Pinnallinen häpeä

Kuvat ja teksti: Meri Kalliosaari

Content warning: Tekstissä käsitellään itsensä vahingoittamista.

Yllättävän moni piilottelee asukokonaisuuksiensa alla erilaisia iho-ongelmia. Tässä kirjoituksessa pohditaan, kuinka niihin suhtautuminen saattaa iän myötä muuttua.

“Hyi ******** mitä noi on?”  

Kyseisen kahdeksan tähden kysymyksen kuulin, kun työskentelin parikymppisenä asiakaspalvelutyössä huoltoasemalla. En ehtinyt edes kysymään asiakkaan bonuskorttia, kun sain tuon jopa arvostettavan suoran kommentin rintakehässäni olevista arvistani. 

Tilanne ei ollut ensimmäinen tai viimeinen kerta laatuaan. Se kuitenkin vahvisti kehooni liittyvää stigmaa, minkä tuloksena mielestäni pooloneuleet sekä pienillä kaula-aukoilla varustetut paidat pukevat minua parhaiten jokaisena vuodenaikana. 

SYY miksi nyt kymmenen vuotta myöhemmin kirjoitan aiheesta on se, että olen vuosien aikana huomannut monien ihmisten piilottelevan vaatteidensa alla nykyisten kauneusstandardien vastaisia kohtia kehossaan, kuten erilaisia arpia, psoriaasista tai syntymämerkkejä. Usein asia on tullut ilmi siinä kohtaa, kun he ovat huomanneet omalla ihollani vaaleanpunaisina helottavat keloidit. 

Näiden paljastusten kautta olen ymmärtänyt arpi- ja ihohäpeän todellisuuden: se on monille todella arka paikka sekä harmillisen yleinen vaiva.

Keloidit ovat arpikudoksen epänormaalia liikakasvua. Tyypillisesti keloideja esiintyy kaulalla, rintakehässä, hartioissa, yläselässä sekä korvalehdissä ja alavatsalla, selviää plastiikkakirurgian erikoislääkärin Ilkka Kaartisen julkaisusta Duodecim-lehdestä. 

Taipumukseen saada keloideja vaikuttaa merkittävästi henkilön geneettinen tausta, eli ne ovat nyky-ymmärryksen mukaan varsin perinnöllisiä. Kaartisen katsauksen mukaan arvet aiheuttavat potilaille toiminnallista ja kosmeettista haittaa sekä ne heikentävät elämänlaatua merkittävästi. 

Yhdyn kokeneen erikoislääkärin kautta, katselen omaa elämääni taakse päin. Arvet kieltämättä ovat aiheuttaneet itselleni kiusaantuneisuutta sekä häpeän ja huonommuuden tunnetta etenkin teinivuosina. 

POLTE KEHOSSA

LAPSENA olin hieman outolintu, joka viis veisasi, mitä muut ajattelivat ulkonäöstäni tai erilaisista tyylikokeiluistani. Jonain päivänä olin hiphoppari, toisena prinsessa ja kolmantena päivänä ylläni saattoi olla tökeröllä jääkiekkokuosilla varustetut kalsarit.  

Lempikappaleeni oli Walesin Tiikerinä tunnetun Tom Jonesin -kappale Ses Poks (Sex Bomb). Lisäksi tykkäsin ala-asteella imitoida Pulttibois-sketsisarjan hahmoja, vaikka ikätoverini varmaan ihmettelivät, mille höröttelin itsekseni. Olinhan noista vitseistä jo yhden sukupolven liian myöhässä. 

Varhaisessa lapsuudessani siis häpeän tunne tarkoitti itselleni enneminkin hilpeyttä. Olin alkuun ujo, mutta tutustumisen jälkeen koin tärkeäksi saada kaikki ympärilläni olevat ihmiset iloiseksi pelleilemällä. 

Muistan ensimmäisen arven alun ilmestyneen rintakehääni tyhjästä samoihin aikoihin, kun murrosikäni alkoi. Puberteetin aikana aloinkin kokemaan suurta häpeää, koska arpikudos lähti suhteellisen nopeasti leviämään ympärillä olleeseen terveeseen ihoon. Lisäksi arpia ilmestyi käsivarsiinikin.  

KELOIDIEN hoitaminen on haastavaa. Omalla kohdallani on yritetty muun muassa kortisoni-injektioita, silikoniteippiä sekä etanavoidetta. Kun mikään ei auttanut, eräänä iltana keksin yläasteella polttaa tulitikkujen avulla yhtä rintakehässäni koholla olevaa arpea pois.   

