Etsijän Instagramissa teettämän kyselyn mukaan valtaosa vastanneista opiskelijoista on jo huomannut toimeentulonsa heikentyneen hintojen nousun seurauksena. Lähitulevaisuus näyttäytyy monelle epävarmana ja osalle jopa toivottomana. Iso osa kuitenkin myös arvioi, että heidän toimeentulonsa tulee pysymään kohtuullisena.
Karoliina Virkkunen
ETSIJÄ kysyi opiskelijaelämää eläviltä lukijoiltaan, miten hintojen nousu ja inflaatio ovat vaikuttaneet heidän toimeentuloonsa. Vain 8 % vastanneista katsoi, että ei mitenkään. 65 % koki tilanteen vaikuttaneen vähän ja 27 % paljon.
45 % vastanneista oli joutunut lisäämään hintojen nousun seurauksena työnteon määrää ja 25 % kertoi lisänneensä puolestaan opintolainaa. 30 % ei ollut toistaiseksi muuttanut mitään.
Kyselyn vastaukset eivät kerro, kuinka paljon töitä vastaajat olivat ennen tehneet tai kuinka paljon lainaa he olivat aiemmin ottaneet. Opintolainaa voi nostaa vain rajallisen määrän, ja töiden tekoa rajoittavat tulorajat, mikäli opiskelija nostaa opintotukea.
”43 % kyselyyn vastanneista kertoi, että ei saa lainkaan taloudellista tukea vanhemmiltaan tai sukulaisiltaan.”
Opiskelijat ovat huomanneet hintojen nousun vaikuttaneen toimeentuloonsa. Kuva: Canva
Opiskelijat elävät keskenään erilaisissa tilanteissa
43 % kyselyyn vastanneista kertoi, että ei saa lainkaan taloudellista tukea vanhemmiltaan tai sukulaisiltaan. 24 % kertoi saavansa sellaista joskus ja 33 % usein.
Lähitulevaisuuden toimeentuloaan opiskelijat arvioivat joko kohtuulliseksi, epävarmaksi tai toivottomaksi. Kukaan ei arvioinut lähitulevaisuuden toimeentuloaan hyväksi. 45 % koki epävarmuutta ja 41 % katsoi, että toimeentulo tulee olemaan kohtuullista. 14 % vastanneista koki lähitulevaisuuden toimeentulon toivottomaksi.
”Kyselyn tulokset ovat siinä mielessä huolestuttavia, että monien opiskelijoiden tilanne on ollut jo ennen pandemiaa ja nykyistä hintatason nousua vaikea.”
Etsijä kysyi myös, millaisena opiskelijoiden tulevaisuus näyttäytyy valmistumisen jälkeen heidän omasta mielestään. Tulokset jakautuivat tasan kahtia. Puolet koki tulevaisuutensa toiveikkaaksi ja puolet epävarmaksi. Kukaan ei kokenut valmistumisen jälkeistä tulevaisuuttaan toivottomaksi. Kyselyyn vastasi yhteensä 27 opiskelijaa.
Kaiken kaikkiaan opiskelijat vaikuttavat olevan hyvin erilaisissa tilanteissa keskenään. Kyselyn tulokset ovat siinä mielessä huolestuttavia, että monien opiskelijoiden tilanne on ollut jo ennen pandemiaa ja nykyistä hintatason nousua vaikea.
Nykyisellä hallituskaudella opiskelijoiden mahdollisuutta työntekoon on parannettu hieman tulorajoja nostamalla. Tämä ei kuitenkaan vaikuta kovin pitkäjänteiseltä ratkaisulta, sillä opiskelijoiden on todettu olevan myös hälyttävän uupuneita.
Opintolainojen korot huolestuttavat, mutta ilmassa voi olla myös toivoa
Opintolainan osuutta kasvatettiin vuonna 2017, mikä näyttää nyt ongelmalliselta, koska pitkään pienenä pysynyt korkotaso on noussut nyt jyrkästi. Valtaosa opintolainoista on sidottu euriborkorkoon, koska se on pitkään ollut lähes nollissa. Tällä hetkellä euribor pyörii noin 2,6—2,7 prosentissa.
Mimmit sijoittaa -median Aino-Maija Makkula laski, että hänen opintolainansa korkokulut tulevat nousemaan nykyisellä korkojen kehitysvauhdilla 18 eurosta 370 euroon vuodessa. Tällä hetkellä euriborkoron ennustetaan nousevan ensi kesään mennessä jopa yli 3 prosenttiin.
”Tulevaisuudessa on siis mahdollista, että opintolainojen osuus suhteessa palkkaan pienenee, vaikka korot olisivatkin korkeat.”
Kelalla on suunniteltu opintolainoihin mahdollista valtion kustantamaa korkokattoa, mikä helpottaisi hiukan opiskelijoiden ahdinkoa. Aivan valtaosa opiskelijoista on pakotettu ottamaan lainaan kuitenkin ihan normaaleja elinkustannuksia varten.
Makkula huomauttaa, että inflaation myötä myös palkkataso voi nousta. Tulevaisuudessa on siis mahdollista, että opintolainojen osuus suhteessa palkkaan pienenee, vaikka korot olisivatkin korkeat.
Etsijän kysely tehtiin Instagramin Tarinat-osiossa.
TYÖSKENTELEN Kannelmäen seurakunnassa diakoniatyöntekijänä. Tehtävieni pääpaino on taloudellisessa avustamisessa. Viime aikoina olen kohdannut työssäni yhä enemmän opiskelijoita, joiden taloudellisesta ahdingosta on tullut pitkittynyttä. Opiskelijoita, joita painaa huoli vallitsevasta maailmantilanteesta ja joiden henkinen hyvinvointi on kärsinyt pandemian, Suomen ja Euroopan heikentyvän taloustilanteen ja kustannusten nousun vuoksi.
