Mikä kaikki on murroksessa? Mikä on muuttunut tai tulee muuttumaan? Tällaisten kysymysten äärellä tapasimme maaliskuun lopulla Etsijän kirjoittajakoulun ensimmäisessä tapaamisessa. Koolla oli joukko nuoria aikuisia, jotka pohtivat ajassamme ajankohtaisia aiheita erityisesti muutoksen ja murroksen näkökulmista. Keskustelua käytiin toivosta ja toivottomuudesta nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, vanhojen mallien murtumisesta politiikan saralla, maahanmuuton vaikutuksista ennen, nyt ja tulevaisuudessa, realismin ja utopian määritelmistä, nuorten aikuisten työllisyystilanteesta ja esimerkiksi mahdollisuuksista irtautua Googlen kaltaisten digiyhtiöiden palveluista.
Keskustelujen pohjalta lähti kytemään jutunkipinöitä, jotka lopulta jalostuivat osalla kirjoittajakoululaisista valmiiksi teksteiksi.
Hertta Huovila selvittää jutussaan, millaisen paikan tekoälychatbotit ovat ottaneet meistä osan arjessa. Miksi chatbotit on kehitetty imitoimaan ihmismäistä viestintää ja miksi meidän halutaan pysyttelevän niiden parissa mahdollisimman pitkään? Huovilan haastatteleman viestinnän dosentti Salla-Maaria Laaksosen mukaan eettisille kysymyksille tekoälytuotteiden seurannaisvaikutuksista ei ole ollut juurikaan tilaa. Tekoälyteollisuuden vahvimpina ajureina ovat olleet talous ja teknologiset harppaukset eettisten näkökantojen sijaan. Mihin tämä on johtanut? Muun muassa tätä Huovila tarkastelee jutussaan.
Tekoälychatbottien, kielimallien ja aivokärähdyksen keskeltä on virvoittavaa jatkaa kulttuurimme ydinkertomusten kaanoniin jykevät juurensa kasvattaneiden Eevan ja Aadamin pariin. Hanna-Tuulia Haavisto myllää esseessään lempeästi uusiksi tapojamme tulkita syntiinlankeemuskertomusta, eli tarinaa hyvän ja pahan tiedon puusta. Haaviston mukaan syntiinlankeemuskertomuksen tulkintahistoria on täynnä misogynistisia tulkintoja, joissa nainen asetetaan miestä suurempaan vastuuseen tapahtumasta, joskus jopa ainoaksi syylliseksi. Mitä jos tarinaa onkin tulkittu ja luettu aina väärin? Voisiko sitä lähestyä lempeämmin? Mitä siitä silloin hahmottuisi ja millaisessa valossa symboliset esivanhempamme voisi silloin nähdä?
Touhukkaasti opetusministerin tontiltaan erilaisia aloitteita viskova RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz ajaa kouluihin yhteistä katsomusainetta. Hän moittii nykyistä uskonto- ja katsomusaineiden opetusjärjestelmää sirpaleiseksi ja linjaa, että yhteinen oppiaine lisäisi ymmärrystä omasta ja muiden vakaumuksista sekä kulttuureista. Luka Helsto nappaa aiheesta kiinni kolumnissaan ja kirjoittaa, että nykyinen malli ei ole yhdenvertainen. Hänen mielestään on erikoista, että 2020-luvun Suomessa ei voisi opettaa uskontoja ja maailmankatsomuksia kaikille yhteisesti ja ehdottaa yhteisen oppiaineen nimeksi uskontodialogia.
Antoisia lukuhetkiä Etsijän kevään 2026 tekstien parissa! Etsijän päätoimittaja Iida Ylinen
P. S. Etsijän kirjoittajakoulu jatkuu jälleen syyskuussa. Hae mukaan ja kehity taitavammaksi kirjoittajaksi mukavassa joukossamme!
Teksti: Hanna-Tuulia Haavisto Kuvat: Elena & Olivia Ceballos, Pixabay
Olemmeko tulkinneet syntiinlankeemuskertomusta aina väärin? Voisiko kertomuksen misogynistisen katkuista tulkintahistoriaa laventaa toisenlaisiin, lempeämpiin tapoihin ymmärtää kertomus?
