Artikkelit

Julkaistu

Häpeästä uteliaisuuteen: miksi katson tosi-tv:tä?

Kristiina Kallinen

MYÖNNÄN nyt ensimmäistä kertaa julkisesti, että katson useita eri tosi-tv -sarjoja. Erityisesti niitä, jotka käsittelevät parisuhteita. Ensitreffit alttarilla on ohjelma, jossa ventovieraat ihmiset sitoutuvat toisiinsa menemällä naimisiin asiantuntijoiden valitseman kumppanin kanssa.

Temptation Island on lähes toisen ääripään ohjelmakonsepti, jossa pariskunnat erotetaan toisistaan ja sen jälkeen testataan, saavatko ”kuumat sinkut” vieteltyä varatut lomaolosuhteissa biletyksen keskellä. Olen jopa katsonut Paratiisihotellia, jonka ideana on lähinnä kerätä nuoria ja hyvännäköisiä aikuisia hengailemaan luksushotelliin ja suorittamaan tehtäviä juhlimisen lomassa. Välillä pariudutaan ja riidellään.

Kuva: Pixabay

Pinnallisesti katsottuna Ensitreffit alttarilla on näistä ainoa, jota kehtaan myöntää katsovani suuremmallekin joukolle ihmisiä. Tarkemmin tarkasteltuna olen alkanut ymmärtää ihmisiä paremmin kaikkien mainittujen ohjelmien ansiosta.

Miksi katson tosi-tv:tä? Kysymys, jota kysyn itseltäni usein samalla kun piilottelen harrastustani niiltä ystäviltä, joiden arvelen paheksuvan tai vähintään kummeksuvan kyseisen genren tv-ohjelmia. Itsekin kuuluin ennen kovaan ääneen paheksujiin. Oli päivänselvää, että arvoihini ei voi kuulua esimerkiksi Temptation Islandin katsominen, sillä koko ohjelmakonseptin ideana on testata parisuhteen rajoja, tarjota nuorille aikuisille alkoholia ja kuvata kameroilla, kuka sortuu pettämään puolisoaan.

Olen katsonut, kun parisuhteet hajoavat. Olen nähnyt, kun minulle ventovieraat ihmiset pettävät toisiaan, juoksentelevat alasti, oksentavat rannalla ja hajoavat täysin nähdessään, kun heille tärkeä ihminen pettääkin luottamuksen täysin. Olen todennut itselleni, ettei tällaista saisi näyttää julkisesti. Olen tuntenut myötähäpeää, sääliä, myötätuntoa sekä luonnollisesti vahvaa uteliaisuutta. Olen hävennyt vahvasti sitä, että itse katson viihteenä sitä, kun joidenkin elämä hajoaa.

Tiedän, että tosi-tv:ssä esiintyvien ihmisten elämästä kiinnostuminen harvoin jää vain tv:ssä esitettyjen asioiden tasolle. Jälkikäteen netti, some ja kavereiden väliset keskusteluryhmät ovat täynnä spekulaatiota, oman elämänsä salapoliisien kaivaessa infoa ventovieraista ihmisistä sen kummemmin ajattelematta, kuuluvatko ihmisten yksityisasiat meille vain siksi, että he ovat päättäneet jakaa osan elämästään julkisuuteen. Totumme tv:ssä näkemiimme hahmoihin unohtaen, että jokaisen rakennetun hahmon takana on ihmiselämä, jota emme omista.

Temptation Island -ohjelman juontaja Sami Kuronen. Kuva: Nelonen Media

Edelleen olen sitä mieltä, että maailma olisi monessa mielessä parempi paikka ilman tirkistelynhaluun ja sekoiluun vahvasti pohjautuvia viihdeohjelmia. Yritän vetää omassa katsomisessani rajan aina johonkin, mutta kuten useilla sarjoihin osallistuvilla ihmisillä, omat rajani ovat liukuvia ja näköjään ajan kanssa siirtyviä. Vähitellen olen ymmärtänyt, että minusta ei tee millään tavalla parempaa ihmistä se, etten itse ole saarella bilettämässä. Minusta tekee onnekkaamman ihmisen se, etten ole joutunut kasvamaan aikuiseksi julkisuudessa tai puolustamaan elämänvalintojani jatkuvasti ventovieraille.

Erityisesti nuoret naiset ovat olleet viime aikoina julkisuudessa kertomassa avoimesti mielenterveysongelmistaan, saamistaan vihaviesteistä ja pahimmillaan jatkuvista tappouhkauksista. Kun ohjelmaan osallistuminen ei enää jää satunnaisen julkisuuden tasolle tai siihen, että somessa kirjoitellaan hetken aikaa ja joku tunnistaa sinut ruokakaupassa, vaan eskaloituu niin pahasti, että pelkäät lähteä vierailulle omaan kotikaupunkiisi, on jotain mennyt pieleen.

Sitä voisi luulla, että aikuinen ihminen tietää, mihin lähtee osallistuessaan parisuhdetta testaavaan ohjelmaan, mutta mihin kaikkeen voi olettaa ihmisen voivan varautua? Mitä kaikkea pitää vain ”voida sietää”?

Lisäksi näyttää siltä, että vaikka Suomessakin viihdeohjelmien tasa-arvoisuus edistyy vähitellen niin, että parisuhdeohjelmiin osallistuu transsukupuolisia, biseksuaaleja sekä avoimessa suhteessa eläviä ihmisiä, säännöt ovat silti yllättävän vanhanaikaisia ja sukupuoliroolit voimissaan. Vaikuttaa siltä, että jos mies pettää naista tv:ssä, hän on sika, mutta silti hauska hahmo. Jos taas nainen pettää mukavaa miestä tv-kameroiden kuvatessa, hän saa kuukausienkin päästä jatkuvia tappouhkauksia ja vihatulvaa. Voiko olettaa, että miehille julkinen parisuhteen rikkominen sallitaan helpommin vai eivätkö miehet puhu seurauksista yhtä paljon julkisuudessa?

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa asiantuntijoiden valitsemat parit tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa alttarilla. Kuvassa parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow, psykologi Tony Dunderfelt ja seksuaali- ja logoterapeutti Elina Tanskanen. Kuva: MTV

Vähintään voi varoen toivoa, että viime aikoina julkisuudessa paljon käyty keskustelu tosi-tv:n haitoista ja osallistujien kipeistä kokemuksista johtaa siihen, että ihmisten inhimillisyys hyväksytään helpommin myös julkisuuden henkilöiltä. Voi myös toivoa, että tv-maailman sukupuoliroolit laajenevat ajan myötä yhä avoimemmiksi ja ohjelmiin osallistuneiden mielenterveysongelmista puhuminen auttaa normalisoimaan avun hakemista.

Tosi-tv -sarjojen idea on usein näyttää ”ihan tavallisia ihmisiä” poikkeuksellisissa tai yllättävissä olosuhteissa. Välillä ääriolot muodostuvat luonnon armoilla olemisesta, usein eristyksissä normaalielämästä tai vähintään uudenlaisten haasteiden kohtaamisesta.

Oma suosikkiohjelmani on aiemmin jo mainittu Ensitreffit alttarilla, jossa ääriolosuhteet muodostuvat niinkin radikaalista asiasta kuin ventovieraaseen ihmiseen sitoutumisesta. Sen enempää ylimääräistä draamaa ei tarvita. Pienistä asioista tulee suuria, kun omat toiveet parisuhteesta joutuvat käymään läpi aikamoisen mankelin ja paineet onnistua ovat valtavat samalla, kun pitäisi osata ottaa rennosti ja tutustua uuteen ihmiseen rauhassa. Parasta mahdollista draamaa on lopulta tavallinen elämä ja kahden ihmisen toiveiden yhteensovittaminen.

Kirjoittaja on järjestösihteeri, tuntisuntio ja teologian opiskelija, joka ei ole vieläkään varma lempisarjastaan 32 vuoden tv-addiktion jälkeen.

Julkaistu

Myös hyvää tarkoittavat uskomushoidot voivat olla vaaraksi – siksi meidän pitäisi puhua uskomisesta

Karoliina Virkkunen

TAMMIKUUSSA toimittaja Ippi Arjanne kirjoitti Ylen Kulttuuricocktailiin artikkelin Kasvoin huuhaan keskellä – matkani siitä pois on ollut hidas, nöyryyttävä ja kivulias. Minulle Arjanteen kirjoitus oli kipeä avaus aiheesta, josta en ollut oikein osannut tai uskaltanut puhua. Samastuin tarinaan valtavasti, ja tarina sysäsi minut matkalle koluamaan omia menneitä uskomuksiani. Oma tapaukseni osoittaa, mihin uskomushoitojen löysä valvonta voi Suomessa johtaa, ja miksi meidän tulisi osata keskustella uskomisesta.

Kuva: Joanna Kosinska – Unsplash
Varhain omaksutut käsitykset ohjaavat tulkintaa

Minua on lapsena hoidettu homeopaattisesti, ja meillä ihailtiin valtavasti esimerkiksi akupunktiota osaavia henkilöitä. Perheessäni erityisenä ihailun kohteena oli aina edesmennyt isoisäni, joka oli suomalaisittain suhteellisen tunnettu esoteerikko ja teosofi, ja joka oli asunut vuosia Intiassa tutkimassa salatieteitä ja joogaa. Hänen vanhasta kaapistaan löytyi yhtä kaikki akupunktioneulat ja liuta homeopaattisia lääkkeitä eli pieniä sokeripalleroita, joiden maun muistan elävästi lapsuudestani.

Astrologiaan uskominen ja käden viivojen tulkinta olivat meillä normaaleja asioita, aivan kuten usko jälleensyntymään ja karman lakiin. Samalla olen kuitenkin saanut neuvolassa normaalit rokotusohjelman mukaiset rokotteet, enkä ole kyseenalaistanut koulussa opetettuja asioita suuntaan tai toiseen.

