Avainsana: ihmisoikeudet

Julkaistu

Ensimmäinen yhdysvaltalainen paavi kulttuuria luomassa

Näkökulma

Torstaina 8. toukokuuta 2025 Robert Francis Prevost valittiin katolisen kirkon uudeksi johtajaksi ja otti nimekseen Leo XIV. Hän on historian ensimmäinen yhdysvaltalainen paavi ja edistyksellisen paavi Franciscuksen seuraaja. Jos näkisimme vallitsevan kulttuurin luovan kulutustottumuksia, millaisia merkityksiä Leo XIV:n paavius voisi viestiä.

Tilda Enne

ROBERT Francis Prevost, paavi Leo XIV on historian ensimmäinen yhdysvaltaltalainen paavi, ja juuri tähän maailmaan aikaan presidentti Donald Trumpin luodessa maailmanlaajuista kaaosta tulleilla, autoritaarisella lainrikkomisella ja maahanmuuttajien avoimella syrjinnällä ja vahingoittamisella, on hyvä hetki pysähtyä miettimään, mitä Leo XIV:n valinta merkitsee ja millainen paavi hänestä mahdollisesti tulee.

69-vuotias Prevost syntyi Chicagossa ja hänen sukujuurensa ovat New Orleansin kreoli-taustaisia. Prevost työskenteli yli 20 vuotta Perussa, jossa hän toimi muun muassa piispana ja sai Perun kansalaisuuden. Ennen valintaansa Prevost johti Vatikaanin virastoa, joka vastaa piispojen nimityksistä maailmanlaajuisesti. Hän on koulutukseltaan kirkko-oikeuden tohtori ja puhuu sujuvasti englantia, espanjaa ja italiaa.

Näillä taustatiedoilla Trumpin kulttuurisesti jakamissa yhdysvalloissa, Leo XIV ei vaikuta kovin amerikkalaiselta. Hän on myös avoimesti arvostellut Yhdysvaltain konservatiivista kristillistä liikettä ja Trumpin hallinnon maahanmuuttopolitiikkaa. Prevost puhui myös avoimesti haasteista MAGA-henkisen veljensä kanssa.

Paavin valinnat kulttuurin luojina

Leo XIV on Augustinolaisveljestön jäsen ja tunnettu köyhien auttamisesta, maahanmuuttajien tukemisesta ja kansan parissa toimimisesta. Nämä piirteet muistuttavat hänen edeltäjäänsä paavi Franciscusta. Francis I tunnettiin nykyaikaisena, edistyksellisenä ja maanläheisenä johtajana. Hän myös aktiivisesti vastusti katolisen kirkon johtajan aseman vaatimaa prameilua ja kulutusta muun muassa asumalla Vatikaanin vierastalossa palatsin sijaan, pukeutumalla vaatimattomasti ja vaatimalla maanläheisiä sekä halvempia hautajaismenoja itselleen.

Francis teki omilla elämänvalinnoillaa kouriintuntuvan näkyväksi, että hän myös aidosti eli arvojensa mukaan sen sijaan, että olisi vain puhunut niistä. Kiistatta voitanee sanoa, että hän jätti vahvan leiman katoliseen kulttuuriin.

Valintansa jälkeen Leo XIV puhui Vatikaanin Pietarinkirkon parvekkeelta maailmanrauhasta sekä kärsimyksen vähentämisestä. Nimensä hän valitsi edelliseen paavi Leoon viitaten, joka johti katolista kirkkoa vaikeana aikana, ja auttoi ohjaamaan sitä kohti modernia maailmaa. Leo XIII oli yksi pisimpään hallinneista paaveista ja tunnetaan erityisesti vuoden 1891 kiertokirjeestään Rerum Novarum, jossa hän puolusti voimakkaasti työntekijöiden oikeutta elämiseen, riittävään palkkaan ja loi perustan kirkon modernille sosiaaliopille. Brownin yliopiston professori David I. Kertzerin mukaan hän rohkaisi ”etsimään sovinnollista suhdetta pääoman ja työn välillä”.

Vaikka LeoXIV ei ole keiltäytynyt paavin asuinpalatsista kuten Francis, ehkä voimme hänen valintapuheestaan, taustastaan ja nimen valinnastaan yhdessä päätelllä jotain: tuhlailevan kulutuskulttuurin juuret ovat systeemisiä, eivätkä vain yksilön valintoja, ja eniten kapitalistisesta maailmanjärjestyksestä kärsivät työlliset, ne ketkä valmistavat tuotteita olosuhteiden pakosta muiden hyväksi.

Valinta

Prevost valittiin paaviksi salaisessa konklaavissa, johon osallistui 135 kardinaalia ja joista moni oli Franciskuksen nimittämä sekä alle 80-vuotias. Prevost valittiin kahden päivän äänestysten jälkeen – tämä on viides kerta sitten 1900-luvun alun, kun paavi valitaan näin nopeasti. Valinta ei siis voinut olla kardinaaleille kovin vaikea.

Enimmillään lähes 6 miljoonaa katsojaa seurasi suorana paavinvaaleja. Tämä huippukatsojamäärä (5,87 miljoonaa samanaikaista katsojaa) ylitti jopa suurten urheilutapahtumien kuten Pariisin olympialaisten 2024 katsojaluvut. Paavinvaalit keräsi yhteensä 16,31 miljoonaa katselutuntia yli 1 750 eri suoratoistokanavalla, mukaan lukien viralliset uutiskanavat ja yksityiset sisällöntuottajat.

Tämä kertonee osittain paavin valinnan merkityksestä, sekä siihen liittyvästä jännityksestä ja laajan yleisön kiinnostuksesta.  Muuta näistä luvuista on vaikea sanoa juuri näistä paavinvaaleista, sillä vertailukohdetta ei ole. Onkin huomattavaa, että näin suurella joukolla ihmisiä oli mahdollisuus odottaa ja seurata kappelin piipusta nousevaa savua livenä.

Uuden paavin edessä on monia haasteita, eikä arveluista huolimatta vielä pysty sanomaan, millainen kulttuurin luoja ja uskonjohtaja hänestä muodostuu. On kuitenkin todella selvää, että juuri tässä ajassa tapahtumalla oli laajalle yleisölle suuri merkitys.

