ALOITETAAN itsestäänselvyydellä: teknologia helpottaa elämää, paitsi silloin, kun se ei tee niin.
Olipa kyseessä sitten lagi tai bugi, vanhentunut versio, yhteys virhe tai jokin muu error, oikeellinen toiminta on normaalia ja kaikki muu on poikkeustilanne. Uskoisin, että kaikki painottelevat mielessään vaakakuppeja siitä, onko teknologia ihmeellistä ja ihanaa vai turhauttavaa ja epämiellyttävää.
Suurimman osan ajasta olen niitä ihmisiä, ketkä ottavat teknologian saumattomasti itsestään selvyytenä osaksi arkea. Olin juuri reilun viikon Japanissa ja päädyin tuottamaan suuren osan tästä Etsijän joulunumerosta matkustaessa, joten tulin aktiivisen tietoiseksi siitä, miten helpottavaa oli luottaa teknologia-avusteisuuteen tilanteessa kuin tilanteessa.
”Onko teknologia ihmeellistä ja ihanaa vai turhauttavaa ja epämiellyttävää?”
Omalla muutaman sanan japanin osaamisellani, Google kääntäjä oli joka tilanteessa helppo, käytännöllinen ja oikeastaan aika ehdoton. Samoin matkustuksen sujuvuutta lisäsi Google Maps, joka osasi aina kertoa minulle minkä junan joudun ottamaan ja mistä, päästäkseni seuraavaan metroon, millä päääsisin kohteeseeni zoomaillessani ympäri Tokyota.
Pankkikortti löytyi tietysti myös puhelimestani, kun vaihtamani käteinen loppui kesken. Oli myös erikoista vaihtaa euroja, sillä en muista milloin viimeksi olisin pitänyt niitä käsissäni. Pankkikortti löytyy myös älykellosta.
Kun tällaisessa saumattomassa yhteistyössä, joku alkaa yhtäkkiä tökkimään, turhaudun helposti hallitsemattomilta tuntuviin laitteisiin. Lieneekö se jokin uusi rattiraivon-muoto, mihin kukin älypuhelinta käyttävä on joskus törmännyt?
Miettiessäni omaa teknologia-turhautumistani oivalsin keskeisen virhepäätelmän: error ei ole poikkeustilanne, vaan osa normaalia.
”Error ei ole poikkeustilanne, vaan osa normaalia.”
Herkässä tasapainossa monimutkaisia toimituksia tuottavat ihmisten tekeleet eivät suinkaan ole täydellisiä, joten näin ollen virheet lienevät yhtä lailla osa teknologiaa kuin epätäydellisyys ihmisenä on osa minua. Epätäydellisyys, se pieni kumouksellinen piikki status quon lihassa.
Ensi kerralla, kun turhaudun teknologiaan, pystyn ehkä näkemään tilanteen eri perspektiivistä.
Tämä ei silti tarkoita sitä, ettenkö palauttaisi toimimatonta laitetta takaisin kauppaan, tai ettenkö pyrkisi korjaamaan niitä ärsyttäviä bugeja tulevaisuudessakin.
Tilda Enne
Kirjoittaja on Etsijän päätoimittaja, jonka suhde teknologiaan vaihtelee päiväkohtaisesti. Tänään oli hyvä tekno-päivä.
LOKA-MARRASKUUN vaihteessa vietin viikon pienellä saarella Kroatiassa World Student Christian Federationin järjestämässä nuorten mielenterveysteemaisessa konferenssissa. Konferenssiin osallistui noin 25 henkilöä ainakin kymmenestä eri maasta edustaen erilaisia nuorten kristillisiä järjestöjä. Päivämme koostuivat työpajoista, yhteisistä ruokailuhetkistä ja iltaohjelmasta.
Tästä matkasta tuli suunnittelematta ensimmäinen viikko pitkään aikaan, jolloin en käyttänyt somea tunteja päivässä. Oikeastaan, en käyttänyt somea juuri lainkaan.
Saarella olimme samaan aikaan teknologian ympäröiminä ja sen saavuttamattomissa. Siellä ei voinut maksaa kortilla, mutta työpajojen aikana heijastimme näytölle Zoom-puhelun Alankomaista. Emme saaneet avainta majapaikkaamme koska saarella oli niin turvallista. Jos olisimme tarvinneet poliisia, he olisivat olleet puhelun ja lähes tunnin venematkan päässä. Kuitenkin pystyin lukemaan päivän uutiset puhelimeni näytöltä, kuuntelemaan podcastia aamuisin ja ostamaan laivalippuni netistä.
Viikon aikana minä ja muut osallistujat teimme lukemattomia asioita ilman puhelimia: Uimme, luimme, kirjoitimme päiväkirjoja ja kirjeitä. Leikimme saaren kissojen kanssa, opiskelimme ja teimme käsitöitä sekä vietimme aikaa rukoillen ja hiljentyen.
