Avainsana: 10/20

Julkaistu

Liikunnan iloa ja yhteisön turvaa

Pääkirjoitus

MUISTAN edelleen kirkkaasti sen urheilukassin. Joka maanantai kiirehdin opintojen parista kirkon varastolle, josta nappasin sen mukaani. Juoksin ala-asteen pihaan ja kävin avaamassa liikuntasaliin johtavat väliovet.

Pukuhuoneesta kuului innokkaita huutoja, kun kuljin sen ohi ja moikkasin innokasta koululaisporukkaa. Avasin kassin liikuntasalin lattialla, joka oli täynnä salibandypalloja ja vihreitä liivejä, joissa luki ”Haagan seurakunta”. Nappasin pillin, ja treenit olivat valmiina alkamaan.

Valmensin aikanaan viitisen vuotta seurakunnan salibandyjoukkuetta. Tai oikeastaan kahta joukkuetta, joista ensimmäiseen kuuluivat 7–8-vuotiaat ja toiseen 9–12-vuotiaat.

Tuolta ajalta minulla on ainoastaan positiivisia muistoja. Iltapäivät olivat täynnä liikunnan riemua, lasten kannustusta toisilleen ja ylpeyttä omista onnistumisistaan.

Kuva: Unsplash

”Kerho oli hänelle pakopaikka. Pakopaikka, jossa avautui mahdollisuus kertoa mustelmistaan, joita yhdelläkään lapsella ei pitäisi olla.”

Vasta vähän vanhempana ymmärsin, ettei monikaan tullut mukaan pelkästään salibandyn takia. Monta kertaa joku lapsista hidasteli treenipaikalta lähtemisessä niin, että pääsi juttelemaan kanssani kahden.

Joku halusi kertoa ihastuksestaan. Joku kertoi tulevaisuuden unelmistaan. Joku halusi kysyä apua läksyihin. Joku murehti perheen menehtynyttä koiraa. Joku kertoi pitkään jatkuneesta koulukiusaamisesta.

Joku kertoi siitä, miten hänen isänsä lyö häntä kotona rangaistuksena huonoista koenumeroista. Kerho oli hänelle pakopaikka. Pakopaikka, jossa avautui mahdollisuus kertoa mustelmistaan, joita yhdelläkään lapsella ei pitäisi olla. Ja mahdollisuus saada niille loppu.

Koimme iloja, paikkasimme kaikenlaisia haavoja. Toisia haavoja paikattiin laastarilla, toisia kuuntelemalla ja keskustelemalla. Seurakunnan salibandykerho oli siis paljon muutakin kuin salibandyn pelaamista. Kerho oli yhteisö, joka tarjosi mukavaa yhdessä tekemistä turvallisessa porukassa. Porukassa, jossa tukea sai vertaisista ja valmentajasta.

”Uskonnolla, pelikokemuksella tai luokka-asteella ei ollut mitään väliä.”

Moni varmasti miettii, miten uskonnollisuus näkyi seurakunnan liikuntatoiminnassa. Seurakunta oli tiivisti läsnä kouluyhteisössämme. Olin aktiivinen seurakuntanuori ja joskus itsekin salibandyä harrastanut, sen vuoksi tehtävään päädyinkin.

Mutta ei salibandykerho ollut mikään raamattukerho. Pelin aluksi ja lopuksi puhuimme lähinnä salibandystä ja koululaisten ajankohtaisista kuulumisista. Jossain vaiheessa seurakunta lanseerasi uuden käytännön, jonka mukaan aloitin ekaluokkalaisten treenit Herran siunauksella. Tästä tiedotettiin vanhemmille, jotka saivat päättää siitä, onko heidän lapsensa uskonnollisessa osuudessa mukana vai ei. Ja sekin kesti noin puoli minuuttia, jonka jälkeen peli alkoi. Uskonnon harjoittamiseen löytyi muita kerhoja.

Pyrimme saamaan joukkueeseen mahdollisimman paljon eri taustoista tulevia oppilaita. Minusta oli varsin hienoa, että joukkueessamme oli myös muslimien, ortodoksien ja uskontokuntiin kuulumattomien lapsia. Uskonnolla, pelikokemuksella tai luokka-asteella ei ollut mitään väliä.

Erityisesti maahanmuuttajataustaiset lapset olivat innokkaasti mukana kerhotoiminnassa. Kerhosta löysi kavereita, oppi suomen kieltä ja sai kokea olevansa aidosti osa yhteisöä. Kotoutumisessa harrastuksilla on oleellinen merkitys, mikä on tärkeä ymmärtää. Liikunnalla on ulkopuolisuutta ja syrjäytymistä ehkäisevä vaikutus, tulit sitten mistä tahansa.

”Kynnys oli matalalla ja katto korkealla.”

Urheilukassillani oli tähtihetki kerran vuodessa, kun se pääsi pidemmälle matkalle. Helsingin seurakunnat järjestivät keskenään vuosittain turnauksen, jossa eri alueiden seurakuntien joukkueet kohtasivat. Se oli todella jännittävää. Joukkueen piti aina tiivistyä, tsempata toisia, pohtia jäsentensä vahvuuksia ja pelata yhteispeliä. Mentiin hymy huulessa, mutta täysillä.

Koimme turnauksissa riemukkaita voittoja ja karvaita pettymyksiä. Kolmena vuotena peräkkäin jäimme hopealle. Se harmitti, mutta myöhemmin hopeamitalitkin alkoivat näyttää kirkkailta. Hopea ei ollut häpeä, minkä varmasti moni pelaaja vähän ajan kuluttua ymmärsi. Häviäminen on elämäntaito, joka kannattaa oppia.

Muuten kerhotoiminnassa oli vain vähän kilpailullisuutta. Kynnys oli matalalla ja katto korkealla.

Kuva: Unsplash

Seurakunnat järjestävät edelleen paljon liikuntakerhotoimintaa. Moni tällainen kerho tarjoaa lapsille ja nuorille liikunnan iloa mukavassa joukossa. Keskiössä ei ole tuloksellisuus ja kilpailu, vaan kivat tyypit ja leppoisampi liikunta. Vastaavia kerhoja järjestävät myös liikuntaseurat, muut järjestöt ja oppilaitokset.

Liikunnan merkitys on laajasti yhteiskunnassa ymmärretty. Liikunta edistää fyysistä hyvinvointia niin monella tavalla, että listasta tulisi moninkertaisesti tätä tekstiä pidempi. Samalla liikunnan vaikutusta psyykkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille ei saa unohtaa. Pääset purkamaan tunteita, ahdistusta ja stressiä. Voit oppia myötätuntoa, vuorovaikutustaitoja ja reilun pelin merkitystä. Ja koet, että olet osa yhteisöä.

Koronakriisin keskellä pohdin, mitä yhteisöllisyydelle tapahtuu, kun harrastusmahdollisuuksia rajoitetaan. Kasvaako yksinäisyys, lisääntyykö syrjäytyminen? Ryhmäliikunnan rajoitukset ovat monelta kannalta ikäviä, ja niillä voi olla suuret yhteiskunnalliset vaikutukset.

Lopuksi muistilappu itselleni. Kun vuodet ovat vierähtäneet, olen myös oppinut ymmärtämään vapaaehtoistyön merkityksen aivan uudella tavalla. Koskaan ei pitäisi unohtaa, miten valtavasti vapaaehtoistyö voi tuoda myös itselle iloa toisten ilon kautta.

Kiirehtisinkö edelleen kirkon kautta koululle ja kantaisinko sitä urheilukassia joka maanantai?

Ehdottomasti.

Toni Ahva

Julkaistu

Tim Sparv: ”Hiljaisuus ei ole vaihtoehto minulle”

”Urheilu voi muuttaa maailmaa, mutta se ei tapahdu, jos puhutaan ainoastaan pelistä, tuloksesta, suorituksesta, maalista jne.”

Annika Hämäläinen

Kuva: Unsplash

SUOMEN jalkapallomaajoukkue Huuhkajien kapteeni Tim Sparv sekä yliopisto- ja kisapappi Leena Huovinen uskovat, että urheilu voisi antaa pelikenttien ulkopuolella enemmän. Yksittäisten urheilijoiden lisäksi he korostavat organisaatioiden ja urheiluliittojen vastuuta.

Politiikka kuuluu urheiluun

Leena Huovinen painottaa lähtökohtaisesti urheilun olevan monessa kohtaa myös poliittista, jo lähtien siitä, miten kunnissa järjestetään eri urheilumahdollisuuksia tai ylläpidetään urheilukenttiä ja hiihtolatuja. ”Niiden rakentamisestahan päättää aina kunnan päättäjät, jotka ovat poliittisesti valittuja henkilöitä.” Huovinen toteaa politiikan olevan jo osa urheilua, vaikka se ei ehkä aina ole selvää.

