Avainsana: yhteiskunta

Julkaistu

Usko ja valinta

Lukioyhteistyö

Etsijä-lehti on alkanut tehdä yhteistyötä lukioiden kanssa ympäri Suomea antaaksen julkaisumahdollisuuden journalismista, mediasta ja taiteista kiinnostuneille uteliaille nuorille, jotka ovat kiinnostuneita pohtimaan maailmaa pintaa syvemmältä.

Kiitokset:

Kallion lukio, jolla on erityistehtävä ilmaisutaidossa
Emilia Lehtinen, Kallion lukion median opettaja
Kallion kirkko

Esittelyssä dokumentti-videon tekijät: Lumia Pesonen ja Stella Nordlund

Olen Lumia Pesonen ja käyn tällä hetkellä abivuotta Kallion lukiossa.

Tarkkoja suunnitelmia lukion jälkeen ei vielä ole, mutta elokuva-ala, viestintä ja politiikka sekä filosofia kiinnostavat erityisesti.

Vapaa-ajalla rakastan lukea, kirjoittaa, katsoa elokuvia, kuunnella musiikkia, kirppistellä ja viettää aikaa rakkaiden kanssa. Tällä hetkellä olen erityisen innoissani oman mediadiplomielokuvan työstämisestä ja novellimuotoisten tekstien kirjoittamisesta Kallion kahviloissa. Myös kirkkaat talvipäivät ja ankeat joululaulut inspiroivat nyt ja aina.

Valitsin median dokkarikurssin, koska tiesin tekeväni abivuonna median lukiodiplomin. Tavoitteena oli kehittää omaa teknistä osaamista ja laajentaa käsitystäni dokumentista kerronnan muotona. Kun kuulin, että Stella on myös dokkarikurssilla ja häntä kiinnostaisi tehdä kurssityö liittyen uskontoon, innostuin heti ja kysyin, mahtuuko vielä mukaan.

Uskonto on pienestä pitäen kiinnostanut ihan valtavasti, ehkä juuri siksi, että en itse tunne juurikaan uskovaisia ihmisiä. Se on siis ollut sellainen tapa katsoa maailmaa, jota en ole kyennyt oikein koskaan täysin ymmärtämään. Se on kuitenkin niin perustavanlaatuinen osa lähes kaikkia ihmisyhteisöjä, että myös ateistina koen siihen liittyvän avoimuuden ja tiedonjanon erittäin tärkeäksi. Uskonnossa kiinnostaa erityisesti historiallinen puoli ja se, miten pienet tapahtumat voivat liikuttaa valtavia ihmismassoja vielä vuosituhansien jälkeen.

Aloitin juuri lukemaan historian yo-kirjoituksiin ja kristinuskon alkuvaiheet ovat varmasti yksi mielenkiintoisimmista aihealueista koko oppiaineessa. Myös Yuval Noah Hararin tietokirja Sapiens. Ihmisen lyhyt historia antoi ihan uudenlaista tulokulmaa uskontojen merkitykseen ihmiskunnan historiassa. Kristinuskoon liittyvä estetiikka on myös aina ollut äärimmäisen kiehtovaa, puhumattakaan sen huikeasta vaikutuksesta koko länsimaiseen kulttuuriin. 

Itse videon tekemisessä parasta oli tehdä se juuri Stellan kanssa, koska Stella on ihana tyyppi ja meillä riitti erilaisten taustojemme takia paljon puhuttavaa aiheesta. Vaikeinta olikin leikata dokkari kohtuumittaiseksi. Haasteita aiheutti myös se, että dokkarin tekoprosessi osui syksyn kirjoitusten päälle, minkä takia lopputuloksen hiominen jäi aika vajaaksi. Onneksi kyseessä on kuitenkin vain kurssityö, jossa tarkoitus on nimenomaan harjoitella. Tulevaisuudessa olisi siistiä tehdä samankaltainen työ uudelleen siten, että aikaa ja resursseja olisi enemmän ja aiheeseen voisi perehtyä vielä syvällisemmin.

Olen Stella Nordlund ja opiskelen tällä hetkellä kolmatta vuotta Kallion lukiossa. Valmistun ylioppilaaksi kevällä 2025, jonka jälkeen suunnitelmissani olisi lukea tähtitiedettä joko Helsingissä tai Tukholmassa. Vapaa-aikani käytän usein katutanssilajien parissa, maalatessa, ystävien kanssa tai kokkaillessa. Tällä hetkellä minua inspiroi valtavasti uskontojen tutkailu, uuden musiikin kuuntelu sekä suomalaisen talven tuttu ja turvallinen melankolia. 

Valitsin dokkarikurssin, sillä vuotta aiemmin olin tehnyt ystävieni kanssa lyhytelokuvan vastaavalla kurssilla ja halusin parantaa suoritustani eri genren parissa. Koin, että dokkarin tekeminen oli helpommin lähestyttävä, sillä idea kristinuskoa käsittelevästä dokkarista oli piileskellyt mielessäni jo tovin. Idea lähti hahmottumaan entisestään, kun Lumia innostui siitä ja lähti mukaan työstämään teosta.