Iltaisin vietimme aikaa pelaten lautapelejä, laulaen ja istuen baarissa paikallisten tapaan jutellen elämästä. Puhuimme yhdessä kulttuureistamme, kokemuksistamme sekä ihmissuhteistamme, vakaumuksistamme ja vuosien varrella oppimastamme. Vaikka tulimme erilaisista ympäristöistä, huomasimme jakavamme samanlaisia kokemuksia mielenterveyteen liittyen.
”Individualistisessa yhteiskunnassa keskitymme harvoin yhteisöihin.”
Konferenssin aikana pääsin näkemään, kuinka edelleen on olemassa sosiaalisen median ulkopuolisia yhdistäviä tekijöitä. Eläimet, musiikki, usko ja halu nähdä sekä kokea, ruuan ympärille kokoontuminen, pyrkimys muuttaa maailmaa sekä taide. Nämä asiat voivat yhdistää meitä teknologian avulla, mutta eivät vaadi sitä tuntuakseen jaetulta. Sain uusia ystäviä, joiden kanssa kiipesimme yli kielimuurien ja neuvottelimme yhdessä, kuinka toimia kulttuurierojemme kanssa kaikki huomioiden.
Kun lähdimme saarelta aamuseitsemän lautalla, kupla alkoi puhjeta. Seurasimme toisiamme Instagramissa pitääksemme yhteyttä, ja samalla opimme toisistamme lukuisia uusia asioita. Jäin pohtimaan, keneen oikeasti tutustuin.
Kuva: Usva Palola
Kertovatko tosielämässä käydyt keskustelut ihmisestä enemmän kuin sosiaalisen median profiili? Kumpi on enemmän totta? Tarvitaanko molempien yhdistelmää? Missä vaiheessa aloimme elää tällaista todellisuutta? Ja onko se huono asia?
Viikkoni Kroatiassa oli hyvä muistutus siitä, että vaikka teknologian ja sosiaalisen median käyttö on täysin normaalia ja lähes välttämätöntä, aivan yhtä normaalia on myös elää ilman sitä. Monikulttuurisen yhteisön keskellä inspiroivassa ympäristössä oli koti-Suomea helpompaa huomata, kuinka kaikkea ei voi kokea puhelimen näytön kautta.
En kuitenkaan kannata sosiaalisen median lopettamista tai kaikkien matkustamista pienelle saarelle Kroatiaan valaistumisen toivossa. Mahdollistaahan some lopulta sen, että voin jatkaa yhteydenpitoa uusiin ystäviini ja löytää mahdollisuuksia viettää lisää aikaa katsoen maailmaa omin silmin ilman näytön välitystä. Tarvitsemme niin sosiaalista mediaa kuin tosielämän yhteyksiä, kenties molemmista parhaat palat poimien ja niistä omaa todellisuuttamme rakentaen.
Kirjoittaja on Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton paikallistyöntekijä Tampereelta, joka pyrkii muuttamaan maailmaa tapahtuma kerrallaan. SKY on Etsijä-lehden kustantaja.
HEGEMONI, maailmanpoliisi, supervalta, vapauden tuoja – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Hegemonia, eli tietyn valtion tai kulttuurillisen alueen huomattava ylivalta muihin nähden, on muinaiskreikkalainen sana, joka tarkoittaa johtamista. Hegemoneja voi olla useampi, mikä luontaisasti johtaakin kilpailuun. Nykyään Yhdysvallat ja Kiina kilpailevat keskenään yksiselitteisestä hegemonin asemasta. Termiä käytettiin ensimmäistä kertaa puhuttaessa antiikin Kreikan kaupunkivaltioiden eli polisten liitosta.
Vaikka polisten välisistä sodista onkin kulunut pari tuhatta vuotta, hegemonia ilmiönä on tullut politiikkaan jäädäkseen. Onkin keskeistä ymmärtää, miten hegemoni käyttää ja oikeuttaa asemaansa, jotta. Poliittisia ilmiöitä onkin hyvä tarkastella materialistisesta, eikä idealistisesta näkökulmasta; valtioiden keskuudessa ei ole vapauden tuojia, eikä myöskään ole hirmuvaltioita. Millainen sitten onkaanvallassaan kylpevä hegemoni?
Hegemonian toimintatavat
Ihmiskunnan historian alkusivuilla heimo valitsi keskuudestaan arvostetuimman henkilön johtajan asemaan. Samaan aikaan valitun harteille laskeutui painava vastuun taakka; odotukset oli täytettävä, piti osoittaa olevansa yhteisön luottamuksen arvoinen. Emme enää elä heimoissa ja globalisaation myötä pystymme identifioitumaan osaksi suurempaan ihmisjoukkoa. Aikanaan myös varhaiset sivilisaatiot sisäistivät eroavaisuutensa, sillä ne kävivät keskenään kauppaa ja sotia.
