Avainsana: 5/22

Julkaistu

Kulttuurinsyöjän tunnustukset

Esseessään Mikko Lamberg käsittelee taideriippuvuutta ja ylevöittävän kokemuksen metsästystä.

Mikko Lamberg

KETONEN & Myllyrinne -TV-ohjelmassa on sketsi, jossa Ville Myllyrinteen esittämä kulttuurinystävä Mika yrittää päästä deittinsä kanssa taidenäyttelyyn. Portsari estää pariskunnan sisäänpääsyn, koska taiteenrakastaja on jo nauttinut liikaa kulttuuria.1

Hassutteleva sketsi vertaa estotonta ryyppäämistä ja sitä seuraavaa hybristä kulttuurin liikakäyttöön ja siitä sössöttämiseen. Lähtökohta on humoristisen absurdi, ohjelmalle tyypillistä liioitteluhuumoria. Taiteen rinnastamisessa päihteisiin on kuitenkin itua.

Olen ollut lapsesta asti addiktoitunut taiteeseen ja sitä voimakkaammin mitä enemmän vuosia minulle on kertynyt. Tunnistan, että monien silmissä tämä kiinnostus näyttäytyy poikkeuksellisena.

”Yhden vuoden aikana katson yleensä 300–400 elokuvaa. Parhaana – tai pahimpana – vuotena olen katsonut 1 000.”

Osin taiteeseen pärähtäminen johtuu ammatistani, sillä kirjoitan kulttuurista työkseni. Silti tälläkin saralla olen huomannut olevani äärilaidan väkeä, jätemylly, joka ahmii jatkuvasti kokemuksia. Olen kiinnostunut kuuntelemaan tauotta uutta musiikkia, lukemaan uusia kirjoja, katsomaan uusia elokuvia.

Summittaisia lukemia: Yhden vuoden aikana katson yleensä 300–400 elokuvaa. Parhaana – tai pahimpana – vuotena olen katsonut 1 000. Kuuntelen vuodessa joitain satoja levyjä ja luen keskimäärin 150–200 kirjaa ja sarjakuvaa. Jälkimmäisessä luvussa ei ole mukana kaikki selaamani työkirjallisuus, artikkelit, verkkoesseet, blogit…

Tämän lisäksi käyn näyttelyissä, konserteissa, milloin missäkin tapahtumassa, kun aikaa ja jaksamista löytyy. Käytän myös aikaa tällaisten uusien kokemusten etsimiseen. Voin esimerkiksi kuluttaa tunteja unohduksiin painuneen verkkolehden arkiston lukemiseen tai Internet Archiven selaamiseen tietyillä hakusanoilla.

Sinulla on ongelma, voi joku sanoa. Elämässäni jää kuitenkin aikaa työhön, ihmissuhteisiin, liikuntaan, ruoanlaittoon, muihin harrastuksiin, nukkumiseen ja vain olemiseen. En optimoi, aikatauluta tai harjoita kyykkyjä matkalla vessaan, niin kuin jotkut toiset, vaan pikemminkin kammoan kaikkea tällaista täsmällisyyttä.2

Kuten huomaa, pakkomielteisyyteni koskee vain helposti saatavilla olevaa taidetta. Siinä mielessä olen kuva kulutuskulttuurin toiveasiakkaasta. Saatavilla olevien kokemusten helppo saatavuus ja suhteellinen halpuus mahdollistavat seikkailut. Musiikista kiinnostunut voi tehdä pelkällä YouTubella upeita löytöjä.

Minulla ei ole pakkomielteistä halua käydä teatterissa tai taidenäyttelyissä, koska niissä vierailu vaatii oman vaivansa ja rituaalinsa. Siten ne ovat arjessa enemmän poikkeus. Tässä mielessä taidetta voi verrata päihteisiin. Riippuvuutta on sitä helpompi ruokkia, mitä helpommin ainetta saa.

”Stendhalin syndroomaksi kuvataan tilaa tai mielenterveyden häiriötä, jossa taiteen kokija hurmioituu edessään aukeavasta teoksesta ennen kokemattomalla voimalla.”

Samalla tunnistan olevani keskitason tekijä. Riippuvuuteni on kovempi kuin useimmilla ihmisillä mutta aineeni mietoja. Todella pärähtäneet ravaavat jatkuvasti taidenäyttelyissä, oopperassa ja teatterissa ulkomailla. Minä nautin ekstaasia, toiset crackia.

Akseli Gallen-Kallela, Symposion. 1894. Kuva: Wikimedia Commons

Stendhalin syndroomaksi kuvataan tilaa tai mielenterveyden häiriötä, jossa taiteen kokija hurmioituu edessään aukeavasta teoksesta ennen kokemattomalla voimalla. Nimi tulee kirjailija Stendhalista (oik. Marie-Henri Beyle, 1783–1842), joka raportoi vuonna 1817 päiväkirjaansa kokemuksistaan firenzeläisen kirkon maalaustaiteen parissa. Varsinaisen nimen syndroomalle keksi psykiatri Graziella Magherini 1980-luvulla.3

Kyse ei ole mistään tavanomaisesta liikutusreaktiosta, vaan kertakaikkisesta antautumisesta, jossa on psykoosiin verrattavissa olevaa oireilua. Kohtauksen saava voi kokea hallusinaatioita ja harhoja, pyörtyä tai voida voimakkaasti pahoin, saada yliannostuksen.

Syndrooma on aina tuntunut kaunokirjalliselta keksinnöltä, väärintulkinnalta Stendhalin sanoista jotka kuvasivat voimakasta liikutusta. Ilmiön harvinaisuuden vuoksi sen psykologisesta todenperäisyydestä ei ole varmuutta, eikä sitä ole sisällytetty yleisesti hyväksyttyjen mentaalisten häiriöiden listoihin. On hankalaa sanoa, miten taidekohtaus eroaa muista merkittävistä hetkistä, joiden aikana ihminen kokee koko elämänsä rattaiston naksahtavan toiseen asentoon.

Stendhalin syndroomaa pidetään poikkeuksellisena niidenkin joukossa, jotka siihen uskovat. Taiteen edessä koetut reaktiot on tutkimuksissa havaittu yhteneviksi muun tunne-elämän reaktioiden kanssa. Kuvataiteen tapauksessa treenatumpi silmä auttaa kokemaan voimakkaampia reaktioita.4

”Mielenterveysongelmien tai syfiliksen onkin epäilty vaikuttaneen myös Stendhaliin.”

En epäile, etteikö ilmiö voisi olla todellinen. Koen vaikeammaksi ymmärtää, miten joku voi kokea taideteoksen psykologiassaan näin voimakkaasti, mikäli taustalla ei ole valmiiksi jonkinlaista mielen järkkymistä. Mielenterveysongelmien tai syfiliksen onkin epäilty vaikuttaneen myös Stendhaliin.

Toisaalta vaisto ja edellä mainittu taidetreeni vihjaisi, että kyse on yläluokkaisesta tai ainakin jossain määrin luokkasidonnaisesta ilmiöstä. On hankalaa ajatella vähät barokkiajan taiteesta välittävää työläisluokan edustajaa vapisemassa kuin haavanlehti 1700-luvun öljymaalauksen edessä. Puhumattakaan siitä, että taide ei ole joillekin elämää muuttavia kokemuksia vaan viihtymistä varten. Henkilön yhteiskuntaluokka vaikuttaa voimakkaasti siihen miten ja mitä hän katsoo.5

Olen ollut epäluuloinen Stendhalin syndrooman nykykulttuurissa selviämisen kannalta ennen kaikkea siksi, että se on ensisijaisesti kuvataiteeseen liitettävä ilmiö. Kulttuurimme on voimakkaasti audiovisuaalista ja liikkuvaa, joten yksittäiseltä maalaukselta vaaditaan lähes mahdottomia. Todelliset hurmoksen tunteet ja transsitilat olen kokenut musiikin parissa eikä siinäkään ole koskaan tullut vastaan tällaisia äärirajoja.

”Haluan maailmani järkähtävän paikoiltaan, koska en tiedä parempaa tunnetta.”

Silti jahtaan jotain Stendhalin syndrooman kaltaista ja sitä kautta luultavasti performoin tahtomattani luovaa luokkaani. Voimakkaita ja siksi kiinnostavia esteettisiä kokemuksia on paljon, mutta niiden löytäminen vaatii jatkuvaa kaivamista ja ajatustyötä. Edellinen on hienosteleva kiertoilmaisu joutilaalle ajalle, jota duunarilla ei välttämättä ole.

