Avainsana: nuoret

Petra Uusimaa

YHTEISKUNTA on ollut jatkuvassa murroksessa 2020-luvun aikana. On ollut koronakriisiä, sotia ja ilmastonmuutosta. Kriisit ovat koskettaneet kaikkia osia yhteiskunnassa ja näin on tapahtunut myös kirkossa.

Keskustelimme Joensuun kirkkoherran Katri Vilénin kanssa kirkon nykytilanteesta ja nuorten muuttuneesta suhteesta kirkkoon. Vilénin mukaan kirkon rooli yhteiskunnassa on kasvanut kriisien myötä.

“Kirkon merkitys kriisien keskellä on vahvistunut ja selkeytynyt. Kirkko on ollut näkyvä toimija, jonka puoleen ihmiset ovat voineet kääntyä”, kertoo Vilén.

Vilénin mukaan kirkolla tärkeä tehtävä lohduttajana ja tukijana. Se onkin joutunut opettelemaan uudenlaista, nopeampaa reagointia. Kirkkoa luonnehditaan usein byrokraattiseksi ja hitaaksi muuttumaan, mutta Vilénin mukaan kirkko on oppinut ketteryyttä ja muokkautuvuutta.

“Kriisit eivät ole koskaan hyvä tai toivottava asia, mutta niissä on usein se puoli, että ne opettavat mikä on kaikista tärkeintä, kun joudutaan luopumaan joistakin asioista”, toteaa Vilén. “Ajattelen, että kriisit ovat tuoneet paljon.”

Kaikki mikä yhteiskunnassa tapahtuu, heijastuu kirkkoon. Esimerkiksi tasa-arvokysymykset ovat olleet suuri puheenaihe myös kirkossa, kertoo Vilén. Hänen mielestään on tärkeää, että myös kirkossa käydään avoimesti keskustelua vaikeista asioista.

“Kokonaisuudessaan selvin muutos on se, että arvot ovat muuttumassa yhä liberaalimpaan suuntaan”, tiivistää Vilén.

Missä menet, kirkko?

Mikä 2020-luvun kirkossa on sitten keskiössä? Vilénillä on suora vastaus valmiina.

“Kirkon keskiössä on ja aina pitää olla ilosanoma Jeesuksesta.”

Jeesus on muuttumaton, mutta kirkossa on paljon asioita, joiden täytyy muuttua. Ilosanoma on Vilénin mukaan aina sama, mutta kirkolla olisi aika pohtia, miten tätä ilosanomaa eletään todeksi 2020-luvun Suomessa.

“Kirkon keskiössä on ja aina pitää olla ilosanoma Jeesuksesta.”

Suomen evankelisluterilaisella kirkolla on Ovet auki –strategia vuoteen 2026, jonka alussa todetaan kirkon suurin ongelma: monellakaan ihmisellä ei ole enää kosketusta uskonelämään ja vihkimysten ja kasteiden määrä vähenee jatkuvasti. Vilén pitää tärkeänä, että kirkko pitää ovensa auki. Strategiassa korostetaan, että kirkon ovien pitäisi olla avoinna kaikille. Tärkeää on, ettei kukaan jää ulkopuolelle tai koe, ettei voi tulla kirkon tilaisuuksiin.

“Jos me käännymme sisäänpäin lämpiäväksi salaseuraksi, meillä ei ole kohta jäseniä.”

Sekä Vilén että Ovet auki-strategia nostavat keskiöön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasiat. Vilénin mielestä yksi kristinuskon tärkeimmistä teemoista on lähimmäisenrakkaus ja sen täytyy olla ohjenuorana kaikkeen, mitä kirkko tekee. Jokaisen täytyisi pystyä kokemaan itsensä arvokkaaksi Jumalan silmien edessä.

Kirkolla on imago-ongelma

Kirkossa on epäkohtia, pieniä ja suuria, kertoo Vilén.

“Kirkon ongelma on se, että me emme ole yksi selkeä organisaatio, jolla olisi selkeä johto, joka sanoo, miten toimitaan. Mielipiteitä on monia ja ne vaihtelevat paikallisesti.”

Isoissa asioissa päätökset tekevät kirkolliskokous. Siellä edustettuina liberaalien mielipiteiden lisäksi ovat myös konservatiiviset, jotka Vilénin mukaan saavat usein harmittavan paljon päätösvaltaa. Hyvänä esimerkkinä on tasa-arvoinen avioliittolaki, jonka töksähtelevää etenemistä ja siihen liittyviä väittelyitä olemme saaneet seurata mediassa jo vuosien ajan.

Vilén näkee myös paikallisuuden omana ongelmana kirkon sisällä tapahtuvissa muutoksissa. Seurakunnilla on paikallista liikkumavaraa, joka on Vilénin mukaan sekä hyvä että huono asia.