Elämässämme sattui raskaita ja vaikeita asioita, ja perheemme hajosi minun ollessani lapsi. Traumaattiset kokemukset johtivat teini-iässä vakavaan masennusoireiluun ja syömishäiriöön, joita ei kuitenkaan tunnistettu, eikä niihin osattu hakea apua. Uskomukset ja maailmankuva ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, miten olen päätynyt tulkitsemaan erilaisia vaivoja ja oireita.

Masennus saattoi olla karmaa ja epävakaa sieluntila, joka johtui siitä, että olen henkisen heräämisen polulla. Uskoin tähän vuosia ja se lohdutti minua. Olen henkisesti pidemmällä kuin muut, ja siksi kärsin. Toisissa perheissä erityisen herkät lapset nostettiin jalustalle ”indigolapsina”, henkisinä oppaina, vaikka todennäköisempää oli, että nämä lapset olivat itse asiassa esimerkiksi autismin kirjolla.

Syömishäiriöni on aaltoillut anorektisuudesta ortorektisuuteen ja siitä ahmintaan. Laihtumisen lisäksi pakkomielteeksi muodostui mahdollisimman optimaalinen terveys, sillä halusin jatkuvasti etsiä ratkaisuja loputtomaan pahoinvointiini. Todellisuudessa minulla ei juuri migreenin ja selkävamman lisäksi ollut muita fyysisiä oireita tai sairauksia, mutta olin jatkuvasti äärimmäisen huolissani terveydentilastani ja tarkkailin ruumiini toimintoja pakkomielteisesti.

Homeopaatin vastaanotolla, luomupiireissä touhutessani sekä blogimaailmassa seikkaillessani, opin syyllistymään kaikesta kraanaveden juomisesta lähtien. Tarkkailin jopa kakkani koostumusta ja yritin optimoida sitä ruokavaliomuutoksin. Kurkustani on valunut alas kaikenlaista yrttikapseleista saviveteen ja kehoa emäksisöivään jauheeseen. Viimeisen mukana tuli jopa virtsan pH-arvojen mittaamiseen tarkoitettuja liuskoja. Tosiasiassahan ihmisellä ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa kehonsa ”pH-tasapainoon”.

Energian kanavointia ja tuhkahunajaa masennukseen

Loputon uskomusten suo oli näin jälkikäteen tarkasteltuna jo itsessään traumaattinen kokemus. Kaikkein rajuimmat kokemukset sattuivat teini-ikäisenä, kun haudoin itsemurha-ajatuksia ja etsin apua ahdinkooni eräältä henkiseltä nettifoorumilta. ”Piireissä” minulle puhuttiin useaan otteeseen ”puhdistumisreaktiosta”, jolla selitettiin vuosien varrella sekä masennukseni että koko kehon peittävät tulehdukselliset ihottumani. Kukaan ei kuitenkaan ollut kertonut, mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa. Minun olisi pitänyt maksaa heidän hoidoistaan, jotta olisin saanut tietää mikä auttaa.

Kuva: Chelsea Shapouri – Unsplash

Mainitsemaltani foorumilta sain vinkin ottaa yhteyttä erääseen energiahoitoja tarjoavaan yhdistykseen, josta he tekivät etänä ”tutkimuksia.” Olin tuolloin 18-vuotias. Lähetin heille sähköpostilla viestin, jossa kerroin olevani äärimmäisessä ahdingossa ja toivovani kuolemaani. Kerroin, etten jaksanut enää elää. Annoin nimeni ja paikkakuntani. Näillä tiedoilla energiahoitaja pystyi etänä toteamaan bioenergiakenttäni olevan erittäin heikko: vain 2 cm vaikka sen pitäisi olla 2—3 metriä. Samoin hivenainevarastoni oli kuulemma vain 24 % kun sen pitäisi olla 100 %.

Sen sijaan, että yhdistyksestä olisi kehotettu menemään päivystykseen tai soittamaan 112 kuolematoiveiden vuoksi, minulle suositeltiin heidän omasta verkkokaupastaan tilattavaa ”koivutuhkaa” sisältävää hunajaa sekä basilikapuristetta. Lisäksi minulle tietenkin luvattiin kanavoida hyvää energiaa. Tilasin nämä ja lähetin heille vielä muutaman kympin rahaa kiitokseksi tästä näkymättömästä energiasta. Pari viikkoa myöhemmin pyysin heitä tarkistamaan tilanteeni uudelleen. Tällä kertaa se oli kuulemma ”hyvä,” voisin pitää tauon palaneen makuisen hunajan syömisessä.

Hoito jäi tähän. Jatkoin elämääni samojen oireilujen, epästabiilin tunne-elämän, pakkomielteisen ruuan kontrolloimisen, jatkuvan laihduttamisen ja kaikesta itseni syyttämisen kanssa. Oli oma vikani, että kärsin. Jos söin hyvin ja luomusti, käytin kuitenkin kemikaalista deodoranttia ja join väärää vettä. Jätin joogakurssit kesken koska en ollut koskaan kyennyt pitämään kiinni pitkäjänteisesti harrastuksistani. Olin siis syypää myös huonoihin yöuniini, pelkotiloihini ja selkäkipuihini.

Yliopisto-opinnot auttoivat kyseenalaistamaan uskomuksiani

Merkittävä käänne uskomuksistani poisoppimiseen tapahtui yliopisto-opintojen myötä. Tutustuin tieteelliseen ajatteluun ja kaikki murtui. Kyse ei mielestäni ole siitä, että olisin omaksunut tilalle uuden uskomusjärjestelmän edellisen tilalle, vaikka toki meillä kaikilla on omat vinoumamme. Tutkitusti meillä ihmisillä on taipumus poimia myös tieteellisestä tutkimuksesta ne tulokset, jotka tukevat ennakkokäsityksiämme maailmasta. Tieteen maailmassa olen kuitenkin oppinut ajattelemaan itse ja ennen kaikkea kyseenalaistamaan kaiken mitä ajattelen.

Hain apua mielenterveysongelmiini, ja mielialalääkityksen ja kuntoutuspsykoterapian yhdistelmä on auttanut minua valtavasti. Nyt ajattelen, että olisin kyllä nuorempanakin ottanut terveydenhuoltojärjestelmän avun vastaan, mikäli olisin sitä saanut. Kotikaupunkini mielenterveyspalveluiden tilanne oli surkea, ja avun saaminen oli vaikeaa. Tällainen on tietysti omiaan ajamaan ihmisiä hakemaan apua ja tukea muualta, vaikka sitten energiahoitajalta.

Kuva: Katherine Hanlon – Unsplash

On ollut valtavan tärkeä taito kyetä purkamaan ja rakentamaan omia uskomuksiaan ja käsitystään maailmasta. Tieteellisen ajattelun avulla olen oppinut tarkastelemaan myös terveyteen liittyviä väittämiä kriittisesti, vaikka terveys tai lääketiede ei olekaan omaa alaani. Pääaineeni uskontotiede on ohjannut pohtimaan sitä, miksi me uskomme mitä uskomme ja mikä ohjaa maailmankuviamme.

Vaikka minua on hävettänyt se, miten olen voinut uskoa tuhkahunajaan ja energiahoitoihin, olen oppinut ymmärtämään, että ”huuhaan” palauttaminen esimerkiksi pelkkään tyhmyyteen olisi turhaa ja harhaanjohtavaa. Ihmisen maailmankuvan muodostuminen on monisyinen prosessi. Perheeni tapaus osoittaa, etteivät homeopatiaan uskovat ihmiset esimerkiksi välttämättä kiellä koulutietoa tai jätä lapsiaan rokottamatta, vaan luottavat niissä asioissa asiantuntijoihin.

Tutkittuun tietoon ja asiantuntijoihin luottaminen on vapauttanut minut aivan valtavasta määrästä stressiä, syyllisyyttä ja häpeää. On ihanaa, että tutkittu tieto näissä asioissa on usein se tylsin ja kiihkottomin vaihtoehto. On ihanaa, että on sittenkin ok juoda kraanavettä.

Meidän on korkea aika puhua uskomisesta

Kun etsin nuo vanhat viestittelyt energiahoitoja tarjoavan yhdistyksen kanssa sähköpostikansioni uumenista, Arjanteen kirjoituksen sysäämänä, järkytyin valtavasti. Tuntui hirvittävältä, miten vastuuttomasti siinä oli minua kohtaan toimittu. Entä jos olisin tappanut itseni? Ei se tietenkään olisi ollut energiahoitajien syy, mutta puistattaa ajatella, miten joillekin ei tule edes mieleen, että tähän ei nyt energioiden kanavointi enää auta. Epätoivoinen, tuntematon teinityttö tahtoo kuolla.

Toisaalla on turhauduttu siitä, ettei Suomeen ole vieläkään saatu lääketieteellisesti epäuskottavia, vaihtoehtoisia hoitoja rajoittavaa ”puoskarilakia”, ja toisaalla taas on perustettu näitä hoitoja puoltava Kristallipuolue. Tätä kamppailua käyvät tahot ovat yhä niin marginaalisia, että laajempaa keskustelua voi olla haastavaa saada aikaiseksi.

Perinteisesti huuhaata on yrittänyt pitää kurissa esimerkiksi Skepsis ry. Koronapandemia on vauhdittanut tiedettä popularisoivia ja epätosia väitteitä kumoavia sometilejä, kuten Tervettä skeptisyyttä tai Lääkäri-Anni eli Anni Saukkola. Keskustelusta on kuitenkin toistaiseksi yhä jäänyt koskemattomaksi se seikka, joka estää vastapuolia ymmärtämästä toisiaan. Ratkaisuja on mahdotonta löytää niin kauan, kun ei pystytä keskustelemaan uskomisesta.

Minä en ajattele, että valtaosa energiahoitajista, homeopaateista tai edes yksisarvishoitoja tarjoavista tahoista olisi rahanahneita huijareita, jotka tieten tahtoen riistävät epätoivoisilta ihmisiltä. Katson, että suurin osa näistä ihmisistä ihan vilpittömästi uskovat asiaansa ja haluavat toisille ihmisille hyvää. On myös luonnollista, että ihmiset tekevät omista intohimoistaan itselleen ammatteja, joilla taata elantonsa.