Diakoniatyö paikkaa tukiverkkojen puutteita
Diakoniatyöntekijään otetaan usein yhteyttä vasta silloin, kun tilanne on kärjistynyt jo niin pahaksi, ettei itse löydetä ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi. Oma kokemukseni on, että pandemian aikana ja sen jälkeen opiskelijoiden diakonia-avun yhteydenotot ovat lisääntyneet. Yhteiskunnan tukimuodot ovat useammalle tänä päivänä riittämättömiä ja näin ollen autamme usein myös heitä, joita muut tahot jo auttavat.
”Diakoniatapaamisissa kohtaan opiskelijoita, jotka sinnittelevät pienillä tuloilla joutuen karsimaan menojaan suhteessa enemmän kuin muissa elämäntilanteissa olevat.”
Opiskelijoiden taloudellinen ahdinko diakonin silmin katsottuna jää helpommin muissa elämäntilanteissa olevien varjoon. Yhteiskuntamme päättäjien katseet kohdistuvat ennemmin pienituloisiin perheisiin ja yksinasuviin, eläkeläisiin tai syrjäytyneisiin kuin väliaikaisessa pienituloisuudessa sinnitteleviin opiskelijoihin.
Kaikilla opiskelijoilla ei välttämättä ole tukiverkostoa tukemassa taloudellisesti. Diakoniatapaamisissa kohtaan opiskelijoita, jotka sinnittelevät pienillä tuloilla joutuen karsimaan menojaan suhteessa enemmän kuin muissa elämäntilanteissa olevat. Diakoniatyössä usein sanotaan, että me menemme sinne, minne kukaan muu ei mene ja autamme silloin, kun kukaan muu ei auta.
Diakoniatyön kautta tukea opiskelijan arjen hallintaan
Kelan tuilla elävä lapsiperhe voi saada sosiaalitoimesta tukea lasten harrastuksiin, mutta opintotuella ja opintolainalla sinnittelevä opiskelija voi joutua karsimaan menojaan voimavaroja ylläpitävästä harrastuksesta tai jopa lääkkeistä.
”Ilman tukea hän ei olisi voinut jatkaa säännöllistä harrastamista lainkaan, millä olisi ollut kielteinen vaikutus opinnoista suoriutumiseen.”
Pandemian alettua tarjosimme muutamalle opiskelijalle vapaaehtoistyön kautta rutiineja etäopiskeluarkeen. Osallisuuden ja toimijuuden vahvistaminen sekä ruoka-apu auttoivat tukemaan arjen hallintaa.
Tänä syksynä tapasin pitkällä sairaslomalla olevan opiskelijan. Uupumuksen lisäksi hänen arkeaan hankaloittaa myös aikuisiällä diagnosoitu ADD. Pystyimme tukemaan häntä arjen hallinnassa avustamalla harrastuskuluissa. Ilman tukea hän ei olisi voinut jatkaa säännöllistä harrastamista lainkaan, millä olisi ollut kielteinen vaikutus opinnoista suoriutumiseen.
Heini Sinkon maalaus kuvastaa avunannon merkitystä. Kuva: Heini Sinkko
Erilaiset elämäntilanteet pitäisi huomioida paremmin
Suurin osa opiskelijoista selviää taloudellisesti opiskeluvuosista kohtuullisen hyvin. Yhteiskuntamme tukee opiskeluja opintotuen, opintolainan ja asumistuen muodossa. Monelle opiskelun ohella työssä käyminen on silti välttämätöntä.
Joillekin kohtaamilleni opiskelijoille on kuitenkin kertynyt ulosottovelkaa ja mielenterveys- ja päihdehaasteiden kanssa on kamppailtu pitkään. Tällaisissa tilanteissa opiskelijoiden tuet ovat riittämättömiä.
Mielestäni yhteiskunnassamme ei oteta riittävän hyvin huomioon sitä, että opiskelijoiden elämäntilanteet ovat erilaisia. Toiset tarvitsevat enemmän tukea kuin toiset. Onneksi diakoniatyössä on käytössä erilaisia työkaluja, joilla voidaan ihmisiä tukea silloin, kun elämässä ovat asiat solmussa.
Opiskelijoiden tilanteesta on puhuttava enemmän
Katseeni suuntautuu tällä hetkellä opiskelijoihin, jotka sinnittelevät jaksamisen äärirajoilla. Opiskelijoihin, joilla ei ole tukiverkostoja ja joilla kiihtyvä hintojennousu lisää stressiä toimeentulosta. Opiskelijoihin, jotka kaipaavat sielunhoitoa ja keskustelutukea maailmantilanteesta johtuvaan ahdistukseen.
”Opintojen pitkittyminen tai pahimmillaan keskeytyminen kasvattavat riskiä siihen, että taloudellisesta ahdingosta tulee väliaikaisuuden sijaan pysyvämpää.”
Mielenterveydelliset haasteet, päihdeongelmat ja tukiverkostojen puute näkyvät opiskelijoiden elämäntilanteissa ja niillä on vaikutuksia taloudelliseen pärjäämiseen. Pandemian ja epävakaan maailmantilanteen vaikutukset tulevat näkymään diakoniatyössä vielä pitkään.
Opiskelijoiden tilanteesta täytyy puhua enemmän. Opintojen pitkittyminen tai pahimmillaan keskeytyminen kasvattavat riskiä siihen, että taloudellisesta ahdingosta tulee väliaikaisuuden sijaan pysyvämpää. Tästä syystä olisi siis tärkeää, että yhteiskunnassamme puhuttaisiin enemmän myös opiskelijoiden hyvinvoinnista ja taloudellisesta tilanteesta.
