Kapulan vaihto

Aikani Etsijässä on päättymässä ja on aika uudelle päätoimittajalle. Onneksi saan jättää Etsijän hyviin käsiin! Ilokseni saan julistaa Etsijän seuraavaksi päätoimittajaksi Iida Ylisen.

Iida on työskennellyt muun muassa Ylellä ja MTVllä sekä vapaana toimittajana esimerkiksi Kirkko ja kaupunki -lehdelle sekä Maailman Kuvalehdelle. Iida esittelee itseään vielä myöhemmin lisää omin sanoin astuessaan Etsijän puikkoihin, joten tässä kohtaa tahdon vain antaa lukijoillemme pientä maistia tulevasta ja toivottaa Iidan lämpimästi tervetulleeksi.

Mutta ennen lähtöäni, tahdon pysähtyä muistelemaan kaikkea, mitä olen oppinut ja kokenut Etsijää tehdessäni.

Lehti on aina päätoimittajansa näköinen, etenkin pienissä opiskelijalehdissä, joiden tekijät vaihtuvat tiuhaan ja koostuvat monen ihmisen vapaaehtoistyöstä, monesti päätoimittaja on ainoa kiinteä elementti lehden tuotannossa. Näin on myös Etsijässä ja siksi haluan kiittää syvästi kaikkia lukijoitamme ja kaikkia lehden tekoon osallistuneita kirjoittajia, kuvittajia ja valokuvaajia.

Kun aloitin päätoimittajana, tavoitteeni oli lisätä kirjoittajiemme määrää, jotta päätoimittajalle jäisi enemmän aikaa moninaistaa Etsijän sisältöä, niinpä Etsijän uudesta ilmeestä ja uudesta sisällöstä saan kiittää kaikkia aktiivisia tekijöitämme. Aikanani Etsijän kirjoittajien määrä lähes tuplaantui ja olen tavattoman iloinen myös moninaisesta kirjoittajakunnastamme, jossa tekstejä on tullut monista eri kulttuureista, sukupuoli- ja seksuaali vähemmistöiltä ja jopa eri kielillä.

Aikanani Etsijään on tuotu videoita, podcasteja ja visuaalisia erikoisartikkeleita, joista suuri osa on tehty yhteistyöllä. Näin ollen vaikka päätoimittajana olenkin luomassa Etsijän ilmeen yhtenäisyyttä ja kuratoimassa kasvaneelle lukijakunnallemme kiinnostavaa sisältöä, olen oppinut paljon kaikilta lehden tekoon osallistuneilta ja lehdessä näkyy yhteinen kädenjälki.

Suurin osa Etsijään tekemistäni muutoksista syntyivät pikkuhiljaa lehti kerrallaan, mutta viimeisimpänä suurena rysäyksenä sain viimein uudistettua verkkosivumme logiikan ja visuaalisen ilmeen. Jo hakiessani päätoimittajan pestiä, verkkosivu-uudistus oli kirkkaana mielessäni, samoin kaikki uudet sisällöt. Halusin ennen kaikkea haastaa itseäni sekä kehittää lehteä journalistisesti ja luoda siitä jotain uutta, mutta kuitenkin sen perinteitä kunnioittaen.

Pestiä hakiessani olin kuitenkin vasta toisen vuoden journalistiopiskelija. Vaikka itselleni kyseessä olikin alan vaihto, ja elämänkokemusta oli kertynyt muualla kuin journalismin parissa monen moisista projekteista, tuntui päätoimittajan vastuu ja unelmani lehden kehittämisestä kuitenkin usein suurilta. Monesti mietin, riittääkö niin taitoni kuin energianikin täysipäiväisen opiskelun ja kahden osa-aikaisen työn keskellä.

Niinpä Etsijässä työskentely oli monessa mielessä oman journalistisen kasvuni sekä itseni haastamisen taite, jossa kaikki muualla oppimani toimintavat, periaatteet ja taidot päätyivät ruokkimaan Etsijän kasvua, jossa sain irrotella vapaasti ja tehdä lehteä omalla tavallani. Lienee siis sanomattakin selvää, että päätoimittajuuteni Etsijässä oli minulle todella merkityksellistä ja suhtauduin siihen melko kunnianhimoisesti.

Lisäksi Etsijän päätoimittajana työskentely antoi minulle agnostikkona kiinnostavan perspektiivin ja oppimistilaisuuden ymmärtää Suomen maailmankatsomuksellista kenttää, josta minulla oli aikaisemmin hyvin vähän kokemusta. Toivon, että onnistuin palvelemaan lukijoitamme hyvin, huolimatta siitä, että en itse tunnusta mitään uskontoa tai vakaumusta.

Taustalla on tietysti myös paljon työtä, mikä ei näy lukijoille. Olen pyrkinyt kehittämään Etsijän sosiaalista verkostoa, arkistoa ja toimintatapoja siten, että ne olisivat kestävällä pohjalla myös tuleville päätoimittajille, jotta haastavassa ja runsaassa mediaympäristössä Etsijä olisi verkossa yhtä vakaalla pohjalla, kun se on ollut kulta-aikanaan printissä.

Nyt, kun vihdoin sain Etsijän pisteeseen, jossa kaikki elementit ovat paikoillaan, ja niiden todellinen työstäminen voi alkaa, on aikani valitettavasti lähteä. Alunperin suunnittelin olevani Etsijässä pidempään, mutta journalistinen elämäni kutsuu minua toisaalle. Ainakin seuraavat kaksi vuotta saan nauttia työskentelystä Aamulehdessä muun muassa kirjoittavana toimittajana ja visuaalisten erikoisartikkelien verkkotaittajana.

Kiitos vielä kaikille ja toivottavasti viihdytte Iidan kanssa uuden Etsijän parissa!

Tilda Enne

Jäähyväisensä jättävä Etsijän päätoimittaja