Ateenan poliksen rauniot. Kuva: Heavenly Tours
Jos heimoissa arvostus ansaittiin yhteishyvään tähtäävillä teoilla, niin sivilisaatioiden tasolla tilanne olikin, ja on, ymmärretysti päinvastainen – myöhäiskeskiajalla syntyneet kansallisvaltiot kilpailivat keskenään siirtomaista, rikkauksista, aseista ja kulttuurista. Kyseisessä kilpailussa rahalla, niin kuin nykyäänkin, oli tärkein rooli. Rahalla voi varustaa armeijan, hankkia liittolaisia, vahvistaa taloudellista asemaa kansainvälisillä markkinoilla sekä, sopivan hetken sattuessa, puuttua kilpailijan sisäpolitiikkaan rahoittaen itselleen kuuliaista oppositiota. Toimintatavat ovatkin tuttuja niin kutsuttujen löytöretkien ajoilta, jolloin Brasiliasta tuotiin kultaa ja puuta Portugaliin. Itsenäinen Brasilia 200 vuotta vanha ja vieläkin osa Amazonin puista päätyy laittomasti Portugaliin.
Kulttuuri ja hegemoni – todellisuus, jossa elämme
Hegemonin tiukka ote kulttuurista mahdollistaa sille suotuisten aatteiden ja arvomaailman levittämisen. Hyviä esimerkkejä kulttuurillisesta vaikuttamisesta ovat johdannossa mainitut kreikkalaiset polikset. Vaikka Rooman imperiumi valloittikin polikset, niiden kulttuurilliset aikaansaannokset kuten taide, kirjallisuus, teatteri ja uskonto muokkasivat roomalaista yhteiskuntaa. On ironista, että polisten kulttuuri on säilynyt päiviimme asti roomalaisten kopioiden ansiosta.
”Nykyään Yhdysvalloilla on selkeä yliote kulttuurista – Hollywoodin elokuvia katsotaan ympäri maailmaa ja sarjakuvien supersankarit kuuluvat lähes jokaisen lapsuuteen.”
Ennen länsimaiden kiinnostusta Aasiaa kohtaan, Kiinalla oli siellä vahva hegemoninen asema. Nykyisten Etelä- ja Pohjois-Korean alueilla paikalliset aateliset (kor. yangban) opiskelivat kiinaa ja jopa kansankieltä kirjoitettiin kiinalaisilla merkeillä (kor. hanja). Kiinan hegemonia perustuikin periferian eli syrjäseudun kuuliaisuuteen. Paikalliset saivat pitää kuningassukunsa ja hallita alamaisiaan, mutta tärkeät ulkopoliittiset kysymykset päätettiin Pekingissä – oli useita kuninkaita, mutta vain yksi keisari.
Nykyään Yhdysvalloilla on selkeä yliote kulttuurista – Hollywoodin elokuvia katsotaan ympäri maailmaa ja sarjakuvien supersankarit kuuluvat lähes jokaisen lapsuuteen. Kulttuurin kautta pönkitetään ja perustellaan Yhdysvalloille suotuisaa näkemystä oikeasta ja väärästä. Kulttuuria muokkaa myös suurvaltamedia, jonka lähtökohtana ovat länsimaiset individualistiset arvot ja käsitykset oikeanlaisesta yhteiskunnasta. Osa ihanteista – kuten demokratia – kopioitiinkin pienine muutoksineen antiikista.
Media hegemonin imagon tukena
Medialla on keskeinen rooli tiedon levittäjänä, digitalisaation myötä sen vaikutus on vain lisääntynyt. Perinteiset uutismediat, kuten BBC, CNN, The New York Times ovat kasvaneet globaaleiksi ja jossain määrin jopa syrjäyttäneet pienemmät paikalliset mediat. Onkin selvää, että BBC:n uutisointi ei rajoitu pelkästään Iso-Britanniaan. Myös suomalaiset mediat poikkeuksetta siteeraavat anglosaksisia valtamedioita, vaikka aihe koskisi esimerkiksi Euroopan ulkopuolista aluetta. Näin ollen länsimaiseen valtamediaan kohdistuva kritiikki valikoivasta ja eurosentrisestä uutisoinnista osuu ytimeen, sillä länsimaiset valtamediat tietoisesti laajentavat toimintaansa Euroopan ulkopuolelle ja näin ollen lupautuvat uutisoimaan muilta maanosilta. Ideaalitilanteessa monopolistisen asema saavuttanut media suhtautuisi valtaansa vastuullisemmin ja puuttuisi samanlaisella intohimolla länsimaisten suuryritysten mielivaltaisuuteen kuin mitä kiinalaiseen neokolonialismiin Afrikassa.