Etsin jotain uutta antavaa taidekokemusta jatkuvasti. Haluan maailmani järkähtävän paikoiltaan, koska en tiedä parempaa tunnetta. Tiedän etten koskaan ole valmis, kaikkein vähiten jos luulen sitä olevani; pysähtyminen on kuolema, estetiikka kuoleman torjumista.

Jahtaamisessa on ironinen piirteensä, sillä mitä enemmän taidetta kokee, sitä syvemmälle täytyy sukeltaa – keskinkertaisiin teoksiin turtuu ja lopulta niistä, kuten suurimmasta osasta valtavirran kulttuuria, ei saa mitään ajankulua suurempaa irti.

”Suurin varjopuoli on kenties yllättävä: yksinäisyys, jota on vaikeaa selittää. Läheisten ystävien välille ilmestyy keskinäisen ymmärryksen estävä muuri, mikäli he eivät jaa samaa hulluutta.”

Se ei haittaa, sillä uuden taiteen löytäminen ja huippujuttujen etsiminen on itsessään kiinnostavaa. En koe menettäneeni mitään. Jo löytyneet mestariteokset ovat etappeja tällä matkalla.

Marc Chagall, Orpheus. 1914. Kuva: Wikimedia Commons

Suurin varjopuoli on kenties yllättävä: yksinäisyys, jota on vaikeaa selittää. Läheisten ystävien välille ilmestyy keskinäisen ymmärryksen estävä muuri, mikäli he eivät jaa samaa hulluutta. Kun tapaan kanssani saman estetiikan jakavia ihmisiä, palaan ”itsekseni”, olen toinen ihminen, todempi, skarpimpi ja elämästä kiinnostuneempi.

”Minä olen heroiini”, toteaa Tomasz Piątekin romaanin kertoja ja jatkaa: ”Olen se mitä tunnet, kun otat ruskeaa jauhetta.”6 Huomionarvoista on, että kertoja on kirjallinen keksintö. Tässä ei puhu vain huumeriippuvuus romaanihenkilönä vaan taide, intentio tekstin takana. Voimme etsiä – etsin – taiteesta tunnetta; ei helppoa emotionaalista liikutusta, naurua, pelkoreaktiota vaan tutkimatonta tunnetta, sanoittamatonta rajaa, henkistä kokemusta.

Samalla tärkeimmät teokset määrittävät sielua arvaamattomilla tavoilla. Uskon, että tuntienkaan keskustelu kanssani ei välttämättä avaa persoonaani tehokkaammin kuin suosikkikirjojeni lukeminen tai lempielokuvieni katsominen. Ne selittävät ihmisyyttäni paremmin kuin moni läheinenkään inhimillinen kohtaaminen. Niin tärkeistä asioista on kyse.

Kuten päihderiippuvainen voi katsoa perjantai-illan sekoiluistaan suu vaahdossa paasaavia ”normoja” etäältä, ylenkatseellisesta, jopa elitistisestä näkökulmasta, elokuvataidetta vuosien ajan silmämuniinsa tunkenut hymähtää kuullessaan hehkutuksia Quentin Tarantinon ohjaajataidoista. Lasten leikkiä! Missä on kovempi kama?

Vuosien ajan tuntemieni, läheistenkin ystävien voi olla turha päästä kanssani samalle aaltopituudelle verrattuna satunnaisesti kohdattuihin tuntemattomiin, jotka jakavat saman kiinnostuksen taiteeseen. Ystäviäni kohtaan tunnen suuria välittämisen tunteita, mutta jälkimmäisten kanssa olen samaa heimoa. Meillä on kaikilla sama riippuvuus, jaamme saman tavoittamattoman kohteen ja jahtaamme samaa alati pakenevaa kokemusta. Vakuutamme, ettemme usko Stendhalin hurmokseen, ja silti jossain mielen pimeässä makuukamarissa lepattaa kynttilä: ehkä vielä joskus?

Kirjoittaja on kriitikko ja esseisti.

Lähteet

  1. Ketonen & Myllyrinne: Vegaani ja barbaari menivät baariin (Yle Areena, 4.12.2020) https://areena.yle.fi/1-50688616
  2. Kallionpää, Katri: Enemmän elämää (Helsingin Sanomat, 3.1.2022) https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000008471395.html
  3. Löyttyniemi, Raili: Stendhalin syndrooma – hurmioitumista taiteen äärellä (Yle.fi, 13.2.2013) https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/02/13/oudot-tunteet-stendhalin-syndrooma
  4. Silvia, Paul J.: Emotional Responses to Art: From Collation and Arousal to Cognition and Emotion https://libres.uncg.edu/ir/uncg/f/Emotional%20Responses%20to%20Art.pdf
  5. Nykänen, Anna-Stina & Pikkujämsä, Matti: Suomalaiset tietävät, mitä on hyvä maku – nyt voit kokeilla millainen on omasi (Helsingin Sanomat, 7.9.2014) https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002759113.html
  6. Czyżak, Agnieszka (suom. Paloposki, Päivi): Huumeet ja kirjallisuus (Idäntutkimus 3/2008) file:///C:/Users/K%C3%A4ytt%C3%A4j%C3%A4/Downloads/80589-Artikkelin%20teksti-118152-1-10-20190506.pdf
Julkaistu

Malamatin tie

Juho Rekilä

KUINKA hengellinen auktoriteetti välittää opetuksensa? Usein opettajat ovat nuhteettomia pyhimyksiä, mutta jotkut valitsevat opetustavakseen niin kutsutun malamatin tien. Käsite viittaa menetelmään, jossa henkinen auktoriteetti käyttäytyy tarkoituksella paheksuttavasti. Metodin tarkoituksena voi olla mm. kohdistaa seuraajien huomio opettajasta opetukseen.

Pyhän opetuksen pedagogiikka

Useissa hengellisissä suuntauksissa vallitsee ajatus, että valaistuneen henkilön on tultava ”torille auttavin käsin”, maalliseen maailmaan vähentämään muiden ihmisten kärsimystä. Kuitenkin ne, joilla on luontaista karismaa, erityislaatuista viisautta tai merkittävä aura olemisessaan, tulevat helposti ihailun ja palvonnan kohteiksi. Ihmisten huomio kohdistuu auktoriteetin ulkoiseen olemukseen, eikä siihen, mitä hän opettaa.

”Kuvittelemme toisten ihmisten ”sen jonkin” siroavan päällemme, mikäli matkimme heidän tekojaan, saamme heidän nimikirjoituksiaan tai yritämme näyttää heiltä.”

Joidenkin henkilöiden tapauksessa esimerkillä opettaminen on olennainen tiedon välittämisen tapa. Monet pyhimykset ovat opettaneet sanoin, tarinoin ja vertauksin, mutta lisäksi heidän elämistään ja elämäntavoistaan on tullut tavoiteltavia. Esimerkkejä ovat pyhiinvaellukset paikkoihin joissa pyhät ihmiset ovat käyneet tai filippiiniläisten vuosittaiset ristiinnaulissemisseremoniat Jeesuksen kärsimyksen kokemiseksi. Kuvittelemme toisten ihmisten ”sen jonkin” siroavan päällemme, mikäli matkimme heidän tekojaan, saamme heidän nimikirjoituksiaan tai yritämme näyttää heiltä.

Filippiiniläinen ristiinnaulitsemisseremonia. Kuva: Wikimedia Commons

Karismaattisten johtohahmojen seuraajat tulevat tietoisesti tai tiedostamattaan riippuvaiseksi johtajastaan. On kuitenkin hengellisiä opettajia, jotka ovat valinneet niin sanotun malamatin tien.

”Keräämällä moitteita itseensä opettajat tai muut hengen polulla pitkälle taivaltaneet voivat välttää itseensä kohdistuvat kiitoksen ja ihailun ja kätkeä todellisen olemuksensa.”

Epätäydellisyyden edut

Malamatin tie (arabian kielen sanasta Malāmah (ملامة), moite/syyllisyys) on varsinkin suufilaisuudesta tuleva opetusmetodi, vaikka vastaavia ajatuksia on ollut muissakin perinteissä. Siinä missä karismaattiset hengelliset johtajat (sekä ihmiset yleensä) pyrkivät hyveellisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja muiden kulloinkin hyväksyttyinä olevien hyveiden toteuttamiseen joko käytännössä tai näennäisesti, malamatin tietä kulkeva opettaja rikkoo tarkoituksellisesti kuvaa itsestään täydellisenä ihmisenä.

