Kävin isäni kanssa kiivaan keskustelun työelämästä, unelmista, ajasta, uudesta ja vanhasta. Suoritin alkuvuodesta pitkän harjoittelun terveyssosiaalityössä. Isäni kyseli kokemuksiani ja halusi tietää, voisinko kuvitella meneväni töihin kyseisiin tehtäviin. Väittelimme hänen kanssaan paljon siitä, miksi tyytyminen on tai ei ole vaihtoehto työuralla, onko aidon kutsumuksen ja intohimon tunteminen omaa työtä kohtaan koskaan mahdollista ja miltä sen pitäisi tuntua.
Olen valmistunut teologian maisteriksi muutama vuosi sitten, ja valmistuessa ja edelleen tänä päivänä ala tuntuu omalta. Olen kuitenkin kiinnostunut todella monista asioista, minkä vuoksi halusin opiskella lisää. Työllistymiskysymykset painoivat vaakakupissa jonkin verran, mutta itselle sopivan yhdistelmän löytyminen oli tärkeintä.
Aloitin sosiaalityön opinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 2020, eli keskellä korona-aikaa ja pääosin etänä. Olin tätä edeltäneen ajan käynyt sosiaalialan opintoja ammattikorkeakoulussa ja valmistauduin sosiaalityön pääsykokeeseen kansanopistossa. Kansanopistovuoden aikana tein myös avoimen yliopiston opintoja sosiaalitieteistä.
Työllistymispohdintojen ja opiskelijajärjestöissä paiskittujen hommien ohella olin kuitenkin unohtanut yhden elämäni suurista rakkauksista, nimittäin musiikin ja intohimon toteuttaa itseäni taiteen keinoin.
Kaikki vaikutti opintojen alussa lupaavalta. Ajattelin, että tunnen itseni riittävän hyvin ja tiesin, mitä tuleman pitää. Olin iloinen, että saisin tulevan koulutuksen myötä olla entistä varmemmin ihmisläheisessä työssä, jota riittää tehtäväksi ja johon yhdistyisi myös hallinnollisia elementtejä. Olin ehtinyt olla mukana monessa opiskelijajärjestön tehtävässä niin vapaa-ajan kuin työn puolesta, ja näissä tehtävissä hallinnon osaaminen sen monissa eri muodoissaan oli hyvin suuressa roolissa.
Työllistymispohdintojen ja opiskelijajärjestöissä paiskittujen hommien ohella olin kuitenkin unohtanut yhden elämäni suurista rakkauksista, nimittäin musiikin ja intohimon toteuttaa itseäni taiteen keinoin. En ehkä uskonut olevan mahdollista, että voisin yhdistää musiikin aiempiin opintoihini ja muuhun osaamiseeni. Olin kuitenkin alkanut ymmärtää itsestäni uusia asioita ratkaisukeskeisen valmentajan opintojen aikana, joita suoritin sosiaalityön opintojen ohella. Koulutusryhmässä tapasin myös nykyisen laulunopettajani, ja se oli käänteentekevä hetki elämässäni.
Koulutuksen päätyttyä aloin ottaa laulutunteja vuosien tauon jälkeen. Opin olemaan avoimempi ja määrätietoisempi unelmieni suhteen. Olen uskaltanut solmia uusia kontakteja, aloittanut laulutuntien ohella uudelleen pianotunnit ja löytänyt kuoron, jota voi kutsua toiseksi perheeksi. Ennen kaikkea olen ollut onnellisempi.
Olen pitänyt musiikin osana elämääni opintojen aiheuttamista kiireistä huolimatta. Lisäksi olen päässyt opiskelemaan hyvin kiinnostavia musiikkiterapian kursseja, joiden ansiosta voin kenties yhdistää musiikin konkreettisesti osaksi aiempaa osaamistani.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, tämän kevätlukukauden loppupuolella saan valtiotieteiden kandidaatin paperit. Opinnoissa ja alassa on ollut paljon hyvää, vaikka opinnot ovatkin aiheuttaneet ristiriitaisia tunteita paljon enemmän kuin teologiaa opiskellessani. Tiedän myös, että teologian opinnoista saatu osaaminen tulee varmasti olemaan osa työtäni tavalla tai toisella.
Useiden opintojen tai töiden tekeminen ei aina ole päämäärätöntä vaeltamista tai sitä, ettei mikään kelpaa.
Keskustelu isäni kanssa oli paitsi vanhemman ja aikuisen lapsen välinen keskustelu, myös keskustelu eri sukupolvien välillä. Myönnän, ettei minulla ollut kaikkia isäni näkemyksiä kohtaan riittävästi ymmärrystä. Tiedostan, että vasta viime vuosina työn merkityksellisyydestä on puhuttu paljon. Toisin oli muutama vuosikymmen sitten, joten ymmärrän, että aihe voi tuntua hyvin vieraalta. Tiedän myös olevani etuoikeutettu siltä osin, että vanhempani ovat tukeneet minua monin tavoin opinnoissani ja yrittäneet auttaa oikeaan suuntaan.
Useiden opintojen tai töiden tekeminen ei aina ole päämäärätöntä vaeltamista tai sitä, ettei mikään kelpaa. Haluan uskoa, että vaikka oma työ ei varmasti aivan joka päivä tunnu intohimolta, sydän lopulta sanoo, kun suunta on oikea. Se voi tarkoittaa eri elämänvaiheissa eri asioita, eri alojen yhdistelmästä syntynyttä työtä tai mitä tahansa. Itsensä etsiminen ei ole aina helppoa tai hauskaa, joten toivon, että sille löytyisi enemmän ymmärrystä. Rehellisyys ja empatia vievät pitkälle, vaikka eteenpäin sysäämistä välillä tarvitaankin. Senkin voi tehdä rakentavasti.
Salli Ahtiainen-Helanne
Kirjoittaja on SKY:n varapuheenjohtaja ja musiikki-, kulttuuri- ja luontointoilija.
Haluaisitko sinäkin kirjoittaa Etsijään? Etsijä julkaisee tekstilajeja laidasta laitaan aina kolumneista novelleihin ja runoihin. Ole rohkeasti yhteydessä päätoimittajaan laittamalla sähköpostia etsija@sky-fks.fi.
Comments