Ilman tiukempaa valvontaa on kuitenkin olemassa riski, että uskomushoitoja tai vaikkapa ravintoneuvontaa antavat tahot päätyvät tahtomattaan vahingoittamaan toisia. Jotta keskustelua voitaisiin jouhevoittaa ja saattaa ulos umpikujasta, tulisi lisätä ymmärrystä siitä, miksi toiset uskovat niin kuin uskovat ja näkevät maailman niin kuin näkevät.

Julkaistu

12 asiaa, jotka tosi-tv voi opettaa parisuhteista

Tässä toimituksen listaamat 12 asiaa, jotka 90 päivää morsiamena -ohjelma voisi opettaa parisuhteesta. Sarjassa seurataan eri maissa asuvien parien elämää, kun he hakevat K1-viisumia mennäkseen 90 päivässä naimisiin.

Annika Hämäläinen

TOSITELEVISIO-FORMAATTEJA on syystäkin kritisoitu epäeettisistä sopimusehdoista, sekä ohjelmien aiheuttamista kohtuuttomista seurauksista, kuten mielenterveysongelmista ja vihakampanjoista. Tuottajien ja katsojien tulee suhtautua ongelmiin vakavasti.

Parhaimmillaan tosi-tv-ohjelmat antavat ja opettavat katsojiaan paljon. Tosi-tv antaa katsojalleen mahdollisuuden tutustua toisten ajatuksiin ja parisuhdemuotoihin, sekä haastaa omia ajatuksiaan ja käsityksiään. Lopulta jokainen ihminen haluaa tulla kohdatuksi, hyväksytyksi ja rakastetuksi sellaisena kuin on, siksi tosi-tv viehättää kaikessa samaistuttavuudessaan.

Kuva: Jonathan Petit – Unsplash

Tässä toimituksen listaamat 12 asiaa, jotka 90 päivää morsiamena -ohjelma voisi opettaa parisuhteesta. Sarjassa seurataan eri maissa asuvien parien elämää, kun he hakevat K1-viisumia mennäkseen 90 päivässä naimisiin.

1. Rakkaus voi yllättää. Se ei katso aikaa, paikkaa, välimatkaa, ikää, uskontoa, historiaa, suhdemuotoa tai kulttuurieroja. Jos 90 päivää morsiamena -sarja on opettanut jotain, niin sen, että rakkaus voi yllättää ja selvitä esteistä huolimatta, eikä kenenkään historia määritä sitä, voiko rakkaus osua kohdalle.

Sarjassa mitä erilaisimmat ihmiset löytävät rakkauden.

2. Kohtaa ja hyväksy toinen ihminen sellaisena kuin hän on. Älä pyri muuttamaan häntä. Uusi kumppani ei myöskään ole vastuussa edellisen kumppanin teoista. Uuden kumppanin ei siis tulisi joutua todistelemaan olevansa erilainen kuin joku hänelle täysin tuntematon ihminen.

Sarjassa kohdataan useita pareja, jotka toivovat toisen muuttuvan erilaiseksi tai vaativat uutta kumppania todistamaan, olevansa erilainen kuin ex-kumppani. Vähintäänkin vaivaannuttavaa seurattavaa.

3. Kanna vastuusi. Jokainen tuo ihmissuhteisiin kokonaisen itsensä, hyvine puolineen ja heikkouksineen. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. Pitkälle pääsee, kun on valmis katsomaan omaa toimintaansa rehellisesti ja kantamaan siitä vastuun. Ihmissuhteet ovat jatkuvaa opettelua.

Ohjelma näyttää, ettei suhde vaadi onnistuakseen kahta täydellistä ihmistä. Epätäydelliset, mutta vastuunsa kantavat ihmiset riittävät hyvin.

4. Kukaan ei ole sinulle mitään velkaa, etkä sinä muille. Panostuksesi ei välttämättä johda toivomiisi asioihin heti tai lainkaan. Esimerkiksi treffit eivät tarkoita lupausta suudelmasta, seksistä tai yhteisestä tulevaisuudesta. Eikä sinun tarvitse suostua asioihin, joihin et ole valmis. Ihminen saa myös itse päättää, milloin on valmis jakamaan asioitaan muille.

Nämä asiat pätevät, vaikka olisit mukana kansainvälisessä ohjelmaformaatissa.

5. Anna asioiden mennä omalla painollaan. Älä aseta orastavalle ihmissuhteelle kohtuutonta painolastia, kuten ”jos tämä ei toimi, rakkaus ei ole minua varten ja jään ikuisesti yksin.” Pelko yksinjäämisestä ja hylätyksi tulemisesta ovat luonnollisia tunteita. Kukaan muu ei kuitenkaan deittaile sinua pelastaakseen sinua omilta peloiltasi, vaan löytääkseen itselleen sopivan kumppanin. Keskity siis mieluummin positiivisiin asioihin, kuten millaisen suhteen haluaisit, ja mitä tavoitteita ja unelmia sinulla on.

90 päivää morsiamena -ohjelmassa, mitä erilaisemmat ihmiset ovat löytäneet rakkauden peloistaan huolimatta. Se on lohdullista, vaikkakin myös raastavaa tuuripeliä.

6. Ole perillä omista motiiveistasi ja keskity toisen motiiveihin vähemmän. On totta, että jokainen voi tulla rakkaudessa huijatuksi, eikä uuteen tuttavuuteen kannata sotkea esimerkiksi raha-asioita, eikä suhdetta ihmisen kanssa, jota ei ole koskaan tavannut, kannata jatkaa loputtomiin. Jokainen uusi ihminen ei kuitenkaan lähtökohtaisesti halua huijata tai hyötyä sinusta. Siksi olisikin tärkeää tietää, mitä sinä itse haluat. Saatat esimerkiksi haluta vakavan parisuhteen, mutta et juuri kyseisen henkilön kanssa. Ole rehellinen, äläkä satuta toista johtamalla häntä harhaan, tai esittämällä varmempaa tunteistasi kuin todella olet.

Jos vaihdat kihlattusi kaksi päivää eron jälkeen hänen serkkuunsa, et ehkä ole tilanteessa, jossa voit keskittyä kyseenalaistamaan serkun motiivien jaloutta.

7. Älä vie uutta kumppaniasi heti ystäviesi, perheesi tai lastesi ”arvioitavaksi.” Kukaan toinen ei voi kertoa sinulle, sovitteko yhteen tai onko toinen sinulle rehellinen. Selvittäkää ensin itse, miten te sovitte yhteen ja kohtaavatko tunteenne ja haaveenne. Erityisesti lapsia on turha kuormittaa uudella ihmissuhteella, jos et vielä itsekään tiedä haluatko jatkaa toisen tapailua. Kysy myös itse kumppaniltasi ne kysymykset, jotka haluat, äläkä siirrä vastuuta ystävillesi tai perheenjäsenillesi.

On epämiellyttävää seurata, kun ystävät tai perheenjäsenet tenttaavat uutta kumppania kuin poliisi rikollista.

8. Älä lupaa sellaista, mitä et voi pitää. Erityisen tärkeää lasten kanssa. Älä kerro lapsillesi kliseitä siitä, miten he ovat sinulle uutta kumppania valitessasi edelleen kaikkein tärkeimpiä ja ettet ikimaailmassa valitsisi ihmistä, joka ei ole hyvä heille. Aikuiset valitsevat itse itselleen kumppaninsa, eikä vastuuta siitä tule antaa lapsille. On tärkeää, että uusi kumppani kohtelee lapsia hyvin. Silti et voi tietää miten he tulevat toimeen, tai kuinka toinen aikuinen lopulta todella tulee käyttäytymään. Harva lopulta pystyy katkaisemaan ihmissuhteen rakkaansa kanssa, vaikka se vaikuttaisi negatiivisesti perheen dynamiikkaan ja lapsiin. Älä siis lupaa sellaista, mitä et voi pitää.

Sarjassa välit lapsiin ovat viilenneet juuri toimimattomien suhteiden ja liian suurien lupausten takia. Onneksi välejä voi myös paikata. Rehellisyydellä ja avoimella keskustelulla pääsee pitkälle.

9. Kuuntele ja yritä ymmärtää. Erityisen tärkeää riitojen aikana. Jos käytte samaa riitaa eri asioista, ei kumpikaan tule kuulluksi, eikä riidan aiheuttanutta asiaa käsitellä.

Ohjelmassa monen parin suhde rakoilee juuri sen takia, etteivät he kuuntele ja tule kuulluksi. Tässä olisi varmasti opeteltavaa itse kullekin.

10. Keskustelkaa rehellisesti siitä, mitä haluatte tulevaisuudelta. Suhde voi toimia hyvin, vaikka olisitte monista asioista eri mieltä. On kuitenkin asioita, joista ei voi vaatia toista luopumaan tai joihin toisen tulisi joutua sitoutumaan vastentahtoisesti, kuten lapsiin. Olkaa rehellisiä, vaikka se voisi tarkoittaa suhteen loppumista. Ero on kova ja sydäntä särkevä paikka, mutta on myös väärin viedä toiselta mahdollisuus omanlaiseensa elämään.

Sarjassa nähdään ”pakota ja toivo parasta” -taktiikkaa, mutta jää nähtäväksi, millaista jälkeä se jättää jälkeensä.

11. Eron hetkellä on tärkeää kohdella toista hyvin. Eroa ei helpota se, että koitat tehdä erosta mahdollisimman ruman, jotta se ”olisi toiselle helpompaa.” Ei ole häpeällistä myöntää, ettemme lopulta olleetkaan toisillemme sitä, mitä toivoimme.

Ohjelmassa nähdään, miten julmat ja paikkaansa pitämättömät väitteet voivat tehdä tuhoa vielä vuosienkin päästä. Kukaan ei ansaitse sellaista.