Keräämällä moitteita itseensä opettajat tai muut hengen polulla pitkälle taivaltaneet voivat välttää itseensä kohdistuvat kiitoksen ja ihailun ja kätkeä todellisen olemuksensa. Hyvin pelkistetysti muotoiltuna voitaneen sanoa, että ”jotain” omaava ihminen näkee tietoisesti vaivaa peittääkseen tämän ”jonkin” muilta.

Osa voi valita ”moitteen metodin” jo varhain. Jos jotkin ihmisyksilöt osoittivat jo nuoressa iässä merkkejä mahdollisuudesta nousta korkeaan asemaan, he saattoivat suojella itseään alkamalla keräämään moitteita osakseen. Näin he saattoivat keskittää elämänsä henkisen päämäärän toteuttamiseksi lankeamatta itseen kohdistuvan ihailun houkutukseen.

”Sormi, joka osoittaa kuuta, ei ole kuu”, eikä sormen katsominen ei hyödytä henkilöä, joka on tullut paikalle nähdäkseen kuun.

Samoin metodin potentiaalisena etuna on mahdollisuus tehdä seuraajista itsenäisiä toimijoita, jotka eivät ala matkia opettajaansa kaikissa käytännön toimissa ja tavoissa, vaan seuraavat opetusta. Opettaja saa siirrettyä huomion sinne, mikä on todella olennaista. ”Sormi, joka osoittaa kuuta, ei ole kuu”, eikä sormen katsominen ei hyödytä henkilöä, joka on tullut paikalle nähdäkseen kuun.

Malamatia opetustapana (tai olemisen tapana) käyttävä opettaja myös pystyy koettelemaan oppilaitaan ja saamaan nämä näyttämään todelliset karvansa. Opettaja ei ala pakottaa viestiään niille, jotka hylkäävät sen viestintuojan ulkoisen käytöksen tai olemuksen perusteella.

”Ne, jotka eivät näe tämän prosessin performanssisuutta, eivät tule ymmärtämään opettajaa saati tämän korkea-arvoisuutta.”

Ymmärtääkö kukaan?

Käytännöllisesti ajateltuna ”syytöksen tie” voi olla keino, jolla opettaja välittää seuraajilleen oikeita toimintatapoja kritisoimatta heitä suoraan. Suufi Idries Shahin (1924-1996) mukaan omille niskoilleen syyt ottava opettaja voi välttää oppilaisiin henkilökohtaisesti kohdistuvan syyttelyn ja siitä johtuvan oppilaan itsetunnosta kohoavan vastustuksen opetusta kohtaan.

Ne, jotka eivät näe tämän prosessin performanssisuutta, eivät tule ymmärtämään opettajaa saati tämän korkea-arvoisuutta. Tämä on myös ymmärrettävä näkökanta: stereotyyppinen pyhä auktoriteetti ei huijaa, ei valehtele, ei varasta tai osoita omia heikkouksiaan oppilailleen. Auktoriteeteilta – hengellisiltä tai maallisilta – odotetaan yleensä jonkinlaista täydellistä viattomuutta.

Oletamme virheettömyyttä ja olemme valmiita moittimaan muita pienistäkin säröistä. Samaan aikaan muut saattavat pitää meille peiliä, ja katsovat hiljaa, kun me soimaamme kuvajaista, jota kutsumme toiseksi ihmiseksi.

Lähteet

J.G. Bennett: Gurdjieff – hyvin suuri arvoitus (2009)

Idries Shah: The Commanding Self (1994)

Yannis Toussulis: Sufism and the Way of Blame (2011)

Julkaistu

”Jotain vappufiiliksiä purkautuu” — Tällaista oli viettää opiskelijavappua Turussa tauon jälkeen

Karoliina Virkkunen

TURUSSA opiskelijat lakittavat kello 18 vappuaaton iltana ”Mantan” sijasta Lilja-patsaan taidemuseonmäellä. Kapuan mäelle muiden iloisten juhlijoiden kanssa vain vähän ennen H-hetkeä. Sää on pilvinen ja hieman kolea, mutta ei niin huono kuin luvattiin.

Puolalankadulla kerrostalon parvekkeelta raikaa iloinen laulu, johon muut kanssakävelijät kadullakin yhtyvät. En tunnista biisiä, vaikka ilmeisesti pitäisi. Mäelle kiipeää niin haalareihin sonnustautuneita opiskelijoita kuin vanhempaa väkeä ja lapsiperheitäkin. Laulu alkaa naurattaa monia, minuakin. Nyt todella on vappu!

Mäen päältä äkkään heti harmaisiin haalareihin pukeutuneita tuttuja hahmoja. Turkulaisia kulttuurintutkijoita! Siis uskontotieteen, etnologian ja folkloristiikan opiskelijoita. Olen itsekin pukeutunut opiskelijahaalareihini vielä viimeisen kerran ennen kuin valmistun.

”Kuulostaa nimittäin vahvasti siltä kuin Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY:n puheenjohtaja olisi maistellut alle jo skumpan jos toisenkin. Kukaan ei tosin tuomitse, jos näin onkin käynyt.”

Kiipeän tuttujen luokse ja kaivan repusta proseccoa ja serpentiiniä. Kun kauan odotettu puhe ylioppilaalle alkaa, alkaa kaikkia selvästi huvittaa. Kuulostaa nimittäin vahvasti siltä kuin Turun yliopiston ylioppilaskunta TYY:n puheenjohtaja olisi maistellut alle jo skumpan jos toisenkin. Kukaan ei tosin tuomitse, jos näin onkin käynyt.

Kuva: Karoliina Virkkunen

Jälkikäteen huomaan Turun yliopiston ylioppilaskunnan sosiaalisessa mediassa tiedotteen, että äänen kaikuminen häiritsi puheen pitämistä ja siksi puhe sammalsi niin kovin. Olkoon sitten niin.

Ympärilläni naureskellaan, että pitäisi pelata bingoa siitä, mitkä kaikki asiat nousevat puheessa esiin. Korona, bingo. Taloudellinen ahdinko, bingo. Mielenterveys, bingo. Sota, bingo!

Puhuja kehottaa yliopisto-opiskelijoita olemaan erityisen kriittisiä sodan varjostamina aikoina, sillä meihin yritetään vaikuttaa joka suunnalta. Hän korostaa, että juuri siihenhän meitä yliopistoissa koulutetaan, kriittisyyteen.

Vieressäni puhetta kuunteleva Tuomas toteaa, että ammattikorkeakoululaiset on jätetty tyystin puheen ulkopuolelle. On totta, että opiskelijoiden vappuperinteet ovat hyvin akatemiakeskeisiä.

”Lakituksen lähestyminen saa ihmiset hurraamaan ja heiluttelemaan lakkejaan ilmassa.”

Ihmisiä on kertynyt tutuksi mäeltä Aurakatua alas vyöryväksi massaksi, mutta taidemuseota ympäröivässä Puolalanpuistossa on mielestäni vähemmän ihmisiä kuin aiempina vuosina. Lakituksen lähestyminen saa ihmiset hurraamaan ja heiluttelemaan lakkejaan ilmassa.

”Ylioppilaat, lakki päähän!”

Kuva: Karoliina Virkkunen

”Aika tällänen katarttinen olo. Rehellisesti sanottuna jotain vappufiiliksiä purkautuu.”

Tuntuu suorastaan riemukkaalta painaa lakki otsalle pitkästä aikaa ulkona, muiden ihmisten kanssa juhlien kotiolkkarin sijasta. Poksautan proseccon ja kaadan sitä kestolaseihin itselleni ja puolisolleni. Käännyn opiskelukavereiden puoleen:

”Miltä tuntuu viettää ekaa opiskelijavappua tälleen koronan jälkeen?”

”Öö… Ihan vitun hyvältä!” huudahtaa Viivi.

”Aika tällänen katarttinen olo. Rehellisesti sanottuna jotain vappufiiliksiä purkautuu. Realisoituu se, että tääl on kaikki nää ihmiset lakit päällä. Kaikki se ahdinko ja etäopetus on nyt loppu. Siis nyt on vappu! Nyt on vittu vappu!” kommentoi Tuomas, ja ottaa riehakkaasti hörpyn virvokkeestaan.

