KÄVIN isäni kanssa kiivaan keskustelun työelämästä, unelmista, ajasta, uudesta ja vanhasta. Suoritin alkuvuodesta pitkän harjoittelun terveyssosiaalityössä. Isäni kyseli kokemuksiani ja halusi tietää, voisinko kuvitella meneväni töihin kyseisiin tehtäviin. Väittelimme hänen kanssaan paljon siitä, miksi tyytyminen on tai ei ole vaihtoehto työuralla, onko aidon kutsumuksen ja intohimon tunteminen omaa työtä kohtaan koskaan mahdollista ja miltä sen pitäisi tuntua.
Olen valmistunut teologian maisteriksi muutama vuosi sitten, ja valmistuessa ja edelleen tänä päivänä ala tuntuu omalta. Olen kuitenkin kiinnostunut todella monista asioista, minkä vuoksi halusin opiskella lisää. Työllistymiskysymykset painoivat vaakakupissa jonkin verran, mutta itselle sopivan yhdistelmän löytyminen oli tärkeintä.
Aloitin sosiaalityön opinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 2020, eli keskellä korona-aikaa ja pääosin etänä. Olin tätä edeltäneen ajan käynyt sosiaalialan opintoja ammattikorkeakoulussa ja valmistauduin sosiaalityön pääsykokeeseen kansanopistossa. Kansanopistovuoden aikana tein myös avoimen yliopiston opintoja sosiaalitieteistä.
”Työllistymispohdintojen ja opiskelijajärjestöissä paiskittujen hommien ohella olin kuitenkin unohtanut yhden elämäni suurista rakkauksista, nimittäin musiikin ja intohimon toteuttaa itseäni taiteen keinoin.”
Kaikki vaikutti opintojen alussa lupaavalta. Ajattelin, että tunnen itseni riittävän hyvin ja tiesin, mitä tuleman pitää. Olin iloinen, että saisin tulevan koulutuksen myötä olla entistä varmemmin ihmisläheisessä työssä, jota riittää tehtäväksi ja johon yhdistyisi myös hallinnollisia elementtejä. Olin ehtinyt olla mukana monessa opiskelijajärjestön tehtävässä niin vapaa-ajan kuin työn puolesta, ja näissä tehtävissä hallinnon osaaminen sen monissa eri muodoissaan oli hyvin suuressa roolissa.
Polku omannäköiseen työelämään voi olla mutkitteleva, mutta etsiminen kannattaa. Kuva: Jens Lelie, Unsplash
Työllistymispohdintojen ja opiskelijajärjestöissä paiskittujen hommien ohella olin kuitenkin unohtanut yhden elämäni suurista rakkauksista, nimittäin musiikin ja intohimon toteuttaa itseäni taiteen keinoin. En ehkä uskonut olevan mahdollista, että voisin yhdistää musiikin aiempiin opintoihini ja muuhun osaamiseeni. Olin kuitenkin alkanut ymmärtää itsestäni uusia asioita ratkaisukeskeisen valmentajan opintojen aikana, joita suoritin sosiaalityön opintojen ohella. Koulutusryhmässä tapasin myös nykyisen laulunopettajani, ja se oli käänteentekevä hetki elämässäni.
Koulutuksen päätyttyä aloin ottaa laulutunteja vuosien tauon jälkeen. Opin olemaan avoimempi ja määrätietoisempi unelmieni suhteen. Olen uskaltanut solmia uusia kontakteja, aloittanut laulutuntien ohella uudelleen pianotunnit ja löytänyt kuoron, jota voi kutsua toiseksi perheeksi. Ennen kaikkea olen ollut onnellisempi.
Olen pitänyt musiikin osana elämääni opintojen aiheuttamista kiireistä huolimatta. Lisäksi olen päässyt opiskelemaan hyvin kiinnostavia musiikkiterapian kursseja, joiden ansiosta voin kenties yhdistää musiikin konkreettisesti osaksi aiempaa osaamistani.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, tämän kevätlukukauden loppupuolella saan valtiotieteiden kandidaatin paperit. Opinnoissa ja alassa on ollut paljon hyvää, vaikka opinnot ovatkin aiheuttaneet ristiriitaisia tunteita paljon enemmän kuin teologiaa opiskellessani. Tiedän myös, että teologian opinnoista saatu osaaminen tulee varmasti olemaan osa työtäni tavalla tai toisella.
”Useiden opintojen tai töiden tekeminen ei aina ole päämäärätöntä vaeltamista tai sitä, ettei mikään kelpaa.”
Keskustelu isäni kanssa oli paitsi vanhemman ja aikuisen lapsen välinen keskustelu, myös keskustelu eri sukupolvien välillä. Myönnän, ettei minulla ollut kaikkia isäni näkemyksiä kohtaan riittävästi ymmärrystä. Tiedostan, että vasta viime vuosina työn merkityksellisyydestä on puhuttu paljon. Toisin oli muutama vuosikymmen sitten, joten ymmärrän, että aihe voi tuntua hyvin vieraalta. Tiedän myös olevani etuoikeutettu siltä osin, että vanhempani ovat tukeneet minua monin tavoin opinnoissani ja yrittäneet auttaa oikeaan suuntaan.
