Avainsana: tarkastamatta_arkistoitu

Karoliina Virkkunen

TAMMIKUUSSA toimittaja Ippi Arjanne kirjoitti Ylen Kulttuuricocktailiin artikkelin Kasvoin huuhaan keskellä – matkani siitä pois on ollut hidas, nöyryyttävä ja kivulias. Minulle Arjanteen kirjoitus oli kipeä avaus aiheesta, josta en ollut oikein osannut tai uskaltanut puhua. Samastuin tarinaan valtavasti, ja tarina sysäsi minut matkalle koluamaan omia menneitä uskomuksiani. Oma tapaukseni osoittaa, mihin uskomushoitojen löysä valvonta voi Suomessa johtaa, ja miksi meidän tulisi osata keskustella uskomisesta.

Varhain omaksutut käsitykset ohjaavat tulkintaa

Minua on lapsena hoidettu homeopaattisesti, ja meillä ihailtiin valtavasti esimerkiksi akupunktiota osaavia henkilöitä. Perheessäni erityisenä ihailun kohteena oli aina edesmennyt isoisäni, joka oli suomalaisittain suhteellisen tunnettu esoteerikko ja teosofi, ja joka oli asunut vuosia Intiassa tutkimassa salatieteitä ja joogaa. Hänen vanhasta kaapistaan löytyi yhtä kaikki akupunktioneulat ja liuta homeopaattisia lääkkeitä eli pieniä sokeripalleroita, joiden maun muistan elävästi lapsuudestani.

Astrologiaan uskominen ja käden viivojen tulkinta olivat meillä normaaleja asioita, aivan kuten usko jälleensyntymään ja karman lakiin. Samalla olen kuitenkin saanut neuvolassa normaalit rokotusohjelman mukaiset rokotteet, enkä ole kyseenalaistanut koulussa opetettuja asioita suuntaan tai toiseen.

Elämässämme sattui raskaita ja vaikeita asioita, ja perheemme hajosi minun ollessani lapsi. Traumaattiset kokemukset johtivat teini-iässä vakavaan masennusoireiluun ja syömishäiriöön, joita ei kuitenkaan tunnistettu, eikä niihin osattu hakea apua. Uskomukset ja maailmankuva ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen, miten olen päätynyt tulkitsemaan erilaisia vaivoja ja oireita.

Masennus saattoi olla karmaa ja epävakaa sieluntila, joka johtui siitä, että olen henkisen heräämisen polulla. Uskoin tähän vuosia ja se lohdutti minua. Olen henkisesti pidemmällä kuin muut, ja siksi kärsin. Toisissa perheissä erityisen herkät lapset nostettiin jalustalle ”indigolapsina”, henkisinä oppaina, vaikka todennäköisempää oli, että nämä lapset olivat itse asiassa esimerkiksi autismin kirjolla.

Syömishäiriöni on aaltoillut anorektisuudesta ortorektisuuteen ja siitä ahmintaan. Laihtumisen lisäksi pakkomielteeksi muodostui mahdollisimman optimaalinen terveys, sillä halusin jatkuvasti etsiä ratkaisuja loputtomaan pahoinvointiini. Todellisuudessa minulla ei juuri migreenin ja selkävamman lisäksi ollut muita fyysisiä oireita tai sairauksia, mutta olin jatkuvasti äärimmäisen huolissani terveydentilastani ja tarkkailin ruumiini toimintoja pakkomielteisesti.

Homeopaatin vastaanotolla, luomupiireissä touhutessani sekä blogimaailmassa seikkaillessani, opin syyllistymään kaikesta kraanaveden juomisesta lähtien. Tarkkailin jopa kakkani koostumusta ja yritin optimoida sitä ruokavaliomuutoksin. Kurkustani on valunut alas kaikenlaista yrttikapseleista saviveteen ja kehoa emäksisöivään jauheeseen. Viimeisen mukana tuli jopa virtsan pH-arvojen mittaamiseen tarkoitettuja liuskoja. Tosiasiassahan ihmisellä ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa kehonsa ”pH-tasapainoon”.