“Vieläkin on paikkoja, joissa tulee ongelmia sen kanssa, etteivät kaikki hyväksy naisten pappeutta. Mielestäni se on sellainen asia, josta täytyisi päästä jo yli.”

“Monessa asiassa seurakunnilla on oma päätäntövalta ja silloin on hankala homma saada päätökset läpi niin, että ne tapahtuvat kaikkialla. Se, mitä me teemme Joensuussa, ei välttämättä tarkoita sitä, että se tapahtuu kaikkialla, joka asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.”

Vilén nostaa esimerkiksi sateenkaarimessut. Joensuun seurakunnassa järjestetään säännöllisiä sateenkaarimessuja, kun taas joissakin seurakunnissa ei voida edes puhua sellaisten järjestämisestä.

“Vieläkin on paikkoja, joissa tulee ongelmia sen kanssa, etteivät kaikki hyväksy naisten pappeutta. Mielestäni se on sellainen asia, josta täytyisi päästä jo yli.”

Kaiken tämän Vilén kokee vaikuttavan tavallisen kansalaisen kuvaan kirkosta. Hän sanookin, että kirkolla on imago-ongelma, johon täytyisi puuttua. Muuten ihmiset jatkavat etääntymistä kirkosta. Ihmisen käsitys kirkosta rakentuu mielikuvien varaan, joita muodostavat usein lausunnot ja klikkiotsikot mediassa.

“Usein kaikki se hyvä työ, mitä kirkossa tehdään, ei nouse otsikoihin niin helposti. Se on valitettavaa, koska otsikot eivät usein kuvaa lainkaan sitä todellisuutta, joka on taas paikallisessa seurakunnassa.”

Yhteisöllisyys ja armo keskiöön

Postmodernia maailmaa on luonnehdittu pitkään individualistiseksi eli yksilökeskeiseksi yhteiskunnaksi. Murrosta on selvästi tapahtumassa, sillä koronanjälkeisessä yhteiskunnassa ihmiset kaipaavat yhä enemmän yhteyttä. Alkuseurakunnan malli kirkosta osoittaa, että yhteisöllisyys pitäisi olla keskiössä myös nykykirkossa.

“Yhteisöllisyys kirkossa on minusta tärkeää ja se on yksi asia, jota kirkko voisi enemmän markkinoida ja tarjotakin”, tiivistää Vilén.

Vilénkin on huomannut yksinäisyyden kasvamisen kriisien keskellä. Yksi ihmisten perustarpeista on kuulua johonkin yhteisöön. Hänen mielestään kirkolla on erinomainen mahdollisuus luoda ihmisille yhteisöjä, joihin jokainen voi tulla sellaisenaan, kuin he todella ovat.

Tärkeää on kuitenkin se, että seurakuntalainen voisi vaikuttaa siihen, mitä seurakunnassa järjestetään. Vilén korostaakin läpinäkyvyyttä kaikessa päätöksenteossa.

“Ihmiselle pitäisi tulla tunne, että he kuuluvat johonkin ja pystyvät myös vaikuttamaan yhteisön pelisääntöihin. Kirkon ei pitäisi olla pelkästään toiminnan tai tapahtuman tuottaja.”

Kaikessa kirkon toiminnassa pitäisi olla Vilénin mukaan keskiössä lähimmäisenrakkaus, diakonia ja heikoimmasta huolehtiminen. Nykyajan elämä on kiireistä ja vaatimuksia on paljon sekä työelämässä että vapaa-ajalla. Hän toivoisikin, että kirkon tapahtumat voisivat olla ihmisille paikkoja, joissa voisi levähtää arjen keskellä.

“Armohan on se meidän juttumme. Mielestäni meidän tehtävämme on tuoda armoa ja armollisuutta, lepoa ja pysähtymistä ihmisten elämään.”

Milleniaalien kirkko

Sini Mikkolan ja Suvi-Maria Saarelaisen toimittama artikkelikokoelma Milleniaalien kirkko julkaistiin aiemmin tänä vuonna. Se pureutuu nuorten uudenlaisiin käsityksiin kirkosta ja uskonnosta. Tutkimusten mukaan nuoremmat sukupolvet ovat vähemmän uskonnollisia kuin aikaisemmat. Tämä tuo oman ongelmansa kirkolle.

Myös Vilén on huomannut muutokset nuorten suhteesta kirkkoon.

“2000-luvun aikana maailma on avautunut paljon ja he, jotka nyt elävät nuoruuttaan, elävät aivan erilaisessa maailmassa, jossa itse esimerkiksi vartuin. Nuorilla on saatavissa ja punnittavissa paljon enemmän tietoa ja vaihtoehtoja.”

Vilénin mukaan nuorten käsitykset kirkosta eivät ole enää henkilökohtaisia, vaan ne rakentuvat usein median varaan.

“Silloin kirkko näyttäytyy usein kankeana ja vanhoillisena. Tällainen kirkko ei houkuttele nuoria.”