Maailmanpoliittisella areenalla Kiina on yhdysvaltalaisen hegemonian suurin haastaja. Kuva: Reinhold Möller, CC-BY-SA 4.0
Länsimielistä näkemystä levitetään massoille ja sitä käytetään lähtöpisteenä analysoidessa kansainvälistä politiikkaa. Mediassa näkyvät vastakkainasettelut ”meidän” ja ”niiden” välillä ovat myös tärkeitä tekijöitä – vastakkainasetteluilla voidaan nimittäin oikeuttaa hyökkäämistä muihin valtioihin, pommitukset ja sodat. Orientalismin käsitteen isä Edward Said onkin korostanut sitä, että poliittinen länsi tarvitsee vertailukohteen ennen kaikkea määritelläkseen itseään.
”Sota on aina väärin ja siksi sen tuomitseminen pitäisi olla myös johdonmukaista hyökkääjästä riippumatta.”
Irakin, Afganistanin ja Libyan ihmisoikeusrikoksista kirjoitettiin tiheään tahtiin, lukijoille vakuuteltiin, ettei tilanteeseen ole muutakaan ratkaisua kuin sotatoimet. Kyseiset maat ovat vieläkin sekasorrossa ja kärsivät terrorismista, vaikka vuosikymmeniä lupailtiin demokratiaa ja rauhaa Lähi-itään pystyttäen sotilastukikohtia. Diktatuureja on maailma täynnä, mutta vain hegemonin öljydollaria vastaan kapinoivat valtiot päätyvät sisällissotien kierteeseen. Demokratian tuomisesta onkin muodostunut jo eräänlainen sarkastinen kiertoilmaisu sodalle.
Kollektiivinen länsi on ehtinyt julkaista jo kymmenen pakotepakettia Venäjälle ja sotaa paheksutaan avoimesti osoittaen tukea Ukrainalle. Sota on aina väärin ja siksi sen tuomitseminen pitäisi olla myös johdonmukaista hyökkääjästä riippumatta. Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta Venäjään kohdistuvat pakotteet ovat perusteltuja. Kuubaan kohdistunut kauppasaarto, lukuisat sotilaalliset operaatiot Lähi-idässä sekä Etelä-Amerikan maiden sotilasjunttien tukeminen rikkovat kaikki kansainvälisen politiikan normit, mutta Yhdysvaltojen vastuuseen saattamista ei näy. Pinnalle nouseva kaksinaamaisuus ei kuitenkaan yllätä. Latinankielinen lentävä lause ”Mikä sopii Jupiterille, ei sovi härälle” kuvaileekin osuvasti hegemonian ydinajatusta.
Hegemonin murros – keksitty kauhutarina
Kulttuurin, talouden ja median lisäksi hegemoni voi ylläpitää asemaansa maailmanpoliisina mustamaalaamalla vastapuoli. Kiinasta puhuttaessa usein korostetaan maan diktatuurimaista luonnetta, sensuuria ja muita ikäviä asioita. Yhdysvallat puolestaan nähdään demokratian ja sananvapauden kehtona. Kiinan mahdollinen nousu hegemoniksi nähdään miltei maailmanloppuna ja synkkiä uhkakuvia maalataan ympäri Eurooppa.
Yhdysvaltojen epäilyttävä 20 vuoden pituinen ”taistelu” Talibania vastaan ja kylmän sodan aikaiset puuttumiset Euroopan maiden sisällispolitiikkaan ei kuitenkaan nähdä uhkana suvereenisuudelle. Brittiläisen Armin siirtyminen Yhdysvaltojen siiven alle ei myöskään herätä Lontoossa Kiinan pelkoon verrattavissa olevaa kohua, vaikka kyseessä on Iso-Britannian merkittävimpiä teknologiaan erikoistuvia suuryrityksiä.
Ideaalitilanteessa kaikkien kuuluisi noudattaa kansainvälistä lakia. Kuva: Univariety
Hegemonia on merkittävä osa suurvaltapolitiikkaa ja sen mahdollinen murtuminen ei vaikuta merkittävästi tavallisen tallaajan elämään. Suomettumisen aika miellettiin suorastaan kärsimysten ajaksi. Uhkakuvista huolimatta Suomea ei valloitettu ja se kävi kauppaa sekä Neuvostoliiton että Yhdysvaltojen kanssa. Sensuuria myös kierreltiin ja Neuvostoliittoa kritisoitiin rivien välistä. Kansainvälisen politiikan jännitteet ovat ennalta-arvaamattomia, siksi onkin hyvä pitää taukoa uutisista ja muistaa, että suurpolitiikassa tapahtuva murros ei välttämättä tuo omaan elämään maailmanloppua. Hetkellistä rauhaa voi löytää kaveriporukasta, uskonnosta tai vaikkapa harrastuksesta.
