Nykyajan lähetyskäsky ‒ läpällä sosiaaliseen mediaan

Vieraskynässä Petja Kopperoinen

Paavalin seurakunta

Kuva: Marissa Tammisalo

”VOIKO pappi tehdä noin?” on yleisin kysymys, jonka kohtaan avatessani Paavalin seurakunnan TikTok-tilin kommenttikenttiä tai sähköpostiin tulvivia palautteita. Oma vastaukseni on, että näköjään voi. Tai ainakin yksi pappi tekee juuri niin ja on samalla ylittänyt kaikki toiminnalle asetetut tavoitteet.

Kirkko tavoittaa kaikkein heikoimmin alle 25-vuotiaat. Todennäköisin kirkosta eroaja on 20–29-vuotias nuori aikuinen. TikTokin suurin käyttäjäryhmä osuu samaan ikäluokkaan, eli mikä olisikaan parempi väylä tuoda kirkkoa näkyväksi juuri heille. Mikäli kirkko haluaa tavoittaa nuoria, täytyy olla siellä, missä nuoretkin ovat. Tällöin sosiaalinen media – erityisesti TikTok, sekä erilaiset interaktiiviset pelialustat ovat omiaan saamaan kirkkoa näkyviin heille, jotka perinteisesti ovat tipahtaneet kirkon kärryistä ulos. Ongelmaksi vain muotoutuu sosiaalisten medioiden alustojen osaamattomuus tai tietämättömyys.

Pikkuhiljaa kirkossa on jo herätty siihen, että lehti-ilmoitus ei välttämättä toimi sosiaalisen median alustalla. Mutta siihen ei olla herätty, että eri some-alustat toimivat eri tavoin ja ne tavoittavat eri yleisöryhmiä. Se, mikä toimii Facebookissa ei toimi TikTokissa. Se, mikä toimii Instagramissa ei todennäköisesti toimi TikTokissa. Se, mikä toimii TikTokissa, ei todennäköisesti toimi missään muualla.

Ilmiön huomaa helpoiten seuraamalla ammattivaikuttajia, jotka toimivat useilla alustoilla. Jokaisella alustalla julkaistaan erilaista ja erinäköistä sisältöä, sillä heillä on tietämys ja osaaminen siitä, että jokainen alusta käyttäytyy eri tavoin.

TikTokissa parhaiten toimii kasvoilla tehtävä viestintä. Parhaiten menestyvät videot ovat niitä, joissa esiintyjä toimii ja puhuu kuin kävisi keskustelua ystävänsä kanssa videopuhelussa. Kirkolle ominainen kasvoton viestintä ei ole siis sitä, mikä vetoaa TikTok-yleisöön. Samoin virallisenhohtoinen ja jäykkä viestintä ei ole sitä, mikä TikTokissa vetää puoleensa – sille on aikansa ja paikkansa aivan muualla.

Tätä kuvaa kirkon viestinnästä lähdimme kollegani Anni Kormilaisen kanssa muuttamaan, kun päätimme perustaa Paavalin seurakunnalle TikTok-tilin. Ajattelimme, että tavoitteemme on tavoittaa nuoria ja nuoria aikuisia, muuttaa kuvaa kaavoihin kangistuneesta kirkosta nykyaikaisemmaksi ja osoittaa, että kirkonkin työntekijät ovat vain ihmisiä.

TikTok alustana sopii tälle kaikelle paremmin kuin hyvin ja keskiverto TikTok-käyttäjä ymmärtää, että videoita tehdään kieli poskella, eikä missään nimessä vakavissaan. TikTokin algoritmit takaavat, että viraaliksi lähtevät videot menestyvät häkellyttävän hyvin; pienetkin tilit saattavat saada satojatuhansia näyttökertoja videoilleen. Eikä tähän tarvita edes erityistä osaamista algoritmeista; kokeilemalla selviää parhaiten.

”Viime aikoina on herätty paljon sosiaalisen median ongelmiin.”

On totta, ettei sosiaalinen media ole täysin ongelmatonta ja ainaista ruusuilla tanssimista. Viime aikoina on herätty paljon sosiaalisen median ongelmiin. Some heikentää nuorten keskittymiskykyä, vie yksityisyydensuojan ja edesauttaa polarisaatiota. Ongelmat eivät toki ole uusia: sosiaalista mediaa on ollut nuorten käytössä jo vähintäänkin koko 2000-luvun, mutta nyt niihin on vasta herätty. Ajattelenkin, että ongelmaksi ei muodostu itse sosiaalinen media vaan se, mihin sitä käyttää tai mitä siellä katselee ja seuraa.

Some-alustojen algoritmit syttyvät vihasta. Kun herättää tunteita – mielellään negatiivisia, somejulkaisut lähtevät lentoon. Ehkä kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen tehtävä somessa onkin luoda aukkoa tuohon kuplaan. Levittää valoa ja positiivista elämänasennetta pimeyden keskelle. Huumori on voimavara, josta voi ammentaa myös uskonnollisessa viestinnässä.

Somepastorikollegani Marjut Mulari totesi eräässä haastattelussa mielestäni hyvin: ”kristinusko on niin vakava asia, ettei siitä voi puhua muutoin kuin huumorin keinoin.”

Perinteinen ajatus on, että mitä ikinä kirkko tekee, on suhtautuminen aina ristiriitaista. Jos kirkko tekee jotakin uutta, suhtaudutaan siihen varauksella ja monesti kovin negatiivisesti. Tämä on riski, joka on vain otettava, jos aikoo viedä kirkon viestintää uusille vesille. Sama riski piilee myös huumorissa, sillä mikään ei ole niin vaikea laji kuin huumori.

Paavalin seurakunnan TikTok-viestinnässä olemme pitäneet kiinni kahdesta periaatteesta. Ensimmäinen periaate on, että kaikessa mitä teemme muistamme olevamme kirkon työntekijöitä ja täten edustamme kirkkoa. Toinen periaate on, että huumoria ei uloteta koskemaan kirkon sakramentteja.

”Huumori sopii kirkkoon enemmän kuin hyvin.”

Huumori sopii kirkkoon enemmän kuin hyvin, kirkosta saa revittyä huumoria, kirkosta instituutiona saa huumoria, Raamattu on täynnä huumoria. Mutta sakramentit ovat niin pyhiä, että niihin emme ulota huumoria. Muutoin kaikki on vapaata riistaa.

Omilla kasvoilla huumorisisällön luominen tuottaa kuitenkin ongelman yhdessä ihmisten heikentyneen medialukutaidon kanssa. Sosiaalisessa mediassa ja virtuaali-todellisuuksissa totuus monesti sekoittuu fiktioon.

Vaikka TikTokissa olen huulta heittävä somepastori, todellisessa elämässä olen monesti jotakin aivan muuta. Täytyy myöntää, että oikeasti olen aika kuiva ja huumori on minusta kaukana. Ajattelen, että TikTok-pappi Kopperoinen on eri kuin tosielämän pastori Kopperoinen. Jos minä TikTokissa revin huumoria hautajaisista, se ei tarkoita, että tosipaikan tullen heittäisin läppää kuolemasta.

Mutta, kun omalla nimellä ja naamalla vetää roolia suurelle yleisölle, sekoittuvat totuus ja fiktio iloisesti keskenään. Pidän tätä myös kovin ymmärrettävänä, mutta harva somevaikuttajakaan on sama itsensä somessa ja livenä. Tai harva heistä, joita henkilökohtaisesti tunnen. Ei ole Maija-Liisa Peuhu Ulla Taalasmaa, vaikka niin voisi luulla.

Siitä huolimatta huumorin paikka on uskonnoissa ja kirkossa. Ja kirkon paikka, se on myös sosiaalisessa mediassa ja virtuaalitodellisuuksissa. Sillä siellä, missä ihmiset ovat, siellä myös kirkon tulee olla.

Tekoälyn käyttö kirkossa – ”Se on mahdollisuus, mutta on siinä omat uhkansakin”

Maailmanlaajuisesti useat kristilliset kirkot ja seurakunnat ovat ottaneet tekoälyn käyttöön jollakin tavalla ja muutamat sovellukset ovat herättäneet kiivastakin kansainvälistä keskustelua. Suomessakin kirkko on ottanut tekoälyn nyt osaksi kärkihankkeitaan ja seurakunnilla on ollut mahdollisuus käyttää tekoälyö työssään jo muutama vuosi.

Tilda Enne


TUOREIMPANA kirkollisena käänteenä tekoälyn käyttöönotossa on 7. marraskuuta kirkolliskokouksen hyväksymä kärkihanke Digi@Kirkko. Sen tavoitteena on kehittää kirkon toimintaa edistävää tekoälykyvykkyyttä.

Porvoon seurakunnan viestinnästä vastaava pappi Ville Halkoluoto kertoo, että hän on käyttänyt työssään tekoälyä niin pappina kuin viestinnässäkin.

”Tekoäly on työkalupakissani yksi työkalu lisää ja käytän sitä enimmäkseen ideointi-kumppanina”, Halkoluoto kuvailee. Etsijä-lehden haastattelussa torstaina 12. joulukuuta Halkoluoto kertoo juuri valmistelevansa sunnuntain saarnaa tekoälyn kanssa.

”Ajatus ja idea on aina oma ja lähden sitä sitten työstämään tekoälyn kanssa.”

Kesällä 2023 Kirkkohallitus käynnisti tekoälytyöryhmän ja seurakuntien käyttöön on sittemmin otettu Microsoft Copilot-tekoälysovellus. Kirkko on siis jo jonkin aikaa mahdollistanut ja rohkaissut seurakuntia käyttämään tekoälyä.

”Tekoäly on työkalupakissani yksi työkalu lisää.”

Halkoluoto kuitenkin käyttää itse maksullista Chat GPT 4 -sovellusta. ”Copilottiin ei voi luoda omia agentteja eli ennakko ohjeita kuten Chat GPT:ssä, joten se ei ole aivan yhtä joustava”, Halkoluoto opastaa.

Tämä on hänelle tärkeää kirkon viestinnän toteuttamisessa, mutta muissa tehtävissä Copilot on täysin riittävä. Halkoluoto tekee esimerkiksi seurakunnan kuukausi-ilmoituksen tekoälyn kanssa, sillä se muuttaa näppärästi sisällöt oikean muotoisiksi ja ennakkoon tehdyt agentit tehostavat työskentelyä.

”Omaa erikoisosaamistani on teologia, eikä kukaan voi olla ammattilainen kaikessa. Viestinnän suhteen on hyvä sparrailla tekoälyn kanssa ja pyytää apua esimerkiksi tiedotepohjien ja rakenteen luomiseen.”

Halkoluoto kertoo, että heidän seurakunnassaan asenne tekoälyyn erityisesti Kirkkoherralta on positiivinen, vaikka Halkoluoto onkin heistä ainoa, joka käyttää tekoälyä aktiivisesti. Tavoitteena on kuitenkin toteuttaa keväällä koulutuksia, jotta muillekin seurakunnan työntekijöille tekoälyn käyttö tuntuisi helpommin lähestyttävältä.

”Yleensä kaikkien uusien teknologioiden kanssa on negatiivisia ennakkoasenteita ja pelkoja. Osan vaikeista tunteista aiheuttaa yleensä tiedon ja taidon puute, joten koulutukset ovat tärkeitä.”