Länsimaisessa taiteessa syntiinlankeemus on tuttu kuva-aihe. Enkeli karkottaa ihmiset Eedenistä ja jää vartioimaan porttia. Kuva: Pixabay
Mikä syntiinlankeemuskertomus?
Aatami ja Eeva, käärme ja omena. Syntiinlankeemuskertomus (1. Moos. 3:1–9) on monille tuttu jo populaarikulttuurin kuvastosta. (Voit lukea sen suoraan tästä https://www.raamattu.fi/raamattu/UT2020/GEN.3.) Esimerkiksi omena on helppo tapa viitata kertomukseen, koska se tunnistetaan, vaikka kiellettyä hedelmää ei ole edes nimetty alkuperäiskertomuksessa. Puusta ja sen hedelmistä puhutaan Raamatussa laveasti, eikä lajiketta täsmennetä.
Raamatussa kuvataan, kuinka Jumala luo maailman, jossa kaikki on hyvää, mutta sitten käärme houkuttelee ihmisen syömään Hyvän ja pahan tiedon puusta (1. Moos. 2:17), josta Jumala on kieltänyt syömästä. Vain naisen kuvataan puhuvan käärmeen kanssa, mutta miehen kerrotaan olevan naisen seurassa jo silloin, kun tämä syö puusta, ja mies syö hänen kanssaan.
Kertomusta on tulkittu monilla tavoilla, kuten selittämään perisyntiä, sukupuolten työnjakoa tai ihmismielen uteliaisuutta ihmisen perusominaisuutena. Mistä kertomuksessa on oikein kyse eksegeettisestä näkökulmasta? Voisiko Eevan ja Aadamin hahmot typistää johonkin muuhunkin kertomuksen sisäiseen rooliin kuin syyllisiksi, kapinallisiksi tai hylätyiksi?
Syntiinlankeemuskertomuksen tulkintahistoria on täynnä misogynistisia tulkintoja, joissa nainen asetetaan miestä suurempaan vastuuseen tapahtumasta, joskus jopa ainoaksi syylliseksi. Siksi kertomusta tulkittaessa on oltava erityisen varovainen sen suhteen, ettei tulisi vahvistaneeksi naisia sortavaa tai alentavaa kielenkäyttöä. Viittaan kertomukseen syntiinlankeemuskertomuksena, koska se on vakiintunut ja tuttu termi. Neutraalimpi, mutta auttamattoman pitkä nimitys olisi esimerkiksi hyvän ja pahan tiedon puu -kertomus. Alkukertomuksen tapahtumapaikaksi kertomus kuvailee täydellisen, harmonisen paikan, joka on puutarha nimeltä Eeden. Hepreankielinen nimi viittaa onneen ja riemuun (Liljeqvist 2009, 375).
Ihminen ja Elämä
Eksegetiikka tarkoittaa tieteellistä raamatuntutkimusta. Eksegeettinen tutkimus voi tutkia esimerkiksi kertomusten taustoja, henkilöhahmojen roolia, käsikirjoitusten eroavaisuuksia ja kertomuksen teemoja ja retorisia keinoja. Hyödynnän esseessäni kahta teosta, jotka edustavat eksegeettistä tutkimusta. Theresa Sandersin teos “Approaching Eden: Adam and Eve in Popular Culture” (2009) ja Gary A. Andersonin teos “The Genesis of Perfection: Adam and Eve in Jewish and Christian Imagination” (2001) käsittelevät kertomuksen taustaa, Eevan ja Aadamin henkilöhahmoja, roolia uskonnollisessa perinteessä sekä populaarikulttuurissa.
