Avainsana: 12/22

Karoliina Virkkunen

---

VAIKEINTA oli hautajaisten jälkeinen tyhjyys. Turkulainen neljän lapsen äiti Henna Laine tietää, miltä se kaikkein pahin tuntuu, eli oman lapsen menettäminen. Nyt hän kertoo, miten suru ja kuolema tulisi kohdata.

”Santra oli maailman aurinkoisin lapsi”, Laine kuvailee. Santra ei hänen mukaansa koskaan oikein ymmärtänyt omaa tilannettaan, ja ehkä niin oli parasta. Laine kuitenkin tähdentää, että jos lapsi olisi osannut kysyä, hänelle olisi puhuttu asiasta ihan suoraan.

Santra oli 2-vuotias sairastuessaan ensimmäisen kerran syöpään, joka oli leukemian esiaste. Sen jälkeen hän sairastui kolmesti leukemiaan, ja viimeiseen hän kuoli. Ensimmäisen kerran syöpä löytyi puolivahingossa infektioastman kontrollikäynnillä verikokeista.

Santra oli lämpöillyt ja ollut vetämätön, mistä Laine oli huolestunut. Verikokeiden jälkeen hän lähti tyttärensä kanssa siltä istumalta Turun yliopistolliseen keskussairaalaan, Tyksiin, ja hoidot aloitettiin saman tien.

”Santra rakasti prinsessaleikkejä, ja hittijuttuja olivat muun muassa Frozen sekä Risto Räppääjä ja polkupyörävaras.”

Santralla on kaksi isompaa sisarusta ja yksi pienempi sisarus. He kaikki ovat käsitelleet Santran kuolemaa omalla tavallaan. Pienin sisarus on oireillut käytöksellään, ja muiden kanssa on Laineen mukaan ”puhuttu, puhuttu ja puhuttu”.

Hyvästit rauhassa omassa kodissa

Santran persoonaa Laine kuvailee vahvatahtoiseksi. ”Hän tiesi aina, mitä halusi”, Laine kertoo. Santra rakasti prinsessaleikkejä, ja hittijuttuja olivat muun muassa Frozen sekä Risto Räppääjä ja polkupyörävaras.

Santra oli loppuun asti iloinen oma itsensä, vaikka sairaus oli vienyt häneltä ruokahalun ja saanut laihtumaan. Viimeisenä aamuna hän oli vielä vilkuttanut kummisedälleen iloisesti heipat. Santran elämänhalua Laine kuvailee valtavaksi.

Kuoleman hetki oli rauhallinen, sillä Santra kuoli omassa kodissaan äitinsä kainaloon. Oli tietoinen päätös, että Santra saa olla loppuun asti kotona. Santra inhosi sairaalaympäristöä, ja koti oli hänelle hyvin rakas.

Kuoleman jälkeen Tyksistä kysyttiin tiedoksi kuolinaika ja tilattiin auto. Hautaustoimisto haki Santran vasta myöhemmin illalla. Laine kuvailee kauniisti, kuinka siinä välissä perheellä oli aikaa hyvästellä Santra rauhassa. Sisarukset muun muassa soittivat Santralle tämän lempimusiikkia Cheekiä. Välissä Tyksistä oli soitettu ja huolehdittu, miten perhe pärjää.

Santra elää perheen arjessa joka päivä muistoissa, puheissa ja erilaisten esineiden kautta. Joka joulu perhe ottaa esille Santran pienen joulukuusen ja tällä tavoin tietyt tavarat ovat saaneet tärkeän merkityksen.

Kohtelu oli vaihtelevaa ja ihmiset katosivat elämästä

Laineen perheen tragedia kohdattiin vaihtelevasti. Tyksin ”kymppiosastoa”, eli syöpäosastoa Laine luonnehtii aivan mahtavaksi. Siellä perhe kohdattiin ihanasti ja avoimesti ja perhettä tuettiin ja autettiin kaikessa loppuun asti.

Sen sijaan sosiaalihuollon toiminta oli asiatonta. Lainetta ei kohdattu äärimmäisen surun ja kriisin keskellä olevana äitinä, joka olisi tarvinnut apua ja tukea arjesta selviytymiseen. Sen sijaan häntä uhkailtiin huostaanotolla, jos kodin siivous ei ala sujua.