Tekoälyn ulottuvuudet kirkon käytössä

Maailmanlaajuisesti kristilliset kirkot ja seurakunnat ovat kokeilleet tekoälyä seurakunnan tarpeisiin monin tavoin. Esimerkiksi keäkuussa 2023 Pyhän Pietarin kirkossa Saksan Fuerthissa tekoäly chatbot piti saarnan seurakunnalle ja marraskuussa 2024 Sveitsin Lucernessa tekoäly-Jeesus otti vastaan seurakuntalaisten synnintunnustuksia.

Kahden kuukauden kokeiluajan aikana yli 1 000 ihmistä käytti mahdollisuuden ripittäytyä tekoäly-avatarin kanssa. Kuva: Peter Diem/Lukasgesellschaft, Lähde: Guardian
Kahden kuukauden kokeiluajan aikana yli 1 000 ihmistä käytti mahdollisuuden ripittäytyä tekoäly-avatarin kanssa. Kuva: Peter Diem/Lukasgesellschaft, Lähde: Guardian

Halkoluoto pitää kuitenkin itse tärkeänä inhimillistä elementtiä tekoälyn käytössä. Hänen mielestään Chat GPT:n vastaus pyyntöön ”kirjoita minulle saarna aiheesta X”, on raskas ja paatoksellinen.

”Mielestäni se ei oikein ymmärrä mikä saarna on”, Halkoluoto kuvailee.

Hyödyllisiä tuloksia sen sijaan antaa pyyntö tarkastella jotain raamatun kohtaa analyyttisesti ja tarjoamaan siihen liittyviä näkökulmia. Tekoäly pystyy antamaan hyödyllisiä perspektiivejä ja huolitellun kieliasun sekä retoriikan, mutta sen tuottama sisältö on rajallista.

”Se, miten jokin raamatun kappale minulle pappina resonoi, ei tekoäly pysty tuottamaan. Eikä sen kuulukaan olla mikään vastausautomaatti.”

Kesäkuussa 2024 Suomen Pipliaseura etsi käyttäjiä testaamaan tekoälypohjaista Raamattuavustajaa, jota on kehitetty Pipliaseuran omaan ChatGTP -ympäristöön. Perspektiivejä ja tukea aktiivisille raamatunlukijoille ja käyttäjille suunnitellaan siis tälläkin hetkellä.

Uhka ja mahdollisuus

Chat GPT ja Copilot käyttävät molemmat generatiivisen tekoälyn kouluttamiseen vapaasti verkosta löytyvää materiaalia. Sana vapaasti ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettäkö sisällön tuottajilta olisi kysytty lupa heidän tuottamansa materiaalin käyttöön.

Tämän lisäksi tekoälyä käyttäessä pitää olla tietoinen tietoturva ongelmista, kuten henkilökohtaisten tai muiden herkkien tietojen antamista syötteeksi tekoälylle. Generatiiviset tekoälyt kouluttavat itseään annetuilla syötteillä, joten henkilökohtaiset tiedot päätyisivät näin vapaasti julkiseen käyttöön.

Halkoluoto näkee tekoälyn käytössä monia haasteita myös saavutettavuuden kannalta. ”Yleisesti ottaen uskon, että tekoälystä olisi hyötyä kaikille, kunhan sitä opettelee käyttämään. Se on siis mahdollisuus, mutta on siinä omat uhkansakin.”

”Kirkon tulisi olla aktiivinen vaikuttaja lainvalmistelussa.”

Halkoluodon mielestä seurakunnat voisivat ottaa aktiivista roolia tekoälya tuomien vaarojen opettamisessa niille, jotka eivät pysy teknologian mukana: ”Seurakuntamme on järjeestänyt ikäihmisille teknologiaan liittyviä tiedotustilaisuuuksia, missä on käyty läpi yleisiä verkkoon liittyviä uhkia, kuten tiedonkalasteluviestejä ynnä muita. Erityisesti diakonian kautta annettavalle tuelle on varmasti tarvetta.”

”Toisaalta, miten kirkkko pystyisi isona yhteisönä vaikuttamaan esimerkiksi lainvalmistelujen yhteydessä vaikka mainosrobottipuheluiden leviämiseen, siihen sanoisin, että kirkon tulisi olla aktiivinen vaikuttaja lainvalmistelussa, niin eettisestä näkökulmasta kuin ihan vain nostamalla esille ongelmakohtia, joita seurakunnissa näkyy.”

Ensimmäinen Turvallisempi seurakunta -lausunto palkittiin, mutta kehittämiselle on vielä tarvetta

Näkökulma

Tampereen kristilliset yhteisöt olivat ensimmäisiä Suomessa, jotka laativat turvallisemman tilan ohjeistuksen vähemmistöjen huonon kohtelun ehkäisemiseksi yhteistyössä ekumeenisena projektina. Turvallisempi seurakunta tai muu kristillinen yhteisö -lausunto on Mika Partasen mukaan kehityskelpoinen.

Tilda Enne


Kuva: Rod Long, Unsplash

KIRKON viestintä ilmoitti tiedotteessan 24.04, että Suomen Ekumeenisen Neuvoston Ekumeenin teko -tunnustus myönnettiin tänä vuonna tamperelaisten seurakuntien yhteistyölle. Kymmenen kristillisen yhteisön voimin toteutettu yhteinen lausunto turvallisemmasta seurakunnasta tai muusta kristillisestä yhteisöstä allekirjoitettiin tammikuussa 2023. Tiedotteen mukaan tämä lausunto on tiettävästi ensimmäinen laatuaan koko Suomessa. Lausunto valmisteltiin Tampereen ekumeenisessa työryhmässä.

”Kesällä 2021 keskustelimme eri kirkkojen pappien kesken siitä huonosta kohtelusta, jota tiesimme monen vähemmistöön kuuluneen kokeneen. Toiveenamme oli, että kaikkien seurakuntien koettaisiin olevan turvallisia paikkoja. Halusimme tehdä jotain konkreettista, joten veimme ehdotuksen lausunnon laatimisesta Tampereen ekumeeniselle työryhmälle”, kertoo Tampereen Metodistiseurakunnan pastori Mika Partanen yhteistyön synnystä.

Yhteisessä lausunnossa todetaan, että turvallisemman tilan luomisen perustana on raamatun kultainen sääntö erilaisten näkemysten ja erilaisuuden kohtaamisesta. ”Tahdomme edistää seurakuntien ja muiden kristillisten yhteisöjen turvallisuutta siltä pohjalta, että jokainen on kristillisen opin mukaisesti arvokas Jumalan kuva”, lausunto toteaa.

Lausunto linjaa allekirjoittaneiden tahojen tapahtumissa käytettäviä turvallisemman tilan periaatteita liittyen esimerkiksi henkiseen, hengelliseen ja fyysiseen koskemattomuuteen. ”Jos rasismia, häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua tapahtuu, puutumme siihen”, lausunto lupaa. Erilaisia häirinnän muotoja ei kuitenkaan rasismia lukuunottamatta nimetä.

”Osa keskustelijoista ehkä koki, että tässä kyseenalaistettiin heidän käsitystään Raamatusta.”

Partanen kommentoi ratkaisun syitä sanoen: ”Kyllä muistakin ismeistä keskusteltiin, esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemasta, mutta ehkä näin aloittelijoiden virheestä niitä ei suoraan kirjoitettu valmiiseen lausuntoon.”

Hän kertoo myös, että juuri näiden vähemmistöjen asemasta käytiin pisimmät ja vaikeimmat keskustelut. ”Osa keskustelijoista ehkä koki, että tässä kyseenalaistettiin heidän käsitystään Raamatusta, mutta keskustelun lopputulos oli se, että tällä lausunnolla puututaan huonoon käytökseen ja syrjintään, ei kenenkään uskoon”, Partanen selventää.

Partanen vakuuttaa, että kaikkien vähemmistön edustajien kohtaamaan eriarvoistamiseen tullaan puuttumaan lausunnon hengessä. Kysyttäessä kuinka epäasialliseen käytökseen puututtaisiin hän kertoo, että tilanteiden ratkaiseminen jätettiin kaikkien lausunnon allekirjoittaneiden tahojen itse arvioitavaksi. Mitään yhteistä linjaa ongelmien ratkaisemiseksi ei ole tehty.

Lausunnon ovat allekirjoittaneet kymmenen kristillistä yhteisöä Tampereella: Pelastusarmeijan Tampereen osasto, Sinapinsiemen ry, Tampereen adventtiseurakunta, Tampereen evankelis-luterilaiset seurakunnat, Tampereen Helluntaiseurakunta, Tampereen metodistiseurakunta, Tampereen ortodoksinen seurakunta, Tampereen Pyhän Ristin katolinen seurakunta, Tampereen Vapaakirkkoseurakunta ja Toivon portti -seurakunta.

Partanen kertoo, että lausunto on otettu käyttöön julkaisunsa jälkeen monessa muussakin kaupungissa ja sitä on myös hänen kuulemansa mukaan kehitetty. ”Toivottavasti muut ovat oivaltaneet nimetä muitakin vähemmistöjä ja syrjinnän muotoja, kuin mitä me tajusimme tätä aivan ensimmäistä lausuntoa kirjoitettaessa”, Partanen sanoo. He eivät kuitenkaan ole itse kokeneet tarpeelliseksi päivittää omaa lausuntoaan.

Voit lukea lausunnon esimerkiksi Tampereen evankelis-luterilaisten seurakuntien sivulta.

Oman onnensa seppä? Menestyksen teologiaa self help -kulttuurissa

Riku Turpiainen


”JUMALA ei luonut sinua olemaan keskinkertainen. Sinut luotiin olemaan paras!” Näin julistaa yhdysvaltalainen menestyskirjailija ja pastori Joel Osteen kirjassaan Tule hyvästä paremmaksi (suom. 2009). Ajatuksillaan Osteen asettuu osaksi 1900-luvulla kansainvälisesti merkittäväksi kohonnutta menestyksen teologian perinnettä. Tässä esseessä tarkastelen sitä, miten menestyksen teologia on kietoutunut yhteen nykyisin suosiossa olevan self help -kirjallisuuden kanssa.   

Menestyksen teologian juuret ovat johdettavissa kahteen uomaan: helluntailaiseen käsitykseen Pyhän Hengen armolahjoista sekä 1800-luvulla syntyneeseen New Thought -liikkeeseen1. Armolahjoilla tarkoitetaan ajatusta siitä, että Jumala lahjoittaa Pyhän Hengen välityksellä ihmisille erityisiä kykyjä, esimerkiksi parantamisen tai profetoimisen taidon. New Thought -liikkeessä taas kehittyi opetus siitä, että mielen ja ajatusten avulla voidaan saada aikaan muutoksia materiaalisessa todellisuudessa.  

Keskeisenä ajatuksena liikkeen sisällä toimii niin sanottu vetovoiman laki, jonka mukaan tietyn tyyppiset ajatukset tuottavat saman tyyppistä todellisuutta. Positiiviset ajatukset omasta tulevaisuudesta rakentavat positiivista tulevaisuutta, kun taas itsesäälissä piehtaroiminen heikentää omia toimintamahdollisuuksia.  

”Siinä missä materiaalinen ja hengellinen menestyminen on merkkinä oikeanlaisesta ja vahvasta uskosta, epäonnistumiset ja onnettomuudet voidaan selittää yksilön omaksi syyksi, heikon uskon ja vääränlaisten ajatusten seuraukseksi.”

