ALOITETAAN itsestäänselvyydellä: teknologia helpottaa elämää, paitsi silloin, kun se ei tee niin.
Olipa kyseessä sitten lagi tai bugi, vanhentunut versio, yhteys virhe tai jokin muu error, oikeellinen toiminta on normaalia ja kaikki muu on poikkeustilanne. Uskoisin, että kaikki painottelevat mielessään vaakakuppeja siitä, onko teknologia ihmeellistä ja ihanaa vai turhauttavaa ja epämiellyttävää.
Suurimman osan ajasta olen niitä ihmisiä, ketkä ottavat teknologian saumattomasti itsestään selvyytenä osaksi arkea. Olin juuri reilun viikon Japanissa ja päädyin tuottamaan suuren osan tästä Etsijän joulunumerosta matkustaessa, joten tulin aktiivisen tietoiseksi siitä, miten helpottavaa oli luottaa teknologia-avusteisuuteen tilanteessa kuin tilanteessa.
”Onko teknologia ihmeellistä ja ihanaa vai turhauttavaa ja epämiellyttävää?”
Omalla muutaman sanan japanin osaamisellani, Google kääntäjä oli joka tilanteessa helppo, käytännöllinen ja oikeastaan aika ehdoton. Samoin matkustuksen sujuvuutta lisäsi Google Maps, joka osasi aina kertoa minulle minkä junan joudun ottamaan ja mistä, päästäkseni seuraavaan metroon, millä päääsisin kohteeseeni zoomaillessani ympäri Tokyota.
Pankkikortti löytyi tietysti myös puhelimestani, kun vaihtamani käteinen loppui kesken. Oli myös erikoista vaihtaa euroja, sillä en muista milloin viimeksi olisin pitänyt niitä käsissäni. Pankkikortti löytyy myös älykellosta.
Kun tällaisessa saumattomassa yhteistyössä, joku alkaa yhtäkkiä tökkimään, turhaudun helposti hallitsemattomilta tuntuviin laitteisiin. Lieneekö se jokin uusi rattiraivon-muoto, mihin kukin älypuhelinta käyttävä on joskus törmännyt?
Miettiessäni omaa teknologia-turhautumistani oivalsin keskeisen virhepäätelmän: error ei ole poikkeustilanne, vaan osa normaalia.
”Error ei ole poikkeustilanne, vaan osa normaalia.”
Herkässä tasapainossa monimutkaisia toimituksia tuottavat ihmisten tekeleet eivät suinkaan ole täydellisiä, joten näin ollen virheet lienevät yhtä lailla osa teknologiaa kuin epätäydellisyys ihmisenä on osa minua. Epätäydellisyys, se pieni kumouksellinen piikki status quon lihassa.
Ensi kerralla, kun turhaudun teknologiaan, pystyn ehkä näkemään tilanteen eri perspektiivistä.
Tämä ei silti tarkoita sitä, ettenkö palauttaisi toimimatonta laitetta takaisin kauppaan, tai ettenkö pyrkisi korjaamaan niitä ärsyttäviä bugeja tulevaisuudessakin.
Tilda Enne
Kirjoittaja on Etsijän päätoimittaja, jonka suhde teknologiaan vaihtelee päiväkohtaisesti. Tänään oli hyvä tekno-päivä.
LOKA-MARRASKUUN vaihteessa vietin viikon pienellä saarella Kroatiassa World Student Christian Federationin järjestämässä nuorten mielenterveysteemaisessa konferenssissa. Konferenssiin osallistui noin 25 henkilöä ainakin kymmenestä eri maasta edustaen erilaisia nuorten kristillisiä järjestöjä. Päivämme koostuivat työpajoista, yhteisistä ruokailuhetkistä ja iltaohjelmasta.
Tästä matkasta tuli suunnittelematta ensimmäinen viikko pitkään aikaan, jolloin en käyttänyt somea tunteja päivässä. Oikeastaan, en käyttänyt somea juuri lainkaan.
Saarella olimme samaan aikaan teknologian ympäröiminä ja sen saavuttamattomissa. Siellä ei voinut maksaa kortilla, mutta työpajojen aikana heijastimme näytölle Zoom-puhelun Alankomaista. Emme saaneet avainta majapaikkaamme koska saarella oli niin turvallista. Jos olisimme tarvinneet poliisia, he olisivat olleet puhelun ja lähes tunnin venematkan päässä. Kuitenkin pystyin lukemaan päivän uutiset puhelimeni näytöltä, kuuntelemaan podcastia aamuisin ja ostamaan laivalippuni netistä.
Viikon aikana minä ja muut osallistujat teimme lukemattomia asioita ilman puhelimia: Uimme, luimme, kirjoitimme päiväkirjoja ja kirjeitä. Leikimme saaren kissojen kanssa, opiskelimme ja teimme käsitöitä sekä vietimme aikaa rukoillen ja hiljentyen.
Iltaisin vietimme aikaa pelaten lautapelejä, laulaen ja istuen baarissa paikallisten tapaan jutellen elämästä. Puhuimme yhdessä kulttuureistamme, kokemuksistamme sekä ihmissuhteistamme, vakaumuksistamme ja vuosien varrella oppimastamme. Vaikka tulimme erilaisista ympäristöistä, huomasimme jakavamme samanlaisia kokemuksia mielenterveyteen liittyen.
”Individualistisessa yhteiskunnassa keskitymme harvoin yhteisöihin.”
Konferenssin aikana pääsin näkemään, kuinka edelleen on olemassa sosiaalisen median ulkopuolisia yhdistäviä tekijöitä. Eläimet, musiikki, usko ja halu nähdä sekä kokea, ruuan ympärille kokoontuminen, pyrkimys muuttaa maailmaa sekä taide. Nämä asiat voivat yhdistää meitä teknologian avulla, mutta eivät vaadi sitä tuntuakseen jaetulta. Sain uusia ystäviä, joiden kanssa kiipesimme yli kielimuurien ja neuvottelimme yhdessä, kuinka toimia kulttuurierojemme kanssa kaikki huomioiden.