Huuhkajien kapteeni ja AE Larissan pelaaja Tim Sparv toteaa, ettei hänen mielestään tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentaminen ole politiikkaa, vaan sen pitäisi olla itsestäänselvyys.

Huovisen mielestä urheiluun liittyvä politiikka olisi syytä tuoda paremmin esille, ettei syntyisi sellaista harha-ajatusta, ettei urheilussa ole politiikkaa. ”Joka kerta kun sanotaan, että politiikka ei kuulu urheiluun, se menee vähän mönkään.”

Urheilu ei ole oma todellisuutensa

Tim Sparv: ”Urheilu ei ole yksityinen saari yhteiskunnassa, vaikka jotkut haluavat, että se olisi.” Sparv näkee urheilussa paljon mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, ja sanoo ilahtuvansa aina kun joku uskaltaa ottaa kantaa. ”Urheilu voi olla niin paljon muutakin kuin pelkkää peliä. Viime vuosina olemme nähneet kuinka hyvin jotkut urheilijat ovat käyttäneet omaa ääntään. Tiedostamme, että monet nuoret ja aikuiset seuraavat meitä, ja se olisi mielestäni vastuutonta, jos emme yrittäisi, silloin tällöin, panna esimerkiksi ihmisoikeuksia etusijalle.”

”Sinun täytyy olla rohkea ja varautua siihen, että tulee paljon kriittistä palautetta, jos haluat olla enemmän kuin pelkkää urheilija. Se on osa tätä hommaa.”

Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv. Kuva: Suomen Palloliitto

Samoilla linjoilla on myös Leena Huovinen: ”Urheilu on aika pitkään elänyt omassa todellisuudessaan, jossa vielä viljellään tätä, että minun ei tarvitse ottaa tähän kantaa. Eikä tarvitsekaan, sananvapauteen liittyy myös oikeus olla sanomatta.” Huovinen kuitenkin painottaa, ettei urheilumaailma voi aina ohittaa kaikkia ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa koskevia asioita. Hän uskoo, että urheilulla ja urheilijoilla voisi olla paljon isompi rooli ihmisoikeuksien puolustamisessa. ”Olisi tervetullutta, että urheiluväen sisältä nousisi myös enemmän puhetta oikeudenmukaisuuden, tasavertaisuuden ja kohtuullisuuden ajatuksista, jotka liittyvät politiikkaan. Se olisi valtava mahdollisuus. Se paikka on käyttämättä tällä hetkellä.”

Huovinen kertoo urheilun itsessään tarjoavan näitä paikkoja, esimerkiksi silloin, kun urheilukisoja järjestetään keinolla millä hyvänsä epäinhimillisiä keinoja kaihtamatta. Hän on itse ollut kisapappina mukana kahdeksissa eri olympialaisissa, joista ainakin Rion, Sotshin ja Pekingin olympialaisissa on pohdittu sitä, millä hinnalla mahtavat puitteet on rakennettu. Huovisen mukaan tilanteita, joissa urheilijat ovat turvassa kisakylässä, mutta aidan takana ihmisoikeudet eivät toteudu, voisi käyttää paremmin hyödyksi asioiden muuttamiseen.

Yliopisto- ja kisapappi Leena Huovinen. Kuva: Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Huovinen toteaa, ettei kannan ottaminen kuitenkaan ihan tavatontakaan ole: ”Jos tuntee urheiluhistoriaa, niin ihan lähtien Muhammad Alista, joka kieltäytyi lähtemästä Vietnamin sotaan tai Meksikon olympialaisista, siellä jo otettiin kantaa poliittisiin ihmisoikeuskysymyksiin.” Huovinen mainitsee, että myös suomalaisista urheilijoista on alkanut nousta kantaa ottavia ääniä, esimerkkinä hän mainitsee jääkiekkoilija Aapeli Räsäsen, jota kunnioittaa ja arvostaa paljon. Kuluneen vuoden aikana Räsänen on esimerkiksi vedonnut nuoria ottamaan koronan vakavasti. Lisäksi hän ottaa aktiivisesti kantaa ajankohtaisiin aiheisiin Twitterissä sekä Aamulehden kolumnistina.

Tim Sparv kannustaa kaikkia tuomaan omia mielipiteitään esille sosiaalisen median rajusta keskustelukulttuurista huolimatta. ”Sävy voi välillä olla aika raju, jos otat urheilijana kantaa. Sinun täytyy olla rohkea ja varautua siihen, että tulee paljon kriittistä palautetta, jos haluat olla enemmän kuin pelkkää urheilija. Se on osa tätä hommaa.”

Urheilua ei saa tehdä hinnalla millä hyvänsä

Leena Huovinen kertoo ymmärtävänsä, miksi monet ovat hiljaa. ”Haluan korostaa, että ymmärrän sen, en ole sillä tavalla sinisilmäinen.” Huovinen toteaa, ettei urheilijoita pitäisi asettaa sellaiseen tilanteeseen, jossa he joutuvat pohtimaan, voivatko osallistua esimerkiksi kerran neljässä vuodessa pidettäviin olympialaisiin, jos ne pidetään paikoissa, joissa ihmisoikeudet eivät toteudu. ”Minun mielestäni näiden ylärakenteiden pitää huolehtia siitä, että urheilijat eivät joudu tekemään kerta toisensa jälkeen sellaisia ratkaisuja, että voinko minä mennä sinne. Vaan niiden pitäisi olla sillä tavalla hyviä ratkaisuja, että ei hinnalla millä hyvänsä sitä urheiluakaan tehdä.”

Myös Tim Sparv nostaa organisaatioiden merkityksen esiin: ”Isot organisaatiot laittavat urheilijat välillä ikävään paikkaan, kun he vievät kisat, turnaukset ja leirit sellaisiin paikkoihin missä ihmisoikeudet eivät ole kunnossa. Tuntuu siltä, että puuttuu halu keskustella urheilijoiden kanssa ennen päätöksentekoa.” Huuhkajien kapteeni Sparv uskoo kuitenkin tilanteen olevan menossa parempaan suuntaa: ”Urheilijat eivät ole enää pelinappuloita, jotka organisaatiot voivat viedä mihin tahansa, vaan heillä on myös vaatimuksia ja toivomuksia. Uskon että FIFA, UEFA, IOC ja kumppanit tajuaa tätä enemmän ja enemmän.”

”Ei tarvitse pelätä, kun menee sydämensä mukaan”

Leena Huovinen haluaa kannustaa kaikkia ihmisiä muistamaan, ettei silloin tarvitse pelätä, kun toimii sydämensä mukaan ja kuuntelee omaa ääntään. Hän muistuttaa, että oman arvomaailman vastainen toiminta voi heikentää myös urheilutulosta. Samalla Huovinen tiedostaa, että myös vaikuttamisella voi olla hintansa. ”Omaa sydäntään voi seurata. Ei pelkäisi turhaan, jos tietää, että on oikealla asialla. Toki hintansa sillä voi olla, että jos ei mahdu joukkueeseen tai jotain sellaista, niin sillä voi olla hinta. Mutta joku on viisaasti sanonut, että joka aamu pitäisi peiliin pystyä katsomaan levollisesti, että omat puheet, teot ja ajattelu on synkassa.” Huovinen on myös itse joutunut sietämään kritiikkiä, toimiessaan omien arvojensa mukaisesti. Huovinen on siunannut homo- ja lesbopareja sekä puhunut tasa-arvoisen rakkauden puolesta.

”Kisapappi korostaa jokaisen ihmisen olevan yhtä arvokas, oli hänellä mitaleita kaulassa tai ei.”

Kokenut jalkapalloilija Tim Sparv haluaa rohkaista muita esimerkillään. ”Nuorena paljon muu kuin futis ei kiinnostanut minua, mutta kokemus ja ikä ovat avanneet silmiäni. Futis on ollut koko elämäni mutta olen tajunnut, että jalkapallokentän ulkopuolella on toinen maailma, jota ei kannatta unohtaa. Olen kiinnostunut, mitä siellä tapahtuu ja jos media kysyy, mitä mieltä olen jostain, niin aion sanoa mielipiteeni. Hiljaisuus ei ole vaihtoehto minulle.”

Kaikille yhteisiä arvoja

Huovinen toivoo, että urheilun avulla pidettäisiin yllä hyvään ihmisyyteen liittyviä arvoja, kuten oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Huovisen mielestä kyseessä on meille kaikille yhteisistä asioita, joista ei tarvitse tehdä sen kummempaa numeroa. Kisapappi korostaa jokaisen ihmisen olevan yhtä arvokas, oli hänellä mitaleita kaulassa tai ei.

