Avainsana: eriarvoisuus

Julkaistu

Tabu nimeltä elämä

Janne-Matti Lamminen

ESSEISTI Antti Nylénin kysymys on jäänyt vaivaamaan minua. Se on yksinkertainen: ”Miten jaksamme elää?” Oleellinen kysymys. Yhtä ajankohtainen kuin ”Miksi kaikki on niin surullista? ”

Kuolema ei nykyaikana näyttäydy enää tabuna. Niin arkipäiväistynyt asia se meille on, että väkivalloin katkaistut ihmiskohtalot ovat vain lukuja tilastoissa. Jäljelle jää mietittäväksi kuoleman vastakohta. Minkä arvoinen on elämä?

Hyvä elämä: having, loving, being, doing. Kuinka paljon hyvä elämä ja sen arvo meitä kiinnostaa? Yksilöinä ja yhteiskuntina. Välillä näyttää siltä, että meitä kiinnostaa molemmissa tapauksissa vain rangaistus ja siltä näyttää myös lopputulos.

Kansanmurhata vai ei? Ostaako pyöveliltä aseita? Näin heikkoa on meillä elämän arvostus. Kyllä me kaikki toivottavasti syvällä sisimmässämme tiedämme, että jokainen meistä on yhtä arvokas kuin palestiinalainenkin. Jostain syystä tämä tieto ei kuitenkaan muutu toiminnaksi. Suomikin on aikanaan ollut yksin Gazan ja Ukrainan kaltaisessa asemassa, mutta historiaa ei ole pakko toistaa. Voimme yhtenä valtiona nousta oikeudenmukaisuuden puolesta muiden rinnalle yhdessä tai jättää nousematta, mutta päätös kertoo meistä paljon yhteiskuntana.

Kymmenen käskyä tai ihmisoikeuksien julistus voisivat toimia ohjenuorina tilanteessamme, jos niistä ei ole jo kokonaan päätetty luopua. Ne ovat toisaalta niin korkeita ihanteita, että emme voisi niihin ehkä yltääkään, mutta suunnan on oltava selvästi niitä kohti. Auttaako tässä muukaan? Hyvänä ohjenuorana ne olisivat myös historian voittajille, jotka voivat olla välittämättä säännöistä ja ihmisarvosta niin kauan, kun voittokausi jatkuu. Ei sen kauempaa.

Yhdessä elämässä pärjäämiseen ei tarvita vain yhteiskuntaa, tarvitaan myös ihmisiä.

Palvelualan työntekijä ei pysty yksin nostamaan itseään palkkakuopasta, jos hän ei kuulu ammattiliittoon. Ehkä edes yksi liitto ei onnistu, vaan tarvitaan toisia tukemaan.

Kaikkea ei saa rahalla. Työehdot, tuottavuus ja tasa-arvo, onko meillä varaa tulla toimeen ilman näitä? Tulevaisuutemme on lähikaupan kassan harteilla, hänen päättäväisyytensä ja omanarvontuntonsa, sekä muiden samassa asemassa olevien työn varassa. Heidän keskinäinen solidaarisuutensa ei kuitenkaan yksinään tietenkään riitä. Kaikilla osapuolilla pitäisi olla halua saavuttaa yhteinen hyvä.

”Pitäisi vain kuvitella, tai viimeinkin uskoa, että meillä on jotain merkitystä”

Nylénillä on toinenkin kiinnostava huomio: maailma on kodikas. Kyllä me sen tunnemme, mutta kuinka pitkään?

Ilmastonmuutoksen torjunta ei näytä kauniin lineaariselta, mutta siihenkin vaikuttaa yhteiskunnan tahtotila. Monia edes oma koti ei näytä kiinnostavan, eikä oman itsensä pelastaminen.

Pelkomme muutoksesta ja sen tarpeesta ohjaa ajatuksemme yleensä ylimitoitetuiksi. Kuitenkin kehitys näyttää hetkessä aina pienemmältä, kuin mitä se todellisuudessa on. Kaikki vaikuttaa vain pieneltä näpertelyltä maailman näkökulmasta. Niin on myös ilmastonmuutoksen kohdalla.

Ilmaston puolesta tehtävät muutokset vaativat poikkeuksellisia toimia, mutta se ei ole huono asia. Joku voisi sanoa sitä itsenäisyydeksi tai sen tavoitteluksi. Omasta kodista huolehtimiseksi.

Taustalla on kuitenkin jälleen elämän arvostaminen tai sen puute ja tahtotila. Pitäisi vain kuvitella, tai viimeinkin uskoa, että meillä on jotain merkitystä. Että merkitys syntyy yhdessä toisten kanssa.