Energian kanavointia ja tuhkahunajaa masennukseen

Loputon uskomusten suo oli näin jälkikäteen tarkasteltuna jo itsessään traumaattinen kokemus. Kaikkein rajuimmat kokemukset sattuivat teini-ikäisenä, kun haudoin itsemurha-ajatuksia ja etsin apua ahdinkooni eräältä henkiseltä nettifoorumilta. ”Piireissä” minulle puhuttiin useaan otteeseen ”puhdistumisreaktiosta”, jolla selitettiin vuosien varrella sekä masennukseni että koko kehon peittävät tulehdukselliset ihottumani. Kukaan ei kuitenkaan ollut kertonut, mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa. Minun olisi pitänyt maksaa heidän hoidoistaan, jotta olisin saanut tietää mikä auttaa.

Mainitsemaltani foorumilta sain vinkin ottaa yhteyttä erääseen energiahoitoja tarjoavaan yhdistykseen, josta he tekivät etänä ”tutkimuksia.” Olin tuolloin 18-vuotias. Lähetin heille sähköpostilla viestin, jossa kerroin olevani äärimmäisessä ahdingossa ja toivovani kuolemaani. Kerroin, etten jaksanut enää elää. Annoin nimeni ja paikkakuntani. Näillä tiedoilla energiahoitaja pystyi etänä toteamaan bioenergiakenttäni olevan erittäin heikko: vain 2 cm vaikka sen pitäisi olla 2—3 metriä. Samoin hivenainevarastoni oli kuulemma vain 24 % kun sen pitäisi olla 100 %.

Sen sijaan, että yhdistyksestä olisi kehotettu menemään päivystykseen tai soittamaan 112 kuolematoiveiden vuoksi, minulle suositeltiin heidän omasta verkkokaupastaan tilattavaa ”koivutuhkaa” sisältävää hunajaa sekä basilikapuristetta. Lisäksi minulle tietenkin luvattiin kanavoida hyvää energiaa. Tilasin nämä ja lähetin heille vielä muutaman kympin rahaa kiitokseksi tästä näkymättömästä energiasta. Pari viikkoa myöhemmin pyysin heitä tarkistamaan tilanteeni uudelleen. Tällä kertaa se oli kuulemma ”hyvä,” voisin pitää tauon palaneen makuisen hunajan syömisessä.

Hoito jäi tähän. Jatkoin elämääni samojen oireilujen, epästabiilin tunne-elämän, pakkomielteisen ruuan kontrolloimisen, jatkuvan laihduttamisen ja kaikesta itseni syyttämisen kanssa. Oli oma vikani, että kärsin. Jos söin hyvin ja luomusti, käytin kuitenkin kemikaalista deodoranttia ja join väärää vettä. Jätin joogakurssit kesken koska en ollut koskaan kyennyt pitämään kiinni pitkäjänteisesti harrastuksistani. Olin siis syypää myös huonoihin yöuniini, pelkotiloihini ja selkäkipuihini.

Yliopisto-opinnot auttoivat kyseenalaistamaan uskomuksiani

Merkittävä käänne uskomuksistani poisoppimiseen tapahtui yliopisto-opintojen myötä. Tutustuin tieteelliseen ajatteluun ja kaikki murtui. Kyse ei mielestäni ole siitä, että olisin omaksunut tilalle uuden uskomusjärjestelmän edellisen tilalle, vaikka toki meillä kaikilla on omat vinoumamme. Tutkitusti meillä ihmisillä on taipumus poimia myös tieteellisestä tutkimuksesta ne tulokset, jotka tukevat ennakkokäsityksiämme maailmasta. Tieteen maailmassa olen kuitenkin oppinut ajattelemaan itse ja ennen kaikkea kyseenalaistamaan kaiken mitä ajattelen.

Hain apua mielenterveysongelmiini, ja mielialalääkityksen ja kuntoutuspsykoterapian yhdistelmä on auttanut minua valtavasti. Nyt ajattelen, että olisin kyllä nuorempanakin ottanut terveydenhuoltojärjestelmän avun vastaan, mikäli olisin sitä saanut. Kotikaupunkini mielenterveyspalveluiden tilanne oli surkea, ja avun saaminen oli vaikeaa. Tällainen on tietysti omiaan ajamaan ihmisiä hakemaan apua ja tukea muualta, vaikka sitten energiahoitajalta.