Tim Sparv nostaa esiin urheilun tarjoamat hyvät puolet: ”Urheiluympäristö on mahtava paikka. Toivon, että niin moni nuori kuin mahdollista saisi kokea sen. Urheilussa saat uusia kavereita ja opit työskentelemään yhdessä. Tapaat erilaisia ihmisiä ja opit kuinka tärkeää toisten kunnioittaminen on joukkuelajissa. Luot terveellisiä tapoja ja itseluottamuksesi kasvaa. Jos olet onnekas, pääset myös Suomen ulkopuolelle kokemaan eri kulttuureja, mikä kehittää sinua ihmisenä.”

Huovinen nostaa esiin, ettei kukaan pärjää yksin. Huipullekaan ei pääse ilman taustajoukon panostusta. Hän toivookin, että muut otetaan huomioon urheilukentän ulkopuolella, vaikka kentällä pyrittäisiinkin parhaaseen yksilösuoritukseen. ”Ihmisyyteen kuuluu, että me pidetään toisista huolta ja tietty kohtuullisuus, hinnalla millä hyvänsä emme voi myöskään tehdä asioita. Ei ne arvot ole varmaan urheilijalle yhtään sen erilaisia kuin ne ovat minulle, sinulle tai jollekin mummelille tuolla Tohmajärvellä. Ne liittyvät jotenkin tähän, että otetaan muut huomioon ja kunnioitetaan tätä elämää. Siitä se lähtee.”

Julkaistu

The Church of Kakko – kun uskonto ja urheilu kohtaavat

Annika Hämäläinen

URHEILU on merkityksellistä. Se tarjoaa lohtua, toivoa ja esikuvia. Urheilijat ovatkin parhaimmillaan merkityksellisiä miljoonille ihmisille. Esimerkiksi NBA-koripalloilija Kobe Bryantin menehdyttyä traagisessa lentokoneonnettomuudessa tammikuussa yhdessä 13-vuotiaan tyttärensä Gianna Bryantin ja seitsemän muun henkilön kanssa, kävi selväksi, kuinka tärkeä esikuva huippu-urheilija Bryant oli ollut lukemattomille ihmisille. Emil Elo kirjoitti Kauppalehteen kolumnin ”Kobe Bryant oli yksi Jeesuksista” (3.2.2020). Otsikko kuvaa hyvin Bryantin merkitystä, sekä uskonnon ja urheilun suhdetta. Tässä artikkelissa käydään läpi muutamia muitakin esimerkkejä.

Kobe Bryant Kuva: Celeste Lecaroz
Palvotut rukoilevat ”puolijumalat”

Katsoessani vuoden 2020 snookerin maailmanmestaruuskisoissa pelaavan lajilegenda RonnieO’Sullivanin peliä, ymmärsin, mistä ajatus urheilijoiden puolijumalien kaltaisista lahjoista kumpuaa. Aki Kauppisen selostamassa MM-finaalissa O’Sullivan ylsi kuudennetta kertaa maailmanmestariksi muutamasta epätoivoisesta ”hit and hope” -tyylisestä lyönnistä huolimatta, jättäen pettyneen Mark Selbyn toiseksi. Finaalin jälkeen nähtiin draamaa, kun Selby kertoi kokeneensa O’Sullivanin epätoivoiset lyönnit epäkunnioittavana itseään ja koko peliä kohtaan. Ronnie O’Sullivanin kaltaiseksi oman lajinsa huipuksi tai ”puolijumalaksi” voidaan kutsua myös esimerkiksi tenniksen moninkertaista Grand Slam -voittajaa Roger Federeriä.

”Urheilu tuo esiin eri uskontoja.”

Urheilukentillä näkee toistuvasti rukoilevia pelaajia, valmentajia sekä katsojia. Menestyvät urheilijat voivat toimia esikuvina myös uskonnon saralla. Näin on käynyt esimerkiksi Liverpoolissa menestyksekkäästi pelanneen Mohamed ”Mo” Salahin kohdalla. Salah on voittanut useita parhaan pelaajan sekä parhaan maalintekijän palkintoja. Lisäksi hän on Englannin Valioliigan hallitseva mestari ja Mestarien liigan 2019 voittaja yhdessä joukkueensa Liverpoolin kanssa. Mo Salah onkin yhtenä tämän hetken parhaana jalkapalloilijana inspiroinut todistettavasti joitakin faneja kääntymään muslimiksi. Salahin menestyksen tarjoama uskonnollinen inspiraatio näkyy myös Liverpoolin peleissä, joissa voi kuulla fanien laulavan ”I’ll be a Muslim too” -laulua:

”If he’s good enough for you, he’s good enough for me.
If he scores another few, then I’ll be Muslim too.
If he’s good enough for you, he’s good enough for me.
Sitting in the mosque, that’s where I wanna be!
Mo Salah-la-la-la, la-la-la-la-la-la-la.”

Jalkapallo ja Maradoniaaninen kirkko

Paavi Johannes Paavali II on todennut jalkapallon olevan kaikista joutavista asioista ehdottomasti kaikkein tärkein. Jalkapallosta pitäneen paavin kannattamaa joukkuetta on arvuuteltu pitkään, mutta paavin lempijoukkueeksi on nimetty ainakin kuusi eri vaihtoehtoa, joten selvää vastausta kysymykseen ei ole.

Paavin puheiden lisäksi jalkapallo voi näkyä myös jumalanpalveluksissa. Sunderland A.F.C-jalkapalloseurasta kertovassa ”Sunderland ’Til I Die” -dokumentissa näytetään, miten paikallisessa jumalanpalveluksessa pappi esirukoilee seuran ja sen tarjoaman yhtenäisyyden puolesta. Kirkossa kävijöistä osa on pukeutunut myös Sunderland A.F.C:n kaulahuiveihin. Sunderlandissa pidetty jumalanpalvelus ei ole ainoa laatuaan, sillä ainakin hollantilainen pappi Paul Vlaar on pitänyt jalkapallomessuja. Vuonna 2010 Vlaar pidätettiin virastaan, kun hän oli pitänyt jalkapallon MM-kisojen alla oranssiin pukeutuneena jalkapallomessun, jossa rukoiltiin Hollannin maajoukkueen puolesta. Vlaarin toimintaa ja jalkapallomessua pidettiin epäsopivana ja liian maallisena toimintana pyhään tilaan.

Myös Englannin Valioliigassa pelaavan Arsenalin entinen valmentaja Arsène Wenger, on verrannut valmentajana toimimista pappeuteen The Telegraphille antamassa haastattelussaan. ”Oletko valmis uhraamaan elämäsi? Se on kuin olisit pappi. Olet jalkapallopappi.” (Lainaus suomeksi Valioliiga.com.) Wenger painottaa vakaumuksensa olevan Arsenalissa ja uskoo valmentamisen kehittävän häntä ihmisenä.

Diego Maradona pelasi pelinumerolla 10. Kuva: Wikipedia

Uskontotieteilijä Teemu Taira on tutkinut jalkapalloa uskontona. Jalkapalloa voidaan perustellusti pitää uskonnonkaltaisena ilmiönä tai jopa uskontona. Sen lisäksi jalkapallo on toiminut innoittajana uusille uskonnoille, kuten Maradoniaaniselle kirkolle (Iglesia Maradoniana). Uskontoparodia perustuu pitkälti kristinuskoon, erityisesti katolilaisuuteen. Uskonto sai alkunsa, kun vuonna 1986 argentiinalaista jalkapallolegendaa Diego Maradonaa kannattaneet kaverukset juhlivat Maradonan syntymäpäivää, Maradoniaanista joulua. Vuosia myöhemmin kirkko järjestäytyi.

Nykyään Maradoniaanisella kirkolla on oma rukouksensa sekä kymmenen käskyään, jotka pohjautuvat Isä meidän-rukoukseen sekä kymmeneen käskyyn. Uskonnolla ei ole omia tiloja, mutta sen temppeleitä voivat olla kaikki jalkapallostadionit. Maradoniaanista kirkkoa kutsutaan myös Maradonan vuoden 1986 MM-kisoissa tekemän käsimaalin mukaisesti ”Jumalan käsi” -kirkoksi. Maradona viimeisteli Meksikon maailmanmestaruuskisoissa Englantia vastaan tekemänsä ensimmäisen maalin kädellään ja nimesi sen myöhemmin ”Jumalan käsi” -maaliksi. Maali aiheutti aikanaan kohun ja kiristi entisestään Argentiinan ja Englannin välejä.

Diego meidän (suom. Panu Autio, alkuperäinen El Dios Nuestro)

Diego meidän, joka olet kentillä,
pyhitetty olkoon sinun vasurisi,
tulkoon sinun valtakuntasi,
ja tapahtukoon sinun jalkapallosi kaikilla maailman kentillä.
Anna meille meidän jokapäiväinen ilomme
ja anna petturitoimittajille heidän syntinsä anteeksi
niin kuin mekin anteeksi annamme Napolin mafialle.
Äläkä saata meitä kiusauksiin
vaan vapauta meidät *Havelangesta.