Viivi jatkaa: ”Ei mut tuntuu myös siltä, et täst ei ees ois niin paljon aikaa.”

”Just meinasin sanoo samaa. Et ihan ku aikaa ei ois menny lainkaan”, tuumii Elisa.

Tuomas huutaa: ”Elämä jatkuu!”

Elisa jatkaa: ”Muistelin just tänään et millasta oli sillon vuonna nakki ja muusi ku mä viimeks— ”

”BCE eli before covid era”, keskeyttää Lari.

”Before covid era joo! Must tuntuu et tää on ihan samaa settii. Must tuntu sillon pahalta ja nyt tuntuu et aikaa ei ois menny. Että ei tunnu niin pahalta enää tässä kohtaa”, jatkaa Elisa.

”Pelkäsin etukäteen, että vappu tulisi olemaan tylsä, mutta yhtäkkiä ympärillä on hirveä määrä tuttuja kasvoja ja alkuilta täyttyy iloisista jälleennäkemisistä.”

Lari kertoo pohtineensa, tulisiko lainkaan, mutta tulleensa siihen lopputulokseen, että ihmisten ilmoille on hyvä päästä. Nyt hän sanoo olevansa kiitollinen, että tuli paikalle.

Pian löydämme tiemme vielä suurempaan kulttuurintutkijoiden joukkoon. Pelkäsin etukäteen, että vappu tulisi olemaan tylsä, mutta yhtäkkiä ympärillä on hirveä määrä tuttuja kasvoja ja alkuilta täyttyy iloisista jälleennäkemisistä.

Bajamaja-jonossa törmäämme muutamaan jo valmistuneeseen kulttuurintutkijaan, jotka olivat opiskeluaikanaan erittäin aktiivisia järjestöissä ja opiskelijoiden edunvalvonnassa. He rohkaisevat meitä olemaan ylpeitä osaamisestamme ja luottamaan siihen, että oma paikka maailmasta löytyy kyllä valmistumisen jälkeen.

Joku piknik-seurueesta ehdottaa karaokea. Minähän olen aina valmis laulamaan! Niinpä tiemme jatkuu koleasta puistosta lämpimään Silver Moon -nimiseen karaokepubiin, jossa en ole ennen käynyt. Trendikkäämpiin paikkoihin olisi kuitenkin kauhea jono, joten sinne oli hyvä suunnata. Silver Moon on yllättäen myös todella täynnä, mutta mahdumme vielä sisään.

Laulaessani PMMP:n versiota Pikkuveljestä saan ympärilleni faneja. ”Mitä sä opiskelet?” huutaa tuntematon nainen mikrofoniin, enkä ehdi vastata ennen kuin pitää taas laulaa. Fanit tanssivat ja riehuvat kuin viimeistä päivää, vaikka luulin valinneeni hiukan surumielisen kappaleen.

”Koronan jälkeinen katarsis ei ollut ihan sellaista kuin olimme toivoneet. Nyt elämää varjostaa vielä kauheampi todellisuus.”

Karaoken ja ilakoinnin keskellä keskustelu kääntyy pöydässämme hetkeksi Ukrainan sotaan. Keskustelemme siitä, ettemme edes voi kuvitella, millaisia sotarikoksia Ukrainasta tulee vielä myöhemmin paljastumaan. Butšasta kantautunut vähäinenkin tieto on ystäväni kuuleman mukaan ollut niin kauheaa, ettei hän halua koskaan toistaa niitä asioita eteenpäin.

Koronan jälkeinen katarsis ei ollut ihan sellaista kuin olimme toivoneet. Nyt elämää varjostaa vielä kauheampi todellisuus. Pohdin ohimennen, että kaikesta huolimatta meillä on oikeus iloon.

Hetken ympärilläni säkenöivä ilakointi, musiikin tahtiin heiluvat valkolakit ja lattialla kimaltavat juomatahrat näyttävät absurdeilta ja surrealistisilta. Ehkä tässäkin baarissa on tänään joku, joka on paennut Ukrainasta tänne Turkuun.

”Ei ole väliä, millaista vappua viettää. Kunhan siitä saa aidosti päättää itse, ilman rajoituksia, saati sotaa.”

Ilta väsyy hiljalleen, eivätkä käheät jatkot enää kiinnosta. Akateeminen ikä, hiljan palautettu gradu ja ehkä myös ne kaikki aiemmin rymytyt vaput painavat harteilla. Päätämme jatkaa iltaa kotonani. Kotona uni alkaa kuitenkin painaa silmää ennätysajassa, ja lopulta menen kolmelta nukkumaan syötyäni hiukan yöpalaa.

Nukahtaessani toivon, että kaupungilla vielä hilluvat nuoremmat opiskelijat ovat elämää ja riemua täynnä. Tämä on ensimmäinen mahdollisuus kunnon opiskelijavappuun jopa jo kolmannen vuoden opiskelijoille.

Ei ole väliä, millaista vappua viettää. Kunhan siitä saa aidosti päättää itse, ilman rajoituksia, saati sotaa.

Vapun päivän aamu on hidas ja uninen. Syömme puolisoni kanssa hiukan aamiaista, mutta säästämme vatsasta tilaa piknik-eväille. Puolen päivän jälkeen alamme koota kasaan vilttejä, kertakäyttöastioita ja eväitä. Keitämme kahvit termokseen, höyrytämme nakit lämpimiksi ja käärimme ne folioon.

Kuva: Karoliina Virkkunen

Lakit päässä kävelemme Vartiovuorenmäelle, jossa sää on eilistä aurinkoisempi eikä yhäkään niin kurja kuin luvattiin. Olemme tutuistamme ensimmäiset paikalla, joten lopulta piknik-seurue kerääntyy meidän valitsemamme paikan ympärille.

”Laitan silmät kiinni ja haaveilen tulevasta kesästä. Helteistä, mansikoista.”

Yhdet viettävät vuosipäivää ja poksauttavat sen kunniaksi pullon samppanjaa ja leikkaavat vegaanista porkkanakakkua. Otan kyyhkyläisistä kuvan.

En oikeastaan jaksa kuunnella, mistä keskustellaan. Keskityn nauttimaan väsyneen onnellisesta olotilasta, jonka eilinen vappuaatto, hyvä ruoka ja ympärille kerääntyneet ystävät nostavat pintaan. Laitan silmät kiinni ja haaveilen tulevasta kesästä. Helteistä, mansikoista.

Kuva: Karoliina Virkkunen

Kun kylmä hiipii taas puseroon, lähtevät toiset jatkamaan illanviettoa ystävieni kommuuniin. Me menemme kotiin ja päätämme vappumme siihen.

Kotona laitan ylioppilaslakin laatikkoonsa ja työnnän laatikon kaapin ylähyllylle odottamaan seuraavaa vappua. Ehkä myös muuttoa, sillä valmistumisen jälkeinen aika näyttäytyy vielä toistaiseksi tuntemattomana seikkailuna.

Julkaistu

TikTok koukuttaa, mutta saa aikaan myös hyvää

Ilta Lahti

SILMÄNRÄPÄYKSESSÄ videoalusta TikTok on ottanut haltuunsa sosiaalisen median ja istuutunut lujasti nykypäivän nuorten kulttuuriin. TikTok voi aiheuttaa riippuvuutta muistuttavaa käytöstä sekä sen käyttäjissä että sisällöntuottajissa, mutta on samaan aikaan monelle myös tärkeä mahdollisuus toteuttaa itseään. Mikään some ei ole hyvä eikä paha: tärkeintä on tiedostaa alustojen riskit ja vaikutukset.

TikTok näkyy nyt kaikkialla

TikTok-videot näkyvät useissa sosiaalisessa mediassa kanavissa ja siellä luodut trendit kuuluvat ryhmäkeskusteluissa, kasvotusten jaetuissa vitseissä, kauppojen trendeissä. Jopa radion suosituimmat kappaleet ovat usein TikTokista tuttuja.

Maailman suosituin lyhytvideoalusta TikTok määritellään heidän verkkosivuillaan näin: ’’TikTokin tehtävä on tuoda iloa ja innostaa luovuuteen sekä olla lyhyiden mobiilivideoiden edelläkävijä.’’ Kiinalainen ByteDance-yritys osti Musical.ly:n vuonna 2017, ja se nimettiin kansainväliseen korvaan sopivasti TikTokiksi.