Yhdistettynä toisiinsa nämä ideat synnyttävät ”menestyksen teologiaa” eli ajatuksen siitä, että Jumala siunaa seuraajiansa menestyksen lahjalla1. Siinä missä materiaalinen ja hengellinen menestyminen on merkkinä oikeanlaisesta ja vahvasta uskosta, epäonnistumiset ja onnettomuudet voidaan selittää yksilön omaksi syyksi, heikon uskon ja vääränlaisten ajatusten seuraukseksi. Ihmisen elämän tason voidaan siis suoraan nähdä heijastuksena hänen uskonsa laadusta. 

Kirjoittaja näkee, että toisen ihmisen kärsimys on helpompi sivuuttaa, jos sen nähdään olevan itse aiheutettua. Kuva: Zac Durant, Unsplash

Uskonnontutkijat Jayeel Cornelio ja Erron Medina ovat kiinnittäneet huomiota menestysteologien opetuksen sisällössä tapahtuneisiin muutoksiin. Varhaisemmissa menestyksen teologian muodoissa korostui tulevaisuusorientoitunut ihmeen odottaminen. Sittemmin yksilön vastuu ihmeen tuottajana on kasvanut self helpin ’sakralisoinnin’ eli pyhittämisen myötä1. Tällaiseen opetukseen turvautuva joutuu siis ikään kuin itse tekemään ihmeen itselleen.  

Self help -kirjallisuudella tarkoitetaan oppaita, joissa lukijoita ohjeistetaan itseymmärryksen ja itsesuhteen työstämiseen. Niissä yhdistyvät populaaripsykologiset, hengelliset ja tieteelliset teemat. Teoksissa lukijoita autetaan korjaamaan oman elämänsä ja ajattelunsa ongelmallisia puolia itseen keskittyvin keinoin. Lukijalle tarjotaan siis mahdollisuutta ratkaista itse omat ongelmansa. Tällainen kirjallisuus on nähty keskeiseksi osaksi nyky-yhteiskuntien kulttuurista maisemaa.3

Menestyksen teologian ja self helpin yhteen kietoutuminen tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että menestyksen teologian opettajat tarjoavat seuraajilleen itsen ja oman elämän kehittämiseen tähtääviä ohjeita. Tarjotut ohjeet voivat olla vaikkapa konkreettisia vinkkejä vaurastumiseen tai keinoja mielen ja maailmankuvan työstöön menestykselle avoimeksi. 

Esimerkiksi Osteen viitoittaa kirjassaan lukijoita kohti “voittoelämää” seitsemän elämänohjeen avulla. Yleisön tulee suhtautua itseensä myönteisesti, kehittää parempia ihmissuhteita, omaksua parempia tottumuksia ja niin edelleen. Lukijalle tarjotaan mahdollisuutta muuttua paremmaksi ihmiseksi asenteitaan ja tapojaan muuttamalla, ympäröivistä olosuhteista huolimatta. 

”Suomessa self helpin suosio on noussut samanaikaisesti hyvinvointivaltion rakenteiden purkautuessa, työmarkkinoiden muuttuessa aiempaa epävarmemmiksi ja yksilön vastuun lisääntyessä oman hyvinvointinsa suhteen.”

Sinänsä harmittomien ja järkevienkin elämänohjeiden ongelmallisuus tulee esille, kun ne asetetaan osaksi laajempaa yhteiskunnallista kehystä. Menestyksen teologian ja self helpin yhteen kietoutumisen syyksi on nähty muutokset globaalissa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä.  

Uusliberalismin nousu on synnyttänyt kulttuurin, jossa menestyminen tai jopa pärjääminen nähdään yksilön oman tahdon ja ponnistelun seurauksena4. Tässä ilmapiirissä suosiota on saanut self helpiin sisältyvä ajatus omasta itsestä jonakin, jota voi tutkia ja kehittää oikean tiedon ja tekniikan avulla1. Myös menestyksen teologiaan sisältyy uusliberalistisia arvoja mukaileva käsitys siitä, että maailmassa pärjääminen on ihmisen omalla vastuulla.  

Muun muassa hyvinvointivaltion heikentymisen ja työmarkkinoiden epävarmuuden on nähty myötävaikuttaneen self help -kirjallisuuden kasvaneeseen suosioon Suomessa. Kuva: Shiromani Kant, Unsplash

Suomessa self helpin suosio on noussut samanaikaisesti hyvinvointivaltion rakenteiden purkautuessa, työmarkkinoiden muuttuessa aiempaa epävarmemmiksi ja yksilön vastuun lisääntyessä oman hyvinvointinsa suhteen. Näiden muutosten tuoma epävarmuus on nähty yhdeksi syyksi genren suosion kasvulle. Kun yhteiskunta ei enää tarjoa totuttua tukea elämän ennakoimattomuuden keskellä, self helpin lupaus kontrollin saavuttamisesta saattaa vedota ihmisiin3

”Lisäksi, jos tulemme sokeiksi yhteiskunnallisten rakenteiden vaikutukselle elämässämme nähden itsemme ja toiset oman onnensa seppinä, voi myötätuntomme olla koetuksella ongelmien kohdatessa.”

Vaikka kaikkea ei voi vierittää yhteiskunnan ja rakenteiden vastuulle, on tärkeää muistaa, ettei kaikkeen ole itse mahdollista vaikuttaa. Asenteiden korjaaminen ja omien toimintatapojen muokkaaminen voi olla yksi askel ongelmien ratkaisussa. Vaikeudet kytkeytyvät usein kuitenkin osaksi suurempaa verkkoa, jossa omat vaikutusmahdollisuudet ovat todellisuudessa vähäiset. Oman ponnistelun ja yhteiskunnan luomien esteiden ristiriidasta voi seurata itsesyytöksiä ja ahdistusta.  

Juuri tässä piilee self helpiä sakralisoivan menestyksen teologian ongelma. Vastuu hyvinvoinnista siirretään yksilölle ja epäonnistumisten kohdatessa kyseenalaistuu myös suhde Jumalaan. Yksilölle seurauksena voi olla tarpeetonta turvattomuutta. Lisäksi, jos tulemme sokeiksi yhteiskunnallisten rakenteiden vaikutukselle elämässämme nähden itsemme ja toiset oman onnensa seppinä, voi myötätuntomme olla koetuksella ongelmien kohdatessa. Kärsimykseltä on helpompi kääntää kasvot, jos se nähdään itse aiheutettuna. 


Kirjoittaja on teologian kandidaatti ja SKY Helsingin hallituksen jäsen. Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto on Etsijä-lehden kustantaja.

Kirjallisuus

  1. Cornelio, Jayeel & Medina, Erron (2021) The prosperity ethic: the rise of the new prosperity gospel. 
  2. Osteen, Joel (2009) Tule hyvästä paremmaksi: Löydä piilevät kykysi ja opi käyttämään niitä. 
  3. Pessi, Anne Birgitta & Salmenniemi, Suvi (2017) “Herätkää pöljät!” Minuus, yhteiskunta ja muutos self-help-kirjallisuudessa. 
  4. Rimke, Heidi (2020) Self-help, therapeutic industries, and neoliberalism.  

Pääsiäshartaus

Esa-Pekka Helanne


KRISTITYT ympäri maailman kokoontuvat taas tänäkin vuonna juhlimaan tyhjän haudan ihmettä. Koko kristinuskon ydin tiivistyy pääsiäisessä ristiinnaulittuun Kristukseen ja toisaalta hänen tyhjään hautaansa. Ristiinnaulittu muistuttaa lunastuksesta ja tyhjä hauta kuoleman voittamisesta ja elämästä kuoleman jälkeen. Tämä on sitä hyvin tuttua pääsiäisen ydintä. Pääsiäisen merkitys saa kuitenkin lisää sävyjä, kun muistaa pääsiäisen sesongin jatkuvan vielä kevään läpi. Juhla ei rajoitu vain pääsiäisen pyhiin, joista kausi itse asiassa vasta alkaa. 

Suomalaisilla on paha tapa nauttia juhlansa aattoisin ennen varsinaista juhlapäivää. Pääsiäistä vietetään kuitenkin aivan oikein pääsiäispäivinä, mutta pääsiäisen muu juhla-aika jää sitten siinä useimmiten keskimääräiseltä kaduntallaajalta huomiotta. Se on sääli, sillä pääsiäisen viettoon olisi syytä koko kevään ajan.  

Kuva: Cdoncel, Unsplash

Minun mielestäni kirkkovuodessa ensimmäistä pääsiäispäivää seuraavina aikoina on erityisen kiinnostavia evankeliumitekstejä, jotka laajentavat pääsiäisen näkökulmaa tyhjältä haudalta eteenpäin. Niissä kuvauksissa Jeesus ilmestyy ylösnousemuksensa jälkeen vielä oppilailleen ja muille ihmisille lukuisia kertoja. Evankelistat kuvaavat Jeesuksen kohtaamiset esimerkiksi haudalle tulleiden naisten kanssa ja Emmauksen tiellä sekä Tiberiaanjärven rannalla muutaman oppilaansa kanssa. Koko seuraajajoukkonsa kanssa hän kohtaa heidän tapaamisessaan suljettujen ovien takana, johon hän tulee lukkojenkin läpi. Jeesuksen ilmestymisten kuvaukset välittävät tyhjän haudan pääsiäisviestin lisäksi, että ylösnoussut Jeesus myös kohtaa itse häntä seuranneet ja tulee lähelle. 

Monissa kohtaamisissa Jeesus näyttäytyy aluksi tuntemattomana, ja oppilaat eivät heti tajua kenen kanssa ovat tekemisissä. Ja siinä on pääsiäisen haaste kristitylle tänä päivänä. Jokaista toista ihmistä olisi syytä kohdella ja kunnioittaa kuin hän olisi Jeesus tunnistamattomassa ulkoasussaan. Ja sitä jokainen ihminen onkin ainutkertaisena Jumalan kuvana. Haastankin sinut tänä pääsiäisen aikana kiinnittämään huomiota läheisten kohtaamiseen kuin Jeesuksena valeasussa. Siten Kristus itse tulee sinuakin tänä pääsiäisenä lähelle ja henkilökohtaisesti tavattavaksi. 

Siunattua pääsiäistä ja valoisaa kevättä Sinulle! 


Kirjoittaja on seurakuntapappi ja SKY:n hallituksen entinen puheenjohtaja. Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto on Etsijän kustantaja.

Rauha ekumeenisena projektina

Samu-Ville Toivonen


SUOMEN ekumeeninen neuvosto SEN järjestää kuluvana syksynä – itseasiassa samalla viikolla, kun Etsijä ilmestyy – Vastuuviikon aiheenaan Pyhä rauha – kristityt rauhan rakentajina. Vaikka Ukrainassa käytävä sota oli aihetta päätettäessä tiedossa ja toimi merkittävämpänä tekijänä aiheen määrittämisessä, lienee harva kuitenkaan osannut aavistaa kuinka arvoon arvaamattomaan kyseinen teema on tänä syksynä noussut.

Työharjoitteluni SEN:issä tarjosi mahdollisuuden paneutua Vastuuviikon aiheeseen hieman syvemmin. Yrittäessäni pyytää ekumeenisesti mahdollisimman laajalla otannalla haastatteluja tulevaa Vastuuviikkoa varten, muodostui rauhankysymysten pyörittelystä syksyn mittaan muutaman viikon henkilökohtainen projekti. Ekumeenisesti olennaisten linjojen etsimisessä riitti kahlattavaa.