Kirjoittaja on ylikierroksilla käyvä portugalilaisen filologian opiskelija, joka on hieman huolestunut maailmanpoliittisesta tilanteesta. Sivuaineena painavat historia ja kulttuurintutkimus eivät myöskään tarjoa turvallista eskapismia.
Lähteet
Anderson, Perry. The H-word: The peripeteia of hegemony. Verso Books, 2022.
Ji-young Lee. China’s Hegemony : Four Hundred Years of East Asian Domination. Columbia University Press; 2016.
ARMENIA ja Georgia tekivät ensimmäisinä kristinuskosta valtionuskonnon 300-luvun alussa. Niitä seurasivat Rooman imperiumi ja Kaukasian Albania. Viimeksi mainitun muinaisvaltakunnan perilliset elävät yhä nykyään Azerbaidzhanissa ja tunnustavat kristinoppia, nyt vähemmistönä muslimienemmistön keskellä.
”Udit ovat muinainen kansa, joka eli 300-luvulla Kaukasian Albaniassa. Silloin omaksuimme kristinuskon”, selittää Ervin, museon opas, Nic-kylässä Pohjois-Azerbaidzhanissa. Maailman kymmenestätuhannesta udista 4000 asuu Nicissä, ja kylässä toimii myös udien kulttuurikeskus.
Nykyisen Azerbaidzhanin alueella ja Venäjään kuuluvan Dagestanin eteläosissa sijainnut Kaukasian Albania kukoisti 100-luvulta ekr. aina 700-luvulle jkr. Nimestään huolimatta sillä ei ole tekemistä Euroopan Albanian kanssa. Muinaiskreikaksi ”albania” merkitsee vuoristoista paikkaa.
Udin kieli oli todennäköisesti Kaukasian Albanian kirjakieli. Tämän todistaa Siinain luostarista 1990-luvulla löydetty 700-luvulla laadittujen albanialaisten liturgisten tekstien kokoelma: ne edustavat muinaista udin kielen muotoa.
Museon opas Ervin museon edustalla Nic-kylässä Pohjois-Azerbaidzhanissa. Kuva: Mikko Palonkorpi
”Kirjakieli ja aakkosto luotiin Albaniassa 400-luvulla. Raamatun tekstejä käännettiin udiksi jo tuolloin”, selittää Ervin.
Albanian kirkko saavutti itsenäisen aseman 400-luvun lopulla, ja 500-luvulla sen johtaja sai katolikoksen arvonimen. Kirkko noudatti Khalkhedonin kirkolliskokouksen oppeja 700-luvun loppuun, jolloin se joutui Armenian monofysiittisen kirkon alaisuuteen.
Kehittynyt Kaukasian Albania
”Kaukasian albaanit olivat aluksi monijumalaisia ja sen jälkeen kristittyjä, lopuksi valtaosa heistä omaksui islamin”, selittää Ahmed, harmaantunut laiha ukko, opastaessaan meitä Kaukasian Albanian pääkaupungin Kabalan raunioille.
”Raunioita alueella on ajanlaskun alusta 1000-luvulle asti, vaikka Kabala menetti asemansa jo 500-luvulla persialaisten hyökätessä.”
Kuljemme Nicin naapurissa, Cuxur Qabala-kylässä. Ympärillä leviää ruohotasanko, jota Kabalan rauniot pippuroivat.
Ahmed selittää arkeologisten jäänteiden osoittavan Kabalan kehittyneisyyttä: oli tasokkaat kellarit, vesiputki vuorilta ja viemärijärjestelmä. Kabalassa eli sen kukoistusaikana 10 000 asukasta.
Ahmed kertoo Kabalan historiasta ja esittelee kaupungin raunioita. Kuva: Mikko Palonkorpi
Raunioita alueella on ajanlaskun alusta 1000-luvulle asti, vaikka Kabala menetti asemansa jo 500-luvulla persialaisten hyökätessä.
Kaupungin eteläportilla kaksi tiilitornia jomottaa vartioimassa maisemaa. ”Katsokaa tätä suureellisuutta”, huudahtaa Ahmed. Opas levittelee käsiään ja kailottaa: ”Ajat vaihtuvat, mutta jotain sentään jää jäljelle!”
Tukea vähemmistöille ja kristinuskolle
Azerbaidzhanissa udilla on virallinen vähemmistökielen asema. ”Nicissä kaikki osaavat puhua udia”, vakuuttelee Ervin. Kylässä kouluopetus on silti azeriksi tai venäjäksi. Udia voi opiskella vain yhden tunnin viikossa neljänteen luokkaan asti. Se tuntuu aika vähältä.
