Artikkelit

Julkaistu

The Church of Kakko – kun uskonto ja urheilu kohtaavat

Annika Hämäläinen

URHEILU on merkityksellistä. Se tarjoaa lohtua, toivoa ja esikuvia. Urheilijat ovatkin parhaimmillaan merkityksellisiä miljoonille ihmisille. Esimerkiksi NBA-koripalloilija Kobe Bryantin menehdyttyä traagisessa lentokoneonnettomuudessa tammikuussa yhdessä 13-vuotiaan tyttärensä Gianna Bryantin ja seitsemän muun henkilön kanssa, kävi selväksi, kuinka tärkeä esikuva huippu-urheilija Bryant oli ollut lukemattomille ihmisille. Emil Elo kirjoitti Kauppalehteen kolumnin ”Kobe Bryant oli yksi Jeesuksista” (3.2.2020). Otsikko kuvaa hyvin Bryantin merkitystä, sekä uskonnon ja urheilun suhdetta. Tässä artikkelissa käydään läpi muutamia muitakin esimerkkejä.

Kobe Bryant Kuva: Celeste Lecaroz
Palvotut rukoilevat ”puolijumalat”

Katsoessani vuoden 2020 snookerin maailmanmestaruuskisoissa pelaavan lajilegenda RonnieO’Sullivanin peliä, ymmärsin, mistä ajatus urheilijoiden puolijumalien kaltaisista lahjoista kumpuaa. Aki Kauppisen selostamassa MM-finaalissa O’Sullivan ylsi kuudennetta kertaa maailmanmestariksi muutamasta epätoivoisesta ”hit and hope” -tyylisestä lyönnistä huolimatta, jättäen pettyneen Mark Selbyn toiseksi. Finaalin jälkeen nähtiin draamaa, kun Selby kertoi kokeneensa O’Sullivanin epätoivoiset lyönnit epäkunnioittavana itseään ja koko peliä kohtaan. Ronnie O’Sullivanin kaltaiseksi oman lajinsa huipuksi tai ”puolijumalaksi” voidaan kutsua myös esimerkiksi tenniksen moninkertaista Grand Slam -voittajaa Roger Federeriä.

”Urheilu tuo esiin eri uskontoja.”

Urheilukentillä näkee toistuvasti rukoilevia pelaajia, valmentajia sekä katsojia. Menestyvät urheilijat voivat toimia esikuvina myös uskonnon saralla. Näin on käynyt esimerkiksi Liverpoolissa menestyksekkäästi pelanneen Mohamed ”Mo” Salahin kohdalla. Salah on voittanut useita parhaan pelaajan sekä parhaan maalintekijän palkintoja. Lisäksi hän on Englannin Valioliigan hallitseva mestari ja Mestarien liigan 2019 voittaja yhdessä joukkueensa Liverpoolin kanssa. Mo Salah onkin yhtenä tämän hetken parhaana jalkapalloilijana inspiroinut todistettavasti joitakin faneja kääntymään muslimiksi. Salahin menestyksen tarjoama uskonnollinen inspiraatio näkyy myös Liverpoolin peleissä, joissa voi kuulla fanien laulavan ”I’ll be a Muslim too” -laulua:

”If he’s good enough for you, he’s good enough for me.
If he scores another few, then I’ll be Muslim too.
If he’s good enough for you, he’s good enough for me.
Sitting in the mosque, that’s where I wanna be!
Mo Salah-la-la-la, la-la-la-la-la-la-la.”

Jalkapallo ja Maradoniaaninen kirkko

Paavi Johannes Paavali II on todennut jalkapallon olevan kaikista joutavista asioista ehdottomasti kaikkein tärkein. Jalkapallosta pitäneen paavin kannattamaa joukkuetta on arvuuteltu pitkään, mutta paavin lempijoukkueeksi on nimetty ainakin kuusi eri vaihtoehtoa, joten selvää vastausta kysymykseen ei ole.

Paavin puheiden lisäksi jalkapallo voi näkyä myös jumalanpalveluksissa. Sunderland A.F.C-jalkapalloseurasta kertovassa ”Sunderland ’Til I Die” -dokumentissa näytetään, miten paikallisessa jumalanpalveluksessa pappi esirukoilee seuran ja sen tarjoaman yhtenäisyyden puolesta. Kirkossa kävijöistä osa on pukeutunut myös Sunderland A.F.C:n kaulahuiveihin. Sunderlandissa pidetty jumalanpalvelus ei ole ainoa laatuaan, sillä ainakin hollantilainen pappi Paul Vlaar on pitänyt jalkapallomessuja. Vuonna 2010 Vlaar pidätettiin virastaan, kun hän oli pitänyt jalkapallon MM-kisojen alla oranssiin pukeutuneena jalkapallomessun, jossa rukoiltiin Hollannin maajoukkueen puolesta. Vlaarin toimintaa ja jalkapallomessua pidettiin epäsopivana ja liian maallisena toimintana pyhään tilaan.

Myös Englannin Valioliigassa pelaavan Arsenalin entinen valmentaja Arsène Wenger, on verrannut valmentajana toimimista pappeuteen The Telegraphille antamassa haastattelussaan. ”Oletko valmis uhraamaan elämäsi? Se on kuin olisit pappi. Olet jalkapallopappi.” (Lainaus suomeksi Valioliiga.com.) Wenger painottaa vakaumuksensa olevan Arsenalissa ja uskoo valmentamisen kehittävän häntä ihmisenä.

Diego Maradona pelasi pelinumerolla 10. Kuva: Wikipedia

Uskontotieteilijä Teemu Taira on tutkinut jalkapalloa uskontona. Jalkapalloa voidaan perustellusti pitää uskonnonkaltaisena ilmiönä tai jopa uskontona. Sen lisäksi jalkapallo on toiminut innoittajana uusille uskonnoille, kuten Maradoniaaniselle kirkolle (Iglesia Maradoniana). Uskontoparodia perustuu pitkälti kristinuskoon, erityisesti katolilaisuuteen. Uskonto sai alkunsa, kun vuonna 1986 argentiinalaista jalkapallolegendaa Diego Maradonaa kannattaneet kaverukset juhlivat Maradonan syntymäpäivää, Maradoniaanista joulua. Vuosia myöhemmin kirkko järjestäytyi.

Nykyään Maradoniaanisella kirkolla on oma rukouksensa sekä kymmenen käskyään, jotka pohjautuvat Isä meidän-rukoukseen sekä kymmeneen käskyyn. Uskonnolla ei ole omia tiloja, mutta sen temppeleitä voivat olla kaikki jalkapallostadionit. Maradoniaanista kirkkoa kutsutaan myös Maradonan vuoden 1986 MM-kisoissa tekemän käsimaalin mukaisesti ”Jumalan käsi” -kirkoksi. Maradona viimeisteli Meksikon maailmanmestaruuskisoissa Englantia vastaan tekemänsä ensimmäisen maalin kädellään ja nimesi sen myöhemmin ”Jumalan käsi” -maaliksi. Maali aiheutti aikanaan kohun ja kiristi entisestään Argentiinan ja Englannin välejä.

Diego meidän (suom. Panu Autio, alkuperäinen El Dios Nuestro)

Diego meidän, joka olet kentillä,
pyhitetty olkoon sinun vasurisi,
tulkoon sinun valtakuntasi,
ja tapahtukoon sinun jalkapallosi kaikilla maailman kentillä.
Anna meille meidän jokapäiväinen ilomme
ja anna petturitoimittajille heidän syntinsä anteeksi
niin kuin mekin anteeksi annamme Napolin mafialle.
Äläkä saata meitä kiusauksiin
vaan vapauta meidät *Havelangesta.

Diego

(*Brasilialainen urheiluvaikuttaja ja Fifan entinen puheenjohtaja Joao Havelange.)

Maradonan pelipaidan avulla tunnustetaan maradoniaanista uskoa. Kuva: Wikipedia

Maradoniaaniset käskyt:

  1. Pallo ei saa tahriintua.
  2. Rakasta jalkapalloa yli kaiken.
  3. Tunnusta ehdotonta rakkautta jalkapalloa ja Maradonaa kohtaan.
  4. Puolusta Argentiinan maajoukkueen paitaa ja kunnioita sen kansaa.
  5. Levitä Diegon sanaa kaikkialle maailmaan.
  6. Kunnioita temppeleitä, missä Diego on pelannut ja pyhiä pelipaitoja, joita hän on edustanut.
  7. Älä yhdistä Diegoa mihinkään yksittäiseen joukkueeseen.
  8. Julista kirkon sanomaa kaikkialla.
  9. Ota Diego toiseksi nimeksesi ja tee näin myös lapsillesi.
  10. Anna ensimmäiselle poikalapsellesi nimeksi Diego.
Jääkiekko – Pelastava Kaapo Kakko

Myös jääkiekkoa voidaan jalkapallon tavoin tarkastella uskontona. Maradona ei suinkaan ole ainoa urheilija, jolle on perustettu oma kirkko, sillä myös suomalaisen jääkiekkoilija Kaapo Kakon kunniaksi on perustettu oma uskonto The Church of Kakko (https://churchofkakko.com). Kakon kirkko pitää Turusta kotoisin olevaa jääkiekkoilijaa NHL-seura New York Rangersin valittuna pelastajana, joka tulee vielä nostamaan mestaruuspokaali Stanley Cupia. Ilosanomaa Kaapo Kakon taidoista jaetaan gifeillä, joissa Kakko tekee maalin.

Ralliauton kosketus

Rallissa paikan päällä olevilla katsojilla oli pitkään kunnia-asiana koskettaa ohiajavia ralliautoja. Tapa aiheutti paljon vaaratilanteita, sillä riski auton alle jäämiselle tai sormien menettämiselle oli huomattava. Tästä huolimatta ralliautoon koskeminen oli tärkeää. Tavassa voidaan nähdä rituaalisia piirteitä, joka toi koskijalle kunniaa ja mahdollisesti hyvää onnea. Ralliautoilun maailmanmestari Ari Vatanen ajoi vuoden 1985 Monte Carlo -rallissa tienpientareella olevaan yleisöön. Yhden katsojan jalka murtui. Vatanen kertoi kyseisen miehen tulleen myöhemmin kertomaan, miten hienoa hänestä oli, että maailmanmestari oli murtanut juuri hänen jalkansa. Vatanen ajoi kyseisenä vuonna lopulta Monte Carlon ylivoimaiseen voittoon.

34-vuotiaana kuollutta Ayrton Sennaa pidetään edelleen kaikkien aikojen parhaimpana kuljettajana. Kuva: Wikipedia
Ayrton Senna – Jumalan nähnyt kilpa-ajaja?

Kaikkien aikojen parhaana kilpa-ajajana pidetty brasilialainen Ayrton Senna oli tunnetusti uskonnollinen. Senna kertoi luottavansa Jumalan johdatukseen ja kantoi Raamattua mukanaan matkoillaan. Hän väitti ajatelleensa itse Jumalan heiluttavan hänelle ruutulippua kisoissa. Ennen kuolemaansa San Marinon vuoden 1994 Grand Prix’ssä, Senna oli kertonut, Jumalan luvanneen hänelle, että sinä päivänä Senna tulisi näkemään Jumalan. Kisassa Senna ajoi nopeassa Tamburello-kaarteessa suoraan ja törmäsi nopealla vauhdilla kuolettavasti betoniseinään. Ayrton Sennan hautaa koristaa teksti: ”Mikään ei voi erottaa minua Jumalan rakkaudesta.”

Urheilua voidaan siis perustellusti tutkia ja jopa pitää uskontona. Samalla urheilu sisältää ja tuo esiin uskontoa, esimerkiksi jalkapallokentällä näkee toistuvasti rukoilevia pelaajia, jotka pyytävät menestystä ja kiittävät jumaliaan onnistuessaan. Urheilu voi tulla myös osaksi eri uskonnollisia yhteisöjä, esimerkiksi kristillisissä jumalanpalveluksissa voidaan pyytää siunausta oman kaupungin, kaupunginosan tai maan joukkueelle. Samalla uskonnolliset yhteisöt tarjoavat usein mahdollisuuksia harrastaa urheilua. Urheilu voi myös toimia inspiraationa uusille (parodia)uskonnoille.