Kun lähdimme saarelta aamuseitsemän lautalla, kupla alkoi puhjeta. Seurasimme toisiamme Instagramissa pitääksemme yhteyttä, ja samalla opimme toisistamme lukuisia uusia asioita. Jäin pohtimaan, keneen oikeasti tutustuin.
Kuva: Usva Palola
Kertovatko tosielämässä käydyt keskustelut ihmisestä enemmän kuin sosiaalisen median profiili? Kumpi on enemmän totta? Tarvitaanko molempien yhdistelmää? Missä vaiheessa aloimme elää tällaista todellisuutta? Ja onko se huono asia?
Viikkoni Kroatiassa oli hyvä muistutus siitä, että vaikka teknologian ja sosiaalisen median käyttö on täysin normaalia ja lähes välttämätöntä, aivan yhtä normaalia on myös elää ilman sitä. Monikulttuurisen yhteisön keskellä inspiroivassa ympäristössä oli koti-Suomea helpompaa huomata, kuinka kaikkea ei voi kokea puhelimen näytön kautta.
En kuitenkaan kannata sosiaalisen median lopettamista tai kaikkien matkustamista pienelle saarelle Kroatiaan valaistumisen toivossa. Mahdollistaahan some lopulta sen, että voin jatkaa yhteydenpitoa uusiin ystäviini ja löytää mahdollisuuksia viettää lisää aikaa katsoen maailmaa omin silmin ilman näytön välitystä. Tarvitsemme niin sosiaalista mediaa kuin tosielämän yhteyksiä, kenties molemmista parhaat palat poimien ja niistä omaa todellisuuttamme rakentaen.
Kirjoittaja on Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton paikallistyöntekijä Tampereelta, joka pyrkii muuttamaan maailmaa tapahtuma kerrallaan. SKY on Etsijä-lehden kustantaja.
NYKYPÄIVÄNÄ elämme ja kuolemme kahdessa osittain erillisessä ja osittain limittäisessä todellisuudessa. Sosiaalisessa mediassa on kaksi tapaa kuolla. Ensimmäinen on median käyttäjätilin poistaminen ja toinen on ihmisen todellinen fyysinen kuolema, joka ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sosiaalisen median virtuaalitodellisuudessa olevan käyttäjätilin kuolemaa. Käyttäjätili voi jäädä kummittelemaan pitkäksi aikaa ihmisen kuoltua, jos sosiaalisen median tilejä ei suljeta.
Mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee, mutta sosiaalisen median tilit ja sosiaalisen median avatar jatkaa elämäänsä?
Yksi vaihtoehto on valmistautua kuolemaan ja toteuttaa tiedostettu virtuaaliminän kuolema. Kun ennen mietimme, kuka hoitaa hautajaisjärjestelyt, nyt joudumme pohtimaan, kuka ottaa hoidettavakseen sosiaalisen median käyttäjätilit.
Osa meistä antaa käyttäjätunnukset kumppanilleen. Eräs ongelma tässä on se, että hakuhistoria kerää valtavasti dataa ihmisestä ja voi paljastaa shokeeraavia puolia edesmenneestä puolisosta.
Yksityisyys on individualistisen yhteiskunnan peruspilari, joka on usealle ihmiselle tärkeä arvo. Joissain tapauksissa ihminen yrittää suojella kumppaniaan salaamalla jonkin puolen itsestään ja toteuttamalla salaista puolta itsestään sosiaalisen median kanavilla anonyymisti.
”Kumppanin kuoleman jälkeen meillä on jäljellä ainoastaan muistot.”
Sosiaalisen median tilien poistamisen yhteydessä kumppani saattaa vahingossa tai tahallisesti löytää vanhoja keskusteluja tai muuta materiaalia, joka voi järkyttää. Löydös voi muuttaa täysin käsityksen edesmenneestä ihmissuhteesta, eikä siitä ole välttämättä enää paluuta. Kumppanin kuoleman jälkeen meillä on jäljellä ainoastaan muistot, eikä kuolleen kanssa voi enää selvittää asioita.
Sosiaalisessa mediassa tapahtuva pettäminen on useille tuttu ilmiö. Ajattelen silti, että yksityisyyden on jatkuttava myös kuoleman jälkeen.
Yleensä tekosyynä toisen yksityisyyden rikkomiseen todetaan, että eikö parisuhteessa pitäisi olla oikeus viimeistään kuoleman jälkeen varmistaa, ettei edesmennyt kumppani pettänyt suhteessa. Mielestäni huolestuttavinta ilmiössä on se, että ylipäätään on ollut läheisessä ihmissuhteessa, josta tulee olo, että kumppani ei kunnioita yhdessä sovittuja rajoja. Tässä tapauksessa en usko, että kuoleman jälkeinen sosiaalisen median penkominen pelastaa kaikkia niitä minuutteja, joita on käyttänyt elämänsä aikana kumppanin epäilyyn.
Olen pohtinut yksityisyyttä parisuhteessa ja sen suhdetta sosiaaliseen mediaan pitkään. Väitän, että liiallinen yksityisyys ja sen suojelu vaikuttaa tuhoisasti ennen kaikkea ihmiseen itseensä. Harva ihminen pystyy elämään kaksoiselämää ja säilyttämään oman mielenterveytensä.