TikTok on kasvattanut käyttäjämääräänsä uskomattoman paljon vuodesta 2019. Se on nuorten sisällöntuottajien mahdollisuus löytää oma yleisö. Alustaa käyttävät eniten 16–24-vuotiaat nuoret.

Kuva: Pixabay

”Vaikka tällaiset käyttäjäkohtaiset suositukset voivat tyydyttää käyttäjien tarpeet saada haluttua tai ei-haluttua sisältöä, voi joillekin käyttäjille kehittyä ongelmallinen sovelluksen käyttötapa, jossa ilmenee riippuvuutta muistuttavaa käytöstä.”

TikTokin suositukset perustuvat algoritmien pohjalta käyttäjäkohtaisiin suosituksiin. TikTok onkin siitä poikkeuksellinen sosiaalinen media, että sen pääasiallinen käyttö perustuu etusivun suositusten selaamiseen eikä kavereihin, vaikka sellaisiakin voi TikTokissa olla. Suosituksia kutsutaan nimellä for you page eli lyhyesti fyp.

Vaikka tällaiset käyttäjäkohtaiset suositukset voivat tyydyttää käyttäjien tarpeet saada haluttua tai ei-haluttua sisältöä, voi joillekin käyttäjille kehittyä ongelmallinen sovelluksen käyttötapa, jossa ilmenee riippuvuutta muistuttavaa käytöstä.

Yleisesti he, jotka eivät käytä TikTokia, näkevät sen koukuttavana alustana. Aktiiviset käyttäjät voivat puolestaan kokea sen myös merkityksellisenä yhteisönä: paikkana olla oma itsensä ja tuoda esiin omaa osaamistaan.

TikTok palkitsee niin aivojamme kuin tekijöitäänkin

Kuten muitakaan sosiaalisen median kanavia, ei TikTokiakaan olisi ilman sisällöntuottajien työpanosta. Yleisön huomion saaminen on tavoiteltavaa, sillä TikTok palkitsee parhaita tekijöitä myös rahallisesti.

TikTok-menestystarinat, kuten muusikko PinkPantheress ja junaintoilija Francis Bourgeous, ovat omalla sisällöllään saaneet aikaan lyhyessä ajassa upeita yhteistyömahdollisuuksia. TikTokin voima piilee suositusalgoritmin lisäksi sen yksilölle antamassa mahdollisuudessa saada kokea julkkisten kaltaista suosiota.

Niin TikTok, kuin esimerkiksi sitä jäljittelevät Instagramin reels-videot, käyttävät hyväkseen aivojen palkitsemisjärjestelmää. Ihmisten toimintaa ohjaavat välttämättömyydet, kuten ruoka ja uni, mutta myös palkinnot. Aivomme tuntevat olevansa palkitut, kun jokin toiminta tai käyttäytyminen tuottaa meille iloa.

”Kun käyttäjä ei pidä videosta, hän vierittää lisää saadakseen halutun palkinnon.”

Sosiaalinen media aiheuttaa käyttäjilleen dopamiinipalautesilmukan, joka kannustaa tekemään uudelleen ne toiminnot, jotka antoivat heille iloa. Kun käyttäjä ei pidä videosta, hän vierittää lisää saadakseen halutun palkinnon.

Sisällöntuottaja koukuttaa katsojansa ja on riippuvainen myös itse

Millainen rooli sisällöntuottajilla on riippuvuuskeskusteluissa? Heille katsojien koukuttaminen on osa työnkuvaa. Sisällöntuottajan kuuluu pohtia, mikä aiheuttaa riippuvuutta, jotta oma video onnistuu.

Tärkein sääntö sisällöntuottajalle on, että TikTok-video kuuluu tarjoilla lyhyenä ja mukaansatempaavana heti ensimmäisistä sekunneista alkaen. Sisällöntuottajien paineet kohdistuvat trendaavana pysymiseen. Omaan sisältöön on panostettava, jottei tipu aallonharjalta.

”Alustoilla tuotettava tieto on sosiaalista valuuttaa, joka vaatii käyttäjän täyttä, jakamatonta huomiota.”

Kuva: Angela Franklin, Unsplash

Alustoilla tuotettava tieto on sosiaalista valuuttaa, joka vaatii käyttäjän täyttä, jakamatonta huomiota. Siksi sisällöntuottajille on tärkeää pysyä myös aktiivisena sisällön kuluttajana.

”Sisällöntuottajille riippuvaisuus sovelluksesta ei siis tarkoita pelkkää runsasta selaamista, vaan myös pakonomaista tarvetta näyttää algoritmille olevansa alustalla aktiivinen.”

Sisällöntuottajille riippuvaisuus sovelluksesta ei siis tarkoita pelkkää runsasta selaamista, vaan myös pakonomaista tarvetta näyttää algoritmille olevansa alustalla aktiivinen. Omaan tyyliin sopiviin sisältöihin kuuluu reagoida. Niistä kuuluu tykätä ja niitä kuuluu jakaa ja kommentoida, sillä siten myös käyttäjän oma tili saa vahvistusta algoritmilta TikTokissa.

Riippuvuuden kaltaiset oireet eivät ole TikTokin ainoa ongelma – tärkeintä on tiedostaa riskit

TikTok-trendit näkyvät myös jo yhteiskunnassamme, eivätkä TikTokin ongelmat jää enää vain koukuttumiseen ja trendipaineisiin. Esimerkiksi sisällöntuottajien mahdollisuus muokata omaa ulkonäköään filttereillä vaikuttaa myös ruudun ulkopuolella.

Nuoremmat käyttäjät ovat vanhempia vaikutusalttiimpia ja naivimpia. Tämä voi liittyä sosiaaliseen ja yksilölliseen identiteettiin liittyviin kysymyksiin. On syytä huomata, että nuoremmat ihmiset saattavat myös tuntea olevansa velvollisia osallistumaan TikTokiin yhteisön paineen takia.

Jos siis olet luova ja ajattelet tämän alustan olevan mahdollisuus sinun työssäsi, on ennen TikTokiin liittymistä tärkeää tiedostaa TikTokin riskit ja vaikutukset nuoreen yleisöön.

TikTok on houkutteleva, mutta sitä on myös kritisoitu kiistanalaisen sisällön vuoksi. Samaan aikaan TikTok on kuitenkin myös ihmeellinen ja loputon niin turhan kuin viihdyttävänkin tiedon keidas.

Kirjoittaja on etnologian opiskelija Turun yliopistosta.

Julkaistu

Mikä on hengellisyyden rooli riippuvuuksista toipumisessa?

Pohtiessa riippuvuuksia ja uskontoa tulee ensimmäisenä mieleen, että moni pääsee erityisesti päihderiippuvuuksista eroon tulemalla uskoon. Tarinoita uskosta ja raitistumisesta löytyy pilvin pimein, ja Jumala tuntuu auttaneen monet kuiville. Mikä rooli uskolla ja hengellisyydellä on riippuvuuksista toipumisessa ja miksi?

Karoliina Virkkunen

Jennican nimi on muutettu aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

MONILLA riippuvuuksista kärsiviä tukevilla toimijoilla on Suomessa uskonnollinen tausta, ja kolmas sektori kantaa tänä päivänä valtavan vastuun riippuvaisten toipumisen tukemisesta. Samaan aikaan monille riippuvaisille uskoontulo ja hengellinen herääminen on käänteentekevä kokemus, joka tukee riippuvuuksista irtaantumista.

Näillä ilmiöillä varmasti yhteys toisiinsa, mutta liittyykö tähän muutakin? Tuoko hengellisyys toipumiseen jotakin sellaista, mitä ei muualta saa? Näitä kysymyksiä pohtiakseni haastattelin Sininauhaliiton hengellisen työn kehittäjä Tuomo Salovuorta sekä huumeista raitistunutta kokemusasiantuntijaa, joka esiintyy jutussa nimellä Jennica.

Salovuoren työnantaja Sininauhaliitto on kristillistaustainen, noin sadasta toimijasta koostuva diakoniayhteistyön verkosto, jonka jäsenjärjestöt tekevät yleishyödyllistä päihde-, riippuvuus- ja mielenterveystyötä sekä vähentävät huono-osaisuutta yhteiskunnassa. Sininauhaliitto ylläpitää myös peliklinikkaa peliriippuvaisille.