Julkaistu

Tasa-arvon seinäsyöttö

”Seinäsyöttö on tilanne, jossa pallollinen käyttää kanssapelaajaa ns. seinänä ohittaessaan vastustajan. Kanssapelaaja palauttaa pallon yhdellä kosketuksella.”

Aino Vihonen

VASTUSTAJANA pelissä ovat vanhat asenteet naisurheilua kohtaan. Naisten jalkapallotoiminta on pelin alusta asti tehnyt tasa-arvon seinäsyöttöjä jalkapalloliitoille, mutta liittojen takaisinsyötöt eivät kuitenkaan ole huoliteltuja. Jalkapalloliittojen panostus peliin on keskinkertaista, eikä paljon puhuttu tiimipeli kulje vieläkään sujuvasti. Kanssapelaajan mielenkiinto on ”ammattilaisten” parissa, ei naisten jalkapallossa.

Ongelma on sama kuin monessa muussakin urheilulajissa: naisten urheilu nähdään ala-arvoisena verrattuna miesten urheiluun.

USA:n naisten jalkapalloliiga NWSL sisältää yhdeksän joukkuetta. Näistä yksi on Sky Blue FC New Jerseystä, jota edustaa mustassa pelipaidassa Gina Lewandowski. Vuonna 2022 jalkapalloliigaan liittyy muun muassa Natalie Portmanin ja monien muiden Hollywood-tähtien omistama joukkue. Kuva: Pixabay
Tasa-arvoa asenteisiin

Naisten jalkapallo on noussut maailmalla tasa-arvoisempaan asemaan, vaikka matkaa on vielä jäljellä. Sata vuotta sitten jalkapallo ei sopinut naisen sosiaaliseen, biologiseen tai fysiologiseen muottiin, jonka yhteiskunta oli sille asettanut. Nämä vanhat asenteet näkyvät monessa eri urheilulajissa, mutta naisjalkapalloilijat tämän vastustajan naisjalkapalloilijat ovat jo haastaneet.

Jalkapallon supertähti Alex Morgan kertookin huomanneensa konkreettisesti naisten heikon aseman jalkapallossa: Vuonna 2013 Fifan palkintogaalassa johtoryhmän jäsenet eivät olleet tunnistaneet Morgania, vaikka tämä oli sijoittunut kolmanneksi parhaan pelaajan sarjassa. Oletus oli, että nainen jalkapallogaalassa on jonkun miespelaajan tyttöystävä.

Naisjalkapallossa myös ulkonäöllä ja seksuaalisella suuntauksella on ollut merkitystä menestykseen. Morgan edustaa perinteisiä kauneusihanteita ja on naimisissa miesjalkapalloilijan kanssa. Toisin on Morganin vanhan kollegan Abby Wambachin tilanne: hän nauttii myös jalkapallolegendan maineesta, mutta muun muassa seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi ei saavuttanut Morganin kaltaisen tähden asemaa.

Törkeät palkkaerot

Jalkapallossa on alettu kiinnittämään huomiota nais- ja miespelaajien palkkaeroihin.

Suomen naisten A-maajoukkue taisteli pitkään saadakseen samanarvoiset pelaajasopimukset miesten A-maajoukkueiden kanssa. Tasa-arvoinen sopimus solmittiinkin viime syksynä. Suomen lisäksi myös Brasilia, Australia, Norja ja Uusi-Seelanti maksavat samansuuruisia palkkioita mies- ja naispelaajilleen.

Tasa-arvoisen palkintojärjestelmän välillä on kuitenkin jättimäinen kuilu. Fifa ei ole vaatinut naisjalkapalloilijoille samansuuruista palkkaa, puhumattakaan palkintorahojen suuruuksista. Vuonna 2019 USA:n naisten jalkapallojoukkue voitti kultaa ja palkintorahaa jokainen sai noin 250 000 euroa. Vastaavasti miesten MM-kisojen kullan palkintorahaa jokainen joukkueesta saisi noin 1.1 miljoonaa euroa.

Yhdysvalloissa naisten maajoukkue on saanut äänensä kuuluviin Megan Rapinoen johdolla: vuonna 2019 maajoukkue oli Time-lehden vuoden urheilija ja Rapinoe valittiin Sports Illustrated -lehden vuoden urheilupersoonaksi. Kuva: Unsplash
Tasa-arvoon on vielä matkaa

Fifa osallistui viime kevään kansainväliseen naistenpäivään kampanjalla, jonka mosaiikkikuva muodostui tasapuolisesti 48 naisen ja 48 miehen kuvista. Naistenpäivän slogan oli #eachforequal. Kauniin kuvakampanjan ja yhteishengen sijaan Fifalla olisi ollut myös mahdollisuus tehdä konkreettisia muutoksia tasa-arvon edistämiseksi jalkapallossa.

Kansainvälisenä naistenpäivä tapahtui myös Yhdysvalloissa. Naisten maajoukkue kyllästyi huonompiin kenttiin, hotelleihin ja palkkaukseen, vaikka tulokset olivat huomattavasti miesten joukkuetta parempia. Naisten maajoukkue haastoikin maan jalkapalloliiton oikeuteen sukupuolisyrjinnästä.

Muutoksen tuulia on siis ilmassa. Lajin suosion ja jalkapalloilijoiden omanarvontunnon noustessa on tasa-arvoa vihdoin alettu vaatia myös kentille.

Julkaistu

Jooga – elämää pienoiskoossa

Aino Vihonen

Ennen haastattelua Lilja pitää UniSportin kautta iyengarjoogatuntinsa ulkona. Sää on vielä lämmin, mutta viileä maa jalkojen alla antaa uudenlaisen tuntuman joogaan. Kuva: Aino Vihonen

UNISPORTIN iyengarjoogan ja pilateksen opettajan Katja Liljan ensikosketus joogaan oli mahtava. Rakkaus joogaan ei kuitenkaan aina synny ensimmäisellä kosketuksella, vaan joskus sen syttyminen vie vuosia. Kannattaa siis rohkeasti kokeilla eri joogasuuntauksia, jotta löytäisi sopivan lähestymistavan. Syyt harrastaa joogaa voivat vaihdella suuresti: toinen voi pyrkiä joogan avulla kehittämään mieltään ja toinen kaipaa vain fyysistä harjoitusta. Kysyimme Liljalta, millainen hänen joogapolkunsa on ollut, ja mitä jooga on.

Joogapolun ensimmäinen etappi on päästä alkuun

Lilja löysi oman joogapolkunsa alun parikymmentävuotiaana Helsingin Tanssivintiltä, jossa hän oli jo vuosien ajan käynyt tanssitunneilla. Suomen joogakulttuurin pioneerit Petri Räisänen ja Juha Javanainen toivat tanssivintille ensimmäiset astangajoogan tunnit. Lilja hymyilee ja kuvailee ensikosketuksensa joogaan olleen mahtava ja harjoituksen kehollisen kokemuksen olleen hyvin voimakas.

Tanssi pysyi vahvana elementtinä Liljan harrastamisessa, mutta joogakokemus oli jättänyt pysyvän jäljen Liljan elämään. Astangajoogan lisäksi Lilja kokeili vuosien varrella useita eri joogasuuntauksia. Iyengarjoogaa Lilja harjoitteli lajin suomalaisen pioneerin, Anneli Rautiaisen, opissa ja tykästyi juurevaan ja askeettiseen, intialaisilta juurilta ponnistavaan joogasuuntaukseen.

Iyengarjoogan monimuotoisuus

Iyengarjooga on oppi-isänsä, B. K. S. Iyengarin (1918-2014) mukaan nimetty suuntaus. Tyypillistä suuntaukselle on asanoiden ja niiden erilaisten variaatioiden yksityiskohtaisen tarkka ja keskittynyt harjoittaminen. Asana tarkoittaa joogan asentoa tai fyysistä harjoitetta. Asanaharjoittelun lisäksi keskitytään myös pranaymaan eli erilaisiin hengityksenhallintaharjoituksiin.

Iyengar kehitti paljon erilaisia apuvälineitä harjoittelun tueksi. Erilaiset apuvälineet, kuten joogatiilet ja vyöt, ovatkin tulleet valtavirralle tutuiksi juuri iyengarjoogan kautta.

Apuvälineiden käyttö auttaa konkariakin huomaamaan aina uusia puolia harjoituksista ja niiden avulla omasta kehostaan ja kokemuksestaan. ”Iyengarjoogassa apuväline toimii usein kehollisen kokemuksen laajennuksena, jolloin välineestä tulee keskeinen osa tietoista havaintokokemusta,” Lilja toteaa.

Kuva: Unsplash
Joogaaminen on monipuolista harjoitusta

Myös koronaviruksella on ollut vaikutusta harjoitteluun. Kaikki Liljan kurssit siirtyivät keväällä Zoomin kautta lähetettäviksi. Uusi väline onkin otettu ilolla vastaan, sillä sen mahdollistama yhteinen harjoittelu on ollut tärkeä yhteisöllisyyden vahvistaja ja harjoituksen ylläpitäjä haastavana aikana.

Toisaalta etäopetus ei täysin korvaa lähiopetuksen kehollisia kohtaamisia, henkilökohtaista opetusta ja läsnäolon mahdollistamaa vuorovaikutteisuutta. Myöskin apuvälineiden käyttöä joutuu kotioloissa rajoittamaan ja soveltamaan, koska kodeista harvoin löytyy joogastudioiden välineistöä ja tiloja.

Joogaharjoittelun sydän on itsenäinen harjoittelu. Tällöin voi esimerkiksi rauhassa reflektoida tuntemuksiaan ja harjoitteluaan. Joogaharrastuksen aloittaminen itsenäisesti saattaa kuitenkin olla haastavaa ilman konkreettisia ohjeita ja ohjaajan kehollista läsnäoloa, joten Lilja suosittelee varsinkin harjoittelun alkuvaiheessa joogatunneille hakeutumista.

Kuva: Unsplash
Onko jooga vain palauttavaa liikuntaa?

”Jooga yhdistetään nykykielessä usein palautumiseen ja rentoutumiseen, mutta joogaharjoitus voi olla myös voimakasta ja elintoimintoja kiihdyttävää toimintaa”, Lilja huomauttaa ja jatkaa: ”Jooga opettaa elämän kiertokulkua ja erilaisiin olosuhteisiin sopeutumista.”

Yksi tärkeä ero joogan ja muiden fyysisten harjoittelumuotojen välillä on se, että joogassa harjoitellaan myös rauhoittumista ja paikallaanoloa. Joogaharjoittelu ei ole aina ”liikuntaa”, vaan se on myös rauhoittumista olemiseen.

Liljan oma joogarutiini on päivittäistä, mutta harjoitukset ovat hyvin vaihtelevia tyyliltään. Tärkeintä on ottaa huomioon, mitä oma keho tarvitsee.

Kehollista filosofiaa

Joogaan sisältyvät myös moraaliperiaatteet ja eettinen pohdiskelu. Joogaharjoituksessa elämän haasteet ja tunnetilat voi kokea ikään kuin pienoiskoossa ja rajatussa ympäristössä. Todellinen jooga tapahtuu kuitenkin joogamaton ulkopuolella.

Liljan mukaan suuri kysymys on, miten harjoittelu vaikuttaa ihmisen ajatteluun ja tekoihin joogisten harjoitusten ulkopuolella.

”Joogaan liittyy vahvasti itsensä kultivoimisen periaate”

Kuva: Unsplash
Jooga on haaste

Joogan merkitystä pohtiessaan Lilja syventyy ajatuksiinsa. Hetken kuluttua hän toteaa, että jooga on haaste.

”Jooga on itsensä haastamista kohtaamaan uudenlaisia tilanteita ja olemaan totuudellinen, olemaan läsnä, olemaan kykenevä kuuntelemaan, ja olemaan keskittynyt. Jooga on minulle juurtumista ja kehollista itsensä oivaltamista. Harjoitukseen liittyy tietty askeettisen yksinkertaisuuden vaikeus, kauneus ja totuudellisuus.”, Lilja selittää.