Toisaalta terve yksityisyys kertoo kunnioituksesta itseä kohtaan. Ajattelin pitkään, että on olemassa tietynlainen ideaaliminä, johon tulee pyrkiä, eli olla aina kuin avoin kirja, jolla ei ole mitään salattavaa. Nykyään ajattelen, että tietynasteinen yksityisyys on osoitus itsekunnioituksesta. Kunnioituksesta itseäni kohtaan aion harkita tarkkaan, kenelle jätän käyttäjätunnukset sosiaalisen median tileilleni kuolemani jälkeen.
Etsijä-lehti on alkanut tehdä yhteistyötä lukioiden kanssa ympäri Suomea antaaksen julkaisumahdollisuuden journalismista, mediasta ja taiteista kiinnostuneille uteliaille nuorille, jotka ovat kiinnostuneita pohtimaan maailmaa pintaa syvemmältä.
Kiitokset:
Kallion lukio, jolla on erityistehtävä ilmaisutaidossa Emilia Lehtinen, Kallion lukion median opettaja Kallion kirkko
Esittelyssä dokumentti-videon tekijät: Lumia Pesonen ja Stella Nordlund
Olen Lumia Pesonen ja käyn tällä hetkellä abivuotta Kallion lukiossa.
Tarkkoja suunnitelmia lukion jälkeen ei vielä ole, mutta elokuva-ala, viestintä ja politiikka sekä filosofia kiinnostavat erityisesti.
Vapaa-ajalla rakastan lukea, kirjoittaa, katsoa elokuvia, kuunnella musiikkia, kirppistellä ja viettää aikaa rakkaiden kanssa. Tällä hetkellä olen erityisen innoissani oman mediadiplomielokuvan työstämisestä ja novellimuotoisten tekstien kirjoittamisesta Kallion kahviloissa. Myös kirkkaat talvipäivät ja ankeat joululaulut inspiroivat nyt ja aina.
Valitsin median dokkarikurssin, koska tiesin tekeväni abivuonna median lukiodiplomin. Tavoitteena oli kehittää omaa teknistä osaamista ja laajentaa käsitystäni dokumentista kerronnan muotona. Kun kuulin, että Stella on myös dokkarikurssilla ja häntä kiinnostaisi tehdä kurssityö liittyen uskontoon, innostuin heti ja kysyin, mahtuuko vielä mukaan.
Uskonto on pienestä pitäen kiinnostanut ihan valtavasti, ehkä juuri siksi, että en itse tunne juurikaan uskovaisia ihmisiä. Se on siis ollut sellainen tapa katsoa maailmaa, jota en ole kyennyt oikein koskaan täysin ymmärtämään. Se on kuitenkin niin perustavanlaatuinen osa lähes kaikkia ihmisyhteisöjä, että myös ateistina koen siihen liittyvän avoimuuden ja tiedonjanon erittäin tärkeäksi. Uskonnossa kiinnostaa erityisesti historiallinen puoli ja se, miten pienet tapahtumat voivat liikuttaa valtavia ihmismassoja vielä vuosituhansien jälkeen.
Aloitin juuri lukemaan historian yo-kirjoituksiin ja kristinuskon alkuvaiheet ovat varmasti yksi mielenkiintoisimmista aihealueista koko oppiaineessa. Myös Yuval Noah Hararin tietokirja Sapiens. Ihmisen lyhyt historia antoi ihan uudenlaista tulokulmaa uskontojen merkitykseen ihmiskunnan historiassa. Kristinuskoon liittyvä estetiikka on myös aina ollut äärimmäisen kiehtovaa, puhumattakaan sen huikeasta vaikutuksesta koko länsimaiseen kulttuuriin.
Itse videon tekemisessä parasta oli tehdä se juuri Stellan kanssa, koska Stella on ihana tyyppi ja meillä riitti erilaisten taustojemme takia paljon puhuttavaa aiheesta. Vaikeinta olikin leikata dokkari kohtuumittaiseksi. Haasteita aiheutti myös se, että dokkarin tekoprosessi osui syksyn kirjoitusten päälle, minkä takia lopputuloksen hiominen jäi aika vajaaksi. Onneksi kyseessä on kuitenkin vain kurssityö, jossa tarkoitus on nimenomaan harjoitella. Tulevaisuudessa olisi siistiä tehdä samankaltainen työ uudelleen siten, että aikaa ja resursseja olisi enemmän ja aiheeseen voisi perehtyä vielä syvällisemmin.
Olen Stella Nordlund ja opiskelen tällä hetkellä kolmatta vuotta Kallion lukiossa. Valmistun ylioppilaaksi kevällä 2025, jonka jälkeen suunnitelmissani olisi lukea tähtitiedettä joko Helsingissä tai Tukholmassa. Vapaa-aikani käytän usein katutanssilajien parissa, maalatessa, ystävien kanssa tai kokkaillessa. Tällä hetkellä minua inspiroi valtavasti uskontojen tutkailu, uuden musiikin kuuntelu sekä suomalaisen talven tuttu ja turvallinen melankolia.
Valitsin dokkarikurssin, sillä vuotta aiemmin olin tehnyt ystävieni kanssa lyhytelokuvan vastaavalla kurssilla ja halusin parantaa suoritustani eri genren parissa. Koin, että dokkarin tekeminen oli helpommin lähestyttävä, sillä idea kristinuskoa käsittelevästä dokkarista oli piileskellyt mielessäni jo tovin. Idea lähti hahmottumaan entisestään, kun Lumia innostui siitä ja lähti mukaan työstämään teosta.
Uskonto, erityisesti kristinusko, on aina ollut minulle hyvin läheinen ja tärkeä aihe. Olen kasvanut kristinuskon ympäröimänä ja elänyt lähes koko ikäni tiiviissä uskovaisessa yhteisössä. Uskonto on tuonut elämääni paljon rikkauksia, mutta sen varjopuolet heijastuvat elämääni yhä. Mielestäni on tärkeää puhua uskonnoista ja tunnistaa juuri kyseisiä varjopuolia uskonnon sisällä, jotta niihin voidaan puuttua. Usko on jokaiselle henkilökohtainen asia, mutta keskustelu muiden kanssa voi avartaa omaa näkökulmaa.