Eksegeettinen tutkimus ei ole uskonnollista eikä tutkijalla tarvitse olla uskonnollista vakaumusta – toisaalta vakaumus ei ole myöskään este tutkimukselle, kun tutkija sitoutuu tieteen tekemisen periaatteisiin ja tarkastelee tekstiä sen omassa kontekstissa, kirjallisena lähdeaineistona. Syntiinlankeemuskertomus on juutalaiseen ja kristilliseen uskomusperinteeseen liittyvä alkukertomus, jonka sisäistä maailmaa, merkitystä lukijoilleen, kontekstia, symboliikkaa ja henkilöhahmoja voidaan tutkia ja analysoida. Kun tässä esseessä viittaan Eevaan ja Aadamiin, viittaan juuri kertomuksen henkilöhahmoihin, joita lukija voi tulkita ja tarkastella.
Voi olla, että myyttisen alkukertomuksen muotoutuessa kuulijat tulkitsivat itsekin Eevaa ja Aadamia ihmiskuntaa symboloivina hahmoina historiallisten henkilöiden sijaan. Aadamin nimi tarkoittaa “ihmistä” ja Eevan “elämää” (1. Moos. 3:19–20 Kirkkoraamattu 1992). Kun ihmiset kuulivat kertomuksen maailman synnystä, eläimistä, ensimmäisistä ihmisistä, Jumalasta ja hyvän ja pahan tiedon puusta, he eivät ole välttämättä pitäneet sitä historiallisena vaan symbolisena kuvauksena siitä, miten Ihminen ja Elämä syntyivät. Menneisyyden ihmisten maailmankuvaan ei voi kurkistaa, ja siksi siitä on turha tehdä yksinkertaistuksia.
Kertomuksessa nimet Eeva ja Aadam mainitaan ensimmäistä kertaa vasta syntiinlankeemuskertomuksen jälkeen, Eedenistä karkotuksen yhteydessä. Nimiin ei sisälly kirousta vaan ne korostavat ensimmäisen miehen ja naisen eli symbolisten esi-isien arvovaltaa ja tuleville sukupolville annettua perintöä. Voi helposti huomata, että Aadamin nimi asettaa mieheyden ihmisyyden lähtökohdaksi. Toisaalta Eevan nimen voi ajatella korostavan naisten kykyä luoda elämää. Nimet kertovat aikansa ihmiskuvasta, kulttuurista ja ajatuksesta miehen ja naisen rooleista esimerkiksi perheessä. Joka tapauksessa nimien positiivinen merkitys korostaa, ettei kertomuksen siirtyminen Eedenistä maailmaan ollut välttämättä tuskallinen ja onneton käänne alkuperäisille kuulijoille.
Kertomuksessa on heteronormatiivinen kuvaus naisesta ja miehestä Jumalan toisilleen tarkoittamana ydinyksikkönä. Tämä on toiminut muistutuksena siitä, että ihmisen kuuluu patriarkaalisessa kulttuurissa perustaa perhe ja saada paljon jälkeläisiä. Anderson nostaa esiin, kuinka kertomuksen aikajana vaihtuu jakeessa 2:24: “Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi” (KR92). Luomiskertomuksen aikajanassa ei ole vielä avioliittoa, sukuverkostoa tai järjestynyttä yhteiskuntaa, mutta kerronnassa niihin voidaan viitata. (Anderson 2001, 43.)
Paimentolaiskulttuurissa ja myöhemmin pakkosiirtolaisuuden ja hajaannuksen aikoina oli tärkeää, että kansalla oli vahva identiteetti ja uusia sukupolvia syntyi ja liitettiin uskoon. Tämä on hyvä pitää mielessä lukiessa kaikkia Vanhan testamentin kertomuksia, jotka on kirjoitettu muistiin usein pitkän suullisen perimätiedon jälkeen palvelemaan oman aikansa arvoja ja uskonnollista sanomaa.
Kuka on syyllinen?