Julkaistu

Asunnottomuus on lisääntynyt Suomessa ‒ ”Arvot kovenee”, sanoo järjestön ohjaaja

Vuonna 2024 yksinelävien asunnottomien määrä kasvoi Suomessa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2012. Kansainvälisesti Suomi on ollut malliesimerkki kodittomuuden vähentämisestä, mutta jotain on muuttunut. ViaDia Pirkanmaan Kadulta kotiin -hankkeen ohjaaja Kirsi Ohvo kertoo, miltä kodittomuuden tilanne näyttää järjestötyön silmin.

Tilda Enne

KODITTOMUUDEN ennaltaehkäisyn ja poistamisen vastuu kuuluu kunnille ja hyvinvointialueille, mutta ViaDian Kadulta kotiin -hankkeen ohjaaja Kirsi Ohvo kertoo, että järjestöille jää paljon työtä kodittomien auttamiseksi.

”Erityisesti pitkäaikaiskodittomana on paljon henkilöitä, jotka eivät istu järjestelmän vaatimiin malleihin. Esimerkiksi, jos ei mene sovittuihin tapaamisiin tai on ongelmia pitää kiinni joistain sovituista asioista, voi pudota systeemin ulkopuolelle ja siinä järjestöjen työ on todella tärkeää”, Ohvo sanoo.

ViaDia Pirkanmaa ry on vuonna 2013 perustettu diakoniajärjestö, jonka asiakaskuntaan kuuluu vankilasta asunnottomaksi vapautuneita, kunnallisten palveluiden ulkopuolelle pudonneita henkilöitä ja pitkäaikaisia asunnottomia. ViaDia tekee auttamistyötä laajemminkin, mutta juuri asunnottomuuden tukea he toteuttavat Stea-rahoitteisen Kadulta Kotiin -hankkeen puitteissa.

Järjestö lähestyy kodittomuutta asunto ensin -periaatteella, eli vaikka kyseessä olisi moniongelmainen tilanne, missä koditon kaipaisi päihdekuntoutusta, mielenterveyden ja työllisyyden tukea, kaikki lähtee siitä, että ensin on oltava koti.

Vaikka lisääntynyt kodittomuus onkin tuonut lisää avuntarvitsijoita, ViaDialla ei ole antaa enempää asuntoja kuin aikaisemminkaan. ”Meillä on aina se tilanne, että hakemuksia tulee paljon enemmän, mitä meillä on resursseja antaa”, kertoo Ohvo. Tänä vuonna ViaDialla on tarjolla noin 20 asuntoa.

Kirsi Ohvo ViaDian toimistossa Tampereella.
Mikä on muuttunut?

Ohvon mielestä yhteikunnalliset muutokset sekä maailman tilanne vaikuttavat niin taloudellisesti kuin poliittisestikin tarjolla olevien asuntojen määrään ja taloyhtiöiden asenteisiin asukkaista. Hänen mielestään taloudellisesti epävakaina aikoina monille tulee suurempi tarve turvata oma omaisuutensa. ”Kyllä se vaikuttaa asenteisiin ja aiheuttaa sellaista, että arvot kovenee.”

Ohvo kertoo, että myös asuntojen haltuunotot ovat lisääntyneet: ”Se taitaa olla helpompi prosessi byrkoraattisesti kuin häätö.” Hänen mielestään on kuitenkin tärkeää, että elämänsä suuntaa kääntävät asukkaat saisivat olla rauhallisessa ympäristössä, vaikka se aiheuttaisikin kulttuurisia yhteen törmäyksiä.

”Jos naapurustossa ei ole häiriökäyttäytymistä tai esimerkiksi päihteitä tarjolla, se helpottaa asiakkaidemme eteenpäin pääsemistä elämässä. Mutta esimerkiksi keskustan arvokiinteitöissä ei ole välttämättä totuttu siihen, että talossa asuu päihteistä toipuvia ja ihmisiä, jotka ovat asuneet teltoissa ja parkkihalleissa. Heillä on hyvin erilaiset elämäntavat.”

Suurimmalla osalla ViaDian asukkaista luottotiedot eivät ole kunnossa ja Ohvon mukaan tästä on alkanut tulla suurempi este asunnon saannille kuin aikaisemmin. Ennen ViaDian asumislausunnolla ja Kelan tuella sai helpommin aikaiseksi vuokrasopimuksia. ”Tässäkin asenteet ovat selvästi muuttuneet”, Ohvo sanoo.

”Jos kaikki muuttuu elämässä turvattomaksi, on paljon vaikeampaa pitää paketti kasassa”

”Osa asiakkaistamme on mennyt hyvin eteenpäin elämässä, mennyt opiskelemaan tai töihin. Yksikin ihminen on iso voitto. Yhteiskunnallisestikin se on iso asia, sillä moniongelmaiosuus ajaa myös rikollisuuteen ja vankila on yhteiskunnallisesti kallista.”

Siksi Ohvon mielestä onkin huolestuttavaa, että monista ennaltaehkäisevän tuen muodoista on leikattu raskaasti. Kolmannen sektorin järjestöiltä on leikattu tukia ja myös ihmisten tukien leikkaaminen aiheuttaa taloudellista turvattomuutta ja jopa köyhyyttä, mikä vaikuttaa mielenterveyteen ja elämän edellytyksiin.

”Eivät nämä tietenkään niin suoraviivaisia asioita ole, mutta onhan se nyt selvää, että jos kaikki muuttuu elämässä turvattomaksi, on paljon vaikeampaa pitää paketti kasassa. Ennaltaehkäisevästä tuesta luopuminen ei tule yhteiskunnalle halvemmaksi.”

Asunnottomuuden tilasta tällä hetkellä

ARA:n Asunnottomat 2024 -selvityksestä käy ilmi, että vuonna 2024 Suomessa oli yhteensä 3 806 yksinelävää asunnotonta, mikä on 377 enemmän kuin vuonna 2023. Yksinelävien asunnottomien määrä kasvoi ensimmäistä kertaa vuoden 2012 jälkeen. Pitkäaikaisasunnottomia oli 1 010 ja asunnottomia perheitä 110.