Prosessissa parasta oli tehdä se Lumian kanssa. Lumia on ammattitaitoinen ja mahtavaa seuraa, joten kaikki tekeminen sujui kuin tanssi. Teos valmistui kuitenkin syksyn kirjoitusten aikaan, joten viimeistelykin jäi hieman puolitiehen ja muiden prioriteettien varjoon. Onneksi tämä on kuitenkin vain harjoitusta. Jatkossa olisi kivaa tehdä jotakin samankaltaista ja syventyä aiheeseen ja tekemiseen yhä enemmän.
”VOIKO pappi tehdä noin?” on yleisin kysymys, jonka kohtaan avatessani Paavalin seurakunnan TikTok-tilin kommenttikenttiä tai sähköpostiin tulvivia palautteita. Oma vastaukseni on, että näköjään voi. Tai ainakin yksi pappi tekee juuri niin ja on samalla ylittänyt kaikki toiminnalle asetetut tavoitteet.
Kirkko tavoittaa kaikkein heikoimmin alle 25-vuotiaat. Todennäköisin kirkosta eroaja on 20–29-vuotias nuori aikuinen. TikTokin suurin käyttäjäryhmä osuu samaan ikäluokkaan, eli mikä olisikaan parempi väylä tuoda kirkkoa näkyväksi juuri heille. Mikäli kirkko haluaa tavoittaa nuoria, täytyy olla siellä, missä nuoretkin ovat. Tällöin sosiaalinen media – erityisesti TikTok, sekä erilaiset interaktiiviset pelialustat ovat omiaan saamaan kirkkoa näkyviin heille, jotka perinteisesti ovat tipahtaneet kirkon kärryistä ulos. Ongelmaksi vain muotoutuu sosiaalisten medioiden alustojen osaamattomuus tai tietämättömyys.
Pikkuhiljaa kirkossa on jo herätty siihen, että lehti-ilmoitus ei välttämättä toimi sosiaalisen median alustalla. Mutta siihen ei olla herätty, että eri some-alustat toimivat eri tavoin ja ne tavoittavat eri yleisöryhmiä. Se, mikä toimii Facebookissa ei toimi TikTokissa. Se, mikä toimii Instagramissa ei todennäköisesti toimi TikTokissa. Se, mikä toimii TikTokissa, ei todennäköisesti toimi missään muualla.
Ilmiön huomaa helpoiten seuraamalla ammattivaikuttajia, jotka toimivat useilla alustoilla. Jokaisella alustalla julkaistaan erilaista ja erinäköistä sisältöä, sillä heillä on tietämys ja osaaminen siitä, että jokainen alusta käyttäytyy eri tavoin.
TikTokissa parhaiten toimii kasvoilla tehtävä viestintä. Parhaiten menestyvät videot ovat niitä, joissa esiintyjä toimii ja puhuu kuin kävisi keskustelua ystävänsä kanssa videopuhelussa. Kirkolle ominainen kasvoton viestintä ei ole siis sitä, mikä vetoaa TikTok-yleisöön. Samoin virallisenhohtoinen ja jäykkä viestintä ei ole sitä, mikä TikTokissa vetää puoleensa – sille on aikansa ja paikkansa aivan muualla.
Tätä kuvaa kirkon viestinnästä lähdimme kollegani Anni Kormilaisen kanssa muuttamaan, kun päätimme perustaa Paavalin seurakunnalle TikTok-tilin. Ajattelimme, että tavoitteemme on tavoittaa nuoria ja nuoria aikuisia, muuttaa kuvaa kaavoihin kangistuneesta kirkosta nykyaikaisemmaksi ja osoittaa, että kirkonkin työntekijät ovat vain ihmisiä.
TikTok alustana sopii tälle kaikelle paremmin kuin hyvin ja keskiverto TikTok-käyttäjä ymmärtää, että videoita tehdään kieli poskella, eikä missään nimessä vakavissaan. TikTokin algoritmit takaavat, että viraaliksi lähtevät videot menestyvät häkellyttävän hyvin; pienetkin tilit saattavat saada satojatuhansia näyttökertoja videoilleen. Eikä tähän tarvita edes erityistä osaamista algoritmeista; kokeilemalla selviää parhaiten.
”Viime aikoina on herätty paljon sosiaalisen median ongelmiin.”
On totta, ettei sosiaalinen media ole täysin ongelmatonta ja ainaista ruusuilla tanssimista. Viime aikoina on herätty paljon sosiaalisen median ongelmiin. Some heikentää nuorten keskittymiskykyä, vie yksityisyydensuojan ja edesauttaa polarisaatiota. Ongelmat eivät toki ole uusia: sosiaalista mediaa on ollut nuorten käytössä jo vähintäänkin koko 2000-luvun, mutta nyt niihin on vasta herätty. Ajattelenkin, että ongelmaksi ei muodostu itse sosiaalinen media vaan se, mihin sitä käyttää tai mitä siellä katselee ja seuraa.
Some-alustojen algoritmit syttyvät vihasta. Kun herättää tunteita – mielellään negatiivisia, somejulkaisut lähtevät lentoon. Ehkä kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen tehtävä somessa onkin luoda aukkoa tuohon kuplaan. Levittää valoa ja positiivista elämänasennetta pimeyden keskelle. Huumori on voimavara, josta voi ammentaa myös uskonnollisessa viestinnässä.
Somepastorikollegani Marjut Mulari totesi eräässä haastattelussa mielestäni hyvin: ”kristinusko on niin vakava asia, ettei siitä voi puhua muutoin kuin huumorin keinoin.”