Useiden opintojen tai töiden tekeminen ei aina ole päämäärätöntä vaeltamista tai sitä, ettei mikään kelpaa. Haluan uskoa, että vaikka oma työ ei varmasti aivan joka päivä tunnu intohimolta, sydän lopulta sanoo, kun suunta on oikea. Se voi tarkoittaa eri elämänvaiheissa eri asioita, eri alojen yhdistelmästä syntynyttä työtä tai mitä tahansa. Itsensä etsiminen ei ole aina helppoa tai hauskaa, joten toivon, että sille löytyisi enemmän ymmärrystä. Rehellisyys ja empatia vievät pitkälle, vaikka eteenpäin sysäämistä välillä tarvitaankin. Senkin voi tehdä rakentavasti.
Kirjoittaja on SKY:n varapuheenjohtaja sekä musiikki-, kulttuuri- ja luontointoilija.Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto on Etsijä-lehden kustantaja.
”JUMALA ei luonut sinua olemaan keskinkertainen. Sinut luotiin olemaan paras!” Näin julistaa yhdysvaltalainen menestyskirjailija ja pastori Joel Osteen kirjassaan Tule hyvästä paremmaksi (suom. 2009). Ajatuksillaan Osteen asettuu osaksi 1900-luvulla kansainvälisesti merkittäväksi kohonnutta menestyksen teologian perinnettä. Tässä esseessä tarkastelen sitä, miten menestyksen teologia on kietoutunut yhteen nykyisin suosiossa olevan self help -kirjallisuuden kanssa.
Menestyksen teologian juuret ovat johdettavissa kahteen uomaan: helluntailaiseen käsitykseen Pyhän Hengen armolahjoista sekä 1800-luvulla syntyneeseen New Thought -liikkeeseen1. Armolahjoilla tarkoitetaan ajatusta siitä, että Jumala lahjoittaa Pyhän Hengen välityksellä ihmisille erityisiä kykyjä, esimerkiksi parantamisen tai profetoimisen taidon. New Thought -liikkeessä taas kehittyi opetus siitä, että mielen ja ajatusten avulla voidaan saada aikaan muutoksia materiaalisessa todellisuudessa.
Keskeisenä ajatuksena liikkeen sisällä toimii niin sanottu vetovoiman laki, jonka mukaan tietyn tyyppiset ajatukset tuottavat saman tyyppistä todellisuutta. Positiiviset ajatukset omasta tulevaisuudesta rakentavat positiivista tulevaisuutta, kun taas itsesäälissä piehtaroiminen heikentää omia toimintamahdollisuuksia.
”Siinä missä materiaalinen ja hengellinen menestyminen on merkkinä oikeanlaisesta ja vahvasta uskosta, epäonnistumiset ja onnettomuudet voidaan selittää yksilön omaksi syyksi, heikon uskon ja vääränlaisten ajatusten seuraukseksi.”
Yhdistettynä toisiinsa nämä ideat synnyttävät ”menestyksen teologiaa” eli ajatuksen siitä, että Jumala siunaa seuraajiansa menestyksen lahjalla1. Siinä missä materiaalinen ja hengellinen menestyminen on merkkinä oikeanlaisesta ja vahvasta uskosta, epäonnistumiset ja onnettomuudet voidaan selittää yksilön omaksi syyksi, heikon uskon ja vääränlaisten ajatusten seuraukseksi. Ihmisen elämän tason voidaan siis suoraan nähdä heijastuksena hänen uskonsa laadusta.
Kirjoittaja näkee, että toisen ihmisen kärsimys on helpompi sivuuttaa, jos sen nähdään olevan itse aiheutettua. Kuva: Zac Durant, Unsplash
Uskonnontutkijat Jayeel Cornelio ja Erron Medina ovat kiinnittäneet huomiota menestysteologien opetuksen sisällössä tapahtuneisiin muutoksiin. Varhaisemmissa menestyksen teologian muodoissa korostui tulevaisuusorientoitunut ihmeen odottaminen. Sittemmin yksilön vastuu ihmeen tuottajana on kasvanut self helpin ’sakralisoinnin’ eli pyhittämisen myötä1. Tällaiseen opetukseen turvautuva joutuu siis ikään kuin itse tekemään ihmeen itselleen.
Self help -kirjallisuudella tarkoitetaan oppaita, joissa lukijoita ohjeistetaan itseymmärryksen ja itsesuhteen työstämiseen. Niissä yhdistyvät populaaripsykologiset, hengelliset ja tieteelliset teemat. Teoksissa lukijoita autetaan korjaamaan oman elämänsä ja ajattelunsa ongelmallisia puolia itseen keskittyvin keinoin. Lukijalle tarjotaan siis mahdollisuutta ratkaista itse omat ongelmansa. Tällainen kirjallisuus on nähty keskeiseksi osaksi nyky-yhteiskuntien kulttuurista maisemaa.3
Menestyksen teologian ja self helpin yhteen kietoutuminen tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että menestyksen teologian opettajat tarjoavat seuraajilleen itsen ja oman elämän kehittämiseen tähtääviä ohjeita. Tarjotut ohjeet voivat olla vaikkapa konkreettisia vinkkejä vaurastumiseen tai keinoja mielen ja maailmankuvan työstöön menestykselle avoimeksi.