Haasteet fyysisessä harjoituksessa toimivat metaforana itsensä kultivoimiselle myös muualla maailmassa: ”Kukaan ei ole pohjimmiltaan pelkästään hyvä ja tee aina oikein. Harjoituksen avulla voi kehittyä paremmaksi itsensä ja muiden kuuntelijaksi, paremmaksi opettajaksi, mutta myös paremmaksi tunnistamaan omia kehityskohteitaan joogamaton ulkopuolella.”

Julkaistu

Kulttuuritila-ahdinkoa koronan aikaan

Kulttuuritilat ovat vaarassa monessa paikassa.

Saana Niemi

VIIME aikoina sosiaalisessa mediassa on levinnyt teatteriharrastajakansan puolesta ikäviä uutisia. Toimitilojensa menettämisen uhan alla on Turussa niin Barker-teatteri kuin Turun ylioppilasteatterikin. Myös Jyväskylässä kamppaillaan samanlaisten ongelmien kanssa, sillä sielläkin toimivan ylioppilasteatterin tilavuokraa ajetaan jatkuvasti enemmän ahtaalle. Viime joulukuussa uutisoitiin siitä, kuinka Helsingin ylioppilasteatteri on vaarassa menettää Mustikkamaan kesäteatterinsa.

Ilmiöiden ajallinen läheisyys voi olla osittain sattumaa, osittain taas niiden taustalla on samanlaisia tekijöitä. Turun ylioppilasteatterilla ja Barkerilla uhkana on tilojen menettäminen johonkin ”tuottoisampaan” tarkoitukseen, sillä taidealan tuotot ovat pienemmät kuin voittoa tavoitteleva liiketoiminta. Jyväskylän ylioppilasteatterin ja Mustikkamaan kesäteatterin tilanteita yhdistää puolestaan tiloista ja resursseista kamppaileminen.

Kuva: Unsplash

Tähän aikaan tuntuu, ettei mistään voi puhua mainitsematta koronaa. Tämäkään aihe ei ole poikkeus. Aika on ollut jokaiselle toimitaholle haastava, eikä vähiten taiteellisille aloille, joissa tulot vaihtelevat paljon normaalitilanteessakin. Taide on usein se, josta ollaan ensimmäisenä valmiita tinkimään, sillä sitä ei nähdä niin oleellisena perusedellytyksenä elämiselle ja arjen toiminnalle. Korona lisää siis oman pikantin mausteensa koko soppaan.

Mutta miksi kulttuuria ajetaan jatkuvasti ahtaalle muiden hankkeiden tieltä?

Tilakriisit tiivistetysti

Jyväskylän ylioppilasteatteri (JYT) toimii Ylioppilastalo Ilokiven tiloissa, joka kuuluu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnalle (JYY). Tiloissa järjestetään muutakin toimintaa ja JYY on jatkuvasti karsinut JYT:n käyttöoikeutta tilaan sillä tuloksella, että tällä hetkellä JYT:llä on käytettävissään vain yksi vuoro viikossa. Tällainen käyttörajoitus tekee teatterin tekemisestä käytännössä mahdotonta.

Helsingin Ylioppilasteatterin omistaman Mustikkamaan kesäteatterin kohtalo keikkui vaakalaudalla, koska Helsingin kaupunki päätyi leikkaamaan Ylioppilasteatterilta, koska se halusi jakaa avustuksia tasaisemmin muiden toimijoiden kesken. Tämä on todella ymmärrettävää ja muille avustuksia saaville tahoille iloinen uutinen, mutta vaikuttaa Ylioppilasteatterin toimintaan mittavasti.

Siinä missä yllä mainitut ongelmat ovat jopa ymmärrettäviä resurssien puutteiden vuoksi, kuulostavat Turun kuviot surullisemmilta. Barker-teatterin tiloihin kaavaillaan loft-asuntoja ja Turun ylioppilasteatterin (TYT) tiloihin uutisoitiin pahimmillaan mahdollisesti tulevan K-Market. TYT:n vuokranantajan vaihduttua viime joulun alla rakennukseen suunnitellaan saneerausta, jonka myötä tilan vuokra nousisi. Teatterin on vaikea vastata vuokrankorotukseen tuloja syöneen koronakevään jäljiltä – ilman koronaakin korotus on mittava – joten vuokranantaja esitteli vähin äänin tilaa kiinnostuneille ostajille, joita on myönnetty riittävän jonoksi asti. Jos tilanne äityy siihen, että tuottoa tavoittelematon teatteri kilpailee kaupallista toimijaa vastaan, peli vihelletään poikki nopeasti, kapitalismin eduksi.

Kulttuuria ei arvosteta mutta sitä kyllä kulutetaan

Palaan kysymykseeni siitä, miksi kulttuuritoiminta joutuu niin usein siirtymään syrjään muiden hankkeiden edestä. Yksinkertaisin vastaus on raha. Matalamman kynnyksen kulttuuritoiminta harvoin tuottaa samanlaisia summia kaupallisten toimijoiden tapaan, joten sen toiminta riippuu paljon myös valtion sekä kaupunkien jakamista tuista ja avustuksista. Näistä varoista kuitenkin kilpailee monta tahoa keskenään, eivätkä summat ole usein riittäviä kaikille, vaikka rahat pyrittäisiin jakamaan mahdollisimman tasaisesti. Joko kilpaillaan koko kakusta tai sitten kaikki saavat palasen. Palat jäävät ohuiksi siivuiksi, sillä ottajia on paljon.

On vaikea selittää, miksi kulttuuri on tärkeää. Samalla tavalla kuin on vaikea selittää, miksi ihmisten tulisi olla empaattisia toisiaan kohtaan tai välittää kaikkien oikeuksien toteutumisesta. Kulttuuri tarjoaa hengen ravintoa siinä missä K-market ruumiin ravintoa. Näiden arvottaminen keskenään on hölmöä: ne eivät edes kamppaile samassa sarjassa. Kulttuuriton elämä on tylsistyttävää ja turruttavaa mielelle. Kun ihmiset jäivät neljän seinän vangeiksi koronan puhjetessa keväällä, väitän heidän tuijotelleen enemmän Netflixiä kuin lompakkojensa sisuksia.

Koronan jyllätessä moni, itseni mukaan lukien, huokaili ”pääsisipä teatteriin”, sillä elävän taiteenkin katseleminen on ihan erilainen sosiaalinen tapahtuma kuin katsoa valkokangasta tai ruutua. Samalla tavalla kuin kaikki livemusiikkia kuunnelleet tai konserteissa käyneet ovat samaa mieltä siitä, että livemusiikki on aivan eri asia kuin radion kaiuttimista tai korvalapuista kuunneltu jytke. Kulttuuri hieroo sydäntä ja sielua tavoilla, joita on vaikea kuvailla. Se tarjoaa tajuamisen hetkiä ja tunteita, jotka elähdyttävät kaiken muun elämän keskellä. Ne ovat kuin pieniä heräämisiä nukkuvassa arjessa.

Ei se koko vaan se syke

Edellä mainittuja sielun heräämisiä tarjoavat toki kaupunginteatteri, Logomo ja Finnkino. On kuitenkin elitististä väittää, ettei samanlaisia tai jopa vahvempia tunteita voi herätä pienessä kellaripubissa, jossa tilan ja kokemuksen jakaa alle 20 ihmistä. Kuka tahansa sellaisessa pubissa ollut henkilö, joka on päässyt todistamaan intohimoisten ihmisten taitojensa toteuttamista tietää, että paikan ja yleisön koolla tai esiintyjän ammattitaustalla ei ole merkitystä. Upeaa elävää kulttuuria on kaikkialla ja kaikissa.

Elämysten tarjoamisen lisäksi pientahon teatterit tekevät arvokasta työtä siinä, että ne esittelevät kulttuurimaailmaa kiinnostuneille riippumatta taustasta, iästä tai muista meriiteistä. Niiden kautta ensikertalaiset pääsevät niin lavalle kuin kulisseihin puuhastelemaan. Teatterin tekemisestä kiinnostunut noviisi ei voi marssia kaupunginteatterin ovista sisään parrasvalojen loisto silmissään, mutta esimerkiksi TYT:lla kokemuksen puute ei ole este mihinkään. Teatteriin ei ole pääsykokeita, vaan työryhmät valitaan aina produktiokohtaisesti. Näin jokaisella on mahdollisuus monta kertaa vuodessa päästä osaksi toimintaa. Monelle teatteritoiminta on ollut käänteentekevää omassa elämässä ja hyvinvoinnissa. Tietenkään se ei tuota rahaa merkittävästi, joten sen hyötyä on vaikea tarkastella tuottavuuden kantilta, vaikka tämä kantti tuntuu olevan mittana nykyään kaikkeen.

Barkerin suojeltu vanha kutomorakennus puolestaan tarjoaa katon ja työtilat yli 50 taiteen ja luovan alan ammattilaisella, sekä yksittäisille taiteilijoille että yhteisöille. Vuosittain teatterilla käy 5000 kävijää, eli trafiikkia riittää. Paikalla on suuri vaikutus Turun kulttuuritoimintaan, vaikka maallikolle asia ei vaikuttaisikaan siltä.

Tilat ovat kiven alla

Miksi tilaongelma on saavuttanut nämä mittasuhteet? Teattereille ei ole uusi ilmiö joutua vaihtamaan tiloja tai kamppailemaan niistä. Ongelma piilee siinä, että teatterien ja taiteelliseen toimintaan soveltuvia tiloja ei löydy helposti menetettyjen tilalle.

Turun ylioppilasteatterin tiloja skouttaillut Keskon edustaja oli sanonut haastattelussa Turun sanomille, että kauppiaille esitellään jatkuvasti erilaisia tiloja mahdollisiksi toimitiloiksi. Hänen oli varmasti tarkoitus rauhoitella, että tilojen esittely ei tarkoita vielä käytännössä mitään. Samalla hän kuitenkin sanoitti ääneen olennaisen ison ongelman: siinä missä marketeille esitellään jatkuvasti mahdollisia liiketiloja, ei Turussa ole teatteritoimintaan sopivia tiloja juuri nimeksikään. Siksi TYT:n ja Barkerin ahdingot ovatkin niissä mitoissa, joissa ne ovat.

Joku saattaa suutahtaa, että jos tiloja ei löydy keskustasta, miksi teatterit eivät mene kauemmas. Mikä tarve teatterilla on olla kaupungin arvokkaimmilla neliöillä? TYT:n talousvastaava Nuppu Ervasti sanoo hyvin Ylen haastattelussa, että kulttuurin kuuluu olla kaupungin sykkeessä, eikä periferiassa. Kulttuuria työnnetään usein kauas pois ihmisten keskuudesta ja raivataan kaupallisen toiminnan tieltä, vaikka kulttuuri kiinnostaa ja liikuttaa ihmisiä.

Turku, tuo taiteen ja kulttuurin kaupunki

Turun seutu on merkittävä taiteilijakeskittymä Suomessa. Silti jo parinkymmenen vuoden aikana Turussa mittava joukko taiteentekijöitä on toistuvasti menettänyt työtilansa, etsinyt uuden ja aloittanut alusta – myös vuonna 2011, kun Turku julistettiin kulttuuripääkaupungiksi. Muun muassa Barkerin tiloista kaupunki on luvannut pysyvät työhuoneet taiteilijoille.

”Turulla on arvostetun kulttuurikaupungin maine ja asema, sillä kaupungissa toimii monia eri harrastajateattereita Logomon ja kaupunginteatterin kaltaisten instituutioiden rinnalla.”

Kertooko jotain kaupungin tai yhteiskunnan arvoista, että pienen tahon kulttuuritoimintaa ajetaan ahtaalle voittoa tavoittelevien tahojen tieltä? Henkistä pääomaa tuottavat tahot jäävät auttamattomasti toiseksi niille, jotka tuottavat taloudellista pääomaa eli konkreettista pätäkkää.