Perinteinen ajatus on, että mitä ikinä kirkko tekee, on suhtautuminen aina ristiriitaista. Jos kirkko tekee jotakin uutta, suhtaudutaan siihen varauksella ja monesti kovin negatiivisesti. Tämä on riski, joka on vain otettava, jos aikoo viedä kirkon viestintää uusille vesille. Sama riski piilee myös huumorissa, sillä mikään ei ole niin vaikea laji kuin huumori.
Paavalin seurakunnan TikTok-viestinnässä olemme pitäneet kiinni kahdesta periaatteesta. Ensimmäinen periaate on, että kaikessa mitä teemme muistamme olevamme kirkon työntekijöitä ja täten edustamme kirkkoa. Toinen periaate on, että huumoria ei uloteta koskemaan kirkon sakramentteja.
”Huumori sopii kirkkoon enemmän kuin hyvin.”
Huumori sopii kirkkoon enemmän kuin hyvin, kirkosta saa revittyä huumoria, kirkosta instituutiona saa huumoria, Raamattu on täynnä huumoria. Mutta sakramentit ovat niin pyhiä, että niihin emme ulota huumoria. Muutoin kaikki on vapaata riistaa.
Omilla kasvoilla huumorisisällön luominen tuottaa kuitenkin ongelman yhdessä ihmisten heikentyneen medialukutaidon kanssa. Sosiaalisessa mediassa ja virtuaali-todellisuuksissa totuus monesti sekoittuu fiktioon.
Vaikka TikTokissa olen huulta heittävä somepastori, todellisessa elämässä olen monesti jotakin aivan muuta. Täytyy myöntää, että oikeasti olen aika kuiva ja huumori on minusta kaukana. Ajattelen, että TikTok-pappi Kopperoinen on eri kuin tosielämän pastori Kopperoinen. Jos minä TikTokissa revin huumoria hautajaisista, se ei tarkoita, että tosipaikan tullen heittäisin läppää kuolemasta.
Mutta, kun omalla nimellä ja naamalla vetää roolia suurelle yleisölle, sekoittuvat totuus ja fiktio iloisesti keskenään. Pidän tätä myös kovin ymmärrettävänä, mutta harva somevaikuttajakaan on sama itsensä somessa ja livenä. Tai harva heistä, joita henkilökohtaisesti tunnen. Ei ole Maija-Liisa Peuhu Ulla Taalasmaa, vaikka niin voisi luulla.
Siitä huolimatta huumorin paikka on uskonnoissa ja kirkossa. Ja kirkon paikka, se on myös sosiaalisessa mediassa ja virtuaalitodellisuuksissa. Sillä siellä, missä ihmiset ovat, siellä myös kirkon tulee olla.
ETSIJÄ-LEHDEN ensimmäisessä omatuotantoisessa podcastissa kutsuvieraana on Tampereen yliopiston viestinnän- ja mediantutkimuksen professori Kaarina Nikunen. Keskustelemme sosiaalisen median tunne- ja huomiotaloudesta sekä siitä, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat somessa vallitsevan keskustelukulttuurien syntyyn.
Maailmanlaajuisesti useat kristilliset kirkot ja seurakunnat ovat ottaneet tekoälyn käyttöön jollakin tavalla ja muutamat sovellukset ovat herättäneet kiivastakin kansainvälistä keskustelua. Suomessakin kirkko on ottanut tekoälyn nyt osaksi kärkihankkeitaan ja seurakunnilla on ollut mahdollisuus käyttää tekoälyö työssään jo muutama vuosi.
Tilda Enne
TUOREIMPANA kirkollisena käänteenä tekoälyn käyttöönotossa on 7. marraskuuta kirkolliskokouksen hyväksymä kärkihanke Digi@Kirkko. Sen tavoitteena on kehittää kirkon toimintaa edistävää tekoälykyvykkyyttä.
Porvoon seurakunnan viestinnästä vastaava pappi Ville Halkoluoto kertoo, että hän on käyttänyt työssään tekoälyä niin pappina kuin viestinnässäkin.
”Tekoäly on työkalupakissani yksi työkalu lisää ja käytän sitä enimmäkseen ideointi-kumppanina”, Halkoluoto kuvailee. Etsijä-lehden haastattelussa torstaina 12. joulukuuta Halkoluoto kertoo juuri valmistelevansa sunnuntain saarnaa tekoälyn kanssa.
”Ajatus ja idea on aina oma ja lähden sitä sitten työstämään tekoälyn kanssa.”
Kesällä 2023 Kirkkohallitus käynnisti tekoälytyöryhmän ja seurakuntien käyttöön on sittemmin otettu Microsoft Copilot-tekoälysovellus. Kirkko on siis jo jonkin aikaa mahdollistanut ja rohkaissut seurakuntia käyttämään tekoälyä.
”Tekoäly on työkalupakissani yksi työkalu lisää.”
Halkoluoto kuitenkin käyttää itse maksullista Chat GPT 4 -sovellusta. ”Copilottiin ei voi luoda omia agentteja eli ennakko ohjeita kuten Chat GPT:ssä, joten se ei ole aivan yhtä joustava”, Halkoluoto opastaa.
Tämä on hänelle tärkeää kirkon viestinnän toteuttamisessa, mutta muissa tehtävissä Copilot on täysin riittävä. Halkoluoto tekee esimerkiksi seurakunnan kuukausi-ilmoituksen tekoälyn kanssa, sillä se muuttaa näppärästi sisällöt oikean muotoisiksi ja ennakkoon tehdyt agentit tehostavat työskentelyä.
”Omaa erikoisosaamistani on teologia, eikä kukaan voi olla ammattilainen kaikessa. Viestinnän suhteen on hyvä sparrailla tekoälyn kanssa ja pyytää apua esimerkiksi tiedotepohjien ja rakenteen luomiseen.”