Esimerkiksi Osteen viitoittaa kirjassaan lukijoita kohti “voittoelämää” seitsemän elämänohjeen avulla. Yleisön tulee suhtautua itseensä myönteisesti, kehittää parempia ihmissuhteita, omaksua parempia tottumuksia ja niin edelleen. Lukijalle tarjotaan mahdollisuutta muuttua paremmaksi ihmiseksi asenteitaan ja tapojaan muuttamalla, ympäröivistä olosuhteista huolimatta.
”Suomessa self helpin suosio on noussut samanaikaisesti hyvinvointivaltion rakenteiden purkautuessa, työmarkkinoiden muuttuessa aiempaa epävarmemmiksi ja yksilön vastuun lisääntyessä oman hyvinvointinsa suhteen.”
Sinänsä harmittomien ja järkevienkin elämänohjeiden ongelmallisuus tulee esille, kun ne asetetaan osaksi laajempaa yhteiskunnallista kehystä. Menestyksen teologian ja self helpin yhteen kietoutumisen syyksi on nähty muutokset globaalissa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä.
Uusliberalismin nousu on synnyttänyt kulttuurin, jossa menestyminen tai jopa pärjääminen nähdään yksilön oman tahdon ja ponnistelun seurauksena4. Tässä ilmapiirissä suosiota on saanut self helpiin sisältyvä ajatus omasta itsestä jonakin, jota voi tutkia ja kehittää oikean tiedon ja tekniikan avulla1. Myös menestyksen teologiaan sisältyy uusliberalistisia arvoja mukaileva käsitys siitä, että maailmassa pärjääminen on ihmisen omalla vastuulla.
Muun muassa hyvinvointivaltion heikentymisen ja työmarkkinoiden epävarmuuden on nähty myötävaikuttaneen self help -kirjallisuuden kasvaneeseen suosioon Suomessa. Kuva: Shiromani Kant, Unsplash
Suomessa self helpin suosio on noussut samanaikaisesti hyvinvointivaltion rakenteiden purkautuessa, työmarkkinoiden muuttuessa aiempaa epävarmemmiksi ja yksilön vastuun lisääntyessä oman hyvinvointinsa suhteen. Näiden muutosten tuoma epävarmuus on nähty yhdeksi syyksi genren suosion kasvulle. Kun yhteiskunta ei enää tarjoa totuttua tukea elämän ennakoimattomuuden keskellä, self helpin lupaus kontrollin saavuttamisesta saattaa vedota ihmisiin3.
”Lisäksi, jos tulemme sokeiksi yhteiskunnallisten rakenteiden vaikutukselle elämässämme nähden itsemme ja toiset oman onnensa seppinä, voi myötätuntomme olla koetuksella ongelmien kohdatessa.”
Vaikka kaikkea ei voi vierittää yhteiskunnan ja rakenteiden vastuulle, on tärkeää muistaa, ettei kaikkeen ole itse mahdollista vaikuttaa. Asenteiden korjaaminen ja omien toimintatapojen muokkaaminen voi olla yksi askel ongelmien ratkaisussa. Vaikeudet kytkeytyvät usein kuitenkin osaksi suurempaa verkkoa, jossa omat vaikutusmahdollisuudet ovat todellisuudessa vähäiset. Oman ponnistelun ja yhteiskunnan luomien esteiden ristiriidasta voi seurata itsesyytöksiä ja ahdistusta.
Juuri tässä piilee self helpiä sakralisoivan menestyksen teologian ongelma. Vastuu hyvinvoinnista siirretään yksilölle ja epäonnistumisten kohdatessa kyseenalaistuu myös suhde Jumalaan. Yksilölle seurauksena voi olla tarpeetonta turvattomuutta. Lisäksi, jos tulemme sokeiksi yhteiskunnallisten rakenteiden vaikutukselle elämässämme nähden itsemme ja toiset oman onnensa seppinä, voi myötätuntomme olla koetuksella ongelmien kohdatessa. Kärsimykseltä on helpompi kääntää kasvot, jos se nähdään itse aiheutettuna.
Kirjoittaja on teologian kandidaatti ja SKY Helsingin hallituksen jäsen.Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto on Etsijä-lehden kustantaja.
Kirjallisuus
Cornelio, Jayeel & Medina, Erron (2021) The prosperity ethic: the rise of the new prosperity gospel.
Osteen, Joel (2009) Tule hyvästä paremmaksi: Löydä piilevät kykysi ja opi käyttämään niitä.