TURUSSA opiskelijat lakittavat kello 18 vappuaaton iltana ”Mantan” sijasta Lilja-patsaan taidemuseonmäellä. Kapuan mäelle muiden iloisten juhlijoiden kanssa vain vähän ennen H-hetkeä. Sää on pilvinen ja hieman kolea, mutta ei niin huono kuin luvattiin.
Puolalankadulla kerrostalon parvekkeelta raikaa iloinen laulu, johon muut kanssakävelijät kadullakin yhtyvät. En tunnista biisiä, vaikka ilmeisesti pitäisi. Mäelle kiipeää niin haalareihin sonnustautuneita opiskelijoita kuin vanhempaa väkeä ja lapsiperheitäkin. Laulu alkaa naurattaa monia, minuakin. Nyt todella on vappu!
Mäen päältä äkkään heti harmaisiin haalareihin pukeutuneita tuttuja hahmoja. Turkulaisia kulttuurintutkijoita! Siis uskontotieteen, etnologian ja folkloristiikan opiskelijoita. Olen itsekin pukeutunut opiskelijahaalareihini vielä viimeisen kerran ennen kuin valmistun.
”Kuulostaa nimittäin vahvasti siltä kuin Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY:n puheenjohtaja olisi maistellut alle jo skumpan jos toisenkin. Kukaan ei tosin tuomitse, jos näin onkin käynyt.”
Kiipeän tuttujen luokse ja kaivan repusta proseccoa ja serpentiiniä. Kun kauan odotettu puhe ylioppilaalle alkaa, alkaa kaikkia selvästi huvittaa. Kuulostaa nimittäin vahvasti siltä kuin Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY:n puheenjohtaja olisi maistellut alle jo skumpan jos toisenkin. Kukaan ei tosin tuomitse, jos näin onkin käynyt.
Kuva: Karoliina Virkkunen
Jälkikäteen huomaan Turun yliopiston ylioppilaskunnan sosiaalisessa mediassa tiedotteen, että äänen kaikuminen häiritsi puheen pitämistä ja siksi puhe sammalsi niin kovin. Olkoon sitten niin.
Ympärilläni naureskellaan, että pitäisi pelata bingoa siitä, mitkä kaikki asiat nousevat puheessa esiin. Korona, bingo. Taloudellinen ahdinko, bingo. Mielenterveys, bingo. Sota, bingo!
Puhuja kehottaa yliopisto-opiskelijoita olemaan erityisen kriittisiä sodan varjostamina aikoina, sillä meihin yritetään vaikuttaa joka suunnalta. Hän korostaa, että juuri siihenhän meitä yliopistoissa koulutetaan, kriittisyyteen.
Vieressäni puhetta kuunteleva Tuomas toteaa, että ammattikorkeakoululaiset on jätetty tyystin puheen ulkopuolelle. On totta, että opiskelijoiden vappuperinteet ovat hyvin akatemiakeskeisiä.
”Lakituksen lähestyminen saa ihmiset hurraamaan ja heiluttelemaan lakkejaan ilmassa.”
Ihmisiä on kertynyt tutuksi mäeltä Aurakatua alas vyöryväksi massaksi, mutta taidemuseota ympäröivässä Puolalanpuistossa on mielestäni vähemmän ihmisiä kuin aiempina vuosina. Lakituksen lähestyminen saa ihmiset hurraamaan ja heiluttelemaan lakkejaan ilmassa.
”Ylioppilaat, lakki päähän!”
Kuva: Karoliina Virkkunen
”Aika tällänen katarttinen olo. Rehellisesti sanottuna jotain vappufiiliksiä purkautuu.”
Tuntuu suorastaan riemukkaalta painaa lakki otsalle pitkästä aikaa ulkona, muiden ihmisten kanssa juhlien kotiolkkarin sijasta. Poksautan proseccon ja kaadan sitä kestolaseihin itselleni ja puolisolleni. Käännyn opiskelukavereiden puoleen:
”Miltä tuntuu viettää ekaa opiskelijavappua tälleen koronan jälkeen?”
”Öö… Ihan vitun hyvältä!” huudahtaa Viivi.
”Aika tällänen katarttinen olo. Rehellisesti sanottuna jotain vappufiiliksiä purkautuu. Realisoituu se, että tääl on kaikki nää ihmiset lakit päällä. Kaikki se ahdinko ja etäopetus on nyt loppu. Siis nyt on vappu! Nyt on vittu vappu!” kommentoi Tuomas, ja ottaa riehakkaasti hörpyn virvokkeestaan.
Viivi jatkaa: ”Ei mut tuntuu myös siltä, et täst ei ees ois niin paljon aikaa.”
”Just meinasin sanoo samaa. Et ihan ku aikaa ei ois menny lainkaan”, tuumii Elisa.
Tuomas huutaa: ”Elämä jatkuu!”
Elisa jatkaa: ”Muistelin just tänään et millasta oli sillon vuonna nakki ja muusi ku mä viimeks— ”
”BCE eli before covid era”, keskeyttää Lari.
”Before covid era joo! Must tuntuu et tää on ihan samaa settii. Must tuntu sillon pahalta ja nyt tuntuu et aikaa ei ois menny. Että ei tunnu niin pahalta enää tässä kohtaa”, jatkaa Elisa.
”Pelkäsin etukäteen, että vappu tulisi olemaan tylsä, mutta yhtäkkiä ympärillä on hirveä määrä tuttuja kasvoja ja alkuilta täyttyy iloisista jälleennäkemisistä.”
Lari kertoo pohtineensa, tulisiko lainkaan, mutta tulleensa siihen lopputulokseen, että ihmisten ilmoille on hyvä päästä. Nyt hän sanoo olevansa kiitollinen, että tuli paikalle.