Halkoluoto kertoo, että heidän seurakunnassaan asenne tekoälyyn erityisesti Kirkkoherralta on positiivinen, vaikka Halkoluoto onkin heistä ainoa, joka käyttää tekoälyä aktiivisesti. Tavoitteena on kuitenkin toteuttaa keväällä koulutuksia, jotta muillekin seurakunnan työntekijöille tekoälyn käyttö tuntuisi helpommin lähestyttävältä.
”Yleensä kaikkien uusien teknologioiden kanssa on negatiivisia ennakkoasenteita ja pelkoja. Osan vaikeista tunteista aiheuttaa yleensä tiedon ja taidon puute, joten koulutukset ovat tärkeitä.”
Tekoälyn ulottuvuudet kirkon käytössä
Maailmanlaajuisesti kristilliset kirkot ja seurakunnat ovat kokeilleet tekoälyä seurakunnan tarpeisiin monin tavoin. Esimerkiksi keäkuussa 2023 Pyhän Pietarin kirkossa Saksan Fuerthissa tekoäly chatbot piti saarnan seurakunnalle ja marraskuussa 2024 Sveitsin Lucernessa tekoäly-Jeesus otti vastaan seurakuntalaisten synnintunnustuksia.
Kahden kuukauden kokeiluajan aikana yli 1 000 ihmistä käytti mahdollisuuden ripittäytyä tekoäly-avatarin kanssa. Kuva: Peter Diem/Lukasgesellschaft, Lähde: Guardian
Halkoluoto pitää kuitenkin itse tärkeänä inhimillistä elementtiä tekoälyn käytössä. Hänen mielestään Chat GPT:n vastaus pyyntöön ”kirjoita minulle saarna aiheesta X”, on raskas ja paatoksellinen.
”Mielestäni se ei oikein ymmärrä mikä saarna on”, Halkoluoto kuvailee.
Hyödyllisiä tuloksia sen sijaan antaa pyyntö tarkastella jotain raamatun kohtaa analyyttisesti ja tarjoamaan siihen liittyviä näkökulmia. Tekoäly pystyy antamaan hyödyllisiä perspektiivejä ja huolitellun kieliasun sekä retoriikan, mutta sen tuottama sisältö on rajallista.
”Se, miten jokin raamatun kappale minulle pappina resonoi, ei tekoäly pysty tuottamaan. Eikä sen kuulukaan olla mikään vastausautomaatti.”
Kesäkuussa 2024 Suomen Pipliaseura etsi käyttäjiä testaamaan tekoälypohjaista Raamattuavustajaa, jota on kehitetty Pipliaseuran omaan ChatGTP -ympäristöön. Perspektiivejä ja tukea aktiivisille raamatunlukijoille ja käyttäjille suunnitellaan siis tälläkin hetkellä.
Uhka ja mahdollisuus
Chat GPT ja Copilot käyttävät molemmat generatiivisen tekoälyn kouluttamiseen vapaasti verkosta löytyvää materiaalia. Sana vapaasti ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettäkö sisällön tuottajilta olisi kysytty lupa heidän tuottamansa materiaalin käyttöön.
Tämän lisäksi tekoälyä käyttäessä pitää olla tietoinen tietoturva ongelmista, kuten henkilökohtaisten tai muiden herkkien tietojen antamista syötteeksi tekoälylle. Generatiiviset tekoälyt kouluttavat itseään annetuilla syötteillä, joten henkilökohtaiset tiedot päätyisivät näin vapaasti julkiseen käyttöön.
Halkoluoto näkee tekoälyn käytössä monia haasteita myös saavutettavuuden kannalta. ”Yleisesti ottaen uskon, että tekoälystä olisi hyötyä kaikille, kunhan sitä opettelee käyttämään. Se on siis mahdollisuus, mutta on siinä omat uhkansakin.”
”Kirkon tulisi olla aktiivinen vaikuttaja lainvalmistelussa.”
Halkoluodon mielestä seurakunnat voisivat ottaa aktiivista roolia tekoälya tuomien vaarojen opettamisessa niille, jotka eivät pysy teknologian mukana: ”Seurakuntamme on järjeestänyt ikäihmisille teknologiaan liittyviä tiedotustilaisuuuksia, missä on käyty läpi yleisiä verkkoon liittyviä uhkia, kuten tiedonkalasteluviestejä ynnä muita. Erityisesti diakonian kautta annettavalle tuelle on varmasti tarvetta.”
”Toisaalta, miten kirkkko pystyisi isona yhteisönä vaikuttamaan esimerkiksi lainvalmistelujen yhteydessä vaikka mainosrobottipuheluiden leviämiseen, siihen sanoisin, että kirkon tulisi olla aktiivinen vaikuttaja lainvalmistelussa, niin eettisestä näkökulmasta kuin ihan vain nostamalla esille ongelmakohtia, joita seurakunnissa näkyy.”
Tekoälyn vastuulliseen käyttöön ja kestävään kehittämiseen etsitään jatkuvasti ratkaisuja, vaikka monessa kohtaa sääntely laahaa teknologian perässä. EU on pyrkinyt ottamaan tekoälyn sääntelyn edelläkävijän aseman uudella lakipaketillaan ja tekoäly toimistolla.
Tilda Enne
EUROOPPA on elokuusta 2024 alkaen ensimmäinen manner, jolla on voimassa kattava tekoälyn käyttöä ja kehittämistä koskeva lakikokonaisuus.
EU:n tekoälyasetus tulee olemaan täysin sovellettavissa kahden vuoden kuluttua muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, ja säädöksien eri alueet tuodaan lainvoimaisiksi porrastaen. Esimerkiksi hallintoa koskevat säännöt ja yleiskäyttöisten tekoälymallien velvoitteet tulevat sovellettaviksi 12 kuukauden päästä ja säännöt tekoälyjärjestelmille, jotka on sisällytetty säädeltyihin tuotteisiin sovelletaan 36 kuukauden kuluttua tekoälyasetuksen hyväksymisestä.