Diego

(*Brasilialainen urheiluvaikuttaja ja Fifan entinen puheenjohtaja Joao Havelange.)

Maradonan pelipaidan avulla tunnustetaan maradoniaanista uskoa. Kuva: Wikipedia

Maradoniaaniset käskyt:

  1. Pallo ei saa tahriintua.
  2. Rakasta jalkapalloa yli kaiken.
  3. Tunnusta ehdotonta rakkautta jalkapalloa ja Maradonaa kohtaan.
  4. Puolusta Argentiinan maajoukkueen paitaa ja kunnioita sen kansaa.
  5. Levitä Diegon sanaa kaikkialle maailmaan.
  6. Kunnioita temppeleitä, missä Diego on pelannut ja pyhiä pelipaitoja, joita hän on edustanut.
  7. Älä yhdistä Diegoa mihinkään yksittäiseen joukkueeseen.
  8. Julista kirkon sanomaa kaikkialla.
  9. Ota Diego toiseksi nimeksesi ja tee näin myös lapsillesi.
  10. Anna ensimmäiselle poikalapsellesi nimeksi Diego.
Jääkiekko – Pelastava Kaapo Kakko

Myös jääkiekkoa voidaan jalkapallon tavoin tarkastella uskontona. Maradona ei suinkaan ole ainoa urheilija, jolle on perustettu oma kirkko, sillä myös suomalaisen jääkiekkoilija Kaapo Kakon kunniaksi on perustettu oma uskonto The Church of Kakko (https://churchofkakko.com). Kakon kirkko pitää Turusta kotoisin olevaa jääkiekkoilijaa NHL-seura New York Rangersin valittuna pelastajana, joka tulee vielä nostamaan mestaruuspokaali Stanley Cupia. Ilosanomaa Kaapo Kakon taidoista jaetaan gifeillä, joissa Kakko tekee maalin.

Ralliauton kosketus

Rallissa paikan päällä olevilla katsojilla oli pitkään kunnia-asiana koskettaa ohiajavia ralliautoja. Tapa aiheutti paljon vaaratilanteita, sillä riski auton alle jäämiselle tai sormien menettämiselle oli huomattava. Tästä huolimatta ralliautoon koskeminen oli tärkeää. Tavassa voidaan nähdä rituaalisia piirteitä, joka toi koskijalle kunniaa ja mahdollisesti hyvää onnea. Ralliautoilun maailmanmestari Ari Vatanen ajoi vuoden 1985 Monte Carlo -rallissa tienpientareella olevaan yleisöön. Yhden katsojan jalka murtui. Vatanen kertoi kyseisen miehen tulleen myöhemmin kertomaan, miten hienoa hänestä oli, että maailmanmestari oli murtanut juuri hänen jalkansa. Vatanen ajoi kyseisenä vuonna lopulta Monte Carlon ylivoimaiseen voittoon.

34-vuotiaana kuollutta Ayrton Sennaa pidetään edelleen kaikkien aikojen parhaimpana kuljettajana. Kuva: Wikipedia
Ayrton Senna – Jumalan nähnyt kilpa-ajaja?

Kaikkien aikojen parhaana kilpa-ajajana pidetty brasilialainen Ayrton Senna oli tunnetusti uskonnollinen. Senna kertoi luottavansa Jumalan johdatukseen ja kantoi Raamattua mukanaan matkoillaan. Hän väitti ajatelleensa itse Jumalan heiluttavan hänelle ruutulippua kisoissa. Ennen kuolemaansa San Marinon vuoden 1994 Grand Prix’ssä, Senna oli kertonut, Jumalan luvanneen hänelle, että sinä päivänä Senna tulisi näkemään Jumalan. Kisassa Senna ajoi nopeassa Tamburello-kaarteessa suoraan ja törmäsi nopealla vauhdilla kuolettavasti betoniseinään. Ayrton Sennan hautaa koristaa teksti: ”Mikään ei voi erottaa minua Jumalan rakkaudesta.”

Urheilua voidaan siis perustellusti tutkia ja jopa pitää uskontona. Samalla urheilu sisältää ja tuo esiin uskontoa, esimerkiksi jalkapallokentällä näkee toistuvasti rukoilevia pelaajia, jotka pyytävät menestystä ja kiittävät jumaliaan onnistuessaan. Urheilu voi tulla myös osaksi eri uskonnollisia yhteisöjä, esimerkiksi kristillisissä jumalanpalveluksissa voidaan pyytää siunausta oman kaupungin, kaupunginosan tai maan joukkueelle. Samalla uskonnolliset yhteisöt tarjoavat usein mahdollisuuksia harrastaa urheilua. Urheilu voi myös toimia inspiraationa uusille (parodia)uskonnoille.

Julkaistu

Tasa-arvon seinäsyöttö

”Seinäsyöttö on tilanne, jossa pallollinen käyttää kanssapelaajaa ns. seinänä ohittaessaan vastustajan. Kanssapelaaja palauttaa pallon yhdellä kosketuksella.”

Aino Vihonen

VASTUSTAJANA pelissä ovat vanhat asenteet naisurheilua kohtaan. Naisten jalkapallotoiminta on pelin alusta asti tehnyt tasa-arvon seinäsyöttöjä jalkapalloliitoille, mutta liittojen takaisinsyötöt eivät kuitenkaan ole huoliteltuja. Jalkapalloliittojen panostus peliin on keskinkertaista, eikä paljon puhuttu tiimipeli kulje vieläkään sujuvasti. Kanssapelaajan mielenkiinto on ”ammattilaisten” parissa, ei naisten jalkapallossa.

Ongelma on sama kuin monessa muussakin urheilulajissa: naisten urheilu nähdään ala-arvoisena verrattuna miesten urheiluun.

USA:n naisten jalkapalloliiga NWSL sisältää yhdeksän joukkuetta. Näistä yksi on Sky Blue FC New Jerseystä, jota edustaa mustassa pelipaidassa Gina Lewandowski. Vuonna 2022 jalkapalloliigaan liittyy muun muassa Natalie Portmanin ja monien muiden Hollywood-tähtien omistama joukkue. Kuva: Pixabay
Tasa-arvoa asenteisiin

Naisten jalkapallo on noussut maailmalla tasa-arvoisempaan asemaan, vaikka matkaa on vielä jäljellä. Sata vuotta sitten jalkapallo ei sopinut naisen sosiaaliseen, biologiseen tai fysiologiseen muottiin, jonka yhteiskunta oli sille asettanut. Nämä vanhat asenteet näkyvät monessa eri urheilulajissa, mutta naisjalkapalloilijat tämän vastustajan naisjalkapalloilijat ovat jo haastaneet.

Jalkapallon supertähti Alex Morgan kertookin huomanneensa konkreettisesti naisten heikon aseman jalkapallossa: Vuonna 2013 Fifan palkintogaalassa johtoryhmän jäsenet eivät olleet tunnistaneet Morgania, vaikka tämä oli sijoittunut kolmanneksi parhaan pelaajan sarjassa. Oletus oli, että nainen jalkapallogaalassa on jonkun miespelaajan tyttöystävä.

Naisjalkapallossa myös ulkonäöllä ja seksuaalisella suuntauksella on ollut merkitystä menestykseen. Morgan edustaa perinteisiä kauneusihanteita ja on naimisissa miesjalkapalloilijan kanssa. Toisin on Morganin vanhan kollegan Abby Wambachin tilanne: hän nauttii myös jalkapallolegendan maineesta, mutta muun muassa seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi ei saavuttanut Morganin kaltaisen tähden asemaa.

Törkeät palkkaerot

Jalkapallossa on alettu kiinnittämään huomiota nais- ja miespelaajien palkkaeroihin.

Suomen naisten A-maajoukkue taisteli pitkään saadakseen samanarvoiset pelaajasopimukset miesten A-maajoukkueiden kanssa. Tasa-arvoinen sopimus solmittiinkin viime syksynä. Suomen lisäksi myös Brasilia, Australia, Norja ja Uusi-Seelanti maksavat samansuuruisia palkkioita mies- ja naispelaajilleen.

Tasa-arvoisen palkintojärjestelmän välillä on kuitenkin jättimäinen kuilu. Fifa ei ole vaatinut naisjalkapalloilijoille samansuuruista palkkaa, puhumattakaan palkintorahojen suuruuksista. Vuonna 2019 USA:n naisten jalkapallojoukkue voitti kultaa ja palkintorahaa jokainen sai noin 250 000 euroa. Vastaavasti miesten MM-kisojen kullan palkintorahaa jokainen joukkueesta saisi noin 1.1 miljoonaa euroa.

