Kolumni: Ada Silander
Nykypäivänä elämme ja kuolemme kahdessa osittain erillisessä ja osittain limittäisessä todellisuudessa. Sosiaalisessa mediassa on kaksi tapaa kuolla. Ensimmäinen on median käyttäjätilin poistaminen ja toinen on ihmisen todellinen fyysinen kuolema, joka ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sosiaalisen median virtuaalitodellisuudessa olevan käyttäjätilin kuolemaa. Käyttäjätili voi jäädä kummittelemaan pitkäksi aikaa ihmisen kuoltua, jos sosiaalisen median tilejä ei suljeta.
Mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee, mutta sosiaalisen median tilit ja sosiaalisen median avatar jatkaa elämäänsä?
Yksi vaihtoehto on valmistautua kuolemaan ja toteuttaa tiedostettu virtuaaliminän kuolema. Kun ennen mietimme, kuka hoitaa hautajaisjärjestelyt, nyt joudumme pohtimaan, kuka ottaa hoidettavakseen sosiaalisen median käyttäjätilit.
Osa meistä antaa käyttäjätunnukset kumppanilleen. Eräs ongelma tässä on se, että hakuhistoria kerää valtavasti dataa ihmisestä ja voi paljastaa shokeeraavia puolia edesmenneestä puolisosta.
Yksityisyys on individualistisen yhteiskunnan peruspilari, joka on usealle ihmiselle tärkeä arvo. Joissain tapauksissa ihminen yrittää suojella kumppaniaan salaamalla jonkin puolen itsestään ja toteuttamalla salaista puolta itsestään sosiaalisen median kanavilla anonyymisti.
Kumppanin kuoleman jälkeen meillä on jäljellä ainoastaan muistot.
Sosiaalisen median tilien poistamisen yhteydessä kumppani saattaa vahingossa tai tahallisesti löytää vanhoja keskusteluja tai muuta materiaalia, joka voi järkyttää. Löydös voi muuttaa täysin käsityksen edesmenneestä ihmissuhteesta, eikä siitä ole välttämättä enää paluuta. Kumppanin kuoleman jälkeen meillä on jäljellä ainoastaan muistot, eikä kuolleen kanssa voi enää selvittää asioita.
Sosiaalisessa mediassa tapahtuva pettäminen on useille tuttu ilmiö. Ajattelen silti, että yksityisyyden on jatkuttava myös kuoleman jälkeen.
Yleensä tekosyynä toisen yksityisyyden rikkomiseen todetaan, että eikö parisuhteessa pitäisi olla oikeus viimeistään kuoleman jälkeen varmistaa, ettei edesmennyt kumppani pettänyt suhteessa. Mielestäni huolestuttavinta ilmiössä on se, että ylipäätään on ollut läheisessä ihmissuhteessa, josta tulee olo, että kumppani ei kunnioita yhdessä sovittuja rajoja. Tässä tapauksessa en usko, että kuoleman jälkeinen sosiaalisen median penkominen pelastaa kaikkia niitä minuutteja, joita on käyttänyt elämänsä aikana kumppanin epäilyyn.
Olen pohtinut yksityisyyttä parisuhteessa ja sen suhdetta sosiaaliseen mediaan pitkään. Väitän, että liiallinen yksityisyys ja sen suojelu vaikuttaa tuhoisasti ennen kaikkea ihmiseen itseensä. Harva ihminen pystyy elämään kaksoiselämää ja säilyttämään oman mielenterveytensä.
Toisaalta terve yksityisyys kertoo kunnioituksesta itseä kohtaan. Ajattelin pitkään, että on olemassa tietynlainen ideaaliminä, johon tulee pyrkiä, eli olla aina kuin avoin kirja, jolla ei ole mitään salattavaa. Nykyään ajattelen, että tietynasteinen yksityisyys on osoitus itsekunnioituksesta. Kunnioituksesta itseäni kohtaan aion harkita tarkkaan, kenelle jätän käyttäjätunnukset sosiaalisen median tileilleni kuolemani jälkeen.
Comments