Toistaiseksi ainakin tekoälyn käytön eettisyyttä on mietitty asetuksessa lähinnä ihmisten, yritysten, valtioiden ja muiden instituutioiden sekä organisaatioiden kannalta. Tekoälyn vaatimaa huikeaa energiankulutusta, tarvittavia jalometalleja sekä muita raaka-aineita ja teknologiainfrastruktuurien luomista ei ole otettu huomioon tekoälylle luoduissa säädöksissä.
Siirtymän helpottamiseksi uuteen sääntelykehykseen Euroopan komissio on käynnistänyt Tekoälypact-hankkeen, johon osallistuminen on vapaaehtoista. Sen tarkoituksena on tukea tulevaa lain täytäntöönpanoa sekä kutsua eurooppalaisia ja muiden alueiden tekoälykehittäjiä noudattamaan tekoälyasetuksen keskeisiä velvoitteita etukäteen.
Jo helmikuusta 2024 alkaen Euroopalla on myös oma Euroopan komission alainen AI-toimisto, jonka tarkoitus on jatkaa tekoälyn sääntelyn kehittämistä ja seurantaa.
Tekoäly etenee hurjaa vauhtia ja se on verrattavissa internetin synnyn kaltaiseen teknologiseen murrokseen. Siksi on sanomattakin selvää, että kehitys ei ole pysähtymässä vaan ennemmin kiihtymässä. Valtioiden ja moninaisten organisaatioiden tehtäväksi jää sääntely, joka edistäisi tekoälyn kestävää ja vastuullista kehitystä ja turvaisi kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Tutkitusti tekoälyn käytöstä
Tuoreista kehitysaskeleista huolimatta tekoäly on ollut globaalisti ihmisten käytössä jo useita vuosia ja monesti teknologiaa edistävät yritykset ja tekoälyä sisällön tuottamiseen käyttävät tahot ovat saaneet nauttia viidakonlaeista valtiollisten lakien puuttuessa tai ollessa puutteellisia. Näin tekoäly on ehtinyt aiheuttaa jo monelaista vahinkoa maailmanlaajuisesti niin julkiselle keskustelulle, luottamukselle ja totuuden muodostukselle esimerkiksi mis- ja disinformaation sekä valheellisten uutisten muodossa.
Uhkakuvista huolimatta tekoäly tarjoaa myös runsaasti mahdollisuuksia. Suomessa tekoäly on otettu vastaan melko avarakatseisesti ainakin Elinkeinoelämän taloustutkimuslaitos Etlan tutkimustuloksien perusteella. Marraskuussa julkaistun tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista on vähintäänkin kokeillut tekoälyö joko työssään tai vapaa-ajalla, ja suomalaiset ovat olleet myös keskiverto Eurooppalaisia rohkeampia käyttämään tekoälyä. Tämä koskee erityisesti naisia, sillä Etlan mukaan naiset käyttävät tekoälyä keskiarvollisesti enemmän kuin miehet.
Etlan tuoreiden tutkimusten mukaan generatiivinen tekoäly on jo nyt vaikuttanut merkittävästi suomalaisten vapaa-aikaan ja työhön. Joka kolmannella työllisellä on ollut generatiivisen tekoälyn ammatillista käyttöä ja se on myös lisännyt työn kysyntää Suomessa. Palkat ovat nousseet viimeisen vuoden aikana eniten tekoälylle altistuneissa ammateissa.
Tutkimuksia katsottaessa, tekoälyn ei siis nähdä olevan Suomessa tällä hetkellä töitä vievä teknologia vaan työllistävä ja monia töitä tehostava työkalu.
SILMÄNRÄPÄYKSESSÄ videoalusta TikTok on ottanut haltuunsa sosiaalisen median ja istuutunut lujasti nykypäivän nuorten kulttuuriin. TikTok voi aiheuttaa riippuvuutta muistuttavaa käytöstä sekä sen käyttäjissä että sisällöntuottajissa, mutta on samaan aikaan monelle myös tärkeä mahdollisuus toteuttaa itseään. Mikään some ei ole hyvä eikä paha: tärkeintä on tiedostaa alustojen riskit ja vaikutukset.
TikTok näkyy nyt kaikkialla
TikTok-videot näkyvät useissa sosiaalisessa mediassa kanavissa ja siellä luodut trendit kuuluvat ryhmäkeskusteluissa, kasvotusten jaetuissa vitseissä, kauppojen trendeissä. Jopa radion suosituimmat kappaleet ovat usein TikTokista tuttuja.
Maailman suosituin lyhytvideoalusta TikTok määritellään heidän verkkosivuillaan näin: ’’TikTokin tehtävä on tuoda iloa ja innostaa luovuuteen sekä olla lyhyiden mobiilivideoiden edelläkävijä.’’ Kiinalainen ByteDance-yritys osti Musical.ly:n vuonna 2017, ja se nimettiin kansainväliseen korvaan sopivasti TikTokiksi.
TikTok on kasvattanut käyttäjämääräänsä uskomattoman paljon vuodesta 2019. Se on nuorten sisällöntuottajien mahdollisuus löytää oma yleisö. Alustaa käyttävät eniten 16–24-vuotiaat nuoret.
Kuva: Pixabay
”Vaikka tällaiset käyttäjäkohtaiset suositukset voivat tyydyttää käyttäjien tarpeet saada haluttua tai ei-haluttua sisältöä, voi joillekin käyttäjille kehittyä ongelmallinen sovelluksen käyttötapa, jossa ilmenee riippuvuutta muistuttavaa käytöstä.”
