Tilda Enne
Aloitetaan itsestäänselvyydellä: teknologia helpottaa elämää, paitsi silloin, kun se ei tee niin.
Olipa kyseessä sitten lagi tai bugi, vanhentunut versio, yhteys virhe tai jokin muu error, oikeellinen toiminta on normaalia ja kaikki muu on poikkeustilanne. Uskoisin, että kaikki painottelevat mielessään vaakakuppeja siitä, onko teknologia ihmeellistä ja ihanaa vai turhauttavaa ja epämiellyttävää.
Suurimman osan ajasta olen niitä ihmisiä, ketkä ottavat teknologian saumattomasti itsestään selvyytenä osaksi arkea. Olin juuri reilun viikon Japanissa ja päädyin tuottamaan suuren osan tästä Etsijän joulunumerosta matkustaessa, joten tulin aktiivisen tietoiseksi siitä, miten helpottavaa oli luottaa teknologia-avusteisuuteen tilanteessa kuin tilanteessa.
Onko teknologia ihmeellistä ja ihanaa vai turhauttavaa ja epämiellyttävää?
Omalla muutaman sanan japanin osaamisellani, Google kääntäjä oli joka tilanteessa helppo, käytännöllinen ja oikeastaan aika ehdoton. Samoin matkustuksen sujuvuutta lisäsi Google Maps, joka osasi aina kertoa minulle minkä junan joudun ottamaan ja mistä, päästäkseni seuraavaan metroon, millä päääsisin kohteeseeni zoomaillessani ympäri Tokyota.
Pankkikortti löytyi tietysti myös puhelimestani, kun vaihtamani käteinen loppui kesken. Oli myös erikoista vaihtaa euroja, sillä en muista milloin viimeksi olisin pitänyt niitä käsissäni. Pankkikortti löytyy myös älykellosta.
Kun tällaisessa saumattomassa yhteistyössä, joku alkaa yhtäkkiä tökkimään, turhaudun helposti hallitsemattomilta tuntuviin laitteisiin. Lieneekö se jokin uusi rattiraivon-muoto, mihin kukin älypuhelinta käyttävä on joskus törmännyt?
Miettiessäni omaa teknologia-turhautumistani oivalsin keskeisen virhepäätelmän: error ei ole poikkeustilanne, vaan osa normaalia.
Error ei ole poikkeustilanne, vaan osa normaalia.
Herkässä tasapainossa monimutkaisia toimituksia tuottavat ihmisten tekeleet eivät suinkaan ole täydellisiä, joten näin ollen virheet lienevät yhtä lailla osa teknologiaa kuin epätäydellisyys ihmisenä on osa minua. Epätäydellisyys, se pieni kumouksellinen piikki status quon lihassa.
Ensi kerralla, kun turhaudun teknologiaan, pystyn ehkä näkemään tilanteen eri perspektiivistä.
Tämä ei silti tarkoita sitä, ettenkö palauttaisi toimimatonta laitetta takaisin kauppaan, tai ettenkö pyrkisi korjaamaan niitä ärsyttäviä bugeja tulevaisuudessakin.
Comments