Pian löydämme tiemme vielä suurempaan kulttuurintutkijoiden joukkoon. Pelkäsin etukäteen, että vappu tulisi olemaan tylsä, mutta yhtäkkiä ympärillä on hirveä määrä tuttuja kasvoja ja alkuilta täyttyy iloisista jälleennäkemisistä.
Bajamaja-jonossa törmäämme muutamaan jo valmistuneeseen kulttuurintutkijaan, jotka olivat opiskeluaikanaan erittäin aktiivisia järjestöissä ja opiskelijoiden edunvalvonnassa. He rohkaisevat meitä olemaan ylpeitä osaamisestamme ja luottamaan siihen, että oma paikka maailmasta löytyy kyllä valmistumisen jälkeen.
Joku piknik-seurueesta ehdottaa karaokea. Minähän olen aina valmis laulamaan! Niinpä tiemme jatkuu koleasta puistosta lämpimään Silver Moon -nimiseen karaokepubiin, jossa en ole ennen käynyt. Trendikkäämpiin paikkoihin olisi kuitenkin kauhea jono, joten sinne oli hyvä suunnata. Silver Moon on yllättäen myös todella täynnä, mutta mahdumme vielä sisään.
Laulaessani PMMP:n versiota Pikkuveljestä saan ympärilleni faneja. ”Mitä sä opiskelet?” huutaa tuntematon nainen mikrofoniin, enkä ehdi vastata ennen kuin pitää taas laulaa. Fanit tanssivat ja riehuvat kuin viimeistä päivää, vaikka luulin valinneeni hiukan surumielisen kappaleen.
”Koronan jälkeinen katarsis ei ollut ihan sellaista kuin olimme toivoneet. Nyt elämää varjostaa vielä kauheampi todellisuus.”
Karaoken ja ilakoinnin keskellä keskustelu kääntyy pöydässämme hetkeksi Ukrainan sotaan. Keskustelemme siitä, ettemme edes voi kuvitella, millaisia sotarikoksia Ukrainasta tulee vielä myöhemmin paljastumaan. Butšasta kantautunut vähäinenkin tieto on ystäväni kuuleman mukaan ollut niin kauheaa, ettei hän halua koskaan toistaa niitä asioita eteenpäin.
Koronan jälkeinen katarsis ei ollut ihan sellaista kuin olimme toivoneet. Nyt elämää varjostaa vielä kauheampi todellisuus. Pohdin ohimennen, että kaikesta huolimatta meillä on oikeus iloon.
Hetken ympärilläni säkenöivä ilakointi, musiikin tahtiin heiluvat valkolakit ja lattialla kimaltavat juomatahrat näyttävät absurdeilta ja surrealistisilta. Ehkä tässäkin baarissa on tänään joku, joka on paennut Ukrainasta tänne Turkuun.
”Ei ole väliä, millaista vappua viettää. Kunhan siitä saa aidosti päättää itse, ilman rajoituksia, saati sotaa.”
Ilta väsyy hiljalleen, eivätkä käheät jatkot enää kiinnosta. Akateeminen ikä, hiljan palautettu gradu ja ehkä myös ne kaikki aiemmin rymytyt vaput painavat harteilla. Päätämme jatkaa iltaa kotonani. Kotona uni alkaa kuitenkin painaa silmää ennätysajassa, ja lopulta menen kolmelta nukkumaan syötyäni hiukan yöpalaa.
Nukahtaessani toivon, että kaupungilla vielä hilluvat nuoremmat opiskelijat ovat elämää ja riemua täynnä. Tämä on ensimmäinen mahdollisuus kunnon opiskelijavappuun jopa jo kolmannen vuoden opiskelijoille.
Ei ole väliä, millaista vappua viettää. Kunhan siitä saa aidosti päättää itse, ilman rajoituksia, saati sotaa.
Vapun päivän aamu on hidas ja uninen. Syömme puolisoni kanssa hiukan aamiaista, mutta säästämme vatsasta tilaa piknik-eväille. Puolen päivän jälkeen alamme koota kasaan vilttejä, kertakäyttöastioita ja eväitä. Keitämme kahvit termokseen, höyrytämme nakit lämpimiksi ja käärimme ne folioon.
Kuva: Karoliina Virkkunen
Lakit päässä kävelemme Vartiovuorenmäelle, jossa sää on eilistä aurinkoisempi eikä yhäkään niin kurja kuin luvattiin. Olemme tutuistamme ensimmäiset paikalla, joten lopulta piknik-seurue kerääntyy meidän valitsemamme paikan ympärille.
”Laitan silmät kiinni ja haaveilen tulevasta kesästä. Helteistä, mansikoista.”
Yhdet viettävät vuosipäivää ja poksauttavat sen kunniaksi pullon samppanjaa ja leikkaavat vegaanista porkkanakakkua. Otan kyyhkyläisistä kuvan.
En oikeastaan jaksa kuunnella, mistä keskustellaan. Keskityn nauttimaan väsyneen onnellisesta olotilasta, jonka eilinen vappuaatto, hyvä ruoka ja ympärille kerääntyneet ystävät nostavat pintaan. Laitan silmät kiinni ja haaveilen tulevasta kesästä. Helteistä, mansikoista.
Kuva: Karoliina Virkkunen
Kun kylmä hiipii taas puseroon, lähtevät toiset jatkamaan illanviettoa ystävieni kommuuniin. Me menemme kotiin ja päätämme vappumme siihen.
Kotona laitan ylioppilaslakin laatikkoonsa ja työnnän laatikon kaapin ylähyllylle odottamaan seuraavaa vappua. Ehkä myös muuttoa, sillä valmistumisen jälkeinen aika näyttäytyy vielä toistaiseksi tuntemattomana seikkailuna.