Uskonto, erityisesti kristinusko, on aina ollut minulle hyvin läheinen ja tärkeä aihe. Olen kasvanut kristinuskon ympäröimänä ja elänyt lähes koko ikäni tiiviissä uskovaisessa yhteisössä. Uskonto on tuonut elämääni paljon rikkauksia, mutta sen varjopuolet heijastuvat elämääni yhä. Mielestäni on tärkeää puhua uskonnoista ja tunnistaa juuri kyseisiä varjopuolia uskonnon sisällä, jotta niihin voidaan puuttua. Usko on jokaiselle henkilökohtainen asia, mutta keskustelu muiden kanssa voi avartaa omaa näkökulmaa.

Prosessissa parasta oli tehdä se Lumian kanssa. Lumia on ammattitaitoinen ja mahtavaa seuraa, joten kaikki tekeminen sujui kuin tanssi. Teos valmistui kuitenkin syksyn kirjoitusten aikaan, joten viimeistelykin jäi hieman puolitiehen ja muiden prioriteettien varjoon. Onneksi tämä on kuitenkin vain harjoitusta. Jatkossa olisi kivaa tehdä jotakin samankaltaista ja syventyä aiheeseen ja tekemiseen yhä enemmän.

Julkaistu

Erilaisuus ja eriarvoisuus vaikuttavat erottamattomilta

Pääkirjoitus

LIIAN usein yhteiskunnassamme erilaisuus kulkee irrottamattomasti käsikädessä eriarvoisuuden kanssa. Eriarvoissus kärjistää, polarisoi ja tuottaa epäoikeudenmukaisuutta niin tunnetasolla, kuin käytännössäkin.

Erilaisuudesta keskustellessa sanoilla on suuri merkitys. Käytetäänkö sanavlintoja tilanteen kuvailemiseksi, yksilöiden tai ryhmien leimaamiseksi, vähättelyksi vai voimauttamiseksi. Yhdelläkin sanalla voimme nopeasti viestiä hyvinkin tarkasti, miten suhteutamme itsemme toiseen ihmiseen. Sanavalintoja seuraa välttämättä tulkinta ja määritelmät.

Esimerkiksi köyhyyden määrittelemiseksi on erilaisia käsitteitä ja mittareita, jotka tuottavat erilaisia lukuja köyhyyttä kokevien tai köyhyysriskissä olevien määristä. Näin ollen niitä voidaan käyttää poliittisina lyömäaseina yksilöiden arjen todellisuuden vääristelyksi ja piilotteluksi, tai niitä voidaan käyttää todellisuuden mittaamiseksi, jotta voisimme paremmin ymmärtää ilmiön luonnetta ja siihen johtavia syitä. Tämä on kiinni mittareiden käyttäjistä.

”Yhdelläkin sanalla viestimme, miten suhtaudumme toiseen ihmiseen.”

Perustoimeentulo on turvattu perustuslaissa ja kansainvälisillä sopimuksilla. Syhteellinen köyhyysraja on kansainvälisesti arvioitu 60 prosentiksi väestön keskimääräisestä nettotulotasosta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 pienituloisuuden raja oli yhden henkilön taloudessa 1  409 euroa kuukaudessa. Vuonna 2022 Suomessa oli 730 800 pienituloista henkilöä eli 13,4 % väestöstä. Määrä oli hieman suurempi aiempaan vuoteen verrattuna, jolloin pienituloisuusaste oli 13,2 %.

Miksi juuri 60% ja miten tämä tilasto voisi huomioida elinkustannusten nousun ja infaaltion? Lopunkaiken siis hyödylliseltä vaikuttava määritelmä päätyykin kätkemään todellisuuden siitä, miten yksilön varat riittävät arjen perustarpeisiin.

Demokratiassa ideaalisti tavoitteen tulisi olla erilaisten tarpeiden ja kokemuksien välinen reilu kompromissi ja yhdenvertaistaminen. Se mikä on reilua, on aina arvokysymys.

Erilaisuuden tunteita tuottavat kulttuuriset ymmärryksemme, henkilökohtaiset vaikkakin ihmisyydelle hyvin samankaltaiset psykologiset tekijät kuten pelko, sekä poliittinen ympäristö ja päätöksenteko, sekä instituutiolliset määritelmät ja lainsäädäntö.

”Ymmärränkö aidosti kaikki ne sanat, mitä käytän?”

Arjen pienissä hetkissä ja kiireellisissä tilanteissa sanavalintojamme on muokannut monien olosuhteiden ristipaine jo kauan ennen kuin avaamme suumme.

Itselleni yhteisymmärryksen rakentaminen ja toiseuden kunnioittaminen alkaa siitä, että tutkin omien sanavalintojeni taustalla vaikuttavaa ristipainetta ja kysyn, mitkä niistä tahdon ottaa omakseni ja ymmärränkö aidosti kaikki ne sanat mitä käytän. Mitkä ovat vahingossa takaraivooni jääneitä tai sinne huomaamatta tunkeutuneita näkemyksiä ja mielikuvia, mitä en ole vielä tarkastellut?

Toisen kanssa keskustellessa koko tämä prosessi tapahtuu millisekunneissa, joten virhe marginaali oin suuri. Plöräytinkö nyt suustani jotain harkitsematonta?

Monien keskustelujen kautta tämä sisäinen arviointiprosessi kuitenkin jalostuu ja aktiivisesti muokkaa kuvaani maailmasta ja ihmisyydestä. Virheitä sattuu, mutta jos olen valmis aidosti kuuntelemaan saamaani palautetta, oppimaan siitä, ja kasvamaan ihmisenä, virheet ovat mielestäni anteeksi annettavissa. Ei pelkästään itselleni vaan myös muille, jotka kohtaavat minut tällä tavalla.

