Jakamistalous tarjoaa ekologisesti kestävämmän ja taloudellisemman vaihtoehdon jatkuvalle uuden ostamiselle. Jakamistaloudellinen kuluttaminen voi parhaimmillaan olla yhteisöllistä ja kaikille osapuolille hyödyllistä. Lainsäädäntö ja poliittinen päätöksenteko asettaa kuitenkin tiettyjä haasteita.
Kerttu Hintikka
SUOMEN ylikulutuspäivä aikaistuu vuosi vuodelta, ja tänä vuonna se oli jo 6. huhtikuuta. Pieneksi maaksi Suomessa kulutetaankin luonnonvaroja kovalla tahdilla. Omalta osaltaan talousjärjestelmä kannustaa kovaan kuluttamiseen. Shoppailu kiinalaisissa Shein- ja Temu-verkkokaupoissa on yleistynyt viime vuosina valtavasti tuotteiden halvan hinnan takia huolimatta siitä, että julkisuudessa pyritään puhumaan paljon myös ilmiön haitallisuudesta. Lisääntyneiden tilausmäärien aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat aivan omaa luokkaansa verrattuna aikaisempaan nettishoppailuun.
Kierto- ja jakamistalous on keskeinen ja välttämätön vaihtoehto kulutuskeskeiseen elämäntapaan. Tottumusten on muututtava, koska maapallo ei kestä nykyistä elämäntapaamme. Kiertotalouden lisääminen on ollut viime vuosina osa useiden hallitusten ohjelmaa. Ensimmäinen kiertotalouden tiekartta julkaistiin 2016, ja Suomi julistautui tuolloin ylpeästi kiertotalouden edelläkävijäksi. YK:n kestävän kehityksen ohjelma, Agenda 3030 puolestaan on kokonaisvaltainen ja globaali toimintaohjelma, jossa tavoitteena on monialainen kestävyys. Painopisteinä on ilmastotekojen lisäksi tasa-arvon edistäminen, ja keskeistä se, että tavoitteet ovat toisistaan riippuvaisia eivätkä irrallisia.
Kuluttajaliiton koordinoima Jaa se! -hanke julkaisi muutama viikko sitten jakamistalouden oppaan. Kyseessä on jakamistaloutta edistävä hanke, jonka ideana on vinkeillä ja ohjeilla innostaa ihmisiä kokeilemaan kestävämpää jakamistaloudellista kuluttamista. Opas kokoaa yhteen konkreettisia vinkkejä sekä tietoa esimerkiksi vertaisvuokrauksen mahdollisista vaikutuksista sosiaalietuuksiin. Keskiössä on myös digitalisaation vaikutus jakamistalouteen.
Hankevastaava Jenni Vainioranta kertoo hankkeesta ja oppaasta: ”Tietyllä tavalla jakamistalous on meille kaikille jo tuttua – ihmiset ovat aina jakaneet tavaroita ja tiloja ystävien ja naapureiden kesken. Jakamistaloutta on myös kirjastot, kierrätyskeskukset ja kirpputorit. Kirppistely on monille arkipäivää ja jopa trendikästä – toki joskus käytettyjen tavaroiden hamstraaminen voi lipsua jo kohtuuttomuuden ja ylikulutuksen puolelle.”
”Digitalisaation ja modernin jakamistalouden myötä erilaiset alustapalvelut ja yritykset mahdollistavat jakamisen myös tuntemattomien kesken, mikä tuo mukanaan uusia ulottuvuuksia: mitkä ovat omat vastuut vuokraajana? Kuka vastaa, jos tavara rikkoutuu tai vuokrakohteessa sattuu vahinko”, Vainioranta kysyy.
Monen muun vihreän siirtymän toimen tapaan, myös jakamistalous tarvitsisi kannustusta lainsäädännöstä ja poliittisesta päätöksenteosta. Nykyisellään, asian ollessa suurimmaksi osaksi kuluttajan vastuulla, on ilmeistä, että arjessa valinta kallistuu tutuksi ja helpoksi miellettyyn nettishoppailuun sekä uuden tuotteen ostamiseen yhteiskäytön sijasta.
Hankkeessa kartoitettiin myös jakamistaloutta edistäviä ja haastavia tekijöitä. Sidosryhmätyöpajoissa havaittiin muun muassa, että nykyinen talousjärjestelmä suosii uuden ostamista jakamistaloudellisen liiketoiminnan vaikeutuessa. Koska yhteiskäytöllisten ja vuokrattavien esineiden tulisi olla kestäviä ja korjattavissa, on niiden hankkiminen luonnollisesti kalliimpaa kuin heikompilaatuisten. Rahoittajat saattavat myös vierastaa jakamistaloudelliseen toimintaan sijoittamista, sillä sitä ei nähdä kannattavana liiketoimintana.
Kartoituksessa kävi myös ilmi, ettei poliittinen päätöksenteko varsinaisesti tue jakamistalouden arkipäiväistymistä. Päätökset ovat lyhytnäköisiä, eikä kierto- ja jakamistaloutta edistetä johdonmukaisesti. Sen sijaan keskiössä on talouskasvua ja kuluttamista painottava talouspolitiikka. Kuluttajaa ohjataan ostamaan aina vain uutta, ja iso osa kuluttajista valitsee helpon ja halvan – eli valitettavan usein esimerkiksi juuri Temun.