”Vuonna 1726 rakennettu kirkko on omistettu Pyhälle Eliseille. Hän on paikallinen pyhimys, joka on tärkeä udeille ja muille Kaukasian Albanian perillisille, kuten lezgiineille.”
”Kristinuskoa tuetaan Azerbaidzhanissa. Kirkkoja on restauroitu julkisin varoin. Valtion monikulttuurisuusohjelmasta vähemmistöt saavat tukea oman kulttuurin harjoittamiseen, lauluihin tansseihin ja lasten leirejä varten”, väittää pappi Rafik Danakari ja kiittelee vuolaasti presidentti Ilham Alijevia.
Pyhän Elisein kirkko Nicin kylässä. Kuva: Mikko Palonkorpi
Azerbaidzhania diktaattorina hallitseva Alijev seurasi 2003 isäänsä Heydar Alijevia presidentin virkaan. Monikulttuurisuusohjelma kuuluu maan viralliseen hymypolitiikkaan, mutta usein tukea voisi antaa runsaamminkin.
Seisomme Nicin kylän kirkon pihalla. Vuonna 1726 rakennettu kirkko on omistettu Pyhälle Eliseille. Hän on paikallinen pyhimys, joka on tärkeä udeille ja muille Kaukasian Albanian perillisille, kuten lezgiineille.
Karun kauniin kivikirkon pihalla kohoaa neljä lehtevää jättiläisplataania. Lämpimässä syyspäivässä tekisi mieli heittäytyä niiden varjoon ja nähdä unia Kaukasian Albaniasta.
Fakta
Koilliskaukasialainen udi kuuluu lezgiinikieliin ja sillä on useita sukulaiskieliä Dagestanissa. Azerbaidzhanin lisäksi udeja elää Venäjällä, Kazakstanissa, Ukrainassa, Georgiassa ja Armeniassa.
Kirjoittaja onesseisti ja tietokirjailija, joka on villiintynyt Kaukasian vuorista, kansoista ja kulttuureista.
Vaikuttajanaiset–artikkelisarja tutustuttaa kolmeen suomalaiseen naiseen, heidän ajatuksiinsa kirkosta, työurastansa ja vaikuttamisesta. Nämä naiset ovat vaikuttajanaisia kirkoissamme, roolimallejamme seuraaville sukupolville.
Tuija Samila, Riikka Porkola, Saija Kainulainen, Johanna Jomppanen ja Virpi Paulanto
Kolumbiassa vierailulla ELN sissijärjestön hallitsemalla alueella vuonna 2018. Kuva: Marian kotialbumi
MARIA Mountraki on 28-vuotias Kalliossa asuva Suomen ortodoksisen kirkon edustaja Kirkkojen maailmanneuvoston kirkkojen kansainvälisiä asioita käsittelevässä Churches Comission of International Affairs -komissiossa. Maria suosittelee KMN:n toimintaan mukaan lähtemistä kaikille, joille sellainen mahdollistuu. Maria on saanut KMN:n toiminnassa elinikäisiä ystäviä ympäri maailmaa.
Kreikassa syntynyt ja 4-vuotiaasta asti Suomessa kasvanut Maria on aina ollut kiinnostunut kansainvälisistä asioista. Nuorena hän osallistui useille seurakunnan nuorille järjestelyille matkoille ja retkille. Lukiossa Mariaa kutsuttiin International Mariaksi.
Halu parantaa englannin kielen taitoa ja tutustua eri maista kotoisin oleviin ihmisiin vei Marian Lontooseen, jossa hän opiskeli kandidaatin tutkinnon valtiotieteissä erikoistuen kansainväliseen politiikkaan ja kansainvälisiin suhteisiin.
Toinen kiinnostuksen kohde on aina ollut uskonnot. Valtiotieteellisen opinnoissa ei uskontojen roolia juurikaan käsitelty, mutta konflikteista puhuttaessa uskontojen rooli tuli aina esille. Maria jatkoi opintojaan Helsingin yliopiston Religion, Conflict and Dialogue -maisteriohjelmassa ja on nyt gradua vaille maisteri.
Tällä hetkellä Maria työskentelee englannin opettajan viransijaisena alakoulussa. Valmistumisensa jälkeen Maria kertoo etsivänsä töitä järjestöistä, erityisesti rauhanprosesseissa mukana oleminen kiinnostaa.
Ortodoksisuus identiteetin perustana
Marian elämään on aina heijastunut ja vaikuttanut luterilaisesta hengellisestä kulttuurista poikkeava ortodoksinen hengellinen kulttuuri. Ortodoksisuus on hänelle luonteva ja normaali osa elämää, “pieni ortodoksinen kupla”, jossa on saanut kasvaa.