IHMISTEN sopeutumiskykyä on koeteltu viime aikoina monin tavoin. Kun toive pandemia-ajan muuttumisesta normaalimmaksi alkoi herätä, hyökkäsi Venäjä Ukrainaan. Samaan aikaan käynnissä on ilmastokriisi, joka vaatii kiireellisiä toimenpiteitä. Elämme globaalien kriisien aikaa, joiden keskellä pelkät hengitysharjoitukset eivät millään riitä ylläpitämään hyvinvointia ja jaksamista. Epävarmuudesta on tulossa uusi normaali, eikä hyvinvoinnin haasteiden ratkaisu voi jäädä ainoastaan yksilöiden harteille.
Koronavirus sulki kirjastot ja lisäsi mielenterveyden haasteita
Selkeä etappi pandemiassa oli 17. maaliskuuta 2020, jolloin valtioneuvosto antoi asetukset valmiuslain käyttöönottamisesta. Aihe kiinnosti suomalaista mediaa runsaasti, sillä kyseessä oli ennennäkemätön tilanne rauhan aikana. Siitä puhuttiin myös merkittävänä sukupolvikokemuksena.
Olin viettämässä aikaa kahden ystäväni kanssa, kun keräännyimme television ääreen katsomaan valtioneuvoston lähetystä vaitonaisina. Tämän historiallisen tapahtuman sinetöi lopuksi lyhyt ravintolailta, ennen kuin ravitsemisliikkeet suljettiin asiakkailta monen viikon ajaksi. Tautitilanteen takia päätimme myös, ettemme tapaisi hetkeen suojellaksemme toinen toistemme terveyttä.
”Vuorotellen parantuva ja pahentuva tilanne on pakottanut hyväksymään uuden epävarmuuden normin, jota olemme pitäneet uuvuttavana, joskin väliaikaisena.”
Ennen kuin yliopisto sulki tilansa, kiirehdin vielä kampuskirjastolle lainaamaan tarvittavia kurssikirjoja, ja väkimäärän perusteella en ollut suinkaan ainoa.
Tapahtumista on lähes kaksi vuotta aikaa, ja pandemiatilanne on elänyt tuona aikana. Vuorotellen parantuva ja pahentuva tilanne on pakottanut hyväksymään uuden epävarmuuden normin, jota olemme pitäneet uuvuttavana, joskin väliaikaisena.
Lisääntynyt tieto taudista, rokotteet, tottumus sekä toivo paremmasta ovat olleet pilven hopeareunus kaiken epävarmuuden keskellä. Pandemia on kuitenkin haastanut stressinsieto- ja palautumiskykymme, ja muuttunut arki on aiheuttanut myös kasvanutta pahoinvointia.
Opiskelijoilla haavoittuvainen mielenterveys jo ennestään
Opiskelijayhteisössä käytyä keskustelua seuranneena ollut tietoinen siitä, kuinka kuormittuneita korkeakouluopiskelijat ovat olleet jo ennestään. En ollut ollenkaan yllättynyt, kun THL julkaisi uusimman korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksensa: korkeakouluopiskelijoilla on enemmän mielenterveysongelmia kuin muulla aikuisväestöllä, ja korona-aika on lisännyt opintojen työtaakkaa.
Koronapandemia on uuvuttanut opiskelijoita entisestään. Kuva: Pixabay
Joka kolmas opiskelija kokee ahdistus- ja masennusoireita, ja naisista jopa 40 prosenttia kertoi kärsivänsä niistä. Yliopisto-opiskelijat ovat joutuneet luentosaleista kokonaan tietokoneruutujen ääreen, ja merkitykselliset kohtaamiset, jotka aiemmin toivat kokemusta laajempaan yhteisöön kuulumisesta — kuten ainejärjestötapahtumat ja lounastuokiot kampusravintolassa — ovat vähentyneet.
Yliopisto-opiskelu on luonteeltaan itsenäistä, mutta tautitilanne aiheutti ennennäkemättömän eristäytymisen, joka pakotti totuttautumaan uudenlaisiin käytäntöihin ja rutiineihin.
Valtakunnallinen etätyösuositus päättyi 28. helmikuuta, ja yliopistot alkoivat siirtyä monipaikkatyöskentelyn kautta kohti henkilömäärärajoitusten purkua lähiopetuksessa ja -tenteissä. Yhteiskunnan asteittain tapahtuvan avautumisen keskellä luottamuksemme siihen, että pääsemme takaisin normaaliin, oli kasvanut.
Ukrainan sota horjuttaa turvallisuuttamme ja hyvinvointiamme entisestään
Toivo normaaliin paluusta asettui kuitenkin kyseenalaiseksi 24. helmikuuta, jolloin Venäjä ilmoitti aloittavan hyökkäyksen Ukrainaan. Itä-Ukrainan sota oli häilynyt taustalla satunnaisten uutisten muodossa, joilla ei ollut kosketusta omaan arkeemme ja siten todellisuuteemme.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan horjuttaa turvallisuudentunnettamme myös täällä Suomessa. Kuva: Pixabay
Laajamittainen hyökkäys käynnisti valtavan globaalin reaktion, joka osoitti haavoittuvuutemme suurvaltapolitiikan edessä. Uutis- ja sosiaalisen median kuvasto täyttyi raunioista ja haavoittuneista, ja ihmiset alkoivat etsiä keinoja auttaa sodan uhreja.
Konfliktin myönteisenä puolena on voitu pitää sen aiheuttamaa yhteishenkeä, joka on osoittanut ihmisten halukkuuden toimia humanitäärisen kriisin keskellä olevien puolesta.