Pessi, Anne Birgitta & Salmenniemi, Suvi (2017) “Herätkää pöljät!” Minuus, yhteiskunta ja muutos self-help-kirjallisuudessa.
Rimke, Heidi (2020) Self-help, therapeutic industries, and neoliberalism.
KEVÄÄLLÄ 2019 sain mahdollisuuden kerätä gradumateriaalia kolmen kuukauden ajan Israel-Palestiinasta Suomen Lähetysseuran Felm volunteer -ohjelman kautta. Kolmen kuukauden ajanjakso mahdollisti tutustumisen paikallisen kirkon elämään ja palestiinalaiseen kontekstuaaliseen teologiaan, jonka ytimessä on pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja rauha kaikkien alueen uskontojen kesken.
Kohti oikeudenmukaisuutta ja rauhaa
” – – [J]a maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”, luen Beit Sahourin paimentenkedolla sijaitsevan kappelin katosta. Ensimmäisen joulun keskeisellä tapahtumapaikalla ja samalla keskellä miehitettyä palestiinalaisaluetta enkelin tunnetut sanat tuntuvat samalla ympäröivän todellisuuden kanssa ristiriitaisilta — ja toisaalta radikaalilta lupaukselta. Keskellä pitkittynyttä konfliktia luottamus tulevaisuuteen ja kestävään rauhaan on koetuksella. Samalla palestiinalaisesta kontekstuaalisesta teologiasta on löydettävissä voimakas sitoutuminen juuri oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan pyrkimiseen.
Kontekstuaalisella teologialla tarkoitetaan teologian tekemisen tapaa, jossa ympäröivä yhteiskunnallinen todellisuus vaikuttaa siihen, miten teologiaa tehdään ja tulkitaan. Tämä näkyy myös palestiinalaisessa kontekstuaalisessa teologiassa; pitkittyneen konfliktin keskellä miehityksen, rauhan ja oikeudenmukaisuuden kysymykset ovat myös teologisia kysymyksiä.
Kuva: Anne Heikkinen
Uskontoihin perustuvat jakolinjat korostuvat ennakkoluuloissa, vaikka suurin ongelma on miehitys
Kristinusko on syntynyt historiallisen Palestiinan alueella. Sen lisäksi Jerusalem ja muu Israel-Palestiinan alue on keskeinen myös kahdelle muulle monoteistiselle uskonnolle, juutalaisuudelle ja islamille. Uskonnon suuri asema on tuonut helposti suurelle yleisölle käsityksen, että uskonnolla on merkittävä asema myös Israel-Palestiinan konfliktissa. Uskonto onkin ikään kuin ”helppo” tapa jakaa ihmisiä erilaisiin ryhmiin. Tämä ennakkoluulo heijastuu myös siihen, miten läntisessä maailmassa tulkitaan kristittyjen asemaa konfliktissa.
Usein esimerkiksi suomalaisissa seurakunnissa toistuu käsitys, että Israel-Palestiinassa kristityt ovat ensisijaisesti muslimien sortamia, ja että paikallisten kristittyjen uskonnonvapaus on jatkuvasti uhattuna. Tutkimassani palestiinalaisessa kontekstuaalisessa teologiassa kuitenkaan uskonnollinen vaino ei ole keskeisin tekijä, vaan merkittävän haasteen asemaan nousee miehitys ja sen aiheuttama arkipäivä, kuten liikkumisenvapauden rajaaminen ja muut ihmisoikeusloukkaukset.
On toki hyvä huomata, että rajoitukset palestiinalaisten liikkumisenvapaudessa vaikuttavat myös palestiinalaiskristittyjen uskonnonvapauteen. Länsirannalla elävillä kristityillä ei välttämättä ole mahdollisuutta matkustaa Jerusalemiin esimerkiksi juhliakseen pääsiäistä, vaikka välimatkaa olisi vain muutamia kilometrejä.
”Palestiinalaiskristittyjen näkökulmasta muslimien ja kristittyjen välille rakennettavat kahtiajaot pahentavat jo ennestään monimutkaista konfliktia ja sen jakolinjoja.”
Kuitenkin suomalaisissa seurakunnissa nostetaan harvoin esille poliittisen miehityksen aiheuttamia seurauksia palestiinalaisille kristityille: sen sijaan nojaudutaan ennakkoluuloiseen käsitykseen kristittyjä vainoavista muslimeista. Tutkimani Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilaisen kirkon emerituspiispa Munib Younan onkin todennut, että palestiinalaiset kristityt ja muslimit ovat eläneet rauhanomaisesti rinnakkain lähes 1400 vuotta.
Palestiinalaiskristittyjen näkökulmasta muslimien ja kristittyjen välille rakennettavat kahtiajaot pahentavat jo ennestään monimutkaista konfliktia ja sen jakolinjoja. Lisäksi Younan nostaa esille sen, ettei Israel-Palestiinan konflikti ole luonteeltaan ensisijaisesti uskonnollinen, vaan poliittinen konflikti, joka on ratkaistava poliittisin neuvotteluin.