Julkaistu

”Sisäinen valo on se, joka meistä loistaa” – Harri Henttisestä armollisuus itseään kohtaan on erityisen tärkeää

Vesilahden kirkkoherran Harri Henttisen mukaan ennakkoluulot kumpuavat useimmiten ihmisten omasta epävarmuudesta. Etsijä-lehden haastattelussa Henttinen kertoo, miten hän nykyään käsittelee toisten vihamielisyyttä.

Teksti: Anna Kämäräinen, Kuvat: Meri Kalliosaari

Kuva: Meri Kalliosaari

Lue kuva-artikkeli tästä.

PODCAST

Kalliosaari ja Kämäräinen tekivät haastattelustaan Harri Henttisen kanssa myös podcastin, mikä on toteutettu yhteistyössä Moreenimedian kanssa. Podcastissa kuulet lisää Henttisen tekemästä työstä, sekä Vesilahden seurakunnan diakoniatyöstä.

Etsijä-lehden ensimmäinen podcast on ilmestynyt Moreenimediassa! Pääset kuuntelemaan podcastin tästä.

Julkaistu

Perheeni tarina ‒ erilaisuudesta huolimatta rakkaita toisillemme

Minulle on lapsuudesta saakka viestitetty, että olen väärällä tavalla erilainen, en kuulu joukkoon. Löysin itseni perustamassa perheen, jollaista en ollut ennen kuvitellut. Tästä sopivasti erilaisesta perheestä on tullut minulle turvasatama. Paikka jossa minä olen olemassa omana itsenäni.

Jenni Pyykkö

LAPSUUTENI oli traumaattinen. Ympärilläni olevilla ihmisillä ei ollut ongelmia kertoa, mikä kaikki minussa oli vääränlaista. Uskon sen johtuneen siitä, että tytöille asetetut roolit eivät istuneet hyvin ylleni. Itsenäisyyden, reippauden ja pärjäävyyden sijaan olin arka, ujo ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Lisäksi minulla oli oppimisvaikeuksia, jotka leimattiin vain laiskuudeksi ja tyhmyydeksi. Muun muassa näistä asioista minua pilkattiin ja vähäteltiin sekä kotona että koulussa koko lapsuuteni ajan. Ilkeät kommentit saivat minut tuntemaan häpeää koko persoonallisuuttani kohtaan. Tämä lapsuudessa rakentunut erilaisuuden ja vääränlaisuuden tunne on seurannut minua aikuisuuteen.

En kuitenkaan voinut olla jo lapsena huomaamatta, että on olemassa myös hyväksyttävää erilaisuutta. Sellaista, joka ei ole liian kaukana normaalista. Normaalin erilaisuuden ulkopuolelle jää kuitenkin paljon sellaista, joka ei ikinä saa tulla nähdyksi. Kokonainen ihmisyyden kirjo jää näkymättömäksi, koska se ei mahdu hyväksyttävään muottiin.

”Itsestä poikkeavat ihmiset kohdataan muukalaisina ja toisina.”

Viime vuosina ihmisten elämä on tiukentunut radikaalisti: Elinkustannukset ovat nousseet, tukia leikataan ja työllistyminen on vaikeaa. Keskustelu sosiaalisessa mediassa on polarisoitunut, ja on luonteeltaan riitaista. Pienikin erimielisyys voi saada liekit roihuamaan. Ihmisten arvot koventuvat, kun ajat ovat vaikeat. Kommunikointi ei ole helppoa, sillä neuvottelemme jatkuvasti rajojamme uudelleen ja joka suuntaan tapahtuva neuvottelu uuvuttaa.

Ensimmäisiä kuvia pienestä tuoreesta perheestäni. Kuva: Maiju Nurminen, Lumo fotos

Tällaisessa ilmapiirissä liiallisesta erilaisuudesta tulee uhka. Poliittisessa keskustelussa maahanmuuttajista tehdään usein syypää, milloin millekin. Itsestä poikkeavat ihmiset kohdataan muukalaisina ja toisina. On ironista, että minulla on lapsuuteni takia sellainen tunne kuin olisin muukalainen ja toinen itsekin, vaikka kuulun valkoiseen kantaväestöön.

Tällaisessa myrskyssä kaksi erilaista ja minnekään kuulumatonta ihmistä voivat tavata. Sen sijaan, että erilaisuus erottaisi heidät, se voikin tuoda heidät yhteen. Näin kävi, kun tapasin puolisoni. Olemme luonteeltamme erilaisia: Hän on loputtoman kärsivällinen ja harkitsee kauan tekemiään päätöksiä. Minä taas olen spontaani ja minulla on enemmän temperamenttia. Myös kulttuurimme ovat täysin erilaisia. Minä tulen länsimaalaisesta yksilökeskeisestä kulttuurista, kun vastaavasti puolisoni kulttuurissa yhteisöllisyys on kaikki kaikessa.

”Uskon, että voimme oppia toinen toisiltamme.”

En usko siihen, että vastakohdat täydentävät toisiaan, sen sijaan uskon, että voimme oppia toinen toisiltamme. On lohduttavaa löytää itsensä jostakin, jossa ei ole valmiita vastauksia ja paikasta, jossa saa olla keskeneräinen. Puolisoni kanssa olen löytänyt paikan, jossa tunnen kuuluvani johonkin ja olevani arvostettu. Hänen kanssaan voin kohdata oman erilaisuuden tunteeni, vaikka ulkopuolisten silmin katsottuna, hän on se, joka näyttää erilaiselta.