Kirkko kuitenkin kiinnostaa nuoria ja Vilén muistuttaakin, että seurakuntien toiminnassa on edelleen mukana paljon nuoria. Nuoret myös Vilénin mukaan pohtivat paljon hengellisiä asioita — ehkä vain vähän erilaisella tavalla, kuin vanhemmat sukupolvet.

Nuoret muuttamassa kirkkoa

Selvää kuitenkin on, että kirkon täytyy muuttaa toimintaansa, jotta ihmisiä ja erityisesti nuoria saadaan tulemaan mukaan toimintaan.

”Harva kiinnostuu vanhan mallin tapahtumista, joissa auktoriteetit opettavat ja saarnaavat, ja seurakuntalaisen ainoana tehtävänä on kuunnella ja istua kirkon penkissä.”

“Nuoria ei enää kiinnosta, että kirkko järjestää jotain, johon tullaan kuulemaan, mitä pappi puhuu. Me tarvitsemme tilanteita, joissa nuoret pääsevät itse vaikuttamaan ja toimimaan. Nuoret haluavat paikkoja, joissa he oikeasti pystyvät vaikuttamaan ja tekemään.”

Vilénin mukaan enää harva kiinnostuu vanhan mallin tapahtumista, joissa auktoriteetit opettavat ja saarnaavat, ja seurakuntalaisen ainoana tehtävänä on kuunnella ja istua kirkon penkissä. Vilén aavistelee, että ihmiset nykyään kaipaavat kokemuksia ja elämyksiä, ei opetusta. Tärkeintä olisi se, että jokainen kokisi tunteen siitä, että pystyy vaikuttamaan.

Juuri vaikuttamista nuoret kaipaavatkin, kertoo Vilén. Nuorille on tärkeää, että he tuntevat pystyvänsä puhumaan suorasti ja vaikuttamaan siihen, millaista toimintaa kirkossa järjestetään.

“Yksi hyvin konkreettinen asia, jota olemme edistäneet viime vuosina, ovat nuorten vaikuttajaryhmät. Meillä Joensuussa on ryhmä nuoria, jotka saavat vaikuttaa kaikkeen seurakunnan päätöksentekoon. Se on myös erinomainen keino kasvattaa nuoria vastuunkantoon.”

Mitä voisimme nuorilta oppia? Uskallusta kokeilla, vastaa Vilén.

“Kirkossa helposti on opittu, että on joku tiimi, joka kokoontuu vuodesta toiseen ja niitä ei oikein uskalleta jättää pois. Nykyajan ihmiset ja erityisesti nuoret eivät aina halua sitoutua kovinkaan pitkiksi ajoiksi. Mielestäni tarvitsemme ketteryyttä tapahtumien järjestämisessä, mutta myös toiminnan poisjättämisessä.”

Tärkeää olisi myös se, ettei jäätäisi vain kirkon seinien keskelle, vaan uskallettaisiin lähteä sinne, missä muut ovat – oli se sitten kaduille tai someen.

Vilénin unelmien kirkko on avoin ja utelias

Yksi suurimmista 2020-luvun kirkon ongelmista on kirkon imago-ongelma, joka koskettaa sekä nuoria että aikuisia. Vilén harmittelee, että otsikoissa yleensä korostuvat negatiiviset ja konservatiiviset arvot, vaikka seurakunnissa tehdään paljon hyvää työtä.

“Seurakunnissa tehdään valtavasti hyvää ja todella laadukasta työtä, ja meillä on hyvin koulutettuja ihmisiä, jotka tekevät hyvää työtä kaikenikäisten parissa. On tärkeää miettiä, miten tätä kaikkea saataisiin näkyvämmäksi mediassa”, pohtii Vilén.

Vilénille keskeisimpiä arvoja ovat tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Hänen mielestään kirkon pitäisi olla paikka, jonne jokainen voi sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja kansalaisuudesta riippumatta tulla ja kokea itsensä turvalliseksi.

“Kirkon pitäisi puuttua napakasti ihmisoikeuskysymyksiin. Ei saisi myöskään antaa ääntä sellaiselle, joka sortaa. Mielipiteitä voi olla monia, mutta toista ei voi sulkea ulos tai loukata. Mielestäni on tärkeää, että tällaisiin tilanteisiin puututaan napakasti.”

Haastattelun lopuksi kysyin Viléniltä hänen unelmiensa kirkosta. Jos Vilén saisi päättää, millainen olisi esimerkiksi 2030- tai 2040-luvun kirkko?

“Unelmieni kirkko on avoin, utelias ja valmis kohtaamaan kaikenlaiset ihmiset. Se on valmis asettumaan ihmisen rinnalle kaikenlaisissa elämän tilanteissa. Valmis ottamaan ihmisen todesta ja näkemään, kuulemaan ja olemaan ihmisten elämässä. Toivoisin, että kirkko olisi niin merkityksekäs, että ihmiset haluaisivat aina tulla mukaan.”