Isossa kuvassa katsottuna saattaa näyttää, että maailmassa käytävät sodat tuottavat ekumenialle vain katastrofia erottamalla kirkkoja ja kristittyjä eri leireihin. Lisäksi kristillisiä yhteisöjä saatetaan usein syyttää tumput suorassa seisomisesta, eli tutummin sanottuna toisen posken kääntämisestä. Vaikka väitteillä lienee osittain perää, ei totuus ole kuitenkaan yhtä yksioikoista. On totta, että uutisoinnissa saattanee korostua enemmän hajaannuksesta raportoiminen.

Kuva: Samu-Ville Toivonen

Rauhan tavoittelu voi kuitenkin yhdistää ihmisiä ja kirkkoja myös ekumeenisesti. Ekumeenisesti merkittävimpien instituutioiden, kuten Kirkkojen maailmanneuvoston KMN ja Euroopan kirkkojen konferenssin EKK perustamisajat ajoittuvat suoraan toisen maailmansodan jälkeiseen maailmaan. Viimeksi mainitun tiedetään toimineen välittäjänä itä- ja länsiblokkiin jakautuneiden kirkkojen välillä. Lisäksi rauha on monesti koettu tärkeäksi aihealueeksi noin seitsemän vuoden välein järjestettävissä KMN yleiskokouksissa. KM julkaisi vuonna 2011 asiakirjan An Ecumenical Call Just to Peace, jonka ydinviestissä varoitettiin edistämästä rauhaa oikeudenmukaisuuden kustannuksella. Näyttää siltä, ettei rauha ole vain ekumeeninen sivuhanke.

”Näyttää siltä, ettei rauha ole vain ekumeeninen sivuhanke.”

Vaikka rauha on arvo itsessään, sen edistämiseen ekumeenisessa kontekstissa on erittäin vahvat perusteet. Kristityille annetun tehtävän, lähetyskäskyn (Matt. 28:18–20) toteuttaminen muodostuu hankalaksi, jos kristityt joutuvat toimimaan rauhattomassa ympäristössä. Toisaalta tiedetään, että evankeliumi luo ihmisille sisäistä rauhaa epätoivon keskellä. On kuitenkin selvää, että ulkoisesti horjuva rauha tuottaa merkittäviä haasteita kirkoille ja lähetystyön tekemiselle. Toki ulkoisia seikkoja ongelmallisempana voidaan pitää, mikäli kristityt eivät elä keskenään rauhassa. Kristillinen usko ei tunne rajoja, mutta kristityt voivat itse aiheuttaa rajoja. Ekumeenisesti paljon siteerattu Johanneksen evankeliumi kiteyttää olennaisen: ”Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.” (Joh. 17:23)

Evankeliumin eteenpäin vieminen ja kristillisen kirkon ja uskon uskottavuus on pitkälti kiinni ekumeenisesta rauhantyöstä. Evankeliumin radikaali viesti velvoittaa kristittyjä toimimaan yhdessä, vaikka koko muu maailma ei sellaiseen kykenisi. Rauhan kaipuu voi parhaimmillaan ohittaa teologisista, kielellisistä tai kulttuurisista ymmärryseroista johtuvia ekumenian esteitä. Ohittaminen ei toki tarkoita, että eri perinteiden tulisi ajatella kaikissa asioissa samalla tavalla, mutta mahdollistaa muutoin toisistaan erillään toimivien ihmisryhmien yhteistoiminnan.

”Evankeliumin radikaali viesti velvoittaa kristittyjä toimimaan yhdessä, vaikka koko muu maailma ei sellaiseen kykenisi.”

Valitettavasti edellä kuvattu pyrkimys näyttää olevan nykymaailmassa kaukainen tavoite. Historiassa kyseinen evankeliumin ihanne on täytetty korkeintaan paikallistasolla. Globaali todellisuus on vielä kauempana. Poliittiset ja teologiset skismat kirkkojen välillä tai pahimmillaan yhden kirkkokunnan sisällä eivät anna uskottavaa kuvaa kristittyjen lähimmäisenrakkaudesta tai toiveikasta kuvaa tulevaisuudesta. Tavan tallaajan näkökulmasta rauhan ideaalin täyttämättömyys aiheuttaa lähinnä kyynisyyttä ja jopa suoranaista pessimismiä.

Edellä mainitun valossa ei siis ollut lainkaan yllättävää, että suurin osa ekumeeniseen galluppiin osallistujista ilmaisi kokevansa suurinta rauhantunnetta lähinnä henkilökohtaisella tasolla. Käydessäni läpi erilaisia rauhaan liittyviä näkökulmia pidän merkillepantavana sitä, kuinka monet käyttivät rauhasta puhuessaan lähestulkoon samanlaisia käsitteitä ja esittivät varsin identtisiä ajatuksia. Vaikka jonkinlaista samankaltaisuutta oli etukäteen varovasti arvioiden odotettavissa, merkittävää oli, kuinka identtisesti rauhasta lopulta iästä ja taustasta riippumatta puhuttiin yksilötasolle siirryttäessä.

”Ulkoinen ja sisäinen rauha eivät valtaosassa vastauksia olleet toisistaan riippuvaisia tekijöitä. Vastausten mukaan kokemus sisäisestä rauhasta oli mahdollista, vaikka ulkoisen rauhan edellytykset eivät täyttyisi.”

Varsin paljon viljelty käsitepari koostui sisäisen ja ulkoisen rauhan kokemuksista. Käsitteiden keskeinen ero näyttää olevan siinä, että ulkoinen rauha ymmärrettiin rauhaa järisyttävien seikkojen poissaolona, kun taas sisäinen rauha koettiin tunnetilojen kautta. Ominaisuudeltaan sisäistä rauhaa luonnehdittiin paljon syväluotaavammaksi kuten sielun täyttymykseksi. Siinä missä ulkoisen rauhan lähteenä pidettiin maallisia tekijöitä, koettiin sisäinen rauhan olevan peräisin Jumalalta. Ulkoinen ja sisäinen rauha eivät valtaosassa vastauksia olleet toisistaan riippuvaisia tekijöitä. Vastausten mukaan kokemus sisäisestä rauhasta oli mahdollista, vaikka ulkoisen rauhan edellytykset eivät täyttyisi.

Hengellisesti yksikään vastaajista ei kokenut saavuttavansa täydellistä rauhaa sen ulkoisessa merkityksessä. Varsin tärkeänä pidettiin Jeesuksen sanoja: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27) Kristillisessä uskossa rauha on paljon enemmän kuin mitä pihalla tapahtuu. Ihmisen voi elää rauhassa rauhattomuuden keskellä. On toki perusteltua kysyä, miksi tunne Jumalan läsnäolosta ilmaantuu sisäisenä rauhana, mutta ei ulkoisena. Vaikka kaiken kattavaan vastaukseen ei sivutila riitä, voidaan huomio kiinnittää rauhan rakentajiin eli ihmisiin.

Kokemus sisäisestä, Jumalan antamasta rauhasta ei jää vain omille sijoilleen, vaan jalostuu ulospäin suuntaavaksi ja maailmaa muuttavaksi toiminnaksi. Ajatus näkyy esimerkiksi profeetta Hesekielin sanoissa: ”Minä annan heille uuden sydämen ja heidän sisimpäänsä uuden hengen, minä otan heidän rinnastaan kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Niin he seuraavat minun säädöksiäni, he ottavat varteen minun käskyni ja elävät niiden mukaan. He ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.” (Hes. 11:19–20)

Sisäisen rauhan saavuttaminen voi olla prosessina työlästä. Johanneksen evankeliumissa annettu lupaus kirkastuu kirjoitusten valossa. Mainitseepa esimerkiksi Saarnaaja ajattoman kansanviisautensa: ”uurastavan uni on makea, söipä hän vähän tai paljon, mutta rikkaalta kylläisyys vie unen.” (Saarn. 5:11). Ihmisen taitaa aina haluta enemmän ja enemmän ”-Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä eikä korva täyttään kuulemisesta.” (Saarn.1:8) Olisiko siis aika aloittaa rauhan rakennus omasta elämästä?

Kirkossa vaikuttava Pia Kärki taistelee nuorten äänen puolesta

Petra Uusimaa


PIA Kärki on 19-vuotias helsinkiläinen vaikuttaja, joka hurahti kirkkovaikuttamiseen rippikoulun jälkeen. Hän on jo vuodesta 2019 alkaen pyrkinyt lisäämään nuorten ja nuorten aikuisten ääntä kirkossa ja kokeekin sen erääksi suurimmista unelmistaan – jotta nuoria todella alettaisiin kuunnella.

Kärki on lopettamassa juuri viimeistä vuottaan aikuislukiossa. Vapaa-ajalla hän kertoo rakastavansa maalaamista ja tietysti vaikuttamista. Kärki on ennen kaikkea motivoitunut pitämään nuoria ja nuorten ääntä esillä.

Pia Kärki vuoden 2022 Nuorten tulevaisuusseminaarissa. Kuva: Joonas Hiltunen

Oman äänen kuuluvuuden puolesta tulee taistella, painottaa Kärki. Seurakunnan työntekijät ovat monesti niin kiireisiä, että heitä täytyy lähestyä useampia kertoja. Tästä ei kannata pelästyä tai harmistua, hän jatkaa.

“Pitää olla rohkea eikä saa luovuttaa, vaikka tuntuisikin siltä, että haluaa luovuttaa ja ettei tästä tule mitään, pitää jaksaa taistella. Kannattaa muistaa pitää esillä omia asioita.”

Miten Kärjestä tuli vaikuttaja?

Kärki on tällä hetkellä mukana NAVI:ssa, johon hän liittyi täytettyään 18. NAVI eli nuoret aikuiset vaikuttavat kirkossa -vaikuttajaryhmä koostuu hiippakuntien lähettämistä edustajista ja varaedustajista sekä erilaisten kristillisten järjestöjen edustajista. Kärki edustaa Helsingin hiippakuntaa varajäsenenä ja kuuluu tämän lisäksi Helsingin Paavalin seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmään.

Kärki kertoo vaikuttamisuran lähteneen liikkeelle, kun hän kävi rippikoulun vuonna 2019. Rippikoulun jälkeen hän sai kutsun nuorisotyöntekijältä projektiin, jossa suunniteltiin nuorille ja nuorille aikuisille oma talo. Kärki pääsi mukaan tiimiin, joka sai suunnitella taloon esimerkiksi playstation-pelipisteitä nuorille.

Sen jälkeen Kärki hurahti kirkkovaikuttamiseen.

“Projekti oli minusta tosi hieno juttu ja olin yllättynyt, että onko kirkkovaikuttaminen tällaista. Kirkkohan on tosi siisti juttu!”

Tämän jälkeen Kärki kävi projektiin kuuluvissa vaikuttajakoulutuksissa. Hän on osallistunut Nuorten tulevaisuusseminaariin sekä seminaaritiimiläisenä että tuutorina. Kärki on ollut mukana Paavalin seurakunnan nuorten vaikuttajatiimissä aina sen perustamisesta lähtien ja on myös kirjoittanut Lasten ja nuorten keskuksen lehteen Villiin kolumneja.

Perusarvoina reiluus ja toisten kunnioittaminen

Kärki on vaikuttanut kirkossa pitkään.

“Olen aika monen seurakunnan toiminnassa mukana. Tarkkailen ja kokeilen verkostoitua”, kuvailee Kärki. Hän tiivistää perusarvoksensa perheet ja läheiset, joka näkyy siinä, että hän viettää paljon aikaa esimerkiksi pitämällä yhteyttä vanhempiinsa ja ystäviinsä.