Tuntuu siltä, että avoin kommunikointi ja avoin mieli toisen omaamia näkemyksiä kohtaan auttavat meitä navigoimaan elämää yhdessä. Meillä on myös taito hyväksyä se, jos toinen on eri mieltä asioista. Kulttuuriset erot voivat näyttää suurilta, jopa erottavilta, mutta halu puhua kaikesta yhdistää meitä. Liikumme myös sujuvasti kummankin kulttuurin juhlissa ja pyhissä, ruokaa ja kansantarinoita jakaen.

Saimme muutama kuukausi sitten pojan. En koskaan olisi arvannut, että tulen perustamaan monikulttuurisen perheen. Perheen, josta olen nyt todella ylpeä. Toivoisinkin, että poikamme näkisi tulevaisuudessa, kuinka erilaisuus on rikkaus, joka parhaimmillaan yhdistää ihmisiä. Kahden kulttuurin välisen ristiriidan sijaan haluaisin mieluummin hänen oivaltavan, miten kaksi kotikulttuuria tekee hänestä ainutkertaisen, uniikin. Uskon, että tulevaisuudessa tämä oivallus auttaa häntä rakentamaan vahvan itsetunnon, vaikka ympäröivä yhteiskunta saattaisikin viestiä, ettei hän kuulu joukkoon.

Ehkä tässä loputtomien erilaisuuksien ja erimielisyyksien maailmassa meidän pitäisi useammin tavata toisemme puolivälissä, avoimina ja valmiina kuuntelemaan. On niin paljon sellaista, mitä voisimme toisiltamme oppia ihmisyydestä, ja yhteenkuulumisesta.

Julkaistu

Aktivismi merkityksellisenä tekona, mitä se tarkoittaa ja kenelle?

Pääkirjoitus

ETSIJÄ-LEHDESSÄ itseäni eniten viehättää sen pohdinnallisuus. Olen itse kroonisen utelias ja rakastan pysähtyä analysoimaan ja miettimään maailman moninaisuutta, enkä ikinä kyllästy oppimaan uutta tai laajentamaan omaa perspektiiviäni siitä, mitä maailma on tai voisi olla. Yhdenvertaisuus ja radikaali rehellisyys ovat omassa arvomaailmassani korkealla, joten pyrin toteuttamaan niitä myös tuoreessa päätoimittajan pestissäni. Maailma on täynnä kiinnostavia kokemuksia ja näkemyksiä, jotka ansaitsevat tilaa julkisessa keskustelussa ja vaikka Etsijällä onkin pitkät perinteet moniäänisyydestä tavoitteenani, on lisätä sitä entisestään ja se näkyy myös tässä numerossa.

Asetin lehden teemaksi väljästi aiheen Aktivismi merkityksellisenä tekona, ja toivoin kirjoittajien lähettävän ajatuksiaan siitä, miksi he osallistuvat kansalaisvastarinnalliseen tai aktivismi-toimintaan ja miten se vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa sekä olemassaoloonsa. Eri kirjoittajien teksteistä nousee selvästi esiin yhtäläisyyksiä: toimeen tartutaan sisäisestä paineesta, voimakkaasta tunnelatauksesta, joka sysää kirjoittajat toimimaan, vaikka se ei välttämättä olisi helppoa tai miellyttävää. Lisäksi tekstejä yhdistää yhteisöllisyyden tärkeys ja niiden voimaannuttava potentiaali, sekä toivo jostakin toisenlaisesta maailmasta ja tämänhetkisten olosuhteiden muuttumisesta.

Planeettamme lähestyessä kiehumispistettä niin ilmastokriisin kuin poliittisten jännitteidenkin kärjistyessä, tahdoin antaa äänen mahdollisimman monille erilaisille yksilöille, jotka pyrkivät toiminnallaan tekemään maailmasta paremman paikan elää ja olla, niin itselleen kuin muillekin ympärillään. Vastauksena maailmantuskaan voi olla aktiivinen toiminta ja oman yhteisön löytäminen toiminnan parissa.

”Etsijällä on pitkät perinteet moniäänisyydestä tavoitteenani on lisätä sitä entisestään.”

Saamelainen Áidna kertoo rohkeasti tarinansa oman identiteettinsä löytämisestä ja sen kietoutumisesta ympäristönsuojeluun ja hänen muuttuneeseen luontosuhteeseensa. Kirjoittajalle on luontevampaa kirjoittaa englanniksi, joten hänen tekstinsä esiintyy tässä numerossa englanninkielisenä alkuperäistekstinä, sekä itseni kääntämänä myös suomeksi.

Monikansallisuus näkyy myös Tampereen yliopiston rauhan instituutin tutkijaryhmässä, jota haastattelin lehteen heidän juuri käynnistyneestä tutkimuksestaan vastarinnan muodoista ja toivon käytännöistä. Sen lisäksi, että tutkijaryhmän jäsenet edustavat yhdeksää eri kansallisuutta ja puhuvat eri äidinkielillä, heidän tutkimuskohteinaan on esimerkkejä vastarinnasta ympäri maailmaa.

Maailman yhteisyys ja vääjäämätön vuorovaikutus tarkoittaa sitä, että joudumme sekä saamme huomioida koko maailman tapahtumia ja seurata kansainvälisiä ilmiöitä. Palestiinan ja Israelin välinen konflikti on jatkunut kymmeniä vuosi, mutta vasta tämän vuoden keväällä kansainvälinen yhteisö on alkanut laajemmin julkisessa keskustelussa sekä kansainvälisissä instituutioissa tutkia Israelin toimia palestiinalaisten kansanmurhana.

