Tilda Enne
Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksessa (Taprissa) yhdeksän tutkijan ryhmä tutkii, miten toivo ja vastarinta kietoutuvat yhteen niiden yksilöiden elämässä, jotka kamppailevat ihmisoikeuksiensa ja tasa-arvon puolesta. Tutkijat Meeri Tiensuu ja Angel Iglesias Ortiz kertovat tutkimuksen merkityksellisyydestä.
Vastarinnan muodot ja toivon käytänteet -tutkimus (Forms of Resistance & Practices of Hope) sai alkunsa yhdeksän tutkijan halusta tukea toisiaan akatemian maailmassa ja tutkia jotain, mihin kaikki kokivat palavaa kiinnostusta. ”Lähtökohtana oli, miten me voisimme auttaa toisiamme tutkijan työssä. Etenkin rahoituksen suhteen, mistä on aina kova kilpailu. Näkisin, että projektin kollektiivisuus on omalla tavallaan arkista vastarintaa akatemian kovassa kilpailussa”, kertoo väitöskirjatutkija Meeri Tiensuu. Tutkimusprojekti sai rahoituksen Koneen Säätiöltä joulukuussa 2023.
Tutkimusryhmään kuuluvat Meeri Tiensuun ja Angel Iglesias Ortezin lisäksi Prince Agyei, Bayan Arouri, Zahra Edalati, Caecilie Svop Jensen, Ebru Sevik, Bram de Smet sekä Ilaria Tucci. Tutkijaryhmän moninaisuus näkyy esimerkiksi siinä, että kaikki ryhmän jäsenet puhuvat eri äidinkieltä.
"Projektin kollektiivisuus on omalla tavallaan arkista vastarintaa akatemian kovassa kilpailussa."
”Tutkimuksen aihe kumpusi yhteisistä mielenkiinnonkohteista ja aiemmasta tutkimuskokemuksestamme. Olin vuosi sitten mukana projektissa, missä tutkimme palestiinalaisten vastarinnan muotoja rinnastaen niitä Meksikon zapatista-liikkeen toimintaan”, jatkaa tutkijatohtori Angel Iglesias Ortiz.
Vuodesta 1994 Meksikon eteläosissa järjestäytynyt, lähinnä paikallisista alkuperäisväestöistä koostuva Zapatista-liike, käyttää kansalaisvastarinnan keinoja oikeuksiensa puolustamiseksi. Samoin tekevät myös monet palestiinalaiset, jotka taistelevat oikeudestaan elämään ja vapauteen Israelin kontrolloimassa Palestiinassa.
Kansalaisvastarinnan voisi määritellä poliittisena väkivallatomana toimintana, missä marginalisoidut yhteiskunnan jäsenet pyrkivät yhdessä haastamaan jonkin vallan, voiman, politiikan tai hallinnon, mikä kiistä heidän ihmisoikeutensa ja ajaa heidät eriarvoiseen asemaan tai turvattomuuden tilaan. Vastarinta toimii vetoamalla vastustettavaan painostamalla, pakottamalla tai paljastamalla heidän voimanlähteidensä tuottamaa systemaattista epäoikeudenmukaisuutta tai väkivallankäyttöä esimerkiksi mielenosoituksilla, lakoilla, vetoomuksilla, boikoteilla ja monilla muilla tavoilla.
”Aiempaa tutkimusta tehdessäni vastarinta ja toivo vaikuttivat kietoutuvan jatkuvasti toisiinsa, mistä jäi kipinä tutkia lisää niiden välistä vuorovaikutusta. Kun keskustelimme yhdessä tämän tutkimusryhmän kanssa siitä, mikä aiemmassa tutkimuskokemuksessamme oli yhteistä, nämä teemat nousivat esiin monilta”, Iglesias Ortiz kertoo.
"Vastarinta on eettistä toimintaa ja aktiivista yhteiskunnan sekä yhteisöjen jäsenenä olemista."
Tutkimusta nousikin luontevasti ohjaamaan seuraavat kysymykset: Miten erilaiset vastarinnan ja toivon muodot kohtaavat? Miten tilalliset, ajalliset ja henkilökohtaiset olosuhteet vaikuttavat siihen, millaisia muotoja vastarinta ja toivo ottavat? Mitä vastarinta ja toivo tarkoittavat jokapäiväisessä elämässä?
Tutkimusprojektissa tarkastellaan vastarinnan ja toivon yhteyksiä kuuden tapaustutkimuksen kautta neljässä eri maassa, jotka ovat Suomi, Meksiko, Iran ja Palestiina. Tapauksissa tutkitaan muun muassa yliopistovaltauksia, rodullistamista ja syrjintää Suomessa, Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalla asuvia maahanmuuttajia, sekä katutaidetta Iranissa.