“Minulle tärkeitä arvoja ovat myös toisten kunnioittaminen, reiluus ja yleinen hyvyyteen pyrkiminen – olla itselle ja toiselle hyvä ja pyrkiä siihen, että kaikessa tekemisessä näkyisi sellainen hyvyys”, sanoo Kärki.

Tämä näkyy myös hänen vaikuttamisessaan, sillä Kärjelle on tärkeää tuoda esille niiden nuorten ääntä, jotka eivät välttämättä itse uskalla käyttää sitä.

“Minulle tärkeitä arvoja ovat myös toisten kunnioittaminen, reiluus ja yleinen hyvyyteen pyrkiminen.”

“Saatan olla joskus viemässä ajatuksia eteenpäin ja kysymässä työntekijöiltä, voisiko teillä olla kiinnostusta tehdä jotain tällaista.”

Hän kertoo mielellään kannustavansa muita ihmisiä.

“Toisaalta olen myös hyvin kriittinen itseäni kohtaan”, hän jatkaa. “Siinä on ristiriita, kun yrittää olla toisille armollinen ja sitten on itselle niin kriittinen. Sen takia tarkkailen omaa toimintaani aika paljon.”

Nuorista oppii kuuntelemalla heitä

Kärjelle vaikuttamisessa kaikkein tärkeintä on reiluus – se, että kaikki tulevat varmasti kuulluksi. Kun kysyin Kärjeltä, mikä on tärkeää nuorten aikuisten äänten lisäämiseksi, hänellä oli suora vastaus valmiina: yksinkertaisesti kuuntelemalla nuoria.

“Nuorista ja nuorista aikuisista puhutaan todella paljon, mutta toivoisin, että keskusteluihin otettaisiin mukaan nuoria ja nuoria aikuisia. Minusta tuntuu usein, että lehtijutuissa, joissa puhutaan nuorista, otetaan kommentoimaan vain aikuisia ihmisiä, eikä nuorilta oikeasti kysytä, mitä heille kuuluu ja miten he kokevat tämän asian.”

Kärki painottaa, että aikuisten täytyisi kuunnella nuoria. Ainoastaan sillä tavalla kuulemme, mitä nuorille todella kuuluu ja mitä he ovat mieltä heitä koskevista asioista.

Oman äänen kuuluville saaminen ei ole ollut aina helppoa Kärjellekään, mutta tilanne on hänen mukaansa muuttunut paljon. Nuorten vaikuttamismahdollisuudet ovat parantuneet ja Kärki kertoo myös oman itsevarmuuden kasvamisesta.

Pia Kärki (oikealla) ja Roni Vatto (vasemmalla) Malmin seurakunnan vapaaehtoisuuden pajapäivässä. Kärki ja Vatto edustavat Helsingin hiippakuntaa.

“Nykyään kun olen jo vaikuttaja, oppinut tosi paljon ja tehnyt monia juttuja, tuntuu, että oman äänen kuuluville tuominen on todella paljon helpompaa. Voi tulla jotain mutkia matkaan, mutta tietää kehen ottaa yhteyttä.”

Jos tuntuu, ettei saa omaa ääntä kuuluville, voi yhteyden ottaa esimerkiksi NAVI:n, opastaa Kärki. Pääasiana on vain taistella omasta paikastaan ja äänestään.

Miksi juuri kirkko?

“Kirkkovaikuttamisessa minua inspiroi se, että kirkko ei ole koskaan valmis ja aina on jotain tehtävää. Koskaan ei lopu puuhat kesken”, tiivistää Kärki, kun kysyn häneltä, mikä motivoi kirkkovaikuttamisessa. “Henkilökohtaisella tasolla minua motivoi myös se, että opin koko ajan lisää ja saan nähdä uusia ihmisiä ja verkostoitua.”

“Seurakunnista ja kirkoista tulee niin paljon eriäviä linjauksia, että minulla menee pää pyörälle. Toivoisin, että kirkkolla olisi selkeämpi ja yhteneväisempi linja.”

Kärki kertoo naurahtaen hänen olleen ennen vaikuttamisuraansa todella helsinkiläinen, mutta tuntevansa nykyään nuoria ympäri Suomea. Se on antanut myös perspektiiviä: seurakunnat eivät toimi samoin Helsingissä ja esimerkiksi Kuopiossa.

Kärki toivoisi, että kirkon linja selkenisi ja yhtenisi.

“Seurakunnista ja kirkoista tulee niin paljon eriäviä linjauksia, että minulla menee pää pyörälle. Toivoisin, että kirkkolla olisi selkeämpi ja yhteneväisempi linja.”

Tärkeintä Kärjen mielestä on kuitenkin se, että jokaisessa seurakunnassa kuunnellaan nuoria ja nuoria aikuisia.

“Koen, että olen omalla vaikuttamisellani saanut nuorten ja nuorten aikuisten ääntä kuuluville. Paavalin seurakunnassa olen puhunut pitkään nuorten aikuisten omasta toiminnasta ja nyt meillä on ollut lepoleirejä ja nuorten aikuisten iltoja.”

Kävijöitä on ollut vähän, mutta Kärki uskoo, että resursseja keskittämällä kävijöitä voisi olla enemmän. Kärjen unelmana olisi saada asialle kokonaan oma työntekijä.

Rakas, rikkinäinen kirkko

Kirkossa on myös paljon epäkohtia, jotka saattavat etäännyttää juuri nuoria. Kärki myöntää, että häntä harmittaa, kuinka hänelle niin paljon tarjonnut kirkko voi olla toiselle turvaton, epäoikeudenmukainen ja traumaattinen.

“Minusta on kurjaa, että minulle niin rakkaassa kirkossa on paljon turvattomuutta, hengellistä väkivaltaa, syrjintää ja epäreiluutta”, tiivistää Kärki.

Tästäkin huolimatta kirkko on alkanut kiinnostaa nuoria enemmän, kertoo Kärki ja sanoo olevansa tyytyväinen tähän suuntaa. Tämä johtuu Kärjen mukaan osaksi siitä, että kirkossa on alettu tietoisesti antamaan nuorille tilaa ja ääntä.

“Minusta on kurjaa, että minulle niin rakkaassa kirkossa on paljon turvattomuutta, hengellistä väkivaltaa, syrjintää ja epäreiluutta.”

Nuorten vaikuttamisen ansiosta kirkkoon tuodaan muutosta. Nuorten näkökulma on ainutlaatuinen ja Kärjen mukaan nuoriin pitäisi suhtautua asiantuntijoina, ei vain ihmisinä, joita kuunnellaan puolella korvalla.

Vapaa-ajalla Kärki rakastaa esimerkiksi maalaamista.
Muutoksia on kuitenkin tapahduttava

“Toivoisin, että kirkko olisi aidosti läsnä jokaisen elämässä ja että kirkko huolehtisi turvallisen tilan ja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta.”

Kärki toivoo myös byrokratian vähentymistä ja sitä, että kirkko ulottaa toimintaansa myös kirkon ovien ulkopuolelle. Kirkon täytyisi tulla myös niiden elämään, jotka eivät käy kirkon toiminnassa.

“Toivoisin enemmän myös ilta- ja yöpainoitteista toimintaa, mutta se taitaa olla tällaisen yökukkujan oma toive”, naurahtaa Kärki.

Tärkeintä muutokselle on Kärjen peräänkuuluttama reflektointi — sekä kirkko-organisaation että työntekijöiden tasolla. Kirkosta täytyy olla vastaanottavaisempi myös seurakuntalaisten ideoille ja Kärjen mukaan olisi hyvä osallistaa myös seurakuntalaisia tapahtumien suunnitteluun ja toteuttamiseen.

“Toivoisin, että kirkko olisi aidosti läsnä jokaisen elämässä ja että kirkko huolehtisi turvallisen tilan ja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta.”

“Minusta on tärkeää, että moni tulee tietoiseksi kirkon ongelmista ja haluaa tehdä asioita niiden eteen. On hienoa, että kirkon sisällä on havahduttu reflektoimaan enemmän omaa toimintaa ja pohdittu mikä toimii ja mikä ei.”

“Unelmieni kirkko olisi luova ja rohkea”, luonnehtii Kärki. “Sellainen, joka pitäisi usein yhteyttä seurakuntansa alueen ihmisiin, erityisesti heihin, jotka eivät käy kirkossa.”

Mitä seuraavaksi?

Kärki kertoo saaneensa juuri kuulla, että pääsee ylioppilaaksi tänä keväänä. Tulevaisuudessa suunnitelmissa on korkeakoulupaikka Helsingin teologisessa tiedekunnassa tai kulttuurintutkimuksen alalta.

“Jos olisin kirkon työntekijä, niin toivoisin, että pystyisin silloin tekemään asioita, joista nyt haaveilen vaikuttajana.”

Tulevaisuutta Kärki ei kuitenkaan uskalla suunnitella vielä kovin tarkkaan. Hän kovasti toivoo, että olisi syksyllä korkeakoulussa. Vaikuttamista hän aikoo kyllä jatkaa.

“Haluaisin opiskella vielä enemmän, miten voi toimia vaikuttajana. Sen jälkeen olen pohtinut, että perustaisi sometilin vaikuttamisesta”, kertoo Kärki.

Suurena unelmana Kärjellä on työskennellä joku päivä seurakunnassa.

“Jos olisin kirkon työntekijä, niin toivoisin, että pystyisin silloin tekemään asioita, joista nyt haaveilen vaikuttajana.”


Kirjoittaja on Etsijän päätoimittaja ja tummapaahtoisen kahvin ylikuluttaja, joka haaveilee keskiajantutkijan urasta.

Vaikuttamisen strategia: kanna kivi kerrallaan vai raahaa kottikärryllinen?

Pietari Jetsonen


VAIKUTTAMINEN on kuin mainontaa. Kuten lähikaupan jokaviikkoisesta mainoslehtisestä tarttuu aina joku hyvä tarjous, niin käy myös somesta aina joku painuu päähän. Kuten mainoksen on tartuttava silmään, on somenkin oltava entistä huomiota herättävämpää. Kuka jaksaa rakentaa uutta Eiffelin tornia, jos edellinenkin kukkuu niin korkealla? Jääkö “vaikuttajiksi” enää vain ne parkkiintuneimmat, kenties jo itsensä kaupallisuudelle myyneet ammattilaiset. Ne, jotka saavat palkkaa “influenssoinnista”. Minne tipahtaa ainutlaatuisuus, todelliset mielipiteet ja ihmispersoonallisuudet, aitous?

Pieni stop-merkki ennen risteystä: mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaikuttaminen? Kielitoimiston sanakirjan mukaan verbi vaikuttaa tarkoittaa “jonkin voiman, toiminnan tai muun sellaisen kohdistumisesta johonkin tavallisesti niin, että kohteessa tapahtuu tai pyrkii tapahtumaan jokin muutos; olla osallisena johonkin”. Nykypäivänä kaikki vaikuttavat. Ovat vaikuttajia eli influenssereita, kuten finglish-tyyliin se sanottaisi. Huomautettakoon, että monesti nuorempi polvi tässä välissä virnuilee, jos joku auttamaton boomeri, näin Sanna Marinin trendaamaa sanaa lainatakseni, edes kokee tarpeelliseksi avata sanaa influensseri. Siispä latistukseksi kerrottakoon, että tämä sepustus tulee 23-vuotiaalta.