Länsimaiden Venäjään kohdistamat pakotteet ovat myös herättäneet huolta siitä, millaisia vastapakotteita on tiedossa tai voisiko aseellinen konflikti eskaloitua koskettamaan useampaa valtiota.
Kriisien keskellä tunnesäätelyn ja palautumisen taidot korostuvat
Radio Suomen Päivässä vieraillut traumapsykoterapeutti Hanna Markuksela kertoo, kuinka pitkään kestänyt erikoistilanne – ensin pandemia ja sitten sodan puhkeaminen – on saattanut aiheuttaa osassa ihmisisistä jatkuvaa ylivirittyneisyyttä.
”Globaalit kriisit siirtävät katseemme myös meihin itseemme, sillä kyky sietää ja säädellä omaa kriisien synnyttämää ahdistuneisuutta voi lamauttaa ja estää toimimasta.”
Markuksela korostaa, kuinka tärkeää on säädellä esimerkiksi uutisten lukemiseen käyttämäänsä aikaa, mutta myös huomioida elämän kokonaiskuormitus, sillä jo arkielämä itsessään vaatii palautumisen keinoja. Hermoston rauhoittaminen esimerkiksi hengitysharjoituksilla edistää hyvinvointia ja siten toimintakykyä.
Uskon omaksuneeni pandemia-aikana keinoja, joilla säädellä omaa kuormittuneisuuttani ja osaan esimerkiksi tauottaa opiskelua oikea-aikaisemmin. Globaalit kriisit siirtävät katseemme myös meihin itseemme, sillä kyky sietää ja säädellä omaa kriisien synnyttämää ahdistuneisuutta voi lamauttaa ja estää toimimasta.
Ilmastonmuutos vauhdittaa kriisien syntymistä
Sotauutisten keskellä julkaistiin YK:n alaisen kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti, joka piirtää synkkää kuvaa ilmastonmuutoksen seurauksista tulevaisuudessa, mutta myös jo tapahtuneista, peruuttamattomista muutoksista luonnon elinympäristöissä. Ilmastonmuutoskeskustelulta palstatilaa vei ensin korona, sitten Ukrainan sota, vaikka ilmastotoimilla on jo kiire.
Ilmastotoimilla on jo kova kiire. Kuva: Pixabay
Ilmastonmuutoksen hillitsemisen yhtenä keinona on fossiilisista polttoaineista luopuminen, ja teemaa on sivuttu myös Ukrainan kriisiin liittyvässä keskustelussa. Vastapakotteita koskenut keskustelu on liittynyt länsimaiden riippuvuuteen Venäjän öljy- ja maakaasuvaroista ja tarpeeseen edistää länsimaiden energiaomavaraisuutta korvaamalla ne toisilla energialähteillä.
”Tästä seuraa arkielämän murroksen ja yhä tiuhentuva globaalien kriisien ketju, johon sopeutuminen ei ole enää mahdollista pelkkien hengitysharjoitusten tai itselle mieluisten asioiden tekemisen kautta.”
En ole ollut toiveikas sen suhteen, että maapallon lämpötilan nousun rajoittaminen 1,5 asteeseen on realistista enkä osaa sanoa, toimiiko Ukrainan kriisi tarvittavana muutosvoimana fossiilisista polttoaineista luopumiselle. Varmaa on kuitenkin, että ilmastonmuutoksen vastaisten toimien epäonnistuessa elinolot tulevat muuttumaan radikaalisti esimerkiksi sään ääri-ilmiöiden voimistumisen ja siitä seuraavan ilmastopakolaisuuden takia.
Tästä seuraa arkielämän murroksen ja yhä tiuhentuva globaalien kriisien ketju, johon sopeutuminen ei ole enää mahdollista pelkkien hengitysharjoitusten tai itselle mieluisten asioiden tekemisen kautta.
Epävarmuus tulee olemaan uusi normaali, eikä siitä selviytyminen voi jäädä yksilöiden vastuulle
Sosiologian professori Leena Koski piti eläkkeelle jäädessään ”Yliopisto moraalisena instituutiona” -jäähyväisluennon 31. elokuuta 2020. Luennossaan Koski puhui esimerkiksi akateemisen maailman suorituskeskeisemmäksi muuttumisesta, sen kyseenalaistamisesta sekä pandemiasta.
”Uusi normaali tulee olemaan se, että epävarmuudesta tulee pysyvämpi olotila.”
Mieleeni jäi Kosken toteamus siitä, kuinka ihmiset odottavat pandemian päättyvän ja paluun normaalin alkavan. Tähän Koski totesi, ettei mitään ”normaalia” ole olemassa.
Kosken toteamus konkretisoitui pohtiessani globaalia muutostahtia ja sen edellyttämää yksilön sopeutumiskykyä.
Uusi normaali tulee olemaan se, että epävarmuudesta tulee pysyvämpi olotila. Tällöin yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen ei tule jäädä pelkästään yksilön oman neuvokkuuden tai ylipäätään parempien lähtökohtien varaan. Mielenterveysongelmat ovat viimekädessä yhteiskunnallinen haaste, jonka ratkaisua ei voi jättää yksilöille.
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden opiskelija Itä-Suomen yliopistosta.
KREIKKALAINEN filosofi Herakleitos on todennut: ”Muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton: taukoamaton muuttuminen.” Erityisesti parin viimeisimmän vuoden aikana tähän on ollut helppo samastua.
Vuoden 2020 alussa iskenyt koronaviruspandemia laittoi koko ihmiskunnan hetkellisesti polvilleen miettimään, miten kaikki arkisetkin toiminnot voidaan toteuttaa uudessa normaalissa – ja myös palaamaan tärkeiden perusasioiden äärelle, kuten siihen, miten näinkin haastavassa tilanteessa voidaan pyrkiä yhteisöllisyyteen ja pelastamaan mahdollisimman monia ihmishenkiä.