Valtaosa työstä keskittyy kuitenkin päihderiippuvuuksiin. Salovuoren rooli on toimia tukena Sininauhaliiton jäsenjärjestöille näiden hengellisen työn kehittämisessä ja suunnittelussa. Hän on itse tehnyt myös suoraa asiakastyötä. Mikä rooli uskonnolla on Sininauhaliiton järjestöjen käytännön työssä?

”Hengellisyyden rooli vaihtelee järjestöjen kesken paljon. Toisten lähestymistavat ovat puhtaasti ammatillisia, ja osa keskittyy pitkälti haittojen vähentämiseen. Sitten joissakin järjestöissä se näkyy vähän selvemmin. Meillä on ollut järjestöjä, joilla on tällaista vapaiden suuntien taustaa ja siellä se näkyy selkeämmin.”

Salovuori tuo esiin, että hengellisyys täytyy kuitenkin erottaa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n rahoittamista toiminnoista, sillä STEA ei rahoita hengellista työtä. Hyvin moni järjestöjen toiminto toimii STEA-rahoituksella, mikä on huomionarvoista.

Salovuori puhuu uskon sijasta hengellisyydestä, mikä painottaa sitä seikkaa, että hengellisyys on laajemmin muutakin kuin uskoa tiettyihin uskonkappaleisiin. Mitä hengellisyys yleensä tarkoittaa riippuvuuksista toipumisessa?

”No mä sanoisin et hengellisyys on monelle iso osa sitä toipumista. Suuri osa ihmisistä toipuu 12 askeleen ohjelman parissa, joka on hengellinen ohjelma. Maailmanlaajuisesti se on varmasti kaikkein vaikuttavin työkalu päihteistä toipumisessa.”

12 askeleen ohjelma on hyvin monenlaisten päihdetyötä tekevien toimijoiden työkaluihin kuuluva moraalinen ja toiminnallinen ohjeisto, joka pitää sisällään niin rehellistä itsereflektiota ja omien pahojen tekojen sovittelua kuin Jumalan käsiin antautumistakin.

Kuva: Pixabay

”Sininauhaliiton toimijoiden toiminnan lähtökohtana on kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, jonka mukaan ihmisellä on muitakin tarpeita kuin fyysisiä, psykologisia ja sosiaalisia.”

Sininauhaliiton toiminnassa 12 askelta ei kuitenkaan ole käytössä, vaan jäsenjärjestöt tukevat asiakkaitaan muilla tavoilla. Esimerkiksi vertaistukiryhmät ovat monelle hyvin hyödyllisiä. Niihin voi osallistua kuka tahansa taustasta ja katsomuksesta riippumatta.

Keskiössä työntekijöiden valmius ottaa asiakkaan hengelliset tarpeet huomioon

Sininauhaliiton toimijoiden toiminnan lähtökohtana on kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, jonka mukaan ihmisellä on muitakin tarpeita kuin fyysisiä, psykologisia ja sosiaalisia. Keskiössä on työntekijöiden valmius ottaa asiakkaan hengelliset ja eksistentiaaliset tarpeet huomioon.

Hengellinen työ tarkoittaa käytännössä pitkälti työntekijöiden valmiutta pohtia näitä kysymyksiä riippuvuuksista toipuvien kanssa. Pohdinta on tärkeää, sillä suuri osa erityisesti päihderiippuvuuksia sairastavista hakeutuu Sininauhaliiton järjestöjen toiminnan pariin vasta silloin, kun sairaus on edennyt hyvin pitkälle ja riippuvainen kokee olonsa epätoivoiseksi.

”Raitistuminen usein menee ihan sellaisen pohjakosketuksen, totaalisen konkurssin kautta. Kun omat voimavarat on ihan tyystin käytetty, tapahtuu sellainen lopullinen luovuttautuminen. Kun kaikki eväät on syöty, ihminen on valmis hätähuutoon. Niille, joilla on rankkaa päihteidenkäyttöä, tämä on se ensimmäinen vaihe”, Salovuori katsoo.

”Yksilöille hyvin tärkeitä asioita toipumisen alussa ovat Salovuoren mukaan toivon herääminen ja mahdollisuus uuteen alkuun.”

Joillekin luovuttautuminen tarkoittaa uskoontuloa, jolloin ihminen luovuttautuu ylemmän voiman käsiin. Toisille taas erityisesti alkuvaiheessa järjestötoiminnassa kohdattu yhteisö on ensimmäinen pelastusrengas, johon voi tarttua. ”Muut asiat tulevat sitten myöhemmin, kuten merkityksellisyyden tunne ja toivon herääminen.”

Kuva: Pixabay

Yksilöille hyvin tärkeitä asioita toipumisen alussa ovat Salovuoren mukaan toivon herääminen ja mahdollisuus uuteen alkuun. Riippuvainen voi kantaa mukanaan myös valtavia häpeän ja syyllisyyden tunteita, joiden kohdalla armolla ja anteeksiannolla voi olla suuri merkitys. Tunne elämisen oikeuteen tehdyistä virheistä huolimatta sekä yhteyksien rakentaminen muihin ihmisiin ovat myös keskeisiä askelia toipumisessa.

Näitä tuetaan Sininauhaliiton jäsenjärjestöjen toiminnassa kristillisen hengellisyyden raameissa. Nämä ovat kuitenkin asioita, jotka voivat rakentua myös muita, täysin maallisiakin polkuja pitkin. Järjestöjen työn keskiössä onkin ennen kaikkea valmius vastata kokonaisvaltaisesti asiakkaiden tarpeisiin.

Jennica tuli uskoon aikuiskasteen ja kielilläpuhumisen myötä

Kaikille 12 askeleen ohjelmaa noudattaville varsinaista uskoontuloa tai voimakasta kääntymyskokemusta ei tapahdu, mutta osalle kyllä.

”Mutta sitten on tietysti tällaisia tapauksia, joille yksi iso tekijä on uskoontuleminen ihan näiden ryhmätoimintojen ulkopuolella. Osalle tulee vahva kääntymyskokemus, josta se raitistuminen lähtee”, kertoo Salovuori.

Kokemusasiantuntija Jennica on yksi niistä ihmisistä, jotka ovat kokeneet vahvan uskoontulon ennen lopullista raitistumista. Jennicalla on taustallaan rankkaa huumeidenkäyttöä, ja lopullisesti hän raitistui 20 vuotta sitten, vuonna 2002. Nykyään hän auttaa työkseen muita riippuvuuksista toipuvia.

Uskoon Jennica tuli raittiilla ajanjaksolla ennen lopullista raitistumistaan. Hänen perheessään ei oltu uskonnollisia, eikä hänellä ollut uskonnosta sanottavanaan hyvää eikä pahaa. Jennica koki ikään kuin eksyneensä seurakuntaan, jonka pastorilla oli missionaan auttaa huumeongelmaisia ihmisiä. Seurakunnan toimintaan hän päätyi ystäviensä ja tuttujensa kautta.

”Olin aluksi huuli pyöreänä siitä meiningistä, enkä ollut ensin vahvasti mukana”, hän sanoo. Kuitenkin kun Jennicaa pyydettiin aikuiskasteeseen, hän suostui, vaikka ei oikein ymmärtänyt vielä sen merkitystä.

Kasteen jälkeen tapahtui jotakin, jota hän ei ollut pyytänyt eikä osannut odottaa. Jennica alkoi puhua kielillä. ”Se oli iso ja hämmentävä asia. Se oli myös vakuuttava kokemus”, hän kertoo. ”Sitä on vaikeaa sanoin kuvailla.”

”Jennicalle 12 askeleen ohjelma on hengellinen ohjenuora elämälle, ja hän pitää kiinni hengellisyydestä esimerkiksi seuraamalla amerikkalaisia jumalanpalveluksia stream-lähetyksinä.”

Kielilläpuhuminen ei Jennican mukaan ole poistunut hänestä tähän päivään mennessä, mutta karismaattisen seurakunnan hän päätyi jättämään silloisen seurustelukumppaninsa kanssa. Heitä painostettiin joko eroamaan tai menemään naimisiin, eikä pariskunta kokenut sitä oikeudenmukaiseksi; ei ollut seurakunnan asia puuttua heidän yksityisiin asioihinsa.