Kuva: Anne Heikkinen
Munib Younan näkee miehityksestä vapautumisen paitsi rakenteellisen synnin muodosta vapautumisena, myös kaikkien etuna
Niin Israelin kuin Palestiinankin puolella kristittyjä on noin kaksi prosenttia väestöstä. Kristittyjen määrä on laskenut viime vuosikymmeninä merkittävästi. Syitä on lukuisia, mutta kristittyjen näkökulmasta miehityksellä on merkittävä vaikutus kristittyjen emigraatioon. Länsirannan heikko taloustilanne ja miehityksen varjolla tehdyt ihmisoikeusloukkaukset saavat kristityt etsimään parempaa elämää muualta.
Vaikka kristittyjen määrä alueella on pieni, erilaisia kristillisiä kirkkokuntia vaikuttaa alueella merkittävä määrä. Yksi kirkkokunnista on Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko, johon kuuluu eri arvioiden mukaan 1000—3000 jäsentä. Määrä on pieni, mutta kirkko on tästä huolimatta ollut alueella näkyvä vaikuttaja.
Kirkko on identiteetiltään pakolaiskirkko, sillä merkittävä määrä jäsenistä on vuoden 1948 sodan ja Israelin valtion perustamisen myötä pakolaisiksi joutuneita. Kirkko on myös vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen kritisoinut miehitystä selkein äänenpainoin: kirkon tunnustuksen mukaan miehitys on synti, jonka ikeen alta niin miehittäjän kuin miehitettyjen tulisi saada vapautua.
”Oikeudenmukaisen rauhan saavuttaminen ei ole mahdollista ennen kuin miehitystilanne päättyy, ja kaikki konfliktin osapuolet saavat tasapuolisesti oikeutta.”
Palestiinalaisen luterilaisen kirkon identiteettiä määrittää asema palestiinalaisina miehityksen keskellä, diakoninen sosiaalityö ja pyrkimys rauhaan muiden alueen uskontojen kanssa. Miehitys nähdään väkivaltaisena sortorakenteena. Oikeudenmukaisen rauhan saavuttaminen ei ole mahdollista ennen kuin miehitystilanne päättyy, ja kaikki konfliktin osapuolet saavat tasapuolisesti oikeutta.
Tutkimani emerituspiispa Younan korostaa miehityksestä puhuessaan palestiinalaisten näkökulmaa, mutta hän toteaa, että miehityksen päättymisen pitäisi olla yhteinen päämäärä niin Israel-Palestiinan kaikille asukkaille kuin kansainväliselle yhteisölle ja kirkoille. Younan liittää miehitykseen ja erityisesti siitä vapautumiseen teologisia ulottuvuuksia: miehityksestä vapautuminen on yhdestä rakenteellisen synnin muodosta vapautumista. Näin Younan tulkitsee kristinuskossa keskeistä synnistä ja sorrosta vapautumista oman kontekstinsa näkökulmasta käsin.
Luterilaisen maailmanliiton entisenä presidenttinä Younan on puhunut Israel-Palestiinan konfliktista ja palestiinalaisten kristittyjen näkemyksistä paljon kansainvälisille yleisöille. Hän onkin vedonnut läntisiin kirkkoihin siinä, miten kirkot ottavat kantaa miehitykseen. Younan kritisoi kristillistä sionismia, jota hän pitää yhtenä uskonnollisen ekstremismin muotona.
Younanin mukaan globaalin pohjoisen kirkkojen on luovuttava kristillisen sionismin kaltaisista puolueellisista teologioista ja sitouduttava pyrkimään vapautuksen teologian inspiroimien teologioiden kehittämiseen, jotka puolustavat sorrettuja ja ottavat kantaa yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen.
Luterilaiset kirkot voivat puhua väkivallattomuuden ja oikeudenmukaisen maailman puolesta
Joskus Suomessa törmää keskusteluun niin sanottujen perinteisten luterilaisten opinkohtien kyvystä puhutella 2000-luvulla eläviä ihmisiä. Tästä syystä oli mielenkiintoista kohdata emerituspiispa Younanin tapa tulkita luterilaisia keskeisiä opinkohtia oman kontekstin haasteet huomioon ottaen. Younan ottaa vakavasti luterilaisuuden piirissä historian varrella ilmenneen antisemitismin ja islamofobian ja korostaa, kuinka nykyluterilaisuuden on hylättävä nämä historian varrella ilmenneet asenteet.
Younan ei hylkää perinteisiä luterilaisia käsitteitä tai opinkohtia, kuten lakia ja evankeliumia, vanhurskauttamisoppia tai kahden regimentin oppia, vaan tulkitsee niitä uudella tavalla. Younanin mukaan lain ulottuvuus auttaisi luterilaisia toimimaan yhdessä muiden uskontojen kanssa, sillä laki on kaikille ihmisille yhteinen, vaikka evankeliumin viestiä ei allekirjoittaisikaan.