Yhteisöllisyyden muutos onkin tässä haastavassa tilanteessa ollut paitsi vaikeimpia, myös traagisimpia asioita. Se on vaikuttanut esimerkiksi ihmisten hengellisen elämän harjoittamiseen. Normaalin messuun ja kirkkokahveille kokoontumisen sijaan koronapandemia ajoi ihmiset ruutujen ääreen seuraamaan striimiä kirkosta, jossa paikalla ovat vain messun toimittajat.
On mahtavaa, että nykyajan teknologia sallii striimaamisen kaltaiset innovaatiot. Niille, joille messu on kenties viikon tärkein tapahtuma kohdata muita ihmisiä hengellisen aspektin lisäksi, striimi ei voi korvata toisen ihmisen kanssa käytyjä keskusteluja. Koronatilanteen parantuminen mahdollisti onneksi myöhemmin ehtoollisella käynnin striimatun messun jälkeen, ja nyt kirkkoihinkin on vähitellen voitu palata.
Kuva: Pixabay
Hengellisen elämän harjoittamisen lisäksi yksi tärkeä ja itseäni lähellä oleva ryhmä, jonka yhteisöllisyyteen koronapandemia on vaikuttanut, ovat tietysti opiskelijat. Toimin vielä hetken SKY:ssä opiskelijatoiminnan koordinaattorina ja pääsin itsekin opiskelemaan toista tutkintoani valtiotieteelliseen tiedekuntaan niin sanottuna koronafuksina viime vuonna, joten näiden ja muunkin opiskelijajärjestötoiminnan kautta olen päässyt seuraamaan opiskelijaelämän muokkautumista pandemiatilanteeseen melko aitiopaikalta.
Maaliskuu 2020 tuskin pyyhkiytyy pois mielestäni aivan lähiaikoina. Oli poikkeuksellisen kuormittavaa ottaa ensin vastaan tieto maailmanlaajuisesta pandemiasta, josta kukaan ei vielä tiedä tarpeeksi ja samaan hengenvetoon kuulla, että kaikki yli 10 hengen kokoontumiset kielletään. Tätäkään tietoa ei kovin kauaa ehtinyt prosessoida, kun oli jo otettava haltuun useampiakin etäyhteyksin toimivia järjestelmiä ja muita juttuja, joilla oli mahdollista järjestää interaktiivista toimintaa verkon välityksellä.
”Joku voi hyvinkin kokea, että striimatut jumalanpalvelukset ovat helpottaneet hengellistä elämää todella paljon, jos kirkkoon on muuten haastavaa päästä.”
Opiskelijoiden ja kenties monien muidenkin näkökulmasta koronapandemia on muutoksen kannalta tarkastellessa erikoinen asia. Kaikki muuttuu yhdessä silmänräpäyksessä normaalista jopa sotatilan kaltaisiin uudelleenjärjestelyihin, kaikki kohtaamiset laitetaan minimiin, koko käsitys normaalista arjesta on laitettava täysin uusiksi.
Samalla kuitenkin ainakin itsestäni tuntui moneen otteeseen etenkin ensimmäisenä ja myös toisena koronakeväänä, että yhtäältä kaikki muuttui, mutta toisaalta muutosta on todella vaikeaa hahmottaa, koska kaiken toteutuminen etäyhteyksien välityksellä passivoi arkea niin paljon. Toki muutos aiemmin aktiivisesta arjesta ruudun ääreen on helppo noteerata, mutta se yksinään ei riitä kuitenkaan kuvailemaan kaikkia niitä tasoja, joita koronapandemian aiheuttamiin muutoksiin liittyy.
Muutokseen liittyy aina sekä myönteisiä että kielteisiä puolia. Niinpä haluankin nostaa tähän myös sen näkökulman, että kaikille etäyhteyksien äärelle siirtyminen ei ole ollut pelkästään huono asia. Joku voi hyvinkin kokea, että striimatut jumalanpalvelukset ovat helpottaneet hengellistä elämää todella paljon, jos kirkkoon on muuten haastavaa päästä. Striimattukin messu voi olla parempi kuin ei messua ollenkaan, sillä messun kautta, tapahtui se millä yhteyksillä tahansa, on joka tapauksessa mahdollista välittää lohtua ja toivoa vallitsevan tilanteen keskelle.
Mitä tulee opiskelijaelämään, on varmasti paljon opiskelijoita, joilla esimerkiksi työnteko on muuttunut paljon helpommaksi etänä suoritettavien kurssien vuoksi. Kaikki eivät myöskään kaipaa samalla tavalla kasvotusten tapahtuvaa kohtaamista, ja monia asioita voi olla jopa helpompi kommunikoida etäyhteyksien kautta.
Osalle voi olla helpottavaa, kun läsnäolopakollisen ja luentosalissa toteutettavan kurssin voikin katsoa omalta kotipaikkakunnalta käsin ja tavata esimerkiksi perhettä ja paikkakunnalla asuvia ystäviä, jotka muuten olisivat kaukana opiskelupaikkakunnalta.
Lisäksi voin ainakin itse samastua siihen, että pandemia-aika on ollut todella hyvä hetki pysähtyä omien arvojen, ihmissuhteiden ja ylipäätään arjen äärelle miettimään sitä, mitkä asiat ovat hyvin, mistä voin karsia ja mitä minulle ja ympärilläni oleville ihmisille kuuluu.
”Toisaalta ajattelen, että tulevaisuus on joka tapauksessa jollain tavalla tuntematon, on ollut jo ennen tätä pandemiaa ja tulee olemaan myös tästä eteenpäin.”