Monet järjestöt ja ihmisoikeusaktivistit ympäri maailmaa ovatkin osoittaneet mieltään Israelia vastaan tai toimineet solidaarisuudesta palestiinalaisten kanssa tänä keväänä. Myös Suomessa mielenilmauksia on nähty paljon. Tällä hetkellä (22.5.2024) Tampereen yliopiston edessä on maanvaltausleiri, jonka osallistujat vaativat yliopistoa katkaisemaan yhteistyönsä Israelin kanssa. Oskari Saari kirjoittaa peloistaan tulevaisuudesta ja kertoo, miksi hän on solidaarisuusleirillä. Saaren alkuperäisteksti on kirjoitettu englanniksi, joten sekin ilmestyy tässä numerossa kahdella kielellä.

Kaikki tämän numeron aiheet ja kirjoittajat eivät kuitenkaan ole niinkään globaaleja, vaan tekstejä ja kirjoittajia on myös hyvin läheltä ja tutuista aiheista. Erityisesti lukijamme, jotka opiskelevat ovat saattaneet kuulla tai jopa osallistua viime syksynä ympäri Suomea tapahtuneisiin yliopistojen ja korkeakoulujen sekä ammattikoulujen ja lukioiden valtauksiin hallituksen leikkauspolitiikka vastaan. Stefan Saarinen kuljettaa lukijan Tampereen yliopiston valtaukseen avaamalla omaa kokemusmaailmaansa hyvin kehollisesti ja visuaalisesti.

Syksy Waldénin analyyttinen ja voimakas essee queer-kokemuksesta, -tiloista ja yhteisöllisyydestä avaa puolestaan yhteiskunnallista kehystä sukupuolisuudesta ja siihen liittyvästä julkisesta keskustelusta, niin kansainvälisellä kuin paikallisellakin tasolla. Tekstin kautta käy hyvin selväksi, miksi LGBTQ-yhteisön oikeuksista on edelleen keskusteltava ja niitä on yhä edistettävä uudesta oikean suuntaisesta translaista huolimatta.

Yksi tavoitteistani päätoimittajana on myös tuoda lisää vaihtelevuutta Etsijässä esiintyviin juttutyyppeihin ja siksi aloitinkin uutispalstan. Tarkoitukseni on nostaa jokin tai joitain kulloisenkin numeron teemaan sopivia ajankohtaisia ja uutisellisia kirkollisia tai uskonnollisia aiheita lähitarkasteluun. Tuloksena saattaa olla yksi uutinen, kommentti olemassa olevaan uutiseen tai kooste muutamasta ajankohtaisesta uutisesta. Tämän numeron teemaan sopien Anne Hammed Diakonissalaitokselta kertoo heidän tekemästään analyysistä hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä. Lisäksi katsomme tarkemmin Tampereen seurakuntayhteisön palkittua Turvallisempi seurakunta -lausuntoa.

Tilda Enne

Kirjoittaja on Etsijän tuore päätoimittaja, journalistiikan opiskelija ja krooninen ajattelija, jolla on palava halu ymmärtää maailmaa.

Julkaistu

Erään vallankumouksellisen muotokuva : A portrait of a revolutionary

Kuva: Friends of the Earth, from the petition to protect the woodlands

ÁIDNA boldly shares their story of discovering their Sámi identity and its intertwining with their environmental activism and relationship with nature. It is more natural for the author to write in English, so their text appears in this issue in its original English version, as well as translated into Finnish by Tilda Enne.

A portrait of a revolutionary – My journey to liberation

Saamelainen Áidna kertoo rohkeasti tarinansa oman identiteettinsä löytämisestä ja sen kietoutumisesta ympäristönsuojeluun ja hänen muuttuneeseen luontosuhteeseensa. Kirjoittajalle on luontevampaa kirjoittaa englanniksi, joten hänen tekstinsä esiintyy tässä numerossa englanninkielisenä alkuperäistekstinä, sekä Tilda Enteen kääntämänä suomeksi.

Erään vallankumouksellisen muotokuva – Matkani vapauteen

Kuva: hambachforest.org (Wayback Machine)
Julkaistu

Tulevaisuutemme on vaakalaudalla : Our future is on the line

Kuva: Tilda Enne

TÄLLÄ hetkellä (22.5.2024) Tampereen yliopiston edessä on maanvaltausleiri, jonka osallistujat vaativat yliopistoa katkaisemaan yhteistyönsä Israelin kanssa. Leiri on pystytetty solidaarisuudesta palestiinalaisten kanssa, jotka ovat jo kymmeniä vuosia kärsineet konfliktista Israelin kanssa, jonka toimia Kansainvälinen tuomioistuin on alkanut tutkia kansanmurhana.

Oskari Saari kirjoittaa peloistaan tulevaisuudesta ja kertoo, miksi hän on solidaarisuusleirillä. Saaren alkuperäisteksti on kirjoitettu englanniksi ja se julkaistaan tässä tekstissä kahdella kielellä.

Suomeksi:
Tulevaisuutemme on vaakalaudalla – Toimitaan tänään huomisen pelastamiseksi

In English:
Oskari Saari is participating in the protest camp in front of Tampere University’s main building, to show solidarity with the struggle of the Palestinian people and to try to pressure the university to sever their ties and networks of support with Israel. He is sharing his feelings on why he is participating and what compels him to act.