Vanhurskauttamisopin (justification) Younan tulkitsee ikään kuin ”oikeudenmukaistamisoppina”, joka ei koske pelkästään yksilöä, vaan yhteisöjä jo maan päällä. Vanhurskauttaminen voi koskea siis paitsi ihmisen ja Jumalan, myös ihmisyhteisöjen korjautuvia suhteita. Younan myös toteaa, että oikein tulkittuna regimenttioppi voisi auttaa rakentamaan kestäviä yhteiskuntia Lähi-idässä.
Kuva: Anne Heikkinen
”Koska oikeudenmukaisuus liittyy ympäröiviin poliittisiin realiteetteihin, voi kristillinen todistus olla tietyssä mielessä poliittista.”
Keskeisiä luterilaisen kirkon identiteetin osasia ovat todistaminen ja profeetallinen diakoniatyö. Todistamiseen liittyy oman elämän likoon laittaminen, oikeudenmukaisuuden puolustaminen ja sitoutuminen väkivallattomuuteen. Kirkkojen harjoittama profeetallinen diakoniatyö puolestaan seuraa Raamatun profeettojen esimerkkiä heikoimpien puolustamisesta ja vallanpitäjien kritisoinnista. Profeetallinen diakonia pyrkii puuttumaan inhimillisen kärsimyksen juurisyihin.
Younanin mukaan kristittyjen on esitettävä oikeudenmukaisuutta ja moninaisuutta puolustava todistus, joka suhtautuu avoimesti muihin uskontoihin ja sitoutuu oikeudenmukaisuutena ilmenevän Jumalan valtakunnan edistämiseen. Koska oikeudenmukaisuus liittyy ympäröiviin poliittisiin realiteetteihin, voi kristillinen todistus olla tietyssä mielessä poliittista.
Palestiinalaisessa kontekstuaalisessa teologiassa kirkon tuleekin puhua aktiivisen väkivallattoman elämäntavan puolesta, joka liittyy tiiviisti Jeesuksen seuraamiseen eikä ole passiivista epäoikeudenmukaisuudelle alistumista.
Kirjoittaja on luterilainen pappi, joka etsii profeetallisia tapoja tehdä teologiaa. Heikkinen tutki gradussaan palestiinalaispiispa Munib Younanin teologista ajattelua.
Kysyin turkulaisilta uskontotieteen opiskelijoilta urheilun ja liikkumisen tavoistaan ja kokemuksistaan. Raportoin kyselyyn vastanneiden, yhdeksän uskontotieteilijän, ihastuttavasta itsen reflektoinnista urheilun vaikutuksista hyvinvointiin. Lisäksi vastanneiden oli mahdollisuus pohtia hieman urheilun yhtymäkohtia uskontoon. Laatimassani kyselyssä pyrin lähestymään aihetta mahdollisimman monipuolisesti. Saamani pohdinnat neljääntoista kysymykseen olivatkin ihanan syvällisiä opiskelukiireistä huolimatta. Lämmin kiitos kaikille vastaajille kokemuksien jakamisesta muille.
Johanna Kujala
Kuva: Unsplash
LÄHTÖKOHTANA toimii urheilun suotuisat vaikutukset kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kokonaisvaltainen hyvinvointi mielletään vastaajien kesken tasapainoksi elämän eri osa-alueiden – mielen ja henkisen energian, kehon, työn ja vapaa-ajan sekä sosiaalisen elämän – välillä. Riittävä liikunta, uni ja sopiva ravinto kuuluvat siihen oleellisesti. Psyykkisyyteen liitetään mieli, tunteiden käsittely kestävällä tavalla, oma arvokkuus, identiteetin rakennus esimerkiksi harrastusten avulla ja terve itsetunto. Lisäksi mielekkäät sosiaaliset suhteet edistävät tasapainoa. Eräs vastaaja arveli psyykkisen ja fyysisen lisäksi spirituaalisen ulottuvuuden kuuluvan erottamattomana osana hyvinvointia.
”Liikun, koska olen ihminen”
Urheilua saatetaan joskus ajatella vain fyysisenä ja ruumiillisena maailman kokemisena, mutta vastausten perusteella fyysinen ja mentaalinen linkittyvät hyvinkin vahvasti toisiinsa. Yksi vastaaja kirjoittaa yhteyden olevan ”ilmeinen ja merkittävä”, ja jopa enemmän juuri henkiseen puoleen vaikuttava. Oman fysiikan käyttäminen ja haastaminen koetaan myös antoisaksi tavaksi oman itsen, mielen ja psyyken tutkimisessa. Eräs vastaaja ei puolestaan koe urheilua henkisenä, eikä ole kokenut flow-tilaa tai ns. runners high -oloa, vaikka yleinen hyvinvointi urheillessa paraneekin.