Sosiaalisesta mediasta on tullut tärkeä osa nykyajan vaikuttamiskenttää. Kuva: Melanie Deziel, Unsplash

Riski on, että niille ainutlaatuisuudelle ja todellisille mielipiteille käy kuin eduskuntavaaliehdokkaalle Helsingin vaalipiirissä: budjetti ei riitä, pyrkijöitä on aivan liikaa, ja kun se kuuluisa lentävä lehmä pitäisi luvata läpi päästäkseen. Vaikuttamishalu lopahtaa jo siihen, että kaikkea on niin paljon.

Kun Suomen maatalous tehostui, kykeni yksi viljelijä siihen, mihin ennen tarvittiin kylällinen miesoletettuja, ja maatilojen määrä väheni. Ammatillistuneet ahertajat täyttävät jo somen joka alustan. Miten tässä valtavuuden valtakunnassa, joka on täynnä osallistamista ja tarinallistamista, saamme millimetriäkään ahteriamme eteenpäin, naapurin ahterista puhumattakaan?

Miten se naapurin takamus sitten liikahtaisi?

Nykyajan vaikuttaminen on kerryttänyt itseensä ivanvivahteisen leiman, pullistunut niin suureen mittakaavaan, että kohta se joko hukuttaa meidät kaikki tai poksahtaa kuin pyörän takakumi. Internetin kytkemän maailman mainosvirrassa kohtaamme vaikuttamisyrityksiä alinomaa. Luemme räiskyvästä somehillunnasta – peukutamme ja tykkäämme siitä totta kai – ja näemme suoria lähetyksiä suurielkeisestä katuaktivismista. Niiden alkuaikojensa valtaisa potentiaali on kokenut inflaation. Bakteereille syntyy antibioottiresistenssi, ja me olemme menossa somevaikuttamisresistenssiin.

Ei meidän tarvitse keksiä uutta avaruusrakettia, eli luoda kahtasataa tuhatta seuraajaa tai neljää miljoonaa katsomiskertaa keräävää viraalivideota. Ei maailma niin paljoa näillä enää muutu. Historiassa mennään tanssien; kaksi eteen ja yksi taakse. Niin mentiin (tai pikkuhiljaa mennään) kulutuskäyttäytymisessäkin. Ensin oli hehkeää saada iso auto ja paljon rompetta, nyt taas moisia karsastetaan ja pieni autoton hippeily on hip. Näin mielestäni tulee käymään vaikuttamisessakin. Someprofiileita ja katukökötyksiä on kylliksi. Profiilit kuin katukapinointikin lipuu turhan herkäksi poseerauksen puolelle, ja kaikkihan voivat hymyillä kuvissa ja näyttää keskisormea kameran sammuttua.

”LGBTQ+ -vastaisuuden annetaan rehottaa, koska sen nähdään kuuluvan uskonvapauteen.”

Esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava Pride on kasvattanut suosiotaan niin, että imago ottaa jo osumaa, ellei Priden aikoihin oman puljun logossa koreile viikon verran sateenkaaren värit. Yle uutisoikin pinkkipesusta 2.7.2021 nostaen esimerkin, kuinka ekologiseksi itseään nimittääkseen yritysten täytyy oikeasti tuoda toimenpiteetkin esiin, jotta ekoarvoviestintä menee läpi. Sateenkaarikansan saralla on tuntunut riittävän logon värjäys. Sen joka kerta tapahduttua törkypuhe pääsee valloilleen. Harva yritys puuttuu siihen kunnolla, jotta eivät vain menetä homovastaisten rahoja.

Kirkkokin nostaa salkoihinsa – siellä missä seurakuntaneuvosto sen sallii – sateenkaarilipun. Miksi? Esimerkiksi juuri 22.5.2023 uutisoitiin, että kokoomus ja keskusta potkitaan Pridestä ulos, ei kirkon mandaatit kumppanuuteen sen paremmat olleet vuonna 2019 virallisena tukijana, seuraavana vuonna toki vetäytyivät kohujen myötä. Totta, eivät kirkot ole sateenkaariystävällisiä. Turvallisuudesta ei ole mitään takeita. LGBTQ+ -vastaisuuden annetaan rehottaa, koska sen nähdään kuuluvan uskonvapauteen.

Ei kirkko kampanjoi selkeästi perusteettomien uskonkäsitysten oikaisemiseksi. Lukuisat raamatuntutkijat ovat todistaneet, ettei Raamattu vastusta homoja, koska tuona aikana ei edes tiedetty, mikä on homo. Suomessakin löytyy osaamista asiasta, mutta kirkko ei tartu heidän tietoonsa, vaan pelkäävät tuhansien herätysliikkeiden jäsenten katoa omaksi kirkokseen. Merkittävästi esimerkiksi eksegetiikan professori Martti Nissinen on asiaa tutkinut, mutta kirkkoa ei kiinnosta. Kirkko yrittää vaikuttaa, mutta ei ulkoisten mielipiteiden kiillotus sisäistä foobikkohiiltä sammuksiin puhalla.

”Rahan kanssa, rahan kautta ja rahassa” kuuluu ylistyslauseemme

Vaikuttamisen historiaa tutkaillessa internet tuntuu tietävän vain vaikuttajamarkkinoinnista, influencer marketing. Influencing Marketing Hub –sivuston mukaan kuulemma vanhin vaikuttamistarina löytyy 1760-luvulta. Savenvalaja Josiah Wedgwood onnistui ujuttamaan itsensä “modernin marketoinnin isäksi” tekemällä teeastiaston kuningatar Charlottelle. Hän brändäsi itsensä lyömälle itselleen ilmaisun “Potter of her Majesty”, eli Kuningattaren Savenvalajaksi. Taloudellinen hyöty tässä taatusti ketunhäntänä ollut, silloin kun pelkkä kuningattaren tykkääminen ei tuottanut kilisevää. Humanistina en jaksa taloudellista hössötystä, kaikki miettivät jo rahaa ja sen tahkontaa alati ja kaikkialla muutoinkin, joten käsitellään se puoli pois alta joutuin.

Somessa aina ohitan tarinat ja päivitykset, joissa lukee “kaupallinen yhteistyö”.

Sosiaalinen media tavoittaa ihmisiä, mutta luo idealistisen kuvan vaikuttajien elämästä. Kuva: Clark Tibbs, Unsplash

”En väitä, etteikö sosiaalisen median voima enää tehoaisi. Mutta näiden ylitäydellisten, tunteita pursuavien tarinoiden, joissa influensseri kertoo, miten juuri tämä luomuoravan käsissään pitelemästä männynkävystä tehty saippua teki hänestä valloittavan, teho heikkenee.”

Onnekseni se on ilmoitettava sisällön vastaanottajalle selkeästi. Ymmärrän, että ihmiset tekevät kaupallisia yhteistöitä naamanäkyvyyttyä ja taloudellista hyötyä saadakseen. Mutta kun tämä kaupallinen yhteistyö on hiipinyt kaikkialle, ja jos jotakuta rupesi sosiaalisessa mediassa tarkkaamaan hänen aatteidensa ja persoonansa vuoksi, kaupallinen yhteistyö vähän kylmää – missä määrin henkilö pidättäytyy omasta itsestään ja laulaa vain markkinatalouden lauluja? Minulle saa sitten muuten tulla kettuilemaan, jos joskus löydän itseni kaupallisesta yhteistyöstä.

En väitä, etteikö sosiaalisen median voima enää tehoaisi. Mutta näiden ylitäydellisten, tunteita pursuavien tarinoiden, joissa influensseri kertoo, miten juuri tämä luomuoravan käsissään pitelemästä männynkävystä tehty saippua teki hänestä valloittavan, teho heikkenee. Toimiakseen uuden somevaikuttamisen on oltava entistä hohdokkaampaa, uniikimpaa eli toisin sanoin myös kalliimpia ajan ja rahan mittareissa, jotta edes teoriassa vaikutusyritys erottuisi turtumuksen läpi massasta, jota vastaan alati kasvava joukko on jo rokotettu.

Uskovan sateenkaarityypin ujuttautuminen kirkkoon

Kuten on jo todettu, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat evankelisluterilaisen kirkkomme akilleenkantapää. Uskonyhteisöstä puuttuu usko – tieteeseen ja jokaiseen ihmiseen Jumalan kuvana. Homot ja transihmiset ovat ennakkoluulojen kohde, vanhan kaunan kantovesi. Muutos edellyttää vuorovaikutusta, ja herkkien asioiden parissa somen tai mielenosoituksen kautta tämä vuorovaikutus on epätodennäköisempää. Kohtaamalla molemminpuolisen ymmärryksen kera ihmisen ihmisenä hänet, jonka teoriassa sinua luulisi vihaavan, tapahtuu muutos.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat evankelisluterilaisen kirkon akilleenkantapää. Kuva: Stavrialena Gontzou, Unsplash

En minä eikä kukaan muukaan voi yhtä aikaa lyödä kolmeasataa kärpästä. On ajantuhlausta yrittää moista onnistumista, joka yksi tuhannesta kerrasta onnistuu. Jos yrität kottikärryllisen kiviä työntää hillittömään ylämäkeen, kestää siinä paljon kauemmin, kuin vain hyväksyä voimasuhteet, jättää kärry maahan, ja kivi kerrallaan viedä niitä ylös. Kun taakka kyllin kevenee, liikkuu lopulta kottikärrytkin loppuine kivineen lopulta ylös.

”Opetan, että myös minä ja kaltaiseni olemme halukkaita kirkkoon ja olemme myös kelvollisia sinne. Emme (ainakaan ihan joka kerta) rynni kirkkoon nahkavaljaissa sateenkaarilipun kanssa huudellen äänekkäästi, mitkä ovat pronomini.”

Sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöön kuuluvana olen kantanut näitä kottikärryn kiviä ylös soluttautumalla itse ytimeen. Olen kahdessa kirkon yhteisössä vapaaehtoisena, yhdessä palkollisena, ja vielä neuvostossa. Kuntosalien personal trainerit sanovat, että heidän on näytettävä hyvinvoivilta ja lihaksikkaita, koska he ovat käveleviä mainoksia. Olemalla paras versio itsestään näissä kirkon toimissa teen vaikuttamistyötä. Opetan, että myös minä ja kaltaiseni olemme halukkaita kirkkoon ja olemme myös kelvollisia sinne. Emme (ainakaan ihan joka kerta) rynni kirkkoon nahkavaljaissa sateenkaarilipun kanssa huudellen äänekkäästi, mitkä ovat pronomini.

Kun arkisissa kanssakäymisissä erilaisuutta ei odota kohtaavansa, eivät siilinpiikit ehdi päälle, etenkin jos se käy yhteisen työn tahi tekemisen kautta. Tiedän, ettei jokainen homo- ja trans jaksa olla arjessaan se eläintarhan tutkimuseläin, jonka raajojen muotoja koululaiset tuodaan katsomaan. Ei sitä voi edellyttää ihmiseltä. Se on valtavan raskasta, ja kuluttavaa, koska naamatusten kohdatessa annetaan pala itseään toiselle – joskus tuomittavaksi, joskus opiksi. Vaikeaa on myös se, jos oma yhteisö, jossa pyörii mukana itselle tärkeän asian parissa, muodostuu paikaksi, jossa itse on aina varuillaan, siksi, että kohdatessa saattaa tulla myös kolareita. Riski toki on, että ei enää halua olla toiminnassa mukana, jos kyllin pahasti pelti rytisee.

”Tiedän, ettei jokainen homo- ja trans jaksa olla arjessaan se eläintarhan tutkimuseläin, jonka raajojen muotoja koululaiset tuodaan katsomaan. Ei sitä voi edellyttää ihmiseltä.”