Turun sanomat kirjoittavat, että Turun kaupunki on itse tehnyt selvityksen, jossa todetaan, että osalta kulttuuritoimijoista puuttuu asianmukaiset toimitilat joko kokonaan tai käytössä olevat tilat ovat puutteelliset tai epäsopivat toimintaan. Toimintaan sopivien tilojen niukkuus vaikuttaa suoraan taiteelliseen toimintaan. Esimerkiksi teatteria on mahdotonta tehdä tiloissa, jotka eivät tarjoa sen tarpeisiin sopivia edellytyksiä. JYT:n tapauksessa, tilat ovat sopivat, mutta yksi päivä viikossa ei riitä mielekkäiden esitysten tekemiseen.

Teatteriharrastajien joukossa spekuloitiin, tuleeko TYTin tiloihin kaavaillun kaupan nimeksi K-market Teatro. Heti perään toivottiin, että juttu jää huonoksi vitsiksi eikä muutu kieroutuneeksi totuudeksi. Tulevaisuus on vielä auki, ja niin kauan asioille voi vielä tehdä jotain. Vielä voimme valita koko kansaa palvelevan elävän kulttuurin muutaman henkilön taskuja täyttävien tuottojen sijaan.

Näin voit auttaa vaikeuksissa olevia teattereita

Turun ylioppilasteatteri:
Voit liittyä TYT:n kannatusjäseneksi tai ostaa lahjakortteja osoitteessa: http://turunylioppilasteatteri.fi/auta-teatteria/

Jyväskylän ylioppilasteatteri:
Voit liittyä JYT:n kannatusjäseneksi osoitteessa:
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSfqG3YNKhIAIqDaWNZG1eKEaPDAcAFQhmrA8tplhV6jTCytIA/viewform

Barker-teatteri: #kissmybarker
Tutustu Barker-teatteriin osoitteessa:
https://www.barkertheatre.fi

Julkaistu

Uskontotieteilijät urheilusta

Kysyin turkulaisilta uskontotieteen opiskelijoilta urheilun ja liikkumisen tavoistaan ja kokemuksistaan. Raportoin kyselyyn vastanneiden, yhdeksän uskontotieteilijän, ihastuttavasta itsen reflektoinnista urheilun vaikutuksista hyvinvointiin. Lisäksi vastanneiden oli mahdollisuus pohtia hieman urheilun yhtymäkohtia uskontoon. Laatimassani kyselyssä pyrin lähestymään aihetta mahdollisimman monipuolisesti. Saamani pohdinnat neljääntoista kysymykseen olivatkin ihanan syvällisiä opiskelukiireistä huolimatta. Lämmin kiitos kaikille vastaajille kokemuksien jakamisesta muille.

Johanna Kujala

Kuva: Unsplash

LÄHTÖKOHTANA toimii urheilun suotuisat vaikutukset kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kokonaisvaltainen hyvinvointi mielletään vastaajien kesken tasapainoksi elämän eri osa-alueiden – mielen ja henkisen energian, kehon, työn ja vapaa-ajan sekä sosiaalisen elämän – välillä. Riittävä liikunta, uni ja sopiva ravinto kuuluvat siihen oleellisesti. Psyykkisyyteen liitetään mieli, tunteiden käsittely kestävällä tavalla, oma arvokkuus, identiteetin rakennus esimerkiksi harrastusten avulla ja terve itsetunto. Lisäksi mielekkäät sosiaaliset suhteet edistävät tasapainoa. Eräs vastaaja arveli psyykkisen ja fyysisen lisäksi spirituaalisen ulottuvuuden kuuluvan erottamattomana osana hyvinvointia.

”Liikun, koska olen ihminen”

Urheilua saatetaan joskus ajatella vain fyysisenä ja ruumiillisena maailman kokemisena, mutta vastausten perusteella fyysinen ja mentaalinen linkittyvät hyvinkin vahvasti toisiinsa. Yksi vastaaja kirjoittaa yhteyden olevan ”ilmeinen ja merkittävä”, ja jopa enemmän juuri henkiseen puoleen vaikuttava. Oman fysiikan käyttäminen ja haastaminen koetaan myös antoisaksi tavaksi oman itsen, mielen ja psyyken tutkimisessa. Eräs vastaaja ei puolestaan koe urheilua henkisenä, eikä ole kokenut flow-tilaa tai ns. runners high -oloa, vaikka yleinen hyvinvointi urheillessa paraneekin.

Kuva: Unsplash

Vastaukset kysymykseen, ”miksi urheilet,” ovat moninaisia. Urheilua harrastetaan esimerkiksi oman ilon, hyvän olon ja nautinnon saavuttamiseksi, itsen kanssa kilpailemisen vuoksi, mielenkiinnosta, sekä itsetunnon ja mielialan kohotuksen vuoksi. Liikunnan koetaan myös auttavan omaan kehoon tutustumisessa, sillä se ”opettaa siitä, mihin kaikkeen oma ihmeellinen kroppamme voikaan kyetä”. Syy saattaa olla myös käytännöllinen ja arkinen liikkuminen paikasta toiseen, ja eräälle se on pakko terveyden ja kehon hyvinvoinnin kannalta, vaikka ”lähtökohtaisesti vihaan kaikkea urheilua”. Yhdessä vastauksessa kerrotaan olemisesta perimmäisten asioiden äärellä:

”Liikun, koska olen ihminen; liikkuminen ja fyysisyys kuuluvat keskeisesti siihen ihmisyyden kokemukseen, jonka itse omaan. Liikkuessa elän todeksi ”villiä” ihmisyyden aluetta, joka on kadonnut modernisoituneessa, ei-kehollisessa ja kesyyntyneessä elämässä.”

Mentaalisen ja fyysisyyden kysymystä pohdittaessa erityisinä lajeina mainitaan esimerkiksi läsnäoloa kasvattava jooga. Vastaaja kokee henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin yhdistyvän harjoittelussa, ”sillä kehon liikkeet ja tuntemukset toimivat kanavina sisäisten asioiden käsittelylle”. Luonnossa liikkuminen auttaa mieltä tyhjentymään, ja reipas ryhmäliikunta virkistää. Aamuliikunta vaikuttaa positiivisesti tehokkuuteen, kun taas iltaliikunta auttaa rauhoittumaan. ”Urheilu tuo tervettä fyysistä väsymystä ja auttaa mieltä palautumaan ja virkistymään.” Yhteisöllisyyden henkinen ulottuvuus joukkueurheilussa korostui sen luodessa merkityksellisyyttä, tuovan ystäviä, auttavan pettymysten ja kilpailuvietin käsittelyssä ja kestämisessä.

Urheilu ja uskonto: ”Metafyysisiä ja eksistentiaalisia äärirajoja”

Opiskelu on palkitseva, mutta myös rankka laji. Valloillaan oleva poikkeusaika saattaa äkkiarvaamatta muuttua yksiulotteiseksi näyttöpäätteen tuijotteluksi. Etätyöskentelyn aikaan uloslähteminen on vaikeaa, ja eräs vastaaja kertookin opiskelevansa vielä enemmän ja vähemmillä tauoilla, kuin aikaisemmin. Urheilun edellyttämiin taukoihin ei ole varaa. Liikkuminen on jollakin vähentynyt, tai jopa loppunut. Liikkumattomuudesta seuraa monenlaista ikävää oireilua, kuten levottomuuden lisääntymistä, joka kuvastuu myös lauseessa ”energia kerääntyy sisään pääsemättä ulos”. Eräs vastaaja puolestaan kertoo, että urheilun ”puuttuessa koen viettäväni liikaa aikaa omissa ajatuksissani ja omien ongelmien mittasuhteet tuntuvat kasvavan”. Yhdellä vastaajalla tehokkuus, aktiivisuus, mieliala ja moni muu asia elämässä kärsii ”jos tietynlaiset aamun rituaalit jäävät tekemättä”.

Liikkumattomuudesta seuraa myös koko joukko muitakin kammotuksia: keskittymisvaikeuksia, painonnousua, nivelkipuja, ahdistusta, uniongelmia ja äkkipikaisuutta. Urheilun jääminen pois saattaisi romuttaa myös identiteettiä, joka on vahvasti joukkueurheiluun kytköksissä. Kun ryhmäliikunnat laitettiin poikkeusaikana säppiin, tuli monen liikkumiseen siitäkin syystä notkahdus. Urheilu täytyi kuitenkin erään opiskelijan kertoman mukaan ottaa takaisin päiväohjelmaan, koska sen puute vaikutti negatiivisesti vireystilaan ja unen laatuun. Toiset taas kertoivat purkavansa poikkeus-olojen luomaa ahdistusta juuri liikkumalla, sen ollessa esimerkiksi yksi harvoista asioista, joka on säilynyt ennallaan. Urheilun määrä on näin ollen joillakin pysynyt samana, tai jopa kasvanut.

Kuva: Unsplash

Urheilun suora tai välillinen vaikutus opiskeluun on nähtävissä vastauksista. Sen koetaan esimerkiksi rytmittävän, tukevan ja tasapainottavan opintojen ja vapaa-ajan suhdetta. ”Se auttaa opiskelusuunnittelussa ja opiskeluihin tarttumisessa. En koe purkavani ylimääräistä energiaa, vaan ennemminkin saan urheilusta lisäboostia päivään.” Vastaaja kertoo myös käsittelevänsä kävellessä oppimaansa, eli käytännössä oppimista tapahtuu vähintään alitajuisesti kaiken aikaa. Aamulenkin jälkeen pää toimii paremmin, kertoo eräs vastaaja. Se parantaa myös stressinsieto- ja keskittymiskykyä, lisää työtehoa, ja toimii lääkkeenomaisesti pitkistä istumisjaksoista kipeytyneisiin niska-, hartia- ja selkäkipuihin. Ruokahalun ja unen laadun parantuessa urheilun vaikutukset ulottuvat myös opiskeluun positiivisesti.

Uskontotieteen opintojen mukana vastaajille on avautunut uudenlaisia tapoja tarkastella urheilua.

”Ennen uskontotieteen opiskelua pidin mieltä ja kehoa erillisempinä kokonaisuuksina ja aliarvioin urheilun tärkeyttä ihmiselle. Koin kehon olevan toissijainen asia ja esimerkiksi kuntosalin pääosin turhamaisena harrastuksena, jolla pyritään lähinnä muokkaamaan kehon ulkonäköä.

”Koin, että mielen kehittämisen tulisi olla ensisijainen kohde, ja urheilu on tavallaan ajan ajanhukkaa. Opiskelujen myötä olen ymmärtänyt paremmin, kuinka erottamattomia psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi ovat toisistaan, ja kuinka tärkeää urheilu on siksi myös mielen kehittämiseksi.”

Entäpä erityisesti tämän joukon kohdalla kiintoisa kysymys uskonnon ja urheilun yhtymäkohdista? ”Molemmissa haetaan metafyysisiä ja eksistentiaalisia äärirajoja”, kirjoittaa eräs vastaaja, ja pohtii urheilijan ja harjoituksen suhdetta, johon sisältyy liminaalitilaisuutta ja pyhää, joka tekee siitä siten uskonnollista. Valtaosalle yhtymäkohdat ovat ilmeisiä ja esiin nousee sellaisia käsitteitä, kuten rituaalit, kasteet, rajaus ja pyhä. Tanssi ja jooga annetaan esimerkeiksi sekä uskonnonharjoittamisesta että urheilusta. Joogan uskonnonkaltaisuus ja toisaalta kaupallisuus mietityttivät mielenkiintoisena ilmiönä. Sekä urheilun seuraamiseen että suorittamiseen liittyvä fanaattisuus rinnastettiin uskonnonkaltaiseksi toiminnaksi. Yhtymäkohdat olivat yhdelle vastaajista nähtävissä, mutta ne eivät liittyneet omaan liikkumiseen. Toinen vastaaja taas luonnehtii omaan lajiin suhtautumistaan lähes vakaumukselliseksi:

”Annan itsestäni paljon urheilulajilleni ja koen kuuluvani yhteisöön. Lajilla on oma termistönsä, hierarkiansa ja toimintatapansa. Tietyt asiat ovat ikään kuin pyhiä ja rajanvetoa meihin ja muihin tehdään esimerkiksi pukeutumisen avulla.”