12 askelta Raamattua tärkeämpi moraalinen ohjenuora

Kielilläpuhumisen lisäksi myös usko on säilynyt. Jennicalle 12 askeleen ohjelma on hengellinen ohjenuora elämälle, ja hän pitää kiinni hengellisyydestä esimerkiksi seuraamalla amerikkalaisia jumalanpalveluksia stream-lähetyksinä.

Suhdettaan Raamattuun hän kuvailee ristiriitaiseksi. Jennican mukaan sitä ei pitäisi ottaa kirjaimellisesti, sillä siellä ohjeistetaan paljon myös sellaista, joka rikkoo ihmisoikeuksia. 12 askeleen ohjelma on hänelle tärkeämpi konkreettinen ohjeisto arkiseen elämään kuin Raamattu.

Jennica ei tarvitse uskoa raittiina pysymiseen. Sen sijaan usko ja hengellisyys antavat voimavaroja jaksaa muut elämän murheet, kuten läheisten menetykset ja sairastamiset. Erityisen raskaaksi hän kokee myös sen, kun joku läheisistä retkahtaa päihteisiin.

Hengellisyys merkitsee hänelle ennen kaikkea hyvän puolella olemista. 12 askeleen ohjelman nojalla se tarkoittaa esimerkiksi rehellistä itsetutkiskelua sekä väärien tekojensa hyvittämistä.

Addiktioihin taipuvaisen mielensä kanssa hän kamppailee päivittäin. Se saa esimerkiksi reagoimaan joskus pieniinkin asioihin valtavan raskaasti, ja toisaalta olemaan täysin välinpitämätön isompien murheiden suhteen. Hänelle on tärkeää kysyä itseltään: ”Minkä kokoinen asia tämä todella on?”

”Aikanaan hän koki saaneensa todella hyvää ja kokonaisvaltaista hoitoa yhteiskunnan kustannuksella. Kaikki sellaiset hoidot on hänen mukaansa ajettu alas, ja julkinen hoito on typistetty pitkälti korvaushoitoihin.”

Jos asiat uhkaavat paisua ulos mittasuhteistaan, rukoilu ja meditaatio auttavat pysähtymään. Lopulta Jennican työkalut henkisen tasapainon ylläpitämiseen kuulostavat sellaisilta, jotka sopivat kaikille muillekin, myös niille jotka eivät sairasta riippuvuutta.

Vaikka Jennicalle uskoontulo on ollut tärkeä kokemus, painottaa hän riippuvuussairauksien hoidossa aivan muita asioita. Aikanaan hän koki saaneensa todella hyvää ja kokonaisvaltaista hoitoa yhteiskunnan kustannuksella. Kaikki sellaiset hoidot on hänen mukaansa ajettu alas, ja julkinen hoito on typistetty pitkälti korvaushoitoihin.

Kuva: Pixabay

Päihteistä toipuneelle on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, ettei hän raitistuessaan putoa tyhjän päälle. Kuivilla ympäriltä voivat kadota kaikki totutut verkostot. Yhteisö, mielekkäät harrastukset ja vertaistuki ovat kullanarvoisia asioita, joita tällä hetkellä tarjoavat lähes yksinomaan kolmannen sektorin toimijat.

Pitäisikö valmiutta uskonnon ja hengellisyyden teemojen huomioimiseen parantaa kaikilla sosiaali- ja terveysaloilla?

Mitä usko ja hengellisyys siis tuo riippuvuuksista toipumiseen? Kolmannen sektorin toimijoiden työssä hengellisyys tarkoittaa kokonaisvaltaisesta ihmiskäsityksestä kumpuavaa valmiutta vastata ihmisten tarpeisiin pohtia elämän syvempiä kysymyksiä. Hengellisyyden muodon määrittää kuitenkin aina ihminen, eli asiakas itse.

”Merkityksellisyyden kokemusta ja toivoa voi olla ilman uskonnollisuuttakin, samoin anteeksiantoa ja armollisuutta.”

Hengellinen työ ei välttämättä tarjoa mitään sellaista, mitä puhtaan sekulaarit toiminnan muodot eivät voisi tarjota riippuvuuksista toipuville ihmisille. Merkityksellisyyden kokemusta ja toivoa voi olla ilman uskonnollisuuttakin, samoin anteeksiantoa ja armollisuutta. Kuitenkin diakoniatyötä tekevillä tahoilla on todennäköisesti sellaista kokemusta ja asiantuntijuutta, jota hengellisyyden tai uskonnollisuuden teemoihin perehtymätön päihdetyöntekijä ei välttämättä osaa tarjota.

Vuonna 2002 Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemissa päihdetyön laatusuosituksissakin suositetaan: ”Asiakkaan ilmaisemat eksistentiaaliset ja uskonnolliset tarpeet otetaan huomioon palveluiden kokonaisuudessa.”

Jonkin verran on keskusteltu esimerkiksi siitä, että psykoterapiassa uskonto on monesti ongelmallinen ulottuvuus, mikäli terapeutilta puuttuvat valmiudet sekä tunnistaa uskonnollisuus asiakkaan kertomassa että keskustella siitä hienotunteisesti asiakkaan kanssa. Psykoterapiakoulutus Suomessa ei juurikaan tarjoa terapeuteille valmiuksia tähän.

Kenties kaikille sosiaali- ja terveysaloille kaivattaisiin nykyistä parempia valmiuksia keskustella asiakkaiden ja potilaiden kanssa elämän syvistä kysymyksistä sekä ymmärtää näiden maailmankuvia, jotta toipuminen ei jää vajavaiseksi.

Lähteet

https://www.sininauhaliitto.fi/sininauhaliitto/mika-on-sininauhaliitto

https://www.aa.fi/index.php?type=0&id=38&pageid=38

https://www.sininauhaliitonjasenet.fi

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/69996/paihdepalv.pdf?sequence=1&isAllowed=y

https://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/paak312.htm

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/saako-jumalasta-puhua-psykoterapiassa-

Peppi Sievers 2016. https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/17023/urn_isbn_978-952-61-2204-5.pdf?sequence=1&isAllowed=y

https://www.stea.fi/wp-content/uploads/2021/06/STEA-yleisavustuksen-yleisehdot-ja-rajoitukset-2022.pdf

https://www.aa.fi/index.php?type=0&id=38&pageid=38

Julkaistu

Ihmisoikeuksia loukataan edelleen uskonyhteisöissä

Maija-Leena Rova

URHEILUN ja kulttuurialan epäeettisiä toimintatapoja on nostettu viime aikoina esiin, mutta monissa uskonyhteisöissä hengellinen väkivalta jatkuu edelleen. Ulkopuoliset kiertävät sitä kuin kissa kuumaa puuroa. Pelätäänkö perustuslain takaaman uskonnon- ja sananvapauden rikkomista vai vaikutusvaltaisia uskonnollisia johtajia? Hengellinen väkivalta on vakava ongelma, johon on puututtava pelkäämättä.

Hengellisen väkivallan varjostama lapsuus sai kirjoittamaan kirjoja

Kasvoin Oulussa yhdeksänlapsisessa perheessä. Perheeni jakautui kahteen leiriin uskontulkintojen takia ja syttyi uskonsota. Se tuntui 10-vuotiaan tytön mielessä käsittämättömältä ja aiheutti ahdistavia ristipaineita. Sisäinen maailmani romahti ja viha nousi. Kukaan perheenjäsenistäni ei sitä huomannut, olihan heillä omatkin tunteensa pelissä. Päätin, että jätän kaiken hengellisyyden, kunhan pääsen omilleni.

Vuonna 2016 julkaistu kirjani Uskonsota keittiössä antaa äänen kymmenelle vanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneelle. Kirjassa kerron myös omakohtaisista kokemuksistani. Uudessa kirjassani, Eroon hengellisestä väkivallasta – demokratiavajetta ja ihmisoikeusloukkauksiako uskonyhteisöissä? (2022) siirryn askeleen eteenpäin: miten uskonyhteisöt voivat päästä eroon hengellisestä väkivallasta?

Kirjassa analysoin laajasti myös syitä hengelliseen väkivaltaan. Hengellisen väkivallan takapiru ovat tiukat opintulkinnat ja ankara ryhmäkuri. Ne tukahduttavat yksilön aidot uskonnolliset tunteet ja kokemukset. Lisäksi kunkin uskonyhteisön yhteisölliset erityispiirteet ja autoritaarinen johtaminen heijastuvat väkivallan ilmiasuihin.