Asunnottomuus keskittyy pitkälti suurimpiin kaupunkeihin. Yli puolet Suomen asunnottomista oli Helsingissä, toiseksi eniten kodittomia oli Espoossa ja seuraavaksi Turussa sekä Tampereella. Pitkäaikaisasunnottomuus väheni useimmissa suurissa kaupungeissa, mutta Tampereella pitkäaikaisasunnottomien määrä yli kaksinkertaistui edellisvuodesta.

Ohvon mielestä juuri lapsiperheiden kodittomuuden lisääntyminen on huolestuttanut Tampereella. ”Meillä ei juuri ole perheasuntoja tarjolla, joten on hyvin vähän mitä voisimme tehdä.” Tampereen kaupunki laati kesällä 2024 lausunnon, missä kaupunki ilmaisi huolensa Pirkanmaalla lisääntyneestä lapsiperhekodittomuudesta.

Lisäksi on kodittomuuden muotoja, mitkä eivät näy tilastoissa, piiloasunnottomuutta on hankala mitata. Ohvon mielestä piiloasunnottomuuttakin saattaisi olla nyt enemmän.

”On myös paljon tilanteita, missä ihminen ei itse ajattelisi olevansa varsinaisesti koditon, jos on kuitenkin kavereita kenen sohville voi mennä. Jos rekisterissä on joku osoite, niin eihän silloin paperilla ole asunnoton, vaikka käytännössä olisikin.”

Julkaistu

Tilaa olla queer – Yhteisöllisyys toisin tekemisenä ja vastarintana

Syksy Waldén

Työväenmuseo Werstaan arkistoista kerätty näyttely kokonaisuus oli esille Tampere talossa Sinuiksi ry:n 50-vuotisjuhlan kunniaksi Manse Pride -viikolla 2023.

EN osaa olla toisin. Tämä on se asento, jonka olen joskus tiedostamattani ottanut, jossa nyt olen ja josta käsin toimin. Yhteiskirjoitan artikkelia eräästä queer-aktivistisesta tilasta. Yhteisen kirjoitusprosessin ja keskusteluiden myötä olen pohtinut paljon sitä, mitä aktivismi edes on. Jonkinlainen katse maailmaan? Oikeudenmukaisuudentuntoa, joka johtaa toimintaan?

Ainakin aktivismi liittyy erottamattomasti tunteisiin. On tunne siitä, että jokin on väärin ja sille on tehtävä jotain. Se on pakottava tunne, tarve. Tai tunne siitä, että jotakin puuttuu ja siksi on rakennettava jotakin uutta. Usein toimiminen ei ole valinta vaan pakko. Syntyy affektiivinen lataus, joka on niin voimakas, että se sysää liikkeelle – halusi tai ei.

”Välillä tulee todella toivoton olo.”

Antigender-liike, oikeistopopulismi ja yleinen konservatismin nousu huolestuttavat. Antigender-liike on useista kristilliskonservatiivisista, oikeistopopulistisista ja äärioikeistolaisista toimijoista koostuva liike, joka vastustaa ”gender-ideologiaksi” nimeämäänsä ilmiötä, jonka ajatellaan tuhoavan perinteiset arvot ja olevan siten uhka koko läntiselle sivilisaatiolle. Liike korostaa heteroydinperheen merkitystä keskeisenä yhteiskunnallisena instituutiona ja vastustaa transihmisten ruumiillista itsemääräämisoikeutta sekä aborttia. Liike on kansainvälisesti hyvin järjestäytynyt ja hyvin rahoitettu, ja rahaa käytetään muun muassa mielipidevaikuttamiseen. Suomessa ainakin Aito avioliitto -yhdistyksen tiedetään saaneen rahoitusta kansainvälisiltä antigeder-liikkeen toimijoilta.

Milla-Maija Saaren seinämaalaus Sysäys-kollektiivin järjestämässä KEHOTUS-tapahtumassa 2023. Waldén piti tapahtumassa luennon aiheella ”Kylpeminen kapinana – Ei-binäärinen kehollisuuden ajattelu veden kanssa.

Antigender-liike ei ole yksi tietty selkeästi osoitettavissa oleva organisaatio – vaikka vakiintuneita antigender-toimijoita tiedetäänkin – vaan laaja verkosto. Juuri tällainen epämääräisyys tekee liikkeen vastustamisen vaikeaksi. Antigender-liikkeeseen kuitenkin liittyy tietynlainen retoriikka, joka on lisääntynyt viime vuosina selvästi myös Suomessa. Tällaista retoriikkaa edustaa esimerkiksi biologistisen sukupuolikäsityksen puolustaminen ja lasten oikeuksiin vetoaminen, joihin nojaten vastustetaan transihmisten ja erityisesti transnuorten oikeuksia. Suomessa antigender-liikehdintä näkyykin erityisesti transihmisiin kohdistuvan vihan voimistumisena.

Eikä uhan tuntu tule ainoastaan jostain ulkopuolelta. Viha on onnistunut tunkeutumaan myös hyvin lähelle, penetroimaan ne yhteisöt, joista olen aiemmin löytänyt liittolaisia, ja tiloihin, joissa ennen koin oloni turvalliseksi. Erityisesti transmisogynia (eli transnaisiin kohdistettu transfobian, naisvihan ja seksismin yhdistelmä) on voimistunut kansallisessa keskustelussa ja löytänyt sijaa myös sellaisten ihmisten mielistä, joita olen pitänyt liittolaisinani. Jos en voi luottaa siihen, että läheiset ja liittolaiset ovat tukenani tässä kamppailussa, mitä minulla on jäljellä? Turvallisempia tiloja tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan aiemmin aikana, jonka muistan.

”Solidaarisuuteen perustuvat yhteisen avunannon verkostot ovat arvokasta toisin tekemistä kulttuurissa, joka painottaa yksilöiden yksin pärjäämistä.”