Kuva: Unsplash
Vastaukset kysymykseen, ”miksi urheilet,” ovat moninaisia. Urheilua harrastetaan esimerkiksi oman ilon, hyvän olon ja nautinnon saavuttamiseksi, itsen kanssa kilpailemisen vuoksi, mielenkiinnosta, sekä itsetunnon ja mielialan kohotuksen vuoksi. Liikunnan koetaan myös auttavan omaan kehoon tutustumisessa, sillä se ”opettaa siitä, mihin kaikkeen oma ihmeellinen kroppamme voikaan kyetä”. Syy saattaa olla myös käytännöllinen ja arkinen liikkuminen paikasta toiseen, ja eräälle se on pakko terveyden ja kehon hyvinvoinnin kannalta, vaikka ”lähtökohtaisesti vihaan kaikkea urheilua”. Yhdessä vastauksessa kerrotaan olemisesta perimmäisten asioiden äärellä:
”Liikun, koska olen ihminen; liikkuminen ja fyysisyys kuuluvat keskeisesti siihen ihmisyyden kokemukseen, jonka itse omaan. Liikkuessa elän todeksi ”villiä” ihmisyyden aluetta, joka on kadonnut modernisoituneessa, ei-kehollisessa ja kesyyntyneessä elämässä.”
Mentaalisen ja fyysisyyden kysymystä pohdittaessa erityisinä lajeina mainitaan esimerkiksi läsnäoloa kasvattava jooga. Vastaaja kokee henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin yhdistyvän harjoittelussa, ”sillä kehon liikkeet ja tuntemukset toimivat kanavina sisäisten asioiden käsittelylle”. Luonnossa liikkuminen auttaa mieltä tyhjentymään, ja reipas ryhmäliikunta virkistää. Aamuliikunta vaikuttaa positiivisesti tehokkuuteen, kun taas iltaliikunta auttaa rauhoittumaan. ”Urheilu tuo tervettä fyysistä väsymystä ja auttaa mieltä palautumaan ja virkistymään.” Yhteisöllisyyden henkinen ulottuvuus joukkueurheilussa korostui sen luodessa merkityksellisyyttä, tuovan ystäviä, auttavan pettymysten ja kilpailuvietin käsittelyssä ja kestämisessä.
Urheilu ja uskonto: ”Metafyysisiä ja eksistentiaalisia äärirajoja”
Opiskelu on palkitseva, mutta myös rankka laji. Valloillaan oleva poikkeusaika saattaa äkkiarvaamatta muuttua yksiulotteiseksi näyttöpäätteen tuijotteluksi. Etätyöskentelyn aikaan uloslähteminen on vaikeaa, ja eräs vastaaja kertookin opiskelevansa vielä enemmän ja vähemmillä tauoilla, kuin aikaisemmin. Urheilun edellyttämiin taukoihin ei ole varaa. Liikkuminen on jollakin vähentynyt, tai jopa loppunut. Liikkumattomuudesta seuraa monenlaista ikävää oireilua, kuten levottomuuden lisääntymistä, joka kuvastuu myös lauseessa ”energia kerääntyy sisään pääsemättä ulos”. Eräs vastaaja puolestaan kertoo, että urheilun ”puuttuessa koen viettäväni liikaa aikaa omissa ajatuksissani ja omien ongelmien mittasuhteet tuntuvat kasvavan”. Yhdellä vastaajalla tehokkuus, aktiivisuus, mieliala ja moni muu asia elämässä kärsii ”jos tietynlaiset aamun rituaalit jäävät tekemättä”.
Liikkumattomuudesta seuraa myös koko joukko muitakin kammotuksia: keskittymisvaikeuksia, painonnousua, nivelkipuja, ahdistusta, uniongelmia ja äkkipikaisuutta. Urheilun jääminen pois saattaisi romuttaa myös identiteettiä, joka on vahvasti joukkueurheiluun kytköksissä. Kun ryhmäliikunnat laitettiin poikkeusaikana säppiin, tuli monen liikkumiseen siitäkin syystä notkahdus. Urheilu täytyi kuitenkin erään opiskelijan kertoman mukaan ottaa takaisin päiväohjelmaan, koska sen puute vaikutti negatiivisesti vireystilaan ja unen laatuun. Toiset taas kertoivat purkavansa poikkeus-olojen luomaa ahdistusta juuri liikkumalla, sen ollessa esimerkiksi yksi harvoista asioista, joka on säilynyt ennallaan. Urheilun määrä on näin ollen joillakin pysynyt samana, tai jopa kasvanut.
Kuva: Unsplash
Urheilun suora tai välillinen vaikutus opiskeluun on nähtävissä vastauksista. Sen koetaan esimerkiksi rytmittävän, tukevan ja tasapainottavan opintojen ja vapaa-ajan suhdetta. ”Se auttaa opiskelusuunnittelussa ja opiskeluihin tarttumisessa. En koe purkavani ylimääräistä energiaa, vaan ennemminkin saan urheilusta lisäboostia päivään.” Vastaaja kertoo myös käsittelevänsä kävellessä oppimaansa, eli käytännössä oppimista tapahtuu vähintään alitajuisesti kaiken aikaa. Aamulenkin jälkeen pää toimii paremmin, kertoo eräs vastaaja. Se parantaa myös stressinsieto- ja keskittymiskykyä, lisää työtehoa, ja toimii lääkkeenomaisesti pitkistä istumisjaksoista kipeytyneisiin niska-, hartia- ja selkäkipuihin. Ruokahalun ja unen laadun parantuessa urheilun vaikutukset ulottuvat myös opiskeluun positiivisesti.