On ollut valtavan tärkeä taito kyetä purkamaan ja rakentamaan omia uskomuksiaan ja käsitystään maailmasta. Tieteellisen ajattelun avulla olen oppinut tarkastelemaan myös terveyteen liittyviä väittämiä kriittisesti, vaikka terveys tai lääketiede ei olekaan omaa alaani. Pääaineeni uskontotiede on ohjannut pohtimaan sitä, miksi me uskomme mitä uskomme ja mikä ohjaa maailmankuviamme.

Vaikka minua on hävettänyt se, miten olen voinut uskoa tuhkahunajaan ja energiahoitoihin, olen oppinut ymmärtämään, että ”huuhaan” palauttaminen esimerkiksi pelkkään tyhmyyteen olisi turhaa ja harhaanjohtavaa. Ihmisen maailmankuvan muodostuminen on monisyinen prosessi. Perheeni tapaus osoittaa, etteivät homeopatiaan uskovat ihmiset esimerkiksi välttämättä kiellä koulutietoa tai jätä lapsiaan rokottamatta, vaan luottavat niissä asioissa asiantuntijoihin.

Tutkittuun tietoon ja asiantuntijoihin luottaminen on vapauttanut minut aivan valtavasta määrästä stressiä, syyllisyyttä ja häpeää. On ihanaa, että tutkittu tieto näissä asioissa on usein se tylsin ja kiihkottomin vaihtoehto. On ihanaa, että on sittenkin ok juoda kraanavettä.

Meidän on korkea aika puhua uskomisesta

Kun etsin nuo vanhat viestittelyt energiahoitoja tarjoavan yhdistyksen kanssa sähköpostikansioni uumenista, Arjanteen kirjoituksen sysäämänä, järkytyin valtavasti. Tuntui hirvittävältä, miten vastuuttomasti siinä oli minua kohtaan toimittu. Entä jos olisin tappanut itseni? Ei se tietenkään olisi ollut energiahoitajien syy, mutta puistattaa ajatella, miten joillekin ei tule edes mieleen, että tähän ei nyt energioiden kanavointi enää auta. Epätoivoinen, tuntematon teinityttö tahtoo kuolla.

Toisaalla on turhauduttu siitä, ettei Suomeen ole vieläkään saatu lääketieteellisesti epäuskottavia, vaihtoehtoisia hoitoja rajoittavaa ”puoskarilakia”, ja toisaalla taas on perustettu näitä hoitoja puoltava Kristallipuolue. Tätä kamppailua käyvät tahot ovat yhä niin marginaalisia, että laajempaa keskustelua voi olla haastavaa saada aikaiseksi.

Perinteisesti huuhaata on yrittänyt pitää kurissa esimerkiksi Skepsis ry. Koronapandemia on vauhdittanut tiedettä popularisoivia ja epätosia väitteitä kumoavia sometilejä, kuten Tervettä skeptisyyttä tai Lääkäri-Anni eli Anni Saukkola. Keskustelusta on kuitenkin toistaiseksi yhä jäänyt koskemattomaksi se seikka, joka estää vastapuolia ymmärtämästä toisiaan. Ratkaisuja on mahdotonta löytää niin kauan, kun ei pystytä keskustelemaan uskomisesta.

Minä en ajattele, että valtaosa energiahoitajista, homeopaateista tai edes yksisarvishoitoja tarjoavista tahoista olisi rahanahneita huijareita, jotka tieten tahtoen riistävät epätoivoisilta ihmisiltä. Katson, että suurin osa näistä ihmisistä ihan vilpittömästi uskovat asiaansa ja haluavat toisille ihmisille hyvää. On myös luonnollista, että ihmiset tekevät omista intohimoistaan itselleen ammatteja, joilla taata elantonsa.

Ilman tiukempaa valvontaa on kuitenkin olemassa riski, että uskomushoitoja tai vaikkapa ravintoneuvontaa antavat tahot päätyvät tahtomattaan vahingoittamaan toisia. Jotta keskustelua voitaisiin jouhevoittaa ja saattaa ulos umpikujasta, tulisi lisätä ymmärrystä siitä, miksi toiset uskovat niin kuin uskovat ja näkevät maailman niin kuin näkevät.