Kieltämättä tulitikuilla tiiviin solumassan poistaminen sattui, mutta samaan aikaan keloidit saattavat aktiivisina kausinaan, eli kasvaessaan ja levitessään, aiheuttaa saman tuntuista polttelua iholla.  

En suosittele käyttämääni "hoitomuotoa" kenellekään. Se poisti kyllä arven kohoaman, mutta jäi siitäkin omanlainen jälkensä. Luojan kiitos löysin tuolloin punk-musiikin, jolloin epätoivoisten tulitikkuleikkien sijaan keskityin hetkeksi kuuntelemaan Ramonesia, ostin nahkarotsin ja peitin kasvoni aviator-tyylisillä aurinkolaseilla.  

Tyyli-ilkonini oli tuolloin MTV-kanavan (Music Television) törttöily-hittisarja Jackassista tuttu Johnny Knoxville, jolle sattui ja tapahtui kakeinlaista. Olipa hän tuon tuosta ystäviensä kanssa tikattavanakin. Sarjassa soikin amerikkalaisen countrymuusikko Roger Alan Waden kappale "If you gonna be dumb, you gotta be tough". 

PUHUTTAESSA itsensä satuttamisesta, tyhmyydestä ja sen kestämisestä: vuonna 2014 mursin oikean jalkani pohje- ja sääriluun. Pitkä paranemisprosessi laittoi asioita hieman tärkeysjärjestykseen, sillä opin arvostamaan niinkin yksinkertaisia asioita kuin kävelemistä ja kovasta kroonisesta kivusta eroon pääsemistä.

Tästäkin tapaturmasta jäi polveeni näyttävä keloidi-arpi muistutuksena siitä, miltä tuntuu viihteen ja tyhmyyden vuoksi hypätä matalaan pallomereen samalla, kun kuvaa itseään kamerakännykällä. Kyllä, luit oikein.

Kyseinen pallomeri-episodi hävetti pitkään. Elämässä tuntuu sattuvan usein silloin, kun sitä vähiten odottaa.

LOPPUKANEETTI

IRONISESTI koen kyllä edelleen häpeää kesäisin uimarannalla arpieni vuoksi. Pelkään eniten, että häpäisen ulkonäölläni seurassani olevat ihmiset. Lisäksi selkäpiitäni karmii, että jotain pissistä tai perheen äitiä saattaa alkaa kirjaimellisesti oksettamaan ihollani olevat arvet. Täsmennän tässä kohtaa, että alussa mainitsemani 8-tähden kommentoija oli pienten lasten äiti, oikea roolimalli.

Minua hävettää myös valittaa iho-ongelmistani. Ei ole kuitenkaan ihan tuulesta temmattua, että mitä enemmän ikää tulee, niin sitä enemmän ihminen on sinut ulkonäkönsä kanssa.

Iso osa pinnallisen häpeän voittamisesta kuulukin lähipiirilleni, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.

Olen huomannut, että ruuhkavuosina työt, opiskelu, parisuhde ja aktiivinen koiran omistajuus syövät aivokapasiteettiani sen verran, etten edes suoraan sanoen ehdi miettimään arpiani tai rypemään itsesäälissä yhtä paljoa kuin ennen. Iso osa pinnallisen häpeän voittamisesta kuulukin lähipiirilleni, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen.

En edelleenkään erityisesti nauti arpieni esittelemisestä, mutta koen sen tarpeelliseksi siinä kohtaa, jos joku on sen voimasta uskaltanut paljastaa omat arpensa – Olivatpa ne sitten fyysisiä tai henkisiä.

En näe pienintäkään syytä, miksi ihmisen kuuluisi verhoutua ja peitellä itseään muiden sanojen tai ajatusten pelossa. Sen sijaan, että miettii muiden sanomisia, lienee parasta pohtia omia kommenttejaan sekä käytöstään muita kohtaan: asenteet, kun tuppaavat siirtymään helposti sukupolvelta toiselle.

Kannustan tulevana keväänä jokaista pukeutumaan ilman pelkoja juuri miten haluaa, koska se on paras tapa hälventää iho-ongelmiin liittyvää häpeän stigmaa. Toki helpommin sanottu kuin tehty, mutta joskus paksunahkaisuudesta voi olla hyötyäkin.

---

Jos kamppailet itsevahingoittamisen teemojen kanssa tai kaipaat akuuttia mielenterveystukea, apua on tarjolla:

• MIELI Kriisipuhelin antaa kertaluonteista keskusteluapua 24 tuntia vuorokaudessa numerossa 09 2525 0111

• Sekasin -chat on suunnattu 19-29 vuotiaille, jotka kaipaavat välitöntä keskusteluapua. Pääset chattiin tästä.