Monia uskonyhteisöjä johdetaan epädemokraattisesti, toisin kuin maallisia yhteisöjä. Tämän ei pitäisi olla mahdollista demokraattisessa Suomessa. Kirjassa fundamentalistisia esimerkkiuskonyhteisöjä ovat jehovantodistajuus, vanhoillislestadiolaisuus ja helluntaiherätys.

Hengellinen väkivalta loukkaa ihmisoikeuksia demokraattisissa yhteiskunnissa

Hengellinen väkivalta ei ole kenenkään etu, vaan se loukkaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Väkivalta aiheuttaa suuria ongelmia ja kustannuksia – kuten mielenterveysongelmia, päihteiden väärinkäyttöä ja työttömyyttä – sekä uhreille että yhteiskunnalle.

Kuva: Pixabay

Demokratiat ovat antaneet uskonyhteisöille uskonnonvapauden. Paradoksaalisesti jotkut ääriuskonyhteisöt puolustavat uskonnonvapautta demokraattisena oikeutenaan ja samaan aikaan voivat loukata sen suojassa omantunnonvapautta ja toimia jopa totalitaarisesti.

Hengellinen väkivalta ei aina lopu, vaikka eroaa uskonyhteisöstä. Erityisen traagista on, kun vanhemmat hylkäävät yhteisöstä eronneen nuorensa. Siitä voi seurata hänelle syrjäytymistä ja jopa mielenterveys- tai päihdeongelmia.

”Etenkin lapsia on suojeltava esimerkiksi ahdistavalta helvetillä pelottelulta.”

Demokraattinen yhteiskunta ei saa sulkea silmiään lainvastaiselta hengelliseltä väkivallalta. Viime aikoina onkin tunnistettu uskonyhteisöissä esiintynyttä pedofiliaa. Myös kansanedustaja Päivi Räsäsen homoseksuaaleihin kohdistuneesta, loukkaavasta puheesta on käräjöity.

Yhteisöihin piilotettu hengellinen väkivalta on tunnistettava, vaikka sen tahallisuuden toteennäyttäminen voikin osoittautua vaikeaksi. Etenkin lapsia on suojeltava esimerkiksi ahdistavalta helvetillä pelottelulta. Pelottelu perustuu uskomukseen, että uskonyhteisön ulkopuolella olevat joutuvat helvettiin ja omaa yhteisöä pidetään Jumalan valittuna joukkona.

Demokraattisessa Suomessa jokaisella kansalaisella pitää olla vapaus yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja omista asioista päättämiseen. Lestadiolaisyhteisö ohjasi pitkään jäsentensä puoluevalintoja, eivätkä Jehovan todistajat edelleenkään salli jäsentensä äänestävän vaaleissa ja osallistuvan politiikkaan.

Fundamentalistiset uskonyhteisöt, toisin kuin maalliset yhteisöt, tuomitsevat synniksi liikkeidensä sisäisen ja ulkopuolelta tulevan kritiikin eivätkä hyväksy naisia johtamaan yhteisöjä yhdenvertaisesti miesten kanssa. Demokratiaan kuuluvaa vallanvaihtoakaan ei pidetä tarpeellisena, vaan seurakuntien profeetallisilla johtajilla on useimmiten ikuinen mandaatti.

Hengellinen väkivalta voi olla yhtä vaurioittavaa kuin fyysinen – siksi toimenpiteitä tarvitaan

Vuonna 2020 opetus- ja kulttuuriministeriö kiirehti eettisten ohjeiden laatimista ja valituselimen perustamista kulttuurialalle, kun epäilyt kulttuurineuvos Veijo Baltzarin väärinkäytöksistä seitsemää nuorta naista kohtaan tulivat julki. Niin pitikin toimia.

”Niinpä yksilöiden perusoikeuksia ei turvata uskonliikkeissä yhtä yksiselitteisesti kuin maallisissa yhteisöissä.”

Yhtä ponnekkaasti ja yhdenvertaisesti olisi tuettava tuhansia uskontojen uhreja. Tällä hetkellä yhdenvertaisuuslakia ei sovelleta uskonnonharjoittamiseen, sillä hengellinen väkivalta tulkitaan usein osaksi uskonnonharjoittamista. Niinpä yksilöiden perusoikeuksia ei turvata uskonliikkeissä yhtä yksiselitteisesti kuin maallisissa yhteisöissä.

Yhteiskunnallista keskustelua hengellisestä väkivallasta on pidettävä yllä, kunnes julkinen valta ottaa sen vakavasti ja ryhtyy poistamaan sitä. Hengellinen väkivalta on rikos, joka voi vaurioittaa uhriaan yhtä vakavasti kuin fyysinen väkivalta. Iso ongelma on hengellisen väkivallan rikosoikeudellinen toteennäyttäminen.

Kuva: Pixabay
Uskonyhteisöjä pitäisi voida valvoa lainsäädännön nojalla

Julkisen vallan pitäisi valvoa määräajoin kaikkia, noin tuhatta Suomessa toimivaa uskonyhteisöä. Uskonnonvapauslaki edellyttää selvitystä uskonnollisesta tarkoituksesta ja toimintatavoista vain perustamisvaiheessa ja pelkästään niiltä uskonyhteisöiltä, jotka hakevat Patentti- ja rekisterihallitukselta uskonnollisen yhdyskunnan statusta.

Tällaisia rekisteröityjä yhdyskuntia toimii Suomessa tällä hetkellä 152. Yksi niistä on Jehovan todistajat. Jehovan todistajat rikkoo ihmisoikeuksia muun muassa karttamiskäytännöllään, eikä hyväksy demokraattisia kansalaisoikeuksia. Siitä huolimatta, että uskonnonvapauslaki vaatii yksiselitteisesti, että ”yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen”.

”Luterilaisen kirkon olisi puolestaan poistettava hengellistä väkivaltaa herätysliikkeistään.”

Merkille pantavaa on, ettei mikään organisaatio tunne kaikkien, noin tuhannen Suomessa toimivan uskonyhteisön toimintatapojen eettisyyttä ja demokraattisuutta valvonnan puuttumisen takia. Kansainvälistymisen johdosta uskonyhteisöjen määrä Suomessa lisääntyy kaiken aikaa. Viimeistään nyt julkisen vallan toimenpiteitä tarvitaan uskontojen uhrien tukemiseen. Luterilaisen kirkon olisi puolestaan poistettava hengellistä väkivaltaa herätysliikkeistään.

Myös uskontojen sosiaalista vastuuta voitaisiin mitata

Emme saa hylätä Kiinan uiguureja, joista arkkipiispa Tapio Luoma kantaa huolta Helsingin Sanomien artikkelissaan. Mutta emme saa myöskään unohtaa uskontojen uhreja Suomessa. Toistaiseksi vain Uskontojen uhrien tuki ry on auttanut pitkäaikaisella vertaistukitoiminnallaan lukuisia uskontojen uhreja.

”Esimerkiksi uskonyhteisöt voisivat laatia itselleen monien yritysten ja kansalaisyhteisöjenkin tavoin sosiaalisen vastuun laadulliset mittarit.”

Kirjani lopussa ehdotan 14 perusteltua toimenpidettä hengellisen väkivallan poistamiseksi. Säädösten lisäksi on löydettävissä ”pehmeitä” keinoja. Esimerkiksi uskonyhteisöt voisivat laatia itselleen monien yritysten ja kansalaisyhteisöjenkin tavoin sosiaalisen vastuun laadulliset mittarit. Laadullisesti voitaisiin mitata esimerkiksi yhteisöjen turvallisuutta, hengellistä vapautta, oikeudenmukaisuutta ja dialogin käyttöä.

Sosiaalisen vastuun arviointi soveltuisi nimenomaan hengellisellä alueella toimiville uskonyhteisöille. Niiden sidosryhmät – esimerkiksi seurakuntalaiset ja julkinen valta – pystyisivät mittareita seuraamalla tarkastamaan, miten sosiaalinen vastuu on toteutunut kussakin yhteisössä. Myös häirintäyhdyshenkilöiden nimeäminen uskonyhteisöihin ja julkiseen hallintoon on tarpeellista.

Kirjoittaja on tietokirjailija, joka on käsitellyt systemaattisesti sosiaalista vastuuta kirjoissaan: ensin väitöskirjassa koskien yrityksiä ja myöhemmin koskien uskonyhteisöjä.