Ortodoksisuuteen kasvetaan omaan tahtiin. Oman identiteetin kasvuprosessissa suuri merkitys oli ortodoksikirkon järjestämällä kristinoppileirillä, jonka hän kävi 15-vuotiaana. Maria sai huomata, että ortodoksinuoria on paljon muitakin. Vähemmistön identiteetti sai jäädä pois ja tilalle tuli tietoisuus kuulumisesta suurempaan yhteisöön.
Ortodoksisen kirkon liturgisen elämän vuoden kulku rytmittää myös Marian elämää. Marialle aina vähän yllättäen tuleva joulun ajan pieni paasto ja pääsiäisen suuri paasto johdattavat molemmat omaan sisäiseen vuoropuheluun. Silloin ajatuksiin tulee se, mikä on tärkeää ja samalla tulee mahdollisuus rauhoittua sekä hiljentyä.
Oma hengellinen elämä toteutuu Marialla ennen kaikkea käytännön kautta. Kirkossa käyminen on tärkeää, vaikka välillä onkin kausia, jolloin siellä ei käy. Joka kerta, kun kirkkoon menee, niin tunne on hyvä.
Maria ymmärtää, kuinka hyvässä asemassa ortodoksit ovat verrattuna moniin muihin Suomessa oleviin vähemmistössä oleviin kirkkoihin. Marian mielestä olisi tärkeää, että erilaisissa keskusteluissa Suomessa tiedostettaisiin useiden kirkkojen olemassaolo.
Esimerkiksi julkisuudessa puhuttaessa Maria on kiinnittänyt huomion kuinka Suomen evankelis-luterilaisen kirkon asioista puhutaan yleisesti kirkosta, vaikka on olemassa monia muitakin kirkkoja. Keskusteluissa tulisi huomioida myös vähemmistöjen olemassaolo – yksinkertaisesti nimeämällä mistä kirkosta esimerkiksi keskustelussa on kysymys.
Maailmalla Maria on saanut nähdä ja kokea, kuinka ortodoksi ei ole koskaan ihan yksin. Meni minne vaan maailmalla, aina löytyi ortodoksinen seurakunta. Ja koska liturgian kaava on aika sama, liturgiaan on ollut helppo osallistua vaikka kieli olisi eri. Kulttuuriset erot ovat olleet ilmeisiä, mutta oli jumalanpalveluksen paikka missä tahansa, seurakunta millainen tahansa, pikkuinen seurakunta Koreassa tai itäisen ortodoksisuuden maassa Etiopiassa, Maria on kokenut olevan yhtä seurakunnan keskellä.
Kolumbian Cartagenassa Kolumbian sen aikaisen presidentin Juan Manuel Santoksen tapaamisen jälkeen. Yhteiskuvassa vasemmalta: Hanna Ojanen, Isabel Phiri (KMN:n apulaispääsihteeri), Emily Welty ja Maria Mountraki vuonna 2018. Kuva: Marian kotialbumi
KMN:n yleiskokouksen stuertista komission jäseneksi
Marian kansainvälinen ura alkoi Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksesta Busanissa 2013, jossa Maria toimi monien muiden nuorten joukossa kokouksen stuerttina. Vuonna 2014 nuorten lukumäärää lisättiin KMN:n komissioissa ja Suomen Ekumeenisen Neuvoston sekä Suomen ortodoksisen kirkon ehdottama Maria valittiin KMN:n Commission of the Churches on International Affairs (CCIA) jäseneksi käsittelemään kirkkojen kansainvälisiä asioita. Maria valittiin jäseneksi myös KMN:n Nuorten komissioon sekä vuonna 2014 perustettuun Rauhan ja oikeudenmukaisuuden referenssiryhmään, jonka toiminta vaikuttaa kaikkien KMN:n komissioiden toimintaan.
Marian kohdalla moni ruutu sai ruksin. Valintaa vahvistivat aktiivisuus omassa seurakunnassa, opinnot kansainvälisestä politiikasta ja kansainvälisistä suhteista, ikä, sukupuoli ja vähemmistöuskonto.
Kirkkojen maailmanneuvoston yleiskokouksesta 2013 seuraavaan yleiskokoukseen asti oikeudenmukaisuuden ja rauhan teemat ovat kuin sateenvarjo kaiken KMN:n toiminnan ja työn päällä. KMN:n luottamustehtävissä Maria on saanut tottua osallistumaan kokouksiin eri puolilla maailmaa. KMN toiminta jakautuu seitsemään eri maantieteelliseen alueeseen – Eurooppa, Lähi-itä, Aasia, Afrikka, Tyynenmeren saarivaltiot, Pohjois-Amerikka ja Etelä-Amerikka – ja kaikessa KMN:n toiminnassa, myös komissioiden ja ryhmien työskentelyissä, pyritään keskittymään kullekin näistä maantieteellisistä alueista aina vuodeksi kerrallaan.