Kenen syy syntiinlankeemus oli? Kertomuksen näkökulmasta Eeva ja Aadam ovat kumpikin syyllisiä. Kumpikin päättää uhmata kieltoa ja syödä puusta, josta Jumala on kieltänyt syödä. Aadam vetoaa naisen johdatteluun, nainen käärmeen. Kumpikin yrittää siis vierittää syyn pois omilta harteiltaan, kun Jumala kysyy ihmisiltä tapahtuneesta. Tulkintahistoriassa naista on toisinaan syyllistetty enemmän syntiinlankeemuksesta, mutta tällöin ohitetaan kertomuksen oma korostus: Eevaa ei aseteta syntiinlankeemuskertomuksessa kertaakaan kyseenalaistetuksi siinä suhteessa, onko hän tarpeellinen Aadamille tai Aadam hänelle. Kertomuksessa Eeva ja Aadam eivät lähde omiin suuntiinsa, vaan pysyvät yhdessä.
Kertomuksen edetessä lukija voi myös pohtia, onko hyvän ja pahan tiedon puusta syöminen pelkästään kertomus perisynnistä, vai myös siitä, että ihminen ei voi jäädä paratiisinomaiseen tilaan. Käärmeen hahmo on erikoinen, sillä se on yksi eläimistä, mutta erottuu selvästi joukosta. Kertomusta voi tulkita monella eri tavalla. Kielletyn hedelmän syöminen voidaan tulkita perisynniksi, joka ikään kuin saastuttaa ihmisen niin, että hän ei ole enää tarpeeksi puhdas jäämään Eedenin täydellisiin oloihin. Toisaalta kertomuksen voi nähdä myös kuvaavan ihmiselle kuuluvaa muutosta lapsen viattomasta maailmasta aikuisen kypsään ja todenmukaiseen ajatteluun, jossa pystytään punnitsemaan hyvää ja pahaa. Kristillisessä perinteessä käärme tulkitaan Saatanaksi, joka haluaa erottaa ihmiset lopullisesti yhteydestä Jumalaan.
Ehkä kertomuksella on haluttu myös aikoinaan näyttää, että ihmisen osana on kokea raskaita asioita, tukeutua toisiin ja elää osin epätäydellisessä maailmassa. Juutalaisessa perinteessä tärkeintä on se, että ihmisen ei kuulu olla yksin, Jumala loi maailman hyväksi ja hallitsee sitä suvereenisti, ja ihmiselämään kuuluu myös vaikeuksia ja kärsimystä. Ihminen ei elä sellaisessa ideaalimaailmassa, jossa yhteys Jumalaan olisi täydellinen, mutta myös tästä maailmasta ihminen voi kurottaa Jumalan puoleen. Oliko Eedenin puutarhaa edes tarkoitettu ikuiseksi? Niin tai näin, katse suuntautuu tulevaisuuteen.
Ranskalaistaiteilija Suzanne Valadonin maalaus Adam et Eve vuodelta 1909. Kuva: Wikipedia
Syntiinlankeemusta seuraava rangaistus
Kertomuksessa Aadam kuulee kiellon syödä Hyvän ja pahan tiedon puusta suoraan Jumalalta. Anderson huomauttaa, että kertomuksen järjestyksen mukaan tämä tapahtuu ennen Eevan luomista, jolloin lukijalle jää epäselväksi, onko nainen kuullut kiellon Jumalalta myöhemmin vai Aadamin välittämänä. Kun Eeva puhuu käärmeen kanssa, hän viittaa kuulemaansa kieltoon (1. Moos. 3:2–3). (Anderson 2001, 77.) Kerronta osoittaa, että sekä Eeva että Aadam ovat muistaneet kiellon, mutta eivät noudattaneet sitä. Karkotus Eedenistä ei kuitenkaan välttämättä ole Aadamin ja Eevan rangaistus siitä, että he söivät käärmeen tarjoaman hedelmän.
Andersonin mukaan yksi tapa nähdä syntiinlankeemuskertomuksen rakenne on jakaa se syntiinlankeemukseen, alastomuuteen, karkotukseen ja “rangaistuksiin”. Syntiinlankeemus on hyvän ja pahan tiedon puusta syöminen, mikä rikkoo Jumalan käskyä. Alastomuus on tila, jonka Eeva ja Aadam saavat heti syötyään puusta. Alastomuus ei viittaa välttämättä vain uuteen tietoisuuteen ja häpeään, vaan myös jonkinlaisen taivaallisen muodon menettämiseen. Eedenin täydellisessä maailmassa myös ihmisen olemus on taivaallinen ja enkelimäinen, mutta syntiinlankeemuksen seurauksena hän saa ihmisen ihon. Andersonin mukaan tämä on ainoa rangaistus, joka syntiinlankeemuksesta seuraa. (Anderson 2001, 128–129.) Kristillinen tulkinta on se, että ihmisestä tulee vasta syntiinlankeemuksen myötä kuolevainen. (Sanders 2009, 97.)