”Kuoleman hetki oli rauhallinen, sillä Santra kuoli omassa kodissaan äitinsä kainaloon. Oli tietoinen päätös, että Santra saa olla loppuun asti kotona.”

Sosiaalityöntekijä oli jopa vinoillut, että jättää takkinsa autoon vieraillessaan Laineen kotona, ettei haju tartu. Tällainen käytös olisi asiatonta, vaikka perheessä kukaan ei olisi kuollutkaan. Laineen oli vaikea huolehtia kodista ja arjen pyörittämisestä, koska oli itse Santran kuoleman jälkeen täysin romahtanut.

Eivät kaikki ystävätkään lapsensa menettänyttä osanneet kohdata. Monet ystävät katosivat ympäriltä, koska eivät osanneet kohdata tilannetta. Moni oli hävinnyt Laineen elämästä jo sairastelun aikana. Jotkut olivat ihan suoraan sanoneet, etteivät tienneet mitä sanoa.

Koulutusta surevan kohtaamiseen ja enemmän puhetta kuolemasta

Laine olisi toivonut, että hänet olisi kohdattu kuin kenet tahansa. Juteltu ihan mitä tahansa. ”Voi sanoa vaikka että kuu on juustoa ja siellä asuu sinisiä miehiä”, sanoo Laine. ”Joidenkin kanssa juteltiin juuri tällaista, ja se oli ihanaa, kun ei tarvinnut hetkeen miettiä mitään muuta.”

”Pelkkä tervehtiminen voi surevalle olla jo iso asia ja ihana kohtaaminen.”

Viranomaisten ja muiden ammattilaisten kohdalla Laine toivoo, että tuikitärkeitä kohtaamisen taitoja opeteltaisiin pakollisena osana koulutusta. Hän myös painottaa, että jos esimerkiksi sosiaalialan työntekijä ei osaa kohdata surevaa ihmistä, ei pitäisi olla sellaisessa ammatissa lainkaan.

Koko yhteiskunnan tasolle Laine toivoo enemmän puhetta kuolemasta. ”Kuoleman ei pitäisi olla mörkö. Ei se ole mikään suuri salattu juttu, joka tapahtuu jossain suljettujen ovien takana. Se koskettaa ihan jokaista meistä.”

”Vaikka se itkee, ei se silti mene rikki”

Suru on yhä läsnä Laineen perheen elämässä, mutta vuosien saatossa sen luonne on muuttunut. Ikävä ei koskaan poistu, mutta nykyisin suru nousee pintaan esimerkiksi joulun ja Santran syntymäpäivän tienoilla.

”Laine olisi toivonut, että hänet olisi kohdattu kuin kenet tahansa. Juteltu ihan mitä tahansa. ”Voi sanoa vaikka että kuu on juustoa ja siellä asuu sinisiä miehiä”

”Surun kanssa oppii elämään”, Laine toteaa. Hänen perhettään on auttanut eniten se, että kaikesta on saanut aina puhua, jo ennen Santran kuolemaa. Kysyn, onko Laine oppinut suoraanpuhumisen taidon jo kotonaan?

”Ei, olen siihen opetellut ihan itse”, Laine sanoo ja kertoo päättäneensä jo kauan sitten, että hänen lapsillaan on toisenlainen lapsuus kuin hänellä itsellään oli.

Ja vaikka kaikki ystävät eivät osanneet olla läsnä surun keskellä, oli kaikkein lähimmistä ystävistä valtava apu. Pahimpina aikoina juttuseuran lisäksi auttoi valtavasti myös ihan konkreettinen apu, kuten siivousapu ja ruuanlaitto.

Ihan jokaisen ihmisen olisi Laineen mielestä tärkeää muistaa, että surevat ihmiset eivät ole sen erilaisempia kuin kukaan muukaan. Pelkkä tervehtiminen voi surevalle olla jo iso asia ja ihana kohtaaminen. ”Vaikka se itkee, ei se silti mene rikki”, neuvoo Laine.

Sen lisäksi hän toivoo, että asioista puhuttaisiin ihan suoraan. Vertaistuen hän on kokenut hyvin arvokkaaksi, ja hän on itse hakeutunut eri Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n tukihenkilötoimintaan. Muiden auttaminen ottaa osansa, mutta antaa paljon enemmän.

”Santra oli itse niin avoin ja valoisa, että sitten kun täytyy käydä näin, niin halusin että siitä syntyy jotain hyvää.”