Vihamielisen politiikan vastustaminen on tärkeää. Samalla vähintään yhtä tärkeää on pyrkiä tekemään yhteisölähtöistä työtä, jonka lähtökohtana ei ole meitä tukahduttamaan pyrkivien liikkeiden vastustaminen vaan meidän omien toiveidemme ja tarpeidemme toteuttaminen tässä hetkessä. Ainoastaan reaktiivinen toiminta uuvuttaa.

Jaksaaksemme tarvitsemme myös sellaista yhteistoimintaa, jonka ensisijainen funktio on yhteistoiminta itsessään: käsityökerhoja, zine-kerhoja, yhteistä ruoanlaittoa, sienestysretkiä, bileitä, lautapeli-iltoja ja queereja saunavuoroja, mitä tahansa. Matalan kynnyksen tapahtumat ja solidaarisuuteen perustuvat yhteisen avunannon verkostot ovat arvokasta toisin tekemistä kulttuurissa, joka painottaa yksilöiden yksin pärjäämistä. Ne ovat arkisia vastarinnan paikkoja, joissa on utooppista potentiaalia.

Queer on heteronormatiivisuudesta kieltäytymistä, se on tästä uusliberalistisesta maailmanjärjestyksestä kieltäytymistä ja toisin tekemistä jonkin uuden rakentamiseksi.

Minulle queer on ensisijaisesti poliittinen identiteetti – määrittelemätön ja määritelmiä pakeneva, muutoksenalainen ja virtaava. Vasta toissijaisesti se on henkilökohtainen identiteetti. Vaikka henkilökohtainen on tietysti edelleen poliittista, poliittinen identiteetti tai identiteetin poliittisuus tarkoittaa minulle sitä, että identiteettini on ensisijaisesti kollektiivinen, jaettuun yhteisöön kiinnittyvä.

Myrtti Jaakolan tekemä huppari KEHOTUS-tapahtumassa

Ryhmäidentiteetti on itselleni tärkeä. Koen merkitykselliseksi kiinnittyä osaksi ylirajaista ja yliajallista queer-yhteisön jatkumoa. Tällainen ryhmäidentiteetin omaksuminen mahdollistaa sen, että voin olla yksilö enkä vain marginalisoidun ryhmän edustaja. Toisaalta ryhmäidentiteetin omaksumista voi ajatella Rossin ja Brunilan tavoin myös uusliberalistisen yksilökeskeisyyden vastapolitiikkana, sillä ryhmäidentiteetti perustuu kollektiiviseen. Toisin sanoen parhaimmillaan ryhmäidentiteetti mahdollistaa samanaikaisesti sekä yksilöyden että yhteiseen kiinnittymisen ja kuulumisen.

Nähdäkseni nämä näkökulmat ryhmäidentiteettiin jäävät huomiotta identiteettipolitiikkaan kriittisesti suhtautuvassa keskustelussa. Identiteettipolitiikka nähdään vain rajoittavana ja rajoja pystyttävänä, ja sen kumouksellinen potentiaali jää havaitsematta. Identiteettipolitiikkakriittinen keskustelu onkin yleensä kyllästyttävää. Keskustelua tuntuvat usein käyvän ihmiset, jotka eivät joko tunnista ryhmäidentiteettejä, joihin he itse kiinnittyvät, tai sitten he eivät pidä niitä erityisen merkityksellisinä. Ehkä silloin on hankala hahmottaa, miten suuri merkitys ryhmäidentiteetillä voi olla Toisille.

”Toivo on se, mitä muutosvoimaisuus tarvitsee.”

Eläessäni sellaisessa yhteiskunnassa, jonka rakenteet ja toimintaperiaatteet ovat valtavan suuressa ristiriidassa omien arvojeni kanssa, välillä tulee todella toivoton olo. Kuitenkin juuri toivo on se, mitä muutosvoimaisuus tarvitsee: toivoa siitä, että toisenlainen tulevaisuus on mahdollinen. Ilman toivoa ja uskoa on vain lamaannus.

Teoksessaan Cruising Utopia Jose Esteban Muñoz kirjoittaa Ernst Blochista, joka ajatteli toivoa metodologiana, joka ”kelluu ajallisesti ei-vielän alueella”. Munozin mukaan affektiivisena, eli tunnevaikutuksiin liittyvänä rakenteena toivo on toiveikasta odotusta. Toivossa on potentiaalisuutta: jotakin, joka on läsnä, vaikka se ei ole olemassa tässä hetkessä. Se on avoimuutta jollekin, mahdollisuus. Toivo on kriittinen tulkintakehys, jota tarvitsemme.

Usko tulevaisuuden vääjäämättömyydestä estää yhteiskunnallisen toisinkuvittelun. Siksi meidän on kyettävä kurkottamaan kohti ei-vielää. Toivo on toiminnan edellytys, ja toisaalta toiminta tuottaa toivoa. Toiminta, kuinka arkinen ja lyhytaikainen tahansa, tuottaa hetkellisiä tiloja, joissa ei-vielä onkin jo täällä.

Kiitokset

Aktivismin määrittelyä, queeria yhteisöllisyyttä, queeria ryhmäidentiteettiä sekä toivon merkitystä käsittelevät ajatukset pohjautuvat Sonja Lampisen kanssa käymiini keskusteluihin ja yhteiskirjoittamaamme artikkeliin.

Lähteet ja viitteet

Eskelinen, Teppo (2019) Demokratia utopiana ja sen vastavoimat. Vastapaino.

Honkasalo, Julian (2020) Gender-ideologia ja sivilisaation romahtamisen kuvitteellinen uhka. Politiikasta, 1.10.2020. https://politiikasta.fi/gender-ideologia-ja-sivilisaation-romahtamisenkuvitteellinen-uhka/ Viitattu 18.4.2024.

Lampinen, Sonja & Waldén, Syksy (forthcoming) Kurittomia tiloja ja merkityksellisiä kokemuksia. Lesbokurssi aktivistisena tilana.

Muñoz, José Esteban (2009) Cruising Utopia. New York University Press.

Naisjärjestöt (xxxx) Anti-gender-liikehdintä Suomessa. Viitattu 10.5.2024. https://naisjarjestot.fi/hankkeet/anti-gender-liike/

Rossi, Leena-Maija & Brunila, Kristiina (2017) Identity politics, the ethos of vulnerability, and education. Educational Philosophy and Theory 50(3), 287-298.