12. Arvosta ja kunnioita toista ja toiselle tärkeitä asioita. Silloinkin kun et itse niistä niin perustaisi. Parit, jotka pystyvät kunnioittamaan toiselle tärkeitä asioita, tulevat näyttäneeksi toiselle sen, miten tärkeitä he ovat.

Oletko samaa vai eri mieltä listan kohdista? Mitä tosi-tv on opettanut sinulle?

Julkaistu

Jotta me kaikki olisimme yhtä

Kolumni

MAANANTAINA 17.5. vietettiin kansainvälistä trans-, homo- ja bifobian vastaista päivää. Seuraan Instagramissa David Haywardin ylläpitämää @nakedpastor-tiliä. Eräs hänen piirustuksensa muutaman päivän takaa oli erityisen vaikuttava. Kuvassa Jeesus, sateenkaarilammas, translammas ja musta lammas rakentavat kaikki yhdessä sydämenmuotoista palapeliä. Lisäksi tilillä julkaistaan säännöllisesti muitakin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia tukevia kuvia ja tekstejä.

Kuva: David Hayward @nakedpastor. Julkaisemme kuvan tekijän luvalla.

Edellä mainitun palapelin kaltaisena näen myös Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton (SKY) toiminnan. Kaikkea toimintaamme ohjaavat ydinarvomme moninaisuus, dialogisuus ja radikaali rakkaus. Tunnustamme jokaisen ihmisarvon ja oikeuden olla sellainen kuin on riippumatta mistään henkilön ominaisuuksista tai taustasta. Tehtävämme on tukea sorrettuja, kulkea heidän vierellään ja pitää ääntä heidän kanssaan ja heidän puolestaan.

Sen lisäksi, että ihmisoikeuksien tulisi olla kaikille yhdenvertainen ja luovuttamaton asia, näen tämän teeman liittyvän myös vahvasti Jumalan luomistyöhön. Minä uskon, että Jumala ei tee luomistyössään virheitä. Minä uskon, että Hän on tarkoittanut mahdollisimman monenlaiset ihmiset toimimaan yhteistyössä luomakuntamme puolesta. Jos voimme luottaa Jumalan luomistyöhön ja siihen, ettei Hän tee virheitä, mikä valinnanvapaus meillä olisi syrjiä lähimmäisiämme minkään ominaisuuden perusteella? Ei yhtään mikään.

Kaikki meistä ovat yksilöitä ja siten erilaisia, mutta ihmisillä on silti suuri tarve luokitella kanssaeläjiä “meihin” ja “muihin”. Miten paljon maailma muuttuisikaan, jos tätä jakoa ei enää tarvitsisi tehdä? Mitä siitä voisi oppia? Todennäköisesti ainakin sen, että kaikki meistä ovat yhteisellä matkalla tällä maapallolla. Jokainen meistä haluaa olla hyväksytty ja rakastettu sellaisena kuin on. Ja ennen kaikkea Jumala katsoo meitä kaikkia yhdenvertaisesti rakastaen. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että niin omassa elinpiirissä kuin yhteiskunnassa laajemminkin voisi vallita turvallisempi tila.

Salli Ahtiainen-Helanne
Kirjoittaja on SKY:n pääsihteeri. Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto on Etsijän kustantaja.

Julkaistu

”Mistä lähtien naisten pukeutuminen on ollut äänestysasia?” –Korona muutti yhdessä elämisen sääntöjä

Annika Hämäläinen

SUNNUNTAINA 7. maaliskuuta Sveitsi hyväksyi niukan enemmistön äänin 51,2 % ”burkakieltona” tunnetun lakiehdotuksen, joka kieltää kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla. Lakiesitys hyväksyttiin kansanäänestyksessä, vaikka Sveitsin hallitus piti esitystä ylimitoitettuna. Hallituksen mukaan burkan ja silmät peittävän niqabin käyttäjiä asuu maassa arviolta vain joitain kymmeniä.

Lakiesitystä ajanut Sveitsin kansanpuolue SVP kertoi haluavansa vastustaa radikaalin islamismin vakiintumista Sveitsiin sekä puolustaa alistetussa asemassa olevia musliminaisia. Kiellon vastustajat pitävät lakiesitystä rasistisena sekä seksistisenä. Myös Amnesty on vastustanut lakiehdotusta voimakkaasti, pitäen sitä vaarallisena, naisten oikeuksia rikkovana linjauksena.

Kuva: Element5 Digital – Unsplash

Nuoret muslimit ry ja Amal ry kritisoivat kieltoa naistenpäivänä 8.3 julkaistussa kannanotossaan: ”Mistä lähtien naisten pukeutuminen on ollut äänestysasia? Kielto on merkki lisääntyneestä islamin vastaisuudesta. – – Niqabin kieltäminen on yhtä huono ratkaisu kuin hijabiin pakottaminen, jota tapahtuu Iranissa sekä osissa Saudi-Arabiaa.”

BBC kuvaa erityisesti useiden sveitsiläisten naisten suhtautuneen esitykseen sekä hyväksyvästi että vastustaen. He vastustavat sekä naisten mahdollista pakkoa pukeutua burkaan tai niqabiin, mutta samalla he vastustavat lakeja, jotka kertovat naisille, mitä he saavat tai eivät saa pukea ylleen. BBC:n mukaan ovensuukyselyissä naiset äänestivätkin usein ”jeiniä,” sekä kyllä (ja) että ei (nein).

Nuoret muslimit ry ja Amal ry toteavat uutisen muistuttavan ”meitä siitä tosiasiasta, että Euroopassakin yritetään jatkuvasti polkea naisten itsemääräämisoikeutta.” He muistuttavat kannanotossaan historiasta, jossa naisten pukeutumiseen on puututtu, milloin liian paljastavan ja milloin liian peittävän pukeutumisen takia. Pukeutumiskielloilla onkin pyritty määrittelemään yhteiskunnan moraalisia ja uskonnollisia arvoja ja ne ovat usein kohdistuneet vähemmistöihin. ”– – Mikä on naisen rooli yhteiskunnassa, jos aina jollain on valta määrittää naisten pukeutuminen.”

Empiiristen tutkimusten mukaan Ranskan ja Belgian ”burkakielto” on tosiasiassa heikentänyt turvallisuutta, naisten ja miesten yhdenvertaisuutta sekä hankaloittanut yhdessä elämistä

Hyväksyttyään lakiesityksen, Sveitsi liittyi kahdeksanneksi Euroopan maaksi, jossa on käytössä vastaava kansallinen tai osittainen ”burkakielto.” Vaikka kielto koskee kasvojen peittämistä, on kasvojen peittäminen kasvomaskilla turvallisuussyistä edelleen sallittua, jopa suotavaa. Samoin on myös Ranskassa ja Belgiassa, maissa, joissa ”burkakielto” on voimassa.

Koronan muutettua yhteiskuntiamme ja tapojamme, on myös vanhoja ”burkakiellon” perusteluja ihmisoikeusasiantuntijoiden mukaan syytä tarkastella uudelleen. Esimerkiksi European Network of Equality Bodies:in lakiasiantuntijat Imane El Morabet, Jone Elizondo-Urrestarazu ja Moana Genevey kirjoittavat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen puoltaneen Ranskan ja Belgian valtioiden linjaa kieltää kasvojen peittäminen yleisillä paikoilla. Molemmat valtiot perustelivat päätöstään julkisella turvallisuudella, naisten ihmisarvolla, naisten ja miesten yhdenvertaisuudella sekä ”yhdessä elämisellä.” Valtioiden mukaan ”yhdessä eläminen” on mahdollista vain silloin, kun henkilö on pystyy tunnistamaan.

Asiantuntijoiden yllätykseksi EIT antoi paljon painoarvoa ”yhdessä elämisen” argumentille. Korona on kuitenkin asettanut tämän perustelun uuteen valoon. Kasvojen peittämisestä kasvomaskeilla on tullut osa yhdessä elämisen arkea. Nyt kasvojen peittämättömyyteen suhtaudutaan turvallisuuskysymyksenä.

”Yhtäkkiä kasvojen peittäminen ei olekaan ”turvallisuusriski” tai kättelemättömyys ”epäkohteliasta” vaan – – on nykyään toisen huomioimista. Yhteiskunta ei silti osaa hyväksyä niitä, jos ne tehdään uskonnollisilla motiiveilla.” – Nuoret muslimit ry ja Amal ry

Empiiristen tutkimusten mukaan Ranskan ja Belgian ”burkakielto” on tosiasiassa heikentänyt turvallisuutta, naisten ja miesten yhdenvertaisuutta sekä hankaloittanut yhdessä elämistä, sillä kielto rajoittaa naisten oikeuksia, vähentää sosiaalista kanssakäymistä sekä altistaa naiset vakaville turvallisuusuhille.

Vuonna 2019 Alankomaiden työväenpuolue (PvdA) vastusti osittaista ”burkakieltoa” Pride-kulkueen yhteydessä pidetyllä Burqa Queen -kampanjalla. Kuva: Liam Mcgarry – Unsplash

Ihmisoikeusprofessori Eva Bremsin mukaan naisen pakottaminen burkan tai niqabin käyttämiseen on henkistä väkivaltaa. Hänen mukaansa olisikin kyseenalaista sakottaa tai muuten rankaista heitä, mikäli tarkoitus olisi parantaa naisten asemaa. Rankaisemalla, heitä kohdellaan tekijöinä eikä uhreina.

Bremsin tekemään tutkimukseen osallistuneet naiset eivät olleet kokeneet burkaan pakottamista, sen sijaan heidän läheisensä olivat vastustaneet ja pyrkineet estämään burkan sekä niqabin käytön. Bermsin haastattelemat naiset eivät kokeneet burkaan pukeutumista alistavana tai omasta identiteetistä luopumisena, vaan päinvastoin omaa identiteettiä, vahvuutta ja itsevarmuutta vahvistavana tekijänä.