Syksyn 2021 aikana toivoa ja valoa on jo alkanut näkyä tunnelin päässä. Opiskelijajärjestö- ja ylipäätään korkeakoulukentällä ja kirkossa on jo palattu pitkälti kasvotusten tapahtuviin kohtaamisiin, joiden rinnalla kulkee myös etäosallistumismahdollisuus. Loppuvuoden uutiset uudesta virusvariantista ja etätyösuosituksesta vetävät toki sumuverhon tulevaisuuden eteen.
Toisaalta ajattelen, että tulevaisuus on joka tapauksessa jollain tavalla tuntematon, on ollut jo ennen tätä pandemiaa ja tulee olemaan myös tästä eteenpäin. Tämä poikkeuksellinen ajanjakso on vain tehnyt tuntemattomasta vielä helpommin havaittavaa.
Loppuun haluan sanoa jonkinlaisena kevennyksenä, että vaikka muutos olisikin ainoa pysyvä asia, niin joulu näyttää silti tulevan myös tänä vuonna yhtä varmasti kuin aina ennenkin. Emme vielä tiedä, joudutaanko lähempänä joulua tekemään vielä jonkinlaisia poikkeusjärjestelyitä, mutta se ei silti välttämättä vaimenna tai poista joulun varsinaista merkitystä, mikä se itse kullekin on.
Tänäkin jouluna toivon, että mahdollisimman moni saisi kokoontua edes pienimuotoisesti tai etäyhteyksin omien läheistensä kanssa rakkauden ja toivon sanoman äärelle. Toivon, että muuttuvasta maailmantilanteesta ja sen mahdollisesti aiheuttamasta kuormituksesta huolimatta jokaisella olisi mahdollisuus pysähtyä itsensä ja läheistensä äärelle, katsomaan oman asuinympäristönsä jouluvaloja, nauttia siitä pienestä määrästä lisää valoa, jota juuri satanut lumi on tuonut, laulaa joululauluja ja ylipäätään jättää hetkeksi arjen huolet taakse.
Muutoksia on ja tulee aina olemaan, mutta on tärkeää tiedostaa, mitkä asiat pitävät pinnalla myös muutosten keskellä.
Esijä-lehti on Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton kustantama. Kirjoittaja on SKY:n paikallissihteeri, teologi, sosiaalitieteilijä ja opiskelijajärjestöaktiivi. Hän on kiinnostunut paitsi muutosten tuomista mahdollisuuksista, myös ihmisten kanssa toimimisesta ja uusien asioiden oppimisesta. Hän kuvailee itseään pesunkestäväksi jouluihmiseksi, ja esseen myötä hän haluaa toivottaa jokaiselle siunattua adventin aikaa, hyvää joulua ja parasta mahdollista hyvää uuteen vuoteen 2022.
Haasteiden takana on paljon tekijöitä. Niitä voisi luetella pitkän listan, mutta nostan yhden, jonka olen itse havainnut keskeiseksi: epävarmuus.
Epävarmuus siitä, saako haluamaansa korkeakoulupaikkaa.
Epävarmuus siitä, saako kesätyöpaikkaa.
Epävarmuus siitä, opiskeleeko oikeaa alaa. Epävarmuus siitä, tuleeko hyväksytyksi opiskelu- tai työyhteisössä.
Epävarmuus siitä, milloin valmistuu korkeakoulusta.
Epävarmuus siitä, onko riittävän hyvä.
”Epävarmuus kuuluu elämään, mutta sitä helpottaa, kun on armollinen itselleen.”
Mikä haastavinta, epävarmuus jatkuu myös myöhemmin, kun opiskeluelämästä siirtyy työelämään. Erityisesti nuoret tekevät paljon määräaikaisia pätkätöitä. Pätkätyöt ketjuuntuvat, joten vakisopparit jäävät monille kaukaiseksi unelmaksi.
Työelämästä on tullut niin silppua, että siitä on tullut oikea käsitekin: silpputyö, joka tarkoittaa toimeentulon hankkimista useista eri lyhytkestoisista, mahdollisesti päällekkäisistä työsuhteista.
Voiko epävarmuuteen tottua? Osin, osin ei. Sitä voi oppia sietämään, mutta sekään ei ole aina helppoa.
Kuva: Pixabay
Itse olen löytänyt lohdun ajatuksesta, jonka salibandyvalmentajani sanoi minulle ala-asteella: silmät kiinni ja sinnepäin! Maaleja ei tarvitse tehdä joka kerta – mutta niitä ei varmasti saa, jos ei koskaan lauo. Joskus täytyy vaan juosta päättömästi kohti maalia, vaikka ei siitä välttämättä tulekaan mitään. Epävarmuus kuuluu siis elämään, mutta sitä helpottaa, kun on armollinen itselleen.
Epävarmuus johtaa usein myös siihen, että oman jaksamisen rajoja on vaikea havaita. Kun yrittää jatkuvasti opiskella, tehdä töitä, harrastaa, olla luottamustehtävissä ja suunnitella tulevaisuutta, kierre on valmis.
Kirjoittaessani tätä laskin, että en ole pitänyt viimeiseen viiteen vuoteen yli viikon lomaa, jolloin en olisi lainkaan tehnyt töitä tai opiskellut. Putki on pahasti päällä. Miten päästä eroon kierteestä, jossa täytyy jatkuvasti suorittaa ja painia epävarmuudessa?
Lääkkeitä on kaksi.
Ensinnäkin, opi sanomaan ei. Jos sinulla on liikaa tekemistä, kieltäytyminen ei ole heikkoutta, vaan vahvuutta.
Toiseksi, hyväksy keskinkertaisuus ja keskeneräisyys. Kaikkea ei aina tarvitse saada valmiiksi, eikä kaikessa tarvitse olla paras. Riittää, että olet oma itsesi – sellaisena olet paras versio itsestäsi.