Kuluttavaa on myös loputon vääntäminen päättymättömissä somekeskusteluissa. Positiivinen puoli naamatusten vaikuttamisessa on se, että siitä pääsee irti, toisin kuin somesta. Se seuraa kaikkialle, etkä voi vain vaihtaa selattavaa aihetta, vaan kommenttikenttäsi saattaa silti täyttyä sonnasta. Naamatusten voi aina kävellä pois ja asia on sillä selvä, vihamielinen ihminen ei seuraa sinua kotiin, töihin, vessaankin – tai jos seuraa, kyseessä on poliisiasia. Somessa myös määrä ratkaisee. Törkyturvat saattavat joukkioitua, ja ainoa, mitä näet, on vihapuhe. Naamatusten määrä on vielä hallittavissa. Eikä naamatusten kohtaaminen aina tarkoita puhumista. Pelkkä läsnäolo riittää. On oikeus olla.

Kirkon ujuttaminen sekulaariin

Sama mikrotason logiikka toimii hyvin pitkälti asiassa kuin asiassa. Suomi on perin sekularisoitunut maa, etenkin nuoremman polven saralla. Julkisesti uskonnollinen saa outoja katseita. Etenkin yhteiskunnan saroilla, joissa uskonto on likipäin pilkan aihe, tarve neutralisoivalle kohtaamiselle olisi suurta. Kerrottakoon esimerkki.

Työskentelen vartijana, ja useammat kollegat saattavat olla koulupudokkaita, nautintojen täyteisen elämäntyylin keskeltä, eikä yhteiskunnalliset asiat ole niin kiinnostuksen kärjessä. Kun lähtökohta on tämä ja työkin on fyysistä, vaarallistakin, ja vailla ansaittua kiitosta, mitä roolia millään uskonnolla tai Jumalalla on? Kenen kanssa oikein näissä piireissä edes puhua mistään henkimaailman hössötyksistä? Missä uskontoa neutralisoivat influensserit? Yllättävän monelta on suu auennut pitkäänkin juttuun uskonnoista ja hengellisyydestä, kun samassa työssä, samoissa vaatteissa samanarvoisina istutaan pienessä valvomossa tuntikaupalla.

”Se, että kaltaiseni tatuoitu nuori hyypiö istuu siinä puhumassa heidän kanssaan Jumalasta, on osa muutosta; vaikuttamista kohtaamisen kautta.”

Se, että kaltaiseni tatuoitu nuori hyypiö istuu siinä puhumassa heidän kanssaan Jumalasta, on osa muutosta; vaikuttamista kohtaamisen kautta. He saivat kysyä ja ihmetellä kanssani niitä perinteisimpiäkin uskonkysymyksiä, vaikken minä pappisopiskelijakaan mistään mitään tiedä. Pelkkä tieto siitä, mitä opiskelen ja mihin tähtään, samalla kun teemme samaa työtä, avasi heidän asenteensa. He muistavat nämä kohtaamiset taatusti. Ei heitä uskovien mielenosoitus muuta, päinvastoin. Eivätkä he jää lukemaan Kirkko Suomessa -Instagram tilin Jeesus-meemejä


Kirjoittaja on kandiaan äheltävä teologian opiskelija, joka häseltää liikaa. No accidents, just pietaridents.

Joensuun kirkkoherran Katri Vilénin mielestä kirkossa tulisi kuulua kaikkien ääni

Petra Uusimaa


YHTEISKUNTA on ollut jatkuvassa murroksessa 2020-luvun aikana. On ollut koronakriisiä, sotia ja ilmastonmuutosta. Kriisit ovat koskettaneet kaikkia osia yhteiskunnassa ja näin on tapahtunut myös kirkossa.

Keskustelimme Joensuun kirkkoherran Katri Vilénin kanssa kirkon nykytilanteesta ja nuorten muuttuneesta suhteesta kirkkoon. Vilénin mukaan kirkon rooli yhteiskunnassa on kasvanut kriisien myötä.

Katri Vilén työssään.

“Kirkon merkitys kriisien keskellä on vahvistunut ja selkeytynyt. Kirkko on ollut näkyvä toimija, jonka puoleen ihmiset ovat voineet kääntyä”, kertoo Vilén.

Vilénin mukaan kirkolla tärkeä tehtävä lohduttajana ja tukijana. Se onkin joutunut opettelemaan uudenlaista, nopeampaa reagointia. Kirkkoa luonnehditaan usein byrokraattiseksi ja hitaaksi muuttumaan, mutta Vilénin mukaan kirkko on oppinut ketteryyttä ja muokkautuvuutta.

“Kriisit eivät ole koskaan hyvä tai toivottava asia, mutta niissä on usein se puoli, että ne opettavat mikä on kaikista tärkeintä, kun joudutaan luopumaan joistakin asioista”, toteaa Vilén. “Ajattelen, että kriisit ovat tuoneet paljon.”

Kaikki mikä yhteiskunnassa tapahtuu, heijastuu kirkkoon. Esimerkiksi tasa-arvokysymykset ovat olleet suuri puheenaihe myös kirkossa, kertoo Vilén. Hänen mielestään on tärkeää, että myös kirkossa käydään avoimesti keskustelua vaikeista asioista.

“Kokonaisuudessaan selvin muutos on se, että arvot ovat muuttumassa yhä liberaalimpaan suuntaan”, tiivistää Vilén.

Missä menet, kirkko?

Mikä 2020-luvun kirkossa on sitten keskiössä? Vilénillä on suora vastaus valmiina.

“Kirkon keskiössä on ja aina pitää olla ilosanoma Jeesuksesta.”

Jeesus on muuttumaton, mutta kirkossa on paljon asioita, joiden täytyy muuttua. Ilosanoma on Vilénin mukaan aina sama, mutta kirkolla olisi aika pohtia, miten tätä ilosanomaa eletään todeksi 2020-luvun Suomessa.

“Kirkon keskiössä on ja aina pitää olla ilosanoma Jeesuksesta.”

Suomen evankelisluterilaisella kirkolla on Ovet auki –strategia vuoteen 2026, jonka alussa todetaan kirkon suurin ongelma: monellakaan ihmisellä ei ole enää kosketusta uskonelämään ja vihkimysten ja kasteiden määrä vähenee jatkuvasti. Vilén pitää tärkeänä, että kirkko pitää ovensa auki. Strategiassa korostetaan, että kirkon ovien pitäisi olla avoinna kaikille. Tärkeää on, ettei kukaan jää ulkopuolelle tai koe, ettei voi tulla kirkon tilaisuuksiin.

“Jos me käännymme sisäänpäin lämpiäväksi salaseuraksi, meillä ei ole kohta jäseniä.”

Sekä Vilén että Ovet auki-strategia nostavat keskiöön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat. Vilénin mielestä yksi kristinuskon tärkeimmistä teemoista on lähimmäisenrakkaus ja sen täytyy olla ohjenuorana kaikkeen, mitä kirkko tekee. Jokaisen täytyisi pystyä kokemaan itsensä arvokkaaksi Jumalan silmien edessä.

Kirkolla on imago-ongelma

Kirkossa on epäkohtia, pieniä ja suuria, kertoo Vilén.

“Kirkon ongelma on se, että me emme ole yksi selkeä organisaatio, jolla olisi selkeä johto, joka sanoo, miten toimitaan. Mielipiteitä on monia ja ne vaihtelevat paikallisesti.”

Isoissa asioissa päätökset tekevät kirkolliskokous. Siellä edustettuina liberaalien mielipiteiden lisäksi ovat myös konservatiiviset, jotka Vilénin mukaan saavat usein harmittavan paljon päätösvaltaa. Hyvänä esimerkkinä on tasa-arvoinen avioliittolaki, jonka töksähtelevää etenemistä ja siihen liittyviä väittelyitä olemme saaneet seurata mediassa jo vuosien ajan.

Vilén näkee myös paikallisuuden omana ongelmana kirkon sisällä tapahtuvissa muutoksissa. Seurakunnilla on paikallista liikkumavaraa, joka on Vilénin mukaan sekä hyvä että huono asia.

“Vieläkin on paikkoja, joissa tulee ongelmia sen kanssa, etteivät kaikki hyväksy naisten pappeutta. Mielestäni se on sellainen asia, josta täytyisi päästä jo yli.”

“Monessa asiassa seurakunnilla on oma päätäntövalta ja silloin on hankala homma saada päätökset läpi niin, että ne tapahtuvat kaikkialla. Se, mitä me teemme Joensuussa, ei välttämättä tarkoita sitä, että se tapahtuu kaikkialla, joka asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.”

Vilén kertoo, että Joensuussa järjestetään säännöllisesti sateenkaarimessuja ja sateenkaari-iltoja.

Vilén nostaa esimerkiksi sateenkaarimessut. Joensuun seurakunnassa järjestetään säännöllisiä sateenkaarimessuja, kun taas joissakin seurakunnissa ei voida edes puhua sellaisten järjestämisestä.

“Vieläkin on paikkoja, joissa tulee ongelmia sen kanssa, etteivät kaikki hyväksy naisten pappeutta. Mielestäni se on sellainen asia, josta täytyisi päästä jo yli.”

Kaiken tämän Vilén kokee vaikuttavan tavallisen kansalaisen kuvaan kirkosta. Hän sanookin, että kirkolla on imago-ongelma, johon täytyisi puuttua. Muuten ihmiset jatkavat etääntymistä kirkosta. Ihmisen käsitys kirkosta rakentuu mielikuvien varaan, joita muodostavat usein lausunnot ja klikkiotsikot mediassa.

“Usein kaikki se hyvä työ, mitä kirkossa tehdään, ei nouse otsikoihin niin helposti. Se on valitettavaa, koska otsikot eivät usein kuvaa lainkaan sitä todellisuutta, joka on taas paikallisessa seurakunnassa.”

Yhteisöllisyys ja armo keskiöön

Postmodernia maailmaa on luonnehdittu pitkään individualistiseksi eli yksilökeskeiseksi yhteiskunnaksi. Murrosta on selvästi tapahtumassa, sillä koronanjälkeisessä yhteiskunnassa ihmiset kaipaavat yhä enemmän yhteyttä. Alkuseurakunnan malli kirkosta osoittaa, että yhteisöllisyys pitäisi olla keskiössä myös nykykirkossa.

“Yhteisöllisyys kirkossa on minusta tärkeää ja se on yksi asia, jota kirkko voisi enemmän markkinoida ja tarjotakin”, tiivistää Vilén.

Vilénkin on huomannut yksinäisyyden kasvamisen kriisien keskellä. Yksi ihmisten perustarpeista on kuulua johonkin yhteisöön. Hänen mielestään kirkolla on erinomainen mahdollisuus luoda ihmisille yhteisöjä, joihin jokainen voi tulla sellaisenaan, kuin he todella ovat.

Tärkeää on kuitenkin se, että seurakuntalainen voisi vaikuttaa siihen, mitä seurakunnassa järjestetään. Vilén korostaakin läpinäkyvyyttä kaikessa päätöksenteossa.

“Ihmiselle pitäisi tulla tunne, että he kuuluvat johonkin ja pystyvät myös vaikuttamaan yhteisön pelisääntöihin. Kirkon ei pitäisi olla pelkästään toiminnan tai tapahtuman tuottaja.”

Kaikessa kirkon toiminnassa pitäisi olla Vilénin mukaan keskiössä lähimmäisenrakkaus, diakonia ja heikoimmasta huolehtiminen. Nykyajan elämä on kiireistä ja vaatimuksia on paljon sekä työelämässä että vapaa-ajalla. Hän toivoisikin, että kirkon tapahtumat voisivat olla ihmisille paikkoja, joissa voisi levähtää arjen keskellä.