Vaikka Suomessa ei ole erillistä huivikieltoa, ei huivin käyttö ole kaikkialla sallittua. Keskustelu huivin käytöstä osana poliisin virkapukua jatkuu yhä. Toiset suhtautuvat huiviin turvallisuusuhkana sekä perustelevat sen vähentävän poliisin neutraaliutta. Iso-Britanniassa sekä Ruotsissa huivia saa käyttää osana poliisin virkapukua. Iso-Britanniassa huivin käytön katsotaankin kertovan neutraaliudesta, sillä erilaiset poliisit viestivät poliisin edustavan koko yhteiskuntaa. Myös Suomessa poliisin toivotaan vastaavan taustaltaan Suomen kansaa.

Nuoret muslimit ry:n ja Amal ry:n kannanotto, asiantuntijat sekä tutkimukset ovat eri mieltä sveitsiläisen niukan enemmistön kanssa. Naisten oikeuksien rajoittaminen ei ole toimiva tapa edistää naisten oikeuksien, turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumista. Vähemmistöjä kuulemalla, päätökset eivät pohjaudu stereotypioihin, oletuksiin ja korulauseisiin, vaan faktoihin.

Lähteet

Nuoret muslimit ry:n ja Amal ry:n kannanoton voit lukea kokonaisuudessaan molempien yhdistysten Instagram-tileiltä: https://www.instagram.com/amal_yhdistys/https://www.instagram.com/nuoretmuslimitry/

STT-YLE, Sveitsi hyväksyi ”burkakiellon” – kasvojen peittäminen julkisilla paikoilla kielletään. https://yle.fi/uutiset/3-11825034

BBC, Switzerland referendum: Voters support ban on face coverings in public. https://www.bbc.com/news/world-europe-56314173

El Morabet, Elizondo-Urrestarazu ja Genevey, The ban on full-face veils and the Covid-19 pandemic. https://equineteurope.org/2020/the-ban-on-full-face-veils-and-the-covid-19-pandemic/

Brems, Face veil bans in the European Court of Human Rights: the importance of empirical findings.https://www.researchgate.net/publication/294291849_Face_veil_bans_in_the_European_Court_of_Human_Rights_the_importance_of_empirical_findings

Ziemann, YLE, Analyysi: Sallitaanko Suomessa poliisilla päähuivi? Vuosia kestänyt vääntö uskonnollisista tunnuksista virkapuvussa on vihdoin ratkeamassa. https://yle.fi/uutiset/3-11438065

Mtv Uutiset, Sisäministeriö selvittää: Pitäisikö huivi sallia osaksi poliisin virka-asua? ”Ruotsissa poliisi on saanut käyttää jo vuosia.” https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sisaministerio-selvittaa-pitaisiko-huivi-sallia-osaksi-poliisin-virka-asua-ruotsissa-poliisi-on-saanut-kayttaa-jo-vuosia/7870460#gs.wld8sh

Ziemann, YLE, Poliisi kaipaa lisää maahanmuuttajataustaisia opiskelemaan poliisiksi – ”Että suomalainen poliisi vastaisi myös taustaltaan Suomen kansaa”. https://yle.fi/uutiset/3-10709618

Julkaistu

Väkevä, hirmuinen, mystinen vittu – kansanuskon suhtautumisia naisten seksuaaliseen voimaan

Helmi Saksholm

NAISEN seksuaalisuutta on pitkään tarkasteltu lähinnä patriarkaalisen yhteiskunnan tai uskonnollisten käsitysten näkökulmasta. Yhteiskunnassa vallalla olevien moraalikäsitysten ja normien kautta on saneltu, millainen seksuaalisuus on naiselle sopivaa. Naisen seksuaalinen itsemääräämisoikeus eli oikeus päättää omasta kehosta on suomalaisessa yhteiskunnassa vielä suhteellisen tuore asia. Ymmärtääksemme paremmin naisten seksuaalisuuteen liittyvien käsitysten ja asenteiden historiaa, voimme siirtää katseet menneiden vuosisatojen suomalaisten maailmankatsomukseen.

Tutkin gradussani naisen seksuaalisuutta suomalaisessa kansanuskossa otsikolla ”Naiset ne nussusta nurisee, piiat kyrvän pienouesta”: naisen seksuaalinen toimijuus suomalaisissa kansanomaisissa uskomuksissa”. Tutkielmassani tutustuin ajatuksiin naisen seksuaalisuudesta Suomen Kansan Vanhat Runot -tietokannassa sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoaineistossa, joka on kerätty noin 1800–1950-luvuilla.

Eurooppalainen anasyrma-perinne muistuttaa paljon suomalaista harakointia. Kuva: The Devil of Pope-Fig Island – Jean de la Fontaine (Wikipedia)

Suomalaisessa kansanuskossa naisen seksuaalisuuteen liittyi runsaasti uskomuksia. Naisen sukupuolielimillä eli vitulla ajateltiin olevan yhteys tuonpuoleiseen maailmaan, jonka voiman uskottiin siirtyvän naisen sukupuolielinten kautta tämänpuoleiseen maailmaan. Seksuaalinen voima, eli vitun väki, oli maaginen voima, jonka avulla naiset pystyivät tekemään asioita. Toisaalta patriarkaalisessa yhteiskunnassa miehet pitivät vitun väkeä vaarallisena ja arvaamattomana, minkä vuoksi naisten elämälle oli asetettu rajoituksia.

Suhtautuminen vitun väkeen oli suomalaisissa kyläyhteisöissä ristiriitaista. Vitun syntyrunossa, joka selittää naisen sukupuolielinten alkuperää, vittu saapuu Viipurista ylellisesti silkkityynyjen sisällä. Miesten reaktiot vitun saapumiseen ovat kunnioittavia ja jopa ihailevia, sillä vitun saapuessa “Herrat nosti hattuahan, kuninkaat kypärätähän, miehet mieli muutuksihin, poika parat polvillehen.”1

Toisaalta vittua kuvataan hurjana ja arvaamattomana, jopa rumana. Eräässä runossa ohikulkeva mies sattuu näkemään nukkuvan kauniin naisen sukupuolielimet ja kauhistuu irvileukaiselta koiralta näyttävää vittua. “–oli vittu väärällänsä, räkäreikä ränksällänsä, kun halastu haava, reikä raualla revästy, ikenetki irvellensä, huulet paksut höröllänsä, kun kovin äkäsen koiran, suuttuneen suenpenikan”2 Vitun mystisen tuonpuoleisen voiman vuoksi se herättää miehissä sekä kunnioitusta että pelkoa.

”Epäluuloisen suhtautumisen vuoksi naisten magia tapahtui yleensä ulkopuolisilta ja etenkin miesten silmiltä salassa. Vitun vihojen pelossa naisten osallistumista miesten elämänpiiriin voitiin rajoittaa.”

Suhtautuminen vitun väkeen oli ristiriitaista, koska vitun väki sai aikaan sekä rakentavia että vahingollisia asioita. Väen käyttö oli yhteiskunnallisesti hyväksyttyä vain, kun sitä käytettiin yhteisöä rakentaviin ja normeja täyttäviin tarkoituksiin, kuten karjan ja perheen suojelemiseen tai avioliiton solmimisen edistämiseen. Vitun väkeä käytettiin suojelemaan erityisesti rajanylitystilanteissa, joissa epäonnen uhka oli läsnä. Esimerkiksi nuorten kotoa kylälle lähteminen ja karjan siirtyminen navetasta laitumelle olivat tilanteita, joissa ylitettiin kodin ja ulkopuolisen maailman raja.

Karjan ja lasten suojeleminen tapahtui harakoimalla, jolloin nainen astui suojeltavan ihmisen tai eläimen yli haarat paljastettuna ja vitun voima siirtyi harakoinnin kohteeseen. Esimerkiksi keväisin karja voitiin päästää laitumelle naisen haarojen ali naisen seisoessa portin yllä. Toinen tapa käyttää vitun väkeä suojeleviin tarkoituksiin oli pyllyttäminen. Naisen paljastaessa vittunsa metsälle, vitun väen uskottiin pitävän karhut loitolla kylästä.

Jos vittu paljastettiin miesten elämänpiirissä, se saattoi aiheuttaa haitallisia asioita. Miesten jalkojen yli käveleminen saattoi aiheuttaa haavoihin tulehduksia (vitun vihat) ja miesten työkalujen yli käveleminen saattoi tehdä ne käyttökelvottomiksi tai vähentää metsästysonnea. Epäluuloisen suhtautumisen vuoksi naisten magia tapahtui yleensä ulkopuolisilta ja etenkin miesten silmiltä salassa. Vitun vihojen pelossa naisten osallistumista miesten elämänpiiriin voitiin rajoittaa.

Vitun väki siis mahdollisti ja hankaloitti naisten elämää. Vaikka vitun väen käyttöä rajoitettiin, väki mahdollisti naisille vaikutusmahdollisuuksia elämässä ja vallankäyttöä perheen sekä kodin suojelemiseksi. Vitun väen ansiosta naiset olivat monessa tilanteessa miehiä maagisesti voimakkaampia, mikä on merkittävä ja huomionarvoinen asia patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa mies oli kiistämättä perheen pää. Toisaalta naisten piti jatkuvasti navigoida miesten varautunutta suhtautumista vitun väkeä vastaan ja etsiä tapoja käyttää väkeä joutumatta yhteisön silmätikuksi.