 Kirjoittajalle tärkeitä ovat yhteiset asiat ja tulevaisuus.

Julkaistu

Erilaisuus ja eriarvoisuus vaikuttavat erottamattomilta

Pääkirjoitus

LIIAN usein yhteiskunnassamme erilaisuus kulkee irrottamattomasti käsikädessä eriarvoisuuden kanssa. Eriarvoissus kärjistää, polarisoi ja tuottaa epäoikeudenmukaisuutta niin tunnetasolla, kuin käytännössäkin.

Erilaisuudesta keskustellessa sanoilla on suuri merkitys. Käytetäänkö sanavlintoja tilanteen kuvailemiseksi, yksilöiden tai ryhmien leimaamiseksi, vähättelyksi vai voimauttamiseksi. Yhdelläkin sanalla voimme nopeasti viestiä hyvinkin tarkasti, miten suhteutamme itsemme toiseen ihmiseen. Sanavalintoja seuraa välttämättä tulkinta ja määritelmät.

Esimerkiksi köyhyyden määrittelemiseksi on erilaisia käsitteitä ja mittareita, jotka tuottavat erilaisia lukuja köyhyyttä kokevien tai köyhyysriskissä olevien määristä. Näin ollen niitä voidaan käyttää poliittisina lyömäaseina yksilöiden arjen todellisuuden vääristelyksi ja piilotteluksi, tai niitä voidaan käyttää todellisuuden mittaamiseksi, jotta voisimme paremmin ymmärtää ilmiön luonnetta ja siihen johtavia syitä. Tämä on kiinni mittareiden käyttäjistä.

”Yhdelläkin sanalla viestimme, miten suhtaudumme toiseen ihmiseen.”

Perustoimeentulo on turvattu perustuslaissa ja kansainvälisillä sopimuksilla. Syhteellinen köyhyysraja on kansainvälisesti arvioitu 60 prosentiksi väestön keskimääräisestä nettotulotasosta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 pienituloisuuden raja oli yhden henkilön taloudessa 1  409 euroa kuukaudessa. Vuonna 2022 Suomessa oli 730 800 pienituloista henkilöä eli 13,4 % väestöstä. Määrä oli hieman suurempi aiempaan vuoteen verrattuna, jolloin pienituloisuusaste oli 13,2 %.

Miksi juuri 60% ja miten tämä tilasto voisi huomioida elinkustannusten nousun ja infaaltion? Lopunkaiken siis hyödylliseltä vaikuttava määritelmä päätyykin kätkemään todellisuuden siitä, miten yksilön varat riittävät arjen perustarpeisiin.

Demokratiassa ideaalisti tavoitteen tulisi olla erilaisten tarpeiden ja kokemuksien välinen reilu kompromissi ja yhdenvertaistaminen. Se mikä on reilua, on aina arvokysymys.

Erilaisuuden tunteita tuottavat kulttuuriset ymmärryksemme, henkilökohtaiset vaikkakin ihmisyydelle hyvin samankaltaiset psykologiset tekijät kuten pelko, sekä poliittinen ympäristö ja päätöksenteko, sekä instituutiolliset määritelmät ja lainsäädäntö.

”Ymmärränkö aidosti kaikki ne sanat, mitä käytän?”

Arjen pienissä hetkissä ja kiireellisissä tilanteissa sanavalintojamme on muokannut monien olosuhteiden ristipaine jo kauan ennen kuin avaamme suumme.

Itselleni yhteisymmärryksen rakentaminen ja toiseuden kunnioittaminen alkaa siitä, että tutkin omien sanavalintojeni taustalla vaikuttavaa ristipainetta ja kysyn, mitkä niistä tahdon ottaa omakseni ja ymmärränkö aidosti kaikki ne sanat mitä käytän. Mitkä ovat vahingossa takaraivooni jääneitä tai sinne huomaamatta tunkeutuneita näkemyksiä ja mielikuvia, mitä en ole vielä tarkastellut?

Toisen kanssa keskustellessa koko tämä prosessi tapahtuu millisekunneissa, joten virhe marginaali oin suuri. Plöräytinkö nyt suustani jotain harkitsematonta?

Monien keskustelujen kautta tämä sisäinen arviointiprosessi kuitenkin jalostuu ja aktiivisesti muokkaa kuvaani maailmasta ja ihmisyydestä. Virheitä sattuu, mutta jos olen valmis aidosti kuuntelemaan saamaani palautetta, oppimaan siitä, ja kasvamaan ihmisenä, virheet ovat mielestäni anteeksi annettavissa. Ei pelkästään itselleni vaan myös muille, jotka kohtaavat minut tällä tavalla.