Kuva: Unsplash
”Sellaista vaivaa ei olekaan, mihin liike ja raitis ilma ei vaikuttaisi positiivisesti”

Puolet vastaajista suosi omaehtoista liikkumista rauhoittuakseen, mietiskelläkseen tai vaikka kuunnellakseen hyvää podcastia. Myös kaverin kanssa on kiva lenkkeillä, käydä kuntosalilla tai vesijuosta. ”Liikunnan avulla saa omaa aikaa tai halutessaan ihanaa yhdessäoloa”. Toiselle puolelle vastaajista urheilun sosiaalisella ulottuvuudella on valtaisa merkitys. Yhdessä tekeminen ja kokemusten jakaminen, sekä ryhmän tuki henkisissä vastoinkäymisissä ovat tärkeitä. Muiden seura piristää ja inspiroi. Sosiaalinen puoli tulee esille myös siten, että hyvinvoivana sitä on kanssaihmisten kera parempi versio itsestään:

”Liikunta voi toimia kanavana purkaa psyykkistä ahdistusta fyysisin keinoin, sen sijaan että ahdistuksen pitäisi sisällään tai purkaisi sen toisiin ihmisiin, joko kasvotusten tai vaikkapa sosiaalisen median alustoilla.”

Kuva: Unsplash

Kysyttäessä mihin kaikkeen urheileminen vaikuttaa, mainittiin sen vaikuttavan suoraan tai epäsuorasti ”melkein kaikkeen”. Itse nappasin inspiraatiokopin aamuliikunnasta. Sen vaikutusten testaus on kesken, mutta vaikuttaa hyvältä. Hullummalta ei kuulosta myöskään kävelylenkki tähän tapaan:

”…saan nauttia luonnosta, raikkaasta ilmasta, kauneudesta, pohtia sekä oman elämän, että maailman asioita ja filosofisia kysymyksiä ja kuunneltua äänikirjoja tai instrumentaalista musiikkia.”

Tärkeää on kuitenkin kuunnella omaa oloa, ja levätä silloin kun on uupunut, kirjoittaa eräs vastaaja ja toinen muistuttaa, ettei liikunta sentään ”maagisesti tee elämästä täydellistä”. ”Ainakaan” – kuten toinen vastaaja huomionarvoisesti kirjoittaa – ”se ei valitettavasti tuo päiviin lisää tunteja”.

Julkaistu

Empatia, uskonto ja älyllinen rehellisyys

Pääkirjoitus
Kuva: Unsplash

MILTÄ uskonto näyttää populaarikulttuurissa? Uskontotieteellisesti kysymys on tietysti mielenkiintoinen. Ensimmäisenä mieleeni tulivat kauhuelokuvien pelottavat nunnat, toisena yleinen asetelma, jossa tarina rakentuu uskonnon ympärille. Tarina alkaa henkilöstä, joka uskoo vahvasti johonkin sellaiseen, mitä muut pitävät hölynpölynä. Lopulta kaikki kuitenkin menee juuri niin, kuin uskonnollinen henkilö on sanonutkin.

Tämä useiden tarinoiden alkutilanne tuntuu pätevän myös todellisuuteen. Uskontoon suhtaudutaan usein negaation kautta ja uskontokriittisyyttä pidetään neutraalina suhtautumisena. Silti lukemattomilla ihmisillä on toive siitä, että rakkaus, empatia, toivo ja armo voittaisivat lopulta. Kriisin aikana muiden tarpeita ja myös uskonnollisuutta on tärkeää yrittää ymmärtää.

Arvostan jokaista, joka yrittää ymmärtää sitä, miksi ihmiset uskovat johonkin. Mielestäni halu yrittää ymmärtää, on arvokas asia, josta tulisi pitää kiinni silloinkin, kun ei yrityksestä huolimatta ymmärrä. Kriisien aikana ihmiset kaipaavat entistä enemmän lohtua, turvaa ja välittämistä. Useat uskonnolliset yhteisöt pyrkivät vastaamaan näihin tarpeisiin. Myös koronan aikana kirkolta on toivottu viisauden ja lohdutuksen sanoja. Yhtä lailla uskontoa on kritisoitu siitä, ettei se pysty päihittämään koronaa, vaikkei se suinkaan ole uskonnon tehtäväkään.

”Mikään olemassa oleva yhteisö ei ole absoluuttisesti väkivallasta tai rikoksista vapaa, siksi jokaisen täytyy olla valmis puuttumaan vääryyteen.”

Onneksi media on tarjonnut myös useita mahdollisuuksia yrittää ymmärtää uskonnollisuutta. Esimerkiksi Mitä mietit, Ronja Salmi? -ohjelmassa pohdittiin taannoin sitä, miksi ihmiset uskovat. Ohjelma tarjosi mainion mahdollisuuden yrittää ymmärtää, mutta siinä syyllistyttiin samaan, kuin useimmissa muissakin kelpo yrityksissä.

Ohjelmissa pohditaan usein, miksi ihminen uskoo, vaikka uskonyhteisöissä tapahtuu myös kauheita asioita. Kyseessä on aika yleinen kysymys, mutta ongelmallinen asetelma. Kysymyksessä rinnastetaan toisistaan erilliset asiat yhteen ja niiden välille luodaan virheellinen korrelaatiosuhde. Saatetaan esimerkiksi kysyä: Miksi uskot Jumalaan, vaikka katolilaiset papit ovat hyväksikäyttäneet lapsia ja nunnia?

Eihän kukaan usko Jumalaan siitä syystä. Jumalauskossa on kyse uskosta Jumalaan, johonkin ihmistä suurempaan ja täydellisempään, ei ihmisten tekoihin. Kysymyksen asettelu onkin epärehellinen. Sen sijaan yhteisöjen epäkohdat vaikuttavat siihen, haluavatko ihmiset kuulua näihin yhteisöihin tai osallistua niiden toimintaan.

Pahimmillaan tällaista saatetaan kysyä yhteisöön kuuluvalta rikoksen uhrilta. Kysymyksen esittäjä saattaa pahimmillaan asettaa itsensä uskonnollisen ihmisen yläpuolelle, ikään kuin ei voisi olla mahdollista, että juuri hän kuuluisi mihinkään itselleen tärkeään yhteisöön, jossa mitään pahaa voisi tapahtua.

Kuitenkaan mikään olemassa oleva yhteisö ei ole absoluuttisesti väkivallasta tai rikoksista vapaa, siksi jokaisen täytyy olla valmis puuttumaan vääryyteen. Sen sijaan olisikin hyvä kysyä, miltä minusta tuntuisi, jos itselleni tärkeässä yhteisössä tapahtuisi jotakin väärää ja, mitä asialle pitäisi tehdä. Lisäksi voisi kysyä, voisiko itselleni tärkeä asia, uskomus tai päämäärä, säilyä itselleni tärkeänä, vaikka sitä käytettäisiin väärin, tai joku muu sen kannattaja toimisi väärin. Uskonko tähän asiaan, muiden tekojen takia?

”Uskontoja pidetään usein virheellisesti järjen ja tieteenvastaisina, mikä mahdollisesti heijastuu myös siihen, miten uskontoihin ja uskonnollisiin ihmisiin suhtaudutaan.”

Kaikkea väkivaltaa ja rikollisuutta tulee vastustaa. Väärinkäytöksiä tulee kritisoida, eikä väkivaltaa tai sen piilottelua saa hyväksyä missään yhteisöissä. Myös haitallisia ja vaarallisia käytäntöjä tulee voida kritisoida, älyllistä rehellisyyttä unohtamatta.

Miksi siis uskonnollisen ihmisen pitäisi lakata uskomasta, jos yhteisössä tapahtuu jotakin kauheaa, mutta esimerkiksi tieteilijöitä ei vaadita irtisanoutumaan tieteestä, silloin kuin tiedettä käytetään johonkin pahaan. Tieteilijöiltä ei myöskään kysytä, miten voit uskoa tieteen tekemiseen, vaikka työyhteisössäsi on ollut esimerkiksi seksuaalista ahdistelua. Kysymys olisikin älyllisesti epärehellinen ja naurettava. Miksi vastaavaa siis kysytään uskonnollisilta ihmisiltä? (Kirjoittajan huomio: uskonnon ja tieteen välistä ristiriidan myyttiä ei ole syytä ylläpitää, silloin kun se ei ole todellinen, vaikka kirjoittaja lankeaakin käyttämään uskontoa ja tiedettä esimerkkinä.)

Uskontoja pidetään, usein virheellisesti, järjen ja tieteenvastaisina, mikä mahdollisesti heijastuu myös siihen, miten uskontoihin ja uskonnollisiin ihmisiin suhtaudutaan.

Esko Valtaoja vaati kirkoilta ja uskonnollisilta ihmisiltä älyllistä rehellisyyttä, samaa rehellisyyttä on syytä vaatia myös suhteessa uskontoihin. Erityisesti kriisin aikana, tulee yrittää ymmärtää ihmisten tarvetta lohtuun, turvaan, empatiaan, merkityksellisyyteen ja rakkauteen, sekä toivetta siitä, että kaikki menisi lopulta kuitenkin hyvin.

Kukaan ei ole siinä asemassa, että voisi nousta muiden tarpeiden yläpuolelle ja tuomita toisten lohdun lähteet. Yritetään siis ymmärtää toisiamme älyllisesti rehellisin keinoin, silloinkin kun emme siinä täysin onnistu.

Uskonnot ja hengellisyys näkyvät populaarikulttuurissa lukemattomilla tavoilla, ja näistä tavoista voit lukea lisää muista teemanumeron artikkeleista.

Annika Hämäläinen

Kirjoittaja on Etsijän päätoimittaja.

Julkaistu

”Menettely ei kestä päivänvaloa” – Jeesuksen oikeudenkäyntiä puitiin pääsiäisenä Twitterissä

Toni Ahva

Kuva: Unsplash

MAAILMANHISTORIAN kuuluisin rikosprosessi, päättyi pitkäperjantaina Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen.

Mutta mitä olisi käynyt, jos oikeudenkäynti olisi käyty Suomen rikosoikeudenkäyntilain mukaan? Tähän kysymykseen vastauksen antoi Rikosprosessipassio-tili, joka julkaistiin tänä keväänä Twitterissä.

Rikosprosessipassio livetwiittasi pääsiäistä edeltäneet raamatulliset tapahtumat Suomen rikosprosessioikeuden mukaan. Tiliä päivittivät prosessioikeuden professori Mikko Vuorenpää sekä korkeimman oikeuden esittelijäneuvos Ville Hinkkanen.

Twiittaaminen alkoi palmusunnuntaita edeltäneenä perjantaina rikostiedustelulla, jonka jälkeen siirryttiin esitutkintaan.

”Jeesuksen käytyä kotikaupungissaan Nasaretissa neljännesruhtinas Herodes arvioi saamansa rikostiedusteluaineiston perusteella, että Jeesuksen toiminta ylittää esitutkintakynnyksen. Jeesusta on syytä epäillä rikoksesta.”

”Jeesuksen rahaliikenne otetaan seurantaan, kun hän maksaa temppeliveron kalan suusta poimitulla hopearahalla (PolL 4:3.1).”

”Kansanjoukot levittävät tielle vaatteita ja palmunlehviä. Tämä on tieliikennelain (TLL, 267/1981) 62.1 §:ssä kielletty. Menettely tulee arvioitavaksi TLL 103 §:ssä tarkoitettuna liikennerikkomuksena tai RL 23:11a:ssa tarkoitettuna liikenteen häirintänä.”

”Viranomaisten toiminta Jeesusta kohtaan on hyvin kyseenalaista, josta Rikosprosessipassio useasti muistuttaa.”

Jeesuksen ja hänen opetuslastensa toiminta herättää siis viranomaisten kiinnostusta useammankin lainpykälän näkökulmasta. Seuraavaksi edetään kiirastorstaihin, jolloin Juudas astuu kuvioihin.