Mattisten talon piiat saunassa, 1937. Kuva: Museovirasto – Kansatieteen kuvakokoelma

Vitun väen vaarallisuuden lisäksi miehet perustelivat sen käytön rajoittamista arvaamattomuudella. Naisen ei ajateltu pystyvän kontrolloimaan omaa seksuaalista voimaansa, mikä näkyy runoissa, joissa sukupuolielimet elollistetaan ja ne saavat oman elämänsä. Runoissa esimerkiksi vittu syö kyrvän vahingoittaen sitä, vittu kiipeää puuhun, josta pojat koittavat houkutella sitä alas ja pimppi lähtee naiselta karkuun. Värikkäimmissä kuvauksissa kyrpä syyttää hirmuista ja kyltymätöntä vittua sen aiemmista pahoista teoista, viitaten mahdollisesti epäonnistuneeseen yhdyntään:

“Vittu nousi kannon päähän
niinkuin leveä lehmän paska,
riekisteli, rääkisteli:

– Tule kulta kulkkuhuni,
hopea ikenihini!
Kyrpä vastasi vakainen:

– Tulkoot tuliset nuolet
sinun kutta kulkkuhusi,
ilkiä ikenihisi!

Kyllä muistan muinosetki
ikuset pahat tekosi:

veinpä väänit silmästäni,
aivot päästäni pusersit,
nahan kuorit korvilleni.”3

Naisen arvaamaton seksuaalinen voima oli patriarkaalisen yhteiskunnan näkökulmasta uhka, sillä pahimmillaan se olisi voinut ajaa naiset uhmaamaan miesten asemaa yhteisössä. Uhan toteutumista ennakoitiin rajaamalla naisen elämä kodin piiriin ja seksuaalisuus avioliitossa toteutettavaksi.

Naisen seksuaalisuudelle asetetuista rajoituksista huolimatta suomalaisten kyläyhteisöjen naisia ei voida niputtaa patriarkaalisen järjestelmän alisteisiksi piioiksi. Naiset keksivät keinoja käyttää seksuaalista voimaansa ja toteuttaa seksuaalisuuttaan rajoituksista huolimatta. Vitun väkeä käytetään miehiltä salassa ja rajoja venytetään taioilla, joilla esimerkiksi lisättiin vaikutusvaltaa miehiin. Vittu ja sen voima olivat naisille ylpeyden aihe. Samaan aikaan voidaan tiedostaa, että yhteisön uskomukset ja patriarkaaliset rakenteet määrittelivät ja rajoittivat naisten toimijuutta sekä seksuaalisen voiman käyttämistä.

Monet naisen seksuaalisuuteen liittyvistä ajatuksista ja uskomuksista ovat edelleen ajankohtaisia. Naisen sukupuolielinten toimintaa tunnetaan heikosti ja keskustelu seksuaalisuudesta on edelleen usein falloskeskeistä4 (tai tämän jutun kohdalla ehkä osuvammin kyrpäkeskeistä). Vaikka keskustelu naisen seksuaalisuudesta on viime vuosikymmenten aikana vapautunut, ajatukset naisen seksuaalisuuden kontrolloinnista ovat nousseet esille esimerkiksi keskustelussa seksuaalisesta häirinnästä. Naisen keho nähdään edelleen usein miehisen linssin läpi ja naisen seksuaalisuus asiana, jota määritellään ulkopuolelta.

Naisille on annettava yhteiskunnassa yhä enemmän tilaa päästä määrittelemään itse seksuaalisuuttaan, sen toteuttamista ja sen rajoja. Toivon, että vitun väki voisi olla keskusteluissa esimerkkinä positiivisesta seksuaalisesta voimasta, jonka perintöä naiset voivat kantaa ylpeydellä.

Lähteet

1. SKVR XV 409. [Pohjois-Karjala.] Elias Lönnrot. Lönnrotiana 17:144. [1828-1831.]

2. SKVR XV 394. Elias Lönnrot. Lönnrotiana 6:10. Säkeet 1-14 > SKVR VI 463. [1836-44.]

3. SKVR XV 409. [Pohjois-Karjala.] Elias Lönnrot. Lönnrotiana 17:144. [1828-1831.]

4. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000002903164.html ”Naiset ne nussusta nurisee, piiat kyrvän pienouesta” : naisen seksuaalinen toimijuus suomalaisissa kansanomaisissa uskomuksissa – Helmi Saksholm, 2020 https://helda.helsinki.fi/handle/10138/316639

Julkaistu

Maailmalla matkaava vaikuttajanainen – Maria Mountraki

Vaikuttajanaiset –artikkelisarja tutustuttaa kolmeen suomalaiseen naiseen, heidän ajatuksiinsa kirkosta, työurastansa ja vaikuttamisesta. Nämä naiset ovat vaikuttajanaisia kirkoissamme, roolimallejamme seuraaville sukupolville.

Tuija Samila, Riikka Porkola, Saija Kainulainen, Johanna Jomppanen ja Virpi Paulanto

Kolumbiassa vierailulla ELN sissijärjestön hallitsemalla alueella vuonna 2018. Kuva: Marian kotialbumi

MARIA Mountraki on 28-vuotias Kalliossa asuva Suomen ortodoksisen kirkon edustaja Kirkkojen maailmanneuvoston kirkkojen kansainvälisiä asioita käsittelevässä Churches Comission of International Affairs -komissiossa. Maria suosittelee KMN:n toimintaan mukaan lähtemistä kaikille, joille sellainen mahdollistuu. Maria on saanut KMN:n toiminnassa elinikäisiä ystäviä ympäri maailmaa.

Kreikassa syntynyt ja 4-vuotiaasta asti Suomessa kasvanut Maria on aina ollut kiinnostunut kansainvälisistä asioista. Nuorena hän osallistui useille seurakunnan nuorille järjestelyille matkoille ja retkille. Lukiossa Mariaa kutsuttiin International Mariaksi.

Halu parantaa englannin kielen taitoa ja tutustua eri maista kotoisin oleviin ihmisiin vei Marian Lontooseen, jossa hän opiskeli kandidaatin tutkinnon valtiotieteissä erikoistuen kansainväliseen politiikkaan ja kansainvälisiin suhteisiin.

Toinen kiinnostuksen kohde on aina ollut uskonnot. Valtiotieteellisen opinnoissa ei uskontojen roolia juurikaan käsitelty, mutta konflikteista puhuttaessa uskontojen rooli tuli aina esille. Maria jatkoi opintojaan Helsingin yliopiston Religion, Conflict and Dialogue -maisteriohjelmassa ja on nyt gradua vaille maisteri.

Tällä hetkellä Maria työskentelee englannin opettajan viransijaisena alakoulussa. Valmistumisensa jälkeen Maria kertoo etsivänsä töitä järjestöistä, erityisesti rauhanprosesseissa mukana oleminen kiinnostaa.

Ortodoksisuus identiteetin perustana

Marian elämään on aina heijastunut ja vaikuttanut luterilaisesta hengellisestä kulttuurista poikkeava ortodoksinen hengellinen kulttuuri. Ortodoksisuus on hänelle luonteva ja normaali osa elämää, “pieni ortodoksinen kupla”, jossa on saanut kasvaa.

Ortodoksisuuteen kasvetaan omaan tahtiin. Oman identiteetin kasvuprosessissa suuri merkitys oli ortodoksikirkon järjestämällä kristinoppileirillä, jonka hän kävi 15-vuotiaana. Maria sai huomata, että ortodoksinuoria on paljon muitakin. Vähemmistön identiteetti sai jäädä pois ja tilalle tuli tietoisuus kuulumisesta suurempaan yhteisöön.

Ortodoksisen kirkon liturgisen elämän vuoden kulku rytmittää myös Marian elämää. Marialle aina vähän yllättäen tuleva joulun ajan pieni paasto ja pääsiäisen suuri paasto johdattavat molemmat omaan sisäiseen vuoropuheluun. Silloin ajatuksiin tulee se, mikä on tärkeää ja samalla tulee mahdollisuus rauhoittua sekä hiljentyä.

Oma hengellinen elämä toteutuu Marialla ennen kaikkea käytännön kautta. Kirkossa käyminen on tärkeää, vaikka välillä onkin kausia, jolloin siellä ei käy. Joka kerta, kun kirkkoon menee, niin tunne on hyvä.

Maria ymmärtää, kuinka hyvässä asemassa ortodoksit ovat verrattuna moniin muihin Suomessa oleviin vähemmistössä oleviin kirkkoihin. Marian mielestä olisi tärkeää, että erilaisissa keskusteluissa Suomessa tiedostettaisiin useiden kirkkojen olemassaolo.

Esimerkiksi julkisuudessa puhuttaessa Maria on kiinnittänyt huomion kuinka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon asioista puhutaan yleisesti kirkosta, vaikka on olemassa monia muitakin kirkkoja. Keskusteluissa tulisi huomioida myös vähemmistöjen olemassaolo – yksinkertaisesti nimeämällä mistä kirkosta esimerkiksi keskustelussa on kysymys.

Maailmalla Maria on saanut nähdä ja kokea, kuinka ortodoksi ei ole koskaan ihan yksin. Meni minne vaan maailmalla, aina löytyi ortodoksinen seurakunta. Ja koska liturgian kaava on aika sama, liturgiaan on ollut helppo osallistua vaikka kieli olisi eri. Kulttuuriset erot ovat olleet ilmeisiä, mutta oli jumalanpalveluksen paikka missä tahansa, seurakunta millainen tahansa, pikkuinen seurakunta Koreassa tai itäisen ortodoksisuuden maassa Etiopiassa, Maria on kokenut olevan yhtä seurakunnan keskellä.

Kolumbian Cartagenassa Kolumbian sen aikaisen presidentin Juan Manuel Santoksen tapaamisen jälkeen. Yhteiskuvassa vasemmalta: Hanna Ojanen, Isabel Phiri (KMN:n apulaispääsihteeri), Emily Welty ja Maria Mountraki vuonna 2018. Kuva: Marian kotialbumi
KMN:n yleiskokouksen stuertista komission jäseneksi

Marian kansainvälinen ura alkoi Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksesta Busanissa 2013, jossa Maria toimi monien muiden nuorten joukossa kokouksen stuerttina. Vuonna 2014 nuorten lukumäärää lisättiin KMN:n komissioissa ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston sekä Suomen ortodoksisen kirkon ehdottama Maria valittiin KMN:n Commission of the Churches on International Affairs (CCIA) jäseneksi käsittelemään kirkkojen kansainvälisiä asioita. Maria valittiin jäseneksi myös KMN:n Nuorten komissioon sekä vuonna 2014 perustettuun Rauhan ja oikeudenmukaisuuden referenssiryhmään, jonka toiminta vaikuttaa kaikkien KMN:n komissioiden toimintaan.