Yhdysvalloissa naisten maajoukkue on saanut äänensä kuuluviin Megan Rapinoen johdolla: vuonna 2019 maajoukkue oli Time-lehden vuoden urheilija ja Rapinoe valittiin Sports Illustrated -lehden vuoden urheilupersoonaksi. Kuva: Unsplash
Tasa-arvoon on vielä matkaa

Fifa osallistui viime kevään kansainväliseen naistenpäivään kampanjalla, jonka mosaiikkikuva muodostui tasapuolisesti 48 naisen ja 48 miehen kuvista. Naistenpäivän slogan oli #eachforequal. Kauniin kuvakampanjan ja yhteishengen sijaan Fifalla olisi ollut myös mahdollisuus tehdä konkreettisia muutoksia tasa-arvon edistämiseksi jalkapallossa.

Kansainvälisenä naistenpäivä tapahtui myös Yhdysvalloissa. Naisten maajoukkue kyllästyi huonompiin kenttiin, hotelleihin ja palkkaukseen, vaikka tulokset olivat huomattavasti miesten joukkuetta parempia. Naisten maajoukkue haastoikin maan jalkapalloliiton oikeuteen sukupuolisyrjinnästä.

Muutoksen tuulia on siis ilmassa. Lajin suosion ja jalkapalloilijoiden omanarvontunnon noustessa on tasa-arvoa vihdoin alettu vaatia myös kentille.

Julkaistu

Jooga – elämää pienoiskoossa

Aino Vihonen

Ennen haastattelua Lilja pitää UniSportin kautta iyengarjoogatuntinsa ulkona. Sää on vielä lämmin, mutta viileä maa jalkojen alla antaa uudenlaisen tuntuman joogaan. Kuva: Aino Vihonen

UNISPORTIN iyengarjoogan ja pilateksen opettajan Katja Liljan ensikosketus joogaan oli mahtava. Rakkaus joogaan ei kuitenkaan aina synny ensimmäisellä kosketuksella, vaan joskus sen syttyminen vie vuosia. Kannattaa siis rohkeasti kokeilla eri joogasuuntauksia, jotta löytäisi sopivan lähestymistavan. Syyt harrastaa joogaa voivat vaihdella suuresti: toinen voi pyrkiä joogan avulla kehittämään mieltään ja toinen kaipaa vain fyysistä harjoitusta. Kysyimme Liljalta, millainen hänen joogapolkunsa on ollut, ja mitä jooga on.

Joogapolun ensimmäinen etappi on päästä alkuun

Lilja löysi oman joogapolkunsa alun parikymmentävuotiaana Helsingin Tanssivintiltä, jossa hän oli jo vuosien ajan käynyt tanssitunneilla. Suomen joogakulttuurin pioneerit Petri Räisänen ja Juha Javanainen toivat tanssivintille ensimmäiset astangajoogan tunnit. Lilja hymyilee ja kuvailee ensikosketuksensa joogaan olleen mahtava ja harjoituksen kehollisen kokemuksen olleen hyvin voimakas.

Tanssi pysyi vahvana elementtinä Liljan harrastamisessa, mutta joogakokemus oli jättänyt pysyvän jäljen Liljan elämään. Astangajoogan lisäksi Lilja kokeili vuosien varrella useita eri joogasuuntauksia. Iyengarjoogaa Lilja harjoitteli lajin suomalaisen pioneerin, Anneli Rautiaisen, opissa ja tykästyi juurevaan ja askeettiseen, intialaisilta juurilta ponnistavaan joogasuuntaukseen.

Iyengarjoogan monimuotoisuus

Iyengarjooga on oppi-isänsä, B. K. S. Iyengarin (1918-2014) mukaan nimetty suuntaus. Tyypillistä suuntaukselle on asanoiden ja niiden erilaisten variaatioiden yksityiskohtaisen tarkka ja keskittynyt harjoittaminen. Asana tarkoittaa joogan asentoa tai fyysistä harjoitetta. Asanaharjoittelun lisäksi keskitytään myös pranaymaan eli erilaisiin hengityksenhallintaharjoituksiin.

Iyengar kehitti paljon erilaisia apuvälineitä harjoittelun tueksi. Erilaiset apuvälineet, kuten joogatiilet ja vyöt, ovatkin tulleet valtavirralle tutuiksi juuri iyengarjoogan kautta.

Apuvälineiden käyttö auttaa konkariakin huomaamaan aina uusia puolia harjoituksista ja niiden avulla omasta kehostaan ja kokemuksestaan. ”Iyengarjoogassa apuväline toimii usein kehollisen kokemuksen laajennuksena, jolloin välineestä tulee keskeinen osa tietoista havaintokokemusta,” Lilja toteaa.

Kuva: Unsplash
Joogaaminen on monipuolista harjoitusta

Myös koronaviruksella on ollut vaikutusta harjoitteluun. Kaikki Liljan kurssit siirtyivät keväällä Zoomin kautta lähetettäviksi. Uusi väline onkin otettu ilolla vastaan, sillä sen mahdollistama yhteinen harjoittelu on ollut tärkeä yhteisöllisyyden vahvistaja ja harjoituksen ylläpitäjä haastavana aikana.

Toisaalta etäopetus ei täysin korvaa lähiopetuksen kehollisia kohtaamisia, henkilökohtaista opetusta ja läsnäolon mahdollistamaa vuorovaikutteisuutta. Myöskin apuvälineiden käyttöä joutuu kotioloissa rajoittamaan ja soveltamaan, koska kodeista harvoin löytyy joogastudioiden välineistöä ja tiloja.

Joogaharjoittelun sydän on itsenäinen harjoittelu. Tällöin voi esimerkiksi rauhassa reflektoida tuntemuksiaan ja harjoitteluaan. Joogaharrastuksen aloittaminen itsenäisesti saattaa kuitenkin olla haastavaa ilman konkreettisia ohjeita ja ohjaajan kehollista läsnäoloa, joten Lilja suosittelee varsinkin harjoittelun alkuvaiheessa joogatunneille hakeutumista.

Kuva: Unsplash
Onko jooga vain palauttavaa liikuntaa?

”Jooga yhdistetään nykykielessä usein palautumiseen ja rentoutumiseen, mutta joogaharjoitus voi olla myös voimakasta ja elintoimintoja kiihdyttävää toimintaa”, Lilja huomauttaa ja jatkaa: ”Jooga opettaa elämän kiertokulkua ja erilaisiin olosuhteisiin sopeutumista.”

Yksi tärkeä ero joogan ja muiden fyysisten harjoittelumuotojen välillä on se, että joogassa harjoitellaan myös rauhoittumista ja paikallaanoloa. Joogaharjoittelu ei ole aina ”liikuntaa”, vaan se on myös rauhoittumista olemiseen.

Liljan oma joogarutiini on päivittäistä, mutta harjoitukset ovat hyvin vaihtelevia tyyliltään. Tärkeintä on ottaa huomioon, mitä oma keho tarvitsee.

Kehollista filosofiaa

Joogaan sisältyvät myös moraaliperiaatteet ja eettinen pohdiskelu. Joogaharjoituksessa elämän haasteet ja tunnetilat voi kokea ikään kuin pienoiskoossa ja rajatussa ympäristössä. Todellinen jooga tapahtuu kuitenkin joogamaton ulkopuolella.

Liljan mukaan suuri kysymys on, miten harjoittelu vaikuttaa ihmisen ajatteluun ja tekoihin joogisten harjoitusten ulkopuolella.

”Joogaan liittyy vahvasti itsensä kultivoimisen periaate”

Kuva: Unsplash
Jooga on haaste

Joogan merkitystä pohtiessaan Lilja syventyy ajatuksiinsa. Hetken kuluttua hän toteaa, että jooga on haaste.

”Jooga on itsensä haastamista kohtaamaan uudenlaisia tilanteita ja olemaan totuudellinen, olemaan läsnä, olemaan kykenevä kuuntelemaan, ja olemaan keskittynyt. Jooga on minulle juurtumista ja kehollista itsensä oivaltamista. Harjoitukseen liittyy tietty askeettisen yksinkertaisuuden vaikeus, kauneus ja totuudellisuus.”, Lilja selittää.

Haasteet fyysisessä harjoituksessa toimivat metaforana itsensä kultivoimiselle myös muualla maailmassa: ”Kukaan ei ole pohjimmiltaan pelkästään hyvä ja tee aina oikein. Harjoituksen avulla voi kehittyä paremmaksi itsensä ja muiden kuuntelijaksi, paremmaksi opettajaksi, mutta myös paremmaksi tunnistamaan omia kehityskohteitaan joogamaton ulkopuolella.”