Eeva ja Aadam karkotetaan Eedenin puutarhasta, eivätkä he enää saa tai voi elää siellä. Karkotusta seuraavat rangaistukset. Aadamin ja Eevan rangaistukset ovat pikemminkin katumuksentekoa ja tasapainon palauttamista jumalasuhteeseen kuin hirvittävä rangaistus. (Anderson 2001, 140). Koolla ovat Jumala, Eeva, Aadam ja käärme. Ihmiset saavat hyvin erilaiset nuhteet kuin käärme: juutalaisessa ja kristillisessä tulkintaperinteessä tärkein ero on se, että ihmisillä on edelleen mahdollisuus katumukseen ja armoon, mutta käärme kirotaan ilman armoa. Kuten Anderson toteaa, käärmeen osa on kiusallinen, sillä siltä Jumala ei edes kysy syitä tapahtuneelle, toisin kuin Eevalta ja Aadamilta. (Anderson 2001, 137–138.) Käärmeen tuomio on vihanpito naisen kanssa ja matelu vatsallaan maan pölyä syöden.
Aadamin “rangaistus” on raskas työ maanviljelyssä ja Eevan “rangaistus” synnytyksiin liittyvä vaiva tai huoli. Hepreankielisen sanan voidaan tulkita tarkoittavan joko kipua tai huolehtimista. Joissakin kristillisissä tulkinnoissa Eevan rangaistuksen on nähty viittaavan kuukautisiin. Tämä kertoo kuitenkin enemmän myöhemmistä puhtaussäädöksistä ja populaarikulttuurin tulkinnoista kuin alkutekstistä, joka viittaa selvästi synnyttämiseen. (Sanders 2009, 113.) Sanders tuo esiin, että myöskään kiroukseen viittaavaa sanaa ei käytetä suoraan ihmisistä. Jumala kiroaa vain käärmeen ja maan, jota Aadam viljelee. (Sanders 2009, 92.) Karkotus ja rangaistukset eivät kuvaa Jumalan hylkäävän Eevaa ja Aadamia, vaikka karkotus Eedenin puutarhasta kuulostaa ensin synkältä ja ankaralta käänteeltä kertomuksessa.
Tottelemattomat Aadam ja Eeva: kristillinen tulkintahistoria
Ensimmäisiä ihmisiä ja heidän kertomustaan tulkitaan jo Uudessa testamentissa, kun kertomusta käsitellään esimerkiksi ensimmäisiin seurakuntiin lähetetyissä kirjeissä. Uudessa testamentissa Aadam asetetaan peilikuvaksi Kristukselle, “uudelle Aadamille”. Kristinuskon mukaan Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus korjaa ihmiskunnan ja Jumalan suhteen, joka rikkoutui syntiinlankeemuksen myötä. Vanha Aadam lankesi syntiin ja uusi Aadam on tie pelastukseen.
Roomalaiskirjeessä kirjoitetaan: “Kuolema kuitenkin hallitsi Aadamista Moosekseen asti kaikkia, myös niitä, jotka eivät Aadamin tavoin syyllistyneet rikkomukseen. Aadam oli esikuva siitä, joka oli tuleva” (Room. 5:14 KR92). Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä puolestaan todetaan, että “niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi” (1. Kor. 15:22 KR92).
