Jotain yhteistä

Jenni Ramstedt


Jotain yhteistä

Sun lähellä
etsin jotain yhteistä,
jotain, mihin tarttua.
Sanottavaa edes —
lauseet jää kitalakeen kiinni.

Et tiedä,
että tykkäämme samoista bändeistä,
vaatteista ja kirjoista.

Jos voisimme olla ystäviä,
voisin näyttää sen:
olemme samasta puusta veistetty.

Suru kihelmöi ihon alla,
kun alkaa taas siltä näyttämään,
että yksin
mä jään.

Onko tämä muille helpompaa?

Kun näitä ystävyyden sääntöjä,
multa jatkuvasti salataan

Tulisipa vastaan joku,
joka osoittaisi,
etten ole sittenkään niin kovin erilainen.

Sisällä sykkii kuitenkin
täysin samanlainen
särkynyt sydän
kuin kaikilla muillakin.


Kuva: Ian Keefe, Unsplash

Kirjoituksia pöytälaatikosta

Usva Palola & Heidi Haavisto


Kuva: Maria Oswalt, Unsplash
Valoisa kevät 

Suloisen, valoisan kevään koittaessa 
Nostan katseeni taivaan sineen 
Mielessäni lennän pääskyn lailla 
Jonka siivet on hoivattu kuntoon 
Laskeudun solisevan puron viereen, 
Se virtaa niin kuin henki ihmisessä 
Olen elossa, koko ajan enemmän 
Sydämeni puhkeaa lauluun kukkien rinnalla 
Tule, suloinen 
Valoisa kevät 

Heidi Haavisto & Usva Palola 

 

Vaikeista asioista

Mä en halua kirjoittaa vaikeista asioista 
Mä en halua katsella rikottuja lupauksia 
Rikottuja ihmisiä, rikottuja kansoja 
Rikottuja rajoja, rikottuja katuja 
Levinneitä viruksia ja surullista vihaa 
Mustaa sadetta ja sulavaa jäävuorta 
Mä en halua kirjottaa vaikeista asioista 
Ei kun 
Mä en halua vaikeita asioita 
Mä haluan lopettaa ne, pysäyttää ne 
Ehkä mä kirjotan vaikeista asioista 

Usva Palola 

Kirjoituksia pöytälaatikosta

Essi Eskelinen


Kuva: Krzysztof, Pixabay
Uupumus 

Sää vaihtuu aina maanantaisin 
Olen hapeton liekki 
Tyhjä harmaa haalari 
Kutsuvat sitä aivosumuksi 
Humisevaa, särisevää, sirisevää päätä 
Avain jää lukkoon ja auto käyntiin 
Minä olen jo kaupassa, miten? 
Tunteet puuroa paitsi kaiken vastainen kitka 
Kitka ja kitkasta ärähdys  
Rakas kotona on tuokin tuossa 
Vielä yksi lisää joka vaatii 
Viimeiset pisarani, rätillä pyyhitään ämpäristä 
Lautaseni nuolevat tyhjäksi 
Ei se mitään, ei se minun suussani maistu 
Minun nautintoni on jäänyt sumuun 
Humisevaan, särisevään, sirisevään päähän

Kirjoituksia pöytälaatikosta

Lauri Nolte


Kuva: Dyu – Ha, Unsplash

Valonkantajainko vastuu?

Kantaako valoaan voimalla
jolla meinaa varjotkin valaistua
Valaistaako tavoilla, joilla
taitaa kai tieto jo unohtua

Onko vastuu valon kantajilla
noilla tiedon taakseko pyrkijöillä
Sinne saloihin saattajilla
paral’ peltoja äestäneillä

Kun johtavat astumaan poluille
missä unohtaa voi ajan ikeen
Ohi olevaisen ohjaavat aatemaille
niin eksyä voi sinne
itse mieleen

Avaus aistein

Kun kulkee mielensä sulkien
Jää näkemättä takuulla
paljon kaunista

Joten minne meneekin
kun itsensä avaa ja silmänsä
Nähdä voi näteimmänkin
kun vain avaa aistinsa

Mikä merkitsee?
Mikä riittää?
Mitä tarvitsee?
Mitä kiittää?

Luonnon kauneus
sen näemme
ja
ihmisen laupeus
on meille kaikille

Se riittää

Kirjoittaja on taidelukion alumni, kulttuurintutkimuksen opiskelija ja julkaissut runoilija, joka suhtautuu intohimoisesti taiteeseen ja ihmisyyteen.