Fidzillä pidetyn kokouksen yhteydessä toteutettiin useita solidaarisuusvierailuja alueen seurakuntiin. Vierailujen tarkoituksena kuunnella ja selvittää, mitkä asiat ovat paikallisilla seurakuntalaisilla nyt päällimmäisinä. Fidzin saarilla suurimpia ongelmia ovat ilmastonmuutos, merialueiden hyväksikäyttö sekä ydinasetestauksien vaikutukset.
Kolumbiassa kokouksen yhteydessä Maria tapasi entisiä sissisotilaita sekä maan korkeimpia päättäjiä. Australiassa pidetyn kokouksen yhteydessä oli ollut tarkoitus käydä myös Salomonsaarilla, mutta koronapandemian takia matka peruuntui.
Fijillä pukeutuneena juhlatilaisuuteen paikallisessa sulu-asussa. Kuva: Marian kotialbumi
Seuraavassa yleiskokouksessa sekä komissio että referenssiryhmä esittelevät havaintonsa mm. toistuvista teemoista, esimerkiksi naisten oikeuksista, mitä KMN on tehnyt asialle ja miten esimerkiksi yhteydenpito on yleiskokouksien välillä toteutunut. Muun muassa referenssiryhmän aloittamista, eri paikkoihin tehdyistä solidaarisuusvierailuista toivotaan tulevan kirkkojen omaa, itse järjestämää toimintaa.
Maria on tottunut olemaan nuorin osallistuja kansainvälisissä kokouksissa. Hän on saanut kokea olevansa arvostettu sellaisena kuin hän on. Kansainvälisissä kokouksissa haasteena on ollut oppia ottamaan tilaa omille puheenvuoroille, ja tässä Maria on onnistunut. Maallikkoja tarvitaan, siksi ortodoksinen kirkko on Marian lähettänyt toimimaan. Seuraavaan KMN:n yleiskokoukseen Maria on valittu delegaatiksi.
Lähetettynä toimimaan
Vielä kymmenen vuotta sitten Maria ajatteli, että hänen oma sukupolvi muuttaa maailmaa. Nyt hän kuitenkin huomaa jo seuraavan nuoremman sukupolven, joka on hänen mielestään vielä aktiivisempi. Marian sukupolvi on ollut tuomassa esille ilmastoon liittyviä kysymyksiä ja heille naisten oikeuksissa ei pitäisi olla enää mitään ongelmia.
Maria on kiitollinen saamastaan tuesta isä Heikki Huttuselle, joka aikoinaan sai hänet kiinnostumaan ekumeniasta, ja Hanna Ojaselle, Suomen ev.lut. kirkon edustajalle KMN:n komissiossa. Uutena tulokkaana Maria on saanut myös paljon tukea KMN:sta, jossa ymmärretään toiminnan kompleksisuus uuden nuoren luottamushenkilön silmin. Maria kertoo olevansa mielellään tukena tai mentorina jollekin toiselle nuorelle, jos joku joskus sellaista tarvitsee, ja suosittelee KMN:n toimintaan mukaan lähtemistä kaikille, joille sellainen mahdollistuu. Maria on saanut KMN:n toiminnassa elinikäisiä ystäviä ympäri maailmaa.
Maria pyrkii kohtaamaan kaikki ihmiset Jumalan kuvina, tasa-arvoisina, saman maailman kansalaisina. Tulevaisuudessa Maria haluaisi tehdä työtä, millä on merkitystä ja mikä on jollain tapaa tärkeätä. Työtehtävät voisivat olla kirkkojen työtä, joka vapaaehtoista tai palkkatyötä. Haaveissa on uskonnollisten asioiden asiantuntijan tehtävät jossain rauhanprosesseissa, ja mahdollisuus nähdä ja osallistua kokonaisiin rauhantyön prosesseihin sopimuksen allekirjoittamisesta yhteiskunnan uudelleen rakentumiseen.
Maria luottaa siihen, että elämä vie hänet jonnekin. Maria on saanut elämänsä aikana huomata, että joka kerta, kun on epäillyt mitä elämästä tulee, niin aina nurkan takana on odottanut jotakin. On pitänyt luottaa. Maria luottaa myös siihen, että elämä vie kohti kutsumusta. Sellaista työtä, joka on maailmanparannusta. Omien arvojen mukaista ja maailmalle hyödyllistä.
Oikaisu 26.3.2021:Korjattu tekstiin CCIA:n nimi oikeaan muotoon.