Julkaistu

Köyhyys on kasvussa ja sen myötä myös eriarvoisuus – Yhä useampi tarvitsee ruoka-apua

Köyhyyttä mitataan useilla tavoilla. Olipa kyse sitten suhteellisesta köyhyydestä, absoluuttisesta köyhyydestä tai vaikka pitkittyneestä pienituloisuudesta, ihmisten arjen todellisuus ei ole täsmällisesti mitattavissa. Tässä artikkelissa köyhyyttä tarkastellaan arjesta selviämisen ja elämän perustarpeiden saatavuuden kautta.

Tilda Enne

Nekalan ruokapisteen terminaaliin saapuu kuukaudessa noin 50 000 kiloa ruokahävikkiä, mistä se jaetaan ympäri Tamperetta. Terminaalin yhteydessä on myös sosiaalinen marketti Puoti, mikä toimii kuten kauppa, mutta ilman kassaa. Tämä on kaupungin ainoa kohde, mistä ruoka-avustuksen voi valita kaupan tavoin hyllystä. Kuva: Tilda Enne

EAPN-Fin (European Anti Poverty Network Finland) 2023 Suomen köyhyysraportin mukaan erilaisten mittareiden lisäksi avunpyynnöt järjestöiltä ja seurakunnilta kertovat köyhyydestä. Vielä toistaiseksi vuodelta 2024 puuttuu esimerkiksi Tilastokeskuksen ja EAPN-Finlandin tarjoamat mittarit, mutta kasvava köyhyys näkyy nopeasti järjestöille ja seurakunnille.

Tampereen ev.lut. seurakunnan ruoka-avun asiantuntija Marja Palkonen kertoo, että yhteiskunnalliset ja poliittiset muutokset näkyvät heillä nopeasti: ”Vielä meilläkään ei ole tarkkaa vuosi dataa, mutta voin sanoa, että viimeisen vuoden aikana ruoka-avun tarve ja köyhyys on kasvanut todella paljon.”

Keskimäärin ruoka-avustuksia on jaettu 14 000 kuukaudessa, mikä tarkoittaa eri avustuspisteistä noudettavia ruokalahjoituksia. Tämän lisäksi ilmaisia lounaita on jaettu eri pisteillä noin 30 000 vuodessa ja välipaloja noin 50 000. Erilaisia ruoka-avustuspisteitä on Tampereella 72.

Aulikki Liinamaa ja Noora Saarto viihtyvät Nekalan Puodissa. Kuva: Tilda Enne

Puodin eteen on kertynyt torstaina 24. lokakuuta jo pitkä jono ennen puodin avautumista kello 12. Vapaaehtoiset ovat olleet täyttämässä hyllyjä aamuyhdeksästä lähtien.

Aulikki Liinamaa on ollut Puodissa vapaaehtoisena kaksi vuotta. Jäätyään varhaiseläkkeelle hän halusi käyttää aikansa tekemällä jotain yhteiskunnallisesti hyödyllistä. ”Tuntuu hyvältä auttaa muita ja täällä saan tehdä sitä juuri sen verran kuin mihin omat voimavarat riittävät”, Liinamaa sanoo.

Hänen kanssaan leipähyllyä on täyttämässä Noora Saarto, joka kehuu Puodin hyvää tunnelmaa ja yhteisöllisyyttä: ”Tänne on aina kiva tulla.” Saarto on ollut vapaaehtoisena Puodissa sen perustamisesta lähtien, eli viimeiset kolme vuotta.

Avuntarpeen ja sen saannin kehitys

Tampereelle seurakunta perusti ensimmäisen ruokapankin 1995, se oli Suomen ensimmäinen. Ruoka-avun asiantuntija Palkonen kertoo, että ruokajakelun oli alunperin tarkoitus olla väliaikainen ratkaisu 90-luvun laman aiheuttaman köyhyyden helpottamiseksi. ”Täällä sitä kuitenkin vielä ollaan ja toiminta on laajentunut hurjasti.”

Vuonna 2019 Tampereen kaupunki lähestyi seurakuntaa yhteistyön merkeissä. ”Meitä pyydettiin mukaan pilottiin, missä alettiin ottamaan enemmän ruokaa talteen, jotta voitaisiin vastata kaupunkilaisten kasvavaan ruoka-avun tarpeeseen”, Palkonen kertoo. Hänen mukaansa näin tiivis yhteistyö kaupungin ja seurakunnan välillä on Suomessa harvinaista.

