Vieraskynässä Petja Kopperoinen
Paavalin seurakunta
”Voiko pappi tehdä noin?” on yleisin kysymys, jonka kohtaan avatessani Paavalin seurakunnan TikTok-tilin kommenttikenttiä tai sähköpostiin tulvivia palautteita. Oma vastaukseni on, että näköjään voi. Tai ainakin yksi pappi tekee juuri niin ja on samalla ylittänyt kaikki toiminnalle asetetut tavoitteet.
Kirkko tavoittaa kaikkein heikoimmin alle 25-vuotiaat. Todennäköisin kirkosta eroaja on 20–29-vuotias nuori aikuinen. TikTokin suurin käyttäjäryhmä osuu samaan ikäluokkaan, eli mikä olisikaan parempi väylä tuoda kirkkoa näkyväksi juuri heille. Mikäli kirkko haluaa tavoittaa nuoria, täytyy olla siellä, missä nuoretkin ovat. Tällöin sosiaalinen media – erityisesti TikTok, sekä erilaiset interaktiiviset pelialustat ovat omiaan saamaan kirkkoa näkyviin heille, jotka perinteisesti ovat tipahtaneet kirkon kärryistä ulos. Ongelmaksi vain muotoutuu sosiaalisten medioiden alustojen osaamattomuus tai tietämättömyys.
Pikkuhiljaa kirkossa on jo herätty siihen, että lehti-ilmoitus ei välttämättä toimi sosiaalisen median alustalla. Mutta siihen ei olla herätty, että eri some-alustat toimivat eri tavoin ja ne tavoittavat eri yleisöryhmiä. Se, mikä toimii Facebookissa ei toimi TikTokissa. Se, mikä toimii Instagramissa ei todennäköisesti toimi TikTokissa. Se, mikä toimii TikTokissa, ei todennäköisesti toimi missään muualla.
Ilmiön huomaa helpoiten seuraamalla ammattivaikuttajia, jotka toimivat useilla alustoilla. Jokaisella alustalla julkaistaan erilaista ja erinäköistä sisältöä, sillä heillä on tietämys ja osaaminen siitä, että jokainen alusta käyttäytyy eri tavoin.
TikTokissa parhaiten toimii kasvoilla tehtävä viestintä. Parhaiten menestyvät videot ovat niitä, joissa esiintyjä toimii ja puhuu kuin kävisi keskustelua ystävänsä kanssa videopuhelussa. Kirkolle ominainen kasvoton viestintä ei ole siis sitä, mikä vetoaa TikTok-yleisöön. Samoin virallisenhohtoinen ja jäykkä viestintä ei ole sitä, mikä TikTokissa vetää puoleensa – sille on aikansa ja paikkansa aivan muualla.
Tätä kuvaa kirkon viestinnästä lähdimme kollegani Anni Kormilaisen kanssa muuttamaan, kun päätimme perustaa Paavalin seurakunnalle TikTok-tilin. Ajattelimme, että tavoitteemme on tavoittaa nuoria ja nuoria aikuisia, muuttaa kuvaa kaavoihin kangistuneesta kirkosta nykyaikaisemmaksi ja osoittaa, että kirkonkin työntekijät ovat vain ihmisiä.
TikTok alustana sopii tälle kaikelle paremmin kuin hyvin ja keskiverto TikTok-käyttäjä ymmärtää, että videoita tehdään kieli poskella, eikä missään nimessä vakavissaan. TikTokin algoritmit takaavat, että viraaliksi lähtevät videot menestyvät häkellyttävän hyvin; pienetkin tilit saattavat saada satojatuhansia näyttökertoja videoilleen. Eikä tähän tarvita edes erityistä osaamista algoritmeista; kokeilemalla selviää parhaiten.
Viime aikoina on herätty paljon sosiaalisen median ongelmiin.