”Ylipapit päättävät maksaa Juudakselle vihjepalkkiona 30 hopearahaa, tuloverolain (1535/1992) 92 b §:n 2 kohdan mukaisesti verottomana.”

”Juudas Iskariot osoittaa Jeesuksen suutelemalla tätä. Nykyisin tunnistaminen osoitetaan eri tavalla.”

Näin Jeesuksen tilanne alkaa heikentyä. Viranomaisten toiminta Jeesusta kohtaan on hyvin kyseenalaista, josta Rikosprosessipassio useasti muistuttaa.

”Ylipappien motiivit eivät tosin liity pelkästään oikeudenkäyntien nopeustavoitteeseen vaan siihen, että heillä on tarve saada epäilty kiinniotetuksi ja tapetuksi ennen pääsiäistä, jottei kansa häiriintyisi. Tämä ei ole perustuslain kannalta hyväksyttävää.”

”Miehet, joiden käsissä Jeesus on, pilkkaavat ja lyövät häntä ja peittävät hänen silmänsä. Tämä menettely ei täytä alkuunkaan ETL 5:7:ssä asetettuja vaatimuksia kuulusteltavan kohtelusta. Ja muutenkin kuulustelun saa vain poikkeuksellisesti pitää klo 22:n ja 7:n välisenä aikana.”

”Ylipapit päättävät luovuttaa Jeesuksen tuomittavaksi Pilatukselle. Päätös vaarantaa tuomioistuimen riippumattomuuden. Nykymenettelyssä syyttäjä ei saa valita tuomaria (TuomioistuinL 8:7).”

Oikeusprosessissa rikotaan siis useita Suomen lakeja, perustuslakia myöten. Lisäksi Jeesus osallistuu oikeudenkäyntiinsä ilman avustajaa, mitä voidaan pitää oikeusturvaongelmana. Etenkin kun rangaistukseksi haetaan kuolemantuomiota.

”Normaalisti oikeusprosesseissa käsittely on perusteellisempi ja osapuolilla on valitusmahdollisuus korkeampaan oikeusasteeseen.”

Twiittaaminen historiallisista tapahtumista kahden tuhannen vuoden takaa ei varmasti ole helppoa. Esimerkiksi Jeesuksen oikeusprosessissa esitutkinta ja syyteharkinta sekoittuvat yhteen erikoisella tavalla.

Esitutkinta ja syyteharkinta päättyvät pitkäperjantaina, jonka jälkeen siirrytään suoraan pääkäsittelyyn ja rangaistuksen täytäntöönpanoon. Normaalisti oikeusprosesseissa käsittely on perusteellisempi ja osapuolilla on valitusmahdollisuus korkeampaan oikeusasteeseen.

Rikosprosessipassiossa huomautetaan toisestakin menettelytavasta, joka ei kestä päivänvaloa. Nimittäin oikeuden äänestykseen eivät osallistu tuomioistuimen jäsenet, vaan käräjäyleisö.

Lisäksi Suomen lain valossa erikoista on, että Pilatus armahtaa murhaaja Barabbaksen. Armahduksesta voi päättää vain tasavallan presidentti, joka päättää asiasta oikeusministerin esittelystä.

Jeesuksen tuomio julistettiin heti pääkäsittelyn lopuksi, eikä kansliasta kirjallisesti annettavaa kansliatuomiota tarvinnut jäädä odottelemaan. Menettelyssä siirryttiin suoraan rangaistuksen täytäntöönpanoon, joka suoritettiin ristiinnaulitsemalla.

”Joosef Arimatialainen ottaa Jeesuksen ruumiin, käärii sen pellavavaatteeseen ja panee kalliohautaan läheiseen puutarhaan. Yksityisen haudan paikka tulee selvästi merkitä (HautaustoimiL 16.1 §), joten hän vierittää hautakammion ovelle suuren kiven.”

Jännitysnäytelmä päättyi tähän. Loppu onkin historiaa – ja ennen kaikkea kristinuskon ydinsanomaa.

”Rikosprosessipassio oli etevästi toteutettua oikeustieteen ja kristinuskon tapahtumien popularisointia.”

Rikosprosessipassio päättyi täytäntöönpanoon, sillä sen ”jälkeiset tapahtumat (tai tapahtumatta jäämiset) eivät enää kuulu rikosprosessioikeuden alaan”. Ylösnousemuksesta olisikin varmasti ollut vaikea kirjoittaa oikeustieteen näkökulmasta, joten se on perusteltua jättää jokaisen henkilökohtaisen tutkiskelun varaan.

Kuva: Unsplash

Oikeudenkäynnin lisäksi Rikosprosessipassio tekee samalla yksityiskohtaisia huomioita tapahtumiin liittyvästä sääntelystä, esimerkiksi lampaasta ja väliverhosta.

”Tapana on teurastaa pääsiäislammas. Lampaan saa teurastamon ulkopuolella teurastaa vain puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen järjestämässä pelastautumisharjoituksessa annettavan selviytymiskoulutuksen yhteydessä (VNA 1258/2011 4 § 7 k).”

”Temppelin väliverho repeää kahtia. Ks. ympäristöministeriön asetus rakennuksen käyttöturvallisuudesta (1007/2017).”

Rikosprosessipassio oli etevästi toteutettua oikeustieteen ja kristinuskon tapahtumien popularisointia. Pääsiäistä edeltäneet tapahtumat ovat monille hyvin tuttuja, mutta nykyisen lainsäädännön silmin tilannetta on harva pohtinut. Siksi vastaanotto Twitterissä oli hyvin ilahtunut. Monet twiittejä kommentoineet kehuivat toteutusta, jossa historiallinen konteksti ja nykylainsäädäntö sekoitetaan toisiinsa kekseliäällä tavalla.

Koronakeväänä pääsiäisen viettäminen ei muutenkaan onnistunut monien perinteiden mukaan, joten passio tarjosi viihteellisen tavan seurata historiallisia tapahtumia. Tilanteessa saatiin sovellettua laadukasta ammattiosaamista suuren yleisön populaariksi pääsiäisviihteeksi. Ja tili löytyy vieläkin Twitteristä, joten sen twiitit ovat edelleen ilahduttamassa kiinnostuneita.

PS. Lopuksi Hinkkanen ja Vuorenpää monen oikeustieteiden opiskelijan harmiksi kuitenkin ilmoittivat, että rikosprosessipassiota seuraamalla ei edes näin etäopintojen aikakaudella pysty kompensoimaan opintoihin kuuluvaa opintojaksoa oikeudenkäyntien seuraamisesta.

Julkaistu

Elämän julmaa kiertokulkua – Unohtumattomat Disney-elokuvien kuolemat

Enni Salo

Kuva: Enni Salo

SATEISENA karanteenipäivänä tekstaan ystävilleni melkoisen omituisen kysymyksen: mitkä Disney-animaatioelokuvien kuolemat ovat jääneet teille mieleen? Kysymys kytkeytyy monille – myös minulle – tiiviisti nostalgisiin hetkiin lapsuuden suosikkielokuvista. Muistan elävästi paksut VHS-kasetit, joita kelattiin uskollisesti alkuun aina yhä uudelleen, kun haluttiin päästä mukaan animaatioelokuvien hurjiin seikkailuihin. Usein näissä seikkailuissa juonta eteenpäin vei kuoleman teemat, kuten vuoden 1937 Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvassa.

Disneyn ensimmäisessä täyspitkässä animaatioelokuvassa Lumikki pakenee pahaa äitipuoltaan, joka yrittää murhata tämän kauneutensa takia. Kuoleman teemat jatkuvat keskeisinä nykyisissäkin Disney-tarinoissa, kuten vuonna 2014 ensi-iltansa saaneessa Big Hero 6 -elokuvassa, jossa päähenkilö Hiro yrittää selvitä isoveljensä menettämisestä. Entä mitkä näistä lukemattomista kuolemista sitten jäävät katsojille eniten mieleen ja miksi?

Ystävieni vastaukset eivät yllätä minua, sillä teen graduani Disney-animaatioelokuvien kuoleman representaatioista ja niihin liittyvistä rituaaleista. Tutusta aihepiiristä keskustellessa muiden kanssa kuulen usein kertomuksia siitä, miten elokuvien erilaiset traagiset kuolemakohtaukset ovat järkyttäneet heitä lapsena. Etenkin vuoden 1994 Leijonakuningas-elokuvan Simban isän ja vuoden 1942 Bambi-elokuvan nimihenkilön äidin kuolemat ovat itkettäneet niin lapsia kuin aikuisiakin jo vuosikymmeniä.

”Esimerkeissä kuolema kuvataan yllättävänä uhkana, joka voi jättää lapsen ainakin hetkittäisesti yksin eksyksiin.”

Vanhempien, joiden on tarkoitus olla lapsihahmon tukena ja turvana, yllättävä, väkivaltainen ja epäreilu kuolema herättää vahvoja tunteita. Oikeudenmukaisen Simban isän, Mufasan, kuolema muuttaa koko elokuvan suunnan nostaen menetyksen käsittelyn keskeiseksi teemaksi.

Elokuva tuo esille läheisen menetykseen liittyvää tuskaa sekä erilaisia suruajan selviytymiskeinoja. Puolestaan Bambin äidin kuolemaa ei käsitellä; katsojille ei anneta tilaisuutta pohtia, miten nuori kauris selviää traumaattisesta tilanteesta. Ystäväni mukaan Bambin äidin kuolemassa eniten huolestutti kohtauksen aitous, mikä on innoittanut jopa liikkeen metsästystä vastaan.

Molemmissa esimerkeissä kuolema kuvataan yllättävänä uhkana, joka voi jättää lapsen ainakin hetkittäisesti yksin eksyksiin. Kohtauksia tarkastellessa on hyvin ymmärrettävää, miksi kyseiset kuvaukset nousevat kerta toisensa jälkeen esille puhuttaessa unohtumattomista kuolemakuvauksista. Elämän kiertokulku ei tunnu olevan katsojille tarpeeksi pätevä syy Mufasan murhaamiseen ja Bambin äidin murha tuntuu julmalta.

Kuva: Enni Salo

Kaikkia katsojia tragediat eivät kuitenkaan samalla tavalla kosketa. Halauksia vihaavan kivikasvoisen ystäväni mukaan häntä ei lapsenakaan liikuttanut animaatioelokuvien kuolemat. Ne olivat hänestä täyttä fiktiota eikä ole syytä tunteenpurkauksiin, jos piirroshahmolta puuttuu huoltaja. Tämäkin on yksi täysin hyväksyttävä tapa suhtautua median representaatioihin.

Yleisempää on kuitenkin eläytyä mukaan niin surullisiin kuin myös voitonriemuisiin hetkiin. Erään läheiseni mukaan oli riemastuttavaa nähdä, kun Lumikin paha äitipuoli tippuu salaman iskemänä alas kielekkeeltä kuolemaansa kohti. Muistan lapsena helpotuksen, kun tarinan konnat saivat brutaalin lopun usein tippuessaan kuolemaansa yrittäessään tappaa elokuvan samaistuttavaa päähenkilöä.

Kuka nyt itkisi esimerkiksi vuoden 1996 Notre Damen kellonsoittajan pahiksen Frollon perään, joka yrittää satuttaa katsojien rakasta Quasimodoa? Jos mitään, hän ansaitsee tippua alas kirkon tornista alla polttavaan laavaan! Tai ainakin näin on monien katsojien helppoa uskoa elokuvaa seuratessa, sillä median representaatiot muokkaavat ajatuksiamme siitä, mikä on oikein ja väärin sekä miten kuolemaan tulee suhtautua.

”Kuolemankuvaukset vahvistivat ajatustani siitä, että kuolema on joustavaa ja sen kanssa voi mahdollisesti neuvotella.”