Tällä hetkellä ruoka-avulla on noin 5 000 – 6 000 avun hakijaa Tampereella, mutta vain murto-osa hakijoista noutaa ruoka-apua  diakonian avustuspäätöksellä, joten todellista ruoka-apua tarvitsevien määrää ei pystytä tarkasti selvittämään. Palkosen mukaan tukea tarvitsevien määrä on paljon suurempi.

”Hallituksen tekemät sosiaaliläheikennykset tuntuvat kansalaisten arjessa taloudellisina ongelmina ja kriiseinä. Samanaikaisesti hyvinvointialueet ovat leikanneet palveluistaan todella paljon. Järjestöiltäkin viedään kaikki rahat. Seurakunnan rooli yhteiskuannan kriisien kohtaamisessa ja heikoimmassa asemassa olevien ihmisten auttamisessa kasvaa koko ajan, mutta emme mekään pysty kaikkia auttamaan”, Palkonen sanoo. Jo vuoden 2023 EAPN-Finlandin raportissa esitettiin huoli hallitusohjelman tuottamasta köyhyydestä vuodelle 2024.

Kati Laesvirta ja Markku Parviainen täyttämässä hyllyjä.

Tampereella on vahva hävikkiruuan keräämisen ja jakamisen verkosto. Hävikkiruokaa saadaan paikallisilta kaupoilta, elintarviketeollisuudelta ja Pirkanmaan Voimian ammattikeittiöiltä sekä yrityksiltä ja kouluilta. Tämän lisäksi seurakunnan, lahjoittajien ja Tampereen Kaupungin sekä muiden yhteistyökumppaneiden varoja käytetään proteiinipitoisen ruoan ostamiseen.

Ostoja pyritään tekemään ruoka-apu tarjonnan parantamiseksi. ”Suuri osa saamastamme ruuasta on prosessoitua, joten pyrimme käyttämään varoja huolellisesti terveellisempien tuotteiden ostamiseen, sekä sellaisiin arjen tarpeisiin, mitä ei hävikkinä tule.”

Palkosta kuitenkin huolestuttaa hävikkiruuan lahjoitusten väheneminen. Kaupat myyvät itse omaa hävikkiruokaansa entistä tehokkaammin, joten lahjoituksien määrä vähenee.

Kuva: Tilda Enne
Köyhyys ei tule yksin

Palkonen on huolissaan myös köyhyyden ja puutteen aiheuttamasta polarisaatiosta. ”Saamme runsaasti palautetta siitä, että monille avuntarvitsijoille näyttää siltä, että annamme kaiken ruuan ulkomaalaisille.” Ihmisten kamppaillessa selviytymisestään näkemykset kärjistyvät ja kaikki resursseja vievä erilaisuus alkaa näyttäytyä joillekin ihmisille uhkana.

Palkosen mukaan noin puolet ruoka-avun asiakkaista ovat ulkomaalaistaustaisia. ”Mitään suosimistahan ei oikeasti tehdä kumpaankaan suuntaan.” Haastattelujen pohjalta Palkonen kertoo, että ulkomaalaistaustaiset ovat kohdanneet tönimistä ja muuta häirintää ruokajonoissa.

”Kyllä tällä hetkellä näkee, että köyhyys lisää ahdistuneisuutta ja mielenterveys ongelmia. Köyhyys on todella julmaa. Se on syvää häpeetä. Ei häpeää ruuan hakemisesta, vaan häpeetä siitä, että köyhä leimaantuu ja että hän ei selviä itse arjessaan.”

”Köyhyys lisää ahdistuneisuutta ja mielenterveys ongelmia.”

Palkosen mielestä köyhyys eskaloi yhteiskunnan ongelmia ja eriarvoisuutta keskeisellä tavalla. Tämä ei kohdistu pelkästään etniseen alkuperään vaan myös ikään ja erilaisiin elämäntilanteisiin.

”Esimerkiksi lapsiperheköyhyys on huolestuttavaa, sillä ruuan laatu tai sen puute vaikuttavat fyysisesti lasten kasvuun. Köyhyys tuottaa sukupolvisia traumoja. Joskus yksinhuoltajilta lapsi tulee yksin ruoka-apuun hakemaan perheelle ruokaa. Se on sydäntä särkevää.”

EAPN-Finlandin 2023 köyhyysraportin mukaan köyhistä lapsiperheistä lähes puolessa huoltaja on töissä. Köyhyys työssäkäynnistä huolimatta onkin vahvimmillaan Suomessa juuri lapsiperheissä, mutta yhä useammalla palkka ei tahdo riittää elämiseen. Raportin mukaan vuonna 2023 Suomessa oli työssäkäyviä köyhiä 200 000.