Julkaistu

Kulttuuritila-ahdinkoa koronan aikaan

Kulttuuritilat ovat vaarassa monessa paikassa.

Saana Niemi

VIIME aikoina sosiaalisessa mediassa on levinnyt teatteriharrastajakansan puolesta ikäviä uutisia. Toimitilojensa menettämisen uhan alla on Turussa niin Barker-teatteri kuin Turun ylioppilasteatterikin. Myös Jyväskylässä kamppaillaan samanlaisten ongelmien kanssa, sillä sielläkin toimivan ylioppilasteatterin tilavuokraa ajetaan jatkuvasti enemmän ahtaalle. Viime joulukuussa uutisoitiin siitä, kuinka Helsingin ylioppilasteatteri on vaarassa menettää Mustikkamaan kesäteatterinsa.

Ilmiöiden ajallinen läheisyys voi olla osittain sattumaa, osittain taas niiden taustalla on samanlaisia tekijöitä. Turun ylioppilasteatterilla ja Barkerilla uhkana on tilojen menettäminen johonkin ”tuottoisampaan” tarkoitukseen, sillä taidealan tuotot ovat pienemmät kuin voittoa tavoitteleva liiketoiminta. Jyväskylän ylioppilasteatterin ja Mustikkamaan kesäteatterin tilanteita yhdistää puolestaan tiloista ja resursseista kamppaileminen.

Kuva: Unsplash

Tähän aikaan tuntuu, ettei mistään voi puhua mainitsematta koronaa. Tämäkään aihe ei ole poikkeus. Aika on ollut jokaiselle toimitaholle haastava, eikä vähiten taiteellisille aloille, joissa tulot vaihtelevat paljon normaalitilanteessakin. Taide on usein se, josta ollaan ensimmäisenä valmiita tinkimään, sillä sitä ei nähdä niin oleellisena perusedellytyksenä elämiselle ja arjen toiminnalle. Korona lisää siis oman pikantin mausteensa koko soppaan.

Mutta miksi kulttuuria ajetaan jatkuvasti ahtaalle muiden hankkeiden tieltä?

Tilakriisit tiivistetysti

Jyväskylän ylioppilasteatteri (JYT) toimii Ylioppilastalo Ilokiven tiloissa, joka kuuluu Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnalle (JYY). Tiloissa järjestetään muutakin toimintaa ja JYY on jatkuvasti karsinut JYT:n käyttöoikeutta tilaan sillä tuloksella, että tällä hetkellä JYT:llä on käytettävissään vain yksi vuoro viikossa. Tällainen käyttörajoitus tekee teatterin tekemisestä käytännössä mahdotonta.

Helsingin Ylioppilasteatterin omistaman Mustikkamaan kesäteatterin kohtalo keikkui vaakalaudalla, koska Helsingin kaupunki päätyi leikkaamaan Ylioppilasteatterilta, koska se halusi jakaa avustuksia tasaisemmin muiden toimijoiden kesken. Tämä on todella ymmärrettävää ja muille avustuksia saaville tahoille iloinen uutinen, mutta vaikuttaa Ylioppilasteatterin toimintaan mittavasti.

Siinä missä yllä mainitut ongelmat ovat jopa ymmärrettäviä resurssien puutteiden vuoksi, kuulostavat Turun kuviot surullisemmilta. Barker-teatterin tiloihin kaavaillaan loft-asuntoja ja Turun ylioppilasteatterin (TYT) tiloihin uutisoitiin pahimmillaan mahdollisesti tulevan K-Market. TYT:n vuokranantajan vaihduttua viime joulun alla rakennukseen suunnitellaan saneerausta, jonka myötä tilan vuokra nousisi. Teatterin on vaikea vastata vuokrankorotukseen tuloja syöneen koronakevään jäljiltä – ilman koronaakin korotus on mittava – joten vuokranantaja esitteli vähin äänin tilaa kiinnostuneille ostajille, joita on myönnetty riittävän jonoksi asti. Jos tilanne äityy siihen, että tuottoa tavoittelematon teatteri kilpailee kaupallista toimijaa vastaan, peli vihelletään poikki nopeasti, kapitalismin eduksi.

Kulttuuria ei arvosteta mutta sitä kyllä kulutetaan

Palaan kysymykseeni siitä, miksi kulttuuritoiminta joutuu niin usein siirtymään syrjään muiden hankkeiden edestä. Yksinkertaisin vastaus on raha. Matalamman kynnyksen kulttuuritoiminta harvoin tuottaa samanlaisia summia kaupallisten toimijoiden tapaan, joten sen toiminta riippuu paljon myös valtion sekä kaupunkien jakamista tuista ja avustuksista. Näistä varoista kuitenkin kilpailee monta tahoa keskenään, eivätkä summat ole usein riittäviä kaikille, vaikka rahat pyrittäisiin jakamaan mahdollisimman tasaisesti. Joko kilpaillaan koko kakusta tai sitten kaikki saavat palasen. Palat jäävät ohuiksi siivuiksi, sillä ottajia on paljon.

On vaikea selittää, miksi kulttuuri on tärkeää. Samalla tavalla kuin on vaikea selittää, miksi ihmisten tulisi olla empaattisia toisiaan kohtaan tai välittää kaikkien oikeuksien toteutumisesta. Kulttuuri tarjoaa hengen ravintoa siinä missä K-market ruumiin ravintoa. Näiden arvottaminen keskenään on hölmöä: ne eivät edes kamppaile samassa sarjassa. Kulttuuriton elämä on tylsistyttävää ja turruttavaa mielelle. Kun ihmiset jäivät neljän seinän vangeiksi koronan puhjetessa keväällä, väitän heidän tuijotelleen enemmän Netflixiä kuin lompakkojensa sisuksia.

Koronan jyllätessä moni, itseni mukaan lukien, huokaili ”pääsisipä teatteriin”, sillä elävän taiteenkin katseleminen on ihan erilainen sosiaalinen tapahtuma kuin katsoa valkokangasta tai ruutua. Samalla tavalla kuin kaikki livemusiikkia kuunnelleet tai konserteissa käyneet ovat samaa mieltä siitä, että livemusiikki on aivan eri asia kuin radion kaiuttimista tai korvalapuista kuunneltu jytke. Kulttuuri hieroo sydäntä ja sielua tavoilla, joita on vaikea kuvailla. Se tarjoaa tajuamisen hetkiä ja tunteita, jotka elähdyttävät kaiken muun elämän keskellä. Ne ovat kuin pieniä heräämisiä nukkuvassa arjessa.

Ei se koko vaan se syke

Edellä mainittuja sielun heräämisiä tarjoavat toki kaupunginteatteri, Logomo ja Finnkino. On kuitenkin elitististä väittää, ettei samanlaisia tai jopa vahvempia tunteita voi herätä pienessä kellaripubissa, jossa tilan ja kokemuksen jakaa alle 20 ihmistä. Kuka tahansa sellaisessa pubissa ollut henkilö, joka on päässyt todistamaan intohimoisten ihmisten taitojensa toteuttamista tietää, että paikan ja yleisön koolla tai esiintyjän ammattitaustalla ei ole merkitystä. Upeaa elävää kulttuuria on kaikkialla ja kaikissa.

Elämysten tarjoamisen lisäksi pientahon teatterit tekevät arvokasta työtä siinä, että ne esittelevät kulttuurimaailmaa kiinnostuneille riippumatta taustasta, iästä tai muista meriiteistä. Niiden kautta ensikertalaiset pääsevät niin lavalle kuin kulisseihin puuhastelemaan. Teatterin tekemisestä kiinnostunut noviisi ei voi marssia kaupunginteatterin ovista sisään parrasvalojen loisto silmissään, mutta esimerkiksi TYT:lla kokemuksen puute ei ole este mihinkään. Teatteriin ei ole pääsykokeita, vaan työryhmät valitaan aina produktiokohtaisesti. Näin jokaisella on mahdollisuus monta kertaa vuodessa päästä osaksi toimintaa. Monelle teatteritoiminta on ollut käänteentekevää omassa elämässä ja hyvinvoinnissa. Tietenkään se ei tuota rahaa merkittävästi, joten sen hyötyä on vaikea tarkastella tuottavuuden kantilta, vaikka tämä kantti tuntuu olevan mittana nykyään kaikkeen.

Barkerin suojeltu vanha kutomorakennus puolestaan tarjoaa katon ja työtilat yli 50 taiteen ja luovan alan ammattilaisella, sekä yksittäisille taiteilijoille että yhteisöille. Vuosittain teatterilla käy 5000 kävijää, eli trafiikkia riittää. Paikalla on suuri vaikutus Turun kulttuuritoimintaan, vaikka maallikolle asia ei vaikuttaisikaan siltä.