Our future is on the line – Acting today to save tomorrow

Julkaistu

Oikean ja väärän merkitys korostuu kiihtyvien kriisien maailmassa

Pääkirjoitus

Mizaru, Kikazaru ja Iwazaru eli kolme viisasta apinaa on japanilaisesta moraaliperinteestä nouseva symboli: ”Älä näe pahaa, älä kuule pahaa, älä puhu pahaa.” Kuva: Joao Tzanno, Unsplash

KEVÄT ja pääsiäisen tienoo on paaston aikaa monessa uskonnossa. Tällä hetkellä muslimit viettävät ramadania ja kirkoissa vietetään paastonaikaa pääsiäistä edeltävinä viikkoina.  Paaston aikaan on tarkoitus varata aikaa hiljentymiselle, pysähtymiselle ja elämän peruskysymysten pohdinnalle.  

Elämme huolestuttavassa maailmantilanteessa ja murroksellisessa ajassa, joka koettelee kaikkien turvallisuudentunnetta.  Niin sen kuuluukin koetella, koska se mitä nyt näemme ympärillämme ei ole oikein. Sota, eli toisten ihmisten murhaaminen ei ole oikein. Ihmisten riisto, hyväksikäyttö, vaino ja kidutus ei ole oikein. Luonnon tuhoaminen ei ole oikein.  

Vaikka olen uskonnoton ateisti, on minulla käsitys oikeasta ja väärästä, niin kuin varmasti sinullakin vakaumuksestasi riippumatta. Moraalia, oikeaa ja väärää pohdittiin koulussa lähinnä uskonnon ja filosofian tunneilla ja esimerkiksi rippileirillä. Sen ohjattu pohtiminen päättyykin monella oppivelvollisuuteen. Joudumme tietenkin jatkuvasti puntaroimaan omia valintojamme pitkin elämää, ja silloin usein huomaamme, ettei se ole ihan helppoa.  

”Kun näemme vääryyttä ja epäreiluutta, on syytä nousta vastustamaan vääriä tekoja, ja kun koemme syyllisyyttä, on syytä pohtia omia tekojamme.”

Hyperindividualistinen kulttuuri ja maailmanaika on tuottanut terapiapuhetta, jossa keskitytään itseen, minäkuvan vahvistamiseen, omien oikeuksien tunnistamiseen ja rajojen vetämiseen. Se on tärkeää ja rakentavaa, koska edelliset sukupolvet ovat puolestaan padonneet sisäänsä kaikki tunteet ja näin ollen riistäneet itsensä lisäksi myös jälkeläisiltään oikeuden tasapainoiseen elämään. Onneksi olemme hiljalleen opetelleet puhumaan.  

Samaan aikaan epävarmat ajat kaipaavat kuitenkin taas enemmän yhteisöllisyyttä ja katseen nostamista pois omasta navasta. Kun näemme vääryyttä ja epäreiluutta, on syytä nousta vastustamaan vääriä tekoja, ja kun koemme syyllisyyttä, on syytä pohtia omia tekojamme. Vaikka moni kantaa mukanaan turhaa sisäistettyä syyllisyyden taakkaa, josta on hyvä toipua, on syyllisyys myös hyödyllinen tunne. Se voi myös kertoa, että meidän on tehtävä jatkossa paremmin.  

Paaston kaltaisissa perinteissä on paljon hyvää ja rakentavaa, ja ihan jokaisen olisi syytä pysähtyä joskus pohtimaan oikeaa ja väärää maailmankuvastaan riippumatta. Oikean ja väärän puntaroinnin merkitys korostuu erityisesti nyt, kun ympärillä soditaan, poliittinen ilmapiiri kiristyy, asevarustelu kiihtyy ja ilmastonmuutoksen torjunta näyttää jo sangen epätoivoiselta. 

Paaston aika kehottaa uskovaisia pysähtymään ja mietiskelemään. Mikä kehottaisi uskonnottomia samaan? Tekisi mieli sanoa, että meidän on liian helppoa sulkea silmämme asioilta, mutta toisaalta silmillemme vyöryy ennenäkemätön määrä tietoa ja kuvastoa maailman tapahtumista. Niihin kuitenkin taas turtuu aika äkkiä, ja puhelimen ruudulta todistettavat asiat jäävät usein etäisiksi.  

”Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Juuri nyt todistamme kuitenkin palestiinalaisten kansamurhaa, ja liian moni ei taaskaan tee mitään.”

Polarisoituneen ilmapiirin keskellä ja ihmiskunnan kohtalonkysymysten äärellä olisi kuitenkin tärkeää pysähtyä puntaroimaan, millä puolella historiaa haluamme seisoa. Minut kasvatettiin taivastelemaan holokaustia ja sitä, miten sen oli mahdollista tapahtua. Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Juuri nyt todistamme kuitenkin palestiinalaisten kansamurhaa, ja liian moni ei taaskaan tee mitään.  

Samaan aikaan Suomessa keskusteluilmapiiri on kärjistynyt niin voimakkaasti viimeisen 10 vuoden aikana, että se on jo heikentänyt demokratiaa. Ihmiset eivät enää uskalla entiseen tapaan osallistua politiikkaan vihapuheen, maalittamisen ja suoranaisen väkivallan pelossa. Epävakaassa yhteiskunnallisessa tilanteessa on myös uhkana, että syyttävä sormi alkaa osoittaa tiettyjä ihmisryhmiä ja jako meihin ja muihin voimistuu. Ja näin on jo alkanut tapahtua.  