Toisessa korinttilaiskirjeessä Paavali keskittyy Eevan rooliin: “Pelkään kuitenkin, että niin kuin käärme kavalasti petti Eevan, teidän mielenne turmeltuu ettekä te enää ole vilpittömiä ja puhtaita suhteessanne Kristukseen (2. Kor. 11:3 KR92). Sanders ja Anderson nostavat esiin, että Eevallakin on vastinpari kristillisessä tulkintahistoriassa: Maria, Jeesuksen äiti. Siellä Eevaan liitetään huonoja piirteitä, kuten synti, tyhmyys ja harkitsemattomuus, ja Mariaan hyviä, kuten viisaus, hyveellisyys ja nöyryys (Sanders 2009, 118–119 ja Anderson 2001, 84.)
Roomalaiskirje ja korinttilaiskirjeet ovat osa sitä seitsemän kirjeen kokoelmaa, jota pidetään Paavalin itsensä kirjoittamana. Loput Raamatusta löytyvät Paavalin nimissä kirjoitetut kirjeet eivät ole Paavalin omia, vaan Paavalia seuranneiden koulukuntien kirjoittamia. Tähän kokoelmaan kuuluvassa 1. kirjeessä Timoteukselle syyllisyys lasketaan yksinomaan Eevan harteille, ja naisen nähdään pelastuvan äitiyden ja lasten synnyttämisen kautta. Kirjeen aikaan asenne naisten julistustyöhön on tiukentunut ja naisen paikan nähdään ainakin tässä koulukunnassa olevan kodin piirissä. Ankarat asenteet heijastuvat myös Eevaan: “eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn” (1. Tim. 2:14 KR92).
Kristillisessä tulkinnassa Aadam ja Eeva ovat toisaalta syylliset syntiinlankeemukseen, mutta toisaalta myös ensimmäiset ihmiset, joille on julistettu evankeliumi Jeesuksesta. Jumalan kirous käärmeelle tulkitaan lupaukseksi Jeesuksesta ja hänen voitostaan kaiken pahan yli: “minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän” (1. Moos. 3:15 KR92).
Kohti sovintoa
Alkukirkossa Aadam ja Eeva olivat henkilöhahmoja, jotka tunnettiin ja joihin viitattiin. Kun kristinusko kehittyi omaksi uskonnokseen, heidän kertomuksensa säilyi opetuskertomuksena synnistä ja Jumalan ja ihmisen suhteesta. Luomiskertomus ja syntiinlankeemuskertomus ovat Raamatun ensimmäiset alkukertomukset, ja niitä kuvattiin länsimaisessa taiteessa ja kirkkotaiteessa uudelleen ja uudelleen. Tulkinnoissa korostui ensimmäisten ihmisten virheellisyys, heikkous, tottelemattomuus ja karkotus täydellisestä kodista, jonka sääntöjä ei osattu noudattaa.
Taiteessa ja teologiassa se, miten kertomus jatkuu, sivuutettiin toissijaisena. Lukemalla eteenpäin törmätään kuitenkin siihen, että Aadam ja Eeva elävät elämäänsä eteenpäin, kiittävät Jumalaa ja uhraavat hänelle. Kertomus siis viestittää lukijoille, että karkotuksesta huolimatta ihminen haluaa olla yhteydessä Jumalaan, ja Jumala siunaa ihmistä. Kertomuksen juutalaisessa kontekstissa lasten saaminen nähtiin aina siunauksena, jonka Jumala ihmisille antoi.
Tulkinta ihmisen ja Jumalan täydellisestä erosta ei syntiinlankeemuskertomuksen valossa ole itsestään selvä. Suhde on muuttunut ja särkynyt verrattuna Eedenin onneen, mutta Jumala ei näyttäydy selkäänsä kääntäneenä kuninkaana, vaan auttajana, jota ihmiset katsovat kuin verhon takaa. Tämän takia voi tulkita, että aikoinaan kertomus ei ollut kuulijoille kuvaus vain ihmisten pahuudesta. Syntiinlankeemuskertomus selittää, miksi maailmassa on kärsimystä ja pahaa, ja miksi siitä huolimatta ihminen saa pyytää Jumalan varjelusta ja luottaa siihen, että Jumala on lähellä ihmistä, joka opettelee elämää ja tekee välillä myös virheitä.