Saarinen, Risto (2020) Kansallisvaltion kaipuu: eurooppalainen oikeistopopulismi ja uskonto. Politiikasta, 6.10.2020. https://politiikasta.fi/kansallisvaltion-kaipuu-eurooppalainen-oikeistopopulismi-ja-uskonto/ Viitattu 18.4.2024.

Saresma, Tuija (2020) Antigender-liike, kristillisyys ja oikeistopopulismi: sukupuolen politiikkaa. Politiikasta, 19.10.2020. https://politiikasta.fi/antigender-liike-kristillisyys-ja-oikeistopopulismisukupuolen-politiikkaa/ Viitattu 18.4.2024

Julkaistu

Erään vallankumouksellisen muotokuva : A portrait of a revolutionary

Kuva: Friends of the Earth, from the petition to protect the woodlands

ÁIDNA boldly shares their story of discovering their Sámi identity and its intertwining with their environmental activism and relationship with nature. It is more natural for the author to write in English, so their text appears in this issue in its original English version, as well as translated into Finnish by Tilda Enne.

A portrait of a revolutionary – My journey to liberation

Saamelainen Áidna kertoo rohkeasti tarinansa oman identiteettinsä löytämisestä ja sen kietoutumisesta ympäristönsuojeluun ja hänen muuttuneeseen luontosuhteeseensa. Kirjoittajalle on luontevampaa kirjoittaa englanniksi, joten hänen tekstinsä esiintyy tässä numerossa englanninkielisenä alkuperäistekstinä, sekä Tilda Enteen kääntämänä suomeksi.

Erään vallankumouksellisen muotokuva – Matkani vapauteen

Kuva: hambachforest.org (Wayback Machine)
Julkaistu

Tulevaisuutemme on vaakalaudalla : Our future is on the line

Kuva: Tilda Enne

TÄLLÄ hetkellä (22.5.2024) Tampereen yliopiston edessä on maanvaltausleiri, jonka osallistujat vaativat yliopistoa katkaisemaan yhteistyönsä Israelin kanssa. Leiri on pystytetty solidaarisuudesta palestiinalaisten kanssa, jotka ovat jo kymmeniä vuosia kärsineet konfliktista Israelin kanssa, jonka toimia Kansainvälinen tuomioistuin on alkanut tutkia kansanmurhana.

Oskari Saari kirjoittaa peloistaan tulevaisuudesta ja kertoo, miksi hän on solidaarisuusleirillä. Saaren alkuperäisteksti on kirjoitettu englanniksi ja se julkaistaan tässä tekstissä kahdella kielellä.

Suomeksi:
Tulevaisuutemme on vaakalaudalla – Toimitaan tänään huomisen pelastamiseksi

In English:
Oskari Saari is participating in the protest camp in front of Tampere University’s main building, to show solidarity with the struggle of the Palestinian people and to try to pressure the university to sever their ties and networks of support with Israel. He is sharing his feelings on why he is participating and what compels him to act.

Our future is on the line – Acting today to save tomorrow

Julkaistu

Vastarinnan muodot ja toivon käytänteet : Forms of Resistance and Practices of Hope

Teksti ja kuvitus: Tilda Enne

TAMPEREEN yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksessa yhdeksän tutkijan ryhmä tutkii, miten toivo ja vastarinta kietoutuvat yhteen niiden yksilöiden elämässä, jotka kamppailevat ihmisoikeuksiensa ja tasa-arvon puolesta. Haastattelin tutkija Meeri Tiensuuta ja Angel Iglesias Ortizia tutkimuksen merkityksellisyydestä.

Tutkimus ryhmän jäsenet puhuvat kaikki eri äidinkielillä, joten artikkelin saavutettavuuden sekä heidän tekemänsä tutkimuksen ja yhdenvertaisuuden hengessä, artikkeli on luettavissa suomeksi ja englanniksi. Haastattelun yhteydessä kävimme keskustelun englanniksi.

Suomeksi:

Vastarinnan muodot ja toivon käytänteet – Vastarinnan muodot ja toivon käytänteet – Näkökulmia aktivismiin akatemian maailmasta

AT the Tampere Peace Research Institute of Tampere University, a group of nine researchers is studying how hope and resistance intertwine in the lives of individuals fighting for their human rights and equality. I interviewed researchers Meeri Tiensuu and Angel Iglesias Ortiz about the significance of their research.

The members of the research group all speak different native languages, so in the spirit of accessibility, as well as their research and commitment to equality, this article is available in both Finnish and English. The interview and all the conversation within it were spoken in English.

In English:

Forms of Resistance and Practices of Hope – Perspectives on Activism from the World of Academia

Julkaistu

Maahanmuuttopolitiikka tiukentuu – Mitä hallituksen esitykset tarkoittavat?

Diakonissalaitos julkaisi kokonaisanalyysin hallituksen ehdottamien maahanmuuttopolitiikan tiukennuksien seurauksista. Diakonissalaitos on kiristyksistä äärimmäisen huolissaan.

Tilda Enne

Kuva: Diakonissalaitos

DIAKONISSALAITOKSELTA 24.4. ilmestyneen tiedotteen mukaan hallituksen suunnittelemat merkittävät kiristykset turvapaikkapolitiikkaan ja maahantulijoiden asemaan tulisivat keskeisesti heikentämään maahanmuuttajien hyvinvointia ja koituisivat myös kalliiksi veronmaksajille. Tiedotteen mukaan käsittelyssä on useita muutosesityksiä, niiden aikataulu on tiukka ja muutosten vaikutuksia on arvioitu hallituksen toimesta heikosti.

Diakonissalaitoksen kokonaisanalyysi sisältää taloudelliset laskelmat muutosten seurauksista parhaimmillaan viiden vuoden päähän. ”Arviomme mukaan hallituksen esitykset ulkomaalaislain muuttamisesta, vastaanottorahan tiukentamisesta sekä kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta tulevat lisäämään byrokratiaa ja viranomaistyötä, heikentämään työllisyysastetta sekä lisäämään paperittomuutta ja muita negatiivisia lieveilmiöitä”, sanoo Diakonissalaitoksen maahantulijoiden palveluiden johtaja Anne Hammad kiristysten seurauksista.