Marian kohdalla moni ruutu sai ruksin. Valintaa vahvistivat aktiivisuus omassa seurakunnassa, opinnot kansainvälisestä politiikasta ja kansainvälisistä suhteista, ikä, sukupuoli ja vähemmistöuskonto.

Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksesta 2013 seuraavaan yleiskokoukseen asti oikeudenmukaisuuden ja rauhan teemat ovat kuin sateenvarjo kaiken KMN:n toiminnan ja työn päällä. KMN:n luottamustehtävissä Maria on saanut tottua osallistumaan kokouksiin eri puolilla maailmaa. KMN toiminta jakautuu seitsemään eri maantieteelliseen alueeseen – Eurooppa, Lähi-itä, Aasia, Afrikka, Tyynenmeren saarivaltiot, Pohjois-Amerikka ja Etelä-Amerikka – ja kaikessa KMN:n toiminnassa, myös komissioiden ja ryhmien työskentelyissä, pyritään keskittymään kullekin näistä maantieteellisistä alueista aina vuodeksi kerrallaan.

Fidzillä pidetyn kokouksen yhteydessä toteutettiin useita solidaarisuusvierailuja alueen seurakuntiin. Vierailujen tarkoituksena kuunnella ja selvittää, mitkä asiat ovat paikallisilla seurakuntalaisilla nyt päällimmäisinä. Fidzin saarilla suurimpia ongelmia ovat ilmastonmuutos, merialueiden hyväksikäyttö sekä ydinasetestauksien vaikutukset.

Kolumbiassa kokouksen yhteydessä Maria tapasi entisiä sissisotilaita sekä maan korkeimpia päättäjiä. Australiassa pidetyn kokouksen yhteydessä oli ollut tarkoitus käydä myös Salomonsaarilla, mutta koronapandemian takia matka peruuntui.

Fijillä pukeutuneena juhlatilaisuuteen paikallisessa sulu-asussa. Kuva: Marian kotialbumi

Seuraavassa yleiskokouksessa sekä komissio että referenssiryhmä esittelevät havaintonsa mm. toistuvista teemoista, esimerkiksi naisten oikeuksista, mitä KMN on tehnyt asialle ja miten esimerkiksi yhteydenpito on yleiskokouksien välillä toteutunut. Muun muassa referenssiryhmän aloittamista, eri paikkoihin tehdyistä solidaarisuusvierailuista toivotaan tulevan kirkkojen omaa, itse järjestämää toimintaa.

Maria on tottunut olemaan nuorin osallistuja kansainvälisissä kokouksissa. Hän on saanut kokea olevansa arvostettu sellaisena kuin hän on. Kansainvälisissä kokouksissa haasteena on ollut oppia ottamaan tilaa omille puheenvuoroille, ja tässä Maria on onnistunut. Maallikkoja tarvitaan, siksi ortodoksinen kirkko on Marian lähettänyt toimimaan. Seuraavaan KMN:n yleiskokoukseen Maria on valittu delegaatiksi.

Lähetettynä toimimaan

Vielä kymmenen vuotta sitten Maria ajatteli, että hänen oma sukupolvi muuttaa maailmaa. Nyt hän kuitenkin huomaa jo seuraavan nuoremman sukupolven, joka on hänen mielestään vielä aktiivisempi. Marian sukupolvi on ollut tuomassa esille ilmastoon liittyviä kysymyksiä ja heille naisten oikeuksissa ei pitäisi olla enää mitään ongelmia.

Maria on kiitollinen saamastaan tuesta isä Heikki Huttuselle, joka aikoinaan sai hänet kiinnostumaan ekumeniasta, ja Hanna Ojaselle, Suomen ev.lut. kirkon edustajalle KMN:n komissiossa. Uutena tulokkaana Maria on saanut myös paljon tukea KMN:sta, jossa ymmärretään toiminnan kompleksisuus uuden nuoren luottamushenkilön silmin. Maria kertoo olevansa mielellään tukena tai mentorina jollekin toiselle nuorelle, jos joku joskus sellaista tarvitsee, ja suosittelee KMN:n toimintaan mukaan lähtemistä kaikille, joille sellainen mahdollistuu. Maria on saanut KMN:n toiminnassa elinikäisiä ystäviä ympäri maailmaa.

Maria pyrkii kohtaamaan kaikki ihmiset Jumalan kuvina, tasa-arvoisina, saman maailman kansalaisina. Tulevaisuudessa Maria haluaisi tehdä työtä, millä on merkitystä ja mikä on jollain tapaa tärkeätä. Työtehtävät voisivat olla kirkkojen työtä, joka vapaaehtoista tai palkkatyötä. Haaveissa on uskonnollisten asioiden asiantuntijan tehtävät jossain rauhanprosesseissa, ja mahdollisuus nähdä ja osallistua kokonaisiin rauhantyön prosesseihin sopimuksen allekirjoittamisesta yhteiskunnan uudelleen rakentumiseen.

Maria luottaa siihen, että elämä vie hänet jonnekin. Maria on saanut elämänsä aikana huomata, että joka kerta, kun on epäillyt mitä elämästä tulee, niin aina nurkan takana on odottanut jotakin. On pitänyt luottaa. Maria luottaa myös siihen, että elämä vie kohti kutsumusta. Sellaista työtä, joka on maailmanparannusta. Omien arvojen mukaista ja maailmalle hyödyllistä.

Oikaisu 26.3.2021: Korjattu tekstiin CCIA:n nimi oikeaan muotoon.

Julkaistu

Miehiin kohdistuva väkivalta on vähätelty ihmisoikeusongelma

Juho Matinlauri

KANSAINVÄLISTÄ miehiin ja poikiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää vietetään nykyään vuosittain 31. tammikuuta. Sen on perustanut Jerome Teelucksingh, joka on myös kansainvälisen miestenpäivän taustalla. Miestenpäivä on nykyään tunnustettu useassa maassa ja myös Suomessa sisäministeri Maria Ohisalo on toivottanut hyvää miestenpäivää.

Teelucksingh perustelee tarvetta miehiin ja poikiin kohdistuvan väkivallan vastaiselle päivälle sillä, että aihe on ollut pitkään vaiettu. Tunnettu vertaus elefantista huoneessa ei hänen mukaansa riitä kuvaamaan ilmiötä. Elefantin sijaan hän vertaa sitä dinosaurukseen, sillä niin isosta, muinaisesta ja vaikeasti muutettavissa olevasta asiasta on kyse. Tästä huolimatta väkivallan kierre on mahdollista katkaista. Päivää vietettiin toista kertaa tammikuussa 2021, jolloin osallistuin aiheen tiimoilta järjestettyyn kansainväliseen paneelikeskusteluun.

Dinosaurus huoneessa. Kuva: Daniel Cheung – Unsplash

Päivän viettämiselle on tarve myös Suomessa, sillä miehiin ja poikiin kohdistuva väkivalta tunnistetaan heikosti. Vuosittaiset rikosuhritutkimukset kertovat, että naiset kokevat selkeästi enemmän seksuaalista väkivaltaa, mutta miesten ja naisten kokeman väkivallan esiintyvyydessä ei muuten ole suuria eroja. Tästä huolimatta miehet toistuvasti sivuutetaan väkivallan kokijoina, olivat sitten kyseessä puolueiden vaaliohjelmat, kansainväliset sopimukset, kampanjat väkivaltaa vastaan tai väkivallan vastaiset torjuntaohjelmat, joissa lähes poikkeuksetta huomioidaan vain naisiin kohdistuva väkivalta.

”Voisiko miehiin kohdistuvaa väkivaltaa silti vastustaa pasifistisen näkökulman ohella myös feministisestä näkökulmasta?”

Miessakit on harvoja suomalaisia toimijoita, joka on herättänyt keskustelua miehiin kohdistuvasta väkivallasta. Järjestö on julkaissut hiljattain kaksi raporttia, joista toinen keskittyy vaiettuun eli kodin sisäiseen väkivaltaan ja toinen normalisoituun eli kodin ulkopuoliseen väkivaltaan. Raporttien viesti on selvä ja tuskin tulee yllätyksenä miehille. Miehet elävät väkivallalle myönteisessä kulttuurissa, jossa omista kokemuksista puhuminen on vaikeaa. Väkivallan kokeminen on osa miehen roolia, eikä yhteiskunta ymmärrä sitä ongelmaksi.

Ratkaisua tuskin edistää ”sukupuolistuneen väkivallan” käsite, jota käytetään nykyään tutkimuksessa myös miehiin kohdistuvasta väkivallasta, vaikka sillä arkikielessä viitataan edelleen naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Koko käsitteen hyödyllisyys olisi syytä arvioida uudelleen. Se lokeroi tietyn väkivallan sukupuolesta johtuvaksi, jolloin käsitteen ulkopuolelle jäävän väkivallan oletetaan tapahtuvan muista syistä. Todennäköisempää kuitenkin on, että sukupuoli vaikuttaa väkivaltaisiin tekoihin tavalla tai toisella lähes aina. Tästä syystä sukupuolistuneen väkivallan erottaminen muusta väkivallasta on lähinnä keinotekoista.