Uskontotieteen opintojen mukana vastaajille on avautunut uudenlaisia tapoja tarkastella urheilua.
”Ennen uskontotieteen opiskelua pidin mieltä ja kehoa erillisempinä kokonaisuuksina ja aliarvioin urheilun tärkeyttä ihmiselle. Koin kehon olevan toissijainen asia ja esimerkiksi kuntosalin pääosin turhamaisena harrastuksena, jolla pyritään lähinnä muokkaamaan kehon ulkonäköä.
”Koin, että mielen kehittämisen tulisi olla ensisijainen kohde, ja urheilu on tavallaan ajan ajanhukkaa. Opiskelujen myötä olen ymmärtänyt paremmin, kuinka erottamattomia psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi ovat toisistaan, ja kuinka tärkeää urheilu on siksi myös mielen kehittämiseksi.”
Entäpä erityisesti tämän joukon kohdalla kiintoisa kysymys uskonnon ja urheilun yhtymäkohdista? ”Molemmissa haetaan metafyysisiä ja eksistentiaalisia äärirajoja”, kirjoittaa eräs vastaaja, ja pohtii urheilijan ja harjoituksen suhdetta, johon sisältyy liminaalitilaisuutta ja pyhää, joka tekee siitä siten uskonnollista. Valtaosalle yhtymäkohdat ovat ilmeisiä ja esiin nousee sellaisia käsitteitä, kuten rituaalit, kasteet, rajaus ja pyhä. Tanssi ja jooga annetaan esimerkeiksi sekä uskonnonharjoittamisesta että urheilusta. Joogan uskonnonkaltaisuus ja toisaalta kaupallisuus mietityttivät mielenkiintoisena ilmiönä. Sekä urheilun seuraamiseen että suorittamiseen liittyvä fanaattisuus rinnastettiin uskonnonkaltaiseksi toiminnaksi. Yhtymäkohdat olivat yhdelle vastaajista nähtävissä, mutta ne eivät liittyneet omaan liikkumiseen. Toinen vastaaja taas luonnehtii omaan lajiin suhtautumistaan lähes vakaumukselliseksi:
”Annan itsestäni paljon urheilulajilleni ja koen kuuluvani yhteisöön. Lajilla on oma termistönsä, hierarkiansa ja toimintatapansa. Tietyt asiat ovat ikään kuin pyhiä ja rajanvetoa meihin ja muihin tehdään esimerkiksi pukeutumisen avulla.”
Kuva: Unsplash
”Sellaista vaivaa ei olekaan, mihin liike ja raitis ilma ei vaikuttaisi positiivisesti”
Puolet vastaajista suosi omaehtoista liikkumista rauhoittuakseen, mietiskelläkseen tai vaikka kuunnellakseen hyvää podcastia. Myös kaverin kanssa on kiva lenkkeillä, käydä kuntosalilla tai vesijuosta. ”Liikunnan avulla saa omaa aikaa tai halutessaan ihanaa yhdessäoloa”. Toiselle puolelle vastaajista urheilun sosiaalisella ulottuvuudella on valtaisa merkitys. Yhdessä tekeminen ja kokemusten jakaminen, sekä ryhmän tuki henkisissä vastoinkäymisissä ovat tärkeitä. Muiden seura piristää ja inspiroi. Sosiaalinen puoli tulee esille myös siten, että hyvinvoivana sitä on kanssaihmisten kera parempi versio itsestään:
”Liikunta voi toimia kanavana purkaa psyykkistä ahdistusta fyysisin keinoin, sen sijaan että ahdistuksen pitäisi sisällään tai purkaisi sen toisiin ihmisiin, joko kasvotusten tai vaikkapa sosiaalisen median alustoilla.”
Kuva: Unsplash
Kysyttäessä mihin kaikkeen urheileminen vaikuttaa, mainittiin sen vaikuttavan suoraan tai epäsuorasti ”melkein kaikkeen”. Itse nappasin inspiraatiokopin aamuliikunnasta. Sen vaikutusten testaus on kesken, mutta vaikuttaa hyvältä. Hullummalta ei kuulosta myöskään kävelylenkki tähän tapaan:
”…saan nauttia luonnosta, raikkaasta ilmasta, kauneudesta, pohtia sekä oman elämän, että maailman asioita ja filosofisia kysymyksiä ja kuunneltua äänikirjoja tai instrumentaalista musiikkia.”
Tärkeää on kuitenkin kuunnella omaa oloa, ja levätä silloin kun on uupunut, kirjoittaa eräs vastaaja ja toinen muistuttaa, ettei liikunta sentään ”maagisesti tee elämästä täydellistä”. ”Ainakaan” – kuten toinen vastaaja huomionarvoisesti kirjoittaa – ”se ei valitettavasti tuo päiviin lisää tunteja”.