TikTokin suositukset perustuvat algoritmien pohjalta käyttäjäkohtaisiin suosituksiin. TikTok onkin siitä poikkeuksellinen sosiaalinen media, että sen pääasiallinen käyttö perustuu etusivun suositusten selaamiseen eikä kavereihin, vaikka sellaisiakin voi TikTokissa olla. Suosituksia kutsutaan nimellä for you page eli lyhyesti fyp.
Vaikka tällaiset käyttäjäkohtaiset suositukset voivat tyydyttää käyttäjien tarpeet saada haluttua tai ei-haluttua sisältöä, voi joillekin käyttäjille kehittyä ongelmallinen sovelluksen käyttötapa, jossa ilmenee riippuvuutta muistuttavaa käytöstä.
Yleisesti he, jotka eivät käytä TikTokia, näkevät sen koukuttavana alustana. Aktiiviset käyttäjät voivat puolestaan kokea sen myös merkityksellisenä yhteisönä: paikkana olla oma itsensä ja tuoda esiin omaa osaamistaan.
TikTok palkitsee niin aivojamme kuin tekijöitäänkin
Kuten muitakaan sosiaalisen median kanavia, ei TikTokiakaan olisi ilman sisällöntuottajien työpanosta. Yleisön huomion saaminen on tavoiteltavaa, sillä TikTok palkitsee parhaita tekijöitä myös rahallisesti.
TikTok-menestystarinat, kuten muusikko PinkPantheress ja junaintoilija Francis Bourgeous, ovat omalla sisällöllään saaneet aikaan lyhyessä ajassa upeita yhteistyömahdollisuuksia. TikTokin voima piilee suositusalgoritmin lisäksi sen yksilölle antamassa mahdollisuudessa saada kokea julkkisten kaltaista suosiota.
Niin TikTok, kuin esimerkiksi sitä jäljittelevät Instagramin reels-videot, käyttävät hyväkseen aivojen palkitsemisjärjestelmää. Ihmisten toimintaa ohjaavat välttämättömyydet, kuten ruoka ja uni, mutta myös palkinnot. Aivomme tuntevat olevansa palkitut, kun jokin toiminta tai käyttäytyminen tuottaa meille iloa.
”Kun käyttäjä ei pidä videosta, hän vierittää lisää saadakseen halutun palkinnon.”
Sosiaalinen media aiheuttaa käyttäjilleen dopamiinipalautesilmukan, joka kannustaa tekemään uudelleen ne toiminnot, jotka antoivat heille iloa. Kun käyttäjä ei pidä videosta, hän vierittää lisää saadakseen halutun palkinnon.
Sisällöntuottaja koukuttaa katsojansa ja on riippuvainen myös itse
Millainen rooli sisällöntuottajilla on riippuvuuskeskusteluissa? Heille katsojien koukuttaminen on osa työnkuvaa. Sisällöntuottajan kuuluu pohtia, mikä aiheuttaa riippuvuutta, jotta oma video onnistuu.
Tärkein sääntö sisällöntuottajalle on, että TikTok-video kuuluu tarjoilla lyhyenä ja mukaansatempaavana heti ensimmäisistä sekunneista alkaen. Sisällöntuottajien paineet kohdistuvat trendaavana pysymiseen. Omaan sisältöön on panostettava, jottei tipu aallonharjalta.
”Alustoilla tuotettava tieto on sosiaalista valuuttaa, joka vaatii käyttäjän täyttä, jakamatonta huomiota.”
Kuva: Angela Franklin, Unsplash
Alustoilla tuotettava tieto on sosiaalista valuuttaa, joka vaatii käyttäjän täyttä, jakamatonta huomiota. Siksi sisällöntuottajille on tärkeää pysyä myös aktiivisena sisällön kuluttajana.
”Sisällöntuottajille riippuvaisuus sovelluksesta ei siis tarkoita pelkkää runsasta selaamista, vaan myös pakonomaista tarvetta näyttää algoritmille olevansa alustalla aktiivinen.”
Sisällöntuottajille riippuvaisuus sovelluksesta ei siis tarkoita pelkkää runsasta selaamista, vaan myös pakonomaista tarvetta näyttää algoritmille olevansa alustalla aktiivinen. Omaan tyyliin sopiviin sisältöihin kuuluu reagoida. Niistä kuuluu tykätä ja niitä kuuluu jakaa ja kommentoida, sillä siten myös käyttäjän oma tili saa vahvistusta algoritmilta TikTokissa.
Riippuvuuden kaltaiset oireet eivät ole TikTokin ainoa ongelma – tärkeintä on tiedostaa riskit
TikTok-trendit näkyvät myös jo yhteiskunnassamme, eivätkä TikTokin ongelmat jää enää vain koukuttumiseen ja trendipaineisiin. Esimerkiksi sisällöntuottajien mahdollisuus muokata omaa ulkonäköään filttereillä vaikuttaa myös ruudun ulkopuolella.
Nuoremmat käyttäjät ovat vanhempia vaikutusalttiimpia ja naivimpia. Tämä voi liittyä sosiaaliseen ja yksilölliseen identiteettiin liittyviin kysymyksiin. On syytä huomata, että nuoremmat ihmiset saattavat myös tuntea olevansa velvollisia osallistumaan TikTokiin yhteisön paineen takia.
Jos siis olet luova ja ajattelet tämän alustan olevan mahdollisuus sinun työssäsi, on ennen TikTokiin liittymistä tärkeää tiedostaa TikTokin riskit ja vaikutukset nuoreen yleisöön.
TikTok on houkutteleva, mutta sitä on myös kritisoitu kiistanalaisen sisällön vuoksi. Samaan aikaan TikTok on kuitenkin myös ihmeellinen ja loputon niin turhan kuin viihdyttävänkin tiedon keidas.
Kirjoittaja on etnologian opiskelija Turun yliopistosta.
