu on hidas ja uninen. Syömme puolisoni kanssa hiukan aamiaista, mutta säästämme vatsasta tilaa piknik-eväille. Puolen päivän jälkeen alamme koota kasaan vilttejä, kertakäyttöastioita ja eväitä. Keitämme kahvit termokseen, höyrytämme nakit lämpimiksi ja käärimme ne folioon.
Lakit päässä kävelemme Vartiovuorenmäelle, jossa sää on eilistä aurinkoisempi eikä yhäkään niin kurja kuin luvattiin. Olemme tutuistamme ensimmäiset paikalla, joten lopulta piknik-seurue kerääntyy meidän valitsemamme paikan ympärille.
”Laitan silmät kiinni ja haaveilen tulevasta kesästä. Helteistä, mansikoista.”
Yhdet viettävät vuosipäivää ja poksauttavat sen kunniaksi pullon samppanjaa ja leikkaavat vegaanista porkkanakakkua. Otan kyyhkyläisistä kuvan.
En oikeastaan jaksa kuunnella, mistä keskustellaan. Keskityn nauttimaan väsyneen onnellisesta olotilasta, jonka eilinen vappuaatto, hyvä ruoka ja ympärille kerääntyneet ystävät nostavat pintaan. Laitan silmät kiinni ja haaveilen tulevasta kesästä. Helteistä, mansikoista.
Kun kylmä hiipii taas puseroon, lähtevät toiset jatkamaan illanviettoa ystävieni kommuuniin. Me menemme kotiin ja päätämme vappumme siihen.
Kotona laitan ylioppilaslakin laatikkoonsa ja työnnän laatikon kaapin ylähyllylle odottamaan seuraavaa vappua. Ehkä myös muuttoa, sillä valmistumisen jälkeinen aika näyttäytyy vielä toistaiseksi tuntemattomana seikkailuna.