Hammadin mukaan analyysi toteutettiin laitoksen oman datan pohjalta, mitä on kerätty viimeisen kuuden vuoden kokemuksista turvapaikanhakijoiden ja muiden haavoittuvissa olosuhteissa olevien maahantulijoiden työllistämiseksi. ”Parastahan olisi ollut, että hallitus olisi itse tehnyt tällaiset perusteelliset arviot ja tarjonnut slkeää dataa ehdotuksiensa tueksi, mutta näin ei kuitenkaan ole. Hallituksen luvut näyttävät täysin tuulesta temmatuilta ja perusteettomilta”, Hammad sanoo.

Esimerkiksi tästä hän antaa työperäisten maahanmuuttajien tulorajan noston: ”Kela linjaa toimeentulon edellytykseksi minimissään 1 323 euroa kuukaudessa Suomen kansalaisille. Millä perusteilla maahanmuuttaja tarvitsee arjen kulujen kattamiseen enemmän rahaa? Hallitus on esittänyt työperäisen maahanmuuton uudeksi tulorajaksi 1 600 euroa kuukaudessa eikä se tule mitenkään täyttymään maahanmuuttajille yleisten matalapalkka-alojen tessien mukaan, kuten siivouksen, rakennusalan ja hoivatyön.”

”Missä tässä on tilaa ihmisarvolle ja ihmisoikeuksille?”

Toinen keskeinen ehdotus on Ulkomaalaislain oleskelulupasäännösten uudistus, missä maahantulijoiden työnteon oikeutta rajattaisiin niin, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kaistanvaihto työperäisen maahanmuuton puolelle estettäisiin. ”On hyvin yleisessä tiedossa, että juuri mainitsemillani matalapalkka-aloilla vallitsee työvoimapula. Miksi ihmeessä haluttaisiin estää maahantulijoiden työn tekeminen, eikö sitä kannattaisi ennemmin rohkaista”, Hammad ihmettelee. Työperäistä maahanmuuttolupaa ei saa ilman olemassaolevaa työpaikkaa, joten on vaikeaa nähdä perusteluja sille, miksi maasta haluttaisiin poistaa itsensä elättäviä yhteiskunnan jäseniä.

”Miksi rankaistaan näitä ihmisiä, jotka kaiksita haasteista huolimatta ovat työllistyneet ja rakentaneet elämän tänne, monilla on täällä myös perhe. Näillä toimilla hallitus sulkee ihmisiä ulos yhteiskunnastamme ja eristävät heitä mahdollisuuksista jäädä Suomeen.Yhtäkkiä ollaan vetämässä matto jalkojen alta. Missä tässä on tilaa ihmisarvolle ja ihmisoikeuksille”, Hammad kysyy.

Diakonissalaitoksella on 30 vuoden kokemus kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien maahantulijoiden kanssa työskentelystä. ”Nyt käsittelyssä olevien esitysten vaikutukset huolettavat sekä inhimillisestä, taloudellisesta että yhteiskunnallisesta näkökulmasta yleisesti”, Hammad sanoo.

Hallituksella on tällä hetkellä käsittelyssä muitakin maahantulijoiden olosuhteita kurjistavia muutosehdotuksia, mutta nämä olivat Diakonissalaitoksen analyysin mukaan keskeisimmät muutokset, mitkä aiheuttaisivat oleellisia kuluja myös veronmaksajille ja tulisivat lisäämään merkittävästi myös paperittomuutta sekä kasvattaisivat varjoyhteiskuntaa.

Julkaistu

Oikean ja väärän merkitys korostuu kiihtyvien kriisien maailmassa

Pääkirjoitus

Mizaru, Kikazaru ja Iwazaru eli kolme viisasta apinaa on japanilaisesta moraaliperinteestä nouseva symboli: ”Älä näe pahaa, älä kuule pahaa, älä puhu pahaa.” Kuva: Joao Tzanno, Unsplash

KEVÄT ja pääsiäisen tienoo on paaston aikaa monessa uskonnossa. Tällä hetkellä muslimit viettävät ramadania ja kirkoissa vietetään paastonaikaa pääsiäistä edeltävinä viikkoina.  Paaston aikaan on tarkoitus varata aikaa hiljentymiselle, pysähtymiselle ja elämän peruskysymysten pohdinnalle.  

Elämme huolestuttavassa maailmantilanteessa ja murroksellisessa ajassa, joka koettelee kaikkien turvallisuudentunnetta.  Niin sen kuuluukin koetella, koska se mitä nyt näemme ympärillämme ei ole oikein. Sota, eli toisten ihmisten murhaaminen ei ole oikein. Ihmisten riisto, hyväksikäyttö, vaino ja kidutus ei ole oikein. Luonnon tuhoaminen ei ole oikein.  

Vaikka olen uskonnoton ateisti, on minulla käsitys oikeasta ja väärästä, niin kuin varmasti sinullakin vakaumuksestasi riippumatta. Moraalia, oikeaa ja väärää pohdittiin koulussa lähinnä uskonnon ja filosofian tunneilla ja esimerkiksi rippileirillä. Sen ohjattu pohtiminen päättyykin monella oppivelvollisuuteen. Joudumme tietenkin jatkuvasti puntaroimaan omia valintojamme pitkin elämää, ja silloin usein huomaamme, ettei se ole ihan helppoa.  

”Kun näemme vääryyttä ja epäreiluutta, on syytä nousta vastustamaan vääriä tekoja, ja kun koemme syyllisyyttä, on syytä pohtia omia tekojamme.”

Hyperindividualistinen kulttuuri ja maailmanaika on tuottanut terapiapuhetta, jossa keskitytään itseen, minäkuvan vahvistamiseen, omien oikeuksien tunnistamiseen ja rajojen vetämiseen. Se on tärkeää ja rakentavaa, koska edelliset sukupolvet ovat puolestaan padonneet sisäänsä kaikki tunteet ja näin ollen riistäneet itsensä lisäksi myös jälkeläisiltään oikeuden tasapainoiseen elämään. Onneksi olemme hiljalleen opetelleet puhumaan.  