”Tarpeen olisi erityisesti ajattelutavan muutos ja jakamistalouden normalisointi”
Koska jakamistaloudellinen kuluttaminen on edelleen marginaalista, Vainiorannan mukaan tarpeen olisi erityisesti ajattelutavan muutos ja jakamistalouden normalisointi, ettei ensimmäinen ajatus jotakin tarvitessa olisi uuden ostaminen. Koska jakamistalouden yleistyminen vaatii uudenlaista osaamista, tietoa ja uskallusta, ei se voi alkaa yleistymään, jos kynnys ei madallu eikä siitä tehdä helpompaa.
Lisätulot jäävät toiveeksi niitä eniten tarvitseville
Tiukentuneessa taloustilanteessa moni saattaa hakea jakamistaloudesta myös rahansäästöä ja mahdollisia lisätienestejä. Hankkeessa nousikin esiin myös näiden tienestien vaikutus sosiaalietuuksiin: itse asiassa saatava lisätulo on lähinnä keskituloisten ulottuvilla oleva mahdollisuus.
”Keskituloisillahan on tyypillisemmin ylimääräistä tavaraa ja tilaa, mitä lähteä jakamaan toisten kanssa. Mutta sitten vähävaraiset tai pienituloiset, jotka ovat esimerkiksi erilaisten etuuksien varassa: heillä on itse asiassa todella rajoittuneet mahdollisuudet lähteä tienaamaan lisätuloja, koska etuudesta riippuen lisätulot voivat vaikuttaa tukiin heikentävästi ja jopa poistavasti”, Vainioranta perustelee.
”Opintotukea saavilla on hiukan paremmat mahdollisuudet lisätienaamiseen, kun taas sitten joissakin tukimuodoissa ne ovat todella rajalliset. Käytännössä jakamistalouden kuluttaminen – ja sen avulla lisätienaaminen – ei ole tällä hetkellä kaikkien ulottuvissa”, Vainioranta kommentoi.
Vainiorannan mukaan toinen havaittu este erityisesti pienituloisten kohdalla on se, ettei heillä välttämättä ole uskallusta lähteä vuokraamaan omia esineitään. Riskinottokyky ei välttämättä ole paras mahdollinen, eikä tavaraa ole mahdollista korvata saman tien, jos vahinko sattuu. ”Haasteena on, ettei Suomessa tällä hetkellä ole sellaista vakuutusyhtiötä, joka vakuuttaisi vertaisvuokrauksen alla olevat tavarat”, hän jatkaa.
”Tavaroiden lainaaminen arjessa esimerkiksi ystäviltä ja naapureilta, voi myös edistää yhteisöllisyyden kokemusta.”
Toisaalta kaikkea ei tarvitse ajatella rahassa
Vainioranta näkee tärkeäksi myös omien yhteisöjen tarkastelun jakamistalouden vaihtoehtoja pohdittaessa. Jakamistalouden ei ole pakko tarkoittaa rahaa vastaan vuokraamista, vaan tavaroiden lainaaminen ilmaiseksi on erinomainen vaihtoehto.
”Opasta tehdessä kirkastui ajatus, että on tärkeää edistää myös maksuttomia ratkaisuja, joissa raha ei vaihda omistajaa. Tämä on mielestäni todella inspiroiva näkökulma: jokainen meistä voi lähteä tunnistamaan omasta elinympäristöstään tapoja edistää tällaista jakamistaloutta”, Vainioranta sanoo.
Esimerkiksi oman taloyhtiön tai naapuruston WhatsApp-ryhmän kesken voi lähteä pohtimaan erilaisia tapoja edistää esimerkiksi tavaroiden ja tilojen yhteiskäyttöä – oli se sitten yhteisen ruohonleikkurin käyttöä tai tavaroiden kierrättämistä. ”Tällaiset ratkaisut voivat olla paremmin kaikkien ulottuvissa.”
Tavaroiden lainaaminen arjessa esimerkiksi ystäviltä ja naapureilta, voi myös edistää yhteisöllisyyden kokemusta. Taloyhtiöiden yhteiskäyttöautot, lainattavat tavarat ynnä muut ovatkin arkinen esimerkki jakamistaloudesta, jossa jokaista tavaraa ei tarvitse ostaa itse. Järjestelmiä on siis jo olemassa. Monissa suomalaisissa kirjastoverkoissa on kirjojen lisäksi lainattavissa satoja tavaroita: lauta- ja konsolipelien lisäksi esimerkiksi retkeily- ja liikuntavälineet sekä soittimet ja työkalut ovat tavallisia.
Ainakin pääkaupunkiseudulla kirjastot ovat ahkerassa käytössä, ja Helsingissä viime vuosi oli kävijäluvuissaan ennätyksellinen (yli 9 miljoonaa kirjastokäyntiä). Viime vuoden aikana esimerkiksi pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa lainattiin muut-kategoriassa yli 700 000 lainaa, missä on lainattavat tavarat eli kaikki muut kuin kirjat, äänitteet ja tallenteet. Pirkanmaan PIKI-kirjastoissa oli vastaavia lainoja yli 500 000 ja Varsinais-Suomen Vaski-kirjastoissa yli 300 000 lainaa.
Orpon hallituksen leikkaukset saavat monet nyt pohtimaan omaa talouttaan ja etsimään vaihtoehtoisia tapoja kuluttaa. Vainioranta näkee asennemuutoksen osaltaan hedelmällisenä juuri jakamistalouden kannalta: ”Ylikulutus on monien käsillä olevien ympäristöongelmien ytimessä. Jakamalla ja käyttämällä resursseja viisaammin voisimme paitsi suojella luontoa myös ansaita ja säästää rahaa. Ihmisiä motivoi ylikulutuksen vähentämiseen sekä halu toimia ekologisemmin että taloudellisesti tiukat ajat, jolloin ylimääräiseen kulutukseen ei ole varaa.”