Lempeä katse symbolisiin esivanhempiin
Voisiko symbolisia ensimmäisiä ihmisiä eli myös omaa ihmisyyttämme katsoa arvostavammin ja lempeämmin? Kertomuksessa ihminen ei kuitenkaan joudu täydelliseen eroon Jumalasta vaan kertomus korostaa ennen kaikkea kaikkien ihmisten inhimillisyyttä ja sitä, että ihminen tarvitsee Jumalaa. Voisiko kertomus olla kuvaus myös ihmisten sinnikkyydestä ja rakkaudesta synkkyyden ja tuomion sijaan? Voisiko symboliset mystisen alkuajan ihmiset nähdä omassa kertomuksessaan sankareina, jotka muuttuvat matkalla ja toimivat esimerkkinä muille?
Nykyään syntiinlankeemuskertomus voi olla ihmiselle osa yhteistä myyttiperinnettä, populaarikulttuuria ja länsimaalaista kuvastoa. Alkukertomusta ei tarvitse nähdä uskonnollisesti merkittävänä, eikä se kerro kaikille Jumalasta. Ensimmäisille yhteisöilleen se on kuitenkin kertonut Jumalan ja ihmisen suhteesta. Kun kertomusta tarkastellaan tässä valossa, huomataan, että kertomus viestittää armosta tuomion sijaan: Jumala edelleen siunaa ihmisiä, puhuu heidän kanssaan ja on lähellä heitä.
Nykyään monille kristityille luomiskertomus ja evoluutioteoria ovat luonteva yhdistelmä omaa maailmankuvaa, eivätkä ristiriidassa keskenään. Tätä taustaa vasten pohdinkin, että Eeva ja Aadam eivät ole vain varoittava esimerkki. He näyttävät, millainen ihminen on kauan sitten ollut – ja on edelleen. Kertomuksessa ihminen kaipaa Jumalan yhteyteen myös sen jälkeen, kun kaikki näyttää menevän pieleen. Ihminen on Jumalan luoma ja tätä mikään ei voi muuttaa. Tämä on yksi kertomuksen keskeisimmistä teemoista. Muutos on mahdollinen. Eedenin puutarha suljettiin ehkä ihmiseltä, mutta Jumala ei jätä ihmistä yksin.
Mihin lempeä katse kantaa?
Maanpäällinen elämä kuvataan niukkana ja raskaana, mutta elämää ei kuvata vain siedettäväksi vaan myös kauniiksi. Ihmisten välisellä solidaarisuudella, empatialla ja sitkeydellä on ollut valtava voima menneiden sukupolvien elämässä, mitä Eevan ja Aadamin päätös olla yhdessä myös heijastelee. Jos näiden symbolisten ensimmäisten ihmisten elämän näkee kärsimyksenä ja virheiden sarjana, saattaa asenne ihmisyyttä ja ihmiselämää kohtaan muutenkin olla kyyninen, ja ihmisten virheet näyttäytyvät suurempina kuin ne ovatkaan. Jos taas symboliset ensimmäiset ihmiset kohtaa lempeällä katseella, katsoo varmasti ihmisiä ympärillään ja itseäänkin armollisemmin. Eevan ja Aadamin voi nähdä sitkeinä ja urheina ihmisinä, jotka ovat myös muuttuneet, olleet uskollisia ja jaksaneet jatkaa, ja jotka virheineenkin vain muistuttavat meitä.
Aina voi aloittaa alusta, ja maailma on aika ihmeellinen paikka.
Lähdekirjallisuus:
Liljeqvist, Matti (2009). Vanhan testamentin heprean ja aramean sanakirja. Helsinki: Otava.
Anderson, Gary A. (2001). The Genesis of Perfection: Adam and Eve in Jewish and Christian Imagination. Louisville, Ky. : Westminster John Knox Press.
Sanders, Theresa (2009). Approaching Eden: Adam and Eve in Popular Culture. Lanham, MD: Rowman & Littlefield Publishers.
Raamattu (1992). Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottama suomennos. Helsinki: Suomen Pipliaseura.