Tilat ovat kiven alla

Miksi tilaongelma on saavuttanut nämä mittasuhteet? Teattereille ei ole uusi ilmiö joutua vaihtamaan tiloja tai kamppailemaan niistä. Ongelma piilee siinä, että teatterien ja taiteelliseen toimintaan soveltuvia tiloja ei löydy helposti menetettyjen tilalle.

Turun ylioppilasteatterin tiloja skouttaillut Keskon edustaja oli sanonut haastattelussa Turun sanomille, että kauppiaille esitellään jatkuvasti erilaisia tiloja mahdollisiksi toimitiloiksi. Hänen oli varmasti tarkoitus rauhoitella, että tilojen esittely ei tarkoita vielä käytännössä mitään. Samalla hän kuitenkin sanoitti ääneen olennaisen ison ongelman: siinä missä marketeille esitellään jatkuvasti mahdollisia liiketiloja, ei Turussa ole teatteritoimintaan sopivia tiloja juuri nimeksikään. Siksi TYT:n ja Barkerin ahdingot ovatkin niissä mitoissa, joissa ne ovat.

Joku saattaa suutahtaa, että jos tiloja ei löydy keskustasta, miksi teatterit eivät mene kauemmas. Mikä tarve teatterilla on olla kaupungin arvokkaimmilla neliöillä? TYT:n talousvastaava Nuppu Ervasti sanoo hyvin Ylen haastattelussa, että kulttuurin kuuluu olla kaupungin sykkeessä, eikä periferiassa. Kulttuuria työnnetään usein kauas pois ihmisten keskuudesta ja raivataan kaupallisen toiminnan tieltä, vaikka kulttuuri kiinnostaa ja liikuttaa ihmisiä.

Turku, tuo taiteen ja kulttuurin kaupunki

Turun seutu on merkittävä taiteilijakeskittymä Suomessa. Silti jo parinkymmenen vuoden aikana Turussa mittava joukko taiteentekijöitä on toistuvasti menettänyt työtilansa, etsinyt uuden ja aloittanut alusta – myös vuonna 2011, kun Turku julistettiin kulttuuripääkaupungiksi. Muun muassa Barkerin tiloista kaupunki on luvannut pysyvät työhuoneet taiteilijoille.

”Turulla on arvostetun kulttuurikaupungin maine ja asema, sillä kaupungissa toimii monia eri harrastajateattereita Logomon ja kaupunginteatterin kaltaisten instituutioiden rinnalla.”

Kertooko jotain kaupungin tai yhteiskunnan arvoista, että pienen tahon kulttuuritoimintaa ajetaan ahtaalle voittoa tavoittelevien tahojen tieltä? Henkistä pääomaa tuottavat tahot jäävät auttamattomasti toiseksi niille, jotka tuottavat taloudellista pääomaa eli konkreettista pätäkkää.

Turun sanomat kirjoittavat, että Turun kaupunki on itse tehnyt selvityksen, jossa todetaan, että osalta kulttuuritoimijoista puuttuu asianmukaiset toimitilat joko kokonaan tai käytössä olevat tilat ovat puutteelliset tai epäsopivat toimintaan. Toimintaan sopivien tilojen niukkuus vaikuttaa suoraan taiteelliseen toimintaan. Esimerkiksi teatteria on mahdotonta tehdä tiloissa, jotka eivät tarjoa sen tarpeisiin sopivia edellytyksiä. JYT:n tapauksessa, tilat ovat sopivat, mutta yksi päivä viikossa ei riitä mielekkäiden esitysten tekemiseen.

Teatteriharrastajien joukossa spekuloitiin, tuleeko TYTin tiloihin kaavaillun kaupan nimeksi K-market Teatro. Heti perään toivottiin, että juttu jää huonoksi vitsiksi eikä muutu kieroutuneeksi totuudeksi. Tulevaisuus on vielä auki, ja niin kauan asioille voi vielä tehdä jotain. Vielä voimme valita koko kansaa palvelevan elävän kulttuurin muutaman henkilön taskuja täyttävien tuottojen sijaan.

Näin voit auttaa vaikeuksissa olevia teattereita

Turun ylioppilasteatteri:
Voit liittyä TYT:n kannatusjäseneksi tai ostaa lahjakortteja osoitteessa: http://turunylioppilasteatteri.fi/auta-teatteria/

Jyväskylän ylioppilasteatteri:
Voit liittyä JYT:n kannatusjäseneksi osoitteessa:
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSfqG3YNKhIAIqDaWNZG1eKEaPDAcAFQhmrA8tplhV6jTCytIA/viewform

Barker-teatteri: #kissmybarker
Tutustu Barker-teatteriin osoitteessa:
https://www.barkertheatre.fi

Julkaistu

Uskontotieteilijät urheilusta

Kysyin turkulaisilta uskontotieteen opiskelijoilta urheilun ja liikkumisen tavoistaan ja kokemuksistaan. Raportoin kyselyyn vastanneiden, yhdeksän uskontotieteilijän, ihastuttavasta itsen reflektoinnista urheilun vaikutuksista hyvinvointiin. Lisäksi vastanneiden oli mahdollisuus pohtia hieman urheilun yhtymäkohtia uskontoon. Laatimassani kyselyssä pyrin lähestymään aihetta mahdollisimman monipuolisesti. Saamani pohdinnat neljääntoista kysymykseen olivatkin ihanan syvällisiä opiskelukiireistä huolimatta. Lämmin kiitos kaikille vastaajille kokemuksien jakamisesta muille.

Johanna Kujala

Kuva: Unsplash

LÄHTÖKOHTANA toimii urheilun suotuisat vaikutukset kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kokonaisvaltainen hyvinvointi mielletään vastaajien kesken tasapainoksi elämän eri osa-alueiden – mielen ja henkisen energian, kehon, työn ja vapaa-ajan sekä sosiaalisen elämän – välillä. Riittävä liikunta, uni ja sopiva ravinto kuuluvat siihen oleellisesti. Psyykkisyyteen liitetään mieli, tunteiden käsittely kestävällä tavalla, oma arvokkuus, identiteetin rakennus esimerkiksi harrastusten avulla ja terve itsetunto. Lisäksi mielekkäät sosiaaliset suhteet edistävät tasapainoa. Eräs vastaaja arveli psyykkisen ja fyysisen lisäksi spirituaalisen ulottuvuuden kuuluvan erottamattomana osana hyvinvointia.

”Liikun, koska olen ihminen”

Urheilua saatetaan joskus ajatella vain fyysisenä ja ruumiillisena maailman kokemisena, mutta vastausten perusteella fyysinen ja mentaalinen linkittyvät hyvinkin vahvasti toisiinsa. Yksi vastaaja kirjoittaa yhteyden olevan ”ilmeinen ja merkittävä”, ja jopa enemmän juuri henkiseen puoleen vaikuttava. Oman fysiikan käyttäminen ja haastaminen koetaan myös antoisaksi tavaksi oman itsen, mielen ja psyyken tutkimisessa. Eräs vastaaja ei puolestaan koe urheilua henkisenä, eikä ole kokenut flow-tilaa tai ns. runners high -oloa, vaikka yleinen hyvinvointi urheillessa paraneekin.

Kuva: Unsplash

Vastaukset kysymykseen, ”miksi urheilet,” ovat moninaisia. Urheilua harrastetaan esimerkiksi oman ilon, hyvän olon ja nautinnon saavuttamiseksi, itsen kanssa kilpailemisen vuoksi, mielenkiinnosta, sekä itsetunnon ja mielialan kohotuksen vuoksi. Liikunnan koetaan myös auttavan omaan kehoon tutustumisessa, sillä se ”opettaa siitä, mihin kaikkeen oma ihmeellinen kroppamme voikaan kyetä”. Syy saattaa olla myös käytännöllinen ja arkinen liikkuminen paikasta toiseen, ja eräälle se on pakko terveyden ja kehon hyvinvoinnin kannalta, vaikka ”lähtökohtaisesti vihaan kaikkea urheilua”. Yhdessä vastauksessa kerrotaan olemisesta perimmäisten asioiden äärellä:

”Liikun, koska olen ihminen; liikkuminen ja fyysisyys kuuluvat keskeisesti siihen ihmisyyden kokemukseen, jonka itse omaan. Liikkuessa elän todeksi ”villiä” ihmisyyden aluetta, joka on kadonnut modernisoituneessa, ei-kehollisessa ja kesyyntyneessä elämässä.”