Kuvaukset voivat näin herättää monenlaisia tunteita ja luoda moraalikäsityksiä. Lisäksi ne rakentavat kuvaa siitä, millainen kuolema on luonteeltaan. Lapsena Disney-elokuvien kuolemakohtaukset vahvistivat tunnettani kuoleman mystisyydestä. Vuoden 2001 Atlantis – kadonnut kaupunki -elokuvassa tarinan sankaritar Kida sulautuu salaperäisen kristallin sisälle, jossa hän oleilee epävakaasti elämän ja kuoleman välisessä tilassa.

Puolestaan vuoden 2003 Karhuveljeni Koda -elokuvassa kuvataan, miten kuoleman jälkeisessä elämässä vainajien henget voivat olla vuorovaikutuksessa elävien kanssa. Tällaiset kuolemankuvaukset vahvistivat ajatustani siitä, että kuolema on joustavaa ja sen kanssa voi mahdollisesti neuvotella. Isoisäni kuollessa ajattelin, että hänen henkiinsä herättäminen olisi täysin mahdollista, joskin vain vaivalloista.

Useimmat pienet lapset eivät ymmärräkään kuoleman olevan peruuttamatonta ja muuttumatonta. Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö se voi aiheuttaa suurta surua ja ahdistusta. Aikuisten, joiden kuolemankäsitys on tarpeeksi kehittynyt, on helpompaa tulkita elokuvien kohtauksia sekä myös tosielämän potentiaalisia uhkia.

Avopuolisoni vieraillessa Disneylandissä alle kouluikäisenä Hessu Hopo laittoi leikkisästi jättimäisen muovisen kuononsa hänen päänsä ympärille. Lapsena ensimmäinen huoli oli, että Hessu tietysti aikoo tappaa hänet syömällä tämän pään. Monet meistä ovat itkeneet katsoessaan Mufasan tippuessa alas kalliolta kuolemaansa, mutta moniko on luullut Disney-hahmon murhayrityksen kohdistuvan itseensä? Disneylandistä matkamuistoksi avupuolisolleni jäi ikuisesti aivoihin palanut kuva murhanhimoisesta Hessusta, jolle onneksi voi aikuisena nauraa.

Lähes kaikkien viettäessä paljon aikaa kotona, voi olla ilahduttavaa palata katsomaan vanhoja rakkaita suosikkielokuviaan lapsuudesta. Jos uudempi monimuotoinen kuolemankuvaus kiinnostaa, suosittelen vuoden 2017 Coco-elokuvaa, joka kertoo kuolleiden maailmaan eksyvän pojan seikkailuista. Riippumatta siitä, haluatko palata vanhojen suosikkien tai uusien seikkailujen pariin, voi olla hauskaa keskustella ystävien kanssa heidän mieleenpainuvimmista Disney-elokuva kohtauksista.

Julkaistu

Näkökulmia vaihtoehtouskonnollisuuteen ja herjaan

Juuso Sintonen

Kuva: Unsplash

LÄNSIMAISEN uskonnollisuuden kenttä on muuttunut merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. Samaan aikaan, kun kristinuskon yhteiskunnallinen ja kulttuurinen asema on maallistumisen myötä muuttunut, monille ihmisille on jäänyt tarve harjoittaa hengellisyyttä tai muuta arkielämään merkitystä tuovaa.

Siinä missä protestanttinen kristinusko oli pitkään ollut ainoa sallittu uskonnollisuuden muoto, monivaiheisen kehityksen myötä yhä erilaisemmat uskonnollisuuden muodot ovat tulleet sallituiksi. Uskonnonvapauden kehittymisen seurauksena pienimuotoisemmat uskonnot, uskonyhteisöt ja uskomusjärjestelmät ovat vähitellen ottaneet jalansijaa länsimaisessa yhteiskunnassa.

Yksilökeskeinen uskonnon harjoittaminen on Suomessakin noussut maailmanuskontojen ja uskonnottomuuden rinnalle olennaiseksi katsomuksen ja harjoittamisen muodoksi. Viimeisten vuosikymmenten aikana erilaiset vaihtoehtouskonnollisuuden muodot ovat löytäneet sijansa yhteiskunnasta.

”Kuvaavaa on, että maailmanuskontojen ulkopuolelle jääviä uskonnon muotoja kutsutaan juuri vaihtoehtouskonnollisuudeksi – ne ovat ensisijaisen vaihtoehdon vaihtoehtoja, kulttuurisia marginaaleja.”

Vaihtoehtouskonnollisuudesta tai -henkisyydestä puhutaan silloin, kun tarkoitetaan sellaisia uskonnollisuuden muotoja, jotka eivät ole rinnasteisia totunnaisen järjestelmällisen, maailmanuskonnollisen uskonnonharjoittamisen kanssa. Vaihtoehtouskonnollisuuden käsitteen alle lukeutuu monenkirjava joukko uskomus- ja harjoitusjärjestelmiä, joilla saattaa olla keskenään vain vähän yhteistä.

Joistakin niistä ei perinteisiä jumalhahmoja, yliluonnollisia olentoja tai mysteerisiä voimia löydy ensinkään, mutta niihin pätee monella tasolla uskontotieteestäkin tutut tarkastelutavat, joiden avulla niitä voi tarkastella uskonnollisuutena. Esimerkiksi rajatieto, ufousko, enkeliusko, homeopatia, erilaiset energiahoidot ja new age mielletään tyypillisesti vaihtoehtouskonnollisuuden kattokäsitteen alle. Kuvaavaa on, että maailmanuskontojen ulkopuolelle jääviä uskonnon muotoja kutsutaan juuri vaihtoehtouskonnollisuudeksi – ne ovat ensisijaisen vaihtoehdon vaihtoehtoja, kulttuurisia marginaaleja.

Uskontojen harjoittamisessa on lähes aina mukana identiteetti. Identiteetin keskiössä on kuuluvuus – me harjoitamme tätä, nuo harjoittavat tuota. Esimerkiksi rajatieto- ja salaliittopiireissä identiteetti muodostuu tiedon käsitteen kautta: meillä on hallussamme tietoa siitä, miten maailma makaa, ja näin olemme napit vastatusten totuutta sensuroivan valtakulttuurin kanssa.

Monissa herätysliikkeissä keskeisenä identiteetin pilarina toimii rajaava pelastusoppi, jonka mukaan lähinnä liikkeeseen kuuluvat ja sen hierarkioiden ja rituaalien mukaan toimivat saavat iankaikkisen elämän. Rajanveto meihin ja toisiin luo yksilölle kokemuksen kuulumisesta, mikä tyypillisesti tuo turvan ja merkityksen tunnetta.

Kuva: Unsplash

Vaihtoehtouskonnollisuudessakin on usein kyse tietynlaiseen katsantoon ja harjoitukseen identifioitumisesta, mutta identiteetti ei välttämättä aina toimi ryhmätasolla. Nykyajan uskonnollisuudessa uutena ilmiönä vaikutteita, piirteitä ja harjoitteita yhdistellään eri filosofioista ja harjoituksista. Tällöin identiteetin keskeisenä pilarina on minä ja minun makuuni mukautettu harjoitus- ja katsomusjärjestelmä. Dogmaattisen, hierarkkisen uskonnollisuuden rinnalle on noussut monenkirjava yksilöuskonnollisuus.

”Historiansa vuoksi kirkolla on kulttuurissamme perustavanlaatuinen valta-asema.”

Vaihtoehtouskonnollisuuteen suhtaudutaan monella tavalla. Toisaalta sen eri muotoja kannattavat luonnollisesti pitävät harjoitustaan vakavasti otettavana tapana jäsentää elämää, todellisuutta ja itsen sijoittumista, toisaalta niihin voidaan suhtautua vääränä, naurettavana ja väheksyttävänä taikauskona, joka on luonteeltaan epäilyttävää ja järjetöntä. Yhtä lailla – erityisesti skeptikko- ja uskontokriittisissä piireissä – vaihtoehtouskonnollisuus saatetaan niputtaa maailmanuskontojen kanssa epätieteellisen ajattelun kenttään, joka näyttäytyy parhaimmillaan harmittomana ja pahimmillaan ”järkiyhteiskuntaa” rappeuttavana voimana. Näiden katsantojen väliin ja ulkopuolelle sijoittuu luonnollisesti liuta mielipiteitä ja näkökulmia, joiden kartoittamiselle voisi hyvin suoda oman tutkimuksensa.

Ufouskon ja yksisarvishoitojen taustalla ei yhteiskunnassamme ole yhtä vahvaa kulttuurista perintöä ja dogmaattista asemaa kuin evankelisluterilaisella kirkolla, mistä syystä tällaiset uskonnollisuuden muodot saavat herkemmin herjaa osakseen. Herjaa voisikin ajatella vallan näkökulmasta.

”Kansankirkolla” ja kristinuskolla on suomalaisessa kulttuurissa pitkät perinteet valtaapitävinä kulttuurisina ja yhteiskunnallisina säätelijöinä, ja niillä on edelleen sekä valtiolliset instituutiot että suomalainen kulttuuriperintö takanaan. Historiansa vuoksi kirkolla on kulttuurissamme perustavanlaatuinen valta-asema. Kuitenkaan ”kansankirkon” edustamia kulttuurisia arvoja noudattaakseen ei ole pakko kuulua kirkkoon, sillä kirkon ja suomalaisen kulttuurin perusarvot ovat suureksi osaksi yhteisiä.

Kuva: Unsplash

Vaihtoehtouskonnollisuus on vaihtoehtokulttuuria, jonka arvot eivät välttämättä ole linjassa yleisesti hyväksyttyjen arvojen kanssa. Osittain tästä syystä sillä ei ole evankelisluterilaisen kristinuskon tapaan vankkaa kulttuurista ja yhteiskunnallista suojaa herjaa vastaan. Yhtä kaikki vaihtoehtouskonnollisuudella on länsimaisessa yhteiskunnassa sekä kulttuurikristillisyyteen että tieteelliseen maailmankatsomukseen vertautuva asema, ja sen eri muodot täyttävät näiden väliin jäävää tyhjiötä ja kilpailevat harjoittajista. Markkinavoimat ohjaavat osaltaan sitä, miten uskonnot tuotteistavat ja markkinoivat itseään – uskonto on kapitalistisessa yhteiskunnassa bisnestä. Herjalla on vaikutuksensa uskonnon imagon rakentumisessa.

”Onko suomalaisia vaihtoehtouskonnollisuuden muotoja kulttuurisesti sallittua pilkata juuri sen vuoksi, että niitä harjoittavat suurelta osin suomalaisiksi mielletyt ihmiset?”

Keskivertokansalaisen on helpointa nauraa julkisesti sellaisille uskonnollisuuden muodoille, jotka eivät vastaa valtavirtakulttuurin arvomaailmaa ja nauti sen hyväksyntää. Pilkalla on yhteiskunnallinen merkitys: me emme hyväksy tätä, me emme pidä tätä arvostettavana. Herjaa heitetään sellaisista uskonnollisuuden muodoista, jotka katsotaan järjettömiksi tai kulttuuristen arvojen vastaisiksi, mutta vain silloin, kun herjan heittäminen ei aiheuta yhteiskunnallista epäjärjestystä ja konflikteja.

Tästä syystä esimerkiksi islamiin kohdistuva kritiikki muotoillaan (rasistisia piirejä lukuun ottamatta) pääasiassa kunnioittavasti, hienotunteisesti ja asiallisesti siinä missä yksisarvishoidot saavat keskustelussa usein lähtökohtaisesti järjettömän ja pilkallisen huuhaan leiman.

Suomen valtakirkko mukailee yleisiä suomalaisia arvoja niin perusteellisesti, että pilkka ja huumori sitä kohtaan ei kanna samanlaista painoarvoa kuin vähemmistöuskonnollisuuteen kohdistuva herja. Monet herätysliikkeet saavat osakseen roisimpaa julkista kritiikkiä, sillä niiden oppi ja harjoitus eivät usein aina mukaile laajemman valtakulttuurin arvoja.

Onko suomalaisia vaihtoehtouskonnollisuuden muotoja kulttuurisesti sallittua pilkata juuri sen vuoksi, että niitä harjoittavat suurelta osin suomalaisiksi mielletyt ihmiset? Valkoinen suomalainen on toiselleen vertainen, ja vertaisilla on usein kulttuurinen lupa herjata toistensa tapoja elää.