Esimerkiksi työttömistä, maahan muuttaneista, sairaista, vammaisista ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä puhutaan niin rumaan ja toiseuttavaan sävyyn, että sitä on vaikea uskoa todeksi. Mikään ryhmä ei kuitenkaan ole syyllinen Suomen talouden vaikeaan tilaan. Törkypuhe on normalisoitunut politiikkaan jo niin arkipäiväiseksi asiaksi, että kansanedustajat saavat levitellä irvokkaita pilakuvia ja suoranaisia valheita ilman että kukaan jaksaa sen enempää puuttua asiaan.  

Miten paastosta päästiin palestiinalaisten kansanmurhan kautta Suomen politiikkaan? Siten, että kaikki liittyy kaikkeen; ympäröivät ongelmat vaativat rohkeaa puuttumista ja äänen pitämistä, ja samaan aikaan mahdollisuudet vaikuttamiseen ja äänen pitämiseen kapenevat polarisoituneessa ilmapiirissä, jota itse osaltamme ylläpidämme. Niin ei pidä antaa tapahtua, koska pian huomaamme, että puheet muuttuivat teoiksi ja hallitsematon viha osuikin lähimmäiseemme.  

Karoliina Virkkunen

Kirjoittaja sijaistaa Etsijän päätoimittajana ja potee jatkuvaa maailmantuskaa.

Julkaistu

Oman onnensa seppä? Menestyksen teologiaa self help -kulttuurissa

Riku Turpiainen

”JUMALA ei luonut sinua olemaan keskinkertainen. Sinut luotiin olemaan paras!” Näin julistaa yhdysvaltalainen menestyskirjailija ja pastori Joel Osteen kirjassaan Tule hyvästä paremmaksi (suom. 2009). Ajatuksillaan Osteen asettuu osaksi 1900-luvulla kansainvälisesti merkittäväksi kohonnutta menestyksen teologian perinnettä. Tässä esseessä tarkastelen sitä, miten menestyksen teologia on kietoutunut yhteen nykyisin suosiossa olevan self help -kirjallisuuden kanssa.   

Menestyksen teologian juuret ovat johdettavissa kahteen uomaan: helluntailaiseen käsitykseen Pyhän Hengen armolahjoista sekä 1800-luvulla syntyneeseen New Thought -liikkeeseen1. Armolahjoilla tarkoitetaan ajatusta siitä, että Jumala lahjoittaa Pyhän Hengen välityksellä ihmisille erityisiä kykyjä, esimerkiksi parantamisen tai profetoimisen taidon. New Thought -liikkeessä taas kehittyi opetus siitä, että mielen ja ajatusten avulla voidaan saada aikaan muutoksia materiaalisessa todellisuudessa.  

Keskeisenä ajatuksena liikkeen sisällä toimii niin sanottu vetovoiman laki, jonka mukaan tietyn tyyppiset ajatukset tuottavat saman tyyppistä todellisuutta. Positiiviset ajatukset omasta tulevaisuudesta rakentavat positiivista tulevaisuutta, kun taas itsesäälissä piehtaroiminen heikentää omia toimintamahdollisuuksia.  

”Siinä missä materiaalinen ja hengellinen menestyminen on merkkinä oikeanlaisesta ja vahvasta uskosta, epäonnistumiset ja onnettomuudet voidaan selittää yksilön omaksi syyksi, heikon uskon ja vääränlaisten ajatusten seuraukseksi.”

Yhdistettynä toisiinsa nämä ideat synnyttävät ”menestyksen teologiaa” eli ajatuksen siitä, että Jumala siunaa seuraajiansa menestyksen lahjalla1. Siinä missä materiaalinen ja hengellinen menestyminen on merkkinä oikeanlaisesta ja vahvasta uskosta, epäonnistumiset ja onnettomuudet voidaan selittää yksilön omaksi syyksi, heikon uskon ja vääränlaisten ajatusten seuraukseksi. Ihmisen elämän tason voidaan siis suoraan nähdä heijastuksena hänen uskonsa laadusta. 

Kirjoittaja näkee, että toisen ihmisen kärsimys on helpompi sivuuttaa, jos sen nähdään olevan itse aiheutettua. Kuva: Zac Durant, Unsplash

Uskonnontutkijat Jayeel Cornelio ja Erron Medina ovat kiinnittäneet huomiota menestysteologien opetuksen sisällössä tapahtuneisiin muutoksiin. Varhaisemmissa menestyksen teologian muodoissa korostui tulevaisuusorientoitunut ihmeen odottaminen. Sittemmin yksilön vastuu ihmeen tuottajana on kasvanut self helpin ’sakralisoinnin’ eli pyhittämisen myötä1. Tällaiseen opetukseen turvautuva joutuu siis ikään kuin itse tekemään ihmeen itselleen.  