Mentaalisen ja fyysisyyden kysymystä pohdittaessa erityisinä lajeina mainitaan esimerkiksi läsnäoloa kasvattava jooga. Vastaaja kokee henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin yhdistyvän harjoittelussa, ”sillä kehon liikkeet ja tuntemukset toimivat kanavina sisäisten asioiden käsittelylle”. Luonnossa liikkuminen auttaa mieltä tyhjentymään, ja reipas ryhmäliikunta virkistää. Aamuliikunta vaikuttaa positiivisesti tehokkuuteen, kun taas iltaliikunta auttaa rauhoittumaan. ”Urheilu tuo tervettä fyysistä väsymystä ja auttaa mieltä palautumaan ja virkistymään.” Yhteisöllisyyden henkinen ulottuvuus joukkueurheilussa korostui sen luodessa merkityksellisyyttä, tuovan ystäviä, auttavan pettymysten ja kilpailuvietin käsittelyssä ja kestämisessä.

Urheilu ja uskonto: ”Metafyysisiä ja eksistentiaalisia äärirajoja”

Opiskelu on palkitseva, mutta myös rankka laji. Valloillaan oleva poikkeusaika saattaa äkkiarvaamatta muuttua yksiulotteiseksi näyttöpäätteen tuijotteluksi. Etätyöskentelyn aikaan uloslähteminen on vaikeaa, ja eräs vastaaja kertookin opiskelevansa vielä enemmän ja vähemmillä tauoilla, kuin aikaisemmin. Urheilun edellyttämiin taukoihin ei ole varaa. Liikkuminen on jollakin vähentynyt, tai jopa loppunut. Liikkumattomuudesta seuraa monenlaista ikävää oireilua, kuten levottomuuden lisääntymistä, joka kuvastuu myös lauseessa ”energia kerääntyy sisään pääsemättä ulos”. Eräs vastaaja puolestaan kertoo, että urheilun ”puuttuessa koen viettäväni liikaa aikaa omissa ajatuksissani ja omien ongelmien mittasuhteet tuntuvat kasvavan”. Yhdellä vastaajalla tehokkuus, aktiivisuus, mieliala ja moni muu asia elämässä kärsii ”jos tietynlaiset aamun rituaalit jäävät tekemättä”.

Liikkumattomuudesta seuraa myös koko joukko muitakin kammotuksia: keskittymisvaikeuksia, painonnousua, nivelkipuja, ahdistusta, uniongelmia ja äkkipikaisuutta. Urheilun jääminen pois saattaisi romuttaa myös identiteettiä, joka on vahvasti joukkueurheiluun kytköksissä. Kun ryhmäliikunnat laitettiin poikkeusaikana säppiin, tuli monen liikkumiseen siitäkin syystä notkahdus. Urheilu täytyi kuitenkin erään opiskelijan kertoman mukaan ottaa takaisin päiväohjelmaan, koska sen puute vaikutti negatiivisesti vireystilaan ja unen laatuun. Toiset taas kertoivat purkavansa poikkeus-olojen luomaa ahdistusta juuri liikkumalla, sen ollessa esimerkiksi yksi harvoista asioista, joka on säilynyt ennallaan. Urheilun määrä on näin ollen joillakin pysynyt samana, tai jopa kasvanut.

Kuva: Unsplash

Urheilun suora tai välillinen vaikutus opiskeluun on nähtävissä vastauksista. Sen koetaan esimerkiksi rytmittävän, tukevan ja tasapainottavan opintojen ja vapaa-ajan suhdetta. ”Se auttaa opiskelusuunnittelussa ja opiskeluihin tarttumisessa. En koe purkavani ylimääräistä energiaa, vaan ennemminkin saan urheilusta lisäboostia päivään.” Vastaaja kertoo myös käsittelevänsä kävellessä oppimaansa, eli käytännössä oppimista tapahtuu vähintään alitajuisesti kaiken aikaa. Aamulenkin jälkeen pää toimii paremmin, kertoo eräs vastaaja. Se parantaa myös stressinsieto- ja keskittymiskykyä, lisää työtehoa, ja toimii lääkkeenomaisesti pitkistä istumisjaksoista kipeytyneisiin niska-, hartia- ja selkäkipuihin. Ruokahalun ja unen laadun parantuessa urheilun vaikutukset ulottuvat myös opiskeluun positiivisesti.

Uskontotieteen opintojen mukana vastaajille on avautunut uudenlaisia tapoja tarkastella urheilua.

”Ennen uskontotieteen opiskelua pidin mieltä ja kehoa erillisempinä kokonaisuuksina ja aliarvioin urheilun tärkeyttä ihmiselle. Koin kehon olevan toissijainen asia ja esimerkiksi kuntosalin pääosin turhamaisena harrastuksena, jolla pyritään lähinnä muokkaamaan kehon ulkonäköä.

”Koin, että mielen kehittämisen tulisi olla ensisijainen kohde, ja urheilu on tavallaan ajan ajanhukkaa. Opiskelujen myötä olen ymmärtänyt paremmin, kuinka erottamattomia psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi ovat toisistaan, ja kuinka tärkeää urheilu on siksi myös mielen kehittämiseksi.”

Entäpä erityisesti tämän joukon kohdalla kiintoisa kysymys uskonnon ja urheilun yhtymäkohdista? ”Molemmissa haetaan metafyysisiä ja eksistentiaalisia äärirajoja”, kirjoittaa eräs vastaaja, ja pohtii urheilijan ja harjoituksen suhdetta, johon sisältyy liminaalitilaisuutta ja pyhää, joka tekee siitä siten uskonnollista. Valtaosalle yhtymäkohdat ovat ilmeisiä ja esiin nousee sellaisia käsitteitä, kuten rituaalit, kasteet, rajaus ja pyhä. Tanssi ja jooga annetaan esimerkeiksi sekä uskonnonharjoittamisesta että urheilusta. Joogan uskonnonkaltaisuus ja toisaalta kaupallisuus mietityttivät mielenkiintoisena ilmiönä. Sekä urheilun seuraamiseen että suorittamiseen liittyvä fanaattisuus rinnastettiin uskonnonkaltaiseksi toiminnaksi. Yhtymäkohdat olivat yhdelle vastaajista nähtävissä, mutta ne eivät liittyneet omaan liikkumiseen. Toinen vastaaja taas luonnehtii omaan lajiin suhtautumistaan lähes vakaumukselliseksi:

”Annan itsestäni paljon urheilulajilleni ja koen kuuluvani yhteisöön. Lajilla on oma termistönsä, hierarkiansa ja toimintatapansa. Tietyt asiat ovat ikään kuin pyhiä ja rajanvetoa meihin ja muihin tehdään esimerkiksi pukeutumisen avulla.”

Kuva: Unsplash
”Sellaista vaivaa ei olekaan, mihin liike ja raitis ilma ei vaikuttaisi positiivisesti”

Puolet vastaajista suosi omaehtoista liikkumista rauhoittuakseen, mietiskelläkseen tai vaikka kuunnellakseen hyvää podcastia. Myös kaverin kanssa on kiva lenkkeillä, käydä kuntosalilla tai vesijuosta. ”Liikunnan avulla saa omaa aikaa tai halutessaan ihanaa yhdessäoloa”. Toiselle puolelle vastaajista urheilun sosiaalisella ulottuvuudella on valtaisa merkitys. Yhdessä tekeminen ja kokemusten jakaminen, sekä ryhmän tuki henkisissä vastoinkäymisissä ovat tärkeitä. Muiden seura piristää ja inspiroi. Sosiaalinen puoli tulee esille myös siten, että hyvinvoivana sitä on kanssaihmisten kera parempi versio itsestään:

”Liikunta voi toimia kanavana purkaa psyykkistä ahdistusta fyysisin keinoin, sen sijaan että ahdistuksen pitäisi sisällään tai purkaisi sen toisiin ihmisiin, joko kasvotusten tai vaikkapa sosiaalisen median alustoilla.”

Kuva: Unsplash

Kysyttäessä mihin kaikkeen urheileminen vaikuttaa, mainittiin sen vaikuttavan suoraan tai epäsuorasti ”melkein kaikkeen”. Itse nappasin inspiraatiokopin aamuliikunnasta. Sen vaikutusten testaus on kesken, mutta vaikuttaa hyvältä. Hullummalta ei kuulosta myöskään kävelylenkki tähän tapaan:

”…saan nauttia luonnosta, raikkaasta ilmasta, kauneudesta, pohtia sekä oman elämän, että maailman asioita ja filosofisia kysymyksiä ja kuunneltua äänikirjoja tai instrumentaalista musiikkia.”

Tärkeää on kuitenkin kuunnella omaa oloa, ja levätä silloin kun on uupunut, kirjoittaa eräs vastaaja ja toinen muistuttaa, ettei liikunta sentään ”maagisesti tee elämästä täydellistä”. ”Ainakaan” – kuten toinen vastaaja huomionarvoisesti kirjoittaa – ”se ei valitettavasti tuo päiviin lisää tunteja”.