Enkelihoidoissa käyvä valkoinen suomalainen ei uskonnonharjoituksensa vuoksi joudu eriarvoiseen asemaan kuten islamia harjoittava arabi, jolloin enkelihoidoissa käyviin kohdistuvalla pilkalla ei ole yhtäläistä syrjivää ja loukkaavaa vaikutusta.

Vaihtoehtouskonnollisuuteen kohdistuva herja on osaltaan myös valta- ja sukupuolikysymys, sillä monet vaihtoehtouskonnollisuuden muodot ovat leimallisesti naisille suunnattuja ja naisten suosimia. Esimerkiksi enkelihoitoihin kohdistuva herja kohdistuu samalla epäsuorasti tai suorasti sitä harjoittaviin ihmisiin ja heidän valintoihinsa.

”Yksilöiden ja yhteiskunnan arvot ohjaavat sitä, minkälainen uskonnollinen toiminta on hyväksyttävää.”

Puhtaasti maallisesta, luonnontieteelliseen maailmankuvaan pohjautuvasta katsannosta käsin kaikenlainen puhe yliluonnollisesta – ylösnousemuksesta yksisarvisten parantaviin energioihin – näyttäytyy pääasiassa epätotena ja epäkelpona. Uskontoskeptisissä piireissä kaikista uskonnollisuuden muodoista heitetäänkin varauksetta herjaa – sitä enemmän, mitä suurempi kulttuurinen ja yhteiskunnallinen vaikutus uskonnollisuuden muodolla on.

Viime viikkoina (jälleen) käyntiin lähtenyt puoskarilakikansalaisaloite kohdistuu nk. uskomushoitoihin, joiden katsotaan olevan tehottomia ja pahimmillaan vahingollisia yksilölle. Aloitteen tekijöiden huolena on, että ihmiset korvaavat elintärkeitä lääketieteellisiä hoitoja vaihtoehtohoidoilla maailmankatsomuksellisista syistä, ja tähän halutaan valtiollista valvontaa. Puoskarilakialoite tuo uskomusyhtälöön yksilönvapauden ja valtion säätelyn kaltaiset kysymykset.

Vaihtoehtouskonnollisuuteen kohdistuvalla puheella on vaikutusta siihen, miten uskonnollisuus konstruoituu ihmisten mielissä ja minkälaisia asenteita sen eri muotoihin kohdistuu. Yksilöiden ja yhteiskunnan arvot ohjaavat sitä, minkälainen uskonnollinen toiminta on hyväksyttävää.

Kritiikillä ja herjalla on tässä arvojen ja asenteiden konstruoitumisessa merkittävä rooli. Vähemmistöuskonnollisuuteen kohdistuvassa puheessa on siksi oltava tarkkana, millaisia leimoja se lyö uskonnon ja henkisyyden harjoittajiin – vaarana on helposti tarpeeton toiseuttaminen, kun asenteita maalataan suurella pensselillä. Vahingollisia käytäntöjä on silti hyödyllistä tunnistaa ja kritisoida, sillä uskonnon varjolla tehtävää väkivaltaa, rahastusta ja vallankäyttöä tapahtuu maailmassa jatkuvasti. Harmiton uskonnollisuus on sen sijaan hyvä tunnistaa ja jättää rauhaan.

Julkaistu

Populaarimusiikki tuo ajatuksen salaisesta tiedosta kaikkien ulottuville

Katriina Marjamäki

Kuva: Unsplash

OLEMME tottuneita siihen, että elinympäristömme on täynnä monenlaista. Tämä näkyy arjessamme esimerkiksi silloin, kun olemme kävelemässä kotiin kauppakeskuksen läpi, ja taustalla soi eri liikkeistä kantautuvat soittolistat, tai vaihtoehtoisesti yhä useampi meistä astelee katuja kuunnellen musiikkia omista kuulokkeistaan. Kun pysähdymme kiinnittämään korviemme nappaamiin ääniaaltotaajuuksiin tarkempaa huomiota, voimme kaikki tehdä omia päätelmiämme musiikin moniulotteisista viittauksista eri asioihin. Saatamme myös huomata, että mitä enemmän meillä on tietoa uskonnoista, sitä laajempi maailma meille aukeaa myös musiikin parissa. Uskonnollisia teemoja, ideoita ja symboleja voi löytää lähes kaikista musiikkigenreistä ja niiden ympärille muodostuneista alakulttuureista.

Jos näitä monia eri uskonnollisia diskursseja tahtoo jäsentää systemaattisemmin, on mahdollista keskittyä esimerkiksi johonkin tiettyyn musiikkilajiin, samalla huomion voi rajata myös joihinkin tiettyihin uskonnon aspekteihin. Esimerkiksi Heavy Metal- musiikkiin on useasti yhdistetty melko ”synkät” uskonnolliset ja hengelliset teemat, joita on ammennettu erilaisista lähteistä, joita usein kutsutaan yleisesti esoteerisiksi tai okkultistisiksi.

Esoteria ja okkultismi ovat kiinnostavia mutta samalla melko tuoreita tutkimuskohteita uskontotieteen tutkimuskentällä, eikä niiden akateemisista määritelmistä olla yksimielisiä. Hyvin yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että arkikielessä esoterialla viitataan salaperäiseen eli esoteeriseen tietoon, joka on vain tietyn, suljetun ryhmän saavutettavissa. Vastakohtana tälle on eksoteerinen eli kaikille avoimena oleva tieto.

Kuva: Unsplash

Kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta esoteriaa ja okkultismia tutkinut Wouter J. Hanegraaffin mukaan okkultismilla viitataan 1800- luvun ja sen jälkeiseen ”hylättyyn tietoon”. Esoteerisuus on siis tietyllä tavalla eräänlainen kattotermi kaikelle sellaiselle, mikä on aikojen saatossa jäänyt valtavirtatieteen ja institutionaalisempien uskontojen ulkopuolelle, esimerkiksi astrologia ja alkemia ovat tällaisia.

”Okkulttuuri on yksi uskontososiologinen tapa hahmottaa modernin ajan jälkeistä uskonnollisuutta.”

Siitä huolimatta, että esoteria ja okkultismi saattavat olla akateemisesti hankalasti määriteltäviä termejä, ei niihin liittyviä viittauksia tarvitse populaarimusiikin kentällä lähteä etsimään kaukaa. Erityisesti nimenomaan metallimusiikissa niitä löytyy monikerroksellisesti, esimerkiksi levynkansitaiteessa, musiikkivideoissa, fanitavaroissa, lyriikoissa ja jopa artistien asuvalinnoissa.

Verrattuna muihin populaarikulttuurin osa-alueisiin, on musiikilla jo pitkään ollut suuri merkitys erilaisten esoteeristen teemojen välittäjänä. Populaarimusiikki voikin siis olla myös keino tuoda esiin sellaisia uskonnollisia teemoja, jotka jäisivät muuten melko marginaalisiksi. Erityisesti populaarikulttuuria laajasti tutkinut uskontotieteilijä Christopher Partridgen mukaan populaarikulttuurin avulla on mahdollista jakaa vaihtoehtoisia ja usein muuten melko lailla huomiotta jääneitä uskonnollisia ilmiöitä ihmisten laajempaan tietoisuuteen. Hänen mukaansa esimerkiksi juuri metallimusiikki voidaan nähdä tärkeänä osana jatkuvasti kehittyvää uskontokulttuurista miljöötä, jota hän nimittää okkulttuuriksi. Okkulttuuri on yksi uskontososiologinen tapa hahmottaa modernin ajan jälkeistä uskonnollisuutta.

Kolmannen silmän katsotaan symboloivan muun muassa otsachakraa, selvänäköisyyttä ja se on yhdistetty jopa erilaisiin salaseuroihin. Kuva: AP Images

Vaikka esoteerisuuden ja okkultismin käsitteiden huomioiminen onkin aiemmin jäänyt uskonnon ja populaarikulttuurin tutkimuksessa melko lailla pieneen osaan, on metallimusiikin kiinnostus hieman synkempiin uskonnollisiin teemoihin alettu huomioimaan myös uskontotieteellisen tutkimuksen kentällä. Länsimaisen esoterian näkökulmasta hevimetallimusiikkia tutkinut Kennet Granholm on myös todennut, että Hevi Metalli- bändien, kuten Black Sabbathin, musiikilliset lyriikat ovat ihmisille helpommin lähestyttäviä, kuin renessanssiaikaisen filosofin astrologiset kirjoitukset.

”Populaarimusiikki tuo laajan yleisön tietoisuuteen sellaisia asioita, joihin, mitä todennäköisemmin, emme muuten lähtisi oma-aloitteisesti tutustumaan.”

Vaikka olenkin keskittynyt nimenomaan metallimusiikin näkökulmaan, on syytä tuoda esille, ettei esoteria ole vain metallimusiikin yksinoikeus. Esimerkiksi pop-musiikissa on viime aikoina kiinnitetty huomiota erilaisiin salaseurallisiin viittauksiin, kuten esimerkiksi Beyoncen lavaesiintymiseen ja hänen tekemiinsä käsiliikkeisiin. Lisäksi yhä harvempi ihminen kenties nykyään tarttuu Raamattuun ja lukee sitä muuten vain, mutta kuullessaan radiosta Antti Tuiskun laulavan valitusta kansasta saattaa ihmisen uteliaisuus herätä. Populaarimusiikki tuo laajan yleisön tietoisuuteen sellaisia asioita, joihin mitä todennäköisemmin emme muuten lähtisi oma-aloitteisesti tutustumaan.

Kuvassa on taiteilija Alex Greyn suunnittelema levynkansi Nirvana- yhtyeelle.

Taiteilija Alex Grey käyttää levynkansitaiteessaan runsaasti esoteerista symboliikkaa, geometrisia kuvioita ja viittauksia liittyen ihmisen syntymään ja kuolemaan.

Kuvassa on taiteilija Alex Grayn suunnittelema levynkansi Tool- yhtyeen Lateralus- albumille.

Myös fanituotteista, kuten kangaskasseista, voi bongata uskonnollisia viittauksia.

Kuvassa Tool- yhtyeen Kolicamelsin suunnittelema kangaskassi. Kuva: Redbubble

Heptagrammi (engl. heptagram) on symbolina yhdistetty muunmuassa Raamatun seitsemän päivän luomiskertomukseen ja Aleister Crowleyn Thelemaan. Roomalaisten numeroiden merkityksenä toimii kangaskassin painovuosi: MMXIX = 2019.

”Esoteric surgery, dissection of the soul,

Unsuspected precise power,

On the wounded astral body,

Projected beam of light //

Esoteerinen, sielulle suoritettava leikkaus

tapahtuu epäilyttävän tarkalla voimalla,

haavoittuneessa astraalivartalossa,

projisoidun valonsäteen avulla”

(Kirjoittajan oma suomennos.)

Gojira / Esoteric Surgery

Kyseisissä lyriikoissa on paljon esoteerista sanastoa. Esimerkiksi astraalivartalo voi tarkoittaa monia asioita, mutta usein se yhdistetään parapsykologiseen sanastoon kuolemanjälkeisestä tai kehon fyysisyydelle vastakkaisesta tietoisuudesta puhuttaessa.

Lähteet

Nina Kokkinen & Tiina Mahlamäki, 2020: ”Näkökulmia esoteerisuuteen ja okkultismiin” Teoksessa: Teoksessa: Tiina Mahlamäki & Nina Kokkinen (toim.) Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa, 11—30.

Tommy Ramsted & Marcus Moberg, 2020: ”Esoteerisuus ja populaarikulttuuri” Teoksessa: Tiina Mahlamäki & Nina Kokkinen (toim.) Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa, 247—266.

Marcus Moberg, 2012: ”Religion in Popular Music or Popular Music as Religion? A Critical Review of Scholarly Writing on the Place of Religion in Metal Music and Culture” Teoksessa: Popular Music and Society, 35 (1), 113—130.