Samaan aikaan epävarmat ajat kaipaavat kuitenkin taas enemmän yhteisöllisyyttä ja katseen nostamista pois omasta navasta. Kun näemme vääryyttä ja epäreiluutta, on syytä nousta vastustamaan vääriä tekoja, ja kun koemme syyllisyyttä, on syytä pohtia omia tekojamme. Vaikka moni kantaa mukanaan turhaa sisäistettyä syyllisyyden taakkaa, josta on hyvä toipua, on syyllisyys myös hyödyllinen tunne. Se voi myös kertoa, että meidän on tehtävä jatkossa paremmin.  

Paaston kaltaisissa perinteissä on paljon hyvää ja rakentavaa, ja ihan jokaisen olisi syytä pysähtyä joskus pohtimaan oikeaa ja väärää maailmankuvastaan riippumatta. Oikean ja väärän puntaroinnin merkitys korostuu erityisesti nyt, kun ympärillä soditaan, poliittinen ilmapiiri kiristyy, asevarustelu kiihtyy ja ilmastonmuutoksen torjunta näyttää jo sangen epätoivoiselta. 

Paaston aika kehottaa uskovaisia pysähtymään ja mietiskelemään. Mikä kehottaisi uskonnottomia samaan? Tekisi mieli sanoa, että meidän on liian helppoa sulkea silmämme asioilta, mutta toisaalta silmillemme vyöryy ennenäkemätön määrä tietoa ja kuvastoa maailman tapahtumista. Niihin kuitenkin taas turtuu aika äkkiä, ja puhelimen ruudulta todistettavat asiat jäävät usein etäisiksi.  

”Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Juuri nyt todistamme kuitenkin palestiinalaisten kansamurhaa, ja liian moni ei taaskaan tee mitään.”

Polarisoituneen ilmapiirin keskellä ja ihmiskunnan kohtalonkysymysten äärellä olisi kuitenkin tärkeää pysähtyä puntaroimaan, millä puolella historiaa haluamme seisoa. Minut kasvatettiin taivastelemaan holokaustia ja sitä, miten sen oli mahdollista tapahtua. Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Juuri nyt todistamme kuitenkin palestiinalaisten kansamurhaa, ja liian moni ei taaskaan tee mitään.  

Samaan aikaan Suomessa keskusteluilmapiiri on kärjistynyt niin voimakkaasti viimeisen 10 vuoden aikana, että se on jo heikentänyt demokratiaa. Ihmiset eivät enää uskalla entiseen tapaan osallistua politiikkaan vihapuheen, maalittamisen ja suoranaisen väkivallan pelossa. Epävakaassa yhteiskunnallisessa tilanteessa on myös uhkana, että syyttävä sormi alkaa osoittaa tiettyjä ihmisryhmiä ja jako meihin ja muihin voimistuu. Ja näin on jo alkanut tapahtua.  

Esimerkiksi työttömistä, maahan muuttaneista, sairaista, vammaisista ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä puhutaan niin rumaan ja toiseuttavaan sävyyn, että sitä on vaikea uskoa todeksi. Mikään ryhmä ei kuitenkaan ole syyllinen Suomen talouden vaikeaan tilaan. Törkypuhe on normalisoitunut politiikkaan jo niin arkipäiväiseksi asiaksi, että kansanedustajat saavat levitellä irvokkaita pilakuvia ja suoranaisia valheita ilman että kukaan jaksaa sen enempää puuttua asiaan.  

Miten paastosta päästiin palestiinalaisten kansanmurhan kautta Suomen politiikkaan? Siten, että kaikki liittyy kaikkeen; ympäröivät ongelmat vaativat rohkeaa puuttumista ja äänen pitämistä, ja samaan aikaan mahdollisuudet vaikuttamiseen ja äänen pitämiseen kapenevat polarisoituneessa ilmapiirissä, jota itse osaltamme ylläpidämme. Niin ei pidä antaa tapahtua, koska pian huomaamme, että puheet muuttuivat teoiksi ja hallitsematon viha osuikin lähimmäiseemme.  

Karoliina Virkkunen

Kirjoittaja sijaistaa Etsijän päätoimittajana ja potee jatkuvaa maailmantuskaa.

Julkaistu

Suhtaudumme kodeistaan paenneisiin eri tavoin, vaikka olemme kaikki ihmisiä

Pääkirjoitus

PAKOLAISUUS ilmiönä on noussut taas meille eurooppalaisille näkyvämmäksi Ukrainan sodan myötä, mutta juurikaan ajankohtaisempi siitä ei ole tullut. Sitä se on ollut jo vaikka kuinka kauan.

Tällä hetkellä maailmassa on yli 80 miljoonaa pakon edessä muuttanutta ihmistä. Luku on kasvanut kaksinkertaiseksi pelkästään kymmenessä vuodessa. Valtaosa näistä ihmisistä on joutunut siirtymään valtion rajojen sisäpuolella.

Sanaa pakolainen käytetään arkikielessä kuvaamaan ketä tahansa kodistaan paennutta, joka on joutunut lähtemään esimerkiksi sodan tai vainon vuoksi. Pakolaisuus on kuitenkin virallisesti YK:n pakolaisjärjestön myöntämä status, jota ei ole kaikilla kotinsa jättäneillä. Puhutaan siis yleisesti paenneista tai pakkosiirtolaisista.

Tähän mennessä yli 3,5 miljoonaa ukrainalaista on viimeisen kuukauden aikana joutunut jättämään kotimaansa, ja lukema kasvaa. Suomalaiset ovat rientäneet sankoin joukoin auttamaan Ukrainasta paenneita. Jotkut ovat jopa lähteneet itse kuljettamaan avustusta, kuten lääkintätarpeita, luotiliivejä ja vaatteita Ukrainan rajoille. Apua Ukrainaan -tukikonsertin iltana suomalaiset lahjoittivat ukrainalaisten hätää helpottamaan yli 6 miljoonaa euroa.