Self help -kirjallisuudella tarkoitetaan oppaita, joissa lukijoita ohjeistetaan itseymmärryksen ja itsesuhteen työstämiseen. Niissä yhdistyvät populaaripsykologiset, hengelliset ja tieteelliset teemat. Teoksissa lukijoita autetaan korjaamaan oman elämänsä ja ajattelunsa ongelmallisia puolia itseen keskittyvin keinoin. Lukijalle tarjotaan siis mahdollisuutta ratkaista itse omat ongelmansa. Tällainen kirjallisuus on nähty keskeiseksi osaksi nyky-yhteiskuntien kulttuurista maisemaa.3

Menestyksen teologian ja self helpin yhteen kietoutuminen tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että menestyksen teologian opettajat tarjoavat seuraajilleen itsen ja oman elämän kehittämiseen tähtääviä ohjeita. Tarjotut ohjeet voivat olla vaikkapa konkreettisia vinkkejä vaurastumiseen tai keinoja mielen ja maailmankuvan työstöön menestykselle avoimeksi. 

Esimerkiksi Osteen viitoittaa kirjassaan lukijoita kohti “voittoelämää” seitsemän elämänohjeen avulla. Yleisön tulee suhtautua itseensä myönteisesti, kehittää parempia ihmissuhteita, omaksua parempia tottumuksia ja niin edelleen. Lukijalle tarjotaan mahdollisuutta muuttua paremmaksi ihmiseksi asenteitaan ja tapojaan muuttamalla, ympäröivistä olosuhteista huolimatta. 

”Suomessa self helpin suosio on noussut samanaikaisesti hyvinvointivaltion rakenteiden purkautuessa, työmarkkinoiden muuttuessa aiempaa epävarmemmiksi ja yksilön vastuun lisääntyessä oman hyvinvointinsa suhteen.”

Sinänsä harmittomien ja järkevienkin elämänohjeiden ongelmallisuus tulee esille, kun ne asetetaan osaksi laajempaa yhteiskunnallista kehystä. Menestyksen teologian ja self helpin yhteen kietoutumisen syyksi on nähty muutokset globaalissa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä.  

Uusliberalismin nousu on synnyttänyt kulttuurin, jossa menestyminen tai jopa pärjääminen nähdään yksilön oman tahdon ja ponnistelun seurauksena4. Tässä ilmapiirissä suosiota on saanut self helpiin sisältyvä ajatus omasta itsestä jonakin, jota voi tutkia ja kehittää oikean tiedon ja tekniikan avulla1. Myös menestyksen teologiaan sisältyy uusliberalistisia arvoja mukaileva käsitys siitä, että maailmassa pärjääminen on ihmisen omalla vastuulla.  

Muun muassa hyvinvointivaltion heikentymisen ja työmarkkinoiden epävarmuuden on nähty myötävaikuttaneen self help -kirjallisuuden kasvaneeseen suosioon Suomessa. Kuva: Shiromani Kant, Unsplash

Suomessa self helpin suosio on noussut samanaikaisesti hyvinvointivaltion rakenteiden purkautuessa, työmarkkinoiden muuttuessa aiempaa epävarmemmiksi ja yksilön vastuun lisääntyessä oman hyvinvointinsa suhteen. Näiden muutosten tuoma epävarmuus on nähty yhdeksi syyksi genren suosion kasvulle. Kun yhteiskunta ei enää tarjoa totuttua tukea elämän ennakoimattomuuden keskellä, self helpin lupaus kontrollin saavuttamisesta saattaa vedota ihmisiin3. 

”Lisäksi, jos tulemme sokeiksi yhteiskunnallisten rakenteiden vaikutukselle elämässämme nähden itsemme ja toiset oman onnensa seppinä, voi myötätuntomme olla koetuksella ongelmien kohdatessa.”

Vaikka kaikkea ei voi vierittää yhteiskunnan ja rakenteiden vastuulle, on tärkeää muistaa, ettei kaikkeen ole itse mahdollista vaikuttaa. Asenteiden korjaaminen ja omien toimintatapojen muokkaaminen voi olla yksi askel ongelmien ratkaisussa. Vaikeudet kytkeytyvät usein kuitenkin osaksi suurempaa verkkoa, jossa omat vaikutusmahdollisuudet ovat todellisuudessa vähäiset. Oman ponnistelun ja yhteiskunnan luomien esteiden ristiriidasta voi seurata itsesyytöksiä ja ahdistusta.  

Juuri tässä piilee self helpiä sakralisoivan menestyksen teologian ongelma. Vastuu hyvinvoinnista siirretään yksilölle ja epäonnistumisten kohdatessa kyseenalaistuu myös suhde Jumalaan. Yksilölle seurauksena voi olla tarpeetonta turvattomuutta. Lisäksi, jos tulemme sokeiksi yhteiskunnallisten rakenteiden vaikutukselle elämässämme nähden itsemme ja toiset oman onnensa seppinä, voi myötätuntomme olla koetuksella ongelmien kohdatessa. Kärsimykseltä on helpompi kääntää kasvot, jos se nähdään itse aiheutettuna. 

Kirjoittaja on teologian kandidaatti ja SKY Helsingin hallituksen jäsen. Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto on Etsijä-lehden kustantaja.

Kirjallisuus

  1. Cornelio, Jayeel & Medina, Erron (2021) The prosperity ethic: the rise of the new prosperity gospel. 
  2. Osteen, Joel (2009) Tule hyvästä paremmaksi: Löydä piilevät kykysi ja opi käyttämään niitä. 
  3. Pessi, Anne Birgitta & Salmenniemi, Suvi (2017) “Herätkää pöljät!” Minuus, yhteiskunta ja muutos self-help-kirjallisuudessa. 
  4. Rimke, Heidi (2020) Self-help, therapeutic industries, and neoliberalism.