On totta, ettei sosiaalinen media ole täysin ongelmatonta ja ainaista ruusuilla tanssimista. Viime aikoina on herätty paljon sosiaalisen median ongelmiin. Some heikentää nuorten keskittymiskykyä, vie yksityisyydensuojan ja edesauttaa polarisaatiota. Ongelmat eivät toki ole uusia: sosiaalista mediaa on ollut nuorten käytössä jo vähintäänkin koko 2000-luvun, mutta nyt niihin on vasta herätty. Ajattelenkin, että ongelmaksi ei muodostu itse sosiaalinen media vaan se, mihin sitä käyttää tai mitä siellä katselee ja seuraa.
Some-alustojen algoritmit syttyvät vihasta. Kun herättää tunteita – mielellään negatiivisia, somejulkaisut lähtevät lentoon. Ehkä kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen tehtävä somessa onkin luoda aukkoa tuohon kuplaan. Levittää valoa ja positiivista elämänasennetta pimeyden keskelle. Huumori on voimavara, josta voi ammentaa myös uskonnollisessa viestinnässä.
Somepastorikollegani Marjut Mulari totesi eräässä haastattelussa mielestäni hyvin: "kristinusko on niin vakava asia, ettei siitä voi puhua muutoin kuin huumorin keinoin."
Perinteinen ajatus on, että mitä ikinä kirkko tekee, on suhtautuminen aina ristiriitaista. Jos kirkko tekee jotakin uutta, suhtaudutaan siihen varauksella ja monesti kovin negatiivisesti. Tämä on riski, joka on vain otettava, jos aikoo viedä kirkon viestintää uusille vesille. Sama riski piilee myös huumorissa, sillä mikään ei ole niin vaikea laji kuin huumori.
Paavalin seurakunnan TikTok-viestinnässä olemme pitäneet kiinni kahdesta periaatteesta. Ensimmäinen periaate on, että kaikessa mitä teemme muistamme olevamme kirkon työntekijöitä ja täten edustamme kirkkoa. Toinen periaate on, että huumoria ei uloteta koskemaan kirkon sakramentteja.
Huumori sopii kirkkoon enemmän kuin hyvin.
Huumori sopii kirkkoon enemmän kuin hyvin, kirkosta saa revittyä huumoria, kirkosta instituutiona saa huumoria, Raamattu on täynnä huumoria. Mutta sakramentit ovat niin pyhiä, että niihin emme ulota huumoria. Muutoin kaikki on vapaata riistaa.
Omilla kasvoilla huumorisisällön luominen tuottaa kuitenkin ongelman yhdessä ihmisten heikentyneen medialukutaidon kanssa. Sosiaalisessa mediassa ja virtuaali-todellisuuksissa totuus monesti sekoittuu fiktioon.
Vaikka TikTokissa olen huulta heittävä somepastori, todellisessa elämässä olen monesti jotakin aivan muuta. Täytyy myöntää, että oikeasti olen aika kuiva ja huumori on minusta kaukana. Ajattelen, että TikTok-pappi Kopperoinen on eri kuin tosielämän pastori Kopperoinen. Jos minä TikTokissa revin huumoria hautajaisista, se ei tarkoita, että tosipaikan tullen heittäisin läppää kuolemasta.
Mutta, kun omalla nimellä ja naamalla vetää roolia suurelle yleisölle, sekoittuvat totuus ja fiktio iloisesti keskenään. Pidän tätä myös kovin ymmärrettävänä, mutta harva somevaikuttajakaan on sama itsensä somessa ja livenä. Tai harva heistä, joita henkilökohtaisesti tunnen. Ei ole Maija-Liisa Peuhu Ulla Taalasmaa, vaikka niin voisi luulla.
Siitä huolimatta huumorin paikka on uskonnoissa ja kirkossa. Ja kirkon paikka, se on myös sosiaalisessa mediassa ja virtuaalitodellisuuksissa. Sillä siellä, missä ihmiset ovat, siellä myös kirkon tulee olla.
コメント