Ukrainasta paenneita vastaanottamassa apua Puolan Krakovassa. Kuva: Wikimedia Commons

Oman kodin jättäminen on varmasti yksi vakavimpia traumoja, joita ihminen voi elämässään kokea. Erityisesti kotimaan jättäminen pakon edessä tarkoittaa väistämättä syvää turvattomuuden tunnetta ja usein myös ihan aitoa turvattomuutta, vaikka varsinaista sotaa tai vainoa olisi jo päästy pakoon.

Samalla kun minua lämmittää ihmisten halu auttaa, olen hämilläni siitä ristiriidasta, jolla eri maista paenneisiin suhtaudutaan. Vuoden 2015 pakolaiskriisi nosti pintaan mielettömän määrän ihmisivihamielisiä asenteita ja rasismia. Yllätyin jopa omien tuttujeni äärioikeistolaisista ja rasistisista näkemyksistä.

Ihmiset jakautuivat ”suvakkeihin” ja ”rajakkeihin” ja keskusteluilmapiiri polarisoitui. Yksi keskeisimpiä vasta-argumentteja turvapaikkojen ja oleskelulupien myöntämiselle oli se, että noista maista tuli enimmäkseen nuoria miehiä ja poikia. Heitä pidettiin rintamakarkureina. Naiset ja lapset olisivat olleet tervetulleempia, ehkä.

Pakkosiirtolaisuus on ilmiö, jota yhä harva ymmärtää. Syy siihen, miksi esimerkiksi Syyriasta lähti ja lähtee nuoria miehiä on se, että reitit Eurooppaan ovat hyvin turvattomia. Nuorten miesten katsotaan selviävän todennäköisimmin vaarallisesta matkasta.

Naisia uhkaa miehiä enemmän esimerkiksi seksuaalinen väkivalta. Kotimaissaan puolestaan nuoret miehet ovat vaarassa joutua värvätyiksi erilaisiin aseellisiin ryhmittymiin. Muutenkaan kotimaahan jääminen ei olisi tarjonnut kuin toinen toistaan huonompia vaihtoehtoja.

Ukrainan tilanne on toinen ja paljon selkeämpi. Ulkovalta yrittää murskata itsenäisen valtion, ja kykenevät — sekä miehet että naiset — jäävät puolustamaan maataan.

Tilastoista selviää, että loppuviimein kaikista kotoaan paenneista noin puolet on miehiä ja puolet naisia. Lapsia heistä oli vuonna 2020 42 %, mikä on suurempi suhteellinen määrä kuin lasten osuus koko maailman väestöstä.

Suomeen haavoittuvimmassa asemassa olevia pakolaisia, kuten lapsia ja naisia sekä vammaisia henkilöitä ja kidutuksen uhreja tulee pakolaiskiintiön kautta. Kiintiön kautta vastaanotettavat pakolaiset ovat saaneet YK:n myöntämän pakolaisstatuksen jo pakolaisleirillä ja YK on arvioinut heidän tilanteensa. Suomi on sitoutunut ottamaan valikoidut ihmiset vastaan oman vuotuisen kiintiönsä rajoissa.

Suomen pakolaiskiintiö oli vuonna 2021 1 150 henkeä. Vuonna 2022 Suomi on nostanut kiintiönsä 1 500 henkeen Afganistanin tilanteen vuoksi. Ukrainasta kiintiöpakolaisia ei tule, sillä ukrainalaisille Suomi on luvannut tarjota tilapäistä suojelua.

Ennakkoluuloisten asennoitumisten taustalla ei tietenkään ole pelkkä viaton tietämättömyys. Elämme edelleen rasistisessa maailmassa ja mitä vieraammalta toiseen ryhmään kuuluviksi mielletyt ihmiset tuntuvat, sitä syvemmäksi käy empatiakuilu. Valkoisiin, eurooppalaisiin ja mahdollisesti kristittyihin (vai pitäisikö sanoa ei-muslimeihin) suhtaudutaan suopeammin ja heidän hätänsä nähdään oikeutetumpana.

Jokainen kotoaan paenneisiin ristiriitaisesti suhtautuva tuskin on sen syvällisemmin pohtinut omia asenteitaan. Rasistisia ja islamvihamielisiä näkemyksiä on levitetty myös ihan systemaattisesti jo vuosikausia. Turvapaikanhakijoista ja pakolaisista on saanut puhua yhä epäinhimillistävämmin valtakunnan politiikassa asti. Poliitikkojen käyttämä retoriikka siirtyy väistämättä myös kansan suuhun.

Syyrialaisia lapsia pakolaisleirillä. Kuva: Julie Ricard, Unsplash

Sekä syyrialaiset että ukrainalaiset ovat paenneet samoista syistä, eli säilyttääkseen henkensä. Siinä vaiheessa, kun ihminen joutuu jättämään kotinsa, vahinko on jo tapahtunut. Parasta, mitä voimme siinä vaiheessa tehdä, on tarjota mahdollisimman sujuvasti turvaa, tukea ja pysyvyyden tunnetta sekä uusia mahdollisuuksia paenneen arkeen.

Kukaan ei jätä kotiaan vapaaehtoisesti. Se on valtaosalle aivan viimeinen vaihtoehto. Pakolaisuuden ennaltaehkäisy vaatii toimia maailman päättäjiltä sekä ilmastotoimien että rauhantyön muodossa. Harvalla meistä on näihin asioihin paljonkaan valtaa. Se, mitä voimme tehdä, on osoittaa empatiaa kanssaihmisiä kohtaan vaikeassa tilanteessa, oli heidän kotiansa pommitettu sitten Ukrainassa tai Syyriassa.

Karoliina Virkkunen

Kirjoittaja on Etsijän päätoimittaja.

Lähteet

https://www.unhcr.org/ukraine-emergency.html

https://yle.fi/uutiset/3-12363792

https://www.unhcr.org/flagship-reports/globaltrends

https://migri.fi/tilapainen-suojelu

https://yle.fi/aihe/a/20-10002332

https://yle.fi/uutiset/3-12193700

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002845613.html