Eri tapaustutkimuksia yhdistelemällä pyritään avaamaan vastarinnan ja toivon erilaisia ilmenemismuotoja ja tapoja yli kansallisvaltioiden rajojen. Tavoitteena on tuottaa tietoa ja lisätä ymmärrystä vastarinnasta ja toivosta tavalla, joka edistäisi rauhaa ja oikeudenmukaisuutta yhtäaikaisesti.
”Vastarinta on aina ajan ja paikan materiaalisista olosuhteista kumpuavaa. Vastarinnan muotoja on tästä syystä useita erilaisia, kuten on myös selviytymisstrategioita, joista toivo on yksi keskeisimmistä. Toivon ylläpitäminen ja sen syntyminen ovat myös ajasta ja paikasta riippuvaisia. Tahdomme tutkimuksessa selvittää, millaisia metodeja ja käytännön keinoja nämä eri olosuhteet synnyttävät”, Iglesias Ortiz kuvailee.
Projektissa keskitytään jokapäiväiseen elämään ja yksittäisten henkilöiden asemaan, jolloin analyysissä keskitytään henkilön kokemuksiin pikemminkin kuin institutionaalisen näkökulmaan. Toivo on kuitenkin hyvin henkilökohtainen kokemus ja tästä esimerkiksi Iglesias Ortiz nostaa uskonnon roolin, mikä on joissain kamppailuissa hyvinkin keskeinen mekanismi, kun taas toisaalla sen merkitys on vähäisempi.
"Ymmärryksen kautta valtarakenteita voidaan purkaa."
Kysyn tutkijoilta, mikä on heidän toivonsa tutkimuksen suhteen. Ensin saan vastaukseksi käytännöllisiä tuloksia: tutkimuksesta seuraa kirja sekä kaikille avoimet verkkosivut kaikkien tutkijoiden äidinkielillä, missä he tahtovat tarjota käytännöllisiä metodeja organisoitumiseen ja jatkaa teoreettisen viitekehyksen rakentamista, jotta kamppailut ihmisoikeuksien puolesta näyttäytyisivät laajemmalle yleisöllekin ymmärrettävämpinä. ”Lisäksi teemme julkisia esiintymisiä, missä kerromme tutkimuksen tuloksista esimerkiksi kirjastoissa. Tieteen avoimuus ja saavutettavuus akatemian ulkopuolellakin on meille todella tärkeää, sillä tiedon pitäisi kuulua kaikille ja haluamme osallistua tällä tutkimuksella ihmisoikeuksista käytävään julkiseen keskusteluun”, Tiensuu kertoo.
Henkilökohtaisemmalla tasolla molemmat toivovat oppivansa ja kasvavansa ihmisinä tutkimuksen kautta. ”Osallistun suomalaisena tähän keskusteluun ja näihin kamppailuihin asemasta, missä minulla on paljon etuoikeuksia. Koen, että minulla on valtavasti opittavaa ja toivon, että pääsen toteuttamaan filosofiaani siitä, että toisten taisteluja ei voi tehdä kenenkään puolesta, mutta siinä voi tukea ja seisoa yhdessä samassa rintamassa. Tämä tutkimus on yksi tapa saada heidän äänensä kuuluviin, keitä ei yleensä kuunnella”, Tiensuu sanoo.
”Toivon pystyväni paljastamaan jotain siitä, miten valtarakenteet toimivat ja herättämään muidenkin ajatuksia niistä. Monesti valtarakenteet ovat yhteiskunnassa niin normalisoituja, että niitä saattaa olla vaikea havaita. Silloin saattaa vahingossakin itse päätyä osallistumaan niihin tai toteuttamaan kyseenalaistamattomia valtarakenteita omassakin elämässään eteenpäin ja jopa sortamaan muita. Ymmärryksen kautta tällaisia rakenteita voidaan purkaa”, Iglesias Ortiz pohtii.
Haastattelun aikana keskustelimme myös paljon siitä, mitä aktivismi heistä on, vaikka se ei olekaan suoranaisesti tutkimuksen kohteena. ”Sanasta aktivismi tulee helposti sellainen mielikuva, että jotkut voivat ottaa ihmisoikeudet asiakseen ja edistää niitä. Ikään kuin se olisi heidän työtään, mitä ei-aktivistien ei sitten tarvitsisi tehdä. Todellisuudessa kuitenkin toimiva vastarinta on monesti arkistakin toimintaa, missä yksilöt puutuvat kohtaamiinsa tai näkemiinsä epäoikeudenmukaisuuksiin. Vastarinta on eettistä toimintaa ja aktiivista yhteiskunnan sekä yhteisöjen jäsenenä olemista”, Iglesias Ortiz jatkaa.
Keskustellessamme vastarinnan merkityksestä, itselleni jäi toiveikas olo: yhdessä rakentamisessa ja toiminnassa on voimaa, olipa se sitten pieniä tai suuria tekoja.
Comentários