“Armohan on se meidän juttumme. Mielestäni meidän tehtävämme on tuoda armoa ja armollisuutta, lepoa ja pysähtymistä ihmisten elämään.”

Milleniaalien kirkko

Sini Mikkolan ja Suvi-Maria Saarelaisen toimittama artikkelikokoelma Milleniaalien kirkko julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Se pureutuu nuorten uudenlaisiin käsityksiin kirkosta ja uskonnosta. Tutkimusten mukaan nuoremmat sukupolvet ovat vähemmän uskonnollisia kuin aikaisemmat. Tämä tuo oman ongelmansa kirkolle.

Myös Vilén on huomannut muutokset nuorten suhteesta kirkkoon.

“2000-luvun aikana maailma on avautunut paljon ja he, jotka nyt elävät nuoruuttaan, elävät aivan erilaisessa maailmassa, jossa itse esimerkiksi vartuin. Nuorilla on saatavissa ja punnittavissa paljon enemmän tietoa ja vaihtoehtoja.”

Vilénin mukaan nuorten käsitykset kirkosta eivät ole enää henkilökohtaisia, vaan ne rakentuvat usein median varaan.

“Silloin kirkko näyttäytyy usein kankeana ja vanhoillisena. Tällainen kirkko ei houkuttele nuoria.”

Kirkko kuitenkin kiinnostaa nuoria ja Vilén muistuttaakin, että seurakuntien toiminnassa on edelleen mukana paljon nuoria. Nuoret myös Vilénin mukaan pohtivat paljon hengellisiä asioita — ehkä vain vähän erilaisella tavalla, kuin vanhemmat sukupolvet.

Nuoret muuttamassa kirkkoa

Selvää kuitenkin on, että kirkon täytyy muuttaa toimintaansa, jotta ihmisiä ja erityisesti nuoria saadaan tulemaan mukaan toimintaan.

”Harva kiinnostuu vanhan mallin tapahtumista, joissa auktoriteetit opettavat ja saarnaavat, ja seurakuntalaisen ainoana tehtävänä on kuunnella ja istua kirkon penkissä.”

“Nuoria ei enää kiinnosta, että kirkko järjestää jotain, johon tullaan kuulemaan, mitä pappi puhuu. Me tarvitsemme tilanteita, joissa nuoret pääsevät itse vaikuttamaan ja toimimaan. Nuoret haluavat paikkoja, joissa he oikeasti pystyvät vaikuttamaan ja tekemään.”

”Messy church on iloista yhdessä tekemistä ja kokoaa suuren joukon eri-ikäisiä seurakuntalaisia yhteen!” kertoo Vilén. Kuvassa hänen lisäkseen kanttori anttori Elina Vitri-Viitaniemi ja johtava nuorisotyönohjaaja Noora Kähkönen.

Vilénin mukaan enää harva kiinnostuu vanhan mallin tapahtumista, joissa auktoriteetit opettavat ja saarnaavat, ja seurakuntalaisen ainoana tehtävänä on kuunnella ja istua kirkon penkissä. Vilén aavistelee, että ihmiset nykyään kaipaavat kokemuksia ja elämyksiä, ei opetusta. Tärkeintä olisi se, että jokainen kokisi tunteen siitä, että pystyy vaikuttamaan.

Juuri vaikuttamista nuoret kaipaavatkin, kertoo Vilén. Nuorille on tärkeää, että he tuntevat pystyvänsä puhumaan suorasti ja vaikuttamaan siihen, millaista toimintaa kirkossa järjestetään.

“Yksi hyvin konkreettinen asia, jota olemme edistäneet viime vuosina, ovat nuorten vaikuttajaryhmät. Meillä Joensuussa on ryhmä nuoria, jotka saavat vaikuttaa kaikkeen seurakunnan päätöksentekoon. Se on myös erinomainen keino kasvattaa nuoria vastuunkantoon.”

Mitä voisimme nuorilta oppia? Uskallusta kokeilla, vastaa Vilén.

“Kirkossa helposti on opittu, että on joku tiimi, joka kokoontuu vuodesta toiseen ja niitä ei oikein uskalleta jättää pois. Nykyajan ihmiset ja erityisesti nuoret eivät aina halua sitoutua kovinkaan pitkiksi ajoiksi. Mielestäni tarvitsemme ketteryyttä tapahtumien järjestämisessä, mutta myös toiminnan poisjättämisessä.”

Tärkeää olisi myös se, ettei jäätäisi vain kirkon seinien keskelle, vaan uskallettaisiin lähteä sinne, missä muut ovat – oli se sitten kaduille tai someen.

Vilénin unelmien kirkko on avoin ja utelias

Yksi suurimmista 2020-luvun kirkon ongelmista on kirkon imago-ongelma, joka koskettaa sekä nuoria että aikuisia. Vilén harmittelee, että otsikoissa yleensä korostuvat negatiiviset ja konservatiiviset arvot, vaikka seurakunnissa tehdään paljon hyvää työtä.

“Seurakunnissa tehdään valtavasti hyvää ja todella laadukasta työtä, ja meillä on hyvin koulutettuja ihmisiä, jotka tekevät hyvää työtä kaikenikäisten parissa. On tärkeää miettiä, miten tätä kaikkea saataisiin näkyvämmäksi mediassa”, pohtii Vilén.

Vilénille keskeisimpiä arvoja ovat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Hänen mielestään kirkon pitäisi olla paikka, jonne jokainen voi sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja kansalaisuudesta riippumatta tulla ja kokea itsensä turvalliseksi.

“Kirkon pitäisi puuttua napakasti ihmisoikeuskysymyksiin. Ei saisi myöskään antaa ääntä sellaiselle, joka sortaa. Mielipiteitä voi olla monia, mutta toista ei voi sulkea ulos tai loukata. Mielestäni on tärkeää, että tällaisiin tilanteisiin puututaan napakasti.”

Haastattelun lopuksi kysyin Viléniltä hänen unelmiensa kirkosta. Jos Vilén saisi päättää, millainen olisi esimerkiksi 2030- tai 2040-luvun kirkko?

“Unelmieni kirkko on avoin, utelias ja valmis kohtaamaan kaikenlaiset ihmiset. Se on valmis asettumaan ihmisen rinnalle kaikenlaisissa elämän tilanteissa. Valmis ottamaan ihmisen todesta ja näkemään, kuulemaan ja olemaan ihmisten elämässä. Toivoisin, että kirkko olisi niin merkityksekäs, että ihmiset haluaisivat aina tulla mukaan.”

Pää pois pensaasta!

Katri Malmi


PARI vuotta sitten kävin opiskelijoiden kanssa keskustelun, joka meinasi saada minut itkemään. Olin etsiskellyt elämälle suuntaa ja aloittanut uudet opinnot uudessa yliopistossa. Suurin osa kurssikavereistani oli juuri lukiosta valmistuneita. Eräänä marraskuun iltana istuin illassa, jossa pidemmällä olevat opiskelijat vastailivat uusien kysymyksiin.

Muuta illan aikana käytyä keskustelua en oikeastaan edes muista, mutta yksi hetki jäi ikuisesti mieleeni. Joku kysyi muilta, millaisia elämänvalintoja he katuvat. ”Sitä, että en lähtenyt matkustelemaan heti lukion jälkeen. Sitten se ei enää ollut mahdollista”, yksi opiskelijoista sanoi. Se oli yksinkertainen vastaus, joka konkretisoi minulle sen, että olen elänyt eri nuoruuden, kuin nämä muutamaa vuotta nuoremmat opiskelijat.

Minä kasvoin maailmaan, jossa 18-vuotiaana vielä juuri kukaan ei tuntenut syyllisyyttä lentämisestä. Sodat Euroopassa olivat absurdi asia. Vielä vuonna 2018 matkustin ystävien kanssa junalla Kiinaan. Uudet opiskelukaverini kasvoivat maailmaan, joka ei ollutkaan enää entisensä, todellisuuteen, jossa tulevaisuus on väistämättä epävarma. Heidän nuoruudessaan ilmastonmuutos on jo totta, ei tulevaisuuden huoli, vaan tämän päivän akuutti uhka.

”Minä kasvoin maailmaan, jossa 18-vuotiaana vielä juuri kukaan ei tuntenut syyllisyyttä lentämisestä. Sodat Euroopassa olivat absurdi asia.”

Sukupolvia nimettäessä minä olen milleniaali, he ovat z-sukupolvea. Molemmat ryhmät ovat niitä, joiden kanssa Suomen evankelisluterilainen kirkko on aivan hukassa, vailla aavistustakaan siitä, miten näitä nuoria ja ei enää niin nuoria aikuisia pitäisi tavoittaa. No, kysymys on erittäin vaikea ja sitä mietin itsekin päivittäin työssäni SKY:n pääsihteerinä. Jotakin uskon kuitenkin osaavani sanoa.

Katri Malmi työssään SKY:n hallituslaisten kanssa.

Nuorten ja nuorten aikuisten todellisuus vuonna 2023 on täynnä ihan oikeasti vaikeita kysymyksiä. Nuorena aikuisena, vastikään kohtuullisen vaativassa tehtävässä aloittaneena kohtaan jatkuvasti kysymyksiä, joihin ei ole yksiselitteisen oikeita vastauksia. Kenen hyvä pitää valita silloin, kun jokainen valinta satuttaa jotakuta? Missä menee yksilön elämän kohtuuden raja systeemissä, jonka seurauksena joku jossain päin maailmaa kärsii varmasti? Miten pitäisi suhtautua tulevaisuuteen, josta ei voi tietää mitään?

Yhden asian olen huomannut: kirkosta ja kirkon opetuksesta ei ole näiden kysymysten kanssa painiessa juuri mitään iloa. Kirkolta kuuluvat puheenvuorot ovat voittopuolisesti joko lapsellisen yksinkertaisia tai vesittävät loppukaneettina koko ongelman (”älä kuitenkaan liikaa murehdi, muista armo”). Pahimmillaan ja ehkä yleisimmillään kirkosta ei edes kuulu mitään sanottavaa elämän todellisiin kysymyksiin, vaan kirkko askartelee sellaisten kysymysten parissa kuin, että ”kuinka paljon nyt kuitenkin olisi ok syrjiä” tai ”miten me nyt kuitenkin saataisiin pidettyä kiinni omasta asemastamme?”.

Taikaratkaisua ei varmasti kellään ole siihen, miten rakennetaan kristillisiä yhteisöjä, jotka palvelevat mielekkäällä tavalla tämän päivän opiskelijoita. Lopulta se ei edes ole strategioilla ja toimeenpanosuunnitelmilla hallittavissa oleva asia. Kysymys on siitä, miten Jumala koskettaa nuorten aikuisten elämää. Aivan välttämätön edellytys on kuitenkin pään ottaminen pois pensaasta ja todellisuuden kohtaaminen sellaisena kuin se on. Opiskelijatoiminnassa etsimme Jumalalta apua niihin kysymyksiin, jotka ovat akuutteja nyt eikä niihin, jotka olivat ajankohtaisia kolmekymmentä vuotta sitten. Tervetuloa mukaan etsimään meidän kanssamme!


Kirjoittaja on SKY:n uusi pääsihteeri, joka unelmoi siitä, että kristityistä tulisi ensimmäisenä mieleen tinkimättömät oikeuden puolustajat. Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto on Etsijä-lehden kustantaja.