Väkivallan kokeminen mielletään ongelmallisesti osaksi miehen roolia. Kuva: Charl Folscher – Unsplash

Voisiko miehiin kohdistuvaa väkivaltaa silti vastustaa pasifistisen näkökulman ohella myös feministisestä näkökulmasta? Feministeille voi antaa kiitosta siitä, että tasa-arvoaate on viime vuosina laajentunut ymmärtämään myös miesten kokemia ongelmia, jonka myötä esimerkiksi asevelvollisuus on alettu nähdä uudessa valossa. Väkivallan ja sukupuolen yhteys on silti niitä harvoja teemoja, jonka suhteen niin konservatiiviset, liberaalit, kuin intersektionaalisetkin feministit löytävät edelleen yhteisen sävelen, jossa lähtökohtana on naisten näkeminen suojelua tarvitsevina uhreina.

Miehiin kohdistuvasta väkivallasta puhumisen ei kuitenkaan tarvitse olla naisilta pois. Asian voi nähdä pikemminkin päinvastoin, sillä kaiken väkivallan vastustaminen ehkäisee myös naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Mikäli ymmärtäisimme miehiin kohdistuvan väkivallan ihmisoikeusongelmaksi, hyötyisivät kaikki sukupuolesta riippumatta. Yhdessä pystymme siirtämään vaikka dinosauruksen.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden kandidaatti, joka opiskelee rauhan- ja konfliktintutkimusta Tampereen yliopistossa.

Julkaistu

Naisten oikeuksien vuosisadat – Tasa-arvon toteutumiseen vielä matkaa jäljellä

Kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. Instagramini tarinat-osio täyttyi kauniiden kukkien ja ihanien herkkujen kuvista. Monet valveutuneet seurattavani olivat jakaneet sosiaaliseen mediaan myös painavia faktoja tasa-arvosta ja naisten oikeuksista. Tarinat saivat jatkoa 19.3. vietettynä Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä. Aiheen ajankohtaisuudesta ja meneillään olevasta yhteiskunnallisesta keskustelusta inspiroituneena halusin etsiä lisää tietoa sukupuolten tasa-arvosta Suomessa.

Ronja Kantola

Naisia toimistotöissä 1930-luvulla. Kuva: Museovirasto, historian / Pietisen kokoelma

SUOMI on maailman kolmanneksi tasa-arvoisin maa, mutta parannettavaa löytyy edelleen. Naiset kohtaavat jatkuvasti lasikattoja, asiantuntijuutensa ja kykyjensä epäilyä, sekä sukupuoleensa perustuvia oletuksia. Viime vuodesta lähtien nämä ovat olleet kärjistetysti nähtävillä pääministeriämme Sanna Marinia ja muita hallituspuolueiden puheenjohtajia ympäröivässä keskustelussa. Vasta julkaistun Nato-raportin mukaan Suomen hallitukseen kohdistuu suhteettoman paljon vihapuhetta sosiaalisessa mediassa. Vähättely on arkipäivää isolle osalle naisista, vaikka sitä ei aina sanottaisikaan suoraan ääneen. Kyse on usein siitä, mitä voimme tai emme voi tehdä sukupuolen perusteella.

Paljon on kuitenkin saatu myös aikaan, kun katsotaan taaksepäin. Naisten oikeuksien eteen on tehty työtä jo miltei kahden vuosisadan ajan, ja seuraukset ovat olleet yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta merkittäviä. Joten kurkistetaanpa vähän siihen, mitä Suomessa on tähän mennessä tehty tasa-arvon hyväksi.

Tasa-arvon ensiaskeleet 1800-luvulla

Naiset ovat kautta aikain pyörittäneet arkea ja kasvattaneet lapsia näkymättömissä, samalla kantaen koko yhteiskunnan moraalia taakkanaan. Naissukupuolen huonous oli kirjattu lääketieteen, sananlaskujen ja uskonnon myötä koko yhteiskuntaan ja sitä kautta myös naisten käsityksiin itsestään. 1800-luvun puolivälissä tyttöjä aletiin kouluttamaan, ja vaurastuminen sekä yksilöllisyyden korostaminen saivat lopulta aikaan ajatuksen demokratiasta.

Vuosisadan loppupuolella Suomessa valmistuvat ensimmäiset naisylioppilaat, -maisterit ja -tohtorit. Naisten yhteiskunnallista asemaa parantamaan perustettiin Suomen Naisyhdistys sekä Naisasialiitto Unioni. Naimattomat naiset tulivat täysivaltaisiksi ja saivat yhtäläisen perintöoikeuden miesten kanssa. Viimeistään ensimmäistä maailmansotaa ja Suomen itsenäistymistä ympäröivät tapahtumat muuttivat yhteiskuntaa niin perustavanlaatuisesti, että jokaisen panosta sen kehittämiseen tarvittiin. Naisten matka kohti tasa-arvoa oli alkanut.

1900 – Edistyksen vuosisata

1900-luvulla naisten mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskuntaan ja omaan elämäänsä olivat suuremmat, kuin yhdelläkään aikaisemmalla sukupolvella. Naisten terveys, taloudellinen tilanne ja koulutus parantuivat, ja samalla työn luonne muuttui maatilan askareista toimistotyöksi.

Suomalaiset naiset saivat vuonna 1906 äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden valtiollisissa vaaleissa valtiopäiväuudistuksen seurauksena. Tämän jälkeen tehtävänsä aloittivat ensimmäiset naiskansanedustajat. Hieman myöhemmin vuonna 1917 saatiin yleinen äänioikeus myös kunnallisvaaleissa.

Vuosisadan alussa koettiin myös muita yhteiskunnallisia uudistuksia. Aviovaimo sai olla ansiotyössä ilman miehensä suostumusta, ja hieman myöhemmin vapautui kokonaan aviomiehen holhouksesta. Naiset saivat myös opiskeluoikeuden yliopistossa, eikä erikoislupia moiseen enää tarvittu. Lakiin kirjattiin naisten olevan miesten lailla yhtä päteviä hoitamaan valtion virkoja. Ensimmäinen äitiysavustuslaki 1937 säädettiin varattomien äitien lapsien turvaksi.

Naisten työsuhteet ovat miehiä useammin osa-aikaisia ja määräaikaisia. Työntekijöistä prosentuaalisesti eniten naisia on sosiaali- ja terveyspalveluissa, vähiten taas rakentamisen alalla. Kuva: Unsplash

Vuosisadan puolivälissä edistyttiin naisten terveyttä koskevissa asioissa. Abortti sallittiin lääketieteellisin perustein vuonna 1950, ja e-pilleri tuli käyttöön noin kymmenen vuotta myöhemmin. 1970-luvulla abortti sallittiin myös sosiaalisista syistä ja kierukat tulivat markkinoille. Raskaus voitiin nyt suunnitella, ja sen ansiosta naiset pystyivät keskittymään työntekoon ja yhteiskunnan elintaso nousi. ILO:n samapalkkaisuussopimuksen hyväksymisen myötä naisille tuli nyt myös maksaa samasta työstä samaa palkkaa kuin miehille. Todellisuudessa palkkaerot eivät ole vieläkään merkittävästi vähentyneet.

Vuosisadan loppupuolella tapahtui lyhyen ajan sisällä paljon lakiuudistuksia. Syrjintä kiellettiin työsopimuslaissa ja YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen avulla. Tasa-arvolaki astui voimaan 1987, ja perustuslaki kielsi sukupuoleen perustuvan syrjinnän vuonna 1995. Vanhemmat saivat nyt myös oikeuden jakaa vanhempainvapaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Naimisiin mennessään naisen ei tarvinnut enää ottaa miehensä sukunimeä, ja lapsille voitiin antaa äidin tai isän sukunimi. Avioliitossa tapahtuneesta raiskauksesta tuli rikos vuonna 1994.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko salli naisten vihkimisen pappisvirkaan vuodesta 1986 alkaen. Vuodesta 1995 lähtien naisten oli mahdollista osallistua vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Pitkin vuosisataa perustettiin myös lukuisia naisten aseman parannusta ajavia yhdistyksiä, jotka olivat vaikuttamassa uudistusten syntyyn.

Aktiivista työtä vielä seuraavat 100 vuotta

2000-luvulla naiset alkoivat vihdoin nousta korkeampiin virkoihin, kuten presidentiksi, pääministeriksi, evankelisluterilaisen kirkon piispaksi ja puolustusvoimien kapteeniksi. Yhteiskunnalliseen keskusteluun nousivat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet, jotka edistävät kaikkien naiseksi itsensä kokevien oikeuksia.

Muutos on aina edellyttänyt aktiivisia vaikuttajia, jotka ovat puskeneet uudistuksia läpi, kyseenalaistaneet vallitsevia rakenteita ja osanneet vaatia parannuksia. Kansainvälisen naistenpäivän tehtävä on edistää naisten asemaa ja kiinnittää huomiota niihin asioihin, jotka eivät vielä ole valmiita. Esimerkiksi naisen euro on edelleen pienempi kuin miehen, mikä selittyy heikommalla työelämäasemalla. Maailman talousfoorumin mukaan tasa-arvo voidaan saavuttaa vasta noin sadan vuoden päästä.

Joten rakas kumppanini tai ystäväni, seuraavana naistenpäivänä voit ostaa minulle kukkia ja suklaata, sillä ne tuovat aina iloa. Mutta lupaathan samalla toimia aktiivisesti naisia syrjiviä rakenteita ja ajatusmalleja vastaan vuoden jokaisena päivänä.

Kirjoittaja on kulttuurintutkimuksen yliopisto-opiskelija, joka ei samaistu lainaukseen ”kaiken takana on nainen”, sillä ei ajattele naisen paikan olevan kenenkään takana.

Kirjallisuutta

Maailman talousfoorumin Global Gender Gap -raportti: https://www.weforum.org/reports/gender-gap-2020-report-100-years-pay-equality

Kokkonen, Yrjö & Maria Stenroos 2021. Nato-raportti kertoo Suomen hallituksen olevan poikkeuksellisen vihakampanjan kohde somessa – Marin: ”Naiset johtavat hallitusta, Get over it”. YLE, 18.3.2021. Saatavilla: https://yle.fi/uutiset/3-11842996

Utrio, Kaari 2006. Suomen naisen tie. Pirtistä parlamenttiin. Helsinki: Tammi.